Kazakstanin pääkaupunki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Keski-Aasiassa sijaitsevalla Kazakstanin tasavallalla on ollut historiansa aikana useita pääkaupunkeja. Ensimmäiset muinaiset asutukset ja kaupungit alkoivat muodostua II–I vuosisadalla eaa. Issyk Kul -järven, Ili-n ja Syrdarjan välisiin, Etelä-Kazakstanissa Arys- ja Koillis-Kazakstanissa Irtyšjoen laaksoihin. 900-1100-luvuilla luonteenomainen piirre oli vakiintuneen kulttuurin leviäminen Kazakstanin keski- ja itäosissa sekä kaupunkien lukumäärän kasvu. Turkkilaiset valtiot alkoivat 1100-luvulla rakentaa kaupunkeja Kazakstanin nykyiselle alueelle kaupankäyntiin ja hallitsijoiden asuinpaikoiksi ja ne tulivat tunnetuiksi kauan ennen valtion syntymistä. Kazakstanin alueelle syntyneiden muinaisten valtioiden[1] ja kaanikuntien pääkaupunkeihin kuuluivat mm. 500–600-luvulla jaa. perustettu Suyab (Ordukent)[2], joka on kuuluisa paitsi kristillisistä myös buddhalaisista rakennuksistaan ja on yksi uskonnollisen arkkitehtuurin mestariteoksia koko Keski-Aasian alueella[3], Karakitain valtakunnan pääkaupunki, Tšingis-kaanin joukkojen "hyväksi kaupungiksi" (Ғабалық), myös ”suloiseksi kaupungiksi” (Gobalik)[4] kutsuttu, venetsialaisten ja genovalaisten tukikohta Balasagun[5] ja Taraz-joen varrella sijaitseva Taraz. Vaikka Kazakstanissa on ollut asutusta jo kivikaudelta alkaen, eri paimentolaiskansojen yhteinen kieli, kulttuuri ja talousjärjestelmä kehittyi vasta 1400-luvulla. Kazakstanin ja Kazakkien kaanikunnan historian aikana on ollut yhdeksän[6] tai kymmenen[7] pääkaupunkia. Jotkut niistä ovat olleet pääkaupunkeja vain muutamaa vuotta ja jotkut ovat pysyneet vuosisatojen ajan, joitakin mm. Sozakin, Sighnaqin (myös Sygnak t. Syganak), Türkistanin (Turkestanin) on katsottu johtaneen kaanikunnan vaurauteen.[8] Kaanikunnanaikaisia pääkaupunkeja oli vielä Taškent ja joidenkin lähteiden mukaan Saray-Jük[7], senjälkeisiä Alaş-qala, Orenburg, Kyzylorda ja vuosina 1929–1997 Almaty. Alkaen vuodesta 1997 maan pääkaupunkina on Astana (vuosina 2019–2022 nimellä Nur-Sultan).

Kazakstanin kaupungeista Sighnaq[9], Saray-Jük (Saraitšik)[10] ja ym. ovat UNESCOn suojelemia. Pääkaupunkipäivää (Astana-päivää) vietetään maassa nyt 6. heinäkuuta.[11]

Созақ (Sozak) (1465–1469[12] ja 1511–1521)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

{{{alt}}}
Созақ

Sozak, myös Sozaq (kaz. Созақ, ven. Suzak), ent. nimeltään Sauran[8] sijaitsee sen pohjoispuolella avartuvan Muyunkumin aavikon ja etelässä nousevan Karatau-vuoriharjanteiden välisellä tasangolla Türkistanin alueen keskiosassa, Etelä-Kazakstanissa. Sozak on yksi Kazakstanin vanhimmista asutuksista ja sillä on historiaa noin kahden vuosituhannen verran.[8] Karataun pohjoisilla rinteillä sijaitseva Sozak oli päätukikohta ja strateginen piste Kazakkien kaanikunnan hallitsijoille sekä valtataisteluissa aroalueilla että Türkistanin kaupungeissa. Se ei ollut pelkästään hyvä linnoitus, vaan myös kauppa- ja käsityökeskus, jonka rajat ulottuivat steppiin saakka. Vaikka se sijaitsee kuivalla aavikolla, jossa juomavettä ei ole tarpeeksi, tutkijat havaitsivat, että Sozakin alueella on ollut siirtokunta ja siinä on asuttu 500 -luvulta lähtien. Silloinen Sozak kasvoi laajan karavaaniteiden verkoston, Silkkitien haaran kauppapaikaksi, jossa aikaa myöten syntyi keraamista käsityötä ja perinteistä kansanmaalausta. Tämän kaupungin nimi mainitaan ensimmäistä kertaa matkakirjelmässä XIII vuosisadalta, jolloin paikkakunnan asukkaat olivat suurimmalta osin paimentolaisia, mutta jokijärvien runsauden vuoksi kaupungin väestö harjoitti myös maataloutta. Sozakin markkinoilla rahaa ei tarvittu, koska ihmiset olivat tottuneet vapaasti vaihtamaan. Kaupunki kukoisti XIV–XVI vuosisatojen aikana ja oli kahdesti Kazakkien kaanikunnan pääkaupunki, kuitenkin joka kerta lyhyen ajan, yhteensä 15 vuotta.[13] Muinainen Sozak oli Kerej- ja Žanibek- (Džanibek- tai Jani Bek-) kaanien perustaman kazakkien ordan (t. kaanikunnan)[14] ensimmäinen pääkaupunki vuosina 1465–69[6][13][8], joka on antanut erityisen panoksen 1400-luvulla alkaneeseen kasakkien kansallisuuden eriytymiseen uzbekeista ja kasakoista ja Kazakkien kaanivaltion kehitykseen. Abulkhairin kuoleman jälkeen taistelu vallasta puhkesi uudella voimalla ja pääkaupunki muutettiin pois kaupungista.[8] Puuttuvat tiedot siitä, miten mongolien hyökkäykset vaikuttivat kaupunkiin ja myöskään ei ole todisteita siitä, että Tšingis-kaani olisi valloittanut tämän kaupungin. XI–XVI vuosisatojen aikana Syrdarjan ja Turkestanin suurimmat kaupungit kuuluivat Uzbekkien ja Kazakkien kaanikuntiin ja taistelut näissä kaupungeissa kestivät noin 30 vuotta, jolloin Sozakin historiassa viitataan usein kahteen valtakuntaan. Joidenkin lähteiden mukaan Sozakista tuli uudelleen pääkaupunki 1500-luvulla Šigai-kaanin valtakautena ja silloin kaanikunnan pääkaupungin Sozakin hallitsijana toimi Janibekin lapsenlapsi Hak Nazar-kaani[15], vaikka samaan aikaan keskipisteenä oli Sighnaq (Syganak).

Seuraavina vuosisatoina Sozakista tuli maakuntakaupunki ja Sozakin piirin hallinnollinen keskus vuosina 1928–34. Nykypäivän Sozak on pieni kylä ja muiden alueen asutusten joukossa se erottuu muinaiselta arkkitehtuuriltaan. Keskiaikaisten linnoitusten jäännökset ovat edelleen säilyneet kylän keskustassa ja suurinta osaa sen arkkitehtonisesta perinnöstä edustavat 1800-luvun rakennukset.[6] Muinaisten muistomerkkien joukossa on viisi mausoleumia ja Shahi-Akhmet-Ishanin moskeija.

Sighnaq 1469-1511 ja 1521-1598

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

{{{alt}}}
Sighnaq

Sighnaq (kaz. Сығанақ), myös Syganak (t. Sygnak) ja Sığnaq, muinainen Kamyskala[16] oli arkeologisten tutkimuksien mukaan hyvin rakennettu kaupunki keskellä aroja VI-luvulta XVIII-luvulle saakka. Tärkein kauppakeskus karavaanireiteillä ja Silkkitiellä, koko Turkestanin ja viereisten Kazakstanin arojen tärkein uskonnollinen keskus ja kukoistava kaupunki, jota ympäröivät laajat pellot ja jossa oli runsas tuotevalikoima jo ennen mongolien hyökkäystä.[17] Se oli vuosisatoina XV–XVI yksi kuuluisimmista ja menestyneimmistä suurkaupungeista, alueen iso kauppa-, käsityö- ja kulttuurikeskus, jonka torilla myytiin 500 kamelia päivässä.[18] Sen väitetään olleen Kiptšakin kaanikunnan, Ak-Ordan, Abulkhair ja sitten Kazakkien kaanikunnan pääkaupunki.[19] Sen jäänteet sijaitsevat 1,5[20]-2 kilometrin päässä Kyzylorda-Šymkent-moottoritien varrella sijaitsevasta Sunakata (tai Sunak-Ata[21])-kylästä kohti luoteista Kyzylordaa.[6]

Sighnaq mainittiin ensimmäistä kertaa vuonna 982 tuntemattoman persiankielisen kirjoittajan maantieteellisessä tutkielmassa "Ḥudūd al-ʿĀlam min al-Mashriq ilá l-Maghrib" ("Maailman rajat idästä länteen") ”Sunah” -nimisenä paikkakuntana.[22] 900-luvulla arabimaantieteilijä Al-Maqdisi kuvaili Sighnaqia nimellä "Otrarin kaksoiskaupunki" (etäisyys Sighnaqin ja Otrarin välillä on 160 km). XI luvulla kaupunki sai nimeksi Sighnaq (Syganak, Сығанақ) turkin kielen asiantuntijan ja tiedemiehen Mahmud al-Kashgarin tunnetussa ensyklopediamaisessa sanakirjassa "Turkkilaisten kielten sanakirja" (Dîvânü Lugâti't-Türk t. turk. Türk Dilleri Sözlüğü)[18], jossa se mainitaan turkkilaisten itäisiin heimoihin kuuluvien oğuz-turkkilaisten perustamien kaupunkien joukoss a. X–XI vuosisatojen puolivälissä oğuzien valtio alkoi heikentyä sisäisen epäjärjestyksen vuoksi, joten XI–XII vuosisatojen aikana Kiptšakin valtio tai ”Kiptšakin laakso" kattoi valtavan alueen Irtyšistä Volgaan: Sen vuoksi silloista kaupunkia nimitettiin myös "Kiptšakin (Kazakstanin) kuninkaiden pääkaupungiksi muinaisista ajoista lähtien"[22] ja "Kiptšakin aron portiksi".[19] Sighnaqista tuli yksi vauraimmista kaupungeista Itä-Kiptšakin viljavilla aroilla[23] ja joissakin lähteissä mainitun Hudud al-'Alamin kirjauksen mukaan siinä tuotettuja jauhoja oli markkinoilla ympäri maailmaa.[22] Kaupungin nimeä mainitaan Karakhanin osavaltion kaikissa XI–XII-luvun asiakirjoissa. Mongolien hyökkäyksien aikana vuosina 1219–1220 kaupunki ei helpolla antautunut, sen takia se tuhottiin kokonaan ja elämä tässä pysähtyi pitkäksi aikaa, jolloin osa kaupungista pysyi raunioina. XIII vuosisadan puolivälissä Sighnaq nimellä Sgnah mainitaan niiden kaupunkien luettelossa, jota Armenian kuningas Hethum I vieraili.[23] Sighnaqin nimen voi havaita myös 1300-luvulta löytyneistä kolikoista. Kaupunkia hallitsi mm. Tokhtamysh, Kultaisen ordan hallitsija ja Temurin yksi vaikeimmista vastustajista. XIV vuosisadan puolivälissä perustetun Ak Ordan ((kaz. Ақ Орда) eli Valkoisen Ordan) alueet ulottuivat Araljärven ja Uralin tuntumasta Irtyšiin ja Syrdarjan oikealta rannalta Karatauteihin. Silloin Sighnaq erotettiin Kultaisesta ordasta[19], kunnostettiin ja vuosisadan jälkipuoliskolla siitä tuli Ak Ordan pääkaupunki, jossa jalansijan sai Tokhtamyshin häviön jälkeen Temurin pojanpoika Ulugbek ja Temur-dynastian vaikutus kesti XV-luvun alkuun saakka. Vuonna 1446 kaupunki siirtyi Abulkhair-kaanin omistukseen. Ei ole tarkkaa tietoa siitä, milloin tästä tuli Kazakkien kaanikunnan pääkaupunki, mahdollisesti 1470 luvulla ja oli siinä asemassa Kasym-kaanin hallituskauden aikana (vuoteen 1511)[16] sen poliittisen ja taloudellisen merkityksensä vuoksi. Tuolloin arojen hallitseminen oli mahdollista vain omistamalla Sighnaq ja hedelmällinen tasanko sen ympärillä.[17] Kazakkien kaanit olivat olleet erittäin innokkaita palauttamaan kaupunkinsa ja XVII vuosisadan lopulla sekä kaupungeista Sighnaq, Sauran, Sozak että Turkestanin pohjoisosa pysyivät Kazakkien kaanikunnan hallussa.[19] Esim (Есім) -kaanin hallituskauden aikana kaanikunnan keskusta muutettiin Sighnaqista Turkestaniin. XVI–XVIII vuosisatojen aikana Sighnaq oli Syrdarjan alajuoksulla Kazakstanin suurin kaupunki ja sen 10 hehtaarin suuruista šahristania tai ns. medinaa ympäröi muuri, jossa oli 15 tornia.[21]

Jatkuvien sotien seurauksena kaupunkiin hyökättiin ja sitä tuhottiin, jolloin XVII-luvun lopuksi kaupungista jäi jäljelle vähitellen vain valtava kukkula.[22] Nykyisin kaupungin rauniot sijaitsevat 20 hehtaarin alueella[21] keskellä kuivaa, saksauleja ja piikki- ja orjantappurapensaita umpeen kasvanutta aroa. Sen matalissa kukkuloissa löytyy edelleen arkkitehtonisten poltettuja savitiili- ja laattarakennuksien jäännöksiä.[6] Tämä muinainen kaupunki on kansallinen muistomerkki ja se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.[24]

