Lagle Parek

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lagle Parek
Lagle Parek vuonna 2022.
Lagle Parek vuonna 2022.
Viron sisäministeri
Laarin I hallitus
21.10.1992–27.11.1993
Presidentti Lennart Meri
Edeltäjä Robert Närska
Seuraaja Heiki Arike
Henkilötiedot
Syntynyt17. huhtikuuta 1941 (ikä 83)
Pärnu
Ammatti rakennusinsinööri
Tiedot
Puolue Kansallinen riippumattomuuden puolue (1988-1995)
Isänmaaliitto (1995-1996)
Isänmaan ja Res Publican liitto (1996-)
Uskonto Katolinen

Lagle Parek (s. 17. huhtikuuta 1941 Pärnu) on virolainen lapsuudessa Siperiaan karkotettu, myöhemmin Neuvosto-Viron toisinajattelijoihin kuuluva ja itsenäistymisvaiheessa Kansallinen riippumattomuuden puolueen (ERSP) perustajia, myöhemmin puheenjohtaja ja itsenäisyyden alkuvaiheen sisäministeri.[1]

Kasvu karkotettujen virolaisten perheessä - lapsuus Siperiassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lagle Parek syntyi virolaisperheeseen, jossa isä-Karl oli ollut Viron tasavallan puolustusvoimien kapteeni ja maanpuolustusopettaja sekä äiti-Elsbet Pärnun museonjohtaja. Neuvostoliiton miehitysviranomaiset vangitsivat isä-Karlin pian neuvostovallan myötä ja siirsivät hänet Leningradiin, jossa hänet ammuttiin. Vuoden 1949 maaliskuun kyyditykset kohdistuivat Laglen perheeseen. Tällöin hänen äitinsä, sisarensa ja isoäitinsä karkotettiin Siperiaan Novosibirskin alueelle. Äiti Elsbet vangittiin vuonna 1951 Siperiassa Pärnun museosta löydettyjen kiellettyjen kirjojen säilyttäjänä, joten Lagle eli sisarensa ja isoäitinsä kanssa Siperiassa aina Stalinin kuoleman jälkeiseen armahdukseen ja Viroon paluuseen asti eli vuoteen 1955.[1]

Viroon palattuaan Lagle jatkoi koulunkäyntiään Türissä, jossa hän kävi lukion. Kuultuaan helmikuussa 1956 XX NKP:n puoluekongressissa Neuvostoliiton uuden puoluejohtajan Nikita Hruštšovin antamasta Stalin-kritiikistä 15-vuotias Lagle käänsi luokkahuoneensa Stalinin muotokuvan seinää vasten. Tämän ensimmäisen poliittisen kannanoton vuoksi hänet olisi voitu erottaa koulusta. Myöhemmin Lagle Parek opiskeli Tallinnan ammattikorkeakoulussa rakennustekniikka ja valmistui insinööriksi 1960. Sen jälkeen hän työskenteli 20 vuoden ajan rakennusprojekteissa ja kansallisia kulttuurimonumentteja hoitavassa suunnittelulaitoksessa Tartossa.[2]

Neuvosto-Viron toisinajattelija - vankeustuomio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lagle Parek osallistui tiukan neuvostovallan aikaan 10. lokakuuta 1981 kirjeeseen, jossa 28 Baltian eli Liettuan, Latvian ja Viron toisinajattelijaa esittivät Euroopan eri maiden hallituksille Neuvostoliiton esittämän eurooppalaisen aloitteen Pohjoismaiden ydinaseettoman vyöhykkeen laajentamista koskemaan myös Baltiaa. Parek oli mukana myös julkaisemassa toisinajattelijoiden samizdat-lehteä.[1]

Parek pidätettiin 5. maaliskuuta 1983 ja tuomittiin 16. joulukuuta kuuden vuoden vankeuteen ja olemaan sen jälkeen kolmen vuotta karkotettuna Virosta. Hänen ja muiden pidätettyjen ryhmän vaatimuksena oli mm. vaatimus Afganistanista vetäytymisestä, poliittisten vankien vapauttamista ja etuoikeutetuille (nomenklatuuran) tarkoitettujen kauppojen sulkemista. Parekin kanssa samaan aikaan tuomittiin myös kaksi muuta virolaista eli Heiki Ahonen ja Arvo Petsi hieman lyhyempiin rangaistuksiin.[3],[4]Parekin vankeus kesti kuitenkin kolme vuotta eli hänet vapautettiin tammikuussa 1987. Neuvostoliiton johtoon oli noussut Mihail Gorbatšov maaliskuussa 1986; glasnost (avoimuus) ja perestroika (uudistukset) ja olivat ajankohdan Gorbatšovin johtaman Neuvostoliiton muotisanat.[1]

Mukana laulavassa vallankumouksessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tallinnan Hirvepark-puistoon pystytettiin myöhemmin kuvassa näkyvä elokuun 23. päivän 1987 muistomerkki.

