Psykiatrian historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Psykiatrian historia käsittelee psykiatrian historiaa. 1940-luvulla oli vallalla yleinen käsitys, että mielisairautta ei voitu parantaa, koska sen ajateltiin johtuvan perinnöllisistä tekijöistä. Mielisairaita hoitavien laitosten tarkoituksena oli lähinnä potilaiden säilyttäminen ja vahinkojen ehkäiseminen. Psykiatria on ollut ainoa lääketieteen erikoisala, jonka rahoitus on pysynyt 1990-luvun alusta alkaen ennallaan muiden alojen rahoituksen lisääntyessä. Psykiatriaa hyljeksittiin suomalaisessa lääkärikunnassa sen kehittymisen alkuajoista aina itsenäistymisen jälkeiseen aikaan. Psykiatriasta muodostui ajan kuluessa lääketieteen erikoisala, johon kuului mielentilalausuntojen antaminen oikeudenkäyntejä varten.[1] Psykiatrisia hoitoja vastustavaa liikehdintää on ollut jo kahden vuosisadan ajan.[2] Psykiatrisiin diagnooseihin aiemmin lukeutuneet epilepsia ja homoseksuaalisuus poistettiin myöhemmin psykiatrisesta tautiluokituksesta, koska niitä ei pidetty enää psykiatrisina sairauksina[3][4]. Sama koskee transsukupuolisuutta, joka on siirretty psykiatrisista häiriöistä seksuaaliterveyden häiriöihin[5].

Demonien riivaaminen ja laitokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajalla ja vielä uudella ajallakin Suomessa ajateltiin mielenterveyden häiriöiden johtuvan siitä, että paholaiset ovat riivanneet ihmisen sielun[6].

1700-luvulla ja pitkälle 1800-lukua mielisairauksista kärsivien laitosten ei useinkaan ollut tarkoitus parantaa niiden asukkaita, vaan ne olivat vankilan kaltaisia laitoksia, joihin perheet olivat hylänneet heidät tai joihin oikeus oli heidät tuominnut. Laitoksissa asukkaat kohtasivat julmaa kaltoinkohtelua ja elinolosuhteet olivat surkeat. Laitosten tarkoitus oli lievittää perheen häpeää ja estää mahdollisia häiriöitä yhteisössä. Taitamaton henkilökunta kohteli asukkaita usein kuin eläimiä. 1800-luvun puolivälissä ja lopulla laitoksia alettiin uudistaa humaanimmaksi.[7]

Psykiatrian kehitys lääketieteen alaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalainen psykologi Bénédict Augustin Morel kehitti degeneraatioteorian ja sai sille suosiota 1850-luvulla. Morel ihaili Charles Darwinin evoluutioteoriaa ja pyrki etsimään mielisairauksien syytä perinnöllisyydestä[8]. Psykiatrit omaksuivat degeneraatioteorian, koska he ajattelivat sen antavan mielisairauksille tieteellisen pohjan. Psykiatria alkoi kehittyä tieteeksi. Morelin degeneraatioteoria sai kannattajia useissa maissa. Saksalaiset psykiatrit keskittyivät mielisairauksien luokitteluun parannuskeinojen etsimisen sijaan.[9]

Morelin degeneraatioteoria vaikutti eugeniikan syntyyn ja osalle psykiatreista askel degeneraatioteoriasta eugeniikkaan ei ollut suuri. Tieteellisen psykiatrian isänä pidetty saksalainen Emil Kraepelin oli eugeniikan puolestapuhuja. Kraepelinin työ muodostaa nykyisten psykiatristen diagnoosien pohjan. Kraepelin tunsi Morelin degeneraatioteorian ja Kraepelinin poliittisten mielipiteiden on luonnehdittu sisältäneen proto-fasismia[10]. Myös vaikutusvaltainen sveitsiläinen psykiatri Eugen Bleuler kannatti eugeniikkaa[11]. Kraepelin ja Bleuler suhtautuivat mielenterveysongelmista kärsiviin epätoivottuina ja yhteiskunnallisena ongelmana.