Saray-Jük

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saray-Jük

{{{alt}}}
Saray-Jük

Saray-Jük ((kaz. Сарайшық), myös Saraitšik (pieni palatsi[10][25]) tai Saraitšik-stanitsa on 1000-luvulla perustettu kylä ja entinen linnoitus Uralin alueella Kazakstanissa. Kaupungin ratkaiseva kehitys alkoi 1200-luvun Tšingis- ja Batu-kaanien hyökkäyksien ajanjaksolla[23][26], jolloin täällä, Uraljoen oikealla rannalla Atırawin alueella, 50 km päässä nykyaikaisesta Atırawin kaupungista muodostui rikas muinainen kaupunki. Saray-Jükin lähistöllä mm. vuosina 1861, 1937, 1950, 1980-luvulla ja 1996–2000[25] suoritetuissa kaivauksissa on löytynyt monien muinaisaikojen marmorifragmenttien, tyypillisten tiililaattojen, metallitöiden ja keramiikkatuotteiden, hautoihin mukaan laitettujen suuressa määrässä korujen, kulta-, hopea- ja kuparirahojen lisäksi ainutlaatuinen keraamisista putkista valmistettu vesi- ja viemärijärjestelmä.[26] Suuren venäläisen ensyklopedian mukaan Hivan kaanin ja historioitsijan Abu al-Ghazi Bahadurin[27] välittämien tietojen pohjalla se on Batu-kaanin veljen[28] ja Kultaisen ordan perineen Berke-kaanin perustama kaupunki, jota arabilaisissa ja persialasisissa lähteissä kutsuttiin nimellä Saray-Džuk t. Sar-Utšug. Muinaisista tataarihaudoista löytyneistä kolikoista paikka tunnetaan nimellä Sarail-Džadita, so. Uusi Sarai.[29] Kaupunki rakennettiin Euroopan ja Aasian väliseen strategiseen solmupisteeseen hallitsemaan laajaa aluetta Irtyšistä Tonavaan ja turvaamaan osan mannertenvälisestä karavaanienreitistä Euroopasta ja Kultaisen Ordan pääkaupungista Saraista (Sarai-Berkesta) Harezmin, samoin Iranin, Intian ja Kiinan kaupunkeihin.

Arkeologisen tutkimuksen tuloksissa 1996-2000 saatettiin erottaa kaupungin kehityksen kolme vaihetta. Sen varhainen vaihe alkoi olemassaolonsa ensimmäisinä vuosikymmeninä uluusin kauppakeskuksena[7], jolloin Saray-Jükissä oli pääasiassa savitiilirakennuksia. Sen laajentuessaan jokirantaa pitkin etelään laitamit täyttyivät jurtista ja kevyistä runkorakenteisista rakennuksista. Toisen vaiheen alkaessa noin vuosina 1330, kaupunki järjestäytyi tiilirakennusten valtaaman keskiosan ympärille ja ulottui saarelle Zaijik (kaz. Жайық)-joen uomien välissä, jolloin valvottiin kaikkia ylityksiä.[27] Kaupungin kukoistuskauden laskettiin alkaneen 1300-luvulla. Seudun topografia muuttui jälleen XV–XVI luvuilla, kun kaupungin keskiosan koko pieneni vähitellen. Valloittajan Timur Lenkin lopullisesti voittaessa Kultaisen Ordan hallitsijan Tokhtamyshin v. 1395, Saray-Jük tuhottiin.[10] Suuren osan asumuksista olivat vieneet myös joenvirtaukset, joiden varrella kaupunki sijaitsi.[30] Kahden viimeisen vuosisadan aikana Zaijik-joen vaihtaessa useita kertoja pääuoman paikkaa, jokavuotisen kevättulvan aikana joki oli ryöstänyt linnoitukselta merkittävän osan kulttuurikerrosta.[27] Kolmas vaihe kaupungin kehityksessä alkoikin XV–XVI vuosisatojen rajalla, jolloin Saray-Jükin e. Saraitšikin joenvartiset asuinalueet tyhjenivät ja asutus siirtyi kaakkoon Sorotšinkan virran varrelle. Itävallan Moskovan suurlähettiläs Sigismund von Herberstein kirjoitti vuonna 1549, että Saraitšikin omisti tuolloin nogain bey Šidak, ja sijoitti kaupungin kartalla Zaijik-joen vasemmalle rannalle. Samoin oli tehnyt myös englantilainen kauppias Anthony Jenkinson, joka vieraili henkilökohtaisesti näissä paikoissa vuonna 1558.[27]

Saraitšikia pidetään sekä 1400-luvulla Volgan alajuoksun oikeapuoliset ranta-alueet, Länsi- ja osittain Keski-Kazakstanin ja osan Baškiriaa valtaneen itsenäisen nomadisen Nogain Ordan pääkaupunkina ja ordan ainoana tiedossa olevana kaupunkina vuoteen 1581 saakka että Kazakkien kaanikunnan poliittisena keskuksena ja pääkaupunkina vuosina 1511–1521.[31] Tämä oli myös Nogain ordan muslimipapiston asuinpaikka, jossa Nogain beyt ja mirzat pitivät tärkeänä antaa tyttärensä vaimoksi sayyideille, koska juuri heitä pidettiin profeetta Muhammadin jälkeläisinä ja he olivat erityisesti arvostetun ryhmän pappeja. Lisäksi kaupungissa asui šeikkejä, mullahia, hafizeja, hajjeja, suufeja ja derviššeja, joten islamin hyväksymisen myötä XIII vuosisadalla alkoi juurtua toimintatapa, että papit antoivat moraalisia neuvoja valtiomiehille, osallistuivat aktiivisesti sekä diplomaattisiin neuvotteluihin että myös kaupungin ja aron elämään "ihmisten opettajina". Monet silloisista hallitsijoista ja sotapäälliköistä lepäävät Saraitšikissa vierekkäin Nogain beyden, mm. epäsuorien tietojen mukaan ordan 16:nnen beyn Šeih-Mamain ja 18:nnen beyn Izmailin kanssa.[27] Jopa oletetaan, että tähän on haudattu seitsemän kaania, heidän joukossaan Kultaisen ordan Sartaq-kaani, Berke-kaani, Toqtaqiya-kaani, Jani Bek, mahdollisesti Mengu-Timur[23], Kazakkien kaanikuntaa vuosina 1511–1521 hallinnut Kasym-kaani jne.[7] Eri lähteiden mukaan joko tsaarin joukkoja pakenevat kasakat[29] tai kaksi astrahanilaista jousimiesrykmenttiä valloittivat ja polttivat Saraitšikin vuonna 1580. On oletuksia, että tänne tuli käymään tsaari Ivan Julma, joka 12 päiväsen oleskelunsa jälkeen määräsi kaupungin kokonaan tuhottavaksi syystä, että kaupungin tietyt alueet viittasivat aukioiden ja katujen samanlaiseen rakentamistyyliin Moskovassa.[10]

Tällä hetkellä Saray-Jükin jäännösten pinta-ala, lukuun ottamatta muinaisen nekropolin viereistä aluetta, on noin 600 x 600 m.[27][32]

Türkistan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Türkistan
Hazret sulttaanin moskeija Turkestanissa v. 1879

{{{alt}}}
Türkistan

Türkistan (kaz. Түркістан) eli Turkestan (X vuosisadalla Šavgar (Šavagar), XII vuosisadalta - Jassy (Яссы – Iasi), Yasy (Yasa t. Yassa); ensimmäinen maininta nimellä Türkistan on XV luvulta) on 1500 vuotta vanha linnoituskaupunki, joka sijaitsee kauppakaravaanien reittien risteyksessä Türkistanin alueella lähellä etelässä sijaitsevaa Uzbekistania. Tämä linnoituskaupunki perustettiin joko 300[33] tai 500-luvulla.[34][35][36][37] Yleensä puhutaan kahdesta keitaaseen nousseesta kaupungista, Šavgarista ja Jassysta (tai Yasysta), joilla tiettyinä historiallisina ajanjaksoina oli erityinen rooli tämän kaupungin menneisyydessä ja joista jälkimmäisestä myöhemmin kasvoi Türkistan (Turkestan), kun taas Šavgar vähitellen katosi.[38] Tšuitobe-linnoituksesta alkunsa saanut Šavgar sijaitsi n. 8 km kaakkoiseen Türkistanista[39] ja oli vuosisatoina VI–XI Turkestanin keitään pääkaupunki, hallitsi sitä ympäröiviä siirtokuntia ja myös Jassya (Yasya). Vuosina 552–702 se kuului Länsiturkkilaiselle ja Turkkilaiselle kaanikunnalle. Vuosina 820–999 se oli osa samanidien valloittamaa aluetta, tärkeä koillisrajojen etuvartioasema, loistava rajalinnoitus ja uskonsotien paikka, jossa X vuosisadan alkupuolelle saakka käytiin jatkuvia taisteluja turkkilaisten heimojen kanssa.[34] Šavgariksi kutsuttu Turkestan esiintyy arabialais-persialaisissa lähteissä IX–X luvuilla, jolloin persialaisen historioitsijan al-Tabarin väitetään kirjoittaneen, että kaupungin asukkaat olivat muslimeja jo v. 755 (Hijrassa 135). Al-Tabari ei kuitenkaan ollut historioitsija modernissa mielessä.

Geografin Abū Ishāq Ibrāhīm ibn Muhammad al-Istachrīn väitetään kuvanneen matkan Šavgarista Sawraniin (Sauraniin) yhden päivän pituiseksi ja Ibn Qudāma al-Maqdisīn luonnehtineen paikkakunnan tumuluksen ympäröimäksi isoksi kaupungiksi, jossa basaarin reunalla on moskeija. Šavgar kukoisti X–XI-luvuilla, jolloin siitä tuli merkittävä käsityö- ja kauppakeskus Syrdarjan kaupunkeja Keski-Aasian ja Horezmin maatalouskeitaisiin yhdistävillä kauppareiteillä. Kun samanidien valtakunta kaatui, Šavgar siirtyi osaksi Kara-Khanidien kaanikuntaa ja sen nimeä X vuosisadan jälkeen ei enää mainita kuin vaan viimeksi Karatšuk Asanin nimisenä paikkakuntana Armenian kuninkaan Hethum I päiväkirjassa matkalla mongolikaanien päämajaan Karakorumiin.[40] XII luvun alkuun mennessä siitä oli enää pieni kylä jäljellä, joka XII[36]–XIV -luvuilla hylättiin kokonaan.

XII luvulta alkaen alueen taloudellisena, myös uskonnollisen koulutuksen ja keskiaikaisen tieteen, turkinkielisten ihmisten henkisenä[41] ja poliittisena keskuksena toimi Kultobe-linnoituksesta alkujaan Jassy, tuleva Türkistan (Turkestan).[39] Maine suuren silkkitien varrella sijaitsevasta rikkaasta asutuksesta levisi koko islamilaiseen maailmaan. Sen tunnetuin asukas oli sufilainen uskonnollinen vaikuttaja ja teologi Ahmed Jasawi, joka saavutti valtavan suosion uskovaisten keskuudessa ja hänen kuolemansa jälkeen kaupungista tuli yksi uskonnollisista keskuksista.[38] Tarkempi tieto kaupungin mongolien valloitussotien aikaisesta kohtalosta puuttuu ja Yasa-nimeä ei mainita Tšingis-kaanin valloituksia kuvaavissa lähteissä, jopa oletetaan, että se antautui mongoleille ilman vastarintaa.[42] Mutta pian sen jälkeen keitaasta tuli jälleen merkittävä poliittinen ja taloudellinen keskus[38] ja 1200-luvun puolivälissä Jassy mainitaan nimellä "Ason" ensimmäistä kerta kirjallisissa lähteissä niiden kaupunkien joukossa, jota Armenian kuningas Hethum I saattueineen vieraili paluumatkallaan Batu- ja Möngke-kaanien luolta kotimaahan.[43] Nimellä Jassy kaupunkia tunnetaan Eremitaašin kokoelmaan kuuluvista, vielä ennen mongolien valloitusta 1210-luvun alussa[39] ja vuosina 1216–1218[44] Jassy-rahapajassa kovaresmiašaahin Mohammed ibn Tekešin nimissä lyödyistä, kuparilla ja hopealla päällystetyistä dirhemeistä.[45][46][47] XVI-luvun lopussa kaupungista tuli Timurin ja Tokhtamyshin taistelutanner, jonka jälkeen vuosina 1396–1398 voittaja Timur aloitti moskeijan rakentamisen Jasawin hautapaikan läheisyyteen. Legendan mukaan, kun rakentamisen alkuvaiheessa rakenne romahti useita kertoja selittämättömistä syistä, hallitsija näki unen, jossa hänet käskettiin ensin rakentaa mausoleumi suufilaiswalille Arystan-baballe ja sen jälkeen hoitaa Jasawin muisto, jolloin hän oli juuri näin tehnytkin. Samasta syystä pyhiinvaeltajat vierailevat mausoleumeissa tässä järjestyksessä. Kaupungin mainetta muslimimaailman uskonnollisena keskuksena nosti Hazret sulttaani.[35]

