Moskovan radio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Moskovan radion tunnus QSL-kortissa vuodelta 1969.
Moskovan radion 50-vuotisjuhlalle omistettu postimerkki.

Moskovan radio (ven. Московское радио, Moskovskoje radio) oli Neuvostoliiton radion vuonna 1929 perustettu ulkomaanpalvelu, joka lähetti vuodesta 1939 lähtien myös suomenkielistä ohjelmaa. Neuvostoliiton hajottua se sai nimen Venäjän ääni (Голос России, Golos Rossii). Suomenkieliset radiolähetykset loppuivat vuonna 2009. Venäjän ääni lakkautettiin vuonna 2014, jolloin sen jatkajaksi tuli mediakonserni Rossija segodnjaan kuuluva radio- ja uutispalvelu Sputnik.

Alkuvaiheet ja toinen maailmansota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säännölliset vieraskieliset lähetykset alkoivat Moskovasta lokakuussa 1929 saksaksi ja vähän myöhemmin myös ranskaksi ja englanniksi[1]. Niistä vastasi Yleisliittolaisen radion ja myöhemmin Neuvostoliiton radiokomitean vieraskielisten lähetysten osasto[2]. Käytännössä työtä johti vuoteen 1939 saakka Kominternin toimeenpanevan komitean lehdistöosasto[3]. Asema tunnettiin aluksi Kominternin radiona, kunnes sen nimeksi vakiintui Moskovan radio[4].

Ensimmäiset vieraskieliset lähetykset oli suunnattu Neuvostoliitossa työskennelleille ulkomaisille asiantuntijoille. Lähetyksistä tuli päivittäisiä vuonna 1930,[2] ja toiminta laajeni tehokkaiden lyhytaaltolähettimien käyttöön oton myötä 1930-luvun alussa[5]. Vuonna 1933 ulkomaanlähetyksiä tehtiin saksan, ranskan, englannin, espanjan, italian, unkarin, ruotsin ja tšekin kielillä[2]. Vuonna 1940 ohjelmaa lähetettiin 13 vieraalla kielellä yhteensä 30 tuntia vuorokaudessa[1]. Moskovan radion käytössä olivat maailman tehokkaimpiin kuuluneet Kominternin pitkäaaltoasema (500 kilowattia vuodesta 1933) ja vuonna 1938 avattu 120 kilowatin lyhytaaltoasema RV-96. 1940-luvun alussa ulkomaanlähetyksiin käytettiin 9 pitkäaalto-, 16 keskiaalto- ja 16 lyhytaaltolähetintä.[6]

Moskovan radion tehtävänä oli Lokakuun vallankumouksen ja Neuvostoliiton sosialismin rakennustyön saavutusten esittely ulkomaalaisille. Se kiinnitti alkuvuosina suhteellisen vähän huomiota ideologiseen vastakkainasetteluun. Natsien noustua valtaan Saksassa asema ryhtyi taisteluun fasismia vastaan. Tämä vaihe päättyi vuonna 1939 Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimukseen.[7] Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 Moskovan radio evakuoitiin pääosin Kuibyševiin ja Sverdlovskiin. Tärkeimmät lähetyskeskukset olivat sodan aikana Moskova, Kuibyšev, Sverdlovsk ja Ufa.[8]

Ulkomaanlähetysten kielivalikoima ja tuntimäärät kasvoivat voimakkaasti toisen maailmansodan aikana. Vuonna 1941 Moskovan radio lähetti ohjelmaa 21 kielellä yli 51 tuntia vuorokaudessa. Vuonna 1945 lähetyksiä oli 29 kielellä lähes 60 tuntia. Tärkeimmällä sijalla olivat uutiset, sotapropaganda ja myötätunnon herättäminen liittolaismaissa. Radio osallistui vastarintaliikkeen järjestämiseen miehitetyillä alueilla,[2] ja sen lähetyksissä esiintyi monia ulkomaisia kommunistipoliitikkoja[1]. Vuodesta 1943 lähtien Moskovan radion viikottaista ohjelmaa välitettiin myös Yhdysvalloissa[2].

