Metsästäjä-keräilijät
Metsästäjä-keräilijät ovat ihmisiä, jotka hankkivat ravintonsa suoraan luonnosta metsästämällä, kalastamalla ja keräilemällä. Tämä oli varhaisin tapa hankkia ravintoa.
Joitain metsästäjä-keräilijäryhmiä on säilynyt nykyaikaan asti eri puolilla maailmaa hyvin erilaisissa ympäristöissä trooppisista sademetsistä aavikoihin ja arktisiin alueisiin. Ne asuttavat syrjäisiä alueita, joita ei ole otettu maatalouden käyttöön. Jotkin näistä ryhmistä ovat säilyttäneet vanhan elämäntapansa siksi, koska heidän asuinalueensa ei sovellu tuottavaan maatalouteen.[1]
Jotkin metsästäjä-keräilijäryhmät elävät yhä erillään ympäröivistä maanviljelijäyhteisöistä. Toiset ryhmät ovat alkaneet hyödyntää ulkopuolisilta saamiaan metallisia työkaluja. Kun kauppa ulkopuolisten kanssa laajenee, metsästäjä-keräilijäryhmän jäseniä alkaa muuttaa asumaan näiden kylien laitamille. Ajan myötä he jättävät vanhan ryhmänsä, ja heistä tulee ulkopuolisten yhteisöjen alinta kastia.[2] Nykyisin metsästys ja keräily ovat monelle ryhmälle tapoja hankkia lisäravintoa palkkatyön tai kotitarveviljelyn lisäksi, tai kulttuuriperinteiden säilyttämistä, eivätkä enää pääasiallisia ravinnonhankintakeinoja.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vielä kymmenentuhatta vuotta sitten kaikki maailman noin kymmenen miljoonaa ihmistä olivat metsästäjä-keräilijöitä, sillä maanviljelyä ja karjankasvatusta ei vielä ollut keksitty. Heidän lukumääränsä on pudonnut 1970-luvulle tultaessa alle neljännesmiljoonaan ja osuutensa ihmiskunnasta laskenut alle 0,003 prosenttiin.[4]
Ravinnonhankinta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Useimmat metsästäjä-keräilijäryhmät ovat yhdistäneet monia ravinnonhankintatapoja, mutta suurriista, pienriista tai kalastus ovat olleet pääasiallisia ravinnonlähteitä.[3] Trooppisissa metsissä metsästetään yksittäisiä eläimiä ja tasangoilla laumoissa liikkuvia ruohonsyöjiä, kuten peuroja, antilooppeja ja kenguruita. Pohjoisessa talvi on paras metsästyskausi, sillä saalis liikkuu silloin hitaasti. Kesä taas on parasta kalastusaikaa, ja etenkin jokien lohet ovat olleet tärkeää ravintoa. Merten rannikoilla on metsästetty merinisäkkäitä, kuten hylkeitä ja mursuja. Vesilintuja on metsästetty pesimäaikana ja muuttoaikana.[5] Arktisilla vesillä on pyydetty valaita.[6]
Eläinten liha, rasva ja linnunmunat ovat tärkein tai lähes ainoa ravinnonlähde arktisilla seuduilla. Jopa 35–40 prosenttia pohjoisten alkuperäiskansojen kalorimäärästä tulee proteiineista ja loput lähinnä eläinrasvoista[7]. Esimerkiksi inuitien perinteinen ruokavalio koostui noin 50-prosenttisesti karibu-peurasta, 30-prosenttisesti kalasta, 10-prosenttisesti hylkeestä, ja loput sekalaisista riistaeläimistä ja munista[8]. Pelkkään metsästykseen ja/tai kalastukseen perustuvaa elinkeinoa kutsutaan pyyntikulttuuriksi.
Afrikan kulttuurien juuret -nimisen kirjan mukaan lämpimillä seuduilla kerätty kasviravinto on metsästettyä lihaa tärkeämpi osa ruokavaliota[9]. Lämpimillä seuduilla metsästetään esimerkiksi peuroja, sikoja, apinoita ja lintuja[10].
