Kitler
| Kitler | |
|---|---|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Brasilia |
| Määrä | maailmanlaajuisesti vain 1 |
| Rodun syntyaika | 1989 |
| Alkuperäinen käyttö | vahtikoira |
| Nykyinen käyttö | vahti- ja seurakoira |
| FCI-luokitus | ei |
| Ulkonäkö | |
| Väritys | punainen ja punainen mustalla satulalla; joko mustalla maskilla tai ilman |
Kitler on lähes sukupuuttoon kuollut brasilialainen koirarotu. Sitä voidaan kiistatta pitää maailman harvinaisimpana rotuna, koska elossa on enää yksi yksilö. Tämän vuoksi se tuleekin väistämättä kuolemaan sukupuuttoon seuraavien 10 vuoden sisään.
Ulkomuoto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kitler on keskikokoinen, lyhytkarvainen, suorakaiteen muotoinen ja lihaksikas molossikoira. Sen korvat ovat riippuvat ja silmät ruskeat. Sen hampaistossa on tasapurenta ja sen häntä voidaan typistää. Väritys on punainen; musta satula ja musta maski ovat mahdollisia. Pienet valkoiset merkit rinnassa ja käpälissä sallitaan.
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rotu on älykäs, atleettinen, ja ketterä. Se on omistajaansa kohtaan nöyrä ja tottelevainen ja perheeseensä erittäin kiintynyt seurakoira. Se on myös määrätietoinen vahtikoira, joka huolehtii erityisesti lasten turvallisuudesta.[1] Se ei ole aggressiivinen muita koiria tai eläimiä kohtaan.
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1989 eläinlääkäri ja koirankasvattaja Monique Ribeiro omisti nartun nimeltä Quita, jonka isä oli bokseri ja emä irlanninsetterin ja saksanpaimenkoiran risteytys. Ribeiro ja hänen aviomiehensä Giovanni Barsanti pitivät koiraa suurenmoisena lastenhoitajana, koska se jatkuvasti suojeli heidän lastaan ja käyttäytyi erityisesti varovasti tämän läsnä ollessa. Monique harrasti ratsastusta Rio de Janeirossa jonne hän otti aina koiransa mukaan. Ratsastuksen jälkeen hän antoi koirien harjoitella esteillä, ja Quita pärjäsi tässä parhaiten.
Hänen ei ollut alun perin tarkoitus luoda uutta rotua, vaan hän halusi ennemmin siirtää Quitan erinomaiset ominaisuudet jälkipolville teettämällä yhden pentueen. Niinpä hän astutti sen rottweileruroksellaan Athoksella ja syntyneet pennut olivat tyypiltään keskenään hyvin homogeenisiä. Pentujen ostajat olivat kuitenkin hyvin tyytyväisiä koiriinsa ja esittelivät niitä ystävilleen, minkä myötä moni muukin halusi samanlaisen koiran. Suuren kysynnän vuoksi Monica ja Giovanni päättivät risteyttää keskenään Athoksen ja Quitan puolisisaren, jonka emä oli saksanpaimenkoiran ja weimarinseisojan risteytys. Nämäkin pennut olivat homogeenisiä ja lisäksi erinomaisia vahti- ja harrastuskoiria ja lapsirakkaita perhekoiria.[1] Huomattuaan näiden koirien erinomaiset ominaisuudet eräs dobermannien kasvattaja kehotti Monicaa ja Giovannia jatkamaan uuden rodun jalostamista eteenpäin.
Jalostuslinja alkoi kehittyä roduksi, jonka kaikki jalostusyksilöt luonnetestattiin ja jonka jalostuksessa painotettiin tasapainoisen ja lapsirakkaan vartio- ja seurakoiran ominaisuuksia. Sen yksilöitä alettiin risteyttää keskenään, mutta myös muutamaa eri rottweileria käytettiin vielä jalostukseen sisäsiittoisuuden estämiseksi. Jalostusprosessi Brasilian Kennelliiton virallisen hyväksynnän eteen keskeytyi vuonna 2000, kun Monicalla ja Giovannilla ei enää ollut varaa siihen,[1] mutta muut kasvattajat jatkoivat rodun jalostamista jäljellä olleiden yksilöiden avulla.
