Volgan tataarit

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kazanin tataarit)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Volgan tataarit
татарлар
татары
تاتارلار
Tatarstanin tasavallan mufti Kamil Səmiğullin.
Tatarstanin tasavallan mufti Kamil Səmiğullin.
Väkiluku 4 713 669 (2021)
Asuinalueet

 Venäjä
Kielet tataari, venäjä
Uskonnot sunnalainen islam, pieni ortodoksinen vähemmistö.
Sukulaiskansat baškiirit, tšuvassit

Volgan tataarit eli tataarit (تاتارلار, tatarlar[1] , tat. Идел-Урал татарлары / татарлар, İdel-Ural tatarları / tatarlar, ven. Волго-уральские татары, Volgo-uralskije tatary), tai yleisnimityksellä Volgan turkkilaiset[2] (tr. İdil-Ural Türkleri[3]), ovat islaminuskoinen turkkilainen kansa, kotoisin nykyisen Venäjän federaation Volga-Uralin alueelta. Tataarit ovat maan toiseksi suurin etninen ryhmä venäläisten jälkeen. Tataarien kulttuurikeskus on Tatarstanin tasavalta ja etenkin sen pääkaupunki, Kazan.

Tataarien etnogeneesi on monivaiheinen, eikä siitä ei ole täyttä yksimielisyyttä. Heidän historiansa yhdistetään kuitenkin yleensä Kultaisen ordan ja sen edeltäjän, Volgan Bulgarian väestöön. Geneettisesti heistä löytyy viitteitä monista eri muinaisista heimoista, kuten bolgaareista, kumaaneista ja kasaareista.

Volgan tataarien kaksi suurinta alaryhmää ovat kazanilaiset ja mišäärit, joista jälkimmäinen on samalla Suomen tataarien esivanhempien heimo. 1800-luvulla alkaneiden muuttoaaltojen seurauksesta myös esimerkiksi Kiinaan muodostui pääsääntöisesti Volgan tataareista koostuva tataariyhteisö.

Tataarit ovat kuuluneet Venäjän eri valtiomuotoihin aina 1500-luvulta. Sittemmin heidän keskuudesta löytyy yksinkertaisesti jaettuna niin sitä vastustavia kuin sen puolustajia, eli itsenäisyyttä tavoittelevia separatisteja, sekä eurasianismin kannattajia, jotka uskovat yhdessä venäläisten kanssa muodostavan ”ainutlaatuisen sivilisaation”.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tataarien ASNT:n kuvitettu lippu, jossa lukee arabialaisilla kirjaimilla ”Kaikkien maiden työläiset, liittykää yhteen!” (Tatarstanin tasavallan valtion historian museo, Kazanin Kreml).

Tataarien kulttuurikeskus on Venäjän federaatioon kuuluva Tatarstanin tasavalta. Sen edeltäjä oli vuonna 1920 perustettu Tataarien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta.[4]

Neuvostoliiton aikakauden jälkeen historijoitsijat alkoivat taas kiinnostua ”kielletystä aiheesta”, eli tataarien etnogeneettisestä taustasta. Huomion keskiössä oli Kultainen orda ja sen jälkeen muodostuneet kaanikunnat, etenkin Kazan ja Kasim.[5][6] D. M. Ishakovin vuoden 1998 julkaisu ”Keskiaikaisista tataareista nykyaikaisiin” (От средневековых татар к татарам Нового времени) on nimetty merkittäväksi suunnannäyttäjäksi.[7]

Aiheeseen perehtyneet ovat sittemmin vahvistaneet näkemystä, että tataarit polveutuisivat juurikin Kultaisen ordan väestöstä. Tästä huolimatta kansan keskuudessa on ollut kaksijakoisuutta heidän identiteetin määrittelyssä. Vaikka iso osa kokee olevansa Ordan kiptšak-tataarien jälkeläisiä (eli niin sanotut "tataristit"; myös nimellä "tšingistit", çıñğızlıq), toiset, joskin pieni vähemmistö, korostavat sen edeltäjän eli Volgan bulgarian osuutta. Tämä tunnetaan ”bulgarismin” nimellä. Venäjän keisarikunnan aikaan ja Neuvostoliiton alkuvuosiin saakka ”Volgan turkkilais-tataarit” tunnistautuivat joko yleisesti muslimeina tai omilla ryhmänimityksillään (kazanilaiset, misäärit, teptjaarit, jne.). Tataari-nimeä vieroksuttiin, koska sille oli muodostunut negatiivinen konnotaatio Venäjällä sen liittäen heidät 1200-luvun mongolitataareihin.[5][8][9] Sama ilmiö oli Suomen tataariyhteisön keskuudessa, joka pitkään myöskin piti termiä omanlaisena haukkumanimenä.[10]

Tataaritaustainen historijoitsija G. R. Jenikejev uskoo, että nykyiset tataarit kuitenkin olisivat juuri ”muinaisen Tatarian” jälkeläisiä, joiden alkuperä on ”yhdestä tai toisesta mongolitataarien heimosta, eli Tšingis-kaanin alkuperäiskansoista.” Jenikejevin mukaan tataarit etääntyivät termistä, koska ”Romanovin länsimieliset hallitsijat, apunaan bulgaristi-mullahit” loivat negatiivisen ja vääristellyn kuvan muinaisista tataareista. Tämä oli hänen mukaansa osa kyseisen hallituksen ”hajota ja hallitse” -politiikkaa, joka pyrki asettamaan venäläiset ja muut alueen kansat toisiaan vastaan. ”Nykyiset tataarit ovat keskiaikaisten tataarien suoria jälkeläisiä”, hän toteaa.[11] Suomalainen tutkija Antero Leitzinger on kritisoinut bolgaariteorian puoltajia: ”Aiheeseen liittyvä tutkimus on virheitä täynnä. He painottavat bolgaarien osuutta lähinnä venäläisten iskoistamasta alemmuuden tunteesta, joka liitetään Kultaisen ordan väestöön”.[12]

Tunnettuihin bolgaristeihin puolestaan kuuluu esimerkiksi historijoitsija-arkeologi Alfred Halikov, sekä Gusman Halilov, "Bolgaarien kansalliskongressin" puheenjohtaja, joka vetosi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen tataarien nimeämisestä bolgaareiksi, mutta vuonna 2010 hävisi oikeudessa.[13][14] Rašid Kadyrov on ajanut bolgaariteoriaa aina 1980-luvulta ja hänen mukaansa nykyinen Tatarstan yritettiin aikanaan nimetä vastaamaan näitä juuria.[15]

Azade-Ayshe Rorlich kiteyttää: ”Tataarien etnogeneettinen kysymys ei ole läheskään ratkaistu. Kiptšak-bolgaari -teoria näyttää kuitenkin osoittautuvan kestäväksi, ja monet tutkijat ovat todenneet, että näiden kahden teorian suhde pitäisi olla symbioottinen eikä vastakkainen”.[5]

Asema Venäjällä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kieli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Tataarin kieli

Tataari on turkkilainen kieli ja kuuluu kiptšakkilaisten kielten kiptšak-bolgaarilaiseen alaryhmään.[16] Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan tataarin puhujia oli Venäjällä 5,3 miljoonaa, ja vuonna 2010 4,3 miljoonaa. (Tataarin kieltä ei tule sekoittaa krimintataariin, joka on oma erillinen kielensä[16]).[17][18]

Tataari jaetaan yleensä kahteen päämurteeseen: (joidenkin mukaan siperiantataari on kolmas[19])

  • Keskimurre (kazanintataari; puhutuin murre sekä kirjakieli)
  • Länsimurre (misääri)[19]

Kieliuudistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tatarstanin kaksi virallista kieltä ovat venäjä ja tataari. Vuonna 2017 tataarin kielen opetuksen määrää vähennettiin ja muutettiin sen vaativan erillisen oppilaan vanhemman kirjallisen suostumuksen, eli toisin sanoen siitä tuli vapaaehtoinen aine. Presidentti Vladimir Putinin mukaan ”lapsia ei pitäisi pakottaa opiskelemaan alkuperäiskansojen kieliä Venäjään kuuluvissa kansallisissa tasavalloissa”. Tätä ennen venäläisten oppilaiden vanhemmat olivat tehneet valituksia siitä, että myös heidän lasten oli kasvavissa määrin opeteltava tataaria pakollisena aineena, mikä puolestaan ”vei aikaa venäläisen kielen- ja kirjallisuuden opiskelusta”. (Vuonna 2021 Tatarstanissa oli noin 53 % tataareja ja 40 % venäläisiä[20][21]). Putin järkeisti päätöstään jälkikäteen myös kertomalla haluavansa "kaikille eri puolilla Venäjää asuville lapsille tasavertaiset lähtökohdat tulevaisuutensa vuoksi", antaen esimerkkinä yliopistojen vaativan venäjänkielen taitoa.[22][23][24]

Tutkija Alex Krouglovin mukaan Putinin päätös vahvisti entisestään venäjän funktiota ”eri etnisten ryhmien välisen kommunikoinnin kielenä, jota ei voisi korvata millään muulla”.[25] Tataarin kielen puhujamäärän vähenemiseen on myös kuitenkin vaikuttanut englannin kielen suosio. Vuonna 2015 tehdyn kyselyn mukaan vahva enemmistö nuorista Tatarstanissa koki englannin kielen houkuttelevan eniten; toisena oli venäjä, ja tataari puolestaan nähtiin vähemmän hyödyllisenä, koska ”siitä ei olisi apua työelämässä”.[26][27] Fysikaalisten- ja matemaattisten tieteiden tohtori, etninen tataari Robert Nigmatullin tuki Putinin kieliuudistusta. Vaikka Nigmatullin myöntää tataarikulttuurin kokeneen ”venäläistämistä”, hänen mukaansa ihmistä ei voi myöskään pakottaa oppimaan kieltä. Nigmatullin kokee tataarinkielen opiskelun nykypäivänä tarvitsevan taloudellisen kannustimen; ”Tatarstanin kaksikielisille työntekijöille pitäisi antaa lisäbonuksia.”[28]