Suomen ensimmäinen psykiatrian professuuri perustettiin Helsingin yliopistoon 15. kesäkuuta 1906.[12] Christian Sibeliusta (1869–1922) pidetään varsinaisen suomalaisen tieteellisen psykiatrian alullepanijana. Hän vaikutti muun muassa alan koulutukseen ja yliopistollisen klinikan perustamiseen sekä psykiatrisen hoidon sisältöön uudistaen sitä potilasystävällisempään suuntaan.[13] Sibelius sai oppinsa Saksasta ja opiskeli Kraepelinin luona[14]. Kuitenkin vielä Suomen itsenäistymisen jälkeenkin lääketieteessä hyljeksittiin psykiatriaa. Psykiatriasta oli muodostunut ajan kuluessa lääketieteen erikoisala, johon kuului mielentilalausuntojen antaminen oikeudenkäyntejä varten.

Eugeniikan kannatus psykiatrien keskuudessa johti psykiatristen potilaiden sterilisaatioihin, jotta mielenterveysongelmat eivät runsaslukuistuisi väestössä. Psykiatrit perustelivat sterilisaatioita yhteiskunnan edulla ja mielenterveyden häiriöistä kärsivät nähtiin epätoivottuina eikä heidän haluttu lisääntyvän. Pakkosterilisaatiot otettiin käyttöön useissa länsimaissa 1900-luvulla ja niitä suoritettiin vuosikymmenten ajan. Kansallisosialistisessa Saksassa psykiatrit pyrkivät systemaattisesti hävittämään potilaansa.[15]

Somaattinen lääketiede ja psykodynaaminen suuntaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen psykiatria perustui 1940- ja 1950-luvulla somaattiseen lääketieteeseen. Tyypillistä ajan ajattelulle oli psyykkisesti sairastuneiden rinnastaminen rikollisiin. Kuitenkin jo 1940-luvulla oli myös näkemyksiä holistisuudesta, psykosomatiikasta ja mielisairauksien ja nerouden liittymisestä toisiinsa. Jotkut suomalaiset lääkärit (muiden muassa Veikko Tähkä, Martti Siirala) kävivät 1950-luvulla ulkomailla opiskelemassa psykoanalyysia, ja tämän opetus kehittyi Suomessakin.

Suomessa oli pitkään vallitsevana saksalaisella kielialueella suosittu psykodynaaminen teorianmuodostus. Suomalaiset psykiatrit kouluttautuivat psykodynaamisiksi psykoterapeuteiksi. Perheterapeuttinen – systeeminen ajattelu voimistui 1970-luvulta alkaen. Erilaisten teoreettisten lähtökohtien monipuolistuessa myös hoitomuodot ovat monipuolistuneet. Psykodynaamisen yksilöpsykoterapian lisäksi käyttöön otettiin 1970-luvulla ryhmä- ja perheterapeuttinen hoito, 1980-luvulla verkostohoito ja lyhytpsykoterapeuttinen hoito, 1990-luvulla kognitiivis-behavioraaliset terapia. Samanaikaisesti on kehitetty ja hyödynnetty toimintaterapiaa, taideterapiaa, kirjallisuusterapiaa, musiikkiterapiaa ym. Moniammatillista yhteistyötä on korostettu. Nykyisin vallitsevin terapianmuodostus on lähinnä edellä mainittuja integroiva biopsykososiaalinen.

Pyrkimykset hoitaa potilaita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisesti käytössä olleita sähköšokkihoitoja (sähköhoitoa), lobotomiaa ja insuliinišokkihoitoa kritisoitiin aikoinaan[2][16][17][18]. Lobotomiasta ja insuliinišokeista on sittemmin luovuttu[19].

Lobotomian avulla mielenterveyden häiriöistä kärsivien harhaisuutta ja rauhattomuutta pyrittiin vähentämään. Lobotomiasta tuli yleinen toimenpide ja niitä tehtiin kahden vuosikymmenen ajan. 1950-luvulla klooripromatsiinin teho psykoosioireiden lievittämisessä tarjosi psykiatrialle lääkkeellisen hoitokeinon. Samalla lobotomiasta voitiin luopua. Klooripromatsiinin löytäminen käynnisti muiden antipsykoottisten lääkkeiden kehittämisen. Trisykliset masennuslääkkeet tulivat käyttöön 1960-luvulla, atyyppinen neurolepti klotsapiini 1980-luvulla, SSRI-masennuslääkkeet (serotoniinin takaisinoton estäjät), uudet masennuslääkeryhmät ja lisää epätyypillisiä neuroleptejä 1990- ja 2000-luvulla.