Kylmä sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen Moskovan radio ei juurikaan supistanut toimintaansa, toisin kuin sen läntiset kilpailijat Voice of America ja BBC. Kielivalikoima pysyi pääosin entisellään, ja tärkeimmät kohdealueet olivat Eurooppa, Amerikka, Lähi-Itä ja varsinkin Kiina. Erityistä huomiota kiinnitettiin englanninkielisiin lähetyksiin, ja kylmän sodan ja Korean sodan myötä Yhdysvalloista tuli aseman tärkein ideologinen vastustaja.[9]

Moskovan radio muodosti kotimaan radiotoiminnasta erillisen organisaation vuosina 1949–1959 ja oli sen jälkeen osa Neuvostoliiton ministerineuvoston televisio- ja radiokomiteaa eli Gosteleradiota[10]. Lähetyksistä Kiinaan ja muualle Kaukoitään vastasi vuodesta 1946 lähtien aina 2000-luvulle saakka radion ulkomaanpalvelun Habarovskin osasto[11][12]. Moskovan radion yhteyteen kuului vuonna 1964 perustettu, kansalaisjärjestöjen nimissä toiminut radioasema Mir i progress (”Rauha ja edistys”). Neuvostoliiton osatasavaltojen radioilla oli omia ulkomaanlähetyksiä. Maasta käsin toimi ajoittain myös clandestine-asemia, joista pitkäikäisin oli Espanjan kommunistisen puolueen Radio España Independiente vuosina 1941–1977.[13]

1960-luvulla Moskovan radio alkoi kiinnittää erityistä huomiota Afrikkaan, Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Se lähetti ohjelmia esimerkiksi ndebeleksi, šonaksi ja zuluksi, jotka eivät yleensä kuuluneet kansainvälisten radioasemien kielivalikoimaan. Eteläisen Afrikan lisäksi tärkeä kohdealue oli Intia, jonka kuuntelijoita tavoiteltiin englannin ohella 12 eri kielellä. Neuvostoliiton ja Kiinan välirikon jälkeen lähetyksiä oli eniten kiinaksi englanninkielisen maailmanpalvelun perustamiseen saakka vuonna 1978.[14]

Lähetysten määrä vakiintui 1970-luvulla, joskin Portugalin neilikkavallankumous lisäsi voimakkaasti portugalinkielisiä ohjelmia vuosikymmenen puolivälissä. Paštun- ja darinkielisten lähetysten määrä kasvoi Neuvostoliiton hyökättyä Afganistaniin.[15] Vuonna 1985 Moskovan radio välitti ohjelmaa 62 kielellä 192 tuntia vuorokaudessa[16].

Moskovan radion tehtävänä oli ”Suuren neuvostotietosanakirjan” mukaan levittää kommunistista ideologiaa sekä tietoa Neuvostoliitosta ja sen politiikasta, ”lujittaa työväenluokan kansainvälistä solidaarisuutta” ja ”toimia aseena taistelussa imperialismia ja uuskolonialismia vastaan sekä rauhan ja kansojen turvallisuuden, demokratian ja sosialismin puolesta”[1]. Myöhemmän arvion mukaan se ”osallistui kylmän sodan ideologian ja viholliskuvan luomiseen sekä ideologisen ja poliittisen vastakkainasettelun vahvistamiseen”[2].

Aseman ohjelmat koostuivat etupäässä Neuvostoliiton, itäblokin ja muun maailman uutisista, poliittisista kommentaareista, neuvostoideologiaa ja maan elämää esittelevistä lyhyistä erikoisohjelmista, venäläisestä ja Neuvostoliiton muiden kansojen musiikista sekä kuuntelijakirjeiden pohjalta tehdyistä kirjelaatikko-ohjelmista. Ohjelmien sävy oli länsimaisen kuuntelijan näkökulmasta vanhanaikainen ja jäykkä, mihin vaikuttivat propagandistisuuden ja ideologisten ”mantrojen” toistamisen lisäksi[17] suorien lähetysten puuttuminen,[4] alkutekstiä kirjaimellisesti noudattaneet käännökset[18] ja moninkertainen sensuuri[2].

