Psykiatria

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Nuorisopsykiatria)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Psykiatria on lääketieteen erikoisala, joka tutkii sairauksia ja häiriöitä, jotka aiheuttavat mielenterveyteen, käyttäytymiseen, tiedonkäsittelyyn tai motorisiin toimintoihin tai seksuaalitoimintoihin liittyviä oireita ja monesti myös elimellisiä muutoksia aivoissa. Sana psykiatria tulee kreikan sanoista psykhē 'mieli' ja iatreia 'parantaminen'. Aikaisemmin Suomessa on käytetty psykiatriasta nimitystä mielitautioppi.

Psykiatriset sairaudet ja oireet jaetaan usein toisaalta henkisiin eli psyykkisiin ja toisaalta älyllisiin eli kognitiivisiin sairauksiin ja oireisiin[1]. Useimmat psy­kiat­riset sairaudet muistuttavat neurologisia sai­rauksia siinä suhteessa, että myös niihin liit­tyy har­maan aivoai­neen ka­toa kul­lekin sairau­delle omi­nai­sissa pai­koissa[2].

Psykiatrisia sairauksia ja häiriöitä ovat esimerkiksi alkoholismi, anoreksia, erektiohäiriö, lukihäiriö, matematiikan erityisvaikeus, masennus, skitsofrenia, vaskulaarinen dementia ja ääntämishäiriöt.[3] Se, mikä katsotaan psykiatriseksi sairaudeksi, riippuu osin yhteiskunnassa vallalla olevista asenteista. Esimerkiksi homoseksuaalisuutta pidettiin aiemmin psykiatrisena sairautena.[4]

Psykiatriset sairaudet aiheuttavat usein työkyvyttömyyttä, mutta työkyvyttömyyseläke myönnetään vain noin puolelle niiden vuoksi eläkettä hakevista[5].

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Psykiatrian historia

Keskiajalla ja vielä uudella ajallakin Suomessa ajateltiin mielenterveyden häiriöiden johtuvan siitä, että paholaiset ovat riivanneet ihmisen sielun[6].

Suomen ensimmäinen psykiatrian professuuri perustettiin Helsingin yliopistoon 15. kesäkuuta 1906.[7] Christian Sibeliusta (1869–1922) pidetään varsinaisen suomalaisen tieteellisen psykiatrian alullepanijana. Hän vaikutti muun muassa alan koulutukseen ja yliopistollisen klinikan perustamiseen sekä psykiatrisen hoidon sisältöön. Kuitenkin vielä Suomen itsenäistymisen jälkeenkin lääketieteessä hyljeksittiin psykiatriaa.

Vielä 1940-luvulla oli vallalla käsitys, että mielisairautta ei voida parantaa, koska sen ajateltiin johtuvan perinnöllisistä tekijöistä. Mielisairaita hoitavien laitosten tarkoituksena oli lähinnä potilaiden säilyttäminen ja vahinkojen ehkäiseminen. Suomalainen psykiatria perustui 1940- ja 1950-luvulla somaattiseen lääketieteeseen. Tyypillistä ajan ajattelulle oli psyykkisesti sairastuneiden rinnastaminen rikollisiin. Kuitenkin jo 1940-luvulla oli myös näkemyksiä holistisuudesta, psykosomatiikasta ja mielisairauksien ja nerouden liittymisestä toisiinsa. Jotkut suomalaiset lääkärit (muiden muassa Veikko Tähkä ja Martti Siirala) kävivät 1950-luvulla ulkomailla opiskelemassa psykoanalyysia, ja tämän opetus kehittyi Suomessakin.

Psykiatria on ollut ainoa lääketieteen erikoisala, jonka rahoitus on pysynyt 1990-luvun alusta alkaen ennallaan muiden alojen rahoituksen lisääntyessälähde?.

Ensimmäinen neurolepti (klooripromatsiini) otettiin käyttöön 1950-luvulla, trisykliset masennuslääkkeet 1960-luvulla, atyyppinen neurolepti klotsapiini 1980-luvulla, SSRI-masennuslääkkeet (serotoniinin takaisinoton estäjät), uudet masennuslääkeryhmät ja lisää atyyppisiä neuroleptejä 1990- ja 2000-luvulla. Useimmat nykyisin käytössä olevat psyykenlääkkeet ovat tulleet markkinoille vuoden 1990 jälkeen.

