Kansallinen riippumattomuuden puolue
| Viron konservatiivinen kansanpuolue | |
|---|---|
| Eesti Rahvusliku Sõltumatuse Partei | |
|
|
|
| Perustettu | 20. elokuuta 1988 |
| Lopetti | 2. joulukuuta 1995 |
| Johtaja | Tunne Kelam (viimeinen pj.) |
| Ideologia | kansallisradikaali |
| Poliittinen kirjo | oikeisto–äärioikeisto |
| Riigikogu |
10 / 101
(1992) |
| Kotisivu |
www |
Kansallinen riippumattomuuden puolue (vir. Eesti Rahvusliku Sõltumatuse Partei), yleisesti tunnettu lyhenteellä vironkielisestä nimestä ESRP, oli kansallinen virolainen poliittinen puolue, joka perustettiin 20. elokuuta 1988 Neuvosto-Virossa. Puolueen perustajat olivat kommunismin vastaisia kansallismielisiä. Puolue oli edustettuna vuonna 1992 valittuun Viron tasavallan parlamenttiin, riigikoguun, kahdeksalla edustajalla. Puolue sulautui joulukuussa 1995 toisen oikeistolaispuolueen kanssa Isänmaaliitto-puolueeksi.[1]
ERSP-puolue oli ensimmäinen demokraattinen puolue, joka perustettiin vuonna 1940 tapahtuneen Viron neuvostomiehityksen jälkeen. Puolueen ensi vaiheen näkyvä aktiivi oli Vello Väärtnõu. Väärtnõu oli järjestänyt 30. tammikuuta 1988 Moskovassa tiedotustilaisuuden, jossa hän tiedotti tavoitteena olevan uudelleenperustaa Viron tasavalta.[2] Elokuussa 1988 perustettu ERSP puheenjohtajanaan 1980-luvun mielipidevanki Lagle Parek edusti kovan linjan kommunisminvastaista poliittista toimintaa eli ns. kansallisradikaaleja.[3] Puolue oli vuonna 1988 käynnistyneen Laulavan vallankumouksen aikana poliittinen kilpailija Kansanrintamalle (vir. Rahvarinne), joka toimi yhteistyössä valtaa pitäneiden kommunistien kanssa. ERSP:n yhteiskunnallisena foorumina oli erityisesti Viron kongressi, joka edusti vuoden 1940 syntynyttä Neuvosto-Viroa edeltäneen ajan Viron tasavallan kansalaisia ja heidän jälkeläisiään.[4] Kansanrintaman yhteiskunnallisena foorumina oli Neuvosto-Viron korkein neuvosto, jossa oli edustettuna myös Neuvosto-Virossa asuvat maahan muuttaneet ei-virolaiset.[5]
Viron itsenäistyttyä uudelleen elokuussa 1991 Viron kongressista ja sitä kautta ERSP:stä tuli Korkeimman neuvoston edustajien kanssa uuden perustuslain laatija yhteisessä komiteassa. Yksi tärkeä asia oli kansalaisuuskysymys, josta vielä istunut Korkein neuvosto järjesti kansanäänestyksen 28. kesäkuuta 1992, jossa uusi perustuslaki sai 66 prosentin kannatuksen. Osallistuneista 92 % kannatti uutta vahvaan parlamenttiin pohjautuvaa perustuslakiehdotusta. Äänioikeuden laajentaminen Viron kansalaisuutta anoneille torjuttiin. Kysymys koski maassa asuvia n. 600 000 venäläistä.[6] Tämä kannanotto edusti vahvasti ERSP:n edustamaa suuntausta.
ERSP oli mukana poliittisena toimijana valittaessa uuden itsenäistymisen ensimmäistä parlamenttia eli riigikogua syyskuussa 1992. Puolue sai 101-jäseniseen riigikoguun 10 edustajaa ja vajaa 8,8% äänistä. Puolueen puheenjohtaja Lagle Parek oli myös ehdokkaana samaan aikaan järjestetyissä presidentinvaaleissa saaden 4,2% äänistä.[7] Oikeistolaiset äänestäjät ryhmittyivät enemmän ulkoministerinä toimineen Lennart Meren taakse, josta tuli uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäinen presidentti.[8] Puolue oli edustettuna vaalien jälkeen muodostetussa Mart Laarin hallituksessa Lagle Parekin, Hain Rebasin ja Andi Meisterin toimiessa ERSP-ministereinä.[9] Seuraavassa Andres Tarandin hallituksessa marraskuusta 1994 lähtien istui kaksi ERSP-ministeriä, Jüri Adams ja Peeter Olesk. Hallitus istui seuraaviin parlamenttivaaleihin eli huhtikuuhun 1995 asti.
Maaliskuussa 1995 käytyjen riikigogu-vaalien jälkeen ERSP menetti edustajia niin, että Isänmaa ja ERSP-vaaliitto saavutti kahdeksan parlamenttiedustajaa. Puolueet sulautuivat joulukuussa 1995 kanssa Isänmaaliitto-oikeistolaispuolueeksi.[1]
Puolueen puheenjohtajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
.JPG) |
 |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Eesti Rahvusliku Sõltumatuse Partei (ERSP) Eesti Erakondade Ajalugu. Arkistoitu 25.11.2020. Viitattu 2.2.2021. (viroksi)
- ↑ ERSP aeg - Eesti Rahvusliku Sõltumatuse Partei 1/2009. Kultuur ja Elu. Viitattu 2.2.2021. (viroksi)
- ↑ Viktor Niitsoo: ÖESTLAND - Lagle Parek, geboren 1941 30.12.2016. dissidenten.eu. Viitattu 2.2.2021. (saksaksi)
- ↑ Helena Kinnunen: Viron kongressi alkaa ajaa itsenäisyyttä. Helsingin Sanomat, 11.3.1990, s. 37. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.2.2021.
- ↑ Jukka Rislakki: Viron kilpailevien parlamenttien välit kireät. Helsingin Sanomat, 25.5.1992, s. 29. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.2.2021.
- ↑ Kalle Koponen: Ylivoimainen enemmistö Viron perustuslain taakse. Helsingin Sanomat, 30.6.1992, s. 26. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.2.2021.
- ↑ Vaalit eivät innosta virolaisiaa - Vuosikymmenten suuri haave jäänyt kansan arkisten huolien varjoon. Helsingin Sanomat, 18.9.1992, s. 31. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.2.2021.
- ↑ Viron presidentinvaali parlamentille - Ensimmäisen kierroksen voittajan Arnold Rüütelin mahdollisuudet heikkenivät, Parlamenttivaalin tulos ennakoi pitkiä ja vaikeita hallitusneuvotteluita. Helsingin Sanomat, 22.9.1992, s. 24. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.2.2021.
- ↑ Oikeistolle valta Viron hallituksessa. Helsingin Sanomat, 22.10.1992, s. 28. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.2.2021.