Neuvostoliitto oli 1980-luvun puolivälissä ulkomaille suunnatun radiopropagandan tuntimäärällä mitattuna Yhdysvaltojen (Voice of America ja Radio Free Europe/Radio Liberty) jälkeen toisella sijalla maailmassa, edellä Kiinaa, Länsi-Saksaa ja Britanniaa[19]. Moskovan radion kuuntelijamäärän on arvioitu olleen Voice of Americaa ja BBC:tä pienempi[20] tai toisaalta Voice of Americaa suurempi, varsinkin kehitysmaissa[21]. Kuulijakunta lienee koostunut etupäässä kommunisteista ja muista Neuvostoliiton ihailijoista sekä opiskelijoista ja yliopistoväestä[22][21]. Yhteydenpidon välineenä toimivat kuuntelijakirjeet, joita asema sai 1970- ja 1980-luvuilla yli 300 000 vuodessa[2]. Varsinkin kehitysmaissa perustettiin myös Moskovan radion kuuntelijakerhoja. Lähetysten vaikuttavuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta esimerkiksi Floridan yliopistossa tehty tutkimus kertoi, että niiden kuunteleminen paransi opiskelijoiden käsityksiä Neuvostoliitosta.[23]

Neuvostoliiton maantieteellinen laajuus mahdollisti Moskovan radion keski- ja lyhytaaltolähettimien sijoittelun maan eri osiin parhaan mahdollisen kuuluvuuden saavuttamiseksi eri maanosissa. Käytettyjen taajuuksien ja lähetystehon määrällä mitattuna asema ohitti kaikki kilpailijansa. Muista kansainvälisistä radioasemista poiketen Moskovan radio ei juurikaan käyttänyt muihin maanosiin sijoitettuja relelähettimiä.[24] Ainoat poikkeukset olivat keskiaaltoasema Itä-Saksassa ja releasemat Bulgariassa ja Kuubassa[25]. Yksittäisiä ohjelmia toimitettiin myös nauhalla eri maissa radioitaviksi[26].

Lyhytaaltojen laaja käyttö Neuvostoliiton sisäisessä yleisradiotoiminnassa mahdollisti myös maahan suunnatut länsimaiset radiolähetykset[27]. Niiden kuuntelua pyrittiin estämään radiohäirinnällä, joka alkoi laajamittaisesti vuonna 1948. Voice of American ja muiden läntisten asemien häirintä lopetettiin Radio Libertyä lukuun ottamatta vuonna 1963, mutta se alkoi uudelleen jo seuraavana vuonna. Voice of American, BBC:n ja Deutsche Wellen häirintä loppui Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin aattona vuonna 1973, mutta Israelin ulkomaanpalvelun häirintää lisättiin Jom kippur -sodan jälkeen. Voice of American, BBC:n ja Deutsche Wellen häirintä alkoi uudelleen Puolan tapahtumien jälkeen vuonna 1980. Kiinan venäjänkielisten lähetysten häirintä loppui vuonna 1986, BBC:n vuonna 1987, ja koko häirintälähettimien verkostoa ryhdyttiin purkamaan vuonna 1989.[28]

Venäjän ääni

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Moskovan radio ja myöhemmin Venäjän ääni toimivat toisen maailmansodan jälkeen rakennetussa Pjatnitskajakadun radiotalossa.

Läntisten radioasemien yleisö laajeni Neuvostoliitossa 1990-luvun vaihteessa. Samaan aikaan Moskovan radio toimi edelleen lyhytaalloilla, vaikka länsimaiset kuuntelijat olivat jo kauan sitten siirtyneet ula-alueelle. Sensuurin paine hellitti Neuvostoliiton perestroikan ansiosta, mutta Moskovan radion tyyli ja työtavat säilyivät pääosin entisellään.[4] Kylmän sodan päätyttyä ulkomaanlähetyksiä pidettiin tarpeettomina, ja vuonna 1992 harkittiin niiden lakkauttamista kokonaan[29].

Neuvostoliiton televisio- ja radiokomitea muutettiin helmikuussa 1991 Yleisliittolaiseksi valtion televisio- ja radioyhtiöksi, ja joulukuussa 1991 sen pohjalta perustettiin Venäjän valtion teleradioyhtiö Ostankino[10]. Vuoden 1992 alussa Ostankinon yhteyteen muodostettiin tuotantoyhtymä Meždunarodnoje Moskovskoje radio (”Kansainvälinen Moskovan radio”)[12]. Jälkimmäisen pohjalta perustettiin vuonna 1993 Venäjän valtion radioyhtiö Golos Rossii (”Venäjän ääni”)[30].

Venäjän äänen ongelmana oli riittämätön rahoitus, minkä johdosta se joutui supistamaan toimintaansa ja menetti suuren osan ammattitaitoisista työntekijöistään. Aikaisemmasta poiketen asema joutui maksamaan ohjelmiensa lähettämisestä Venäjän viestintäministeriölle sekä entisille neuvostotasavalloille, joiden alueella sijaitsivat monet sen lähetysasemista.[31] 2000-luvun vaihteessa asema lähetti ohjelmaa 32 kielellä keskimäärin 72,5 tuntia vuorokaudessa[2].