Suomessa oli pitkään vallitsevana saksalaisella kielialueella suosittu psykodynaaminen teorianmuodostus. Suomalaiset psykiatrit kouluttautuivat psykodynaamisiksi psykoterapeuteiksi. Perheterapeuttinen – systeeminen ajattelu voimistui 1970-luvulta alkaen. Erilaisten teoreettisten lähtökohtien monipuolistuessa myös hoitomuodot ovat monipuolistuneet. Psykodynaamisen yksilöpsykoterapian lisäksi käyttöön otettiin 1970-luvulla ryhmä- ja perheterapeuttinen hoito, 1980-luvulla verkostohoito ja lyhytpsykoterapeuttinen hoito, 1990-luvulla kognitiivis-behavioraaliset terapia. Samanaikaisesti on kehitetty ja hyödynnetty toimintaterapiaa, taideterapiaa, kirjallisuusterapiaa, musiikkiterapiaa ym. Moniammatillista yhteistyötä on korostettu. Nykyisin vallitsevin terapianmuodostus on lähinnä edellä mainittuja integroiva biopsykososiaalinen.

Mielenterveyden häiriöiden esiintyvyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Mielenterveyden häiriö, Psykiatrinen epidemiologia

Psykiatristen sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle tai kuntoutustuelle siirtyvien suomalaisten määrä väheni kolmanneksella vuosina 2000–2016[8]. Psykiatristen sairauksien perusteella sairauslomalla olleiden määrä kasvoi kuitenkin yli 40 prosenttia vuosina 2016–2019. Kasvua esiintyi eniten naisilla ja kaikkein eniten alle 35-vuotiailla naisilla, missä ryhmässä kasvua oli lähes 60 prosenttia.[9].

Naisilla esiintyi vuonna 2019 eniten työkykyä haittaavia psykiatrisia sairauksia, sillä he joutuivat jäämään yli kaksi kertaa miehiä useammin psykiatristen diagnoosien perusteella myönnetylle sairauslomalle. Psykiatrisia sairauksia esiintyi eniten keski-ikäisillä naisilla, joista 4,3 prosenttia joutui jäämään sairauslomalle jonkin psykiatrisen sairauden vuoksi vuonna 2019. Terveimpiä olivat Yli 60-vuotiaat miehet, sillä heistä vain 1,3 prosenttia joutui jäämään sairauslomalle samasta syystä.[9]

Osa sairauslomien kasvusta saattaa kuitenkin johtua siitä, että oireita diagnosoidaan aiempaa useammin psykiatrisiksi häiriöiksi[10]. Vakuutusyhtiöissä on myös arveltu, että yhä useampi työuupumuksesta kärsivä jäisi sairauslomalle masennusdiagnoosilla myös silloin, kun työuupumukseen ei liity masennusta. Tällaista tapahtuu sen vuoksi, ettei Kela myönnä sairauslomapäivärahaa työuupumuksen perusteella. Sairauslomien rahoituksesta vastaavassa vakuutusyhtiö Varmassa arvioitiin vuonna 2020, että 30–50 prosentissa mielenterveyden häiriöiden perusteella laadituista sairaustodistuksista olisi havaittavissa, että sairausloman tarpeen taustalla on työstä tai työolosuhteista johtuvaa liiallista kuormittumista. Koska työuupumusta ei kirjata systemaattisesti sairaustodistuksiin, ei ole olemassa kuitenkaan tarkkoja tietoja siitä, kuinka monella masennus-diagnoosin saaneella esiintyy työuupumusta.[11]

Psykiatrinen tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Psykiatrinen tutkimus

Perusteellinen psykiatrinen tutkimus on aikaa vievä ja laaja-alainen. Parhaimmillaan se sisältää ensin fyysisten sairauksien poissulkemisen. Sen jälkeen huolellinen haastattelu, jossa pyritään kartoittamaan eri elämänalueet sekä potilaan elämänhistoria. Huomiota on kiinnitettävä myös perhe-, suku-, ja verkostotaustaan sekä geneettiseltä että vuorovaikutuksen kannalta. On selvitettävä, mikä on ollut potilaan toimintakyky parhaimmillaan, millaiset ihmissuhdetaidot hänellä on, potilaan kognitiivinen suorituskyky, nykyhetken häiritsevät oireet. Myös strukturoituja haastattelumenetelmiä (esimerkiksi puolistrukturoituun psykiatriseen diagnoosiluokitukseen DSM-IV pohjautuva SCID-I- ja II-haastattelu) olisi hyvä käyttää.