Ihmisen suku -nimisessä kirjassa todetaan, että keräily tuottaa lämpimillä seuduilla 4/5 kaloreista[11]. Keräilyyn kuuluu sekä kasvi- että eläinperäisen ruoan hankkimista kuten juurien ja juurimukuloiden kaivamista maasta, hedelmien poimimista, simpukoiden keräilyä rannalta tai sukeltamista vedestä, parveilevien hyönteisten pyydystämistä, toukkien kaivamista puunkuorista, munien keräämistä linnunpesistä ja hunajan keräämistä mehiläispesistä.[12]
Metsästäjä-keräilijöiden täytyy selviytyäkseen tuntea tarkkaan alueensa eläinten elintavat ja eri kasvilajien farmakologiset ominaisuudet.[13] Miehet vastaavat yleensä metsästyksestä ja naiset ja lapset keräilystä. Metsästäminen ja keräily tehdään yleensä ryhmässä, mikä antaa kokeneille tilaisuuden opettaa kokemattomia.[12]
Metsästysaseina ja -välineinä on käytetty muun muassa nuijaa, keihästä, linkoa, verkkoja, ansoja, jousta ja myrkkynuolia sekä harppuunaa. Jäljestämistä, houkuttimia ja naamioitumista on hyödynnetty. Joskus eläimiä metsästetään yksitellen, joskus iso lauma eläimiä ajetaan ansaan yhdellä kertaa.[14]
Eläimistä saadaan lihan lisäksi myös nahkaa, turkiksia, luuta ja muita välttämättömiä tarvikkeita.[15]
Vettä metsästäjä-keräilijät löytävät aavikolta esimerkiksi maanalaisista puroista tai kasvien juurista. Arktiksen eskimot saavat vettä sulattamalla lunta. Afrikan aavikoiden sanit säilövät vettä strutsinmunankuoriin.[16]
Kerätty tai saaliiksi saatu ruoka jaetaan ryhmän kesken tarkkojen sääntöjen mukaisesti. Ruoan jakamissäännöt vaihtelevat ryhmittäin, kuten myös ruoanvalmistus- ja -säilömistavat. Ryhmien välillä harvoin jaetaan tai vaihdetaan ruokaa, vaan kukin ryhmä hankkii oman ruokansa omalta reviiriltään.[17]
Metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa ei ole esiintynyt perinteisesti alkoholin ja muiden riippuvuutta aiheuttavien päihteiden käyttöä.[18]
Elämäntapa ja yhteiskuntarakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monet metsästäjä-keräilijät elävät noin 30–100 ihmisen ryhmissä. Ryhmän koko riippuu käytettävissä olevista ruokavarannoista. Ryhmässä voi olla väliaikaisia jäseniä, ja se voi toisinaan hajaantua vuodenajan mukaan pienemmiksi osiksi. Ryhmä koostuu laajennetuista perheistä, joihin kuuluu mies, yksi tai useampi vaimo, lapsia sekä joitain vanhempia pariskuntia, leskiä ja joskus naimattomia miehiä.[19]
Naiset saattavat mennä joissain metsästäjä-keräilijä-kulttuureissa jo 14-vuotiaana naimisiin[20]. Useimmissa ryhmissä miehet hakevat vaimonsa toisista ryhmistä ja antavat tyttärensä ja siskonsa vaimoiksi toisiin ryhmiin. Vaimoksi otetusta naisesta annetaan usein maksu.[21]
Ryhmät ovat eristäytyneitä ja tiiviitä, ja kaikki jäsenet tuntevat toisensa hyvin. Tarkat säännöt määrittelevät sukulaisuussuhteet, ruoan jakamisen ja puolison valinnan. Yksilön elämänvaiheita erottavat siirtymäriitit.[22]
Jokaisella ryhmällä on oma reviirinsä, jolla sillä on yksinoikeus metsästää. Rajanylittäjät voidaan surmata, jos heillä ei ole lupaa tulla toisen ryhmän alueelle. Joskus ryhmät voivat väliaikaisesti yhdistää voimansa esimerkiksi norsunmetsästykseen.[23]
