Nick Da Costa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nick Da Costa
Henkilötiedot
Syntynyt1961
Kansalaisuus  Iso-Britannia
Kyokushin-ottelija
Aktiivisena 1978–1989
Painoluokka keskisarja
Kätisyys oikea
Seura(t) Millwall Dojo (1978–1980)
Bethnal Green (1980–1987)
Docklands Dojo (1987–1999)
Ilford Dojo (1999–)
Vyöarvo 7. dan
Mitalit
Maa:  Iso-Britannia
Miesten kyokushin
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Barcelona 1985 -80 kg
Kultaa Kultaa Budapest 1989 -80 kg
Hopeaa Hopeaa Lontoo 1982 -76 kg
Hopeaa Hopeaa Katowice 1987 -80 kg
Britannian Open
Kultaa Kultaa 1982 -80 kg
Kultaa Kultaa 1985 -80 kg
Kultaa Kultaa 1986 -80 kg
Hopeaa Hopeaa 1983 -80 kg
Hopeaa Hopeaa 1984 -80 kg
Ibutz Oyama Cup
Kultaa Kultaa Budapest 1985 -80 kg
Kultaa Kultaa Budapest 1986 -80 kg
Pronssia Pronssia Budapest 1983 -80 kg

Nicholas Da Costa (s. 1961) on brittiläinen karateka. Hän on Kyokushinin kaksinkertainen Euroopan keskisarjan mestari[1] ja kolminkertainen Britannian mestari.

Kilpaura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Da Costa aloitti Kyokushin karaten harjoittelemisen 1978 Bill Walshin ja Glen Sharpen opissa ja voitti jo kuuden kuukauden jälkeen 1979 kansallisen mestaruuden vihreä- ja siitä alempien yksilö- ja joukkuesarjassa.[2] Hän pääsi edustamaan Britannian Kyokushinia vuoden 1979 sekalaiskaraten maailmanmestaruuskisoihin.[3] Da Costa siirtyi pelkästään täyskontaktiin Kyokushinin omiin turnauksiin 1982. Hän voitti aluksi Britannian keskisarjan mestaruuden Frank Williamsia vastaan ja saavutti samana vuonna 1. danin mustan vyön.[3] Hän eteni myös historian toisissa Kyokushinin Euroopan mestaruuskisoissa loppuotteluun, jossa Da Costa hävisi Fleming Jensenille.[1] Seuraavat vuodet 1983 ja 1984 hän eteni molemmilla kerroilla Britannian Openissa loppuotteluun saakka, mutta hävisi ensin David Pickthallille ja toisella kertaa Glenn Sharpelle, joka oli kerran aiemmin voittanut Britannian mestaruuden.[4] Ibutz Oyama Cupissa hän sijoittui kolmanneksi luovutettuaan loukkaantumisen vuoksi.[2] Sitä vastoin hän oli voittamassa kolmen maajoukkueen turnauksessa kultaa Hollantia ja Sveitsiä vastaan.[2] Vuoden 1984 tammikuussa Kyokushinin historian kolmansissa maailmanmestaruuskisoissa Da Costa sijoittui kuudenneksi. Hän voitti viimeisenä päivänä Kazuhiko Ogasawaran, Kenny Uttenyenbordtin, kunnes hävisi puolivälierissä Keiji Sanpeille.[5]