Moskovan radion erikoisuutena oli, ettei se neuvostoajan lopulle saakka lähettänyt lainkaan ohjelmaa venäjän kielellä[32]. Ulkomailla työskenteleville neuvostokansalaisille ja venäläisille emigranteille suunnattu viides radio-ohjelma kuului Yleisliittolaisen radion alaisuuteen. Moskovan radion venäjänkielinen maailmanpalvelu aloitti lähetyksensä vuoden 1989 alussa, ja viitoskanavan ohjelmat lakkautettiin vuonna 1990. Vuonna 2000 Venäjän äänen yhteyteen perustettiin lähinnä entisiin neuvostotasavaltoihin suunnattu venäjänkielinen Radio Sodružestvo (”Yhteisö”). Lyhytaalloilla lähetettiin ulkomaita varten myös Radio Rossiin ohjelmia.[33]

Aseman tehtäviksi määriteltiin 2010-luvun alussa Venäjää koskevan tiedon levittäminen, yhteydenpito ulkomailla asuviin venäläisiin, venäjän kielen ja kulttuurin popularisointi sekä ”laajan vaihtoehtoisten mielipiteiden kirjon” esittäminen maailman tapahtumista. Yhtiöllä oli 1 200 työntekijää, joista 800 teki ohjelmia ja 400 kuului tekniseen ja avustavaan henkilökuntaan. Ohjelmia lähetettiin 41 kielellä 152 tuntia vuorokaudessa lyhyt- ja keskiaalloilla, eräissä maissa ula-alueella, vuonna 1996 avatulla www-sivustolla sekä satelliittien ja matkapuhelinten välityksellä.[34]

Venäjän ääni lakkautettiin presidentti Vladimir Putinin asetuksella joulukuussa 2013. Sen omaisuus siirrettiin uutistoimisto Rossija segodnjalle,[35] ja seuraavana vuonna aseman tilalle perustettiin Rossija segodnja -mediaryhmään kuuluva radio- ja uutispalvelu Sputnik[36].

Suomenkieliset lähetykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenkielisiä ohjelmia lähettivät 1920- ja 1930-luvuilla Petroskoin ja Leningradin radioasemat. Niiden lähetykset lakkautettiin Stalinin vainojen aikana vuonna 1937.[37][38]

Moskovan radion suomenkielinen toimitus perustettiin marraskuussa 1939 juuri ennen talvisodan syttymistä. Sen tehtävänä oli levittää Suomeen Neuvostoliiton sotapropagandaa. Ensimmäisenä päätoimittajana työskenteli Mikko Kammari, toimittajina Lauri Gustafsson ja Lauri Lamminen, kuuluttajana Aino Kallio ja kääntäjänä Saimi Kuivala. Myöhemmin vastaavana toimittajana oli Saima Hellman ja kuuluttajina Kaija Vilén (Kerttu Laine) ja Helena Leppänen (Anja Weber).[39][40][41][42] Toimitus oli evakuoituna Sverdlovskiin vuosina 1941–1942[43]. Suomenkielisiä ohjelmia lähetettiin talvisodasta lähtien myös Petroskoista (jatkosodan aikana Belomorskista),[37] vuosina 1941–1945 Suomen vapausradion nimellä Leningradista[44] ja vuodesta 1947 alkaen Tallinnasta[45]. Moskovan radion toimittajan Vili Bergmanin eli Ahti Liedeksen ”Neuvostoliiton katsauksia” välitettiin vuosina 1948–1949 myös Yleisradiossa[46].

Moskovan radio lähetti sotien jälkeen suomenkielistä ohjelmaa enimmillään kolme kertaa päivässä yhteensä kolmen tunnin ajan. Osaston palveluksessa oli tuolloin yli kymmenen työntekijää.[47] Avustajina ja freelancereina toimivat muun muassa Jarno Pennanen, Mikko Niskanen, Tarmo Manni ja Jaakko Laakso[40].