Kieliuudistuksen jälkeen kasvavissa määrin Tatarstanissa on alettu toimittamaan perjantairukouksia yksinomaan tataarinkielellä. On myös ehdotettu, että moskeijat järjestäisivät kielikoulutusta. Yksi haastateltava tataari ilmaisi: ”Päivittäisessä elämässä puhumme enimmäkseen venäjää. Ymmärrän täysin miksi, ja arvostamme rauhaa joka meillä täällä on. Pyrimme kuitenkin käymään aktiivisesti moskeijassa, jotta säilyttäisimme kontaktin tataarin kieleen.”[29]

Marraskuussa 2023 järjestettiin Kazanissa ”Tugan tel -foorumi”, johon osallistui noin 800 tataarin kielen parissa työskentelevää henkilöä, sekä poliitikkoja, kuten Tatarstanin johtaja Rustam Minnihanov. Tapahtuman keskiössä oli optimistisempi visio tulevasta. Opettajien merkitystä alleviivattiin vahvasti, mutta myös yhteistyön tärkeyttä heidän ja perheiden sekä uskonnollisten laitosten välillä.[30]

Vuonna 2018 vastasyntyneiden suosituimmat henkilönimet Tatarstanissa olivat miehillä Amir, Timur, Artem, Karim, Matvei, Kirill, Mark, Aleksandr, Kamil, Jegor - naisilla Jasmina, Sofija, Amina, Alisa, Arina, Eva, Milana, Viktorija, Amelija, Azalija.[31]

Tataarit ja venäläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tatarstanin johtaja Rustam Minnihanov. (2018).
Tataariseparatistien käyttämä versio Tatarstanin tasavallan lipusta.

Tataarit ovat venäläisten jälkeen maan toiseksi suurin etninen ryhmä.[32] Heidän välinen pitkä ja monivaiheinen historia voidaan yhdistää aina Volgan Bulgarian ja Kultaisen ordan aikakausille. Osa Venäjää tataarit ovat olleet 1500-luvulta.[33][34] Tataarien ASNT (1920) oli ensimmäinen tataarilainen valtiomuodostuma sitten Kazanin kaanikunnan. Vuonna 1918 tataarit olivat olleet mukana perustamassa lyhytikäiseksi jäänyttä Idel-Ural-valtiota.[35] Sittemmin kansan joukosta löytyy yksinkertaisesti jaettuna niin Venäjää vastustavia kuin sen puolustajia.

Puhuttaessa etenkin tataarien kielellisestä venäläistymisestä tuodaan Tatarstanin itsenäisyyden tärkeys usein esiin, mutta on myös todettu, että se ei välttämättä ratkaisisi kyseistä ongelmaa. ”Vähemmistökansat päättävät kasvavissa määrin myös itse opettaa lapsillensa ensisijaisesti venäjän kieltä etenkin taloudellisen integraation varmistamiseksi”. (K. Zubatševa, 2019[36]). Bremenin yliopiston tutkija Daria Dergatševa toteaa, että tataarit ovat lopulta vain noin 53% Tatarstanin väestöstä ja etninen nationalismi saattaisi tuoda jännitteitä heidän ja tasavallan muiden väestöjen välille. Myös Tatarstanin vahvat yhteydet Venäjän talouteen, kauppaan ja infrastruktuuriin olisivat vaikuttavia tekijöitä. Dergatševa ei kuitenkaan poissulje tärkeyttä käydä keskustelua dekolonisaatiosta. Hän myös kiteyttää, että edes itsenäisyys ei ole mahdotonta, mutta vähintäänkin aikaa vievää ja hyvin haastavaa.[20]

Leila Almazova, etnokulttuurisen koulutuskeskuksen johtaja Kazanin yliopistosta: ”Meillä tuntuu olevan vain kaksi ääripäätä vaihtoehtona: joko federaatio romahtaa ja Tatarstan päätyy itsenäiseksi, tai vahva keskittäminen ja täten identiteetin menetys. Katoava tataarikulttuuri on suuri tragedia, mutta molemmat vaihtoehdot ovat lopulta huonoja, sillä itsenäistyminenkin tuo ongelmansa mukanaan. Kuten muut Neuvostoliiton jälkeiset tasavallat ovat todistaneet, se voi äkkiä johtaa talouden rappeutumiseen ja eskaloitumiseen kohti sotaa”.[37]

Yhdysvaltalainen kansainvälisen politiikan professori Monica Toft kirjassaan In The Geography of Ethnic Violence: Identity, Interests and the Indivisibility of Territory tulkitsee Tatarstanin itsenäisyyspyrkimykset käytännössä mahdottomiksi. ”Itsenäinen Tatarstan joutuisi edelleen luottamaan Venäjään taloudellisesti. Se olisi myös maantieteensä puolesta todella haavoittuvaisessa asemassa taktisesti”.[38] Historioitsija Nadir Devlet: ”Itsenäisyys ei ole realistista. Täten pitäisi keskittyä tataarikulttuurin ylläpitämiseen ja edistämiseen”.[39]

Tataarikulttuurin aktivisti, toimittaja-muusikko Radif Kašapov koki kieliuudistuksen ongelmalliseksi, mutta samalla ei kannata tasavallan itsenäistymistä. Hänen mielestä se on ”hieno asia”, että Tatarstan on osa monikansallista Venäjän federaatiota. ”Meillä on selkeä kansallinen tietoisuus, mutta emme ole separatisteja. Turvatessa tataarin kielen ja kulttuurin säilymisen, edistämme samalla federaation kokonaisuutta”.[40]

Kahtiajako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Politologi V. Beljajevin mukaan ”suurin osa tataareista on Venäjä-mielisiä, mutta myös separatistisia purkauksia ilmenee ajoittain”.[40] Näistä tunnetuimpia esimerkkejä on ”tinkimättömästä etnonationalismista” tunnettu poliitikko Fauzija Bairamova, tataarilaisen itsenäisyyspuolueen İttifaq perustaja. Bairamova sai vuoden ehdollista vankeutta kritisoituaan julkisesti Krimin miehitystä.[41][42][43] Ukrainaan paennut tataariaktivisti Rafis Kašapov perusti kolmen muun aktivistin kanssa vuonna 2018 ”Free Idel-Ural” -nimisen liikkeen, joka asetti tavoitteekseen suvereniteetin saavuttamisen Tatarstanille, Baškortostanille, Tšuvassialle, Udmurtialle, Marin tasavallalle ja Mordvalle. Tarkoituksena on ollut, että kyseiset tasavallat tekevät yhteistyötä, ja myös Ukraina toimisi avustajana.[44] Jotkut tataarit ovat käyttäneet sukunimestään epävirallista versiota, josta on otettu pois venäläinen pääte. (Bekajev - Bekai, Tagejev - Tagai, Talejev - Talai, jne.)[45] Fandas Safiullin pyrki tataarinkielen muuttavan latinalaiseen kirjoitusasuun.[46]

1900-luvun alun yksi merkittävimmimmistä tataarilaisista poliitikoista ja kirjailijoista oli Ğayaz İsxaqi. Hän kehui venäläistä kulttuuria, sai vaikutteita siitä ja koki tärkeäksi tehdä yhteistyötä venäläisten kanssa, mutta myös samalla kutsui Venäjää ”kansakuntien vankilaksi”.[47][48]

Kirjailija Renat Bekkinin mukaan hänen tuntemiensa tataarien keskuudessa oli selkeää Putinin kannatusta vuoden 2017 kieliuudistukseen saakka, jonka jälkeen se olisi vähentynyt.[49]

Osa tataareista on todettu eurasianismin tukijoiksi, jotka täten ”näkevät Venäjän ainutlaatuisena sivilisaationa, mikä kattaa niin slaavien kuin turkkilaisten perinnön”.[50] Näihin kuuluu tunnetuimpina etenkin muftit Talgat Tadžuddin ja Ravil Gainutdin. He, mufti Kamil Samigullin, kirjailija Rinat Muhamadijev sekä muun muassa poliitikot Rašid Nurgalijev, Ildar Gilmutdinov ja Farid Muhametšin ovat kaikki antaneet tukensa Ukrainan hyökkäykselle.[51][42][52][53][54][55][56] Tatarstanin tasavallan muslimien henkinen hallinto antoi lausunnon, jonka mukaan ”tämä mobilisaatio ei ole ristiriidassa sellaisten muslimiarvojen kanssa kuin turvallisuuden varmistaminen, isänmaan puolustaminen ja yhteisten kansallisten ja henkisten arvojen vaaliminen”.[49] Marraskuussa 2023, puhuessaan Tšetšeniassa järjestetyssä ”Meidän yhteinen kotimme on Venäjä” -konferenssissa hallinnon johtaja Kamil Samigullin nosti Gazan sodan esimerkkinä ”eri etnisyyksien välisen rauhan säilymisen tärkeydestä”.[57]

Tatarstanin johtaja Rustam Minnihanov totesi kesäkuussa 2023, että Tatarstan ”tukee täysin ylipäällikköä, maan presidenttiä Vladimir Vladimirovitš Putinia; seisomme yhdessä niitä vastaan, jotka uhkaavat Venäjää ja sen monikansallisia ihmisiä”.[58] Myös sotaa vastustavia kuitenkin löytyy tataareista. Näiden joukossa tunnettuja tapauksia muun muassa sosiologi Iskander Jasavejev, joka lisättiin ”ulkomaisten agenttien luetteloon” kirjoitettuaan kriittisen analyysin sodasta.[59] Politologi Ruslan Aisin kritisoi ”muslimieliitin” päätöstä tukea sotaa. Hän rinnaistaa Ukrainan tilanteen tataarien kokemaan kolonialismiin ja uskoo, että vaikka selkeää kannatusta sodalle löytyy myös tavallisen tataarikansan keskuudesta, olisivat monet tataarit oikeasti sotaa vastaan, mutta eivät vain uskalla myöntää sitä.[49]

Huomiota paikallisessa mediassa sai vuonna 2022 Ukrainan sodassa 25-vuotiaana kuollut tataaritaustainen yliluutnantti Damir Islamov.[60]

Kirjoituksia aiheesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansallisrunoilija Ğabdulla Tuqay (1886–1913) vastusti tataarien muuttoaaltoa Turkkiin ja kutsui venäläisiä heidän ”veljeskansaksi”.[61]

