Power Rangers Lightspeed Rescuen viholliset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Power Rangers Lightspeed Rescuen viholliset olivat kuvitteellisia hahmoja Power Rangers -universumissa, jotka esiintyivät televisiosarjassa Power Rangers Lightspeed Rescue ja joita vastaan Lightspeed Rescue Rangerit taistelivat. Viholliset olivat demoneita, joita johti Queen Bansheera.

5 000 vuotta sitten joukko pahoja demoneita suunnitteli tuhoavansa ja valloittavansa maailman, mutta muuan velho oli onnistunut vangitsemaan heidät hautaholviin. Noin 5 000 vuotta myöhemmin demonit pääsivät kuitenkin uudestaan vapaiksi, kun kolme paimentolaista vahingossa vapautti heidät. Demonit huomasivat ihmisten rakentaneen Mariner Bay nimisen kaupungin heidän entisen palatsinsa kohdalle ja vannoivat hankkivansa maansa takaisin itselleen. Heillä oli aikomuksena myös tuoda johtajansa Queen Bansheera takaisin.[1][2] Korkea-arvoisin Queen Bansheeran kätyreistä sai aina haltuunsa tähtivoiman.[3] Se oli aluksi Diabolicon käytössä, mutta siirtyi myöhemmin Bansheeran pojalle Olympiukselle.[4] Bansheeran lopullinen tavoite oli tuoda kaikki demonit varjomaailmasta Maapallolle ja toimia sen jälkeen heidän kuningattarenaan.[5]

Queen Bansheera

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Queen Bansheera (jonka nimi juontaa juurensa irlantilaisesta taruolennosta Bansheesta) oli pahojen demonien johtaja ja Impuksen/Olympiuksen äiti.[2] Hän ei liittynyt heti Diabolicon ja muiden demonien vapauduttua heidän joukkoonsa vaan alkoi vasta myöhemmin vierailla energian muodossa heidän keskuudessaan.[6] Myöhemmin hänen poikansa Prince Olympius valmisteli rituaalin, jolla Bansheeran oli tarkoitus palata fyysiseen olomuotoon. Rangerit kuitenkin keskeyttivät rituaalin ja Bansheera kehittyi epämuodostuneeksi.[7] Lopulta hän imi kaikki Vypran energiat itseensä ja muuttui niillä täydelliseksi.[8]

Kun Bansheera oli kehittynyt täydelliseen muotoonsa, hän pani suunnitelmansa maailmanvalloituksesta täytäntöön. Bansheera osoittautui paljon Diabolicoa ja Olympiusta armottomammaksi, sillä hän muun muassa määräsi Diabolicon tuhoamaan Lokin, hylkäsi poikansa varjomaailmaan ja onnistui melkein jopa voittamaan rangerit. Diabolico halusi kostaa Lokin tuhoutumisen Bansheeralle, joten hän paljasti punaiselle Lightspeed Rangerille Bansheeran sydämen olevan hänen heikko kohtansa. Tiedon avulla Carter pystyi pelastamaan ystävänsä Bansheeran ansasta, mutta ei kuitenkaan tuhoamaan häntä.[8] Myöhemmin Bansheera muutti Diabolicon ja Olympiuksen superdemoneiksi, jotka rangerit kuitenkin tuhosivat. Taistelun aikana rangerit tosin menettivät lähes kaikki zordinsa.[9]

Lopullisena suunnitelmanaan Bansheera aikoi avata sarkofagin kautta portaalin varjomaailmaan ja tuoda sieltä kaikki demonit Maapallolle. Hänen suunnitelmansa melkein onnistuikin, kun batlingit hyökkäsivät rangereiden Aquabase-tukikohtaan ja saivat haltuunsa heidän Omega Megazordin ja Lifeforce Megazordin. Lopulta Punainen Lightspeed Ranger onnistui kuitenkin potkaisemaan Bansheeran portaaliin, jonka jälkeen hän yritti vielä vetää lonkeroillaan Carterin mukaansa. Diabolicon henki saapui kuitenkin auttamaan rangereita ja katkaisi Bansheeran lonkerot. Bansheera putosi siten yksin varjomaailmaan, jossa muiden demonien nähtiin hyökkäävän hänen kimppuunsa.[5]

Äänenä toimi Diane Salinger.

Prince Olympius

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prince Olympius oli Queen Bansheeran poika ja demonien prinssi. Hänen isäänsä ei koskaan mainittu. Kauden alussa Olympius oli punainen demonivauva nimeltä Impus, jota muut demonit hoitivat hänen äitinsä poissa ollessa.[2] Queen Bansheera uhkasi toistuvasti viedä Diabolicolta hänen hallussa olleen tähtivoiman ja antavansa sen pojalleen Impukselle. Se sai Diabolicon näkemään Impuksen henkilökohtaisena uhkanaan, joka taas motivoi häntä entisestään tuhoamaan Mariner Bayn ja Lightspeed Rangerit.[3] Kun rangerit myöhemmin tuhosivat Diabolicon, Impus sai tähtivoiman haltuunsa ja muuttui punamustaksi koteloksi.[4] Hieman sen jälkeen hän syntyi kotelosta Olympiuksena. Hän otti Diabolicon paikan rangereiden päävihollisena, mutta nuoruutensa ja kokemattomuutensa takia hän jäi selkeästi edeltäjänsä varjoon.[10]

Hieman muodonmuutoksensa jälkeen Olympius vangitsi neljä rangeria. Hän pystyi myös omaksumaan heidän ulkomuotonsa ja pääsi siten tunkeutumaan rangereiden Aquabase-tukikohtaan. Carter Grayson kuitenkin sai totuuden ajoissa selville ja pilasi hänen suunnitelmansa. Olympius joutui myös veteen, jonka seurauksena hän menetti lähes kaikki henkilökohtaiset voimansa ja myös kykynsä muuttaa muotoaan.[10] Hän ei sen jälkeen pärjännyt enää taistelussa rangereita tai muita demoneita vastaan ja menetti arvovaltansa Vypran ja Lokin silmissä.