1960-1970-lukujen antipsykiatrinen suuntaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykiatrian legitimiteettiä lääketieteen erikoisala alettiin kyseenalaistaa 1960-luvulla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. New Yorkin valtionyliopiston professori Thomas Szasz kuului äänekkäimpiin psykiatrian legitimiteetin kyseenalaistajiin.[20] Hänen mukaansa skitsofrenialla voitiin viitata ihmisessä lähes mihin tahansa häiritsevään ja epämiellyttävään käyttäytymis- ja reagointitapaan. Szasz kutsui skitsofreniaa psykiatrian "pyhäksi symboliksi", jonka avulla lääketiede perusteli psykiatrian statusta lääketieteen haarana sekä hoidon kohteiden perusoikeuksia rajoittavien ja vahingoittavien pakkohoitotoimenpiteiden oikeutusta.[1]

Muirta antipsykiatrisen suuntauksen merkittäviä edustajia olivat muun muassa sosiologit Thomas J. Scheff ja Erving Goffman.[21]

Antipsykiatrinen suuntaus kyseenalaisti psykoosi-, neuroosi- ja persoonallisuushäiriökäsitteiden oikeutuksen ja erilaiset hoitomuodot. Psykiatrien ohella suuntauksen piiriin kuului myös yhteiskuntatieteilijöitä. Sen piirissä oli vallalla ajatus, että psykiatrian johtavana tavoitteena on kehittää keinoja poikkeavien ihmisten kontrollointiin. Taustalla oli osin kapitalistisen järjestelmän kritiikki, sillä sen katsottiin tarvitsevan psykiatriaa kontrollikeinona.[22]

Antipsykiatrisen suuntauksen suomalaisia ilmentymiä oli 1960-luvulla vaikuttanut Marraskuun liike sekä ja sitä käsiteltiin monissa julkaisuissa, kuten Aatteet pois ja vaatteet ja Goffmanin teoksen suomennoksessa Minuuden riistäjät.[23]

1980-1990-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

vuoden 1993 paikkeilla kehitettiin niin kutsuttujen perinteisten antipsykoottisten lääkkeiden rinnalle uudet toisen sukupolven antipsykoottisiksi lääkkeiksi ristityt Risperdal, Zyprexa, Seroquel, Geodon ja Abilify.[24]

Serotoniini- ja monoamiinihypoteesit saivat yhä enemmän jalansijaa[25][26].

2000-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Masennuksen biologiseksi teoriaksi nimettyä välittäjäaineteoriaa alettiin kyseenalaistamaan yhä laajemmin 2010-luvulle tultaessa, koska tutkimuksista ei ollut saatu sille juuri minkaanlaista vahvistusta[27].