Kansallisrunoilija Ğabdulla Tuqay, vastauksena 1800–1900-lukujen taitteessa tapahtuneelle tataarien Turkkiin kohdistuneelle siirtolaisuudelle kirjoitti muun muassa seuraavasti; ”Täällä olemme syntyneet, täällä kasvaneet, ja täällä kuolinhetkemme koittaa. Tähän venäläiseen maahan on itse kohtalo meidät sitonut”.[62]

Historioitsija Lev Gumiljovin Kazaniin pystytetyssä patsaassa lukee; ”Minä, venäläinen, olen koko ikäni puolustanut tataareita”.[63] Hän yritti muun muassa todistaa, että Venäjä on ”Kultaisen ordan jatkumo”, ja että monet venäläiset olisivat kristittyjen tataarien jälkeläisiä. Hän uskoi ”venäläis-turkkilais-mongolilaiseen veljeyteen”[64] ja ilmaisi aiheeseen liittyen: ”Tataarit ovat veressämme, historiassamme, kielessämme ja maailmankuvassamme. Olivatpa todelliset erot venäläisten kanssa mitä tahansa, tataarit eivät ole kansa meidän ulkopuolellamme, vaan sisällämme”.[65] Kirjailija Ğalimcan İbrahimov kirjoitti: ”Me tataarit olemme kansa, joka liittyi Venäjään ennen muita. Tämä loi itsevaltiuden pimeästä politiikasta ja kahden yhteisön välisistä eroista huolimatta heidän keskuuteensa paljon yhtenäisiä elämänpiirteitä”.[66]

Tataarilaisen historijoitsijan Gali Jenikejevin kirja ”Ordan imperiumin kruunu” (Корона ордынской империи, 2007) väittää, että ”Venäjän suuren euraasialaisen voiman takana on kaksi kansaa: venäläiset ja tataarit”.[67] Yksinkertaisuudessaan Jekikejevin uskomus on, että ”Eurooppa-keskeisten historijoitsijoiden musta legenda” on iso syy vastakkainasetteluun. Gumiljovin tavoin hän on eurasianisti, uskoen ”venäläisten ja muiden aron kansojen yhteenkuuluvuuteen”. Hän viittaa esimerkillisesti Aleksanteri Nevskin ja Batu-kaanin pojan Sartakin ystävyyteen.[68] Toisen tataarilaisen historioitsijan, Bulat Rahimzjanovin vuoden 2016 kirja Moskova ja tataarimaailma (Москва и татарский мир) esittää väitteen, että ”Moskovan ja tataarimaailman välillä ei keskiajalla ollut laajaa vastakkainasettelua.”[69][70]

Samankaltaista esitti historiatieteiden tohtori Jevgeni Tolmatšev, jonka mukaan Volgan tataareita oli keskeisessä roolissa Venäjän hallitsevan luokan- ja erityisesti sen yhtenäisen valtiojärjestelmän muodostumisessa. Tämä ”yhden valtion Venäjä-Euraasia -järjestelmä” Tolmatševin väittämänä pilattiin kun ”länsimielinen Romanovin hallitus ja sen kätyrit” tulivat valtaan. Eurasianisti P. N. Savitskyn mukaan ”ainakin 40 prosenttia Venäjän aatelistosta polveutuu Ordan tataareista”.[45] Historijoitsija Alfred Halikovin tutkimusten perusteella noin 500 venäläistä sukunimeä omaa ”tataarilaiset juuret”.[71] Sukunimi Karamzin, jota kantoi muun muassa Volgan rannalla syntynyt merkittävä venäläinen kirjailija Nikolai Karamzin, juontaa juurensa tataarilaiseen aristokraattiin Kara-Murza.[72][73]

Kazanin Kremlissä sijaitseva monumentti, joka on omistettu sen tataarilaisille ja venäläisille rakentajille.

Venäläisen islamin nykyajan tärkeimmiksi henkilöiksi kuvailtu tataaritaustainen mufti Ravil Gainutdin on nojannut puheissaan eurasialaisiin ideoihin. Hän on todennut muun muassa, että ”Venäjä muodostui historiallisesti ortodoksisten slaavien sekä islamilaisten turkkilaisten ja pohjoiskaukasian kansojen liitoksi. Tämä yhteys rakennettiin perinteisten monoteististen uskontojen, ortodoksisuuden ja islamin periaatteille”.[56] Perustan kyseiselle ajatuspohjalle on sanottu luoneen krimintataarilainen intellektuelli Ismail Gasprinski, joka uskoi ”slaavilaisten ja turkkilaisten väliseen sopusointuun”.[74]

Tataarilaiset ja venäläiset talonpojat lyöttäytyivät yhteen erinäisissä luokkasodissa. Esimerkiksi vuosien 1606–1609 ”vuoristolaisten kapina”, johon ottivat myös osaa tšuvassit ja mordvat. Tunnetuimpia näistä kuitenkin on Pugatšovin kapina, johon osallistui lukuisa määrä tataareja. Alfred Halikovin mukaan ”kansojen välistä ystävyyttä pelkäävät tsaarin hallitus sekä venäläiset ja tataarilaiset feodaalit lietsoivat jatkuvasti sovinistista ja nationalistista kiihkoa”.[75]

Budapestin yliopiston tutkija István Vásár vuoden 2014 tekstissään ”The Tatar Factor in the Formation of Muscovy’s Political Culture” kirjoittaa muun muassa seuraavasti: "Niin sanottu tataari-kysymys Venäjän historiassa on aina herättänyt monipuolisia tulkintoja. Mikä kuitenkin on varmaa, on näiden kahden kansan vaikutus toisiinsa pitkäaikaisten kontaktien seurauksena. Länsimaiset harhakäsitykset "barbaaritataareista" pahensivat näiden kansojen välejä".[76]

Tutkija Emre Karabacak jatkaa ajatusta: ”Pietari Suuren aikakausi tunnetaan länsimaalaisista uudistuksistaan. Hän yritti länsimaistaa ihmisiä väkisin, ei osoittanut armoa ja keräsi käsiinsä kaiken vallan niin paljon kuin pystyi. Kun hallitseva eliitti omaksui länsimaisen ideologian, kuilu venäläisten ja ei-venäläisten välillä kasvoi. He asettivat itsensä ylempään asemaan; venäläistyminen, etenkin kääntymällä kristinuskoon, tarkoitti sivistyneisyyttä”.[77]

Politologi Ruslan Aisin toteaa, että tataarien historia on ”erottamaton” Venäjän historiasta ja luo yhteneväisyyksiä keisarikunnan ja ordan välille.[78] Filologi-toimittaja Azat Ahunov kiteyttää: ”Konflikteista ja kansallisista eroista huolimatta tataarit ovat mentaliteetiltaan hyvin lähellä venäläisiä, jopa enemmän kuin ukrainalaiset ja valkovenäläiset. Meillä on yhteinen historiallinen kokemus, jota ei voi kieltää. Niin kauan kuin kulttuuriamme kunnioitetaan eikä häiritä, olemme venäläisten parhaita naapureita, ystäviä ja kollegoita”. [79]

Alaryhmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tataarit ja baškiirit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Baškiirin kieli, Turkkilaiset kielet

Tataarien ja baškiirien kulttuuriset ja kielelliset ominaisuudet ovat hyvin läheisiä. Jotkut ovat ajoittain pitäneet heitä jopa yhtenä ja samana kansana.[38] Tataaritaustainen turkkilainen historioitsija Nadir Devlet: ”Kun Baškortostan perustettiin, heidän tataareista eroava oma kansallinen tunne kasvoi. Kulttuurillista ja alueellista autonomiaa koskevien kiistojen vuoksi tataari- ja baškiirijohtajat ottivat yhteen 1900-luvun alussa”. Verratessaan tataareja muihin turkkilaisiin kansoihin, Devlet muun muassa erottaa krimintataarit selkeästi erilliseksi-, joskin samalla ”veljeskansaksi”. Hän painottaa tataarin- ja nogain kielen samankaltaisuutta.[39]

Tataarin- ja baškiirin kieli luetellaan samaan kiptšakkilaisten kielten kiptšak-bolgaarin alahaaraan.[82][83] Kazanissa syntyneen kielitieteiden opiskelijan Bulat Šaimin (Булат Шәйми, Bulat Şəymi) aiheeseen perehtyvän youtube -videon perusteella tataarit voivat ymmärtää baškiiria jopa täydellisesti.[84][85] Šaimin yhteistyössä Azatlyk -radion (Azatlıq radiosı) kanssa toteutetun ”Easy Tatar” -videosarjan keskittyessä turkkilaisiin kieliin ja niiden eroavaisuuksiin ilmenee suhteellisen selkeää ymmärrettävyyttä myös tataarin ja muiden Euraasian turkkilaisten kielten-, kuten uzbekin, kumykin ja karakalpakin välillä.[86][87]

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tataarikirjailijat Ğalimcan İbrahimov ja Şəhit Əxmədiyev (1928).

Tataarikirjallisuudella on pitkä historia. Ennen painatuksen käyttöönottoa muinaisia tataarikirjoja, jotka on kirjoitettu arabialaisella kirjoitusasulla, kopioitiin käsin. Koraanin käsikirjoituksia, muuta hengellistä kirjallisuutta ja opetuskirjoja levitettiin laajalti. Yksi varhaisimmista tunnetuista kansallisen tataarikirjallisuuden teoksista on runoilija Qol Ğalin 1200-luvun alussa kirjoittama runollinen teos Qissa-i Yosıf (قصه یوسف, ”Tarina Joosefista”). Ensimmäinen tataarinkielinen painettu teos oli Pietari I:n manifesti Persian sodan yhteydessä vuonna 1722.[88][89]

Tataarin kirjakielenä käytettiin 1900-luvun taitteeseen saakka yleisturkkilaisen kirjakielen türkin paikallista varianttia, joka tunnetaan myös ”tataarin vanhana kirjakielenä” (İske tatar tele).[90] Sen normit alkoivat lähetä kohti puhuttua kansankieltä 1800-luvun puolivälistä lähtien. Uuden kirjakielen pohjana toimi muuttoliikkeen ja kaupungistumisen synnyttämä yleiskieli, jonka fonetiikka ja sanasto perustuvat lähinnä keskimurteeseen ja morfologia mišääriin.[91]

Tunnettuihin tataarikirjailijoihin 1800-1900-luvuilla kuuluu muun muassa Qayum Nasıyri, Ğabdulla Tuqay, Ğalimcan İbrahimov, Fatix Ämirxan, Musa Cälil, Hadi Taqtaş, Äxmät İsxaq, Fatix Xösni, Xäkimcan Xalikov, Ğadel Qutuy ja Robert Äxmätcanov. Viimeaikaisempia on esimerkiksi Robert Miñnullin ja Razil Wäliyev.[92][93][94][95][96][97][98][99][100][101][102][103]

Teatteri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Näytelmä ”Mäñgelek buran”. (Kamal-teatteri, 2018).

