Dobermanni
| Dobermanni | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Saksa |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 11 962[1] |
| Rodun syntyaika | 1890-luku |
| Alkuperäinen käyttö | verokoira, suojelukoira, vartiokoira, poliisikoira, kookkaiden haittaeläimien metsästys |
| Nykyinen käyttö | seurakoira, suojelu-, palvelus- ja vahtikoira |
| Elinikä | 7–8 vuotta[2] |
| Muita nimityksiä | dobberi, dobbi, dobsu, Dobermann, Doberman Pinscher |
| FCI-luokitus |
ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 1.1 Pinserit ja snautserit: Pinserit #143 |
| Ulkonäkö | |
| Paino |
uros 40–45 kg narttu 32–35 kg |
| Säkäkorkeus |
uros 68–72 cm narttu 63–68 cm |
| Väritys | black & tan tai brown & tan |
Dobermanni (saks. Dobermann) on saksalainen keskikokoinen koirarotu. Se kuuluu FCI:n ryhmään 2 (pinserit, snautserit ja molossityyppiset koirat).
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dobermanni on keskikokoinen, lihaksikas ja voimakasrakenteinen. Rodun ihannekoira on linjoiltaan elegantti, uljasryhtinen, olemukseltaan temperamenttinen ja ilmeeltään päättäväinen. Pää on voimakas, kuono pitkähkö, korvat ovat keskikokoiset ja katse valpas. Kaula on pitkähkö verrattuna päähän ja runkoon. Kaulan asento on ryhdikäs ja jalo. Rungon pituuden tulee erityisesti uroksilla olla lähellä säkäkorkeutta. Raajat ovat voimakkaat ja tassut lyhyet sekä tiiviit. Säkäkorkeuden tulee olla uroksilla 68–72 cm ja nartuilla 63–68 cm. Paino on uroksilla noin 40–45 kg ja nartuilla noin 32–35 kg, keskikoko on toivottava.
Dobermannin häntä ja korvat on perinteen mukaisesti tavattu typistää. Suomessa ja suuressa osaa Eurooppaa typistäminen on kuitenkin eläinsuojelulakien nojalla nykyään kielletty ja pääsääntöisesti typistetyt dobermannit eivät näissä maissa saa osallistua näyttelyihin.
Dobermannin karva on lyhyt, kova ja tiheä. Alusvillaa ei hyväksytä. Karvapeite on tiivis, tasainen ja myötäilee koiraa sileästi.
Dobermannin väritys on musta (black & tan) tai maksanruskea selkein ruosteenpunaisin merkein (brown & tan). Myös isabellaa eli liilaa ja sinistä väriä syntyy ajoittain, mutta nämä värit eivät ole Euroopassa sallittuja.
-
black & tan -
brown & tan -
värivirheellinen isabella eli liila -
värivirheellinen sininen
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luonteeltaan rodunomainen dobermann on vilkas, aktiivinen, itsenäinen ja ihmisiin avoimesti suhtautuva. Rotuominaisuuksiin kuuluu myös kohtuullinen terävyys ja puolustushalu. Kunnollisella peruskoulutuksella varmistetaan se, ettei koira kohdista näitä ominaisuuksia mihinkään kiellettyyn.
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dobermannin kehitti apoldalainen veronkantaja Karl Friedrich Louis Dobermann 1890-luvulla Thüringeniin kuuluvalla Weimarer Landin alueella[3] manchesterinterrieristä, englanninvinttikoirasta, vanhasaksanpaimenkoirasta ja kookkasta thüringeniläisestä paimenkoirasta (Thuringian Sylvan Dog). Lisäksi hänen on arveltu käyttäneen pinseriä, beaucenpaimenkoiraa, rottweileria, weimarinseisojaa, lyhytkarvaista saksanseisojaa, tanskandoggia, saksanpaimenkoiraa ja jopa amerikanpitbullterrieriä. Nykyisen dobermannin jalopiirteisessä rakenteessa näkyy weimarinseisojan sekä manchesterinterrierin, päässä pinserin ja värityksessä sekä pinserin, manchesterinterrierin että beaucenpaimenkoiran vaikutus. Erään teorian mukaan keskeisin kantarotu oli ns. ”teurastajankoira”, joka oli thüringeniläisen paimenkoiran ja varhaisentyyppisen rottweilerin sekoitus.[4]
Dobermann toimi myös rankkurina ja käytti jalostukseen paljon koiratarhalleen päätyneitä yksilöitä, mikä selittää kantarotujen laajan kirjon. Alkuperäinen dobermanni oli paljon nykyistä ärhäkämpi, sillä sen tarkoitus oli vaikuttaa mahdollisimman hurjalta ja tarvittaessa suojellakin omistajaansa vaarallisilta veronkiertäjiltä.