Kun koko Syrdarjan valuma-alueen keskiosan alueista tuli osa Kazakkien kaanikuntaa, Jassyn kaupungista, josta oli tuolloin kasvanut suurin kauppa- ja käsityökeskus, muodostui kaanien asuinpaikka, tunnettu nimellä Türkistan 1500-luvulta lähtien. Yksi Türkistanin kaupungin ensimmäisistä kazakstanilaisista kaaneista oli Esim (Есім) kaani vuosina 1598–1614 ja 1627–1628 ja siinä välissä hallitsijana oli Tursyn Mohamed (1613–1627).[48] Esim-kaanin hallituskautena kaupungista tuli Kazakkien kaanikunnan pääkaupunki[34], vaikka sen pääkaupunkiasemaa korostavat erityisemmät tutkimukset puuttuvat.[36] Türkistan ei ollut yksistään Kazakstanin hallitsijoiden asuinpaikka, vaan täällä pidettiin säännöllisesti kansallisesti tärkeitä aateliskokouksia valtion ja hallituksen kriittisten kysymyksien ratkaisemisiin.[49] Tässä järjestettiin myös kaanien juhlalliset valtaistuinseremoniat.[6] Türkistanissa Kazakkien kaanit vastaanottivat useita suurlähettiläitä ja tähän rakennettiin useiden hallitsijoiden hautauspaikkoja. Kaupunkia pidettiin kazakstanilaisten ja aristokratian tapaamispaikkana[48], jossa joidenkin lähteiden mukaan kaani oleskeli vain talvisin.[50][51] Türkistan pysyi pääkaupunkina vuoteen 1630, joidenkin lähteiden mukaan 1700-luvulle, kun vuonna 1724 tuli Türkestanista kazakkikaanien päällikön Abulkhairin pääkaupunki. Joidenkin mukaan 1800-luvulle saakka[36], jolloin Türkistan kuului Kazakkien kaanikunnalle joko vuoteen 1847[48] tai 1864 saakka, minkä jälkeen venäläiset joukot piirittivät ja valloittivat kaupungin ja ympäröivistä seuduista tuli osa Venäjän valtakuntaa. Uutta Orenburgin läänin tulokasta kuvattiin XVIII luvulla lähinnä taantumaan pudonneena. Kaupunki ”ei ollut niin jalo kuin se oli ennen” ja “siinä olevat kadut ovat kaarevat ja hyvin ahtaita …”.[34]

XVI–XVIII vuosisatojen aikana Kazakstanin ja Džungarian sodista johtuvasti merkittävä historiallinen osa kaupungista lähellä Ahmed Jasawin mausoleumia tuhoutui, mutta itse pyhäkkö säästyi vahingoilta.[35] Tällä hetkellä kaupunki on Kazakstanin ja Keski-Aasian muslimien pyhiinvaelluskeskus.[49]

Taškent

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Taškent
Taškent

{{{alt}}}
Taškent

Taškent (muinaisissa kronikoissa Šaš (t. Chach)[52], Binkat t. Binket; myös Yuni (Uni), Shi (Ši), Jheshi (Tšzeši)[53], Taškura) on yksi vanhimmista kaupungeista, jonka läpi kulkivat tärkeimmistä kauppareiteistä suuri silkkitie Kiinasta ja Kultainen tie Siperiasta Intiaan ja Eurooppaan. Ja muiden Keski-Aasian muinaisten kaupunkien tavalla sekin asutus muutti enemmän kuin kerran olinpaikkansa: sen alkuperäinen ydin (Šaštepa) syntyi nykyaikaisen Taškentin etelälaitamille, varhaiskeskiaikainen kaupunki Minguryuk (Mingoʻrik) voimakkaine puolustusmuureineen rakennettiin nykyisen Pohjoisen rautatieaseman läheisyyteen ja keskiaikainen Binkat sijaitsi vanhan kaupungin alueella.[54] Nykyisen Taškentin ja viereisen Kazakstanin alueet Chirchiq (Širšik)-joen vesistöalueella, Syrdarjan ja Angren-joen laaksoissa olivat maantieteelliseltä sijainniltaan ja ilmasto-oloiltaan maanviljelyyn ja kotieläintaloudelle suotuisaa aluetta. Ensimmäiset maanviljelijät saapuivat noin 2,2[54] tai 2,5 tuhatta vuotta sitten, jolloin tässä alkunsa sai ja kehittyi Keski-Aasian maatalouden ja kaupunkisivilisaation kehto.[55] Taškentin kaupungin muodostumista edelsi uusasukkaiden asettuminen sen etelälaitamille, 40 km:n päähän nykyisestä kaupungista, keitaan ja arojen rajalle, lähelle Jo'n (uzb. Жўн) virtausta, jonka korkea vedenpinta suosi keinotekoista kastelua ja veden ohjaamista pelloille ilman suurempia vaikeuksia. Alkunsa sai muinainen alkuperäinen ydin, historiallinen Šaštepan (uzb. Shoshtepan) linnoitus ympäröivine puolustusmuureineen jo 400–300-luvuilla eaa. Ensimmäisen arojen imperiumin Kangjun aluevalloituksen yhteydessä 1. vuosisadalla kaupunki tuhoutui, mutta se vaurastui uudelleen ja 200-luvulla siitä tuli pääkaupunki. Luvun jälkipuoliskolla tämän valtion päämiehet laskivat liikkeelle omat kolikkonsa, joissa valtion nimi oli Šašanap (Šaš(i)maa).[55] Maantieteellisesti Šašin väitetään tulleen mainituksi ensimmäisen kerran vuonna 262 sasanidien šahanšahin Šapur I: n keskipersiankielisessä kirjoituksessa, koverretussa torninmuotoisen muinaisen rakennuksen Ka'ba-ye Zartoshtin itämuuriin.[55][56][57][58]

Keskiajan varhaisten vuosisatojen aikana Taškentin alueella muodostui kokonainen solmukohta muutamasta kaupungista ja jopa 20 linnasta ja kylästä[55], joidenkin lähteiden mukaan 30 linnoituskaupungista.[54] Minguryukin ensimmäiset linnoitukset rakennettiin 1. vuosisadan lopulla – 1. vuosisadan alussa ikään kuin jatkeena Šaštepan kaupunkirakentamiselle. Šašimaan valloittivat 400-luvulla hefthaliitit, joiden hallitus hajosi etelästä saapuneiden sasanidien ja pohjoisesta peräisin olevien turkkilaisen kaanikunnan voimakkaiden heimojen hyökkäyksien alla. Turkkilaisen kaanikunnan hallituskauden alkaessa 500-luvulla keitaan keskus muutti alueelle, jossa oli jo Minguryuk, joka 600-luvun alusta sai pääkaupungin aseman. Arabialaisten lähteiden mukaan sitä nimitettiin Madina al- Šašiksi eli Šaš-pääkaupungiksi (Madinat al-Shash)[55][59] Tuolloin talouskasvua edisti Tšatkal-Qurama vuorten malmi-, turkoosi- ja rautavarantojen intensiivinen hyödyntäminen ja näinä aikoina koko alueella tapahtui nopeaa kaupunkikehitystä, joka antoi kronikoitsijoille oikeuden kutsua Šaš-aluetta "tuhannen kaupungin maaksi". Turkkilaisten ja arabien välinen taistelu vaikutusvallasta kiristyi ja Šašin kaupunki valloitettiin ja tuhottiin vuonna 717 (tai 720), mutta sen jälkeenkin valloittajat järjestivät täällä useita kertoja sotaretkiä asukkaiden kapinoiden tukahduttamiseksi.

800-luvulla Šaš oli osa arabien kalifaattia ja Samanid-dynastian aikakaudelta alkoi Šašin kaupunkien uusi taloudellinen nousu. Keskiaikainen Binkat (myös Binket[52][54][59] tai Binkent[58]) nousi vanhan kaupungin alueelle, Minguryukista länteen[54], joiden lähteiden mukaan kahdeksan kilometriä luoteeseen[55] lähelle Bozsuv (uzb. Boʻzsuv) - ja Kalkauz (uzb. Kaykovus arigʻi)-virtausta ja siitä tuli pian Šašimaan suurin kaupunki. Ajanjaksoa 800 – 1100-luvuilla kutsutaan Transoxianan taloudellisen ja kulttuurisen kehityksen ”kulta-” ja ”muslimien renessanssikaudeksi”. Suuri määrä tuon ajan hopearahoja löytyi laajalta alueelta Moskovaan ja Novgorodiin, Suomeen ja Tanskaan saakka. Binkat oli monien uskontojen keskus, jossa arabia edeltävinä aikoina kukoisti zoroastrianismi, laajalti levinneet maatalouden ja hedelmällisyyden kultit, asukkaat tunsivat kristinuskon, buddhalaisuuden ja manilaisuuden. Arabien tultuaan islam levisi väestön keskuudessa, rakennettiin islamilaisia uskonnollisia rakennuksia, moskeijoita, minaretteja, madrasseja jne. Kara-Khanid kaanikunnan turkkilaiset valloittivat 900-luvun lopulla Keski-Aasian, joka jakoi valloitetut alueet itsenäisiksi riippumattomiksi alueiksi. 1200-luvulle Šašmaa oli osana Kara-Khanidian osavaltiota ja silloin eli oletettavasti vuosisatoina X–XII nimi Taškent otettiin käyttöön.[60] Jotkut lähteet väittävät Keski-Aasian ajattelijan ja 1200-luvun tutkijan Abū Rayḥān Muḥammad ibn Aḥmad al-Bīrūnīn omassa Intian-tutkimuksessaan todenneen nimen Taškent alkuperän johtuvan "tämän kaupungin turkinkielisestä nimestä Taš (Tash t. Taškand).[59] 1200-luvun alussa Taškentin keitaan tuhosi Kovaresmian šaahi Muhammad, mutta mongolien valloituksen aikaan (1220) Taškent oli tärkeämmässä asemassa kuin muut Transoxianan kaupungit.[60] Tuhoutuneesta kaupungista oli 1300-luvulle mennessä kasvanut suuri ja vauras ja Timur Lenk ja Timuridien dynastian hallituskaudella Taškentille palautettiin vahvan, hyvin varustautuneen linnoituksen merkitys, sen alue laajeni, käsityötuotteiden tuotanto kehittyi, kauppa ja kulttuuri kukoistivat.

1500-luvun alussa feodaalisen Shaybanid-dynastian asettuessa Išimin ja Irtyšin aroille, Taškentista tuli sen pääkaupunki.[59] Silloin turkkilaisten heimojen keskuudessa alkoi erottua kazakstanilaisuus ja prosessi vahvistui vuosisadan puolivälissä kazakkien kielen, kulttuurin ja talouden ilmestyessä.[61] Voimakkaina ja sotilaallisina tunnetut Kirgisian kazakit (nykyisiä kazakkeja kutsuttiin vuoteen 1925 saakka Kirgisian-kazakeiksi heidän erottamiseksi kirgiiseistä ja kasakoista[62][63]) taistelivat nogaita ja Siperian tataareja vastaan, miehittivät Kirgisian arojen keskialueet XVI luvun lopulla usein hyökätessä Taškentiin[50], jota siihen aikaan mm. Venäjällä tunnettiin nimellä Taškura.[52][54] Vuosisadan jälkipuoliskolla, pitkän piirityksen jälkeen vuonna 1580 Abdulla II -kaani[64] antoi käskyn tuhota Taškentin muurit ja sytyttää kaupungin tuleen.[54] Kazakkien kaanit valloittivat kaupungin vuonna 1586[7] ja Tevkel-kaanin (Tauekh-kaanin) valtakausi alkoi.[65] Vuonna 1627 yhdistämällä Kazakstanin armeijan Esim (Jesim)-kaani[50] miehitti Turkestanin v. 1630, josta lähtien Taškentista tuli kaanien vakinainen asuinpaikka ja pääkaupunki.[66] Noin vuosisadan ajan Taškent pysyi Kazakkien kaanikunnan keskuksena ja se isännöi vuosittaisia korkeimman lainsäätäjän Maslikhatin, Kurultain kaltaisia kokoontumisia merkittäviä päätöksiä varten. Lopuksi Esim-kaani luopui Taškentin johdosta ja valloitti itselleen Ferganan.[12] Invaasion myötä v. 1723[28] yhdistyneiden džungarien ja kiinalaisten välisissä kiivaissa taisteluissa kazakstanilaiset menettivät Taškentin.[6][7] Kazakkien kaanikunnan romahtaessa ja kazakstanilaisten jüzien (ordien) etenessä kohti tai osiksi uusia valtionmuodostelmia[67], Kokandin kaanikunta käytti hyväkseen Džungarian ja Kalmykijan hyökkäysten heikentämiä Etelä-[68][69] ja nykyisen Kaakkois-Kazakstanin[61] alueita ja valloitti 1800-luvun alussa kazakkien asuttamat valtakunnat Uralista Tienšaniin ja Siperiaan saakka. Joidenkin lähteiden mukaan näin nomadisten uzbekkien asustama Taškent pysyi edelleen kazakstanilaisten pääkaupunkina ja sitä yhteensä n. 200 vuotta[70] siihen saakka, kun v. 1864 kenraali Mihail Tšernjajev oma-aloitteisesti valtasi kaupungin ja Kokandista tuli Venäjän vasallivaltio.[71]

Alaş-qala (1917–1920)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Semey
Semipalatinsk tammikuussa v. 1867.