Ensimmäinen julkaistu tataarinkielinen näytelmä oli vuonna 1887 Ğabdraxman İlyasin Biçara qız (Бичара кыз, ”Onneton tyttö”). Edistyksellisiä ideoita sisältänyt näytelmä ei saanut täysin positiivista vastaanottoa vanhoillisen tataariyleisön parissa. Säyär (Сәйяр), ensimmäinen ammattimainen tataariteatteriryhmä puolestaan syntyi vuoden 1907 alussa Uralskissa. Tämän ryhmän sanotaan luoneen perustan Galiaskar Kamalin akateemiselle tataariteatterille, joka sijaitsee Kazanissa, Tatarstanin pääkaupungissa. Nykyään teatterin ohjelmistossa on pääasiassa tataarinkielisiä näytelmiä, mutta myös venäläisten ja muiden kirjoittamia näytelmiä. Ulkopuolisille järjestetään mahdollisuus katsoa tataarinäytelmiä käännöksen kanssa. Huomattavia tataarilaisia teatterintekijöitä ovat etenkin Mirxäydär Fäyzi, Kärim Tinçurin, Ğaliäsğar Kamal, Ğayaz İsxaqi, Luara Şakircanova, Tufan Miñnullin, Zölfät Xäkim.[104][105][106][107][108][109][110][111][112][113][114]

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansallislaulaja Räşit Wahapovin monumentin avajaiset (2022).

Ensimmäiset tallenteet tataarien kansanmelodioista löytyy Aasian musiikkilehdessä (Азиатский музыкальный журнал, Astrahan, 1817). Heidän perinteinen musiikkinsa on sekoitus turkkilaisia-, mongolilaisia- ja suomalais-ugrilaisia elementtejä, jonka on sanottu yhdistävän mongolilaista ja unkarilaista musiikkia.[115][116]

Ammattimainen tataarimusiikin kulttuuri muotoutui Neuvostoaikana.[117] 1900-luvun puolivälissä monet tataarisäveltäjät tulivat tunnetuiksi, mukaan lukien Cäwdät Fäyzi, Salix Säydäşev, Mansur Mozaffarov, Näcip Cihanov. Suurin tataarikansallismusiikin keskus on Musa Cälilin mukaan nimetty ooppera- ja balettiteatteri. Ensimmäinen tataariooppera Saniyä esitettiin vuonna 1925. Sen on säveltänyt Soltan Ğabäşi yhteistyössä Vasili Vinogradovin kanssa. Färit Yarullin teki ensimmäisen tataaribaletin Şüräle.[118][119][120] Sofija Gubaidulina on nimetty yhdeksi ”1900-luvun lopun merkittävimmistä venäläisistä säveltäjistä”.[121] Rašid Kalimullinin teoksia on esitetty maailmanlaajuisesti.[122]

Tunnettuja kansanlaulujen laulajia ovat muun muassa Räşit Wahapov, Xäydär Bigiçev, Rafail İlyasov, Emil Cäläletdinov. Moderni tataarimusiikki sisältää käytännössä kaikki olemassa olevat musiikin perusgenret. Tunnetuja nykyajan tataariartisteja ovat esimerkiksi İttifaQ, Usal (Усал), Tatarka, K-Ru, Ilgiz, Taraf, Saida Muhametzjanova. (Саида Мухаметзянова). Levy-yhtiö näille on Tatarstanissa toimiva Yummy Music.[123][124][125][126][127] Suomentataari Deniz Bedretdin on perustanut yhtyeitä Venäjän puolella Kazanissa.[128]

Tataaritaustainen venäläinen oopperalaulaja Aida Garifullina esiintyi vuonna 2018 yhdessä Robbie Williamsin kanssa Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuissa.[129]

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Islam Venäjällä ja Jadidismi
Qolşärif -moskeija Kazanissa.

Tataarit ovat perinteisesti hanafi-sunnalaisia muslimeja.[130] Pieni vähemmistö on ortodoksisia kristittyjä.[131]

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Volgan alueen islamilaiset juuret johtavat aina Volgan Bulgarian aikakaudelle (922). Islamilla on sittemmin myös pitkä historia Venäjällä. Tataareilla oli merkittävä rooli muslimien kansallisessa heräämisessä niin keisarikunnassa kuin Neuvostoliitossa.[132][133] Kazanin valloituksesta alkaen tataareja joutui pakkokasteen kohteeksi. Useasti he kuitenkin kääntyivät takaisin islamin uskoon heti tilanteen salliessa tai olivat kristittyjä vain ”ulkopuolisesti”, harjoittaen islamia salassa.[134] Ensimmäinen virallisesti rekisteröity islamilainen järjestö oli valtionalainen ”Orenburgin muslimien henkinen kokoonpano”. Se perustettiin Katariina Suuren toimesta vuonna 1788.[135] Muftiksi nimitettiin tataari Muhammedžan Husainov, jota on kuvailtu ”Venäjän muslimien ensimmäiseksi johtajaksi”.[136][137].

Islam on enemmistön uskonto Tatarstanissa.[138] Vuonna 2010 viralliseksi vapaapäiväksi nimettiin Id al-Fitr, sekä toukokuun 21, joka juhlistaa bulgaarien islamiin kääntymistä. Samoihin aikoihin neuvoteltiin islamilaisesta pankkijärjestelmästä ja avattiin ensimmäinen halal-ruoan tuotantolaitos ulkomaisten yritysten kanssa, jotka ilmaisivat kiinnostuksensa laajentaa hanketta Tatarstanissa.[139][140][141]

Venäjällä on noin viisi tuhatta islamiyhteisöä, joista yli kolmasosa on ”Pohjois-Kaukasian muslimien koordinointikeskuksen” hallinnassa. Toisella sijalla vaikutusvallan suhteen on ”Tatarstanin muslimien henkinen hallinto”, joka hallitsee noin 25 prosenttia yhteisöistä. Venäjän islamilaiset johtajat ovat useasti yrittäneet suostutella krimintataarit yhteistyöhön Moskovan kanssa.[142]

Tataarien islam

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tatarstanin mufti Kamil Samigullin Galejevskaja-moskeijassa (Ğaliyev mäçete) Kazanissa vuonna 2023.

Tataarien uskonnollinen tilanne alkoi muuttua huomattavasti tultaessa 2010-luvulle. Uusi sukupolvi oli tyytymätön heidän henkiseen elämään ja koki vahvempaa tunnetta uskonnollisesta identiteetistä. Neuvostoaikoina tämä oli heikentynyt sen aikaisen uskonnonvastaisen politiikan seurauksesta, joka oli johtanut heidän paljolti suufivaikutteisen perinteen katkeamiseen. Tataarit olivat myös olleet merkittävässä asemassa uudistusliikkeen jadidismin edustajina.[143][144][145]

Uusia asenteita oli havaittavissa jo 1990-luvulla. Tataari-imaamit kouluttautuivat tätä ennen yleensä Buharassa tai Taškentissa, mutta Neuvostoliiton hajottua nämä yhteydet katkesivat. Tämän seurauksesta kasvavissa määrin he alkoivat saamaan oppinsa ulkomailla, etenkin Saudi-Arabiassa, Egyptissä, Tunisiassa, Jordaniassa ja Turkissa. ”Näissä maissa he näkevät suuren kontrastin paikallisten perinteiden ja Tatarstanista tuttujen hiipuvien perinteiden välillä, johtaen heidän radikalisoitumiseen”.[144]

”Tatarstanin kaukasisointi” on muodostunut sanonnaksi paikallisessa mediassa. Se viittaa siihen, että alueen radikaaliset versiot islamista tulevat Kaukasiasta. Myös kasvanut maahanmuutto Keski-Aasiasta on vaikuttanut asiaan. Vuonna 2006, Doku Umarov totesi: ”Emme tule koskaan erottamaan Kaukasuksen maita Volgan alueesta. Vapautamme myös muita Rusnjan [Venäjää halventava tšetšeenitermi] miehittämiä maita. Näitä ovat Astrakhan ja Volgan varrella olevat maat, jotka ovat venäläisten kafirien sorkan alla”.[143]

Radikaalimmat versiot islamista olivat aikaisemmin Tatarstanissa hyvin vähäisiä ja satunnaisia. Tunnetuimpiin esimerkkeihin kuului İttifaq -muodostuma, jonka johtaja Fauzija Bairamova oli salafistimyönteinen 2000-luvulla. Imaami Rustem Safin Kazanissa joutui kahden vuoden lomautukselle yhteydestään panislamilaiseen Hizb al-Tahrir -puolueeseen. Muutamia kymmeniä tataareja oli mukana tšetšeenien separatistisodissa ja vuonna 2010 Tatarstanin sisäministeriö lakkautti lyhytikäiseksi jääneen kokoonpanon Nurlatin piirikunnassa, joka oli yrittänyt matkia dagestanilaista 1990-luvun ääriliikettä.[143]

Sitten, vuonna 2012, salafismia vastustanut tataarilainen mufti Valiulla Jakupov ammuttiin kuoliaaksi Kazanissa. Samana päivänä mufti Ildus Faizov loukkaantui kun hänen autonsa räjäytettiin.[146] Kuukauden kuluttua tästä toinen auto räjähti; tällä kertaa oletettavasti vahingossa lauennut pommi. Auton sisältä löytyi kolme ruumista, aseita ja radikaalia islamilaista kirjallisuutta. Heidän epäiltiin suunnittelevan iskua Vladimir Putiniin, joka oli tulossa Tatarstaniin vierailulle.[143] Samoina aikoina nähtiin Šarian tukijoiden mielenosoitus, joka oli ”hyvin poikkeuksellista Tatarstanissa”.[146]

Jakupov uskoi, että jopa yli puolet tataarinuorista olisivat radikaalin islamin kannattajia. Rustam Minnihanov totesi vuonna 2012, että radikaalin islamin uhka Tatarstanissa olisi kuitenkin liioiteltua. Bulat Ahmetkarimovin mukaan ”suurin osa muslimeista Tatarstanissa ei usko radikaalin islamin uhkaan”.[29] Ison osan tataarinuorisosta on myös todettu olevan maallistuneita ja venäläistyneitä. Entinen Nižni Novgorodin alueen muslimien henkisen hallituksen johtaja Umar Idrisov ilmaisee: ”Toisin kuin ulkomailla asuvat muslimitoverit, venäläiset muslimit ovat eurooppalaisia, jotka ovat kasvaneet perinteisillä täysvenäläisillä arvoilla, myös kristillisillä.”[143]

Tataarinaisia rukoilemassa. (Tšistopol, 2023).

