Kajakki

Kahden melojan kajakki suojaisille vesille.

Kajakki on melontaan käytettävä pitkä (tyypillisesti 3–5 metriä), kapea ja matala vesikulkuneuvo, jota liikutetaan melomalla kaksilapaisella melalla. Umpikantinen rakenne, istuma-asento ja mela erottavat kajakin avokanootista, mutta sanaa "kanootti" käytetään myös yleisnimenä molemmista.

Rakenne

Melojan istuimen kohdalla on istuinaukko, joka yleensä suljetaan vesitiiviillä aukkopeitteellä, kun meloja on istunut kajakkiin, jotta kannelle roiskuva vesi ei pääse kajakin sisään. Toisin kuin soutuveneessä, kajakissa meloja istuu kasvot menosuuntaan päin. Kahden melojan kajakkia kutsutaan kaksikoksi.

Hylkeenpyytäjän eskimokajakki (2006)

Merimeloja kajakissaan. Melojan varustukseen kuuluu muun muassa melontaliivi, aukkopeite ja pitemmällä retkellä myös varamela (takakannella)

Sileän veden kilpakajakki on kapea, nopea ja kiikkerä. Melatuentojen ja tasapainon hallitseminen on välttämätöntä. Tavallinen retkimeloja kaatuu tällaisella kajakilla helposti.

Historia

Alkujaan kajakkeja käyttivät eskimot, jotka valmistivat kajakkinsa pingottamalla hylkeennahkaa puukehikon päälle. Esimerkiksi Grönlannissa kajakit valmistetaan melojan mittojen mukaan - 3 x pituus, leveys lantion leveys + kämmenen leveys + 2 cm kummallekin puolelle. Näin pituus on saatu hallittavaksi kantavuudesta tinkimättä.

Mallit ja materiaalit

Nykyaikana kajakkimelonnasta on tullut suosittu liikunta- ja urheilumuoto. Kajakkeja valmistetaan erilaisia eri tarkoituksiin useista eri materiaaleista.

Tärkeimmät kajakkityypit ovat:

• Retkikajakki on suunniteltu pitkille melontamatkoille, jolloin tarvitaan kompromissi kajakin nopeuden ja kajakkiin mahtuvien retkeilyvarusteiden välillä. Pituus noin 5 m, leveys 54–60 cm.
• Merikajakki on retkikajakki, joka on suunniteltu käyttäytymään hyvin meren aallokossa ja pitämään suuntansa. Pituus noin 5,0–5,8 m, leveys 52–60 cm. Merikajakissa on usein peräsin tai nostoevä.
• Kuntokajakki on kevyt ja nopea kajakki, johon ei mahdu paljon kuormaa. Siinä on tyypillisesti peräsin.
• Koskikajakki on nimenomaan koskissa melontaan suunniteltu lyhyt kajakki.
• Slalomkajakki on koskipujotteluun tarkoitettu kajakki.
• Poolokajakki on kanoottipoolon pelaamiseen tarkoitettu lyhyt tylppäpäinen kajakki.
• Freestylekajakki on lyhyt koskikajakki, joka on tarkoitettu kosken kuohuissa temppuilemiseen.
• Ratakajakki on mahdollisimman nopea, jolloin esimerkiksi vakaudesta on tingitty. Kansainvälisistä ratamelonnan kilpasäädöksistä on poistettu minimileveyssäädös, minkä jälkeen ne ovat entisestään kaventuneet.
• Avokajakki on lyhyt ja leveä, ja sen istuma-aukko on tavallista kajakkia huomattavasti suurempi.
• SOT-kajakki (sit-on-top) on kerrosrakenteinen, usein kalastukseen tarkoitettu ns. päällä istuttava kajakki.
• Kokoonpantava kajakki voi olla joko ilmatäytteinen tai kokoontaitettava, eskimokajakkien tapaan kehikon päälle pingotetusta vesitiiviistä kankaasta koostuva kajakki.

Kajakkitemppuilua koskiessa. Koskessa olevaa melojaa varmistaa yksi tai useampi turvameloja.

Tärkeimmät kajakkien valmistusmateriaalit ovat polyeteeni, lasikuitu, diolen, kevlar ja hiilikuitu. Polyeteeni eli muovi on edullista ja kestää hyvin kolhuja. Muovikajakit ovat kuitenkin raskaita, eikä niiden pinta ole yhtä ”liukas” eli nopea kuin kuituisten kajakkien pinta. Muovi myös pehmenee korkeassa lämpötilassa, ja koko kajakki voi helteellä vääntyä kieroksi, jos sen esimerkiksi kiinnittää auton kattotelineelle liian tiukasti.

Lasikuitu ja Diolen ovat keveitä, jäykkiä ja ”liukkaita” materiaaleja. Lasikuidun ongelmana on sen heikko iskunkesto. Pinta naarmuuntuu helposti, ja kolhut kiviin voivat etenkin koskissa johtaa kajakin hajoamiseen. Diolen on kestävämpää, mutta lasikuitua kalliimpaa.