{{{alt}}}
Alaş-qala

Alaş-qalasta (nykyisestä Semeystä), tarkemmin sen Irtyšjoen oikealla rannalla sijaitsevasta kaupunkiosasta nykyiseltä nimeltä Žana-Semey tuli Kasakstanin, tuolloin Venäjän sisällissodan aikoina Alaş Orda -puolueen (Alaš Ordan) johdolla itsejulistautuneen autonomisen Alašin tasavallan virastokeskuksen kortteli vuosina 1917–1920. Orenburgissa 5.–13. joulukuuta v. 1917 järjestetyllä II:lla yleiskazakstanilaisella kansankongressilla päätettiin muodostaa alueelliskansallinen autonomia hallinnollisine keskuksineen silloisessa Semipalatinskissa (so. Semeyssä).[72] Siihen aikaan kaupunki koostui Irtyšin holkin Semipalatinka-joen virtausalueella perustetusta useasta slobodasta, joista joen vasempaan rantaan ulottunut Zaretšnaja (joentakainen) sloboda nimettiin virallisesti kuusi kuukautta ennen autonomisen alueellisen tasavallan luomista Alašin kaupungiksi e. Alaš-kalaksi (Alaş-qalaksi)[73] ja se oli niin Venäjän valkoisen armeijan (vuosina 1918–1919) kuin Alaş Ordan väliaikaisen hallituksen majapaikkana. Kaupunki sijaitsi Kazakstanin ns. pääväylällä, Irtyš-joella, jolla ensimmäinen höyrylaiva Tjumeniin alkoi purjehtia vuonna 1880[74], ja sen rautatieverkko yhdisti Venäjän Kazakstanin etelä- ja itäosiin. Siten tästä jo 1900-luvun alkupuolella merkittävästä alueellisesta hallintokeskuksesta Itä-Kazakstanin aroilla muodostui sekä vallankeskittymä että Kazakkien kaanikunnan, helmikuun vallankumouksen ja Venäjän imperiumin romahtamisen jälkeen elpyneen kazakkiväestön valtiollisuuden symboli.[73]

Kazakstanin tasavallan presidentin asetuksella 21. kesäkuuta 2007 Semipalatinskin kaupunki nimettiin uudelleen Semeyksi.[36]

Semey on yksi Kazakstanin vanhimmista kaupungeista. Kaupungin alkuperä juontaa Siperian kuvernöörin Matvej Gagarinin vuonna 1713 ehdottamaan hankkeeseen rakentaa linnoitettu linja Tobolskista Irtyš-joen vartta pitkin suojelemaan Venäjän imperiumin eteläisiä ja itäisiä osia Džungarian hyökkäyksiltä.[75][76] Pietari Suuri näki linnoituksia valtakunnanrajan takaisilla vuoristo- tai aroalueilla myös laajentamassa kauppareittejä ja kullankaivauksia. Vuonna 1717 eversti P. Stupinin johdolla perustettiin yksi monista alueen retkikunnista, joista vuonna 1718 Vasilji Šeredovin johtama yksikkö perusti linnan Irtyšin rannalle paikkaan, jossa aiemmin oli ollut Doržinkitin kaupunki. Jo vuonna 1616 Doržinkitinia oltiin mainittu tsaari Mikael Romanovin kirjeessä suurena kaupunkina. Myöhemmin myös venäläiset tutkijat mainitsivat Bukhara-tyyliin rakennetun ja Kazakstanin ja Džungarian sotien aikana rappeutuneen kaupungin buddhalaisen temppelin (tai lamalaisen luostarin) seitsemästä kauniista ja isosta salista (kamarista). Vuodesta 1745 alkaen Semipalatnaja (Seitsemän kamarin) linnoitus kuului Siperian provinssiin ja vuonna 1760 sen nimi annettiin virallisesti linnoitukselle, joka rakennettiin nykyisen kaupungin sijaintipaikkaan. Ensimmäinen suorakaiteinen puinen linnoitus keskellä soita vaurioitui useaan otteeseen vielä tuntemattoman Irtyšin kevättulvista johtuvasti. Lisäksi sen koillispuolella kohonneet hiekkavuoret sijaitsivat niin lähellä, että linnoitus näkyi kuin kämmenellä. Sen edustalla jokea pitkin levittäytyneet saaret peittivät vihollisen lähestymisreitit ja vaikuttivat tykistön toimintaan, joten linnoitukselle päätettiin valita uusi paikka. Vuonna 1776 linnoitus siirrettiin ja tällä kertaa kenraaliluutnantti I. Springer valitsi harkintansa mukaan paikan joko n. 13 (12 virstan[76]) vai 18 kilometrin etäisyydelle olemassaolevasta.[74] Nykyinen sijaintipaikka on kaupungille jo neljäs. Kaupungin jatkuva muovautuminen näkyi väestön kokoonpanossa, johon linnoituksen perustamishetkellä kuuluivat rakuunat, sotilaat, kasakat, palvelusväki ja karkotetut. Ensimmäisten uudisasukkaiden joukossa olivat tataari- ja muut aasialaiset kauppiaat, ajan myötä kazakit. Tämä Seitsemän kamarin linnoitus lakkasi pian olemasta pelkästään sotilaallisesti strategisena raja-asemana, kehittyessä tärkeäksi kauppapaikaksi, joka yhdisti Venäjän ja Kazakstanin lisäksi myös Venäjän, Keski-Aasian ja Länsi-Kiinan. Vuonna 1782 linnoitus sai kaupungin aseman ja XIX lopussa–XX alussa tämä oli Venäjän keisarikunnan edistyneimpien ajattelijoiden, mm. kirjailijan Fjodor Dostojevskin poliittisen maanpaon paikka. Täällä opiskeli ja asui tunnettu Kazakstanin runoilija Abai Kunanbajev.[74] Vuonna 1854 tänne karkotettu F. Dostojevski pääsi sotamieheksi Semipalatinskissa kortteeravaan jalkaväkipataljoonaan ja puolentoista vuoden kuluttua (lokakuussa 1855) hänelle palautettiin upseerin arvo, oikeus kirjoittaa ja vastaanottaa kirjeitä ja jatkaa kirjallista työtään. Kirjailijan kynästä täällä tuli romaani “Stepanšikovon kylä” ja alkunsa sai ”Muistiinpanot kuolleiden talosta”.[76] Juuri siksi ei ole yllättävää, että Semipalatinsk valittiin itsejulistautuneen Alašin tasavallan pääkaupungiksi.[6]

Kaupunki oli tuonaikainen koulutus- ja kulttuurikeskus, joka houkutteli nuoria naapurialueilta ja sitä ensisijaisesti Semipalatinskin opettajien seminaarin ansiosta. Rikkaana tiedekeskuksena pidettiin Semipalatinskin kirjastoa. Maallisen opetuksen lisäksi kaupungista saatiin henkistä sivistystä, jota Semipalatinskin madrasassa mm. 1800-luvun puolivälissä luki yksi kazakin kirjakielen perustanlaskijoista Abai Qunanbaiuly. Kaupungin alueella oli 12 kivestä, tiilestä ja puusta rakennettua moskeijaa, jotka edelleen erottuvat ainutlaatuisella arkkitehtonisella tyylillään ja joita esiintyy usein Tatarstanissa ja Baškortostanissa. Alašin autonomisen hallituksen virastokeskuksen korttelista ainoana todistajana on jäänyt Tinibayn moskeija, joka rakennettiin vuonna 1834. Niinä vuosina joen oikealle puolelle oli asettunut kaksi slobodaa - Tataari- ja Taškent, joiden nimet viittasivat pääasiassa tataarilaiseen ja uzbekistanilaiseen väestöön, jolle lisäksi myöhemmin sinne asettui kazakstanilaisia. Tästä syystä Alaş-qalassa tuolloin olivat menossa voimakkaat pan-turkismin, turkkilaismuslimien solidaarisuuden ja jadidismin aatteen ja uudistuksen, valtakunnan muslimiympäristön kansojen valaistumisliikkeen ajat. Kaupungin jadidismin vaikutuksen alaisessa alašordalaisessa aatteessa oli joidenkin lähteiden mukaan Kazakstanin kansallisen itsemääräämisoikeuden edistämisen, demokratian ja parlamentarismin alkusykettä. Kazakstanin ensimmäinen jalkapallojoukkue ”Žarys”, jossa Muhtar Äwezov pelasi, näillä lakeuksilla ensimmäinen sirkus, jossa Kažymukan Munaitpasov esiintyi, ja palopalvelu saivat alkunsa edistyneessä Semipalatinskissa. Niistä, jotka tulivat kaupunkiin etsimään onnea, voidaan mainita vielä kuuluisa laulaja Amre Kašaubaev, joka nuoruudessaan vartioi rikkaan kauppiaan Karažan Ukibajevin nahkavarastoa ja myöhemmin esiintyi maailmannäyttelyllä Pariisissa. Tämän kaupungin asukkaat olivat yksiä ensimmäisiä, jotka saivat puhelinliittymän. Kehityksen moottori oli kaupallinen ja taloudellinen toiminta, pääosin kehitettiin jauho-, nahka-, villa-, saippua-, tislaamo- ja öljyteollisuutta, paikka oli alkujaan kuuluisa myös laajoista lihahankinnoistaan. Aivan Siperian rajalla lähellä Kiinan rajaa, kauppakaravaanien reitillä sijaitseva kaupunki ei ollut yksistään valtakunnan portti Aasiaan, jonka kautta tavarat kulkivat Keski-Aasiasta ja Kiinasta Venäjälle, vaan myös kauppa- ja logistiikkakeskus. Kiinasta ja Uzbekistanista Semipalatinskiin ja edelleen kohti Venäjää matkustivat sekä karavaanit että laiduntajat. Vuoteen 1917 mennessä siihen oli keskittynyt Kazakstanin intelligenssi ja yrittäjäluokka.[73]

Orenburg (1920—1925)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Orenburg
Kaupunkimaisemaa Orenburgissa.

{{{alt}}}
Orenburg

Orenburg (kaz. Орынбор) hyväksyttiin Yleisvenäläisen toimeenpanevan keskuskomitean ja Venäjän SFNT:n Kansankomissaarien neuvoston tekemällä asetuksella " Kirgiisien autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan perustamisesta" takaamaan hallinnolliset palvelut kazakstanilaiselle väestölle.[6] Vuonna 1919 Neuvostoliiton hallitus oli Kazakstanin viranomaisten täyden tuen tarpeessa, koska edelleen oli menossa sisällissota. Maahan olisi pystynyt tarttumaan väkisinkin, mutta Neuvostoliiton johto tarvitsi alueen koko väestön tuen ja päätti olla estämättä Alaş Ordan johtokunnan (yhdessä väliaikaisen Siperian hallitusjäsenten kanssa) jo vuonna 1917 aloitettua ja vuonna 1920 käynnissä olevaa autonomisen eli itsehallintoalueen virallistamista. Heinäkuusta 1917 alkaen Orenburgissa järjestettiin kokouksia, joihin osallistuivat melkein kaikkien Kazakstanin alueiden edustajat, ja joissa valtuuskunnat keskittyivät kansalliseen autonomiaan. Tammikuussa 1918 Puna-armeija valloitti Orenburgin ja alašordalaiset joutuivat poistumaan kaupungista. Orenburgin konferenssi 11. kesäkuuta 1920 päätti Orenburgin provinssin liittymisestä Kirgisiaan[77] (Kazakstaniin[78]). Tulevan tasavallan ensimmäisen neuvostohallintoelimen kotipaikaksi aiottiin 10. heinäkuuta 1919 Venäjän SFNT:n kansankomissaarien neuvoston tekemällä päätöksellä nimittää kaupunki Orenburg.[77] Kirgisian (Kazakstanin) autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan perustamisesta 26. elokuuta 1920 annettu asetus hyväksyttiin ja se astui voimaan heti samana päivänä. Kazakstanista tuli autonominen alue Venäjän SFNT:n sisällä ja sen pääkaupungiksi julistettiin Orenburg.[78]

Vaikka Orenburg sijaitsi Kazakstanin rajalta 100 km päässä, Venäjän kansanedustajien neuvosto luotti kaupungin antamaan tukeen vaikutusvaltaisena proletariaattisena keskuksena ja piti sitä Kazakstanin (t. Kazakkien) autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan muodostumisen vaiheessa ja olemassaolon ensimmäisinä vuosina kaupunkina, joka täytti maan hallinnollisen ja poliittisen keskuksen vaatimukset. Hallituksen työtä haittasivat kaupungin syrjäinen asema ja kazakstanilaisen väestön pieni prosenttiosuus, mutta taloudelliselta kannalta se oli ainoa hyväksyttävä paikkakunta lähellä suurempaa osaa Kirgisiaa.[77] Poliittiselta kannalta kymmenien miljoonien verran kouluakäymättömään väestöön ilman organisoitua proletariaattia ja joukossa edelleen kulakkeja, etenkin Taškentin puolella, nähtiin ainoana keinona käyttää Orenburgin valtaa ja valtiokoneistoa. Koko maailmanvallankumouksen onnistumisen kannalta Orenburgin tehtävänä oli olla Neuvostoliiton ja puoluehallituksen näiden alueiden vartiointikeskuksena etnisen vihan välttämiseksi, jotta näillä kansoilla ja taaksepäin jätettävillä itämaisilla kulttuureilla olisi mahdollisuus menestyä Neuvostoliitossa.

Tuolloin oli liikkeellä myös mielipiteitä, että Orenburgilla syrjäisen sijaintinsa vuoksi ei ole erityistä vaikutusta aroalueiden kehittymiseen, lisäksi pitkäaikainen kazakkien sisällissota puhkeaa tuskallisempaan taistoon, jos yrittää ahdata kazakit Kirgisiaan, jossa runsaan tataariväestön läsnäolo voi pahentaa tilannetta entisestään, ja että sekä Kirgisian että Orenburgin kansalaisten liian erilaiset kulttuurierot lisäävät vallan eristystä ja keskinäistä väärinkäsitystä. Jotta tukahduttaa kirgiisien mahdollinen vastavallankumous, Kirgisialle pitää antaa mahdollisuus autonomiaan erikseen ja Orenburgin liittäminen Kirgisiaan merkitsee vain sitä, että luodaan epäluotettava tilkkutäkkitasavalta.[77] Yllä mainituista syistä Orenburg ei pysynyt Kazakstanin pääkaupunkina kauan.

Qızılorda (1925–1929)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Qızılorda
Ak-Metšet. Illustraatio v. 1911—1915.