Vähentyneistä voimistaan huolimatta Olympius pystyi yhä aiheuttamaan rangereille ongelmia. Hän kerran jopa onnistui tuhoamaan heidät laitteen avulla, jolla hän sai Unilaserin haltuunsa ja käytti sitä rangereita itseään vastaan. Carter oli kuitenkin kohdannut Mobile Armor Vehiclen testilennolla sen kanssa ongelman ja päätyi vuorokauden ajassa taaksepäin. Sen ansiosta Carter pystyi muuttamaan tapahtumia estämällä Olympiusta painamasta Unilaserin liipasinta ja pelasti siten muut Lightspeed Rangerit.[11]

Sen jälkeen Queen Bansheera alkoi saada tarpeekseen Olympiuksen epäonnistumisista ja alkoi kohdella poikaansa samalla tavalla kuin muitakin kätyreitään. Kun Olympiukselle selvisi, että hänen äitinsä aikoi antaa hänen roolinsa virallisesti Vypralle ja Lokille, hän suunnitteli hankkiutuvansa heistä eroon. Niinpä hän vei Vypran ja Lokin syrjäiseen paikkaan ja Vilevine nimisen demonin avulla hautasi heidät elävältä.[12] Vypra ja Loki kuitenkin selvisivät ja toivat Diabolicon takaisin maailmaan.[12] Myöhemmin Olympius suunnitteli tuhoavansa rangerit vangitsemalla heidät portinvartijan avulla varjomaailmaan, jossa heistä oli tarkoitus päästä eroon aiemmin tuhoutuneiden demonien avulla. Lopulta kuitenkin myös Olympius jäi itse varjomaailmaan vangiksi, kun Diabolico tuhosi varjomaailman portin ja vei Olympiukselta sen avaimen. Kaiken lisäksi rangerit onnistuivat pääsemään pois varjomaailmasta.[13]

Paetakseen itsekin varjomaailmasta Olympius alkoi tuhota muita siellä olleita demoneita ja imi heidän voimansa itseensä. Saamiensa lisävoimien avulla hän muuttui entistä voimakkaampaan ja hirviömäisempään muotoon. Sillä välin Olympiukselle yhä uskollinen Jinxer hypnotisoi kapteeni Mitchellin ja sai hänet laittamaan tähtivoimaan sidotun esineen Lightspeed Rescuen Aquabase-tukikohdan voimageneraattoriin, joka siirsi Olympiukseen vielä entistäkin enemmän voimia. Varjomaailmasta päästyään Olympius vaikutti voittamattomalta kunnes neiti Fairweather rikkoi hänen linkkinsä Aquabasen generaattoriin. Sen seurauksena Olympius heikkeni tarpeeksi, jotta rangerit pystyivät voittamaan hänet ja tuhoamaan hänen tähtivoimansa. Tähtivoiman tuhoutuminen palautti Olympiuksen aiempaan muotoonsa, jonka jälkeen Jinxer alkoi huolehtimaan heikossa kunnossa olleesta Olympiuksesta.[14]

Kun Olympius oli jälleen kunnossa, hän päätti kostaa Diabolicolle aiemman vangitsemisensa varjomaailmaan. Olympius voittikin Diabolicon taistelussa ja hänen äitinsä muutti Diabolicon tottelemaan Olympiuksen jokaista käskyä. Seuraavaksi Olympius hyökkäsi uusi sätkynukke vierellään rangereita vastaan, mutta hänen suunnitelmansa epäonnistui Diabolicon palattua tajuihinsa. Sen jälkeen Olympius oli saanut tarpeekseen ja tuhosi Diabolicon. Samalla rangerit saivat tilaisuuden tuhota Olympiuksen, jossa he onnistuivatkin. Queen Bansheera suurensi vielä Diabolicon ja Olympiuksen uusissa superdemonimuodoissa, joissa he tuhosivat melkein kaikki rangereiden Megazordit. Demonien voitto näytti varmalta kunnes rangerit ottivat käyttöönsä uuden Lifeforce Megazordin, joka tuhosi lopullisesti molemmat superdemonit.[9]

Olympiuksen äänenä toimi Michael Forest ja Impuksen äänenä Brianne Siddall.

Diabolico toimi Lightspeed Rescuen ensimmäisellä puoliskolla sarjan päävihollisena. Hän oli kultaista paholaista muistuttanut demoni, jolla oli pitkä pääkallo, useita sarvia ja piikkejä päässään ja hartioillaan ja toinen hirviöpää rinnassaan. Diabolico toimi aluksi käytännössä demonien johtajana, kun Queen Bansheera oli poissa ja Prince Olympius oli vasta Impus-vauva.[2] Demonien johtamisen lisäksi Diabolicolla oli hallussaan Queen Bansheeran hänelle antama tähtivoima, jonka Bansheera antoi aina tärkeimmälle kätyrilleen.[3]

Vuosia ennen sarjan tapahtumia Diabolico oli ilmestynyt henkimuodossa kapteeni Mitchellille ja hänen kahdelle lapselleen, jotka auto-onnettomuuden seurauksena olivat roikkumassa jyrkänteen reunalla. Diabolico tarjoutui pelastamaan Mitchellin Ryan-pojan, jos saisi hänet itselleen. Kapteeni Mitchell ei voinut muuta kuin suostua, kun hänen poikansa ote irtosi ja Ryan oli putoamassa syvään rotkoon. Diabolico kertoi kapteeni Mitchellille, että Ryan palaisi kaksikymmenvuotispäivänään ja katosi sitten poika mukanaan.[15]

