Kultainen Harmonikka
Kultainen Harmonikka on viihdeharmonikansoiton Suomen mestaruuskilpailu. Kilpailu on järjestetty vuodesta 1983 lähtien. Kilpailu järjestetään Sata-Häme Soi -juhlilla ja vuoteen 2011 saakka kilpailu näytettiin suorana lähetyksenä televisiossa. Kilpailua ei televisioitu vuosina 2012–2014, kunnes se palasi televisioon vuonna 2015 AlfaTV-kanavalla. Vuosina 1993–1999 kilpailtiin erikseen miesten ja naisten sarjoissa. Kilpailun lähtökohtana oli Sata-Häme Soi ja MTV Oy:n yhteistyö, joka alkoi vuonna 1982. Saman yhteistyön tuloksena kehitettiin myös Hopeinen Harmonikka -kilpailu. MTV Oy vastasi kilpailun televisioinnista runsaat 15 vuotta.
Kilpailun kulku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Osanottajat valmistavat äänitteen soitostaan, joiden pohjalta valitaan semifinalistit viime vuosina niin sanotun harmonikkaristeilyn yhteydessä ruotsinlaivoilla järjestettyyn semifinaaliin. Semifinaalissa valitaan finalistit suoraan televisiolähetykseen, jonka vuonna 2008 televisioi TV2. Finaalissa on tyypillisesti kuusi soittajaa, joista tuomaristo valitsee voittajan. Voittaja edusti 2000-luvun lopulla Suomea kansainvälisessä Primus Ikaalinen -kilpailussa, joka televisioitiin niin ikään suorana lähetyksenä.[1]
Kilpailu keräsi yhdessä Hopeisen Harmonikan kanssa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla yli puoli miljoonaa televisiokatsojaa.[2] Yleisradio lopetti kilpailun televisioinnin vuonna 2012.[3] Vuonna 2015 kilpailun televisioi kolmen vuoden tauon jälkeen AlfaTV-kanava ja sitä voitiin seurata myös internetin välityksellä.[4] Kilpailua ei järjestetty vuonna 2020, johtuen koko Sata-Häme Soi -tapahtuman peruuttamisesta koronaepidemian vuoksi vallinneissa poikkeusoloissa.[5]
Voittajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähde vuoteen 2016:[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kultainen Harmonikka www.satahamesoi.fi. Sata-Häme Soi ry. Arkistoitu 29.2.2008. Viitattu 19.3.2008.
- ↑ Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan semifinalistit 2008 valittu www.satahamesoi.fi. 1. helmikuuta 2008. Sata-Häme Soi ry. Arkistoitu 13.3.2008. Viitattu 19.3.2008.
- ↑ TV2:n nuorennusleikkauksen takia Kultainen harmonikka ei soi tällä viikolla televisiossa (vanhentunut linkki) 2.7.2012. Aamulehti. Arkistoitu 1.12.2013. Viitattu 1.12.2013.
- ↑ Mari Koppinen: Kultaisen harmonikan voitto tuli tänä vuonna Piaffilla ja Gallianolla Helsingin Sanomat. 2.7.2015. Arkistoitu 3.7.2015. Viitattu 2.7.2015. (Archive.org)
- ↑ Sata-Häme Soi 2020 siirtyy ensi vuoteen Sata-Häme Soi. 23.4.2020. Arkistoitu 27.8.2021. Viitattu 27.8.2021.
- ↑ Kultaisen Harmonikan voittajat 1983–2016 www.satahamesoi.fi. 2019. Ikaalinen: Sata-Häme Soi ry. Arkistoitu 25.7.2010. Viitattu 11.1.2019.
- ↑ Sepolle ja harmonikalle kulttuuritekopalkinto. Lapin Kansa, 8.12.1987. Artikkelin verkkoversio. (jpg) Viitattu 1.12.2013.
- ↑ Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan voittajat valittu, (Arkistoitu – Internet Archive) Satahäme Soi 5.7.2017, viitattu 11.1.2019
- ↑ Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan voittajat valittu, (Arkistoitu – Internet Archive) Satahäme Soi 8.7.2018, viitattu 11.1.2019
- ↑ Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan voittajat valittu Sata-Häme Soi. 6.7.2019. Arkistoitu 22.10.2020. Viitattu 25.7.2019.
- ↑ Kultaisen Harmonikan voitto jaettiin Sata-Häme Soi. 3.7.2021. Arkistoitu 27.8.2021. Viitattu 27.8.2021.
- ↑ Ville Vehkalahti voitti Kultaisen Harmonikan, Samuel Heikola voitti Hopeisen Harmonikan Suomen Harmonikkaliitto. Viitattu 27.2.2023.
- ↑ https://www.ksml.fi/paikalliset/6041806
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Virallinen sivu (Arkistoitu – Internet Archive)