Vuoden 2021 George Washingtonin yliopiston Venäjän islamiin perehtyvä julkaisu toteaa: ”Enemmistö Venäjän muslimeista tuntee olevansa hyvin integroituneita osaksi Venäjää ja osoittavat samantaisoista isänmaallisuuta kuin ortodoksiset kansalaiset. He suosivat joko perinteistä suufivaikutteista islamia tai enemmän poliittisesti sitoutunutta islamia, joka tukee Putinia. Tämän lisäksi on pienenä, mutta kasvavissa määrin vaikutusvaltaisena vähemmistönä radikaalimmat Venäjävastaiset salafismin kannattajat”. Rais Suleimanov tarkentaa: ”Enemmistö tataareista ei suoranaisesti harjoita mitään tiettyjä suufilaisuuden rituaaleja. Islam ymmärretään isovanhempien tapana, jotka Neuvostoaikoihin pystyivät säilyttämään islamin harjoittamisen yksinkertaisten rukousten ja elämänkaaren rituaalien tasolla”.[29]

Rozalinda Musinan tutkimusten mukaan tataarit näkevät islamin osana heidän kansallista ja kulttuurillista perintöä ja on täten etnisen identiteetin keskeisessä roolissa. Aikoinaan tataarin sijasta he jopa tunnistautuivat nimellä muslimi. (Möselman)[5]. Tataarikylissä tehtyjen haastattelujen perusteella he eivät välttämättä aina edes noteeraa kristittyjä tataareja ”aidoiksi tataareiksi”.[147] Tataarien islamia on kutsuttu etnisistä elementeistä irrallaan olevan niin sanotun globaalin islamin vastakohdaksi, ”kansan islamiksi” (engl. folk islam).[29]

Guzel Guzelbajeva haastaa tutkimustensa perusteella väitteen, että tataarinuoriso olisi täysin maallistuneita. Hän antaa esimerkkinä kaksi nuorisojärjestöä, Soznanije ja Altyn Urta, jotka ovat ottaneet aktiivisesti osaa islamilaiseen arkeen Tatarstanissa. Soznanije olisi Guzelbajevan mukaan lähempänä ”globaalia islamia” ja Altyn Urta kannattaisi perinteistä ”tataarilaista islamia”.[29] Nuorille tataarinaisille ollaan järjestetty kokoontumisia, joiden tarkoituksena on auttaa niitä, ”jotka haluavat luoda onnellisen perheen ja ylläpitää kotiaan Kaikkivaltiaan Allahin lakien mukaan”.[148]

Tatarstanin mufti Kamil Samigullin kiteyttää seuraavasti: ”Olemme todistettavasti seuranneet Abū Ḥanīfan Madhabia ja Abu Mansur al-Maturidin Aqidahia yli tuhat vuotta. Tämä, Sunna, on meidän perinne, ja kaikki muu on ulkopuolista vaikutusta, mitä emme hyväksy. Tunnetuin Tariqa Tatarstanissa on ollut suufilainen Naqshbandi, jonka merkittävimpiin seuraajiin kuului 1800-luvulla Šihabetdin Mardžani ja Kajum Nasyri”. Samigullin jatkaa suufismista: ”Meidän on taisteltava sisäistä epäpuhtautta vastaan, ja tätä varten tarvitsemme suufismia. Ei kuitenkaan pidä sekoittaa aitoa suufismia ja pseudosuufismia, jossa sallitaan esimerkiksi jonkinlaisen ekstaasin tavoittelu tanssimisen kautta. Kuten imaami Rabbani kirjoittaa, tasawwuf ei saisi olla pikkuisenkaan ristiriidassa šarian kanssa”. Salafismia on Samigullinin mukaan havaittavissa nuorison keskuudessa.[149]

Välit kansainvälisen islamin kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tatarstanin tasavalta on aktiivisesti yhteyksissä globaaliin islamilaiseen maailmaan. Esimerkiksi välit Turkin kanssa ovat merkittävät. Tätä kuvastaa Tatarstanin johtajan nettisivulta löytyvä ”Turkin ja Tatarstanin strateginen yhteistyö” -kategoria. Minnihanovin mukaan ”turkkilaiset yritykset ovat investoineet tasavaltaamme kaksi miljardia yhdysvaltain dollaria. Nykyään (2017) Tatarstanissa toimii menestyksekkäästi 10 turkkilaista tehdasta. Tatarstanin ja Turkin väliset yhteydet toimivat linkkinä Turkin ja Moskovan välillä”. Erdoğan on kutsunut tataareita turkkilaisten veljeskansaksi.[150]

Myös Tatarstanin ja Iranin yhteistyötä on alleviivattu. Vuonna 2022 Minnihanov totesi, että ”meillä on rikkaat historialliset, taloudelliset ja kulttuuriset siteet, sekä pitkä kokemus yhteistyöstä”. Iranin Venäjän-suurlähettiläs Kazem Jalali kutsui Tatarstania ”veljekseen”, ja toivoi entistä tiiviimpää yhteistyötä heidän välilleen.[151]

Vuonna 2022 Hamasin johtaja Isma’il Haniyya tuli ”Moskovan hyväksymänä” vierailulle Kazaniin. Kokouksessa ”keskusteltiin vuorovaikutuskysymyksistä Venäjä-Islamilainen maailma -järjestön kautta, jota Minnihanov on johtanut vuodesta 2014”. Minnihanovin mukaan he tekevät tiivistä yhteistyötä palestiinalaisten kollegoiden kanssa. Vuonna 2010 Palestiinan presidentti Mahmud Abbas vieraili myös Kazanissa, ja matkansa aikana kuvaili Tatarstania ”islamin kehdoksi”.[152] Gazan sodan alettua Tatarstanista on lähetetty humanitääristä avustusta alueelle.[153] Tatarstanin asukkaat myös keräsivät muutamassa päivässä reilu 35 miljoonaa ruplaa rahallista avustusta.[57] Tatarstanin mufti Kamil Samigullin osoitti tukensa palestiinalaisille marraskuussa 2023 ja syytti ”kollektiivista länttä osallisuudesta kansanmurhaan”.[57]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tataarien asuttamat alueet Venäjällä (2010).

Vuonna 2021, tataareja oli Venäjällä 4 713 669. Vuonna 2010 luku oli 5 310 649.[154] Alueellisesti suurin väestö keskittyy Tatarstaniin (n. 38 %) ja tämän jälkeen Baškortostaniin (19 %).[155] Tataareja asuu myös paljon muilla Venäjän alueilla, sekä Keski-Aasian valtioissa kuten Uzbekistan, Kazakstan ja Kirgisia.[34]

Vuosina 1921–1922 jopa 2 miljoonaa tataaria menehtyi Tatarstanissa tapahtuneen nälänhädän seurauksena.[156]

Asuinalueet Venäjällä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asutetuimmasta alkaen:[155]

Genetiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Enemmistö Volgan tataareista omaa tummat silmät- ja hiukset.[157] (Kuvassa florettimiekkailija Timur Safin).

Volgan tataarit ovat geneettisesti enimmäkseen eurooppalainen etninen ryhmä, jolla on pieni itä-aasialainen komponentti.[158] Heidän alueellisilla alaryhmillä löytyy korkea geneettinen monimuotoisuus, joka viittaa siihen, että he ovat muodostuneet monesta eri lähteestä. Yhteneväisyyttä kuitenkin luo Itä-Euroopan ja Uralin esiturkkilaiselta alkuperäisväestöltä perityn komponentin hallitsevuus. Volgan tataareilla on ”eteläinen” komponentti, joka liittyy todennäköisesti muuttoliikkeisiin Kaukasiasta. Keski-Aasialainen komponentti on erittäin pieni. Kazanin tataareilla ”eteläinen komponentti” on 15 %, ja sille on ominaista Itä-Euroopassa ja Välimerellä yleiset haploryhmät; misäärien keskuudessa ”eteläinen komponentti” (23 %) koostuu Välimerelle, Etelä-Euroopalle ja Aasialle ominaisista haploryhmistä.[159]

Tataareilla ja venäläisillä molemmilla todettiin vuonna 2010 suomalais-ugrilaisia piirteitä, jonka uskotaan viittaavan suomalais-ugrilaisten osuuteen venäläisten ja tataarien etnogeneesissä. Jotkut HLA-piirteet tataareissa ovat lähellä tšuvasseja ja bulgarialaisia, mikä tukee näkemystä, että tataarit voivat olla ainakin osittain muinaisten bolgaarien jälkeläisiä. Vuoden 2017 genomitutkimuksen mukaan Volgan tataareista löytyy viitteitä bolgaareista, petsenegeistä, kumaaneista, kasaareista, paikallisista suomalais-ugrilaisista heimoista ja jopa alaaneista.[160][158]

Yhteyttä muinaisiin unkarilaisiin on myös ehdotettu. ”Volgan tataarien geneettinen yhteys unkarilaisista valloittajista aina bolgaareihin on hyvin mahdollista”. (Neparáczki, 2018).[161] Dominikaanimunkki Julianus kohtasi unkarinkielistä väestöä Volgan keskisellä alueella jopa vielä 1200-luvulla.[162]

Geneettiset tutkimukset ovat myös osoittaneet, että tataarien alueellisilla pääryhmillä (Volga, Krim, Siperia) ei ole yhteisiä esi-isiä, joten niiden muodostuminen katsotaan tapahtuneen toisistaan riippumatta.[163]

Haplotyyppejä: (122 näytettä)[164]

  • C2: 2 %
  • E: 4 % (V13: 3 %)
  • G2a: 2 %
  • I1: 6 %
  • I2a1: 5 %
  • I2a2: 2 %
  • J2a: 7 %
  • J2b: 2 %
  • L1: 2 %
  • N1c2: 9 %
  • N1c1: 16 %
  • O3: 2 %
  • Q1: 2 %
  • R1a: 33 % (Z282: 19 %, Z93: 14 %)

Tunnettuja Volgan tataareja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lista tunnetuista Volgan tataareista löytyy artikkelista tataarit.