Diabolico johti demonien lukuisia yrityksiä Mariner Bayn tuhoamiseksi. Demoneilla oli suunnitelmana rakentaa uudestaan Queen Bansheeran hallitsema valtakunta, mutta Lightspeed Rangerit onnistuivat kerta toisensa jälkeen pilaamaan kaikki hänen suunnitelmansa. Lukuisien epäonnistumisten jälkeen Diabolico päätti lähettää katkeraksi nuoreksi mieheksi kasvaneen Ryanin varastamaan rangereiden tukikohdasta Titanium Morpherin ja käyttämään sen voimia rangereita vastaan.[16] Diabolicon epäonneksi kapteeni Mitchell sai poikansa lopulta muuttumaan hyväksi, jonka jälkeen Ryan palautti Titanium Morpherin takaisin Lightspeed Rescuelle. Ryan ilmoitti myös katkaisevansa kaikki suhteensa Diabolicoon.[15]

Queen Bansheera sai pian tarpeekseen Diabolicon epäonnistumisista ja uhkasi viedä häneltä tähtivoiman ja antaa sen pojalleen Impukselle mikäli Diabolico ei saisi pikaisesti tulosta aikaan. Sen seurauksena Diabolico herätti taikakorteistaan kolme voimakkainta hirviötään nimeltä Demonite, Falkar ja Thunderon. Diabolico lähetti ne sitten tuhoamaan rangerit ja levittämään räjähtäviä sulkia eri puolille Mariner Baytä. Demonit melkein onnistuivatkin tehtävässään kunnes menneisyytensä pahat teot hyväksynyt Ryan saapui Titanium Rangerina muiden rangereiden avuksi. Rangaistuksena Ryanin sekaantumisesta Diabolico loi Ryanin alaselkään kobratatuoinnin, joka liikkui Ryan käyttäessä voimiaan aina ylöspäin. Kaulaan päästyään kobra oli asetettu tappamaan hänet.[3]

Lopulta Lightspeed Rangereidit tuhosivat myös Diabolicon lähettämät demonit Demoniten, Falkarin ja Thunderonin. Diabolico tuli aina vain epätoivoisemmaksi ja harkitsi jopa Impuksen tappamista estääkseen tähtivoimansa siirtymisen hänelle. Muiden demonien saapuminen huoneeseen kuitenkin esti häntä toteuttamasta aikomustaan.[17] Viimeisenä yrityksenään Diabolico kasvatti itsensä ja taisteli itse Power Rangereiden zordeja vastaan. Hän oli taistelussa voitolla, kunnes kobran kirouksesta vapautunut Ryan saapui rangereiden avuksi ja he muodostivat Lightspeed Solarzordin. Lightspeed Solarzord imi Diabolicon ampumat energiasäteet energiapaneeleihinsa ja käytti sitten Diabolicon omia voimia vahvistamaan tykkejään, joilla se ampui Diabolicoa kunnes hän tuhoutui. Diabolicon tuhoutumisen jälkeen hänen tähtivoimansa siirtyi Impukselle, joka alkoi kehittyä Olympiukseksi.[4]

Kuten kaikkien tuhoutuneiden demonien henget, myös Diabolicon henki joutui hänen tuhoutumisensa jälkeen varjomaailmaan. Vypra ja Loki toivat hänet myöhemmin kuitenkin takaisin, kun Olympius oli yrittänyt tuhota heidät Vilevine nimisen demonin avulla.[12] Paluunsa jälkeen Diabolico vannoi uskollisuutta taas Queen Bansheeralle ja yritti saada hänet suosimaan taas itseään, sillä hän toivoi Bansheeran palauttavan hänelle tähtivoiman.[18] Myöhemmin hän onnistui vangitsemaan Olympiuksen varjomaailmaan, mutta demoniprinssi kuitenkin pakeni sieltä ja vannoi kostavansa Diabolicolle. Diabolico myös esti Hiekkadyynien velhoa tuhoamasta demonien tukikohtaa tappamalla hänet.[13]

Myöhemmin kun Queen Bansheera oli saanut täydellisen olomuotonsa takaisin ja lähettänyt Lokin tuhoamaan rangerit, Diabolico kuuli Queen Bansheeran ja Jinxerin välisen keskustelun, jossa Bansheera sanoi lähettäneensä Lokin vain etsimään rangerit ja Bansheera tuhoasi Lokin myöhemmin rangereiden mukana. Diabolico lähti sen jälkeen heti Lokin avuksi, mutta päätyi Lokin ja neljän Lightspeed Rangerin kanssa pyörteeseen, joka vei heidät demonien tukikohdan ulkopuolelle. Taistelun aikana Bansheera pakotti Diabolicon ampumaan rangereita ja Lokia singolla. Loki siten tuhoutui, mutta rangerit selvisivät osumasta. Diabolico halusi kostaa Bansheeralle Lokin tuhoutumisen ja niinpä hän paljasti paikalle saapuneelle punaiselle Lightspeed Rangerille Bansheeran sydämen olevan heikko kohta. Vaikka Carter pystyi tiedon avulla pelastamaan ystävänsä Bansheeran ansasta, se ei riittänyt Bansheeran tuhoamiseen. Sen jälkeen Diabolico joutui pakenemaan Bansheeraa.[8]

