Mesoamerikka

Mesoamerikan kulttuurisia alueita.

Mesoamerikka on historiallinen alue, joka ulottuu Keski-Meksikon pohjoisosista Costa Rican länsirannikon pohjoisosiin. Mesoamerikkaan kuuluvat nykyisistä valtioista eteläinen Meksiko, Belize, Guatemala ja El Salvador sekä Hondurasin ja Nicaraguan läntiset osat ja Costa Rican luoteiskulma. Mesoamerikka on kulttuurinen alue, jossa kehittyi joukko kulttuurisesti yhteneväisiä agraarisia sivilisaatioita noin vuodesta 2000 eaa. alkaen aina eurooppalaisten saapumiseen 1500-luvun alussa.

Etymologia

Mesoamerikka on historiallinen ja kulttuurinen nimitys Meksikon keskiosista Costa Ricaan ulottuvalle alueelle ja sen alkuperäiskansojen esikolumbiaanisille kulttuureille. Se palautuu kreikan sanaan μέσος, ’väli-’ tai ’keski-’. Saksalainen etnologi Paul Kirchhoff alkoi käyttää termiä 1940-luvulla, sillä hän koki Keski-Amerikan liian yleisluontoiseksi. Mesoamerikalla on perinteisesti viitattu nimenomaan esikolumbiaaniseen aikakauteen, mutta sana on vähitellen laajentunut käsittämään alueen alkuperäiskansojen historian ja kulttuurin aina 2000-luvulla saakka. Samalla se on tullut käyttöön myös muiden kuin ihmistieteiden alalla. Biologiassa käytettyjä termejä ovat esimerkiksi Mesoamerikan ekologinen käytävä ja Mesoamerikan valliriutta. Mesoamerikan talousalueella viitataan Etelä- ja Itä-Meksikosta Panamaan ulottuvaan monikansalliseen talousalueeseen.

Maantiede

Mesoamerikka kattaa Meksikon ja Väli-Amerikan osat, joissa oli kehittyneitä sivilisaatioita jo esikolumbiaanisena aikana. Pohjoisessa se rajoittuu suunnilleen Tampicon ja Kalifornian niemimaan eteläkärjen tasalle. Meksikon eteläinen puolikas, Guatemala ja Belize kuuluvat Mesoamerikkaan kokonaan. Kaakossa se ulottuu Hondurasin luoteisosiin ja El Salvadorin rannikolle. Toisinaan siihen luetaan myös Nicaragua ja Costa Rican pohjoisosat. Mesoamerikka sijaitsee kokonaan tropiikissa. Siihen kuuluu maantieteellisesti monenlaisia alueita alankojen kosteista metsistä tuulisiin ja kylmiin ylänköihin.

Trooppiset alamaat sijaitsevat alle tuhannen metrin korkeudessa merenpinnasta. Alankoa on enimmäkseen rannikoilla. Kaakkois-Mesoamerikan tärkein alanko oli Meksikonlahden rannikon, Jukatanin niemimaan ja Guatemalan pohjoisosat käsittävä rannikkotasanko. Alangoilla sataa paljon, ja ne kasvavat trooppista metsää ja savannia. Näillä alueilla syntyivät olmeekkien ja mayojen klassinen korkeakulttuuri. Alamaiden tuotteista olivat riippuvaisia myös ylempänä asuneet asteekit.

Ylämaat sijaitsevat 1 000–2 000 metrin korkeudessa. Ne muodostuvat läntisestä ja itäisestä Sierra Madren vuoristoista nykyisen Meksikon länsi- ja itärannikoilla. Atlantilta Tyynellemerelle kulkee itä–länsisuunnassa tuliperäinen vuoristo. Mesoamerikan kaakkoisosassa on suuri Chiapasin ja Guatemalan ylänköalue. Ylängöt ovat alamaita lauhkeampia, ja niillä sataa vähemmän. Sadekausi on kesäkuusta lokakuuhun ja kuiva kausi tammikuusta toukokuuhun. Näillä alueilla syntyivät misteekkien, sapoteekkien, taraskien ja ylämaiden mayojen kulttuurit. Asutus keskittyi tasaisiin vuorilaaksoihin.