Tunnetut Suomen tataarit ovat erikseen omassa artikkelissaan.

Galleria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kazanin tataareja 1870.
    Kazanin tataareja 1870.
  • Tataarinainen 1900-luvun alussa.
    Tataarinainen 1900-luvun alussa.
  • Tatarstanin ensimmäinen presidentti Mintimer Šaimijev vaimonsa kanssa vuonna 2003.
    Tatarstanin ensimmäinen presidentti Mintimer Šaimijev vaimonsa kanssa vuonna 2003.
  • Kazanin kunniakansalainen, näytelmäkirjailija Tufan Miñnullin.
    Kazanin kunniakansalainen, näytelmäkirjailija Tufan Miñnullin.
  • Şihabetdin Märcani, merkittävämpiä tataarilaisia islamin teologeja.
    Şihabetdin Märcani, merkittävämpiä tataarilaisia islamin teologeja.
  • Tataarilainen mufti Kamil Samigullin.
    Tataarilainen mufti Kamil Samigullin.
  • Tataarien akateeminen ooppera- ja balettiteatteri. (Kazan).
    Tataarien akateeminen ooppera- ja balettiteatteri. (Kazan).
  • Tataarien akateeminen ooppera- ja balettiteatteri.
    Tataarien akateeminen ooppera- ja balettiteatteri.
  • Tataariteatteria. (2022).
    Tataariteatteria. (2022).
  • Tatarstanin postimerkkejä.
    Tatarstanin postimerkkejä.
  • Sabantuy -juhla Moskovassa vuonna 2015.
    Sabantuy -juhla Moskovassa vuonna 2015.
  • Tataareja kansallisrunoilija Ğabdulla Tuqayn haudalla. (2023).
    Tataareja kansallisrunoilija Ğabdulla Tuqayn haudalla. (2023).