Sen jälkeen hän piileskeli metsässä miettien Vypran ja Lokin tuhoutumista. Siellä Diabolico kohtasi Olympiuksen, joka oli viettänyt hiljaiseloa parantuessaan aiemmasta rangereita vastaan käymästään taistelusta. Diabolico ja Olympius alkoivat taistella raivokkaasti vastakkain. Diabolico hävisi taistelun ja Olympius vei hänet Queen Bansheeran eteen, joka muutti Diabolicon tottelemaan Olympiuksen jokaista käskyä. Diabolico hyökkäsi sitten yhdessä Olympiuksen kanssa rangereita vastaan, mutta Carter sai puheidensa avulla palautettua Diabolicon tajuihinsa. Diabolico taisteli sitten taas Olympiusta vastaan ja yritti samalla antaa Carterille muinaisen hautakammion avaimen. Olympius kuitenkin tuhosi hänet ennen kuin hän onnistui. Rangerit saivat samalla tilaisuuden tuhotaa Olympiuksen, jossa he onnistuivatkin. Sen jälkeen Bansheera toi Diabolicon ja Olympiuksen takaisin vielä uusissa superdemonimuodoissa. Voimakkaampina kuin koskaan ja selvästi Bansheeran käskyjen alaisina he onnistuivat tuhoamaan melkein kaikki rangereiden omistamat Megazordit. Demonien voitto näytti varmalta kunnes rangerit ottivat käyttöönsä uuden Lifeforce Megazordin, joka tuhosi lopullisesti molemmat superdemonit. Sen jälkeen Diabolicon avain lensi muinaiseen hautakammioon ja paljasti Queen Bansheeran lopullisen suunnitelman.[9]

Vaikka Diabolico tuhoutui, hän ilmestyi vielä kerran kauden päätösjaksossa. Kun Queen Bansheera yritti vetää Carterin portaalin kautta varjomaailmaan, Diabolicon henki ilmestyi ja tarjoutui auttamaan. Bansheeran hämmästykseksi Diabolico auttoikin rangereita katkaisemalla Bansheeran lonkerot, joilla hän oli pitänyt kiinni Carterista. Rangerit vetivät Carterin portaalin reunalta turvaan ja sulkivat hautakammion. Diabolico sai siten kostonsa, sillä myös Queen Bansheera joutui vangiksi varjomaailmaan ja muiden siellä olleiden demonien armoille.[5]

Diabolicon äänenä toimi Neil Kaplan.

Vypra oli sarjan ainoa ihmiseltä näyttänyt demoni ja hän oli toinen kahdesta naispuolisesta demonista toisen ollessa itse Queen Bansheera. Vypra muistutti ulkomuodoltaan nuorta ja tummahiuksista naista, joka pukeutui suomuiseen käärmemäiseen panssariin ja jolla oli selässään suuret siivet. Hän taitoi myös pimeän taikuuden.[2] Vypra toimi aluksi äitihahmona nuorelle Impukselle, mutta alkoi myöhemmin pitää häntä epäkypsänä johtajana sen jälkeen kun Impus oli kasvanut Olympiukseksi.[10]

Vypra johti sarjan kuluessa useita hyökkäyksiä rangereita vastaan. Taisteluissa hän käytti aseenaan sapelia, jolla hän pystyi myös luomaan energiakiekkoja ja ampumaan niitä vihollisiaan päin.[19] Hän ohjasi myös rantakirppua muistuttanutta kulkuneuvoa nimeltä Vyprari.[20] Vypra otti vain harvoin iskuja vastaan ja teki kaikkensa välttääkseen niitä, sillä hänen panssarinsa ei peittänyt hänen vatsaansa tai käsiään. Vypra pystyi siten haavoittumaan ja kerran Carter jopa pidätteli häntä uhkaamalla aseellaan.[19]

Myöhemmin Queen Bansheera veti tukensa pois Olympius-pojaltaan ja aikoi nostaa Vypran ja Lokin Olympiuksen tilalle ylimmiksi kätyreikseen. Olympius oli kuitenkin tietoinen asiasta ja yritti siksi haudata kaksikon elävältä Vilevine nimisen demonin avulla. Vypra ja Loki kuitenkin selvisivät yrityksestä ja kostoksi toivat Diabolicon takaisin varjomaailmasta auttamaan Olympiuksesta eroon pääsemisessä.[12] Vypran surmasi myöhemmin Queen Bansheera, joka imi Vyprasta kaiken energian itseensä ja kehittyi sen avulla täydelliseen muotoonsa.[8] Häntä näytteli Jennifer L. Yen.

Loki oli voimakas ja uskollinen demonisoturi sekä Diabolicon ja Vypran hyvä ystävä. Lokin luomat hirviöt edustivat yleensä maa-elementtiä. Lokin kuuliaisuudesta huolimatta Queen Bansheera näki hänet vain tavallisena ja täysin korvattavissa olevana demonina. Loki ja Vypra kauhistuivat Diabolicon kuoltua ja pitivät johtajaksi tullutta Olympiusta pelkkänä lapsena, joka ei sopinut rooliinsa.[10] Myöhemmin Queen Bansheera veti tukensa pois Olympius-pojaltaan ja aikoi nostaa Lokin ja Vypran Olympiuksen tilalle ylimmiksi kätyreikseen. Olympius oli kuitenkin tietoinen asiasta ja yritti haudata kaksikon elävältä Vilevine nimisen demonin avulla. Loki ja Vypra kuitenkin selvisivät ja kostoksi toivat Diabolicon takaisin varjomaailmasta auttamaan Olympiuksesta eroon pääsemisessä.[12]

Kun Queen Bansheera oli kehittynyt Vypran elämän kustannuksella täydelliseen muotoonsa, hän lähetti Lokin hyökkäämään rangereiden kimppuun kehumalla häntä parhaaksi kätyrikseen. Todellisuudessa Bansheera suunnitteli uhraavansa myös Lokin Power Rangereiden mukana. Taistelun aikana Bansheera otti Diabolicon ruumiin telepaattisesti valtaansa ja pakotti hänet ampumaan Lokin singolla rangereita ja Lokia. Rangerit selvisivät iskusta, mutta Loki haavoittui pahoin ja kuoli hieman myöhemmin Diabolicon käsivarsille. Sen jälkeen Lokin ruumiis räjähti ja muuttui tuhkaksi. Diabolico oli saanut tarpeekseen ja kostaakseen ystävänsä kuoleman hän alkoi toimia aktiivisesti Bansheeraa vastaan.[8]

Lokin lähettämät hirviöit olivat yleensä maa-teemaisia ja heihin kuului muun muassa Quakemon ja Elestomp.[19][20] Taisteluissa Loki käytti tavallisesti kaksipiikkistä keihästä, mutta jaksossa "The Wrath of the Queen" hänellä oli käytössään myös lohikäärmeteemainen sinko.

