Kulosaaren huvilakaupunki

Brändö Villastad -alueen kartta. Kartta on osa Sonckin kartasta vuodelta 1907.

Kulosaaren huvilakaupunki on puu- ja kivihuviloista sekä puistoalueesta koostuva puutarhakaupunkialue Helsingin Kulosaaressa. Se on museoviraston luokittelema valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.

Huvilakaupungin perusti AB Brändö Villastad -niminen osakeyhtiö. Yhtiön perustamisasiakirjat vahvistettiin 15. kesäkuuta 1907. Sen perustajajäseninä olivat arkkitehdit Oscar Bomanson, Bertel Jung, Karl Lindahl, Armas Lindgren ja Lars Sonck. Lisäksi kuuluivat yhtiön pääosakkaisiin insinöörit Anders Kramer ja Rupert von Nandelstadh, Julius Stjernvall, kauppias Axel Ståhle ja johtaja Allan Granfelt. Aloitteentekijöinä olivat Sonck ja Granfelt.

Helsinkiin oli 1880-luvulta lähtien syntynyt uusi asuinympäristötyyppi keski- ja yläluokkaan kuuluvien perheiden muuttaessa pois keskusta-alueilta vastaperustettuihin esikaupunkien huvilayhdyskuntiin, kuten Oulunkylään, Pukinmäkeen ja Kauniaisiin. Tässä yhteydessä oli myös arkkitehti Lars Sonck ensimmäisen kerran esittänyt ajatuksen huvilakaupungin perustamisesta Kulosaareen vuonna 1887.^lähde? Ajatuksen Sonck oli saanut lääninarkkitehti Ferdinand Öhmanilta, joka suunnitteli huvilayhdyskuntaa Leppävaaraan. Brändö, eli siihen aikaan Palosaari, ostettiin Cronstedtien perikunnalta 230 000 markan kauppahinnasta. Kauppaan sisältyi pinta-alaltaan 110 ha:n suuruinen saari, sekä lisäksi 30 ha:n alue Kivinokasta.

Ensimmäisen tonttijakokartan alueelle laati arkkitehti Lars Sonck, ja se valmistui vuoden 1907 elokuussa. Jo ensimmäisen vuoden aikana yhtiö oli myynyt alueelta 56 tonttia ja vuonna 1908 oli valmiina 453 tontin tonttijakokartat. Huvilakaupungin suunnitteluperiaatteisiin kuului muun muassa avoin rakennustapa, tiestön suunnittelu maaston korkeuskäyrien mukaan ja maaston ja luonnon hyväksikäyttö kaavoituksessa kaavamaisen asemakaavaruudukon sijaan.

Lars Sonckin tonttijakosuunnitelma oli laadittu näiden periaatteiden mukaisesti. Rannan suuntaisella tieverkolla, joka vielä nykyään on Sonckin jakosuunnitelmasta parhaiten säilynyt osa, tehtiin mahdolliseksi suunnata mahdollisimman monet tontit edullisimmin valoon ja näköalaan nähden ja ranta-alueella olevat tontit oli tarkoitettu rakennettaviksi huvilamaisesti. Julkiset rakennukset oli sijoitettu muuta ympäristöä korkeammalle maisemassa kiintopisteiksi. Vapaamuurarien kallio oli jo Sonckin ensimmäisessä suunnitelmassa aksiaalisen sommitelman avulla yhteydessä saaren ehkä merkillisimpään luonnonmuodostelmaan, saaren eteläosassa sijaitsevaan laguunimaiseen sisälahteen (Gloet).

Vuonna 1909 Sonckin suunnitelmaa tarkistettiin, sillä alueella haluttiin pienentää tonttikokoa ja saada enemmän myytäviä tontteja. Tässä Sonckin laatimassa myöhemmässä suunnitelmassa on keskusta-alue saanut selvästi kaupunkimaisen leiman ja teiden asemasta ovat kadut niille kuuluvine tehokeinoineen tulleet vallitseviksi. Edellinen suunnitelma on huvilakaupunkimainen, vapaamuotoinen tasaisesti jakautuva puutarhakaupunki, jälkimmäisessä on jo keskusta-aluetta.