{{{alt}}}
Qızılorda

Qızılorda (entinen Perovsk, vuodesta 1820 Akmetšet (kk: Ақмешіт, 'Valkoinen moskeija', alk. vuodesta 1925 Kyzyl-Orda (Kyzylorda) eli 'punainen pääkaupunki') oli Kazakstanin (t. Kazakkien) Autonomisen Sosialistisen Neuvostotasavallan pääkaupunki. Joidenkin lähteiden mukaan Kazakstanin viime aikojen valtiojohto on tunnustanut Syrdarja-joen rannalla pääkaupungin asemassa olleen vain kolme kaupunkia: oğuz-turkkilaisten valtion Jankentin, Kiptšakin valtion ja XIV-luvulta lähtien Valkoisen ordan (sotajoukkueen) Sygnakin ja Kyzylordan, joka oli Kazakstanin ensimmäinen pääkaupunki.[17] Akmetšet-linnoituksen perusti Kokandin kaanikunnan hallitsija Omar-kaani v. 1820 varuskunnaksi[79] ja etuvartioasemaksi Kazakstanin aroalueelle. Venäjän joukot kenraalin V. A. Perovskin johdolla hyökkäsivät 28. heinäkuuta 1853 hallitsijan Yakub-bekin johtaman kokandilaisarmeijan puolustamaan linnoitukseen, jonka jälkeen se nimettiin Perovskin linnoitukseksi.[6] Perovsk oli ensimmäinen kaupunki Kazakstanissa, jossa 30. lokakuuta 1917 paikallisen varuskunnan työntekijöiden ja sotilaiden valtavaa mielenosoitusta seurasi vallan siirto neuvostoille. Nimi Akmetšet palautettiin v. 1922 ja idea pääkaupungin siirtämisestä Orenburgista tähän syntyi samana vuonna, vaikka kaupunki oli vielä osa Turkestanin autonomista sosialistista neuvostotasavaltaa. Paikka oli houkutteleva, koska se sijaitsi runkoradalla maan eteläosassa ja alueella, jossa asuivat pääasiassa kazakstanilaiset. Vuonna 1925 Kyzyl-Ordan alueella oli 22 tuhatta kotitaloutta, joista vain 476 olivat venäläisiä. Aidon kazakkien keskuksen luomissuunnitelmien toteuttamista varten jouduttiin odottamaan osan maakuntien siirtymistä Turkestanin ANT:sta Kazakstanin Autonomiseen Sosialistiseen Neuvostotasavaltaan.[80] Siirtoprosessi alkoi vuonna 1925, jolloin Kirgiisien ANT:n keskusjohtajisto 9. helmikuuta (joidenkin lähteiden mukaan 6. huhtikuuta[78]) päätti pääkaupungin siirrosta Orenburgista maakuntakaupunkiin Akmetšet. Kazahstanin (a. Kazakstanin tai Kazakkien) autonominen sosialistinen neuvostotasavalta syntyi 15.-19. huhtikuuta tai joidenkin lähteiden mukaan 15. kesäkuuta 1925[78], jolloin Kirgiisien ASNT nimettiin uudelleen, ja päätöksen täytäntöönpano annettiin Kazakstanin (tai Kazakkien) ASN:n kansankomissaarien neuvostolle.

Qızılorda, tuolloin Akmetšet itsestään ei täyttänyt pääkaupunkia koskevia vaatimuksia, valtion laitoksille ei ollut valmista vakiintunutta infrastruktuuria ja rakennuksia. Kaupungissa oli hyvin vähän sopivia rakennuksia, ne olivat rappeutuneita ja peruskorjauksen tarpeessa. Samaan aikaan 49 valtiolaitosta ja 1 150 työntekijää oli kuljetettava uuteen pääkaupunkiin. Kun asuntokanta tuskin majoitti omaa väestöä, oli pakko yli tuhannen ihmisen majoittamiseen mukauttaa romahduspisteessä latoja, keittiöitä, saunoja, jopa osa paikallisista karkotettiin kodeistaan talojen vapauttamista varten valtiolaitosten työntekijöille. Rahaa tarvittiin valtiovirastorakennusten, puhelinkeskuksen ja voimalaitoksen rakentamiseen, Syrdarjan rantatöyräiden vahvistamiseen, vesipumppujen korjaustöihin. Lisäksi kaupunkiin piti saada 50 uutta rakennusta, mukaan lukien 15 asuintaloa, koska asuntojen puute ei antanut periksi ja elokuussa 1925 oli 200 ihmistä yhä asuntojonossa. Saapuvat hallituksen jäsenet ja työntekijät kohtasivat valtavia yhteisöllisiä vaikeuksia, koska Kyzylordalla ei tuolloin ollut kaupunkitaloutta ja välttämättömien palvelujen riittävää tarjontaa. Kaupungissa puuttui sähkövalaistus ja kadut olivat yöllä täysin pimeitä. Pieni generaattori toimi vain elokuvateatterissa ja käytössä olivat petrolilamput, joten työntekijöiden piti kantaa mukanaan pulloja, joita he iltaisin työpäivän jälkeen kävivät öljyvarastolla täyttämässä. Kaupungin vesilaitoksena toimi pieni vesipumppu, joten syyskuussa 1925 otettiin käyttöön vedenkäyttöä koskevat säännöt. Kansankomissaarien neuvosto joutui pian säästämään rahaa vähentämällä asuinpinta-alan neliömäärää sekä asukasta että valtiolaitoksen työntekijää kohti, säästöä yritettiin saada rakentamalla useita lähekkäin olevia taloja varten yhteisiä sosiaalitiloja ja ulkorakennuksia ilman perustusta. Rakennusmateriaaleja, kuten hiekkaa, alabasteria, tiiliä ja kalkkia oli riittävästi, mutta muilta alueilta tuodut materiaalit, kuten puu, sementti ja lasi eivät riittäneet. Kyzylordan ilmasto-olosuhteet ja pohjaveden taso 18 metrin syvyydessä eivät mahdollistaneet kovin korkeiden rakennusten rakentamista. Kaupungin katuja ei päällystetty ja siksi Kyzylordassa oli pölyä kaikkialla. Kaupunki hautautui pölyyn puhdistuksesta huolimatta ja ei voitu selviytyä tästä ongelmasta, koska katujen päällystäminen olisi vaatinut sellaisia varoja, joita tasavallalla ei tuolloin ollut ja kadujen kastelukin kaatui siihen tarvittavan veden puutteeseen. Vedensaannin tilanne oli erittäin huono vesipumppuaseman huonosta kunnosta johtuen. Ei ollut riittävästi saunoja kaupunkilaisia varten. Lokakuussa 1925 kaupungissa havaittiin keskeytyksiä jauhojen ja leivän myynnissä.[80]

Sekä virhearvioinnit "punaisen pääkaupungin" rakentamisessa että Turkestan-Siperian Almatyyn suuntautuvan pääradan pikainen valmistuminen johtivat lopuksi siihen, että huhtikuussa v. 1927 päätettiin pääkaupungin uudelleensiirrosta. Alma-Ata oli tuolloin melko maakunnallinen kaupunki: asuntokanta koostui yksikerroksisista puisista rakennuksista, ei ollut vesihuoltoa ja vettä kannettiin ojista, johon saattoi virrata jätevettä, käytännössä ei ollut sähköä ja puuttuivat yhteydet.[81] Koska kaupungin varustautuminen kesti jonkun aikaa, muuttivat valtion laitokset uuteen pääkaupunkiin vasta vuonna 1929.

Alma-ata (1929–1993) ja Almaty (1993–1997)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Almaty
Varhaisaamu Almatyssa.

{{{alt}}}
Almaty

Vuonna 1929 pääkaupunki siirrettiin maan suurimpaan kaupunkiin Alma-Ataan ja se oli Venäjän SFNT:aan vuonna 1936 liitetyn Kazakstanin (t. Kazakkien) autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan hallinnollisena keskuksena vuoteen 1939, jolloin autonomia vaihtui täysimittaisempaan neuvostovaltaan ja uusi hallinnollinen yksikkö, Kazahstanin sosialistinen neuvostotasavalta oli pinta-alaltaan Neuvostoliiton toiseksi suurin jäsenmaa. Nykyisen Almatyn paikalla lähellä Malaya (Malaja-pientä) Almatinka jokea alueen valtasi X—XIV vuosisatoina keskiaikainen asutusalue, johon Venäjän tsaari päätti rakentaa sotilaallisia etuvartioasemia[36] ja johon vuonna 1854 venäläiset kasakat rakensivat sotilaallisen Vernyin linnoituksen. Jo seuraavana vuonna ensimmäiset maahanmuuttajat Keski-Venäjältä saapuivat Vernyiin, jolloin alueen kauneus ja leuto ilmasto saivat heidät välittömästi hämmästyneiksi. Pian tänne muutti Alatau-alueen hallintokeskus. Laajamittainen kehitys kuitenkin alkoi sen jälkeen, kun kaupungista tuli autonomisen valtion asiakirjojen mukainen vuonna 1927 ja varsinainen pääkaupunki vuonna 1929.[6]

Almaty sijaitsee tasangon ja vuorten välissä Kazakstanin eteläisessä kaakkoisosassa, Kirgisian rajan tuntumassa.[82][83] Kaupunki on 1800-luvulla perustettu aito kazakstanilainen kaupunki Tienšan-vuoriston juurella[84] ja on maan suurin kaupunki noin 1,6 miljoonalla asukkaallaan. Almatyssa virtaa kaksi jokea, Bolšaja ja Malaja Almatinka sekä niiden sivujoet.[36][85] Almaty tunnettiin aiemmin vuosina 1921–1992 ”Alma-Ata”[86], joka on suomeksi käännettynä alma- omena, ata (aty) -isät tai isoisät, joten kaupungin symboli ja tunnustuote on omena. Almatyn alueen omenapuut ovat tieteellisesti tutkittuina kazakstanilaista alkuperää ja aluetta pidetään omenanviljelyn synnyinseutuna.

Kaupungin eteläpuolella kohoavat lumihuippuiset Trans-Ili Alataun (Zailijsky Alataun) vuoret, jossa 4376 metrin korkuinen Komsomol-niminen huippu sai vuonna 1998 presidentti Nursultan Nazerbajevin mukaan nimeksi Pik Nursultan (vuoteen 1935 – Malyy Almaty). Almatyn vuorenrinteessä tasaisesti nouseva keskusta[87] sijaitsee 700–900 metriä merenpinnan yläpuolella[88] ja kaupungin vapaa-ajanviettoalue Kok Tobe jopa yli kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Kaupunkia puoliympyrässä ympäröivistä vuorista johtuu vaarallisten mutavyöryjen uhkaa[83] ja jopa Kok Toben TV-tornin massiivinen jalusta on koitunut vaaraksi vuoren rinteelle, joten sitä on jouduttu lujittamaan.[89] Almatyn kaupungin laidat ja itse kaupunki sijaitsevat Alma-Atinskin seismisesti aktiivisella alueella Kaakkois-Kazakstanin 9 asteikon vyöhykkeellä ja ovat usein vaurioituneet maanjäristyksissä. Voimakkaita ja tuhoisia järistyksiä koettiin jo 1800-luvun lopulla.[90] Mm. 9. kesäkuuta (joko 28.[91] tai 29.[92] toukokuuta) 1887 aamuvarhain iskeneen Richterin asteikolla 7,3 magnitudin Vernenskojen maanjäristyksen, joka aiheutti sen verran vakavia tuhoja n. 30 tuhannen asukkaan Vernyin kaupungille (Almatyn entinen nimi vuoteen 1921 saakka), että nousi kysymys silloisen Semiretšenskin alueen hallintokeskuksen siirtämisestä turvallisempaan paikkaan.[85] Ja jo kahden vuoden kuluttua 12. heinäkuuta (1. heinäkuuta) 1889 tapahtuneen Chilikskojen (Tšilikskojen) maanjäristyksen[91], jolloin Richterin asteikolla 8,3 magnitudin järistys tuntui n. 160 tuhannen km² kokoisella alueella.[93] Kazakstanin ja koko ihmiskunnan historian voimakkain oli Richterin asteikolla 8,2 magnitudin Keminin maanjäristys[94][95] 4. tammikuuta v. 1911 (23. joulukuuta 1910), jonka seurauksena muodostui Kaindy-järvi[96][97], jota monet turistit pitävät yhtenä Kazakstanin kauneimpina ja viehättävimpinä. Kaupungin suosituimman, Panfilovin puiston laidalla on vuoden 1911 maanjäristyksestä selvinyt Ylösnousemus- eli Zenkovin katedraali, joka on nauloja myöten puuta.[98] Voimakkaimpien joukkoon kuuluvat myös Kemin-Chüyn (Kemino-Chuyskoye) 20. kesäkuuta 1936, Chilikskoye (Tšilikskojen) 30. marraskuuta 1967, Sary-Kamyshskoye 5. kesäkuuta 1970 ja Dzhambulsky 10. toukokuuta 1971 tapahtuneet katastrofit, jotka ovat nimetty järistyksen episentrumin maantieteellisen sijainnin perusteella.[99][100] Kaikki edellä mainitut maanjäristykset olivat melko voimakkaita, jotkut niistä ylittivät 8 magnitudia.