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ "Tataarin kielen aakkoset" marefa.org. Viitattu 23.10.2024.
  2. ↑ Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan Tel – Kirjoituksia Suomen tataareista. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2011.  ISBN 978-951-9380-78-0. (s. 135, 176)
  3. ↑ İDİLLİ, Muhammed Ayaz İshakî islamansiklopedisi.org.tr. Viitattu 22.10.2024.
  4. ↑ Флаги Татарстана tatar-history.narod.ru. Arkistoitu 20.12.2017. Viitattu 26.10.2023. (venäjäksi)
  5. ↑ a b c d Rorlich, Azade-Ayshe: Excerpts from "The Volga Tatars, a Profile in National Resilience” groznijat.tripod.com. 1986. Viitattu 2.3.2023. (englanniksi)
  6. ↑ Narody Rossii: entsiklopedija, s. 322. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  7. ↑ Rahimzjanov, Bulat: Онлайн книга «Москва и татарский мир loveread.me. 2016. Viitattu 31.10.2023. (venäjäksi)
  8. ↑ Halikov, A. H.: Tataarit, keitä te olette?. Suomentanut Lauri Kotiniemi. Abdulla Tukain kulttuuriseura, 1991. ISBN 952-90-3114-9. (s. 146-159)
  9. ↑ «Татарская проблема» во всероссийской переписи населения (взгляд из Москвы) tataroved.ru. Arkistoitu 2.6.2019. Viitattu 14.3.2023. (venäjäksi)
  10. ↑ Leitzinger 1996, s. 194–206.
  11. ↑ Внешний вид (фото), Оглавление (Содержание) книги Еникеева Г.Р. "По следам чёрной легенды" tartareurasia.ucoz.com. Viitattu 22.6.2023. (venäjäksi)
  12. ↑ Leitzinger, Antero: Mishäärit – Suomen vanha islamilainen yhteisö. Helsinki: Kirja-Leitzinger, 1996. ISBN 952-9752-08-3. (s. 29-30)
  13. ↑ Татары — это не болгары kommersant.ru. (venäjäksi)
  14. ↑ Халиков Альфред Хасанович tatarica.org.
  15. ↑ «Поступали письма, я видел – примерно 65 процентов за переименование ТАССР в Булгарскую республику» business-gazeta.ru. Viitattu 22.6.2023. (venäjäksi)
  16. ↑ a b Tatar Language britannica.com.
  17. ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.4. Rasprostranjonnost vladenija jazykami (krome russkogo) perepis2002.ru. Arkistoitu 29.3.2012. Viitattu 11.3.2023.
  18. ↑ Naselenije Rossijskoi Federatsii po vladeniju jazykami gks.ru. Arkistoitu 6.10.2021. Viitattu 11.3.2023.
  19. ↑ a b Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 3, s. 67–68. Moskva: Nauka, 2005. ISBN 5-02-011237-2.
  20. ↑ a b Dergacheva, Daria: Russian decolonisation and Eurasia: An imperial legacy? Risks and opportunities for Tatarstan globalvoices.org. 2023. Viitattu 15.4.2023. (englanniksi)
  21. ↑ "Национальный состав населения". Federal State Statistics Service.
  22. ↑ Вопрос о татарском языке стал одним из первых на большой пресс-конференции Владимира Путина - ТНВ TNV:n YouTube-kanava. 2017. TNV. Viitattu 16.11.2023. (venäjäksi)
  23. ↑ Kholod, Daria: Tatar language classes optional in Tatarstan, Russia diggitmagazine.com. (englanniksi)
  24. ↑ Парламент Татарстана проголосовал за добровольное изучение татарского языка в школах tass.ru. Viitattu 15.4.2023.
  25. ↑ Krouglov, Alex: Language planning and policies in Russia through a historical perspective tandfonline.com. 4.7.2021. Viitattu 17.10.2023. (englanniksi)
  26. ↑ Ljapina, Elmire: Is a revival of Tatar selfhood possible despite Russia's identity politics? globalvoices.org. 2021. (englanniksi)
  27. ↑ Muhamedzhanov, Bulat: Moscow leaves Tatarstan speechless opendemocracy.net. 8.12.2017. Viitattu 17.10.2023. (englanniksi)
  28. ↑ "Двуязычие — это сила". Академик Роберт Нигматуллин призвал вернуть ЕГЭ на татарском idelreal.org. 22.3.2021. Viitattu 4.11.2023.
  29. ↑ a b c d e (toim.) Laruelle, Marlene & Schmoller, Jesko: Cultures of Islam: Vernacular Traditions and Revisionist Interpretations across Russia (s. 7, 12, 14, 54, 62–65, 69, 71) centralasiaprogram.org. 2021. Viitattu 13.11.2023.
  30. ↑ Пусть о татарах знают во всем мире»: о чем говорили на форуме «Туган тел» в Казани tatar-inform.ru. Viitattu 15.11.2023. (venäjäksi)
  31. ↑ Амир, Тимур, Ясмина: названы самые популярные имена в Татарстане за 2018 год karaakkosh.com. Viitattu 17.10.2023.
  32. ↑ Goble, Paul: Kazan Tatars See No Future for Themselves in Putin’s Russia interpretermag.com. Arkistoitu 21.4.2022. Viitattu 11.3.2023. (englanniksi)
  33. ↑ Manaev, Georgy: The Mongol invasion was the reason Russia formed rbth.com. 2020. Viitattu 13.3.2023.
  34. ↑ a b Volga Tatars encyclopedia.com. Viitattu 21.4.2022.
  35. ↑ Азат Ахунов: Мы хорошо знаем наших русских соседей openuni.io. Viitattu 12.11.2023. (venäjäksi)
  36. ↑ Zubacheva, Ksenia: Can Russia save its minority languages? rbth.com. 2019. Viitattu 17.10.2023.
  37. ↑ Wańczyk, Daniel: Tatarstan's Disappearing Identity academia.edu. Viitattu 7.11.2023. (englanniksi)
  38. ↑ a b Balkind, Nicole: A Model Republic? Trust and Authoritarianism on Tatarstan's Road to Autonomy (s. 16–18) cdr.lib.unc.edu. 2019. Viitattu 10.11.2023.
  39. ↑ a b Надир Девлет: Раньше татары и башкиры ходили в одни и те же медресе, говорили на одном языке milliard.tatar. 2021. Viitattu 10.11.2023.
  40. ↑ a b Azar, Ilja: Kazanin kaanin paluu (venäjäksi) Novaja Gazeta (novayagazeta.ru). 15.12.2021. Viitattu 16.11.2023.
  41. ↑ Сабирджан БАДРЕТДИН: ФАУЗИЯ БАЙРАМОВА: ЖЕЛЕЗНАЯ ЛЕДИ ТАТАРСТАНА tatar.yuldash.com.
  42. ↑ a b Филатов С. Б. Центральное духовное управление мусульман России (ЦДУМР) // Современная религиозная жизнь России. Опыт систематического описания / Отв. ред. М. Бурдо, С. Б. Филатов. — М.: Логос, 2005. — Т. III. — С. 81—90. — 464 с. — 2000 экз. — ISBN 5-98704-044-2.
  43. ↑ Tatarstan's Outspoken Activist Gets One-Year-In-Prison Suspended Sentence rferl.org. 2014. Viitattu 15.4.2023. (englanniksi)
  44. ↑ Free Idel-Ural Movement takes shape in Kyiv euromaidanpress.com. Viitattu 20.6.2023.
  45. ↑ a b Татарские фамилии: список. Татарские писатели: имена и фамилии gigafox.ru. Viitattu 15.10.2023.
  46. ↑ Татарстан перейдет с кириллицы на латиницу rbc.ru. Arkistoitu 10.1.2022. Viitattu 29.10.2023.
  47. ↑ Гаяз Исхаки «Кто он? Кто он, кто нашу нацию взрастил? tatworld.ru. Arkistoitu 22.3.2018. Viitattu 30.10.2023.
  48. ↑ Гаяз Исхаки: жизнь и борьба isxaki.com.
  49. ↑ a b c Medvedev, Sergei: Ислам и война svoboda.org. 2022. Viitattu 18.11.2023. (venäjäksi)
  50. ↑ Romero, John M.: National identity in post-Soviet Tatarstan: Orthodox missionaries in twenty-first century Tatar literature and film (s.243) academia.edu. 2018. Viitattu 8.11.2023. (englanniksi)
  51. ↑ Sibgatullina, Gulnaz: Russia’s Muslim Leaders on the Invasion of Ukraine: United in a Display of Loyalty, Divided in Competition for Power 2022. Viitattu 15.4.2023. (englanniksi)
  52. ↑ ГИЛЬМУТДИНОВ Ильдар Ирекович sanctions.nazk.gov.ua. Arkistoitu 16.4.2023. Viitattu 20.6.2023.
  53. ↑ Notice of OFAC Sanctions Actions federalregister.gov. Viitattu 20.6.2023.
  54. ↑ Кто хочет жертв? lgz.ru. Arkistoitu 20.3.2022. Viitattu 16.9.2023.
  55. ↑ Дамир Исламов - Герой России росмертно. История подвига и жизни героя TNV:n YouTube-kanava. TNV. Viitattu 25.10.2023. (venäjäksi)
  56. ↑ a b Равиль Гайнутдин: Ни одна из стран Исламского мира не объявила санкции против России tatar-inform.ru. 2023. Viitattu 7.11.2023.
  57. ↑ a b c Муфтий Татарстана: "Мы в Татарстане говорим о важности единства и согласия каждый день" dumrt.ru. 9.11.2023. Viitattu 19.11.2023.
  58. ↑ «Народ Татарстана един с Президентом России»: мнения политиков и экспертов о происходящем tatar-inform.ru. 24.6.2023. Viitattu 4.11.2023. (venäjäksi)
  59. ↑ No Plans To Leave Russia, Says Tatar Sociologist Jailed Over Analysis Published By RFE/RL rferl.org. 13.2.2023. Viitattu 10.11.2023. (englanniksi)
  60. ↑ Дамир Исламов - Герой России росмертно. История подвига и жизни героя TNV. Viitattu 25.10.2023.
  61. ↑ Literary Life tukay.informatikaexpert.ru. Viitattu 26.10.2023.
  62. ↑ Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan Tel – Kirjoituksia Suomen tataareista. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0. (s. 98 - A. H. Halikov, 1998)
  63. ↑ Памятник Льву Гумилёву kzn.kudago.com.
  64. ↑ Беляков С. С. Гумилёв сын Гумилёва: [биография Льва Гумилёва]. — М.: АСТ, 2013. — 797 с. — Доп. 3000 экз. — ISBN 978-5-17-077567-5.
  65. ↑ Внешний вид (фото), Оглавление (Содержание) книги Еникеева Г.Р. "По следам чёрной легенды". tartareurasia.ucoz.com.
  66. ↑ Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan Tel – Kirjoituksia Suomen tataareista. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0. (s. 87 - A. H. Halikov, 1998)
  67. ↑ Гали Еникеев: Корона ордынской империи labirint.ru. Viitattu 28.10.2023.
  68. ↑ Гали Еникеев: Корона ордынской империи, 2007. (s. 34, 377)
  69. ↑ «Всепроникающего антагонизма между Москвой и татарским миром в средние века не было» milliard.tatar. Viitattu 24.6.2023.
  70. ↑ Москва и татарский мир loveread.me. Viitattu 24.6.2023. (venäjäksi)
  71. ↑ Сколько русских фамилий имеют булгаро-татарские корни dzen.ru. Viitattu 19.10.2023.
  72. ↑ Герб рода Карамзиных gerbovnik.ru. Viitattu 21.10.2023.
  73. ↑ Vengerov, S. A. A. B. V. / Венгеров С. А. А. Б. В.: Venäläisten kirjailijoiden ja tutkijoiden kriittinen ja elämäkertainen sanakirja venäläisen koulutuksen alusta nykypäivään. Т. I. Osa 1-21 : A. - S. 7. Критико-биографический словарь русских писателей и ученых (от начала русской образованности до наших дней. Т. I. Вып. 1—21. А. — С. 7.. Pietari: Semenovskaya Typo-Lithography (I. Efron), СПб.: Семеновская Типо-Литография (И. Ефрона), 1889. venäjä
  74. ↑ Евразийский православно-мусульманский симбиоз idmedina.ru. 2023.
  75. ↑ Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan Tel – Kirjoituksia Suomen tataareista. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0. (s. 90, 93 - A. H. Halikov, 1998)
  76. ↑ Vásáry, István: The Tatar Factor in the Formation of Muscovy’s Political Culture academia.edu. 2014. Viitattu 7.11.2023. (englanniksi)
  77. ↑ Karabacak, Emre: The Emergence of the Volga Tatar National and Economic Consciousness academia.edu. 2019. Viitattu 7.11.2023. (englanniksi)
  78. ↑ Руслан Айсин: «Люди, которые отрицают, что являются татарами – они, наверное, очень низко стелятся по земле» tnv.ru. 11.12.2020. Viitattu 19.1.2024.
  79. ↑ Азат Ахунов: «Мы хорошо знаем наших русских соседей» openuni.io. Viitattu 26.10.2023.
  80. ↑ Татары (Серия «Народы и культуры» РАН). М.: Наука, 2001. — P.36.
  81. ↑ Leitzinger, Antero: Mishäärit: Suomen vanha islamilainen yhteisö, s. 6–7, 33–37. 21.4.2022, 1996. ISBN 952-9752-08-3
  82. ↑ Baskakov, N.A.: Tjurkskije jazyki, s. 155–157, 160. Moskva: KomKniga, 2006. ISBN 5-484-00515-9.