Dobermannin kuoltua vuonna 1894 rotua alettiin nimittää dobermannipinseriksi, mutta koska pinseri tarkoitti saksankielisissä maissa perinteisesti keskikokoista rottakoiraa, pinseri-osa jätettiin nimestä pois 1950-luvulla. Dobermanni luokitellaan kuitenkin yhä tyypiltään kookkaaksi pinseriksi.
Otto Göller jatkoi Dobermannin kasvatustyötä ja alkoi jalostaa rotua nykyiseen suuntaan toimivaksi palveluskoiraksi, jolla oli aiempaa tasapainoisempi luonne ja vahvempi hermorakenne. Toinen merkittävä kasvattaja oli Philip Gruening.
Etymologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvalloissa ja Kanadassa rotu tunnetaan nimellä Doberman Pinscher. Rodun kehittämisen alkuaikoina sitä kutsuttiin ”santarmikoiraksi”.[4]
Terveys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dobermannilla esiintyvistä perinnöllisistä sairauksista kaksi vakavinta ovat sydänsairaus dilatoiva kardiomyopatia (DCM) ja maksasairaus dobermannin hepatiitti (DH), joka kuuluu ryhmään krooniset aktiiviset hepatiitit (CAH). Näistä molemmille on tyypillistä, että koiralla on oireeton vaihe, jossa koira ulkonaisesti vaikuttaa täysin terveeltä, mutta tutkimuksissa voidaan joskus löytää tyypillisiä muutoksia. Muutokset ohjaavat tarkempiin tutkimuksiin, joiden perusteella voi olla mahdollista määrittää, onko kysymyksessä näiden sairauksien oireeton vaihe, ja aloittaa mahdollinen hoito sairauden etenemisen hidastamiseksi. Oireettomassa vaiheessa koirat vaikuttavat normaaleilta. Molemmat sairaudet aiheuttavat kliinisessä muodossaan koiran vakavan sairastumisen ja lyhentävät koiran odotettavaa elinaikaa vaihtelevan paljon.
Muita dobermannilla esiintyviä vammauttavia tai kuolemaan johtavia sairauksia ovat vatsalaukun laajentuma ja kiertymä, verenvuototaipumus eli von Willebrandin tauti, wobbler eli kaularangan instabiliteetti, ristisidevammat ja harmaakaihi. Vähemmän vakavista sairauksista esiintyy muiden muassa lonkkanivelen kasvuhäiriötä eli HD, PHTVL/PHPV, spondyloosia, kasvaimia, suolistosairauksia ja ihosairauksia. Dobermanni kuuluu PEVISA-ohjelmaan.[2]
Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dobermannien rekisteröintimäärät Suomessa romahtivat vuoden 1996 typistyskiellon jälkeen. Nykyisin rekisteröintimäärät ovat vuosittain noin 200 koiraa. Rodulla on Suomessa oikeus osallistua palveluskoiralajien kokeisiin.
Vuosina 2002–2007 suomalaiset dobermannit ovat saavuttaneet tokossa yhteensä 406 tulosta, joista 47 tulosta erikoisvoittaja- eli korkeimmassa luokassa. Vuonna 2006 toko-tuloksia oli yhteensä 132, mikä on noin kaksinkertainen määrä edeltävien vuosien tulosmääriin verrattuna.
Samoina vuosina dobermannit ovat saaneet palveluskoirien viestikokeessa 27 tulosta (22 koiraa), palveluskoirien suojelukokeessa 88 tulosta (75 koiraa), palveluskoirien jälkikokeessa 429 tulosta (294 koiraa) ja palveluskoirien hakukokeessa 408 tulosta (283 koiraa).[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tapio Eerola: Suomen koirarodut. Kustannusosakeyhtiö Tammi 1997.
- Joanna Walker: The NEW Dobermann Pinscher. Howell Book House 1983.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto, 11.8.2016)
- ↑ a b sdy.fi Suomen Dobermannyhdistys. Viitattu 30.10.2024.
- ↑ Biniok, J. The Doberman Pinscher, s. 7. TFH Publications Inc, 2009. ISBN 9780793842537.
- ↑ a b Dobermanni. Suomen Kennelliitto. Haettu 31.5.2020.
- ↑ http://jalostus.kennelliitto.fi/frmTulostilastot.aspx?R=143
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)
- Suomen Dobermannyhdistys ry
- Dobermann Pedigrees - sukutauluja, kuvia ja artikkeleita rodun vaiheista, yms.
- Dobermannifoorumi (Arkistoitu – Internet Archive)