Huvilakaupungin toteutus

Brändö-lautta oli osa Kulosaaren raitiotietä vuoteen 1919 asti.

Huvilakaupunkisuunnitelmaan liittyi jo alun perin korkeatasoisten julkisten palvelujen rakentaminen, joiden avulla Kulosaarta myytiin varakkaille kaupunkilaisperheille. Palvelujen toteuttaminen mahdollistettiin yhtiön ottamilla lainoilla ja osakepääoman korotuksilla. Yhtiön vaikein ja taloudellisesti raskain tehtävä oli ensimmäisten vuosien aikana alueen katuverkon rakentaminen Vuoteen 1909 mennessä oli katuja rakennettu kaikkiaan kuusi kilometriä. Leveiden ja väljästi mitoitettujen katujen rakentamiseen liittyi Kulosaaressa laajat istutus- ja pengerrystyöt.

Myös kunnollisten liikenneyhteyksien järjestäminen saarelle jäi Kulosaari-yhtiön tehtäväksi. Toisin kuin pohjoisilla ja läntisillä esikaupunkialueilla, joissa uudet esikaupunkiyhdyskunnat olivat poikkeuksetta syntyneet radan varteen, Kulosaari oli meren ympäröimä saari, johon ei ollut olemassa valmiita liikenneyhteyksiä. Kun Helsingin kaupunki suhtautui kielteisesti sillan rakentamiseen Sörnäisistä Kulosaareen, päätettiin liikennekysymys ratkaista Kulosaaren raitiotiellä. Raitiotiet kuljetettiin lautalla Kuorekarinsalmen ylitse. Vuonna 1908 yhtiö rakennutti tien Pääskylänrinteestä Sörnäistenniemeen sekä Sörnäisiin laiturit lauttaliikennettä varten. Vuonna 1913 raitiotietä jatkettiin Sörnäisistä Kauppatorille asti.

Verrattuna muihin esikaupunkien huvilayhdyskuntiin, muodostui yhdyskuntateknisen huollon laatu Kulosaaressa jo varhaisessa vaiheessa poikkeuksellisen korkeatasoiseksi. Raitiotielle esitettiin myös jatketta Kulosaaresta itään kohti Sipoon Östersundomia ja mahdollisesti Porvooseen saakka^lähde?. Esikuvana oli Kööpenhaminan esikaupunkilinja Sundiin.^lähde? Pohjoisen vaihtoehdon eräänä lähtökohtana oli taas Heli-radan tapainen poikittaissähkörata, jonka päätepisteinä olisivat olleet Malmin esikaupunkiasema ja Porvoo.^lähde?

Kulosaaren sillan rakentamiseen tulevaisuudessa varauduttiin siten, että tonttien omistajat sitoutuivat tonttien luovutusehdoissa osallistumaan sillan kustannuksiin kun silta olisi valmistunut. Sovittu hinta oli 50 p tonttineliömetriä kohti. Helsingin kaupunki taipui sillan rakentamiseen vasta vuonna 1917, ja puinen Kulosaaren silta valmistui kaksi vuotta myöhemmin.

Vuoteen 1909 mennessä oli Kulosaareen rakennettu noin 40 huvilaa. Puhelinkeskus valmistui samana vuonna ja sähkösopimus Helsingin kanssa solmittiin vuonna 1911. Tällöin Kulosaareen saatiin myös katuvalot. Kunnallistekniikan rakentaminen saarelle aloitettiin vuonna 1915. Muuten suuri osa muista vuosisadan vaihteessa perustetuista pientaloalueista oli ilman kunnallistekniikkaa vielä 1970-luvun alussa.

Asutuksen kasvaessa Kulosaaresta muodostui vähitellen omatoiminen ja itsenäinen yhdyskunta. Asukkaat olivat sivistyneistöä ja varakasta keski- ja yläluokkaa, arkkitehteja, insinöörejä, tehtailijoita jne. Koulu aloitti toimintansa vuonna 1912 ja oma koulurakennus valmistui vuonna 1915.

