Kristinusko Armeniassa
 |
| Osa artikkelisarjaa |
| Kristinusko maittain |
|---|
 |
Tämä artikkeli kertoo kristinuskosta Armeniassa. Armenia on maailman ensimmäinen kristitty valtio vuodesta 301 lähtien, ja armenialaisen kirkon juuret ulottuvat apostoliseen aikaan saakka. Armenian väestöstä 92,6 % kuuluu Armenian apostoliseen kirkkoon ja yksi prosentti evankelikaalisiin kristittyihin. Muihin ryhmiin, määrittelemättömiin tai ei mihinkään uskontokuntaan kuuluu 6,4 % väestöstä.[1]
Armenian apostolisen kirkon ensimäisinä johtajina pidetään apostoli Taddeusta ja Bartolomeusta. Kirkollisen tradition mukaan nämä apostolit toivat evankeliumin sanoman armenialaisille. Armeniassa on lukuisia luostareita ja kirkkoja, joista vanhimmat ovat peräisin 300-luvulta. Kristinuskolla on myös merkittävä rooli armenialaisessa kulttuurissa.[2] Katolinen kirkko saapui Armeniaan 1400-luvulla ristiretkien ja katolisen lähetyksen välityksellä. Protestanttiset liikkeet, lähinnä baptistit, saapuivat Armeniaan 1800-luvulla. 1900-luvun lopulla evankeliset ja helluntailaiset ryhmät yleistyivät.[3]
Neuvostoliiton aikana uskonnot sysättiin Armeniassa marginaaliin. Armenialainen ortodoksinen kristinuskon muoto on tehnyt maasta ortodoksiselle Venäjälle luontevan liittolaisen.[4] Monet armenialaiset elävät historiallisista syistä diasporassa.[3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Armenian kirkon historia ulottuu apostoli Taddeukseen ja Bartolomeukseen, joiden kerrotaan tuoneen kristinuskon Armeniaan. Kirkkojen rakentaminen levisi Armeniaan Syyrian Edessasta käsin.[5]
Ensimmäisten lähetystyöntekijöiden johtajien työ Armenian johtajien parissa oli menestyksekästä. Maa omaksui kristinuskon valtionuskonnoksi ensimmäisenä maailmassa vuonna 201. Kristinuskon alkuperästä on paljon legendoja liittyen muun muassa Gregorios Valontuojaan (n. 240–332). 300-luvun alussa munkki Mesrop loi armenialaiset aakkoset ja varsin pian armenilaiset loivat oman raamatunkäännöksen.[6]
500-luvulla Armenian kirkko erkani kristinuskon pääsuunnasta. Khalkedonin kirkolliskokouksessa kirkko torjui opetuksen Kristuksen kahdesta luonnosta pitäen sitä harhaoppina. 500-luvun puolivälissä Armenian kirkko otti käyttöön oman ajanlaskutavan, joka on 551 vuotta jäljessä länsimaisesta ajanlaskusta.[7]
Osa muslimivaltiota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]600-luvun puolivälin jälkeen Armeniasta tuli myöhemmän arabi-imperiumin vasallivaltio, mutta sen kirkko säilytti suhteellisen itsenäisyyden. Poliittinen riippumattomuus palautui 800-luvun lopulla. 1000-luvun puolivälin persialaisvalloituksissa monet armenialaiset pakenivat Balkanille, Etelä-Venäjälle, Puolaan ja Turkkiin. Kaakkois-Turkkiin paenneet armenialaiset perustivat Kilikiaan oman valtakunnan 1080. Kirkon päämiehen katolikoksen istuin siirtyi vuonna 1293 Vähä-Armenian pääkaupunki Sisiin. Alue säilytti ristiretkien tuella itsenäisyytensä vuoteen 1375. Katolikoksen istuin säilyi Sisissä 1440-luvulle.[7]
Vähän-Armenian menetettyä itsenäisyytensä Armenian kirkon johto siirsi katolikoksen vuonna 1443 takaisin Etšmiadziniin. Sisin katolikos ei kuitenkaan suostunut siirtymään, vaan perusti oman istuimen vuonna 1446. Täten syntyi kaksi erillistä kirkkoa, jotka tunnustivat toisensa 1654.[7]
Islamin vallan alla Armenian kirkon asema Turkissa oli suhteellisen hyvä. Sulttaani Mehmet II perusti armenialaisille patriarkaatin Konstantinopoliin 1461.[7]
Osa Neuvostoliittoa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lokakuun vallankumouksen jälkeen, toukokuussa 1918, Armenian venäläinen osa eli Suur-Armenia julistautui itsenäiseksi. Joulukuussa 1920 Armeniasta tuli neuvostotasavalta ja osia siitä liitettiin Azerbaidžaniin. Kommunistihallitus pyrki vähentämään kirkon vaikutusta niin maailmankatsomuksellisista syistä kuin kirkon huomattavan poliittisen merkityksen vuoksi. Joulukuun lopussa kouluissa kiellettiin muun muassa uskonnollisen esineistön käyttö sekä jumalanpalvelusten viettäminen. Vuoden 1921 alussa lakkautettiin käytännössä kirkon hallinto.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lahtinen, Aarno, Laitila, Teuvo & Suttner, Ernst Chr.: Usko, toivo ja vallankumous: Kristinusko ja kirkot Neuvostoliitossa. Helsinki: Otava, 1991. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Countries: Armenia Central Intelligence Agency: World Factbook. Viitattu 20.5.2023. (englanniksi)
- ↑ Kääriäinen, Kimmo: Ortodoksisuus armenialaisten ihonvärinä Kirkkohallitus: Kirkonkello-blogi. 19.10.2015. Viitattu 20.6.2023.
- ↑ a b Maat: Armenia World Council of Churches. Viitattu 18.7.2023. (englanniksi)
- ↑ Saarikoski, Jyrki: Vallankaappaushanke horjuttaa Armeniaa – tässä neljä kohtaa, jotka muinaisen kristityn kansakunnan lähihistoriasta kannattaa tietää Yle. 25.2.2021. Viitattu 20.6.2023.
- ↑ Marty, Martin (suom. Juha Meriläinen): Kristitty maailma, s. 61. (Kristinuskon globaali historia) Kirjapaja Vuosi = 2010. ISBN 978-952-247-043-0
- ↑ Marty 2010, s. 63
- ↑ a b c d e Lahtinen, Laitila & Suttner 1991, s. 226–227