Äänenä toimi David Lodge.

Jinxer oli Queen Bansheeraa ja hänen kätyreitään palvellut ja taikuutta harrastanut demoni. Hänellä oli pitkät mustat viikset, pitkä ja kapea musta nenä, pyöreät kultaiset silmälasit ja päälaella kaksi suoraan ylöspäin osoittanutta mustaa sarvea. Jinxer oli viisas ja taitava taikuri. Hänellä oli taikakortteja, joilla hän muun muassa kutsui batlingeja, loi hirviöitä ja suurensi ja herätti henkiin jo kaatuneita demoneja. Hän oli myös taitava hypnotisoija ja taikaesineiden käyttäjä. Hän oli vihollisena varsinainen pelkuri, joka yleensä jätti taistelun luomilleen hirviöille ja batlingeille. Jinxer taisteli kuitenkin myös itse rangereita vastaan muutaman kerran. Taisteluissa hän käytti sauvaa muistuttanutta asetta.

Hän oli äärimmäisen uskollinen Olympiukselle ja jatkoi hänen auttamistaan jopa silloin, kun Olympius oli jumissa varjomaailmassa laatimalla suunnitelman Olympiuksen vapauttamiseksi. Hän naamioi itsensä hypnotisoijaksi nimeltä herra Mesmer ja sai kapteeni Mitchellin tottelemaan käskyjään. Samalla kun Olympius taisteli demonien henkiä vastaan varjomaailmassa ja imi niistä tarpeeksi voimia paluutaan varten, Jinxer lähetti kapteeni Mitchellin laittamaan Olympiuksen hallussa olleeseen tähtivoimaan sidotun esineen Lightspeed Rescuen Aquabase-tukikohdan voimageneraattoriin, joka siirsi Olympiukseen vielä entistäkin enemmän voimia. Rangerit onnistuivat pilaamaan Olympiuksen suunnitelman, mutta Jinxer pysyi hänelle yhä uskollisena ja alkoi huolehtia heikkoon kuntoon menneestä Olympiuksesta.[14]

Myöhemmin rangereiden taistellessa Diabolicon ja Olympiuksen superdemonimuotoja vastaan, Jinxer ymmärsi käyttäneensä kaikki hirviökorttinsa. Hänellä oli vain yksi batlingkortti jäljellä, jonka hän piilotti Lifeforce Megazordiin sen taistellessa Diabolicoa ja Olympiusta vastaan.[9] Myöhemmin kortista vapautui Aquabaseen valtava armeija batlingeja, jotka hyökkäsivät tukikohtaa vastaan ja ottivat myös jäljellä olleet Megazordit haltuunsa. Jinxer ohjasi itse pienen batlingjoukon kanssa kunnostettua Omega Megazordia, jolla he asettelivat suuria kiviä Mariner Bayn keskustassa ympyrän muotoon ja siten auttoivat Queen Bansheeraa luomaan portaalin varjomaailmaan. Juuri kun he olivat asettaneet viimeisen kiven, Carter ja Ryan tuhosivat Omega Megazordin ohjaamalla Mobile Armor Vehiclen sitä päin. Jinxerin kohtalo ei koskaan virallisesti varmistunut, mutta hän oli todennäköisesti Megazordin räjähtäessä yhä sen sisällä.[5]

Äänenä toimi Kim Strauss.

Troika muodostui, kun kolme Diabolicon demonia yhdistyi. Alun perin Diabolico käytti kolme viimeistä taikakorttiaan ja loi niiden avulla kolme demonia, jotka taistelivat kolmestaan rangereita vastaan. Demonit olivat nimeltään Demonite, Thunderon ja Falkar.[3]

Ensitöikseen Diabolico lähetti ne levittämään valkoisia sulkia ympäri Mariner Bayta, jotka oli asetettu räjähtämään auringon laskiessa. Lightspeed Rescue onnistui kuitenkin keräämään lähes kaikki sulat ennen auringonlaskua eikä niistä lopulta koitunut uhreja. Taistelussa troikademonit voittivat viisi päärangeria helposti. Ryan saapui kuitenkin auttamaan rangereita ja sai demonit pakenemaan. Ryanin puuttuminen taisteluun vuorostaan sai Diabolicon luomaan Ryanin alaselkään kobratatuoinnin, joka liikkui aina Ryanin käyttäessä voimiaan ylöspäin. Kaulaan päästyään se oli asetettu tappamaan Ryan.[3] Kun rangerit myöhemmin voittivat troikademonit, ne kasvoivat vielä suuriksi. Demonite tuhoutui kolmikosta ensimmäisenä.[21] Myöhemmin Ryan vaaransi henkensä käyttämällä voimiaan ohjaamalla Max Solarzordia. Max Solarzordin avulla hän kuitenkin onnistui tuhoamaan Thunderonin ja Falkarin, mutta kobra oli siirtynyt jo niin ylös että seuraava kerta olisi tappanut hänet.[17]