Koska psykiatrien erikoistumiskoulutus antaa valmiudet lähinnä mielenterveysongelmien diagnosointiin, vaatii esimerkiksi ADHD:n, oppimisvaikeuksien ja autismikirjon häiriöiden diagnostiikka lääkärin suorittaman tutkimuksen lisäksi neuropsykologin suorittaman neuropsykologisen tutkimuksen, jossa mitataan kognitiivista toimintakykyä kuten tarkkaavaisuutta, muistia ja näönvaraista havainnointia. Jos kyse on neuroositasoa vakavimmista tai neuropsykiatrisista häiriöistä olisi tutkimusta syytä täydentää myös haastattelua potilaan lähiverkoston haastattelulla.

Psykiatrinen tutkimus vaatii hyvän vuorovaikutussuhteen ja haastattelijalta valmiuden aktiiviseen empaattiseen haastatteluun. Tärkeää on tutkia myös transferenssia eli tunteensiirtoa. Millaisia tunteita ja tuntemuksia haastattelija tutkittavassa herättää ja mitä vastatunteita haastattelija kokee.

Psykiatrinen diagnoosi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimuksen ja oireiden perusteella haastattelija pyrkii tekemään johtopäätöksen ja diagnoosin. Nykyisin käytetään lähinnä kliinisiä eli oirediagnooseja. Mielenterveyden häiriöiden diagnosointi on monia muita lääketieteen piirissä käsiteltyjä ilmiöitä riippuvaisempi sanojen merkityksistä ja lauseiden tulkinnoista. Kerran asetettu psykiatrinen diagnoosi on usein pysyvä osa ihmisen elämää, joka kulkee mukana esimerkiksi vakuutusta hakiessa, somaattisten syiden vuoksi lääkärillä käydessä tai vaikkapa adoptiolupaa hakiessa.[12]

Virallisesti diagnoosi tehdään ICD-10 kriteereiden mukaisesti, mutta DSM-IV on paljon psykiatriassa käytetty, sillä sitä on käytetty useimmissa tutkimuksissa, joissa on tutkittu hoitojen vaikuttavuutta.

Diagnoosien määrä on viimeisen sadan vuoden aikana kasvanut räjähdysmäisesti. Siinä missä 1900-luvun alussa diagnooseja oli tusinan verran, Diagnostiset kriteerit (DSM-IV) vuodelta 1997 kirjaa niitä lähes kolme sataa.

Psykiatrinen diagnosointi on viime aikoina saanut paljon kritiikkiä intellektuellien keskuudessa uusien diagnoosien tehtailun takia. Tähän on ehdotettu syyksi mielenterveyslääkkeitä tuottavien yritysten taloudelliset intressit.

Osa somaattisia sairauksia sairastavista potilaista saa psykiatrisen puolen diagnoosin sen vuoksi, että lääkärikunnassa kehittyi 1980-luvulla perinne, jossa etiologialtaan tuntematonta sairautta sairastaville annetaan psykiatrinen diagnoosi.[13] Huonosti tunnettujen sairauksien oireita saatetaan pitää myös harha-aistimuksina.[13]

Psykiatrisia diagnooseja käytetään monin tavoin paitsi lääketieteessä myös nykykulttuurissa ja tavallisten ihmisten arjessa.[14]

Lähes kaikkiin psykiatrisiin häiriöihin liittyy unihäiriöitä. Unihäiriöt voivat lisäksi aiheuttaa mielenterveysoireita ja pahentaa somaattisten sairauksien aiheuttamia oireita.[15]

Alkoholismiin, kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, pakko-oireiseen häiriöön, ahdistuneisuushäiriöön ja skitsofreniaan liittyy harmaiden aivosolujen katoa, joka aiheuttaa kognitiivisia ongelmia. Katoa ilmenee muun muassa pihtipoimun etuosassa sekä oikeassa ja vasemmassa aivosaaressa.[16]

Myös somaattisiin sairauksiin liittyy usein psykiatrisia oireita. Esimerkiksi keliakia voi aiheuttaa lapsilla ahdistusta, masennusta tai aggressiivisuutta.[17] ja Niemann-Pickin taudin ainoana oireena voivat vuosien ajan olla esimerkiksi skitsofreeniset harhat, aggressiivisuus tai muut psykiatriset oireet[18].