Neuvostoliiton hajottua suomenkieliset lähetykset ehdittiin välillä jo lakkauttaa, mutta ne aloitettiin pian uudelleen. Arvokkaat äänitearkistot kuitenkin tuhottiin. Vuonna 2009 jäljellä oli yksi puolen tunnin pituinen päivittäinen lähetys, jota voitiin kuunnella lyhyt- ja keskiaaltojen lisäksi myös Internetissä. Kuuntelijakirjeiden määrä oli tuolloin laskenut aikaisemmasta 5 000:sta alle 50:een vuodessa. Aseman viimeisiä suomenkielisiä työntekijöitä oli ”Moskovan Tiltun” Saimi Kuivalan tytär Pirkko Kuivala, joka oli tullut toimitukseen vuonna 1957.[40]

Suomenkieliset radiolähetykset loppuivat 27. maaliskuuta 2009. Uutistarjonta siirtyi tämän jälkeen Internetiin.[48] Viimeinen Venäjän ääni -nimeä käyttänyt uutissivu löytyy Internet Archivesta maaliskuulta 2016[49].

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Browne, Donald R.: International Radio Broadcasting: The Limits of the Limitless Medium. New York: Praeger, 1982. ISBN 0-03-059619-X
  • Glazov, Aleksandr Andrejevitš: Rol Kommunistitšeskogo internatsionala v sisteme sovetskogo radioveštšanija na zarubežnyje strany (1935–1943 gg.), s. 102, 109–110. Moskva: Rossijski universitet družby narodov, 2017. Teoksen verkkoversio.
  • Wood 1 = Wood, James: History of International Broadcasting, Volume 1. London: The Institution of Engineering and Technology, 2008. ISBN 978-0-86341-302-5
  • Wood 2 = Wood, James: History of International Broadcasting, Volume 2. London: The Institution of Engineering and Technology, 2011. ISBN 978-1-84919-201-9
  • World Radio TV Handbook, volume 39 (1985). New York: Billboard, 1984. ISBN 0-902285-10-6