Kulosaaren huvilakaupunki

Kulosaaren huvilakaupungin kunta vuoden 1929 kartassa. Nykyiseen Kulosaaren kaupunginosaan kuuluva niemi kartanoineen ei ollut osana vuosien 1922–1946 kuntaa.

Pääpiirteissään oli Kulosaaren huvilakaupunki muovautunut valmiiksi 1920-luvun alkuun mennessä, jolloin Kulosaari erkani Helsingin pitäjästä itsenäiseksi kunnaksi. Alueen asukasluku oli tällöin 1 051 henkilöä. Alueen suurisuuntainen julkisten alueiden ja rakennusten rakentamisohjelma toteutettiin pääpiirteissään vuosina 1916–1917. Elettiin taloudellista nousukautta, johon liittyivät myös yhtiön suunnitelmat tiiviimmästä ja kaupunkimaisemmasta asutuksesta saaren keskiosiin. Mikäli nämä suunnitelmat olisivat toteutuneet, olisi Kulosaaresta muodostunut Suomessa ainutlaatuinen yhtenäisesti toteutettu jugend-kaupunki.

Uuden asemakaavan tehokkaammin rakennettua keskustaosaa varten laati arkkitehti Bertel Jung vuonna 1917 Sonckin jakosuunnitelman pohjalta. Todennäköisesti virike asutuksen tiivistämiseen saatiin Eliel Saarisen Munkkiniemi–Haaga-suunnitelmasta. Tältä osin Jungin kaava jäi kuitenkin toteutumatta. Sen sijaan Kluuvin akseli on pääpiirteissään toteutunut siinä muodossa miksi se hahmottui Jungin kaavassa.

Valmistuttuaan Kulosaari oli nimensä veroinen puutarhakaupunki. Alueen puistojen rakentaminen samoin kuin teiden varsien istuttaminen liittyi laajamittaiseen maisemanhoito- ja istutussuunnitelmaan. Kulosaarelaisen metsänhoitaja Arvid Lampénin aloitteesta perustettiin muun muassa Herttoniemeen taimisto. Sinne istutettiin tuhansia männyntaimia sekä ulkomaisia puulajeja, joita käytettiin alueen puistojen ja teidenvarsien istuttamiseen. Alueelle toteutetuista julkisista rakennuksista olivat tärkeimmät Brändö-paviljonki (Kasino) ja Rantahotelli, jotka saivat hallitsevan aseman kaupunkikuvassa. Niiden rakentaminen tapahtui samanaikaisesti kuin Kluuvilahden ranta ympäristöineen muokattiin edustavaksi rantapuistoksi vuosina 1916–1917. Kulosaaren kesäiseen elämään kuuluivat myös uimalaitos ja venesatama ja rantapuiston viereen rakennetut tenniskentät ja tennishalli.

Seurakunta kuten aikanaan koulukin toimi ensimmäiset vuodet vuokratuissa tiloissa tavallisessa asuinhuvilassa. Kirkko ja kellotapuli valmistuivat 1930-luvulla. Erikoisuutena eli että seurakunnalla oli oma hautausmaa, joka perustettiin saarelle (Kulosaaren hautausmaa eli Leposaari).

Aktiebolaget Brändö Villastad-yhtiö myi vielä yhtiön omistuksessa olevat maa- ja vesialueet Helsingin kaupungille 1928 ja lopetti toimintansa vuonna 1929.

Helsingin kaupunkiin Kulosaaren huvilakaupunki liitettiin suuressa alueliitoksessa vuonna 1946, mikä Kulosaaressa ei tapahtunut ilman vastustusta. Rakentamatta jääneille alueille vahvistettiin vuonna 1959 professori Olli Kivisen asemakaava, jonka mukaan Kulosaaren nykyinen kerrostaloalue on toteutunut.