Läheiset ryhmät voivat puhua samaa murretta, mutta kauemmas mentäessä näkyy murrerajoja ja lopulta kielirajoja. Esimerkiksi Tasmanian saarella puhuttiin ainakin yhdeksää kieltä ja Australiassa ehkä viittäsataa.[24]
Metsästäjä-keräilijöillä ei ole lainvalvojia, virkamiehiä tai hierarkkista papistoa.[25] Koska muiden hankkimilla tai valmistamilla tuotteilla elävää yläluokkaa ja hallintokoneistoa ei ole, ryhmää suuremman valtakunnan hallitsemiseen vaadittavaa byrokratiaa ja organisaatiota on mahdotonta koota. Vastakohtana sivilisaatioille metsästäjä-keräilijöiden ryhmien kompleksisuuden aste on erittäin alhainen. Koska lisääntyvä kompleksisuus tuottaa kasvavia kustannuksia henkeä kohden, selittää matala kompleksisuuden aste myös metsästäjä-keräilijöiden runsaan vapaa-ajan.[26]
Työaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Metsästäjä-keräilijöiden keskimääräisen työajan on usein arvioitu olevan vain 20–40 tuntia viikossa riippuen siitä, mikä määritellään työksi. Muuna aikana he esimerkiksi pelailevat pelejä, soittavat, laulavat ja tanssivat, käyvät sukulaisissa tai vain rentoutuvat.[27] Esimerkiksi Pohjois-Filippiineillä asuvan Agta-kansan keskimääräinen kokonaistyöaika on 45 tuntia viikossa, josta lähes puolet kuluu kotitöihin. Tutkimuksessa ei huomioitu kuitenkaan auringonlaskun jälkeen tehtyä työtä.[28]
Metsästäjä-keräilijä-yhteisöiden naiset ovat tehneet perinteisesti miehiä enemmän kotitöitä, koska miehillä on kulunut naisia enemmän aikaa metsästykseen ja kalastukseen. Sukupuolten kokonaistyöaika on ollut tästä huolimatta sama. Naisten työmäärä lisääntyi kuitenkin huomattavasti niissä yhteisöissä, joissa oli alettu viljellä riisiä perinteisemmän ravinnonhankinnan ohella. Tämä johtui siitä, etteivät miehet olleet lisänneet kotityöhön käyttämäänsä aikaa samassa suhteessa, kun naisten työpäivä piteni peltotöiden vuoksi.[28][29]
Asumukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joskus metsästäjä-keräilijät yöpyvät luolissa ja muissa kivien antamissa suojissa, tai ontoissa puissa. Lämpöä saadaan nukkumalla nuotion vieressä. Asumuksia on monentyyppisiä yksinkertaisista kehittyneempiin, mutta yhden ryhmän majat ovat aina samankaltaisia. Asumuksia on rakennettu muun muassa puusta, lehdistä, oljista ja nahoista. Siperiassa majoja on kaivettu maahan, ja eskimot ovat rakentaneet kupolimaisia igluja lumesta ja jäästä.[30]
Teknologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Trooppisten seutujen metsästäjä-keräilijöiden teknologia on alkeellisempaa kuin kylmempien seutujen, sillä elämä on tropiikissa helpompaa kuin lähempänä napa-alueita.[31]
Metsästäjä-keräilijät ovat tehneet työkalunsa puusta, simpukankuorista, kivestä ja luusta. Jotkin harvat ovat löytäneet rautaa ja muita metalleja käyttöönsä: Grönlannin eskimot saivat rautaa meteoriiteista ja andamaanit laivojen hylyistä. Kivityökalujen erilaiset työstötekniikat ovat kehittyneet ajan myötä. Kivityökaluja on valmistettu lohkomalla ja hiomalla erilaisista kovista ja terävistä kivilajeista. Kivestä on tehty esimerkiksi keihäänkärkiä, nuolenpäitä, kirveitä ja kuokkakirveitä.[32]
