Pankkien sosialisointi
Pankkien sosialisointi oli eräissä maissa 1970- ja 1980-luvuilla kannatusta saavuttanut yhteiskunnallinen pyrkimys.
 |
Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Tarkennettava määritelmää "yhteiskunnallinen pyrkimys" on epämääräinen |
Sosialisointipyrkimykset Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa pankkien sosialisointi tuli ajankohtaiseksi 1970-luvun lopulla. SAK, sosialistiset nuorisojärjestöt ja TUL vaativat sosialisointia. Vaatimuksen taustalla oli Kaj Bärlundin vuonna 1976 Sosialistinen politiikka -lehteen kirjoittama artikkeli, jossa Bärlund vaati liikepankkien ja vakuutuslaitosten saattamista yhteiskunnan haltuun.[1]
Joukko vasemmistolaisia kansanedustajia teki vuonna 1979 lakialoitteen, jonka mukaan valtioneuvosto olisi nimittänyt enemmistön liikepankkien hallintoneuvoston jäsenistä. Hallintoneuvoston tehtävä oli valvoa pankin johtokuntaa ja valita sen jäsenet sekä toimitusjohtaja. Lisäksi valtioneuvosto olisi saanut valita kolmasosan pankin tilintarkastajista. Pankin osakkeenomistajat olisivat saaneet oikeuden vaatia valtiota lunastamaan omistamansa osakkeet. Aloitteen allekirjoittivat mm. Kaj Bärlund, Tarja Halonen, Tellervo Koivisto, Lasse Lehtinen, Liisa Jaakonsaari, Matti Ahde, Jacob Söderman, Ulf Sundqvist, Pirkko Työläjärvi, Kaarina Suonio ja Erkki Liikanen. Aloite kuitenkin hautautui hiljaisuuteen, eikä siitä koskaan keskusteltu eduskunnassa.[1]
Vuonna 1985 joukko kansanedustajia teki uudelleen lähes samansisältöisen aloitteen. Tälläkin kertaa aloite tehtiin Kaj Bärlundin johdolla. Allekirjoittajina olivat nyt mm. Tarja Halonen, Reino Paasilinna, Antti Kalliomäki, Arja Alho ja Paavo Lipponen. Aloite lähetettiin lausunnolle valiokuntaan, josta se ei koskaan palannut.[1]
Sosialisointikeskustelu loppui 1980-luvun jälkipuoliskolla. Tähän olivat osasyinä taloudellisen kasvun kiihtyminen ja kansalaisten varallisuuden kasvaminen. Markkinatalous näytti toimivan hyvin. Myös länsimaissa valtaan noussut uusliberalismi ja Neuvostoliiton romahtaminen johtivat siihen, ettei vanhoille ajatuksille ollut tilaa.[1]
Sosialisointi Euroopan maissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruotsissa valtio sai 1970-luvun puolivälissä oikeuden asettaa kaksi edustajaa liikepankkien hallintoon. Yksi edustajista oli sosiaalidemokraattisesta puolueesta, yksi porvareista.[1]
Norjassa tehtiin 1970-luvulla muutos, jonka mukaan enemmistön pankkien edustajiston jäsenistä valittiin parlamentaarisesti. 1980-luvun alussa määräystä lievennettiin niin, että liikepankkien edustajistosta 3/15 nimesi suurkäräjät ja 4/15 pankin henkilöstö, omistajien nimetessä edustajista 8/15. Norjassa pankin edustajisto vastasi suurin piirtein Suomen hallintoneuvostoa.[1]
Ranskassa liikepankkeja sosialisoitiin ja yhteiskunnan vaikutusvaltaa kasvatettiin rahamarkkinoilla presidentti François Mitterrandin aikana.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Bärlund, Kaj: Miten liikepankit ja vakuutuslaitokset saatetaan yhteiskunnan hallintaan. Sosialistinen politiikka 1/76.