  83. ↑ Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 1, s. 173. Moskva: Nauka, 1997. ISBN 5-02-011237-2
  84. ↑ Булат Шаймиев: Они пронесли эти знания сквозь века — неужели на мне все это и закончится? realnoevremya.ru. 2021. Viitattu 11.11.2023. (venäjäksi)
  85. ↑ Shaymi, Bulat: Башкорт һәм татар телләре никадәр охшаш? – Easy Tatar youtube.com. 31.5.2023. Viitattu 11.11.2023.
  86. ↑ Shaymi, Bulat: Үзбәк һәм татар телләре никадәр охшаш? – Easy Tatar youtube.com. 4.7.2023. Viitattu 11.11.2023.
  87. ↑ Shaymi, Bulat: Комык һәм татар телләре никадәр охшаш? – Easy Tatar youtube.com. 1.5.2023. Viitattu 11.11.2023.
  88. ↑ Яхин Ф. З. Литература сибирских татар в XIV—XVIII в.в. // XIII Сулеймановские чтения: материалы Всероссийской научно-практической конференции. Тюмень, 2010. С. 151—154.
  89. ↑ ИСТОРИЯ ВОЗНИКНОВЕНИЯ И РАЗВИТИЯ ТАТАРСКОЙ КНИГИ tatmsk.tatarstan.ru. Arkistoitu 16.3.2023. Viitattu 16.3.2023.
  90. ↑ Jazyki mira: Tjurkskije jazyki, s. 126–138. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-061-2.
  91. ↑ Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 3, s. 65–67. Moskva: Nauka, 2005. ISBN 5-02-011237-2.
  92. ↑ "Тукай, Габдулла". Tatar Encyclopaedia. Kazan: The Republic of Tatarstan Academy of Sciences. Institution of the Tatar Encyclopaedia. 2002
  93. ↑ Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 9, s. 621. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1972.
  94. ↑ "Fatix Ämirxan/Фатих Әмирхан". Tatar Encyclopaedia. Kazan: The Republic of Tatarstan Academy of Sciences. Institution of the Tatar Encyclopaedia. 2002.
  95. ↑ АДЕЛЬ КУТУЙ. БИОБИБЛИОГРАФИЧЕСКИЙ СПРАВОЧНИК kitaphane.tatarstan.ru. Arkistoitu 8.3.2022. Viitattu 16.3.2023.
  96. ↑ Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 8, s. 187. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1972.
  97. ↑ Миңнуллин Роберт Мөгаллим улы tatarica.org.
  98. ↑ Ganieva, R. K.; Sabirzyanov, G. S. (2011). "Ісхак Ахмет" [İsxaq Äxmät]. Енциклопедія Сучасної України [Encyclopedia of Modern Ukraine] (in Ukrainian). Vol. 11. Kyiv, Ukraine: Інститут енциклопедичних досліджень НАН України. ISBN 9789660220744.
  99. ↑ Татарский энциклопедический словарь» Казань, Институт Татарской энциклопедии АН РТ, 1999
  100. ↑ Каюм Насыри. Избранные произведения. Казань. Татарское книжное издательство, 1977 и её татарский вариант тат. Q.Nasıri. Qazan, Tatarstan kitap nərşiyatı, 1977 (К. Насыйри. Казан, Татарстан китап нəшрияты, 1977.)
  101. ↑ Ахметзянов Роберт Валеевич tatarica.org.
  102. ↑ Биография Такташ Хади biographiya.com. Viitattu 5.11.2023.
  103. ↑ Валеев Разиль Исмагилович tatarica.org.
  104. ↑ Театральная энциклопедия (в 6 томах). Т. 4: Нежин — Сярев. — 1965.
  105. ↑ Илялова И. Театр им. Камала. Очерк истории: Исследование. Казань. Татар кн. изд-во, 1986. 328 с.
  106. ↑ Большая Российская энциклопедия: В 30 т. / Председатель науч.-ред. совета Ю. С. Осипов. Отв. ред С. Л. Кравец. Т. 1. А — Анкетирование. — М.: Большая Российская энциклопедия, 2005. — 766 с.: ил.: карт.
  107. ↑ [Большая Российская энциклопедия: В 30 т. / Председатель науч.-ред. совета Ю. С. Осипов. Отв. ред С. Л. Кравец. Т. 1. А — Анкетирование. — М.: Большая Российская энциклопедия, 2005. — 766 с.: ил.: карт. БИОГРАФИЯ КАРИМА ТИНЧУРИНА]
  108. ↑ Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 11, s. 241. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1973.
  109. ↑ Ğayaz İsxaqi (Гаяз Исхакый) trt.net.tr.
  110. ↑ Саитов С. С. Файзи Мирхайдар // Башкортостан: краткая энциклопедия. — Уфа: Башкирская энциклопедия, 1996. — 672 с. — ISBN 5-88185-001-7.
  111. ↑ Шакирзянова Луара Галимзяновна / гл. ред. А. М. Мазгаров. Татарская энциклопедия. Казань: Институт Татарской энциклопедии Академии наук Республики Татарстан, 2014. Т. 6: У. Я (+ доп.). С. 364. 720 с. ISBN 9785902375111.
  112. ↑ Zölfät Xäkim: Zamana yäşäyeşendäge waqiğalar yılyazmasın ruxiät dönyası keşeläre yazıp qaldıra azatliq.org.
  113. ↑ Габдрахман Ильяси: автор первой татарской пьесы karaakkosh.com. Arkistoitu 23.2.2022. Viitattu 17.10.2023.
  114. ↑ Миннуллин Туфан Абдуллович tatarica.org.
  115. ↑ Татарская музыка // Музыкальная энциклопедия. Том 5. — М.: Советская энциклопедия, 1981. — Стб. 450—454
  116. ↑ Zulya insideworldmusic.com. Viitattu 27.6.2023.
  117. ↑ Татарская Автономная Советская Социалистическая Республика dic.academic.ru.
  118. ↑ Jalil Opera and Ballet Theatre kazan1000.ru. Arkistoitu 4.8.2012. Viitattu 27.6.2023.
  119. ↑ Музыкальный энциклопедический словарь. Москва, изд. Советская энциклопедия, 1990
  120. ↑ Muzykalnyi entsiklopeditšeski slovar, s. 671. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1990. ISBN 5-85270-033-9.
  121. ↑ Gubaydulina, Sofiya Asgatovna oxfordmusiconline.com.
  122. ↑ Калимуллин Рашид Фагимович – композитор gabdullatukay.ru.
  123. ↑ Рашид Вагапов: биография, творчество, карьера, личная жизнь kakprosto.ru. Viitattu 27.6.2023. (venäjäksi)
  124. ↑ Хайдар Бигичев: альбом, воспоминания / сост. З. Сахабиева — Бигичева, Р. Загидуллина — Казань: Татарское книжное издательство, 2010 г. ISBN 978-5-298-01897-5
  125. ↑ Татарстанның халык артисты Рафаэль Ильясов вафат azatliq.org. Viitattu 27.6.2023.
  126. ↑ Yummy Music yummymusic.bandcamp.com. Viitattu 27.6.2023.
  127. ↑ Народный артист ТАССР Эмиль Заляльдинов скончался в возрасте 89 лет tnv.ru. Viitattu 30.6.2023.
  128. ↑ Kazan Gruppasi Bedretdin gmc.fi. Viitattu 27.6.2023.
  129. ↑ Robbie Williams - Angels ft. Aida Garifullina (HQ) - Live at Moscow 2018 youtube.com. Viitattu 27.6.2023.
  130. ↑ Volga Tatars encyclopedia.com. Viitattu 13.11.2023.
  131. ↑ Sevastjanov V., Ivan: The Kryashens of Tatarstan: Religion and Problem of Self-determination researchgate.net. 12.2017. Viitattu 19.11.2023.
  132. ↑ Azade-Ayse Rorlich: The Volga tatars-a Profile in National Resilience. 1896. (s. 11)
  133. ↑ Kefeli, Agnes: Tatar: The Language of the Largest Minory in Russia princeton.edu. Arkistoitu 13.12.2006. Viitattu 21.4.2022.
  134. ↑ Pjotr Vasiljevitsh Znamenski: Opas Venäjän kirkkohistoriaan (venäjäksi) azbyka.ru.
  135. ↑ Anke von Kugelgen: Muslim culture in Russia and Central Asia from the 18th to the early 20th centuries, vol. 2: Inter-Regional and Inter-Ethnic Relations, Berlin: Klaus Schwarz Verlag, s. 355–384, ISBN 3-87997-269-9
  136. ↑ Первый российский муфтий: Мухаммеджан Хусаин (ок. 1756-1824) islamrf.ru. Viitattu 26.10.2023.
  137. ↑ Мухаметжан Хусаинов vostlit.info. Viitattu 26.10.2023.
  138. ↑ Tatarstan - Religion tatarstan.ru. Arkistoitu 17.7.2019. Viitattu 16.3.2023.
  139. ↑ Holiday Commemorating Arrival of Islam in Russia Ratified in Tatarstan en.islamtoday.net. Arkistoitu 30.9.2010. Viitattu 16.3.2023.
  140. ↑ Chronicle of events president.tatarstan.ru. Arkistoitu 15.4.2012. Viitattu 16.3.2023.
  141. ↑ Halal Food Facility Opens In Tatarstan rferl.org. 2010.
  142. ↑ Osharov, Roman: Refat Chubarov: “I don’t know how you can integrate into a new life if it is based on injustice...” ru.krymr.com. 2014. Viitattu 12.11.2023.
  143. ↑ a b c d e Malašenko, Alexei: Islamic Challenges to Russia, From the Caucasus to the Volga and the Urals carnegiemoscow.org. 2015. Viitattu 12.11.2023.
  144. ↑ a b Almazova, Leila: Tatarstan’s Disappearing Identity academia.edu. Viitattu 12.11.2023.
  145. ↑ Jadidism encyclopedia.com. Viitattu 12.11.2023.
  146. ↑ a b Ivšina, Olga: Radical Islam raises tension in Russia's Tatarstan bbc.com. 2012. Viitattu 12.11.2023. (englanniksi)
  147. ↑ Vovina, Olessia: Islam and the Creation of Sacred Space: The Mishar Tatars in Chuvashia biblicalstudies.org.uk. 2006. Viitattu 13.11.2023. (englanniksi)
  148. ↑ В Казани начались исламские курсы молодой невестки «Яшь килен» dumrt.ru. 12.10.2023. Viitattu 20.11.2023.
  149. ↑ Беседа c Камилем Самигуллиным azan.kz. Arkistoitu 25.4.2015. Viitattu 22.11.2023.
  150. ↑ Mehtijev, Aidyn: Татарстан — Турция: почему Эрдоган называет Минниханова "мой брат"? Pravda (pravda.ru). 19.8.2017. Viitattu 19.11.202. (venäjäksi)
  151. ↑ Татарстан и Иран: искать новые формы кооперации rt-online.ru. 03.10.2022. Viitattu 19.11.2023.
  152. ↑ Minvalejev Arslan, Giljazidinova Galina: Гости из Палестины: зачем в Казань приехал лидер движения «ХАМАС»? tatar-inform.ru. 14.9.2022. Viitattu 19.11.2023.
  153. ↑ Муфтий встретился с палестинскими студентами dumrt.ru. 15.11.2023. Viitattu 19.11.2023.
  154. ↑ За 10 лет численность татар в России снизилась почти на 600 тыс человек Подробнее tatar-inform.ru. 2022. (venäjäksi)
  155. ↑ a b Бушуев А.С. Современная этнодемография татар // Этнографическое обозрение. — 2019. — № 5. — С. 136—138.
  156. ↑ Mizelle, Peter Christopher: "Battle with Famine:" Soviet Relief and the Tatar Republic 1921-1922. District of Columbia, USA: University of Virginia.
  157. ↑ Трофимова Т. А. Этногенез татар Среднего Поволжья в свете данных антропологии // Происхождение казанских татар. — Казань, 1948. — С. 30—34.
  158. ↑ a b Triska, Petr & Chekanov, Nikolay & Prokhortchouk, Egor: Between Lake Baikal and the Baltic Sea: genomic history of the gateway to Europe 28.12.2017. BMC Genomic Data. Viitattu 16.3.2023.
  159. ↑ О. П. Балановский Татары Евразии: своеобразие генофондов крымских, поволжских и сибирских татар (pdf) nur.nu.edu.kz. Viitattu 22.6.2023.
  160. ↑ Suslova, T. A. & Burmistrova, A. L. & Chernova, M. S. & Khromova, E. B. & Lupar, E. I. & Timofeeva, S. V. & Devald, I. V. & Vavilov, M. N. & Darke, C.: HLA gene and haplotype frequencies in Russians, Bashkirs and Tatars, living in the Chelyabinsk Region (Russian South Urals) onlinelibrary.wiley.com. 2012. Viitattu 16.3.2023. (englanniksi)
  161. ↑ Mitogenomic data indicate admixture components of Central-Inner Asian and Srubnaya origin in the conquering Hungarians ncbi.nlm.nih.gov. 2018. Viitattu 18.3.2023. (englanniksi)
  162. ↑ Fóthi, Erzsébet & Gonzalez, Angéla & Fehér, Tibor & Gugora, Ariana & Fóthi, Ábel & Biró, Orsolya & Keyser, Christine: Genetic analysis of male Hungarian Conquerors: European and Asian paternal lineages of the conquering Hungarian tribes link.springer.com. 14.1.2020. Viitattu 18.3.2023. (englanniksi)
  163. ↑ Татары Евразии: своеобразие генофондов крымских, поволжских и сибирских татар cyberleninka.ru.
  164. ↑ Data pereformat.ru. Viitattu 16.3.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Volgan tataarit.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Volgan_tataarit&oldid=22726048”