Vuosina 1985–1989 Da Costa saavutti uransa parhaat vuodet kilpailuissa voitettuaan Britannian mestaruuden Glenn Sharpea vastaan. Hän voitti myös ensimmäisen Euroopan mestaruutensa Stanislaw Gwidia vastaan Espanjanssa[1], sekä Ibutz Oyama Cupin.[6] Da Costa yleni samana vuonna 2. danin mustalle vyölle.[2] Da Costa saavutti uransa kolmannen Britannian mestaruuden 1986, jolloin hän voitti loppuottelussa toistamiseen Glenn Sharpen.[4] Lisäksi hän voitti toistamiseen Ibutz Oyama Cupin kohdattuaan loppuottelussa Istvan Bodin.[6] Seuraavana vuonna 1987 Da Costa eteni jälleen EM-kisojen loppuotteluun, jossa hän tällä kertaa hävisi mestaruuden Peter Smitille.[1] Da Costa oli samana vuonna marraskuussa maailmanmestaruuskisoissa, jossa hän sijoittui kahdeksanneksi. Da Costa voitti viimeisenä turnauspäivänä Koichi Okamuran ja Yoshikazu Koin, kunnes putosi jatkosta hävittyään Akiyoshi Matsuille, joka myös voitti maailmanmestaruuden.[7] Da Costa voitti 1988 Australiassa Commonwealth turnauksen alle 85-kiloisten sarjassa ja yleni samana vuonna 3. danin mustalle vyölle.[2] Hän saavutti 1989 toisen Euroopan mestaruuden voitettuaan loppuottelussa Miroslav Zuziakin.[1] Turnauksen jälkeen hän päätti kilpauransa 28-vuotiaana.[3]

Valmentajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän perusti oman seuran Docklands Karate Clubin vaimonsa Marian kanssa 1987.[3] Lopetettuaan kilpauransa 1989 Da Costa valmensi vuotta myöhemmin Britannian naisten maajoukkuetta. Sittemmin 1999 da Costa perusti Ilford dojon.[3] Hän palasi takaisin valmentajaksi 2000–2004, jolloin hän oli Britannian miesten ja naisten Kyokushin maajoukkuevalmentaja.[2]

Da Costa yleni 7. danin arvolle 2018.[2]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Da Costa on naimisissa Marian kanssa. Hänen poika Chris Da Costa on myös karateka.[8]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e European Championships kyokushinresults.com Viitattu 31.10.2020 (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g NICK DA COSTA (Arkistoitu – Internet Archive) dacostadojos.com Viitattu 31.10.2020 (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e Your Instructors karate-ilford.com Viitattu 31.10.2020 (englanniksi)
  4. ↑ a b British Open kyokushinresults.com Viitattu 31.10.2020 (englanniksi)
  5. ↑ 3rd World Open Tournament kyokushinresults.com Viitattu 31.10.2020 (englanniksi)
  6. ↑ a b Ibutz Oyama Cup kyokushinresults.com Viitattu 19.8.2017 (englanniksi)
  7. ↑ 4th World Open Tournament kyokushinresults.com Viitattu 31.10.2020 (englanniksi)
  8. ↑ Chris Da Costa (Arkistoitu – Internet Archive) dacostadojos.com Viitattu 31.10.2020 (englanniksi)
IKO:n keskisarjan Euroopan-mestarit

1980-luku:

1982: TanskaFleming Jensen
1985: Yhdistynyt kuningaskuntaNick Da Costa
1987: AlankomaatPeter Smit
1989: Yhdistynyt kuningaskuntaNick Da Costa

1990-luku:

1991: BulgariaGeorgi Georgiev
1993: AlankomaatHans Mars
1995: LiettuaPaulius Klapatauskas
1996: PuolaEugeniusz Dadziburg
1997: UkrainaVladimir Zadarozhniy
1998: BulgariaEmil Kostov
1999: UkrainaVadim Jakovenko

2000-vuosikymmen:

2000: BulgariaEmil Kostov
2001: PuolaSylwester Sypień
2002: BulgariaEmil Kostov
2003: PuolaSylwester Sypień
2004: RomaniaLucian Gogonel
2005: RomaniaLucian Gogonel
2006: VenäjäEvgenyi Shevnin
2007: VenäjäHussein Elikhanov
2008: RomaniaNicolae Stoian
2009: RomaniaNicolae Stoian

2010-luku:

2010: VenäjäGiga Shamatava
2011: UkrainaSultanamet Yunusov
2012: RomaniaMirel Iacob
2013: PuolaGerrard Will
2014: RanskaAntonio Tusseau
2015: UkrainaEldar Ismailov
2016: VenäjäAšot Zarinjan
2017: VenäjäAlexei Galiev
2018: VenäjäAšot Zarinjan
2019: VenäjäAšot Zarinjan

2020-luku:

2021: VenäjäLasha Gabaraev
2022: BulgariaBogomil Kostov
2023: RanskaGino Consentino
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nick_Da_Costa&oldid=21643100”