  • Demonite oli demoniritari ja kolmikon johtohahmo. Hän käytti oikeassa kädessään terällistä hanskaa, jolla pystyi leikkaamaan jopa autoja palasiksi. Demonite pystyi myös ampumaan lasersäteitä silmistään.[3] Diabolico antoi Demonitelle myös peilin, jolla Demonite loi kopion itsestään. Titanium Ranger oli vaikeuksissa taistelussa Demoniten kopiota vastaan. Punainen Ranger onnistui myöhemmin tuhoamaan Demoniten, jonka myötä myös sen kopio tuhoutui. Jinxer toi Demoniten vielä suurena takaisin, mutta Supertrain Megazord ja Lightspeed Megazord yhdessä tuhosivat sen.[21]
  • Thunderon oli vihreäihoinen demoni. Sillä oli aseenaan piikikkäät nyrkkiraudat ja se pyrki tuhoamaan vihollisensa raa'an voiman avulla.[3] Se pystyi ampumaan myös vihreitä säteitä silmistään. Se oli kolmikosta ainoa, jonka ulkomuoto ei muuttunut sen kasvettua suureksi. Thunderon tuhoutui Max Solarzordilla.[17]
  • Falkar oli haukka-teemaista panssaria käyttänyt haltiamainen demoni. Falkar käyttäytyi naismaisesti ja käytti aseenaan kolmekärkistä keihästä, jonka ympäri se pystyi myös pyörittämään itseään. Falkar pystyi ampumaan myös sinisiä energiasäteitä haukka-teemaisesta kypärästään.[3] Kun Falkar oli myöhemmin Thunderonin kanssa taistelemassa uudestaan rangereita vastaan, vaaleanpunainen ja keltainen ranger onnistuivat sorruttamaan sen päälle teollisuushallin katon. Falkar pääsi kuitenkin pois sortuneesta rakennuksesta ja yritti pelkurimaisesti pysytellä piilossa samalla kun Thunderon taisteli rangereita vastaan. Diabolico kuitenkin löysi hänet ja käski auttamaan Thunderonia. Falkar puolustautui halunneensa vain nähdä ensin miten Thunderon pärjäsi taistelussa, mutta Diabolico heitti hänen selkäänsä suurennuskortin ja hän kasvoi suureksi. Falkar tuhoutui hieman myöhemmin Max Solarzordilla.[17]

Kolmen troikademonin tuhoutumisen jälkeen niistä oli jäljellä vain punainen, vihreä ja kultainen jalokivi. Raivostuneena demoniensa häviöstä Diabolico loi jalokivillä demonit uudestaan ja yhdisti ne Troika nimiseksi hirviöksi, jossa yhdistyi kaikkien kolmen hirviön päät ja niiden ruumiinosia. Troikassa oli muun muassa Demoniten oikea käsi, Thunderonin vasen käsi ja Falkarin jalat. Se oli aluksi liian vahva Power Rangereille, joten heidän täytyi paeta. Kapteeni Mitchell pyysi neiti Fairweatherilta apua hirviön voittamiseksi. Seuraavassa taistelussa Power Rangerit ottivatkin käyttöönsä uudet Battle Boosterit, joille Troika ei pärjännyt.[4]

Demoniten äänenä toimi David Stenstrom, Thunderonin äänenä toimi Alonzo Bodden ja Falkarin sekä Troikan äänenä toimi Ezra Weisz.

Triskull oli Trakeenaa uskollisesti palvellut demoni. Triskull johti myös Ghouleja, jotka olivat Trakeenan uusia rivisotilaita. Alun perin Triskull uskotteli Olympiukselle keräävänsä elämänenergiaa ihmisistä Queen Bansheeraa varten, vaikka oikeasti hän keräsi sitä palauttaakseen Trakeenan hyönteismuotoonsa.[22] Triskull yritti estää rangereita pääsemästä rakennukseen, jossa energiaa imettiin. Punainen Galaxy Ranger ja Lightspeed Ranger tuhosivat hänet.[23]

Triskullin voimakkuus vaihteli suuresti, sillä hän voitti Galaxy ja Lightspeed Rangerit aluksi helposti, mutta myöhemmin hävisi punaisille rangereille. Toisin kuin viholliset ja hirviöt yleensä, Triskull ei tuhoutuessaan räjähtänyt.

Äänenä toimi Michael Sorich.

Batlingit olivat demonien lepakkoja muistuttaneita rivisotilaita, joita Jinxer valmisti taikakorttiensa avulla. Niillä oli mustat asut, silmillään pyöreät suojalasit sekä pienet lepakon siivet kypärissään ja selässään. Aseinaan ne käyttivät miekkoja. Ne muuttuivat välillä myös lepakoiksi.

Demonit manattiin esiin taikakorttien ja loitsujen avulla. Demonit pohjautuivat Super Sentai -sarjassa Kyuukyuu Sentai GoGoFive esiintyneisiin hirviöihin. Kasvattaakseen demonin Jinxer heitti taikakortin niiden ruumiiseen (tai jäänteisiin) ja luki loitsun, joka muutti demonin parviksi lepakoita josta muodostui demonin suurempi muoto. Kehittyneemmän taikakortin avulla demonit pystyivät omaksumaan entistä vahvemman muodon. Myös Queen Bansheera pystyi kasvattamaan hirviöitä lonkeroidensa avulla. Hän pystyi samalla sammuttamaan heidän mielensä ja muuttamaan heistä tottelevaisia sätkynukkejaan.[9] Tuhoutumisensa jälkeen demonit päätyivät varjomaailmaan, jossa ne muuttuivat aivottomaksi kuoreksi aiemmasta itsestään ja jonka jälkeen ne yrittivät vain tuhota kaiken näkemänsä.[13]