Jotkin ryhmät osaavat tehdä tulen puulla tai lyömällä kiviä yhteen. Tasmanialaiset, andamaanit ja Iturin metsän pygmit eivät ole osanneet tehdä tulta vaan ottivat sen vain talteen salamaniskun jälkeen. Monet ryhmät kantavat tulta mukanaan ja pitävät sitä yllä leirissään, mikä on yleensä naisten työtä. Tulta käytetään ruoanlaitossa, lämmön tuottajana, valonlähteenä ja puiden kaatamisessa.[33]
Monilla metsästäjä-keräilijöillä on ollut kotieläiminään koiria, joita on käytetty metsästyksen apuna tai arktisilla seuduilla vetokoirina.[34]
Liikkuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Metsästäjä-keräilijät liikkuvat alati. He kulkevat yleensä jalan eivätkä käytä hevosia tai nykyaikaisia ajoneuvoja. Heidän ravinnonhankintaansa voi kuulua myös paljon kiipeilyä puissa. Tarvikkeet kuten metsästysaseet kulkevat mukana selässä, pään päällä, laukussa tai reessä. Arktisilla seuduilla liikkumisessa käytetään lumikenkiä, suksia, kajakkeja ja koiravaljakkoja. Vesillä liikutaan veneillä, joita tehdään puusta, kaarnasta, kaisloista ja nahasta.[35]
Uskonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Useimmissa metsästäjä-keräilijäryhmissä on šamaani, jonka tehtävä on torjua pahojen henkien ja vihaisten jumalien aiheuttamat ongelmat. Šamaani toimii muun muassa parantajana ja selvänäkijänä.[36]
Vaatetus ja koristautuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monet trooppisten seutujen metsästäjä-keräilijät eivät käytä paljon vaatteita. Jotkut ovat kokonaan alasti, jotkut käyttävät lannevaatetta, jotkut viittaa. Viileimmillä seuduilla pukeudutaan nahkoihin ja turkiksiin, jotka ovat myös vedenpitäviä. Nahkojen työstäminen oli vaativaa ja vei paljon aikaa. Trooppisilla alueilla päähineitä ei juurikaan ole käytetty. Eteläisen Afrikan sanit pystyvät muokkaamaan hiuksistaan suojan paahtavalta auringolta. Myös jalkineita on käytetty vain viileimmillä seuduilla, tai aavikolla sandaaleita suojana kuumalta hiekalta.[37]
Monet metsästäjä-keräilijät koristelevat itseään ihomaalauksilla ja kehonmuokkauksilla kuten lävistyksillä.[38]
Terveys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Metsästäjä-keräilijöillä esiintyy harvoin liikalihavuutta, korkeaa verenpainetta tai korkeaa kolesterolia, Heillä on tästä huolimatta niin korkea kuolleisuus, että vain harva elää edes 46 vuotiaaksi. Keskimäärin vain noin 57 prosenttia lapsista selviää 15-vuotiaaksi. Siihen ikään selvinneistä vain 64 prosenttia selviää 45-vuotiaiksi, mistä eteenpäin keskimääräinen odotettu elinikä on vain noin 21 vuotta. Syntymähetkellä odotettavissa oleva elinikä vaihtelee kansoittain noin 21 ja 37 vuoden välillä.[39]
Aikuisten yleisimpiä kuolinsyitä ovat tartuntataudit kuten keuhkoputkentulehdus, tuberkuloosi ja keuhkokuume. Trooppisissa metsissä elävät metsästäjä-keräilijät kärsivät usein myös terveyttä heikentävistä loisista. Rappeuttavat sairaudet sekä sydänkohtaukset ja aivohalvaukset ovat melko harvinainen kuolinsyy. Väkivalta on joissain ryhmissä hyvin yleinen kuolinsyy niin lasten kuin aikuistenkin kohdalla. Tapaturmaisesti kuolee ryhmästä riippuen noin 1–13 prosenttia. Väkivallan ja tapaturmien yhteisosuus kuolemista vaihtelee suuresti ja on keskimäärin noin 20 prosenttia.[39]