Asiantuntijoiden mukaan Almatyssa tapahtuvan noin 8,5 magnitudin maanjäristyksen seurauksena väestön kokonaismenetykset voivat nousta noin 600 tuh. ihmishenkeen. Kodittomiksi joutuisi 450 tuhatta, koska 70% rakennuksista tuhoutuisi ja 50% kaupungista raunioituisi. Hätätilanneministeriön laskelmien mukaan vaikein tilanne kehittyy Auezovin, Bostandykin ja Turksibin alueilla. Aineellisten vahinkojen kokonaismäärä voi ylittää 15 miljardia dollaria.[99] Vuonna 2017 Almatyssa tapahtui maanjäristyksiä koko vuoden ajan ja 30. joulukuuta kirjattiin 4,4 suuruusluokan maanjäristys.[100] Almatyssa tapahtuneita maanjäristyksiä on todettu helmikuun alussa 2018, jolloin toisen voimakkuus oli 4,2 ja epitsentrumi sijaitsi 5 km syvyydessä melkein 600 km Almatysta pistettä. Toinen, kaksi päivää aikaisemmin 2. helmikuuta todettu tärähtely tapahtui 10 km: n syvyydessä voimakkuudella 2-3. Järistyksen keskus sijaitsi silloin kaupungin alueella ja vapina tuntui selvästi Gagarin-kadun 125. koulun läheisyydessä. Kazakstanin seismisten asemien toimesta 7. syyskuuta 2019 havaittiin 4.6 magnitudin maanjäristys, joka tapahtui lähellä Alma-Ata-kaupunkia. Maanjäristyksen keskus sijaitsi silloin 11 km länteen kaupungista.[101]

Almaty on alueen ja tasavallan historiallinen, kulttuurinen ja liike-elämän keskus, yksi tasavallan budjetin tärkeimmistä tulontuojista, josta nykyisin on tullut jännittyneiden ympäristöolosuhteiden keskipiste. Melko vaikeaksi luokiteltu ympäristötilanne johtuu enimmäkseen kaupungin sijainnista varsinaisessa vuoriston ympäröimässä altaassa ja kuten Ateena tai Los Angeles, Almaty kärsii päästöjen aiheuttamasta voimakkaasti saastuneesta ilmasta. Kaupunki ei voi ylpeillä puhtaasta ilmasta, sen yllä roikkuu jatkuvasti harmaa savua, josta yli 80% kuuluu moottoriajoneuvoille.[102] Koska siellä on yhä enemmän ajoneuvoja, jotka myrkyttävät ilmakehää, päästöjen saastuttamalta huonolta ilmalaadulta kaupunki on maan ensimmäisten joukossa ja pääsi vuonna 2010 maailman saastuneimpien kaupunkien luetteloon.[36] Vuonna 2017 vilkas liikenne ilman bensan tai dieselin katkua alkoi onnistua kaasukäyttöisten ajoneuvojen määrän kasvaessa[82], erityisesti raskaan liikenteen sektorilla. Kaupunkia kuitenkin vaivaa vielä maaseudun väestön massamuutto ja rakennuskohteiden puuttuminen. Viime vuosina on ollut useita skandaaleja, jotka liittyivät saastuneen lumen varastointiin Butakovka-joen, Big Almaty järven ja Sayran tekojärven rannoille, jossa hiekalla, polttoaineilla, voiteluaineilla ja kemikaaleilla saastunut kaupungin lumi ja jää ovat vaikuttaneet keväisten vesien laatuun ja vahingoittaneet vesistöjen ekosysteemejä.[103]

Almaty oli Kazakstanin pääkaupunki vuoteen 1993 saakka. Tämän jälkeen Almaty oli Kazakstanin tasavallan pääkaupunki vuoteen 1997 ja Almatyn alueen keskusta vuoteen 2001 asti. Tyypillinen neuvostoaikojen metropoli Almaty on edelleen Kazakstanin suurin kaupunki, maan sekä kaupallinen että kulttuurinen keskus.[104] Almatyn maantieteellinen sijainti maan kaakkoisilla laitamilla, vain 35 km: n päässä Kirgisian rajasta, lähellä Tadžikistania ja Kiinaa oli presidentin Nazarbajevin mielestä turvallisuuden kannalta kaukana hyvästä. Hänen toiveena pidettiin päästä eroon eteläisten alueiden klaanijohtajien ja liiallisesti häntä painostavista itävaikutuksista. Lisäksi vaikka nykyään monien kehittyneiden maiden arkkitehtuurissa käytetään antisemisia tekniikoita (Yhdysvallat, Japani, Turkki), etenkin korkeiden rakennusten rakentamisessa, joidenkin asiantuntijoiden mukaan ja muiden maiden (Japani, Kiina) kokemuksien pohjalta on päätetty, että moderni Almaty ei kestä yli 8 magnitudin maanjäristyksiä, joiden episentrumi on kaupungissa. [100] Almaty on myös ylikansoitettu. Kaupungin optimaaliseksi väkiluvuksi ennustettiin 400 000, mutta kaupungin väkiluku oli 1 300 000 (vuoden 2016 tilastojen mukaan 1 716 779). [105] Toisin sanoin lähellä Kirgisian rajaa sijaitseva Almaty ei mahtunut enää kasvamaan.

Astana (1997–2019, 2022–) ja Nur-Sultan (2019–2022)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Astana
Astana.

{{{alt}}}
Astana

Vuonna 1993 Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev ei vielä ilmaissut ääneensä, mutta harkitsi jo vakavasti pääkaupungista Almatysta poismuuttoa. Kasakstanin presidentti ilmoitti 6. heinäkuuta 1994 parlamentin edustajille päätöksestään siirtää Kazakstanin pääkaupunki Almatysta Akmolaan[106] (Aqmola (kaz. Ақмола, ”valkoinen hautausmaa tai lehto”)). Nimi "Valkoinen hauta" johtunee kalkkikivikumpareesta, joka ympäröi Kabanbay Batyrin mausoleumia n. 30 km päässä kaupungista.[36] Paikan valintaan keskelle Keski-Aasian aroaluetta saattoi vaikuttaa sekä geopoliittiset syyt[98], koska Pohjois-Kazakstanin aroilla ei ole maanjäristyksiä, että myös aluevaatimuksien pelko näillä venäläisväestön enemmistöisellä pohjoisilla seuduilla Venäjän rajan tuntumassa.[107] Presidentin omien sanojen mukaan: ”Ensinnäkin siirto johtui tarpeesta vahvistaa Kazakstania geopoliittisesti. Akmola (Astana) on Euraasian mantereen keskusta, jossa yhdistyvät eurooppalaiset ja aasialaiset perinteet. Kaupunki on yhtä avoin niin etelään, itään, pohjoiseen kuin länteenkin. Päätöksessä oli tärkeä rooli turvallisuusnäkökohdilla. Itsenäisen valtion pääkaupunki pitää mahdollisuuksien mukaan poistaa ulkorajoilta ja sijaita maan keskustassa. Kolmanneksi pääkaupungin siirtymisen sanelee tarve parantaa Kazakstanin taloutta. Se tarjoaa kerrannaisvaikutuksen maan talouteen. Ennennäkemätön asumisen ja alueellisten keskusten kehityksen vauhti, jaloillensa nousevat rakennusmateriaalien, päällysteiden, energian ja konepajateollisuuteen erikoistuneet toimialat. Neljänneksi, siirtämällä pääkaupunkia monikansallisen kokoonpanon alueelle, me jälleen kerran vahvistamme vakaan monietnisen valtion luomisen, Kazakstanissa asuvien kansojen ystävyyden säilyttämisen ja vahvistamisen." Presidentti väitti, että kyseessä ei ole pelkästään virkamiesten työpaikkojen vaihto. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen virkamiesten keskuudessa vallitsi apaatia ja populismi ja N. Nazarbajevin mukaan hän ymmärsi sekä virkamiesten tarvitsevan uutta puheaihetta että nuoren valtion olevan uuden johtajiston muodostumisen tarpeessa. Uudessa pääkaupungissa oli tarkoitus muodostaa uusi johtokokoonpano energisistä ja voimakkaista virkamiehistä.

Vaikka ensin idea presidentin unelmakaupungista kurjistuneella paikkakunnalla[107] näytti fantastiselta presidentin vakavista väitteistä huolimatta, silti päätettiin siirtää pääkaupunki yli 1000 kilometriä pohjoiseen Akmolaan. Presidentti allekirjoitti 15. syyskuuta 1995 asetuksen “Kazakstanin tasavallan pääkaupungista”, jolla kehotettiin muodostamaan valtion toimikunta ylemmän ja keskushallinnon elinten uudelleensijoittamiseksi Akmolan kaupunkiin.[11] Vuonna 1996 perustettiin Nursultan Nazarbajevin henkilökohtaisella päätöksellä Akmola-erityinen talousalue (SEZ), joka antoi mahdollisuuden kerätä varoja järjestelyihin ja josta piti tulla voimakas katalysaattori kaupungin kehitykselle. SEZ Akmola -yhtiön onnistuneen toiminnan seurauksena kaupunki alkoi saada 60% kaikista voitoista talousvyöhykkeen toiminnasta. Myös alueen budjetti ei pysynyt häviöllä, koska sinne virtasi 40% talousvyöhykkeellä saatavista tuloista. Presidentti Nursultan Nazarbajev allekirjoitti 20. lokakuuta 1997 asetuksen “Akmolan kaupungin julistamisesta Kazakstanin tasavallan pääkaupungiksi”. Pääkaupungin siirtämisen, samoin niin kaupungin kuin uusien rakennuksien rakentamisen alkuperäinen arvioitu hinta oli 20 miljardia dollaria.[108] Jo 8. marraskuuta kaikki tärkeimmät valtiovallan symbolit, mm. tasavallan lippu ja vaakuna kuljetettiin juhlallisesti uuteen pääkaupunkiin. 1900-luvun lopulla monet uskoivat, että täällä, Kazakstanin tulevassa pääkaupungissa keskellä päättymätöntä ja asumatonta, ruohon ja hiekan peittämää aromaisemaa, missä merkit elämästä tunnetaan neitsytmaiden uudisraivauksien ajoilta, on mahdotonta rakentaa nykyaikaista kaupunkia. Pohjois-Kazakstanin aroilla ei ole maanjäristyksiä, mutta täällä on äärimmäisen ankara mannerilmasto. Lämpötilanvaihtelu tällä paikkakunnalla voi olla jopa 80 astetta, talvella lämpötila saattaa laskea 40 pakkasasteeseen ja kesällä kohota 40 astetta plussan puolelle.[83] Kesäisin on kuuma ja puhaltaa raju, ympäröiviltä pelloilta pölyä nostattava tuuli, syyssateilla kaupunki tulvii[109], talvella myrskyävät hyiset lumipyryt.[110][111] Joidenkin lähteiden mukaan tämä oli vuonna 2010 maailman toiseksi kylmin pääkaupunki Ulan Batorin jälkeen[112][113], myös vuonna 2015[114] ja 2019[115][116] Joidenkin mm. brittiläisen matkaportaalin Skyscannerin vuoden 2010 alussa tekemän yhteenvedon mukaan selvisi, että maailman kylmimpien pääkaupunkien luettelon kärjessä oli Astana 52 pakkasasteella[117], jossa sen paikka on pysynyt tammikuuhun 2019.[118] Täällä kaiken pitää suunnitella kestämään äärimmäisissä sääoloissa.[110] Vuonna 1999 kaupungin väkilulu oli 281 000[112], vuonna 2009 asukkaita oli jo 613 006 ja vuonna 2018 1 032 475.[119] Virallisten arvioiden mukaan Astanan rakentamiseen on vuoden 1997 jälkeen kulunut rahaa 15 miljardin dollarin verran.[120]

Kaupungin synty ja nimenmuutokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungilla on nykyisin viides nimi vuoden 1832 jälkeen. Tuhansien vuosien ajan Astanan ja sen lähiympäristön alueella levittäytyi loputtomia aroalueita, johon muinaisina aikoina ei asettunut suurempia siirtokuntia liian ankaran mannerilmaston takia ja ensimmäisen asutuksen oletetaan muodostuneen keskiajalla.[36] Suvereenisen Kazakstanin pääkaupungin sotilaallisen linnoituksen historia alkoi hallinnollisella imperialistisella uudistuksella vuonna 1822, jolloin Aleksanteri I hyväksyi peruskirjan koskien Siperian kirgiisejä. Nomadien perinteisiä alueita liitettiin vastaperustettuun Omskin alueeseen ja jaettiin hallintopiireihin ja kaupunkityyppisiin taajamiin.[121] Vuonna 1824 avattiin kaksi ensimmäistä piiriä – Kökşetaw (Kokchetavsky) ja Karkaraly. Taloudellisten resurssien puutteen vuoksi muiden ulkoisten piirien avaamista lykättiin jonkin aikaa.[119][121] Venäjän hallituksen puoleen kääntyivät sulttaanit ja tsaarin virkamiehet hakivat toistuvasti Turkestanista rajapaikkoihin ja takaisin kulkevien kauppakaravaanien suojaamista. Syyskuussa 1829 Omskissa esitettiin toive piirin avaamisesta paikkakunnalle nimeltä Ak-Mola. Kysymys Akmola-linnoituksen rakentamisesta ratkaistiin piakkoin ja 28. toukokuuta v. 1830 yksikkö, jossa oli 200 ihmistä vaunuilla, saapui rakentamaan hallintokorttelia. Tsaarihallinnon asiakirja laadittiin 18. kesäkuuta 1830 aksakalien (yhteisön kunnioittamien vanhuksien) ehdotuksesta, että armeijan linnoitus eli etuvartioasema rakennettaisi molemmin puolin Išimjokea asuvien yhteydenpitoon eniten sopivaan paikkaan, Karaotkeliin Akmolan (Akmolinskin) alueelle. Tätä päivää voidaan perustellusti pitää Kazakstanin tulevan pääkaupungin syntymäpäivänä. Tuolloin linnoituksen asukkaiden lukumäärä oli vain 313. Akmola-linnoitus avattiin virallisesti 22. elokuuta 1832. Vuonna 1835 alueella oli 15 kazakkien pitäjää, joiden väkiluku oli 71 262, ja yksi venäläinen siirtokunta, jossa oli 9 puumajaa. Vuonna 1838, linnoitus poltettiin maantasaan, mutta pian rakennettiin uudestaan.[36] Vuonna 1845 linnoituksesta tuli Akmola-stanitsa. Kaupungin asema myönnettiin Akmola-kylälle Venäjän valtakunnan sisäasiainministeriön päätöksellä 7. toukokuuta 1862 ja siitä tuli hallinnollinen keskus vuonna 1868.[36] Vuonna 1868 annetulla asetuksella muodostettiin laaja Akmola-alue, johon kuului viisi piirikuntaa: Akmola, Kökşetaw, Petropavlovsk, Omsk ja Atbasar. Vuonna 1869 Akmolassa asui 5172 ihmistä eikä vielä ensimmäisen Venäjän imperiumin yleisen väestölaskennan tietojen mukaan v. 1897 kaupunki ollut kovin iso: siinä oli 9707 asukasta. Heistä 5105 on miehiä ja 4602 naisia, kazakkeja oli 3 020 ja venäläisiä 4 619, loput tataareja, mordvalaisia, saksalaisia, juutalaisia, ukrainalaisia. Lukutaitoisia kaupunkilaisia oli 22,5% Akmolinskin asukkaiden kokonaismäärästä ja korkeasti koulutettuja 7, heidän joukossaan oli yksi nainen.[121] Kaupungin väkiluku oli 13 000 vuonna 1910 ja 33 000 vuonna 1939, jolloin siitä tehtiin oblastin (provinssin) keskus. Toisen maailmansodan aikana Akmolinsk toimi Neuvostoliiton logistiikkakeskuksena. Sekä sodan aikana että sen jälkeen kaupunki otti vastaan Stalinin karkottamia etnisiä saksalaisia[102] ja 1970-luvulla suurin osa Volgan alueelta karkotetuista Neuvostoliiton saksalaisista asui täällä.[36]

Astanan aroaluetta.