Keski-Meksikon ylätasanko sijaitsee yli 2 000 metrin korkeudessa, ja siihen kuuluvat Meksikon laakso ja sen viereiset laaksot. Joillain alueilla sataa tarpeeksi maan viljelemiseen, mutta jotkin alueet ovat siihen liian kuivia. Lokakuun ja maaliskuun välillä saattaa esiintyä hallaa. Viljelykasvien määrä on pienempi kuin alavammilla seuduilla. Asteekkivaltakunnan keskus syntyi Meksikonlaaksossa.

Historia

Pääartikkeli: Mesoamerikan kronologia

Mesoamerikan asutushistoria ulottuu mahdollisesti yli 20 000 vuoden päähän. Varmuudella alue oli asutettu noin vuoteen 11 000 eaa. mennessä. Mesoamerikan historia jaetaan seitsemään kauteen.

Paleointiaanien kaudella ilmasto oli nykyistä viileämpi ja Mesoamerikkaa asuttivat suurriistaa saalistaneet metsästäjä-keräilijät. Arkaaisella kaudella (7000–2500 eaa.) tapahtui vähittäinen siirtymä pysyvään asutukseen ja maanviljelyyn. Syntyi selvästi muun Amerikan aineellisesta kulttuurista poikkeava mesoamerikkalainen elämäntapa ja uskonnollisten rituaalien perinne. Teknologinen kehitys oli kuitenkin hidasta. Ihmiset elivät edelleen heimoina, eikä varsinaisia valtioita ollut.

Muotutumisvaiheessa (esiklassinen kausi, 2500 eaa. – 300 jaa.) omaksuttiin keramiikka ja väestö keskittyi maata viljeleviin kyliin. Väestön kasvaessa yhteiskunta monimutkaistui ja työvoima erikoistui. Olmeekit olivat Mesoamerikan ensimmäinen suuri sivilisaatio, joka tunnetaan varsinkin suurista ihmispäätä esittävistä kivipatsaistaan. Olmeekkien vaikutus Mesoamerikan myöhemmissä kulttuureissa vahvana, vaikka heidän perintönsä saikin erilaisia alueellisia tulkintoja. Sapoteekit kehittivät esiklassisen kauden lopulla Mesoamerikan ensimmäisen kirjoitus- ja kalenterijärjestelmän.

Klassisen kauden (250–900 jaa.) tunnuspiirteitä ovat ensimmäisten suurkaupunkien ja -valtojen synty. Teotihúacanin kaupunki ja Monte Albánin sapoteekit laajenivat imperiumeiksi, jotka hallitsivat suuria maa-alueita satojen vuosien ajan. Mayojen korkeakulttuuri kukoisti kaakkoisessa Mesoamerikassa. Mayojen tähtitiede, matematiikka, arkkitehtuuri ja veistostaide saavuttivat huippunsa. Myös mayojen kalenteri- ja kirjoitusjärjestelmä olivat esikolumbiaanisen Amerikan kehittyneimmät. Kaupunkivaltioiden voimakkaan kilpailun seurauksena maya-alueille ei syntynyt vakaita suurvaltoja. Klassinen kausi päättyi pitkään sotien ja nälänhätien kauteen, jonka seurauksena Teotihuacán ja Monte Albán hylättiin ja mayojen korkeakulttuuri taantui.

Jälkiklassisella kaudella (900–1521) syntyi ennennäkemättömän suuria imperiumeja ja talous kääntyi uuteen kasvuun. Valtakunnat olivat entistä yhtenäisempiä, kaupungistuminen kiihtyi ja säännöllinen kauppa laajeni Mesoamerikan ulkopuolelle. Kirjoitustaito yleistyi eri puolilla Mesoamerikkaa, ja aikakaudelta tunnetaan suuri määrä kirjallisia lähteitä. Vahvimpia valtioita hallitsivat ensin tolteekit ja heidän jälkeensä asteekit. Myös maya-alueella syntyi lyhytikäisiä suurvaltoja, kun jokin heimo tai kaupunkivaltio kykeni hetkellisesti alistamaan naapurinsa.