Terveys on heikentynyt, keskipituus ja elinikä lyhentynyt sekä lapsikuolleisuus kasvanut niiden metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa, jotka ovat ryhtyneet harjoittamaan myös maataloutta. T'ämä pätee sekä nykyiseen että muinaiseen kehitykseen. Kreikasta ja Turkista löydetyistä luurangopista on päätelty, että alueen muinaisten asukkaiden keskipituus lyheni 15 senttimetriä, kun he siirtyivät metsästäjä-keräilijöiden elämäntavasta maanviljelyyn.Tämä tapahtui vuoteen 3000 eaa. mennessä, eikä keskipituus ole edelleenkään yhtä suuri kuin ennen. Tutkijat ovat päätelleet luurankolöytöjen perusteella myös, että Illinois'n ja Ohion intiaanien hammaskiille heikkeni ja he alkoivat kärsiä anemiasta ja erilaisista luustovaivoista siirtyessään maanviljelyyn. Keskimääräinen elinikä laski samalla 26 vuodesta 19 vuoteen.[40][29]
Etenkin täydellinen siirtyminen maanviljelyyn on heikentänyt metsästäjä-keräilijöiden terveyttä kolmesta syystä. Ensinnäkin, metsästäjä-keräilijöiden ruokavalio oli paljon monipuolisempi kuin vain muutamasta tärkkelyspitoisesta mutta ravintoköyhästä lajista riippuvaisten maanviljelijöiden. Toiseksi, maanviljely oli herkkää satovaihteluille: yksikin epäonnistunut sato merkitsi nälänhätää. Kolmanneksi, maanviljelyä seurannut tiivis asuminen lisäsi loisten ja tartuntatautien määrää.[40]
Joskus metsästäjä-keräilijäryhmään tarttuu ulkopuolisten tuoma tuhoisa kulkutauti, jolle heillä ei ole vastustuskykyä.[41]
Metsästyksen vaikutus ympäristöön
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Metsästys-keräilykulttuuria pidetään monesti luontoon hyvin sopeutuvana ja elinympäristön biodiversiteettiä säästävänä. Useat historiantutkijat uskovat silti melko alkeellisilla aseilla varustettujen metsästäjä-keräilijöiden hävittäneen monia lajeja sukupuuttoon. Suurriistan metsästyksen vauhti kiinnostaa tutkijoita, jotka haluavat tietää, missä ajassa muinaiset metsästäjät kykenivät hävittämään suurriistan pois. On väitetty Amerikkaan saapuneiden paleointiaanien hävittäneen pois kymmeniä miljoonia päitä suurriistaa. Jos joku elää suurriistan metsästyksellä, hän tarvitsee 1 kg lihaa henkeä kohden päivässä. Jos ryhmässä on 100 jäsentä, tarvitsee pyytää 2–3 peuraa päivässä. Suuresta hirvestä riittää ravintoa 100 hengen ryhmälle jo noin 7 päiväksi, biisonista yli viikoksi[42]. Vuodessa sataa ihmistä kohti tarvitaan ravinnoksi 700–800 peuraa tai 60 hirveä. Suuri biisoni painaa 900 kg[43]. Yhtä henkeä kohti tarvitaan riistamaata 18–1 300 km² riippuen paikallisesta ympäristöstä.[3]
Metsästäjä-keräilijäkansoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elämäntapansa säilyttäneitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perinteisestä elämäntavastaan osittain tai kokonaan luopuneita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Coon, Carleton S.: The Hunting Peoples. Atlantic Little Brown, 1971. ISBN 978-1125153611
- Kero, Reino: Intiaanien Amerikka. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08974-9
- Taylor, Colin F., Sturtevant, William C.: Suuri intiaanikirja. Gummerus, 1995. ISBN 951-20-4749-7
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Coon 1971, s. 2–4.