Kajakkeja valmistetaan myös puusta. Nykyaikaiset puukajakit valmistetaan liimaamalla rimoista runko ja päällystämällä se lasikuitukankaalla, joka laminodaan epoksihartsilla.

Meri- ja kuntokajakkeja ohjataan tavallisesti nostoevällä tai peräsimellä. Näille pitemmille kajakeille on tyypillistä suuntavakavuus, suoraan kulkeminen. Koskikajakkien ominaisuus on oiva kääntyvyys ja niitä ohjataan pelkästään melalla ja melojan painon siirroilla.

SOT-kajakki, lisävarusteena keulapeite.

Varusteet

Päiväretkille riittää varustukseksi kajakin lisäksi mela, melontaliivi ja aukkopeite, sekä melojalle vesipullo ja eväät, mutta pidemmillä retkillä on hyvä varata mukaan myös muita varusteita.

Mela on varusteista tärkein. Kajakkimela on kaksilapainen ja pituudeltaan runsaat kaksi metriä. Perinteisesti melan varsi ja lavat on tehty puusta, ja puumeloja käytetään edelleen. Perusmelan lavat tehdään polyeteenistä ja varsi alumiinista, jolloin mela on kestävä, mutta raskaahko etenkin pitkille melontaretkille. Lasikuituinen varsi keventää painoa merkittävästi, mutta kaikkein keveimmät melat tehdään nykyään hiilikuidusta. Melan pituus ja lavan koko vaikuttavat paljon siihen, miten melotaan ja näitä ominaisuuksia säätämällä voidaan myös muuttaa melontaa ja vähentää rasitusta nivelille. Myös lapakulmalla eli lapojen välisen kulman säätämisellä vaikutetaan paljon melontaan.

Melontaliivi on erityisesti melontakäyttöön suunniteltu kelluntaliivi. Se ei ulotu vyötärölle asti, jotta ylävartaloa pystyy meloessa kiertämään vapaasti. Tällaisen liivin käyttäjän on pysyttävä veteen jouduttuaan tajuissaan, sillä liivi ei käännä uimarin kasvoja pinnalle automaattisesti. Jotkut melojat käyttävät ilmalla täyttyviä ”paukkuliivejä” eli 150N-liivejä. Aukkopeite sulkee kajakin istuinaukon, kun meloja istuu kajakissa, jotta kajakkiin ei pääse sisään vettä. Aukkopeitteen yläreuna on melojan vyötäröllä ja helma istuinaukon reunan ympärillä. Aukkopeitteen kahva jätetään aina näkyville, kun aukkopeite on kiinnitettynä.

Sokkopeitettä käytetään kajakin istuinaukon sulkemiseen ja kuivana pitämiseen silloin kun kajakki ei ole käytössä, esimerkiksi kuljetettaessa automatkoilla tai sadesäällä.

Puolipeite sulkee istuinaukon vain osittain. Sitä käytetään hyvissä sääoloissa, jolloin aallot eivät todennäköisesti roiski vettä kajakin sisään.

Neopreenivaatteet lämmittävät myös märkinä. Suomen kylmissä vesissä erityisesti neopreenihanskat ja -tossut ovat usein tarpeen. Näitä käytetään enemmän koskimelonnassa kuin retkimelonnassa.

Kuivapuku tai pelastautumispuku sopii retkeilijälle ja viileiden kuukausien melontaan. Kuivapuvun alle on puettava lämmin alusvaatetus, muuten puvusta ei ole iloa veteen joutuessa.

Letkullinen leili mahdollistaa juomisen myös aallokossa, jossa otteen irrottaminen melasta ei ole aina mahdollista.

Vesitiiviit pakkauspussit tai vesitiiviit tavaratilat pitävät varavaatteet, eväät ja retkitarvikkeet kuivina, mikäli kajakki jostain syystä sattuisi vuotamaan tai kaatumaan.

Pelastustarvikkeet ovat merellä usein tarpeen. Äyskäri tai pumppu auttavat kaatuneen kajakin tyhjennyksessä. Koottava varamela on tarpeen jos varsinainen mela katkeaa. Joki- ja etenkin koskimelonnassa heittoköydellä voi auttaa kajakkinsa kaatanutta toveria rantaan. Köysi tai hinausvyö on tarpeen väsyneen tai loukkaantuneen melojan hinaamiseksi. Hätäraketit, pilli, soihdut ja ensiapupakkaus tulee olla aina vesillä mukana. Matkapuhelin vesitiiviisti pakattuna käden ulottuvilla on myös oiva apu.

Pimeällä meloessa on saatavilla oltava ympäristöön näkyvä valkoinen valo, vaikka sen ei tarvitsekaan olla jatkuvasti päällä. Järkevää toki olisi pimeällä käyttää aina valoa. Valon tulee olla tasaisesti valaiseva tai tarvittaessa näytettävä, vilkkumaton valkoinen valo. Muunvärisiä tai vilkkuvia valoja ei tule käyttää vesiliikenteessä, jossa merenkulun turvalaitteiden valoilla on tarkka merkitys.

