Minimalistinen musiikki

Minimalistinen musiikki on taidemusiikkia, jolle on ominaista toisteisuus ja tarkoituksellisen yksinkertaistettu rytminen, melodinen ja harmoninen sävelkieli. Minimalistinen musiikki luetaan 1960-luvulla syntyneen taiteen minimalistisen tyylisuuntauksen piiriin.

Minimalismin synty oli reaktio 1950- ja 1960-luvun alun moderniin musiikkiin, jota olivat älyllinen eurooppalainen konstruktivismi ja anarkistinen amerikkalainen sattumamusiikki ja happening. Sitä voidaan pitää toisaalta myös eurooppalaisen taidemusiikin kehityksen tuloksena.

Minimalismin isänä pidetään yhdysvaltalaista La Monte Youngia (s. 1935). Hänen tuotantoonsa kuuluu teoksia, joiden piirteitä ovat luonnollinen viritysjärjestelmä, tarkka ja säästeliäs intervallikieli sekä erittäin pitkät sävelet. Muita merkittäviä amerikkalaisia minimalisteja ovat Terry Riley, Steve Reich ja Philip Glass.

Minimalismin ajankäyttö on enemmän aasialaista kuin eurooppalaista. Siihen kuuluu myös indonesialaisia tai afrikkalaisia satsitekniikoita. Lisäksi sillä on repetiivisenä, tonaalisena, rytmin sykettä korostavana ja sähköisesti vahvistettuna musiikkina yhteyksiä jazziin, rockiin ja elektroniseen tanssimusiikkiin.

Minimalistista musiikkia tehtiin etenkin Yhdysvalloissa 1970-luvulla. Sitä 1980-luvulla seurannutta tyyliä on kutsuttu postminimalismiksi. Se perustuu minimalismin tekniikoihin, mutta siinä minimalismin toisto ja prosessit eivät ole yhtä ilmeisiä.

Euroopassa on tehty minimalismia lähellä olevaa uustonaalista tai uusyksinkertaista musiikkia. Sen edustajia ovat muun muassa Arvo Pärt ja Erkki Salmenhaara. Alankomaalainen Louis Andriessen on yhdistänyt minimalismin periaatteita 1900-luvun eurooppalaiseen taidemusiikkiin. Kalifornialainen John Adams on vienyt minimalismia postmoderniin suuntaan, joskaan hänen tuotantoaan 1990-luvun jälkeen ei enää pidetä minimalismina.