Siirtomaa-ajan (1521–1821) alussa Espanja valloitti Mesoamerikan, jolloin sen perinteiset yhteiskunnat korvautuivat eurooppalaistaustaisen väestön johtamalla järjestelmällä. Encomienda-politiikan mukaisesti valloitetut alueet jaettiin konkistadorien ja muiden Espanjan kuninkaan suosiossa olleiden eurooppalaisten hallitsemiksi läänityksiksi. Suuri osa Mesoamerikasta espanjalaistui nopeasti, mutta joillakin alueilla esikolumbiaaninen elämäntapa ja aineellinen kulttuuri jatkuivat muuttumattomina vielä vuosikymmenien ajan. Syntyi synkretistinen kulttuuri, jossa mesoamerikkalaiset ja eurooppalaiset vaikutteet sekoittuivat.

Siirtomaajärjestelmä purkautui vuodesta 1821 alkaen, kun Meksiko ja Väli-Amerikan maat itsenäistyivät. Monet alkuperäiskansat reagoivat teollistumiseen ja kaupallistumiseen eristäytymällä muusta yhteiskunnasta. Se mahdollisti heidän kulttuurinsa säilymisen, mutta johti samalla köyhyyteen. 1900-luvulla alkuperäiskansat alkoivat integroitua eurooppalaistaustaisen väestön perustamiin valtiollisiin ja taloudellisiin järjestelmiin. Vuosisadan lopulla syntyi aktivistiliikkeitä, jotka vaativat alkuperäiskansojen yhteiskunnallisen ja taloudellisen aseman parantamista.

Esikolumbiaaninen Mesoamerikka

Mesoamerikan intiaanikulttuurit olivat Andien sivilisaation ohella esikolumbiaanisen Amerikan monimutkaisimpia ja teknologisesti edistyneimpiä yhteiskuntia.

Tärkein viljelykasvi oli maissi, joka tyydytti noin 90 prosenttia päivittäisestä energiantarpeesta. Tärkeitä olivat myös pavut, kurpitsat, chilipippurit, puuvilla ja tupakka. Agaavesta saatava kuitu oli arvostettua kauppatavaraa. Ylämailla maatalous perustui pysyvien peltojen muokkaamiseen kuokalla. Paikallisesti harjoitettiin myös kasteluviljelyä ja rakennettiin chinampaksi kutsuttuja pieniä keinotekoisia puutarhasaaria. Alamailla harjoitettiin kaskiviljelyä, jossa viidakkoa kaadettiin ja poltettiin kuivan kauden lopulla ja paloaukea kylvettiin sateiden alkaessa. Menetelmä pakotti uuden viljelyalan jatkuvaan raivaamiseen, sillä maaperä köyhtyi muutamassa vuodessa ja piti sen jälkeen jättää metsittymään. Soille ja mataliin järviin rakennettiin myös korotettuja peltoja, jotka olivat pysyvässä käytössä. Alamailla harjoitettiin paikallisesti myös pengertämistä. Ylämaiden maatalous oli yleisesti ottaen tuottoisampaa ja kykeni ylläpitämään suurempaa väentiheyttä.

Mesoamerikan voimakkaasti vaihteleva lajisto ja maantiede johtivat jo varhaisina aikoina eri alueiden väliseen riippuvuuteen. Se vaikutti myös valtioiden ja imperiumien syntyyn. Maataloustuotteiden, ylellisyystavaroiden ja muiden hyödykkeiden kauppa oli laajaa ja tarkoin säänneltyä. Valuuttana käytettiin kaakaopapuja. Markkinoita järjestettiin säännöllisesti.