Neuvostoliiton aikana Akmolinsk pysyi tavallisena maakuntakaupunkina. Läpimurto tapahtui 1950-luvun puolivälissä arojen erämaiden uudisraivauksien ja laidunalueiden viljelykäyttöön kehittämiskampanjan ”Neitseellisen maaprojektin” (tai neitseellisen maan ohjelman) käynnistyessä[122], kun vuodesta 1954 alkaneen Hruštšovin hallituskautena Neuvostoliitto yritti myös asuttaa Kazakstania perustamalla sinne jättimaisia kolhooseja (sovhooseja). Akmolinskin rooli kasvoi hyvän maantieteellisen sijaintinsa ansiosta ja siitä tuli krain (alueen) pääkaupunki. Pohjois-Kazakstaniin ja Altain alueelle raivattiin ensimmäisenä vuonna 190 000 neliökilometriin verran peltoa, jota Akmola-alueelle viljelemään saapui historiallisten tietojen mukaan vuosina 1953–1958 noin 270 tuhatta ihmistä, pääasiassa Ukrainasta. Koskemattomien alueiden uudisraivauksien kehityksen ansiosta Akmola-alueesta tuli yksi maan vilja-aitoista ja maataloustekniikan keskus. Uusia rakennuksia kaupungissa oli paljon ja alkunsa saivat monet tutkimuslaitokset ja korkeakoulut. Vuonna 1960 Akmolinskissa asui noin 100 tuhatta asukasta. Koska vuosina 1953–1956 alueella käännettiin 3,5 miljoonaa hehtaaria koskematonta (ven. целинный e. tselinnyji) maata, jonka nimestä vuodesta 1961 lähtien kaupunki sai nimeksi Tselinograd ja kantoi sitä nimeä vuoteen 1998 saakka.[119]. Kaupunki oli Tselinnyi piirin (myöhemmin Tselinogradin) eli Kazakstanin viiden pohjoisen alueen hallinnollinen keskus vuosina 1960–65. Jossain vaiheessa 1970-luvulla tänne suunniteltiin saksalaisen autonomisen keskuksen perustamista, koska suurin osa Volgan alueelta karkotetuista Neuvostoliiton saksalaisista asui täällä.[36]

Presidentti Nazarbayevin aloitteesta Tselinograd nimettiin takaisin Akmolaksi 6. heinäkuuta 1992.[106] Kaupunkia kutsuttiin Akmolaksi 130 vuoden ajan, sitten siitä tuli Tselinograd, sitten Akmola ja nyt, vuonna 1998 päätettiin yksimielisisesti pääkaupungin uudelleennimeämisestä. Ehdotuksia oli monia: Karaotkel, Yesil, Išim, Sary-Arka, mukaan lukien Nursultan, mutta nimi Astana oli maan hallitsijan mielestä ”kaunis, tarttuva, kirkas ja erittäin kuulokas ja juurtuu nopeasti ihmisten keskuuteen”. Joten Nursultan Nazarbajev allekirjoitti 6. toukokuuta päätöksen Akmolan kaupungin uudelleennimeämisestä Astanaksi (kaz. Астана, ”pääkaupunki”). Pääkaupungissa asui siihen aikaan lähes 300 tuhatta ihmistä[11] ja 10. kesäkuuta järjestettiin itsenäisen Kazakstanin uuden pääkaupungin kansainvälinen esittely. Useiden yliopistojen Astana on ollut Oulun ystävyyskaupunki vuodesta 2013.[123]

Niin Astanassa kuin Almatyssakin uusia julkisia projekteja alettiin nimetä maata koko itsenäisyyden ajan hallinneen presidentti Nursultan Nazerbajevin mukaan.[98] Almatyssa 30. marraskuuta 2017 pidetyssä alueellisten edustuselinten järjestelmän (maslikhats) [124] istunnossa päätettiin nimetä uudelleen Furmanov-katu ja antaa sille Nursultan Nazarbajevin nimi.[125] Nursultan Nazarbayev avasi 31. toukokuuta 2017 Nur-Sultan-Nurly Jol-rautatieaseman ja kansainvälisen lentokentän uuden terminaalin.[11] Hallitus päätti maan johtajan syntymäpäivän aattona 21. kesäkuuta 2017 antaa Astanan ilmasatamalle uudeksi nimeksi ”Nursultan Nazarbajevin kansainvälinen lentoasema”.[126] Tämän lisäksi presidentin mukaan on nimetty tuhansia lapsia, yliopisto, ”ensimmäisen presidentin museo” ja torstaina, 1.12.2016 laskettiin liikkeelle uusi 10 000 tengen seteli, joka on omistettu itsenäisyyden 25. vuosipäivälle ja jossa on Nazarbajevin kuva.[127] Kohta sen jälkeen, kun Kazakstanin pääkaupungiksi tullut Akmola nimitettiin Astanaksi, oletettiin, että yleissanalla ilman erisnimeä nimeämällä tehtiin varaus presidentin nimen tai sukunimen tulevaa käyttöä varten. Jo vuonna 2008 alueellisten edustuselinten puheenjohtaja Tokpakbajev ehdotti pääkaupungin nimeksi Nursultan ja samanlaista nimenmuutosta ehdotettiin v. 2013, mutta itse Nazarbajev vastusti sitä.[128][129] Kazakstanin parlamentin jäsenet hyväksyivät 23. marraskuuta 2016 Kazakstanin itsenäisyyden 25. vuosipäivän julistuksen, jonka mukaan "kaikki itsenäisen Kazakstanin saavutukset ja voitot" ovat toteuneet presidentti Nursultan Nazarbajevin viisaan johdon ansiosta. Julistuksessa ehdotetaan, että Nazarbajevin nimi otetaan huomioon pääkaupungin ja ”muiden tärkeiden kohteiden” nimissä. Varajäsen K. Sultanov ilmoitti, että Astana voidaan nimetä uudelleen Nursultaniksi, Nazarbajeviksi tai Elbasyksi presidentin virallisen Yelbasy-tittelin (maan johtaja)[125][130] mukaan.[131][132] Heti tämän jälkeen pääministeri Karim Massimov väitti saaneensa paljon kirjeitä, joissa häntä pyydettiin nimeämään Astana Nursultaniksi. Presidentti kieltäytyi kunniasta[112][127] sanoin "Olen puhunut tästä aiheesta monta kertaa, koska uskotaan jo, että annan kaikille nimen Nur tai Nurly ".

Samaa nimenvaihtoa ehdotti avajaispuheessaan Kazakstanin uusi presidentti Kassym-Jomart Tokajev, josta tuli valtion päämies 20. maaliskuuta 2019.[133] Niin parlamentti kuin uuden presidentin puolue "Nur Otan" kannattivat Tokajevin ehdotusta tasavallan pääkaupungin nimeämistä Nur-Sultaniksi ensimmäisen presidentin Nursultan Nazarbajevin kunniaksi. Tokajev ilmoitti myös pitävänsä tarpeellisena nimetä kaikkien alueellisten kaupunkien pääkadut nimellä Nursultan Abishevich Nazarbayev. Samana päivänä Kazakstanin parlamentin edustajat hyväksyivät kahdessa käsittelyssä perustuslain muutokset pääkaupungin uudelleennimeämiseksi, ja paikallisen maslikhatin (edustava elin) edustajat kannattivat tätä päätöstä. Kaupungin nimitystoimikunta ehdotti pääkaupungin nimen kirjoittamista: "Nur-Sultan" ja lopullisen päätöksen teki tasavallan onomastiikkakomissio.[134][135] Samalla niin Astanassa kuin Almatyssa mieltä osoittaneiden mielestä vaikka "Aloiteryhmä pyysi Almatyn jäähallin nimeämään kuolleen maineikkaan taitoluistelijan Denis Tenin mukaan, mutta sitä ei ole vieläkään tehty, vaikka koko maa tukee tätä päätöstä. Mutta pääkaupungin nimen muutos tapahtuu ennätysvauhtia huolimatta siitä, että aika monet eivät ole samaa mieltä tästä".[136][137][138]

Bozok

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1998 arkeologien retkikunta löysi Bozokin keskiaikaisen linnavuoren, joka sijaitsee Buzukty-järven itärannalla, Išimjoen vasemman rannan tulvalaaksossa, 5 km lounaaseen Karaotkelista ja 30 km Nur-Sultanista. Tätä VII–XIV vuosisatojen asutusta[102] pidetään keskiaikaisena edeltäjänä ja todisteena Kazakstanin pääkaupungin tuhatvuotisesta alkuperästä.[139] Tämä on muinaisturkkilainen rauniokumpu, jonka matalat, noin 0,6-1,0 metrin korkuiset jäännökset noin 40 hehtaarin kokonaispinta-alalta keskellä soita pelastuivat 1950-luvuilla toimitetun erämaiden ja pohjoisten laidunalueiden viljelykäyttöön eli nn. ”Neitseellisen maaprojektin” aikaisilta tuhoilta sijaintinsa ansiosta. Silloin vakavasti tuhoutuivat kuitenkin mausoleumit. Ensimmäisenä tässä vieraili venäläinen topografi ja kaivosinsinööri Ivan Šangin vuonna 1816. Paikkakunnannimi Karaotkel mainitaan hänen muistiinpanoissa[140] ja ne julkaistiin Venäjän keisarillisessa lehdessä ”Sibirskiy Vestnik” vuonna 1820. Arkeologien mukaan linnoituksen historiassa on ollut kolme vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa Bozok rakennettiin, kun Euraasiaan saapuneita muinaisia turkkilaisia paimentolaisheimoja houkuttelivat tähän suureen Saryarkaan maataloutta suosiva vesistöjen hyvä tila ja soisten alueiden tarjoama turva vihollisten hyökkäyksiltä.[102] Lännessä Bozok turvautui Buzukty-järveen, kun taas idässä oli suomaata. Kaivauksissa löytyneet esineet viittaavat siihen, että Bozok kuului eri aikoina neljään valtioon: Turkkilaiseen ja sen jälkeen Kiptšakkien (800–1000-luvuilla) kaanikuntaan, Kultaiseen ordaan (1200–1300-luvuilla) ja Kazakkien kaanikuntaan. Alun perin se oli Turkkilaisen kaanikunnan linnoituskaupunki ja armeijan päämaja, jonka rakentamisajankohta heittelee 500-luvulta[141] 600–700-luvuille[142] ja kesti IX luvulle saakka. Kolmen vuosisadan aikana sitä käytettiin hallitsijan asuinpaikkana, jolla oli ainutlaatuinen kolmiosainen asutussuunnitelma. Se koostui keskuksesta, jota kutsuttiin “orduksi”, ja kahdesta, pohjoisessa ja etelässä olevasta osasta, joita kumpaakin ympäröivät vallihauta ja puolustavat linnoitukset. Pohjoinen osa koostui asuin- ja tuotantorakennuksista, kun taas eteläosassa oli hautausmaa. Huomioidessa alueen mausoleumien lukumäärää, Bozokin oletetaan toimineen Nura- ja Išim-jokialueen keskiaikaisen väestön pyhänä Mekkana.[143] Rituaalihautaaminen eli kulttihaudat, joissa ihmisillä ovat kädet ja jalat leikattuina, ja uhrikompleksi todistavat kohteen erityisestä toiminnasta muinaisena turkkilaisen kultin keskuksena.[144]