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 10, s. 28. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1972.
  2. ↑ a b c d e f g h i Radiožurnalistika. Moskva: Izdatelstvo Moskovskogo universiteta, 2000. Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ Glazov, s. 102, 109–110.
  4. ↑ a b c Blesk i ništšeta inoveštšanija Inosmi. Viitattu 8.7.2023.
  5. ↑ Guljajev, Vasili: Rossijskoje veštšanije dlja zarubežja Mediasat. 1.6.2020. Viitattu 8.7.2023.
  6. ↑ Borkov, Aleksandr Vasiljevitš: Sozdanije i dejatelnost osnovnyh sovetskih organov vnešnepolititšeskoi propagandy i informatsii 1917–1945 gg. (avtoreferat), s. 30–31. Nižni Novgorod: Nižegorodski gosudarstvennyi universitet, 1997. Teoksen verkkoversio.
  7. ↑ Browne, s. 224–225.
  8. ↑ Glazov, s. 138, 171.
  9. ↑ Browne, s. 227.
  10. ↑ a b Gosudarstvennyi komitet SSSR po televideniju i radioveštšaniju (Gosteleradio) Putevoditeli po rossijskim arhivam. Viitattu 12.8.2022.
  11. ↑ Otdel radioveštšanija na zarubežnyje strany iz g. Habarovska Habarovski gorodskoi tsentr hranenija dokumentov. Viitattu 9.7.2023.
  12. ↑ a b Fond no 1454. Filial Federalnogo gosudarstvennogo bjudžetnogo utšreždenija Rossijskaja gosudarstvennaja radioveštšatelnaja kompanija ”Golos Rossii” Arhivnyi putevoditel. Viitattu 9.7.2023.
  13. ↑ Browne, s. 238–242.
  14. ↑ Browne, s. 229–230.
  15. ↑ Browne, s. 230.
  16. ↑ World Radio TV Handbook, s. 143–146. Kirjallisuudessa esiintyvät luvut ovat suurempia, koska niihin sisältyvät ilmeisesti myös radioasema Mir i progressin ja Neuvostoliiton osatasavaltojen ulkomaanlähetykset.
  17. ↑ Browne, s. 230–234.
  18. ↑ Browne, s. 228.
  19. ↑ Wood 1, s. 130.
  20. ↑ Browne, s. 235.
  21. ↑ a b Wood 2, s. 111.
  22. ↑ Browne, s. 235–236.
  23. ↑ Browne, s. 236.
  24. ↑ Wood 2, s. 103–110.
  25. ↑ World Radio TV Handbook, s. 143.
  26. ↑ Browne, s. 237.
  27. ↑ Wood 2, s. 110.
  28. ↑ Wood 1, s. 163–167.
  29. ↑ Turovski, Daniil: Teper ih slyšat tolko nebesa: Proštšalnyi vzgljad na radiostantsiju ”Golos Rossii” Lenta.ru. 18.12.2013. Viitattu 8.7.2023.
  30. ↑ Ukaz prezidenta Rossijskoi Federatsii O sozdanii holdingovoi kompanii ”Rossijski gosudarstvennyi teleradiotehnitšeski tsentr ”Efir” i Rossijskoi gosudarstvennoi radioveštšatelnoi kompanii ”Golos Rossii” Prezident Rossii. Viitattu 8.7.2023.
  31. ↑ Wood 2, s. 106, 111–112.
  32. ↑ Istomin, Maksim: Golos Rossii: istorija otetšestvennogo inoveštšanija CNews. 1.6.2012. Viitattu 8.7.2023.
  33. ↑ Radioveštšanije na russkom jazyke. 6 vypusk: leto–osen 2003, s. 35–42. Moskva. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio.
  34. ↑ Inoveštšanije – odin iz instrumentov meždunarodnoi kommunikatsii Pantonio.ru. Viitattu 8.7.2023.
  35. ↑ Ukaz o merah po povyšeniju effektivnosti dejatelnosti gosudarstvennyi SMI Prezident Rossii. Viitattu 8.7.2023.
  36. ↑ Jefanov, A. A. & Efendijeva, N. E.: Stanovlenije inoveštšanija v Rossii i za rubežom: istoriko-genetitšeski i komparativistski analiz. Vesnik RUDN. Serija: Literaturovedenije. Žurnalistika, 4/2020, s. 746–755. Artikkelin verkkoversio.
  37. ↑ a b Skön, Kirsi ja Torkkola, Sinikka: ”Täällä Petroskoi”: Omakielisten radio- ja televisio-ohjelmien merkitys Venäjän Karjalan kansallisille vähemmistöille, s. 32-33. Joensuu: Joensuun yliopisto. Karjalan tutkimuslaitoksen monisteita 2, 1997. ISBN 951-708-599-0
  38. ↑ Smirnova, T. M.: Radio dlja natsionalnyh menšinstv Leningrada i Leningradskoi oblasti. Filosofija i gumanitarnyje nauki v informatsionnom obštšestve, 2/2021, s. 69–93. Artikkelin verkkoversio.
  39. ↑ Kuivala, Saimi: Kuin lankaa kerältä. Punalippu, 10/1989, s. 8.
  40. ↑ a b c Eerola, Antero: Äiti ja tytär Moskovan tiltuina. Apu, 7/2009, s. 51–53. Artikkelin verkkoversio.
  41. ↑ Saimi ja Pirkko Kuivalan mainitsema ”Leena Hager” lienee Leo Hagerin eli Lauri Gustaffsonin vaimo Leena Vest eli Saara Sand eli Aino Kallio. Krekola, Joni: Stalinismin lyhyt kurssi: Suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926–1938, s. 316, 372, 383. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. ISBN 951-746-874-1 Teoksen verkkoversio.
  42. ↑ Vainikainen, Veikko: Huomio, huomio – puhuu Moskova. Vapaa Sana, 20.11.1947, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
  43. ↑ Glazov, s. 138, 172.
  44. ↑ Petri Karonen: Propagandan ja viestintävaikuttamisen erot ja yhtäläisyydet Tietysti.fi. Viitattu 8.7.2023.
  45. ↑ Piitulainen, Kari: Suomenkielisiä radiolähetyksiä ulkomailta. Etelä-Suomen Sanomat, 6.5.1987, s. 29. Artikkelin verkkoversio.
  46. ↑ Yleisradion historia, 1. osa, s. 269. Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0713-5
  47. ↑ Piitulainen, Kari: Moskovan ääni supistaa. Etelä-Suomen Sanomat, 22.5.1997, s. 23. Artikkelin verkkoversio.
  48. ↑ Venäjän ääni vaikenee suomeksi 27.3.2009. YLE. Viitattu 13. elokuuta 2009.
  49. ↑ Venäjän ääni (Sputnik News) Internet Archive. Arkistoitu 9.3.2016. Viitattu 8.7.2023.

Audio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980s_R.Moscow.ogg Ääninäyte Radio Moskovan keskiaaltolähetyksestä 1980-luvulta.  (ohje) (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Moskovan_radio&oldid=22359680”