Suurimmat kaupungit syntyivät ylämaille. Mesoamerikan kaupungit tunnetaan monumentaaliarkkitehtuuristaan ja temppelipyramideistaan. Monissa kaupungeissa oli myös rituaalisen pallopelin pelaamiseen tarkoitettu kenttä. Maatalouden ylijäämä mahdollisti monimutkaisten yhteiskuntien kehittymisen ja ammattimaisen käsityöläisluokan synnyn. Käsityöläiset valmistivat sekä käyttöesineitä että korkeatasoista taidetta. Työkalut tehtiin usein obsidiaanita. Vaatteet valmistettiin käsin kutomalla, ja keramiikka muovattiin savesta käsin. Kangaspuita tai dreijaa ei tunnettu.

Uskonto oli monijumalainen. Maailma ymmärrettiin monikerroksiseksi: taivaita oli 13 ja alamaailmoja 9, ja jokaisella niistä oli oma hallitsijajumalansa. Sulkakäärmeenä tunnettu kulttuuriheeros oli tärkeä hahmo. Lukua 13 pidettiin pyhänä. Kalenterissa oli kaksi rinnakkaista kiertoa: 260-päiväinen (13 × 20 päivää) rituaalikalenteri ja 365-päiväinen (18 × 20 + 5 päivää) vuodenkiertoa vastannut kalenteri. Yhdessä ne muodostivat 52-vuotisen kalenterikierron, jolla oli suuri uskonnollinen merkitys. Taivaiden tutkimiselle omistettiin paljon aikaa, ja papistolla oli suuri yhteiskunnallinen valta. Uskonnollisiin menoihin kuuluivat myös ihmisuhrit.

Mesoamerikan intiaanit kehittivät esikolumbiaanisen Amerikan edistyneimmät kirjoitusjärjestelmät. Niistä tunnetuin on mayojen kirjoitusjärjestelmä, joka yhdistelee sana- ja tavumerkkejä. Mesoamerikassa laadittiin myös Amerikan varhaisin kirjallisuus. Sen aiheet liittyvät lähinnä uskontoon, tähtitieteeseen, hallitsijasukuihin ja myyttisiin kertomuksiin.

Alkuperäiskansat

Pääartikkeli: Mesoamerikan intiaanit

Mesoamerikan kulttuuri sai 1500-luvulta lähtien voimakkaita eurooppalaisia vaikutteita. Kaikki alueen alkuperäiskansat ovat nykyään säännöllisessä vuorovaikutuksessa kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa.

Mesoamerikkalaisten yhteisöjen keskeinen hallinnollinen yksikkö on municipio, johon kuuluu yksi tai useampi kylä. Municipion keskuspaikka on yleensä seudun isoin asutuskeskus. Siellä toimitetaan hallintoon, kaupankäyntiin ja uskontoon liittyviä asioita.

Suurin osa ihmisistä asuu pienissä kylissä tai yksittäisillä maatiloilla. Ihmiset elävät yleensä suurperheinä, joihin kuuluu 2–4 sukupolvea. Vaimo muuttaa miehensä luo asumaan. Omaisuus periytyy yleensä isältä pojalle ja sukunimi isältä lapsille. Sukunimet ovat lähinnä espanjalaista alkuperää. Kouluissa opetus annetaan yleensä espanjaksi, mikä tekee yksikielisten lasten opiskelusta vaikeaa. Koulu kestää usein vain muutamia vuosia.

Lähes kaikki Mesoamerikan intiaanit harjoittavat nykyään kristinuskoa, johon on sekoittunut Mesoamerikan perinteisiä uskomuksia ja käytäntöjä. Perinteiset jumal- ja henkiolennot on tulkittu kristillisiksi pyhimyksiksi. Myös usko erilaisiin henkiolentoihin ja noituuteen on yleistä. Uskonnolliset ja poliittiset tehtävät on varattu miehille. Kaikkien miesten velvollisuus on palvella yhteisöä erilaisissa yleishyödyllisissä toimissa, mutta vain osa nousee korkeisiin asemiin.

Tärkein elinkeino on maatalous ja tärkein elintarvike maissi. Muita viljelykasveja ovat papu, kurpitsa, chili ja tomaatti. Paikallisesti viljellään ananasta, avokadoa, bataattia, kaakaota, maniokkia ja vaniljaa. Kolumbiaanisen vaihdon myötä omaksuttuja viljelykasveja ovat banaani, kahvi, kaura, maapähkinä, seesami, sokeriruoko ja vehnä. Kaskiviljelystä on suurelta osin luovuttu, mutta chinampa-puutarhasaaret ovat edelleen käytössä.