Kulosaaren huvilakanta

Kulosaaren rakentamisessa myös yksityisten huviloiden arkkitehtoninen laatu muodostui poikkeuksellisen korkeatasoiseksi, kuuluihan huvilayhdyskunnan perustajiin maan nimekkäimpiä arkkitehteja. Kulosaaren perustamisessa mukana olleista arkkitehdeista ainakin Sonck, Lindgren, Jung ja Bomanson muuttivat perheineen saarelle asumaan ja osallistuivat sekä yksityisten huviloiden että julkisten rakennusten suunnitteluun. Samana vuonna kuin Sonckin ensimmäinen tonttijakosuunnitelma valmistui, yhtiö järjesti talviasuttavien huviloiden piirustuskilpailun. Kilpailuun lähetettiin kaikkiaan 28 ehdotusta. Tällaisella yleisellä arkkitehtuurikilpailulla pyrittiin etsimään erityisesti huvilakaupunkiin soveltuvia rakennustyyppejä ja löytämään uusia pohjaratkaisuja. Kilpailuehdotuksia arvosteltaessa pantiin erityistä painoa huoneiden valoisuudelle, näköalalle, samoin kuin vapaalle pohjaratkaisulle. Kallioinen ja jyrkkä maasto toi huviloiden ja puutarhojen suunnitteluun omat erityispiirteensä.

Tyylillisesti muodostui Kulosaaresta verrattain yhtenäinen jugend-henkinen huvilakaupunki. Ulkoasultaan Kulosaareen rakennetut huvilat erosivat vanhempien huvila-alueiden kuten Meilahden ja Eläintarhan cottage- ja sveitsiläistyylisistä huviloista muun muassa siinä, että koristeellisten julkisivuaiheiden käyttö väheni ja rakennukset tulivat muodoltaan kuutiomaisiksi. Koristelu keskitettiin tavallisesti harvoihin yksityiskohtiin samalla kun talon kokonaishahmolle pantiin entistä enemmän painoa.

Pohjaratkaisuiltaan huvilat oli suunniteltu varakkaan keski- ja yläluokan tarpeisiin ja suurin osa Kulosaaren huviloista olikin yhden perheen huviloita. Kulosaaren yläluokkainen luonne korostui siinä, että alueelta puuttuivat kokonaan muilla vuosisadan alussa syntyneillä huvila-alueilla yleiset suuret vuokrahuvilat.

Saarelle suunnitellusta tiiviimmästä kaupunkirakenteesta toteutuivat vain Ribbingshofin rivitalot sekä asuinkerrostalo Domus. Ribbingshofin Kluuvin akseliin nousevaan rinteeseen vuosina 1916–1917 rakennetut rivitalot olivat Suomen ensimmäiset. Niissä on toisessa viisi viiden huoneen ja keittiön asuntoa, toisessa taas kahdeksan kolmen tai neljän huoneen ja keittiön asuntoa. Asunnot on sijoitettu kolmeen kerrokseen niin, että myös ullakkokerroksessa on asuinhuoneita. Toinen rakennuksista on pohjaratkaisultaan erityisen mielenkiintoinen, sillä se on eräänlainen kaksoisrivitalo. Rakennuksen runkosyvyys on 11 metriä. Läpimeneviä asuntoja ei ole, vaan rakennus on jaettu pitkittäissuunnassa kahteen osaan, jonka kummallakin puolella on neljä itsenäistä asuntoa omine sisäänkäynteineen.

Vuosina 1915–1916 valmistunutta Domusta, joka oli toteutettu arkkitehti Thomén toimistossa työskennelleen arkkitehti J.S. Sirénin laatimien piirustusten mukaan, laajennettiin vuonna 1917 pohjois- ja eteläsiivillä. Sen sijaan suunnitelma korttelin täydentämisestä umpikortteliksi ei toteutunut.

Lähteet

• Salastie, Riitta: Kulosaaren huvila-alue. Lähtötiedot ja yleiskaavojen aluekohtaiset ohjeet ja suositukset. Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto, 1980.

Aiheesta muualla

• https://www.porssitieto.fi/poistuneet/brando.shtml