Parek palasi vapautumisensa jälkeen Viroon. Hän oli mukana heti käynnistyneessä Laulavassa vallankumouksessa. Vallankumouksen ensiaskeleita otettiin 23. elokuuta 1987 Tallinnan Hirvepark-puistossa oppositiohenkisessä mielenosoituksessa, jossa vaadittiin Molotov–Ribbentrop-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan julkaisemista.[5], [6]

Vuoden 1988 tammikuussa perustettiin Viron kommunistisen puolueen rinnalle uusi ns. kansallisradikaalien muodostama Kansallinen riippumattomuuden puolue eli vir. Eesti Rahvusliku Sõltumatuse Partei (ERSP), jossa Lagle Parek oli perustajajäseniä. Parek johti puoluetta neljän vuoden ajan eli elokuu 1989-heinäkuu 1993. Parek oli mukana vuonna 1990 valitun ensimmäisen tasavallan aikaisten virolaisten ja heidän jälkeläistensä valitseman Viron kongressin toiminnassa. ERSP panosti erityisesti tähän Neuvosto-Viron Korkeimman neuvoston kanssa kilpailevaan edustuslaitokseen, joka kokoontui vuosina 1990-1992, kunnes uusi itsenäisen Viron riigikogu oli valittu.

Viron uudelleenitsenäistyttyä elokuussa 1991 ERSP osallistui parlamentin eli riigikogun vaaleihin ja Parek ERSP:n edustajana samaan aikaan järjestettyhin presidentinvaaleihin.[7] ERSP sai uuteen riigikoguun kaikkiaan 10 kansanedustajaa 101-jäseniseen riigikoguun ja äänistä 8,8%:a. Parek sijoittui presidentinvaaleissa neljänneksi Arnold Rüütelin saadessa eniten ääniä eli 43% äänestäneistä. Parek sai äänistä 4,3%.[8] Presidentinvaalit siirtyivät tulosten perusteella riigikogulle, koska kukaan ehdokkaista ei saanut enemmistöä annetuista äänistä. Riigikogun vaaleissa tuli Lennart Meri valituksi uuden itsenäisyyden ensimmäiseksi presidentiksi.[1]

Vaalitulosten perusteella Mart Laar muodosti hallituksen, johon ERSP myös osallistui. Parekista tuli ERSP:n edustajana uusi sisäministeri.[9] Laarin hallituksen aika oli myrskyisää, koska itsenäisen Viron yhteiskunta oli vasta muotoutumassa; esimerkiksi lainsaadäntötyö oli juuri käynnistynyt. Parekilla oli sisäministeriön toimialueella suuria haasteita, joita toivat mm. poliisien ja suojeluskuntalaisten kireät välit. Yhtenä Parekin aikaisista sisäministeriön alaisita ratkaisuista oli erottaa rajavartioston päällikkö Andrus Öövel asioiden uudelleenjärjestämiseksi. Rikollisuuden kasvu oli myös merkittävää hänen sisäministeriaikanaan. Parek erosi sisäministerin tehtävästä omasta tahdostaan 23. maarraskuuta 1993 perustellen, "ettei saa ministeriönsä henkilöstöä toimimaan tahtonsa mukaan".[10]

Vetäytyminen poliittisesta toiminnasta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään Parek asuu luostarissa Tallinnan lähiössä. Hän on virolaisen Caritasin toimitusjohtaja ja Kistler-Ritso -säätiön (vir. Kistler-Ritso Eesti Sihtasutus) hallituksen jäsen.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Viktor Niitsoo: ÖESTLAND - Lagle Parek, geboren 1941 30.12.2016. dissidenten.eu. Viitattu 25.1.2021. (saksaksi)
  2. ↑ Eesti Elu: Mina ei tea, kust ma rõõmu võtan: Lagle Parek - Mälestused. 5.3.2010. Estonian World Review. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
  3. ↑ Reijo Härkönen: KGB ja Viron uusi järjestys. Suomen Kuvalehti, 8.4.1983, s. 84-87. Suomen Kuvalehti (vain tilaajille). Viitattu 25.1.2021.
  4. ↑ Baltianmaissa tiukennetaan. Helsingin Sanomat, 13.12.1983, s. 22. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.1.2021.
  5. ↑ Mielenosoituksia myös Tallinnassa - Tass tuomitsi sunnuntain joukkokokoukset. Helsingin Sanomat, 25.8.1987, s. 18. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.1.2021.
  6. ↑ Seven months after dissident Lagle Parek was released from the Gulag, she helped to organise a successful demonstration in Hirve Park ironcurtainproject.eu. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
  7. ↑ Vaalit eivät innosta virolaisiaa - Vuosikymmenten suuri haave jäänyt kansan arkisten huolien varjoon. Helsingin Sanomat, 18.9.1992, s. 31. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.1.2021.
  8. ↑ Viron presidentinvaali parlamentille - Ensimmäisen kierroksen voittajan Arnold Rüütelin mahdollisuudet heikkenivät, Parlamenttivaalin tulos ennakoi pitkiä ja vaikeita hallitusneuvotteluita. Helsingin Sanomat, 22.9.1992, s. 24. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.1.2021.
  9. ↑ Oikeistolle valta Viron hallituksessa. Helsingin Sanomat, 22.10.1992, s. 28. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.1.2021.
  10. ↑ Lennart Meri hyväksyi Viron sisäministerin eronpyynnön. Helsingin Sanomat, 29.11.1993, s. 23. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.1.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lagle Parek: Mina ei tea, kust ma rõõmu võtan: Mälestused. Tallinna: Kunst, 2010. ISBN 9789949437702 (viroksi)


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lagle_Parek&oldid=22802005”