Paanajärvi (Kuusamo)
Paanajärvi oli 1930-luvun lopulle kuusamolainen kylä 23,5 kilometriä pitkän ja 0,7–1,5 kilometriä leveän sekä enimmillään 130 metriä syvän Paanajärven rannalla. Paanajärvi kuului Sallan–Kuusamon alueeseen, joka luovutettiin Neuvostoliitolle 1940 ja uudelleen 1944. Nykyisin Paanajärvi on asumaton ja sen alue kuuluu Louhen piirin Kiestingin kuntaan Karjalan tasavallassa Venäjällä.
Paanajärven vanha asutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuusamon kirkonkylältä Paanajärvelle oli 65 kilometrin matka. Karjalainen asutus kylään oli muodostunut 1700-luvun alkuun mennessä. Ensimmäiset suomalaiset tilat perustettiin saman vuosisadan lopulla, ne olivat Kallioniemi, Paanajärvi, Iljala (myöhemmin Rajala) sekä Pauna (myöhemmin Heikkala). Vuonna 1910 kylässä asui 356 tilallista, 21 kruununtorpparia, 32 mäkitupalaista, 21 palkollista ja 52 huonekuntalaista. Vuonna 1935 asukasluku oli noussut 482:sta 721:een, suurin lisäys oli mäkitupalaisissa. Tähän vaikutti ilmeisesti osaltaan 1930-luvulla alkanut mutta kesken jäänyt isojako.
Taloja kylässä oli tuolloin 54, suurin osa pohjoisrannalla. Kyläkeskus oli järven länsipäässä etelärannalla Oulankajoen suulla, johon maantie Kuusamosta tuli ja jossa oli joen ylittävä lossi. Paanajärven maantieyhteys kulki reittiä Kuusamon kirkonkylä – Määttälänvaara – Vuotunki – Paanajärvi – Sovakylä – Liikasenvaara – Käylä – Kuusamon kirkonkylä. Vuoteen 1938 maantietä ei aurattu talvisin. Kahtena viimeisenä vuotena, kun kylä kuului vielä Suomelle, sinne oli kuitenkin ympärivuotinen linja-autoyhteys. Kylässä ei ollut teitä vaan polkuja ja järvi ehkä eniten käytettynä kulkuyhteytenä.
Asutukselle olivat tyypillisiä sukupihat eli yhden pihapiirin ympärille rakennetut saman suvun useat asumukset talousrakennuksineen, joista osa saattoi olla yhteiskäytössä. Talot olivat perinteisiä paritupa- ja yksinäistuparakennuksia, erikoisuutena harjakattoiset kuistit talojen pitkillä sivuilla. Kylän vaara-asutus johtui korkeista rantatörmistä ja järven ympärillä kohoavista vaaroista, etelärannan länsipuolella Palovaara ja Kiekkivaara, pohjoisrannalla lännessä Särkivaara, Ontonvaara ja kuuluisa Ruskeakallio, idässä Malinavaara ja Mutkatunturi. Valtakunnanraja kulki järven itäpäässä lyhyen matkan järven rantaa myöten.
Palvelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kyläkeskuksessa olivat 1930-luvun lopulla Kuusamon osuuskauppa, Osuusliike Otson ja Kuusamon talouskaupan myymälät, postitoimisto, rajavartioston rakennus vartiopäällikön toimistoineen ja asuntoineen, supistettu kansakoulu sekä Suomen matkailijayhdistyksen ylläpitämä matkustajakoti. Posti tuotiin kylään kolmesti viikossa ja toimitettiin tiettyihin postinnoutotaloihin kesällä soutamalla, talvisin hevosella tai hiihtäen. Kylän hautausmaa oli kyläkeskuksesta hieman lounaaseen Oulankajoen lähellä. Se otettiin käyttöön vuonna 1937 ja sinne ehdittiin haudata vain 49 kyläläistä.
Mäntyjoen suulla pohjoisrannalla oli kaksi myllyä ja myllysauna, sitä vinosti vastapäätä etelärannan Selkäjoen suulla mylly ja saha. Kolmas ja ehkä kylän kannalta merkittävin eli Leivon saha sijaitsi järven länsipäässä Oulankajoen lähellä. Punaisen Ristin sairasmaja oli vuodesta 1927 järven länsipäässä pohjoisrannalla Tervajoen suulla. Siitä itään taas olivat ensin vuodesta 1937 rajaseutukirkko ja vielä idempänä Selkäjoen lähellä vuonna 1912 valmistunut Mäntykosken koulu, joka oli sanonnan mukaan Euroopan kauneimmalla paikalla. Pohjoisrannalla järven itäpäässä oli myös rajavartiosto, samoin Iivar Yltiön sekatavarakauppa ja kevätlukukausina alakoulu.
Matkalaisten ja taiteilijoiden Paanajärvi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paanajärvellä kävivät sekä turistit, taiteilijat että tutkijat. Muun muassa kotimaisia, ruotsalaisia ja saksalaisia kasvi- ja eläintieteilijöitä sekä geologeja kävi Paanajärvellä jo 1800-luvun lopulta alkaen. Tutkijat Esko ja Paavo Suomalainen julkaisivat Paanajärven tutkimusmatkoistaan vuonna 1938 kirjan Suomen erämaiden kauneus.
Tunnetuimmat Paanajärven taiteilijavieraat olivat Akseli Gallen-Kallela, Louis Sparre ja valokuvaaja I. K. Inha.
Gallen-Kallela Paanajärvellä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gallen-Kallela oli vaimonsa ja tyttärensä kanssa useita kuukausia Paanajärvellä vuonna 1892. Keskeneräinen öljyvärimaalaus Marjatta karhukoira Kapperin kanssa, guassimaalaus Näkymä Paanajärvelle auringon laskettua sekä lyijykynäpiirros Murtunut honka ovat tuolta kesältä, joskin tunnetuimmat ovat Paimenpoika Paanajärveltä, Mäntykoski sekä Palokärki. Mäntykosken partaalla tuohitorveen soittavan paimenpojan mallina oli perimätiedon mukaan 13-vuotias Antti Paana. Palokärki-maalauksensa taiteilija repi ensin palasiksi, mutta hänen vaimonsa Mary liimasi palat yhteen ja viimeisteli työn silitysraudalla. Siksi se on signeerattu vasta vuonna 1893. Paanajärveläisiä henkilöhahmoja paimenpojan ohella Gallen-Kallela kuvasi muun muassa lyijykynäpiirustuksissa Vanha mies pettuleivän maalta ja Mies vilvoittelemassa saunan jälkeen sekä akvarellissa Tyttö talon edessä. Myös Paanajärven paimenpojasta hän teki erillisen kasvotutkielman lyijykynä- ja tussipiirustuksena.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Meriläinen, A. Paanajärvi. Kustannus Pohjoinen, 1993. 99 s. ISBN 951-749-190-5