  • Ghouligan (äänenä toimi Ken Merckx) - Tulipohjainen demoni. Ghouligan oli osittain uudelleen värjätty versio punaisen Psycho Rangerin hirviömuodosta. Tuhoutui rangereiden Rescue Blastereilla.[2]
  • Magmavore (äänenä toimi Kim Strauss ensimmäisellä kerralla, David Lodge toisella kerralla) - Jinxerin kutsuma jättimäinen laavagolem, joka ilmestyi Mariner Bayhyn osuneesta meteoriitista. Tuhoutui Lightspeed Megazordilla.[24] Queen Bansheera toi Magmavoren myöhemmin entistä vahvemmassa muodossa takaisin. Sillä kerralla se tuhoutui Supertrain Megazordilla.[25]
  • Quakemon - Jättimäinen Lokin ja Jinxerin kutsuma maanjäristys-teemainen demoni. Tuhoutui Lightspeed Megazordilla.[19]
  • Whirlin (äänenä toimi John C. Hyke) - Diabolicon valitsema tornado-teemainen demoni. Tuhoutui Lightspeed Megazordilla.[26]
  • Fireor (äänenä toimi Bob Papenbrook) - Ensimmäinen Impus-vauvan luoma demoni, joka oli tulipohjainen hirviö ja käytti aseenaan miekkaa. Tuhoutui Lightspeed Megazordilla.[27]
  • Gold-Beaked Monster (äänenä toimi Neil Kaplan) - Vampyyrilepakkoa muistuttanut demoni. Tuhoutui Rescue Blastereilla.[20]
  • Elestomp (äänenä toimi Stephen Apostolina) - Lokin valitsema elefenttidemoni. Tuhoutui Unilaserilla.[20]
  • Strikning (äänenä toimi Eddie Frierson) - Oli salama-teemainen demoni, joka taisteli sekä Cyborg Rangereita (jotka kenraali McKnightin tiedemiehet olivat tehneet) ja Power Rangereita vastaan. Strikning ampui piikkejä, jotka toimivat ukkosenjohdattimina. Tuhoutui Lightspeed Megazordilla.[28]
  • Smogger (äänenä toimi Richard Steven Horvitz) - Oli Vypran valitsema kaasu-teemainen demoni. Smogger lähetti räjähtäviä palloja rakennuksia päin, jotka sytyttivät ne tuleen. Tuhoutui punaisella Lightspeed Cyclellä ja Rescue Speederillä.[29]
  • Trifire (äänenä toimi Dave Mallow) - Oli Impuksen luoma tulta syössyt ja kerberosta muistuttanut demoni, jonka tehtävänä oli saada Jasmine-tulivuori purkautumaan. Tuhoutui Lightspeed Megazordilla.[6] Queen Bansheera toi Trifiren myöhemmin entistä vahvemmassa muodossa takaisin. Sillä kerralla se tuhoutui Supertrain Megazordilla.[25]
  • Liztwin (äänenä toimi Archie Kao) - Oli dinosaurusta/lohikäärmettä muistuttanut demoni, jolla oli lohikäärmeen pää myös oikeana kätenään. Sen tehtävänä oli viedä rangereiden huomio, jotta Ryan pääsi pakenemaan. Sen kehittyneemmässä muodossa sen oikeassa kädessä ollut lohikäärmeenpää oli korvautunut pitkillä kynsillä. Tuhoutui Supertrain Megazordilla.[15]
  • Demoniten klooni (äänenä toimi David Stenstrom) - Kun Demonite, Thunderon ja Falkar olivat hävinneet taistelun Titanium Rangeria vastaan, Diabolico antoi pahoillaan olleelle Demonitelle erityisen peilikortin heidän seuraavaa taistelua varten. Taistelussa Demonite loi peilikortilla itsestään kloonin, joka muistutti hyvin paljon alkuperäistä Demonitea. Klooni käytti kuitenkin kahta terällistä hanskaa yhden sijaan ja lisäksi sillä oli sininen visiiri.[21]
  • Kobrahirviö (äänenä toimi Richard Cansino) - Oli kobraa muistuttanut hirviö, jolla oli myös kobrapäiset kädet. Se oli patsaana hautakammiossa ja toimi Ryanin selässä olleen kobratatuoinnin lähteenä. Ryan tuhosi sen.[4]
  • Thunderclaw (äänenä toimi Bob Papenbrook) - Oli kampasarvista muistuttanut demoni, joka auttoi Vypraa demonien epäonnistuneessa Lightspeed Aquabasen valtausyrityksessä. Tuhoutui Lightspeed Solarzordilla.[10]
  • Shockatron (äänenä toimi Herbie Baez) - Oli sähkö-teemainen demoni, joka lähetettiin tuhoamaan Mariner Bayn voimalaitokset. Tuhoutui Lightspeed Megazordilla.[30]
  • Spellbinder (äänenä toimi Kirk Thornton) - Oli mystinen demoni ja velho, joka suoritti planeettojen asennon oltua oikea rituaalin, jonka oli tarkoitus palauttaa Queen Bansheera takaisin fyysiseen olomuotoon. Tuhoutui Lightspeed Solarzordilla.[7]
  • Moleman (äänenä toimi Ken Merckx) - Oli myyrää muistuttanut demoni. Moleman oli suunnitellut demoneille voimakkaan laserin, jonka oli tarkoitus tuhota Mariner Bay ja ottaa voimansa Vypran varastamista viidestä kristallista. Tuhoutui V-Lancereilla.[31]
  • Cyclopter (äänenä toimi Richard Epcar) - Oli Lokin luoma kyklooppia muistuttanut demoni, joka huijasi Chadin entisen sensein opettamaan hänelle kamppailulajeja. Tuhoutui Omega Megazordilla.[32]
  • Mantevil (äänenä toimi Michael McConnohie) - Oli sinistä rukoilijasirkkaa muistuttanut voimakas demoni, joka hyökkäsi Olympiuksen kanssa Mariner Bayn keskustaan. Tuhoutui taistelussa Supertrain Megazordia, Lightspeed Solarzordia ja Omega Megazordia vastaan.[11]
  • Vilevine (äänenä toimi Kim Strauss) - Olympiuksen käyttämä köynnöskasvi-teemainen demoni. Tuhoutui Omega Megazordilla.[12]
  • Freezard (äänenä toimi Steve McGowan) - Oli Olympiuksen kobraa muistuttanut demoni, joka osasi syöstä jäätä. Tuhoutui Omega Megazordilla.[18]
  • Infinitor (äänenä toimi Paul Schrier) - Olympiuksen käyttämä lohikäärmettä muistuttanut voimakas soturi, joka muistutti hyvin paljon Olympiusta. Tuhoutui Omega Megazordilla, joka käytti poikkeuksellisesti Lightspeed Megazordin miekkaa.[33]
  • Hirviömuna - Munan sanottiin sisältäneen vahvan rauskumaisen hirviön, jonka uskottiin pystyvän tuhoamaan mitä tahansa.[34]
  • Bird Bane (äänenä toimi Michael Sorich) - Jinxerin luoma garudaa muistuttanut ja hieman outo hirviö, jonka hän lähetti Batlingien kanssa etsimään heiltä varastettua hirviömunaa. Se käytti suurena ollessaan samanlaista panssaria kuin ritarit. Tuhoutui Supertrain Megazordilla.[34]