- ↑ Coon 1971, s. 10–11.
- ↑ a b c hunting and gathering culture Encyclopedia Britannica. Viitattu 24.2.2013.
- ↑ Coon 1971, s. xvii–xviii.
- ↑ Coon 1971, s. 71–72.
- ↑ Coon 1971, s. 120.
- ↑ The Inuit Paradox. How can people who gorge on fat and rarely see a vegetable be healthier than we are? Patricia Gadsby & Steele. Discovermagazine 20.1.2004. (englanniksi)
- ↑ Taubes, s. 320
- ↑ Afrikan kulttuurien juuret, sivu 201
- ↑ Agta: The Guardians of the Valley Published on: October 05, 2023. Oliver Baccay. https://pia.gov.ph/features/2023/10/05/agta-the-guardians-of-the-valley
- ↑ Ihmisen suku, s. 142.
- ↑ a b Coon 1971, s. 70.
- ↑ Coon 1971, s. 389.
- ↑ Coon 1971, s. 73–108.
- ↑ Coon 1971, s. 110–111.
- ↑ Coon 1971, s. 25–26.
- ↑ Coon 1971, s. 176–187.
- ↑ Coon 1971, s. 187.
- ↑ Coon 1971, s. 9, 190–191.
- ↑ Agta: The Guardians of the Valley PIA. 5.10.2023. Viitattu 6.2.2024.
- ↑ Coon 1971, s. 191–192.
- ↑ Coon 1971, s. 9.
- ↑ Coon 1971, s. 192–194.
- ↑ Coon 1971, s. 194.
- ↑ Coon 1971, s. 190.
- ↑ Joseph Tainter: Problem Solving: Complexity, History, Sustainability, Population and Environment, 2000, 22. vsk, nro 1, s. 3–41.
- ↑ Peter Gray: Play Makes Us Human V: Why Hunter-Gatherers' Work is Play Psychology Today. 2.7.2009. Viitattu 8.4.2020.
- ↑ a b Farmers have less leisure time than hunter-gatherers, study suggests University of Cambridge. 21.5.2019. Viitattu 6.2.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Mark Dyble, Jack Thorley, Abigail E. Page, Daniel Smith, Andrea Bamberg Migliano: Engagement in agricultural work is associated with reduced leisure time among Agta hunter-gatherers. Nature Human Behaviour, 2019-08, 3. vsk, nro 8, s. 792–796. doi:10.1038/s41562-019-0614-6 ISSN 2397-3374 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
- ↑ Coon 1971, s. 26–38.
- ↑ Coon 1971, s. 52.
- ↑ Coon 1971, s. 14–21.
- ↑ Coon 1971, s. 6, 23–25.
- ↑ Coon 1971, s. xviii.
- ↑ Coon 1971, s. 54–64.
- ↑ Coon 1971, s. 370.
- ↑ Coon 1971, s. 39–47.
- ↑ Coon 1971, s. 40–41.
- ↑ a b Gurven, Michael & Kaplan, Hillard: Longevity Among Hunter-Gatherers: A Cross-Cultural Examination 2007. Kalifornian yliopisto Santa Barbarassa. Viitattu 7.8.2013.
- ↑ a b Jared Diamond: The Worst Mistake in the History of the Human Race 1987. Discover Magazine. Viitattu 10.8.2013.
- ↑ Coon 1971, s. 10.
- ↑ Reino Kero: Intiaanien Amerikka s. 197
- ↑ Suuri intiaanikirja s. 63