Käsitöillä on historiallisesti ollut suuri merkitys Mesoamerikan alkuperäiskansoille, mutta nykyään useimmat ovat riippuvaisia teollisesti valmistetuista tuotteista. Sekä miehet että naiset punovat hattuja ja koreja. Savityöt ovat perinteisesti naisten vastuulla. Suurin osa Mesoamerikan yhteisöistä ei ole erikoistunut mihinkään tiettyyn tuotteeseen. Markkinoita järjestetään säännöllisesti, ja usein ne kiertävät kylästä ja kaupungista toiseen niin, että jokaisena viikonpäivänä järjestetään markkinat jossakin lähiseudun kylässä. Markkinoilla ja käsin tehtyjen tuotteiden myynnillä on nykyään suuri taloudellinen merkitys turismin vuoksi.

Osa Mesoamerikan alkuperäiskansoista on pyrkinyt ylläpitämään perinteiseen elämäntapaansa liittyviä taitoja. Teknologisen yhteiskunnan tuotteet hyväksytään, jos niiden koetaan parantavan elintasoa, mutta ulkopuolelta pakotetut yhteiskunnalliset uudistukset torjutaan. Monien alkuperäiskansojen perinteistä elämäntapaa uhkaavat Keski-Amerikan valtioiden sisäiset levottomuudet ja väkivaltaiset selkkaukset.

Kielet

Pääartikkeli: Mesoamerikan kielet

Kulttuurisesta yhdenmukaisuudesta huolimatta Mesoamerikan alkuperäiskansat puhuvat useita keskenään huomattavan erilaisia kieliä. Alueella puhutut yli 120 alkuperäiskieltä jakaantuvat noin kymmeneen kielikuntaan ja useisiin isolaatteihin. Suurimmat kielikunnat ovat mayakielet, mixeläis-zoquelaiset kielet, otomangelaiset kielet ja uto-asteekkilaiset kielet, joihin kuuluvia kieliä puhuu enemmistö Mesoamerikan intiaaneista. Pitkään jatkuneen vuorovaikutuksen seurauksena monilla Mesoamerikan kielillä on yhteisiä piirteitä, vaikka kielet eivät polveutuisikaan yhteisestä kantakielestä. Varsinkin olmeekkien puhumilla mixeläis-zoquelaisilla kielillä on historiallisesti ollut suuri vaikutus Mesoamerikan kieliin. Nykyään se on kuitenkin Mesoamerikan suurista kielikunnista pienin.

Lähteet

• Carrasco, Davíd (päätoim.): The Oxford Encyclopedia of Mesoamerican Cultures. The Civilizations of Mexico and Central America. (Volume 1) Oxford, New York: Oxford University Press, 2001a. ISBN 0-19-514255-1 Internet Archive Viitattu 23.2.2025. (englanniksi)
• Carrasco, Davíd (päätoim.): The Oxford Encyclopedia of Mesoamerican Cultures. The Civilizations of Mexico and Central America. (Volume 2) Oxford, New York: Oxford University Press, 2001b. ISBN 0-19-514256-X Internet Archive Viitattu 23.2.2025. (englanniksi)
  • Ruben G. Mendoza, Richard S. MacNeish, David C. Grove, Geoffrey G. McCafferty, Davíd Carrasco, Michael E. Smith, William B. Taylor & John Tutino: ”Mesoamerican chronology” (s. 222–271).
• Smith, Michael E.: The Aztecs, s. 6–9. Blackwell, 1996. ISBN 1-55786-496-9 (englanniksi)
• Macdonald, Fiona: Find out about the Aztecs & Maya: What life was like for ancient civilizations in Central America, s. 4–7. Southwater, 2001. ISBN 1842154737 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mesoamerikka Wikimedia Commonsissa

• MesoWeb (englanniksi)