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Convention on the Rights of Persons with Disabilities United Nations. Web Archive 2012.
  2. ↑ Taiminen, Tero: Psykiatrisille sairauksille yhteistä aivomuutosta etsimässä Potilaan Lääkärilehti. Viitattu 19.4.2022.
  3. ↑ Komulainen, Jorma; Lehtonen, Jari; Mäkelä, Matti: Psykiatrian luokituskäsikirja - Psykiatrisk Klassifikation av sjukdomar - Suomalainen tautiluokitus ICD-10:n psykiatriaan liittyvät koodit (ruotsinkielinen käännös lisätietoja-kentässä) Julkari. 2012. Viitattu 18.4.2019.
  4. ↑ Jaakkola, Johan: Jussin, 67, tarina: Tällaista on ollut olla homo Suomessa – Ystäviä kuoli aidsiin, seuraa etsittiin metsästä, ja vauvakuume iski Yle Uutiset. 1.3.2017. Viitattu 18.4.2019.
  5. ↑ Eläkeuudistuksen oli tarkoitus pidentää työuria, mutta yksi ryhmä ei tahdo jaksaa loppuun saakka Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 25.3.2023.
  6. ↑ Tuntemattoman opiskelijan harjoitustyö: Pakkotoimenpideiden käyttö kehitysvammaisten ja psyykkisesti sairaiden laitoshoidossa Suomessa Web Archive. 15.12.1997. wwwedu.oulu.fi. Viitattu 21.11.2016.
  7. ↑ Psykiatria ennen, nyt ja tulevaisuudessa - mieli ja aivot, mania ja masennus 7.6.2006. Helsingin yliopisto. Viitattu 4.1.2008.[vanhentunut linkki]
  8. ↑ Ruotsissa moni joulukuussa syntynyt syrjäytyy, Suomessa ei – voiko syy olla koulujärjestelmässä? Ilpo Pajunen, Yle uutiset 13.6.2016.tarvitaan parempi lähde
  9. ↑ a b Mielenterveyden häiriöistä johtuvien sairauspoissaolojen kasvu jatkuu jyrkkänä. Jenni Blomgren, Kelan tutkimusblogi 29.1.2020.
  10. ↑ Nuorten ja naisten sairauspoissaolot kasvussa mielenterveyden oireiden takia. Nurmijärven Uutiset 29.1.2020.
  11. ↑ Yhä useampi jää sairauslomalle mielenterveysongelmien takia. Työn vaatimukset vievät voimat – työuupunut Anna, 41, ei kokenut olevansa masentunut. Yle 13.2.2020.
  12. ↑ Hautamäki, Lotta: Psykiatrinen diagnoosi sosiaalisena ilmiönä Aspa. Suuntaaja 1/11. Viitattu 18.4.2019.
  13. ↑ a b Käyhkö, Eriikka: Homesairaita kyykytetään, sanoo infektiolääkäri: Tuhansia on sairauseläkkeellä masennuksen takia, vaikka todellinen syy on home Helsingin Sanomat. 4.5.2017. Viitattu 18.4.2019.
  14. ↑ Clusius, Mari: Psykiatrisia diagnooseja vilisee nykykulttuurissa – mistä on kyse? yle.fi. 10.3.2020. Yle. Viitattu 20.3.2020.
  15. ↑ Nuori nukkuu myrskyn silmässä Lääkärilehti.fi. Viitattu 20.10.2021.
  16. ↑ Taiminen, Tero: Psykiatrisille sairauksille yhteistä aivomuutosta etsimässä Potilaan Lääkärilehti. 20/2015. Viitattu 18.4.2019.
  17. ↑ Pikkulapsen keliakiaan voi liittyä myös alakuloa ja ahdistuneisuutta Terve.fi. 10.4.2017. Viitattu 18.4.2019.
  18. ↑ Niemann-Pickin tauti tyyppi C. https://www.terveyskyla.fi/harvinaissairaudet/tietoa/tautiryhm%C3%A4t/aineenvaihduntasairaudet/sairaudet/niemann-pickin-tauti-tyyppi-c

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ahlgrén-Rimpiläinen, Aulikki ym. (toim.): Oikeuspsykiatria. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2024. ISBN 978-952-408-207-5. WWW: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-207-5
  • Lönnqvist, Jouko ym. (toim.): Psykiatria. (5. uudistettu painos) Helsinki: Duodecim, 2007. ISBN 978-951-656-146-5
  • Lönnqvist, Jouko ym. (toim.): Psykiatria: Kysymyksiä ja vastauksia. Helsinki: Duodecim, 2011. ISBN 978-951-656-147-2
  • Shorter, Edward: Psykiatrian historia. ((A history of psychiatry: From the era of the asylum to the age of Prozac, 1997.) Suomennos: Eila Salomaa) Helsinki: Mielenterveyden keskusliitto: Psykiatrian yhteistyö, 2005. ISBN 952-5154-57-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Psykiatria.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Psykiatria&oldid=22753759”