  • Memorase (äänenä toimi Marc Caldera) - Diabolicon lähettämä demonihirviö, joka aiheutti neljälle rangerille muistinmenetyksen. Tuhoutui Lightspeed Solarzordilla.[35]
  • Varjomaailman portinvartija (äänenä toimi Michael Sorich) - Vartioi demonien tukikohdan ja varjomaailman välistä porttia. Olympius pyysi portinvartijan apua päästäkseen rangereista eroon lopullisesti. Portinvartija pystyi sauvansa avulla kutsumaan aiemmin tuhoutuneita demonien henkiä ja ohjailemaan niitä.[13]
  • Furnace Monster - Portinvartijan kutsuma hirviö varjomaailmassa, joka seurasi rangereita myöhemmin Mariner Bayhyn.[13]
  • Flower Monster - Portinvartijan kutsuma hirviö varjomaailmassa.[13]
  • Moth Monster - Portinvartijan kutsuma hirviö varjomaailmassa.[13]
  • Mermatron - Portinvartijan kutsuma hirviö varjomaailmassa.[13]
  • Aquafiend (äänenä toimi Peter Greenwood) - Diabolicon kutsuma kappaa muistuttanut demoni. Diabolicon mukaan Aquafiend oli ainoa demonihirviö, jota vesi ei heikentynyt. Aquafiend asui vedessä lähellä Mariner Baytä. Diabolico kutsui sen viemään Neptunukselta atraimen ja imemään sillä kaiken veden Mariner Baystä, jotta demonit olisivat voineet hyökätä vapaasti rangereiden vedenalaiseen Aquabase-tukikohtaan. Tuhoutui Omega Megazordilla.[36]
  • Arachnor (äänenä toimi Catherine Battistone) - Hämähäkkidemoni, joka oli muninut suuren määrän munia ja suunnitteli syöttävänsä Mariner Bayn väestön kuoriutuville poikasilleen. Tuhoutui punaisen rangerin Trans Armor Modella.[37]
  • Treevil (äänenä toimi John C. Hyke) - Jinxerin luoma puu-teemainen demoni, jonka hän loi heittämällä taikakortin lähellä olleeseen puuhun. Treevil heitti räjähtäviä tammenterhoja, jotka olivat kuin kranaatteja. Treevil oli myös erittäin vahva, sillä se pystyi vetämään puita maasta ja käyttämään niitä nuijien tavoin. Tuhoutui Lightspeed Megazordilla.[38]
  1. Power Rangersin viralliset sivut Luettu 19.12.2012 (englanniksi)
  2. a b c d e f Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 1; "Operation Lightspeed"
  3. a b c d e f g h i Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 13; "Ryan's Destiny"
  4. a b c d e Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 16; "The Cobra Strikes"
  5. a b c d Power Rangers Lightspeed Rescue: Jaksot 39-40; "The Fate of Lightspeed I-II"
  6. a b Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 9; "Go Volcanic"
  7. a b Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 19; "The Queen's Return"
  8. a b c d e Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 37; "Wrath of the Queen"
  9. a b c d e Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 38; "Rise of the Super Demons"
  10. a b c d e Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 17; "Olympius Ascends"
  11. a b Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 23; "Yesterday Again"
  12. a b c d e f Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 24; "As Time Runs Out"
  13. a b c d e f g h Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 32; "Sorcerer of the Sands"
  14. a b Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 33; "Olympius Unbound"
  15. a b c Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 12; "Truth Discovered"
  16. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 11; "From Deep in the Shadows"
  17. a b c d Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 15; "Strength of the Sun"
  18. a b Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 25; "In the Freeze Zone"
  19. a b c d Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 3; "Trial By Fire"
  20. a b c d Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 6; "Wheels of Destruction"
  21. a b c Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 14; "Curse of the Cobra"
  22. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 29; "Trakeena's Revenge I"
  23. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 30; "Trakeena's Revenge II"
  24. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 2; "Lightspeed Teamwork"
  25. a b Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 10; "Rising from Ashes"
  26. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 4; "Riding the Edge"
  27. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 5; "A Matter of Trust"
  28. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 7; "Cyborg Rangers"
  29. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 8; "Up to the Challenge"
  30. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 18; "A Face from the Past"
  31. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 21; "The Fifth Crystal"
  32. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 22; "The Chosen Path"
  33. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 26; "The Mighty Mega Battles"
  34. a b Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 27; "The Great Egg Caper"
  35. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 31; "The Last Ranger"
  36. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 34; "Neptune's Daughter"
  37. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 35; "Web War"
  38. Power Rangers Lightspeed Rescue: Jakso 36; "In the Limelight"

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]