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Thomas Szasz: Schizophrenia: The Sacred Symbol of Psychiatry. Syracuse, NY: Syracuse University Publications in Continuing Education, 1.1.2004. ISBN 9780815602248 Teoksen verkkoversio (viitattu 21.12.2017). (englanti)
  2. ↑ a b Burns, Tom: Psychiatry: A very short introduction, s. 93–99. Oxford University Press, 2006.
  3. ↑ Drescher, Jack: Out of DSM: Depathologizing Homosexuality. Behavioral Sciences, 4.12.2015, 5. vsk, nro 4, s. 565–575. PubMed Central. PubMed:26690228 PubMed Central:4695779 doi:10.3390/bs5040565 Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ Levin, Saul: Homosexuality as a Mental Disorder Simply Not Backed Up by Science American Psychiatric Association. 10.3.2016. Viitattu 06.05.2018.
  5. ↑ Transsukupuolisuus | Seta ry seta.fi. 22.11.2018. Viitattu 23.8.2022.
  6. ↑ Tuntemattoman opiskelijan harjoitustyö: Pakkotoimenpideiden käyttö kehitysvammaisten ja psyykkisesti sairaiden laitoshoidossa Suomessa Web Archive. 15.12.1997. wwwedu.oulu.fi. Viitattu 21.11.2016.
  7. ↑ Foerschner & Allison, M: The History of Mental Illness: From "Skull Drills" to "Happy Pills". Inquiries Journal, 3.5.2018, 2. vsk, nro 09. Artikkelin verkkoversio.
  8. ↑ https://www.britannica.com/biography/Benedict-Augustin-Morel
  9. ↑ Paul Turnbull, History and Digital Humanities @ University of Tasmania paulturnbull.org.
  10. ↑ Hoff, Paul: Kraepelin and degeneration theory. European Archives of Psychiatry and Clinical Neuroscience, 1,6,2008, 258 Suppl 2. vsk, s. 12–17. PubMed. PubMed:18516511 doi:10.1007/s00406-008-2002-5 Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ The Oxford Handbook of the History of Eugenics. s. 141
  12. ↑ Psykiatria ennen, nyt ja tulevaisuudessa - mieli ja aivot, mania ja masennus 7.6.2006. Helsingin Yliopisto. Arkistoitu 18.8.2007. Viitattu 4.1.2008.
  13. ↑ Etusivu kansallisbiografia.fi. Viitattu 30.10.2018. (englanniksi)
  14. ↑ https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-1341-8/urn_isbn_978-952-61-1341-8.pdf Suomalaisen psykiatriatieteen juuria etsimässä : psykiatria tieteenä ja käytäntönä 1800-luvulta vuot - UEF Electronic Publications - Itä-Suomen yliopisto
  15. ↑ Strous, Rael D: Psychiatry during the Nazi era: ethical lessons for the modern professional. Annals of General Psychiatry, 27.2.2007, 6. vsk, s. 8. PubMed Central. PubMed:17326822 PubMed Central:1828151 doi:10.1186/1744-859X-6-8 Artikkelin verkkoversio.
  16. ↑ Your tap water is probably laced with antidepressants salon.com.
  17. ↑ Henry A. Nasrallah: The antipsychiatry movement: Who and why (pdf) Current Psychiatry. joulukuu 2011. Arkistoitu 7.2.2015. Viitattu 6.2.2015.
  18. ↑ Mervat Nasser: The rise and fall of anti-psychiatry Psychiatric Bulletin. 1995.
  19. ↑ Lääkkeettömät hoidot Harjamäen sairaalassa vuosina 1926-1952. Kukkohovi, Jukka.lähde tarkemmin?
  20. ↑ Grob, Gerald N: The attack of psychiatric legitimacy in the 1960s: Rhetoric and reality. Journal of the history of the behavioral sciences, 1.9.2011, 47. vsk, s. 398–416. ResearchGate. doi:10.1002/jhbs.20518 Artikkelin verkkoversio.
  21. ↑ Viljanen s. 32, 35.
  22. ↑ Viljanen s. 2, 32.
  23. ↑ Viljanen s. 32 alaviite 25.
  24. ↑ Huttunen, Matti O.: Psykoosien hoidossa käytettävät lääkkeet Duodecim. 24.9.2017. Arkistoitu 25.8.2016. Viitattu 18.03.2018.
  25. ↑ Viljanen s. 36.
  26. ↑ Henkilö | Vielä 20 vuotta sitten oli erikoista, jos joku kertoi olevansa masentunut, mutta sitten tapahtui käänne – ”Ihmiset ovat alkaneet pitää vaikeita elämänvaiheita sairautena”, sanoo tutkija Helsingin Sanomat. 15.6.2021. Viitattu 17.6.2021.
  27. ↑ Joanna Moncrieff, Ruth E. Cooper, Tom Stockmann, Simone Amendola, Michael P. Hengartner, Mark A. Horowitz: The serotonin theory of depression: a systematic umbrella review of the evidence. Molecular Psychiatry, 20.7.2022, s. 1–14. doi:10.1038/s41380-022-01661-0 ISSN 1476-5578 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Psykiatrian_historia&oldid=21700741”