Hattu ja aurinkolasit suojaavat melojaa auringolta, kuten myös aurinkovoide.

Taidot

Melontaseurat ja yritykset järjestävät melontakursseja. Melonnan peruskurssin pituus on kymmenen tuntia, ja hyvä kurssi sisältää perustaitojen lisäksi tietoa turvallisesta vesilläliikkumisesta sekä pelastusharjoittelua.

Turvallisuuden takia on tärkeää kehittää taitoja, joilla riskitilanteet voidaan ennalta välttää ja harjoitella pelastautumista ja toveripelastusta. Eskimokäännöksen osaaminen ei ole välttämätöntä retkimelojalle, mutta on hyvä lisätaito. Myös kaikkia turvavälineitä on syytä käyttää harjoitusmielessä ennen kuin lähtee tositoimiin. Ennen vesille lähtöä on syytä tehdä välineille turvatarkastus: onko kaikki tarpeellinen mukana, ovatko luukut kiinnitetty huolella, onko kajakki ehjä ja toimiiko peräsin tai nostoevä ja lopuksi: ovatko olosuhteet sellaiset, että suunnitellulle melonnalle voi lähteä vai onko syytä tarkistaa suunnitelmaa?

Kajakkiin nouseminen ja siitä poistuminen

Useimmiten kaatuminen tapahtuu kajakkiin noustessa tai siitä poistuessa. Helpoin tapa nousta kajakin kyytiin matalahkolta laiturilta on asettaa kajakki laiturin viereen ja asettamalla mela aukon taakse puolittain laiturilla. Tämän jälkeen istutaan laiturille tai melan päälle pitäen toinen käsi laiturilla melan päällä ja toinen käsi pitää kiinni kajakin aukosta ja melasta. Siirtyminen kajakkiin tapahtuu siirtämällä ensin toinen jalka kajakin sisään ja siirtämällä painoa osin jo kajakin päälle. Seuraavaksi siirretään toinenkin jalka laiturilta kajakin sisään ja punnerretaan edelleen melasta kiinni pitäen kajakin sisään. Mikäli aukko on riittävän iso voi takamuksen laskea istuimelle ennen jalkojen oikaisemista, muutoin on istuttava hetkeksi takakannelle ja oikaistava polvet kannen alle.

Rantautuessa laiturille tehdään samat toimenpiteet käänteisessä järjestyksessä. Rantautuessa on erityisesti varottava aloittelijoille tyypillistä tapaa asettaa vedenpuoleinen käsi istuma-aukon reunalle ja toinen käsi laiturille, sekä ponnistaa tästä ylöspäin. Tämän virheen seurausta kuvaa ilmaisu ”nousi kanootista väärälle puolelle”.

Luonnonrannassa, etenkin tasaisesti syvenevällä hiekkarannalla, kajakki asetetaan veteen rannan suuntaisesti, työnnetään sen verran ulos että sen alla on viitisen senttiä vettä ja asetetaan mela selän taakse, lapa rannalle. Sitten noustaan kajakkiin kuten yllä on kuvattu. Jos kajakki painuu pohjaan kiinni, sitä voi helposti siirtää sivullepäin asettamalla melan pystyyn meren puolelle ja nostamalla melojaa painamalla melalla ja rannan puolella olevalla kädellä pohjasta.

Matalassa rantavedessä kajakkiin voi myös nousta kajakin peräkannelta. Melojan tulee ensin istuutua jalat kajakin molemmin puolin aukon takaosaan peräkannelle, niin että jalat yltävät tukevasti pohjaan. Näin kajakki pysyy tukevasti pystyssä. Kajakkiin noustaan yksinkertaisesti pudottautumalla istumaan istuimelle ja nostamalla jalat sisään.

Aallokossa saattaa olla tarpeen asettaa kajakki rannalle vedenrajaan kohtisuorasti kohti merta, asettua kajakkiin ja sulkea aukkopeite ja sitten lykkiä kajakkia eteenpäin kohti merta melan ja käden varassa. Rantautuminen voidaan suorittaa tullen vauhdilla kohti rantaa. Nämä tavat kuluttavat kajakkia eikä niitä siksi suositella. Lisäksi kajakin peräsin tai evä saattaa tukkeutua hiekasta tai särkyä.

Lähteet

• Arosuo, Maija: Retki, 2017, nro 5-6, s. 54-59.
• Kankaanpää, Jarmo: Kajakki: typologis-etnohistoriallinen tutkielma. (Helsingin yliopiston kansatieteen laitoksen tutkimuksia 15) Helsinki: Helsingin yliopisto, 1989. ISBN 951-45-4963-5

Aiheesta muualla

• Suomen Melontakouluttajat kotisivut
• Rimakajakin rakentaminen (Arkistoitu – Internet Archive)
• Suomen kanoottiliiton kotisivu