Vuosisadat kuluivat ja Bozokin ensimmäiset uudisasukkaat hylkäsivät sen. 800-luvun lopulla Bozokin siirtokunnalle alkoi toinen historiallinen vaihe, jolta löytyi jälkiä uudelleenrakentamisesta ja jopa kastelujärjestelmä. Hevosten kulttihautauksien ja niissä kuolaimineen löytyneiden muinaisten suitsien perusteella oletetaan, että paikka eräänlaisena kulttikeskuksena, jossa tapahtui seremonioita ja rituaaleja. Joidenkin lähteiden mukaan 900-luvulta 1000-luvulle alueella asui kiptšakkien heimoja, jolloin linnoitus toimi sotilaallisena päämajana ja kiptšakkien sulttaanin asuinpaikkana, joka hallitsi Silkkitien vaunureittien tärkeätä solmupaikkaa.[121] Nimenomaan kiptšakit puhdistivat kaivot ja ojat ja rakensivat savitiilistä ja puusta taloja, myös kanavajärjestelmän, mikä todistaa heidän sitoutuneisuuttaan maatalouteen. Kolmas vaihe kaupungin elämässä alkoi 1200-luvulla, jolloin Tšingis-kaanin armeija tuli Etelä-Kazakstanin ja Seitsemän joen alueelle vuonna 1219 ja mongolit ottivat hallintaan alueen aivan Dneprin penkereisiin saakka. Kazakstanin keskialueista tuli osa Kultaista Ordaa 1200- ja 1300-luvuilla ja islamista tuli valtion uskonto vuonna 1321, jolloin alueelle alettiin rakentaa mausoleumeja. Mongolien perustamista hallinnollisista alueista muodostui myöhemmin Kazakkien kaanikunta.[121][141] Bozokin jäänteiden perusteella väitetään elämän nykyisen pääkaupungin lähistöillä olevan täydessä vauhdissa jo 1500-luvulla, kun Siperian ja Keski-Aasian karavaanien reitti kulki nykyaikaisen Astanan alueen halki. Ne vahvistavat muinaisten voimakkaiden valtioiden olemassaolon Kazakstanin alueella ja niitä voidaan pitää Astanan esi-isänä. Näin ollen Bozok otti paikkansa Kazakstanin uuden pääkaupungin Astanan (nyk. Nur-Sultanin) historiassa.[121]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kazakstanin tasavalta: itsenäisen valtion vaikea muodostuminen ja sen ainoa presidentti. ((ru: Республика Казахстан: непростое становление независимого государства и его единственный президент). 29.04.2019. Militaryarms.ru. Sotilaallinen katsaus. ((ru: Военный обзор).. Viitattu 15.12.2019.
  2. ↑ Kirgisian nähtävyydet. Issyk-Kul-järvi. (en: Sights of Kyrgyzstan. Lake Issyk-Kul). petelawrieblog.com. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. ↑ S.G. Kljaštornoj, V.M.Ploskih, V.P.Mokroenin: Varhainen kristinusko ja Keski-Aasian turkkilainen maailma. (osa 2). (ru: Раннее христианство и тюркский мир Центральной Азии. (часть 2)) 13.9.2013. АКИpress. Viitattu 13.12.2019. (venäjäksi)
  4. ↑ Saltanat Mambaeva: Kirgisit, heidän arvot ja uskomukset Bishkek-2011. (en: Kyrgyz people, their values and beliefs Bishkek-2011). academia.edu. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)
  5. ↑ Pekka T. Heikura: Musta surma. Pekka T. Heikura. Mustan surman alkuperä. docplayer.fi. Viitattu 13.12.2019.
  6. ↑ a b c d e f g h i j k Kazakstanin yhdeksän pääkaupunkia. (ru: Девять столиц Казахстана). 2.3.2015. Qazaqstan Tarihy portaalit. Arkistoitu 28.7.2019. Viitattu 13.12.2019. (venäjäksi)
  7. ↑ a b c d e f Sozakista Astanaan. Kazakstanin 10 pääkaupunkia. (ru: От Сузака до Астаны. 10 столиц Казахстана). 6.6.2018. Tengri mix. Viitattu 13.12.2019. (venäjäksi)
  8. ↑ a b c d e Sandugaš Mamyškyzy: Muinainen Sozak on Kazakkien kaanikunnan ensimmäinen pääkaupunki. Historiallinen kaupunki. (kk: Ежелгі Созақ – Қазақ хандығының алғашқы астанасы. Тарихи маңызға ие болған қала). 25.9.2017. АО «Каzкоnтеnт. Viitattu 15.12.2019. (kazakiksi)
  9. ↑ Kazakstanin kaupungit pääsevät UNESCOn suojeluun. (ru: Казахстанские города попадут под охрану Юнеско). 16.5.2016. EADaily. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  10. ↑ a b c d Muinainen Saraitšikin kaupunki on häviämisvaarassa. (ru: Древний город Сарайчик под угрозой исчезновения). 27.3.2014. zakon.kz. Arkistoitu 6.1.2019. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  11. ↑ a b c d Astana- Nur-Sultan: web-dokumenttiprojekti. (ru: Астана — Нур-Султан: веб-документальный проект); (kk: Астана — Нұр-Сұлтан: веб-деректі жобасы). astana-nursultan.web-doc.kz. Arkistoitu 25.12.2019. Viitattu 13.12.2019. (venäjäksi),(kazakiksi)
  12. ↑ a b Kazakstanin yhdeksän pääkaupunkia. (kk: Қазақстанның астанасы болған тоғыз қала). 3.3.2015. Qazaqstan tarihy portaalit. Arkistoitu 28.7.2019. Viitattu 15.12.2019. (kazakiksi)
  13. ↑ a b Sozak. (ru: Сузак). Piste kartalla. (ru: Точка-на-Карте).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  14. ↑ Oksana Golnik: Kerej- ja Žanibek – Kazakkien kaanikunnan perustajat. (ru: Керей и Жанибек — основатели Казахского ханства). 15.12.2017. ТОО «Internet Portal Nur» (ru:Интернет Портал Нур). Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  15. ↑ Aido Baisalbayev: Hak Nazar-kaani. (en: Hak Nazar Khan). 19.5.2016. Prezi. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  16. ↑ a b Мyңžан Bаjžаnin: Alueen nimi - Syrdarja, kaupungin nimi – Akmešit. (kk: Облыс атауы - Сырдария, қала атауы - Ақмешіт болып өзгерсе...) 30.4.2019. Abai.kz тобы. Viitattu 15.12.2019. (kazakiksi)
  17. ↑ a b c Miras Nurlanuly: Sygnak. Kazakstanin kansanhistorian perintö. (en: Sygnak. The heritage of national history of Kazakh people). 29.7.2015. Qazaqstan Tarihy portaalit. Viitattu 15.2.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  18. ↑ a b Dauren Karibekov: Sygnak on Kazakkien kaanikunnann pääkaupunki. (kk: Сығанақ – қазақ хандығының астанасы). Әлімсақ. Viitattu 15.12.2019. (kazakiksi)[vanhentunut linkki]
  19. ↑ a b c d Aziz Batyrbekov: Syganac on Kazakkien kaanikunnan pääkaupunki. (kk: Сығанақ – Қазақ хандығының астанасы). 12.12.2017. Syrdarjan alueellinen sosiaalipoliittinen sanomalehti Tiršilik tynysy.. Viitattu 15.12.2019. (kazakiksi)
  20. ↑ Fariza Omarova: Aarteiden syvyyksiin, edelleen historiallinen taso. (kk: Қойнауына қазына, тасына тарих тұнған). 26.6.2018. Syr media. Viitattu 15.12.2019. (kazakiksi)[vanhentunut linkki]
  21. ↑ a b c Muinainen Sygnak pitää sisällään muistoa keskiaikaisten turkkilaisten kaupunkikulttuurista. (ru: Древний Сыгнак хранит память о городской культуре средневековых тюрков). 11.12.2018. Islamosfera. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  22. ↑ a b c d Dauletkali Asauov: Sygnak on ensimmäinen Kazakkien kaanikunnan pääkaupunki. (kk: Сығанақ – алғашқы қазақ хандығының астанасы). 19.1.2015. Seykhun info.kz. Viitattu 15.12.2019. (kazakiksi)
  23. ↑ a b c d Kazakstanin muinaisten kaupunkien historia. Historialliset tosiasiat, jotka tapahtuivat kazakkien maassa. (ru: История древних городов Казахстана. Исторические факты, произошедшие на земле казахского народа). 18.5.2015. Internet Archive WaybackMachine. OrexCA Oriental Express Central Asia.. Arkistoitu 18.5.2015. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  24. ↑ Unescon luetteloon sisällytetään 23 Kazakstanin historiallista muistomerkkiä. (kk: Қазақстандағы 23 тарихи ескерткіш ЮНЕСКО тізіміне енгізілмек). 25.7.2015. Khabar Agency. www.kazmuseum.kz. Viitattu 15.12.2019. (kazakiksi)[vanhentunut linkki]
  25. ↑ a b I.V. Volkov: Saraitšik. (ru: Сара́йчик). Suuri venäläinen tietosanakirja. (ru: Большая российская энциклопедия).. Arkistoitu 16.4.2019. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  26. ↑ a b Aybar Orynbasarov: Atyraun alueella päätettiin elvyttää muinainen Saraitšikin linnoitus luomalla siitä kopion. (ru: В Атырауской области решено возродить древнее городище Сарайчик, создав его копию). 16.2.2015. Zakon.kz. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  27. ↑ a b c d e f Saraitšik. Kazakstanin muinaisten kaupunkien historiaa. (ru: Сарайчик. История древних городов Казахстана). OrexCA. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  28. ↑ a b Akniet Telendi: Kymmenen tärkeintä kaupunkia Kazakstanin historiassa. (kk: Қазақ халқы тарихындағы ең маңызды он қала). 5.7.2018. Hola News. Viitattu 15.12.2019. (kazakiksi)[vanhentunut linkki]
  29. ↑ a b N.B.: Saraitšik. (ru: Сарайчик). Brockhauzin ja Efronin tietosanakirja. (ru: Энциклопедический словарь Брокгауза и Ефрона).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  30. ↑ Muinainen Saraitšik-linnoitus voi kadota maan pinnalta tulevina vuosina. (en: The ancient settlement Sarayshyk could disappear from the face of the earth in the coming years). 19.12.2013. Qazaqstan Tarihy portaali. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  31. ↑ V.V. Trepavlov: Nogain orda. (ru: Нога́йская орда́). Suuri venäläinen tietosanakirja. (ru:Большая российская энциклопедия).. Arkistoitu 14.10.2020. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  32. ↑ Saraitšik. Kazakstanin muinaiskaupunkien historia. (ru: Сарайчик. История древних городов Казахстана). 1.8.2015. Internet Archive WaybackMachine. OrexCA Oriental Express Central Asia.. Arkistoitu 1.8.2015. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  33. ↑ Türkistanin arkeologiset muistomerkit. (en: Archaeological monuments of Turkistan). natcom.unesco.kz. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  34. ↑ a b c d Turkestan (kaupunki). (ru: Туркестан (город)). 22.7.2016. Planeetta Maa (ru: «Планета Земля») Geosfera.Org.. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  35. ↑ a b c Türkistan: Kaupunki, jolla on 1500 vuoden historia. Tietoja menneestä ja nykyisestä aluekeskuksesta. (ru: Туркестан: Город с 1500-летней историей. Факты из прошлого и настоящего областного центра). СИ "Zakon.kz". Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  36. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Kazakstan. Maaprofiili, liput, vaakuna, kansallislaulu. (en: Kazakhstan. Country Profile, Flags, Coat of arms, National Anthem of Kazakhstan). Magazine oneline.. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  37. ↑ Kazakstanin muinaiset kaupungit: luettelo, tiedot - Tarina – 2020. (en: Ancient cities of Kazakhstan: list, information - Story - 2020). sodiummedia. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  38. ↑ a b c Türkistan. (ru: Туркестан). Totška-na-karte (ru: Точка-на-Карте).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  39. ↑ a b c E.S. Kulpin: Ihminen ja luonto: Luonto ja yhteiskunta metamorfoosin partaalla. (ru: Человек и природа: Природа и общество на пороге метаморфоз). books.google.fi. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  40. ↑ Turkestan keskiaikaisissa lähteissä. Jassin kaupungin historia. Türkistan on Kazakkien kaanikunnan pääkaupunki. Türkistanin arkeologia. (ru: Туркестан в средневековых источниках. История города Яссы. Туркестан – столица Казахского ханства. Археология Туркестана). Sanomalehti ”Naš Mir”. (ru: Газета "Наш Мир").. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  41. ↑ Turkestanin kaupunki. Kazakkien kaanikunnan pääkaupunki on Turkestan. Kazakstanin kaupungit. (ru: Город Туркестан. Столица Казахского ханства Туркестан. Города Казахстана). 10.6.2015. Wayback Machine Internet Archive. Arkistoitu 10.6.2015. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  42. ↑ Yasyn kaupungin historia. Turkestanin historialliset ja arkeologiset kohteet. (ru: История города Ясы. Исторические и археологические места Туркестана). Silk Road Adventures.. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  43. ↑ Yasy-Turkestani kaupungin historia. (ru: История города Ясы-Туркестан). old.unesco.kz. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  44. ↑ Takaisin Kazakstanin arkeologian oppikirjan sisältöön. (ru: К оглавлению учебника по археологии Казахстана). Syrdarjan kaupungit. (ru: Сырдарьинские города).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  45. ↑ Metodiset suositukset luokkatunnille aiheesta: “Kazakstanin tasavallan kansallinen valuutta”. (ru: Методические рекомендации по проведению классного часа по теме: «Национальная валюта Республики Казахстан»). KSU "Kyzylžarin piirin opetusosasto." Integro. (ru: КГУ «Кызылжарский районный отдел образования». «Компания Интегро»).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  46. ↑ Turkestanin historiasta: taustamaalausta historialliseen muotokuvaan. (ru: Из истории города Туркестан: штрихи к историческому портрету). HeritagrNet. Kazakstan.. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  47. ↑ Kazakstan ja Keski-Aasia vuosisatoina XII-XIV. (ru: Казахстан и Центральная Азия в XII-XIV веках). old.unesco.kz. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  48. ↑ a b c Türkistan - Kazakkien kaanikunnan pääkaupunki. (kk: Түркістан – қазақ хандығының астанасы). 2.2.2013. Kazkontent («Казконтент»). Viitattu 15.12.2019. (kazakiksi)
  49. ↑ a b Kazakkien kaanikunnan pääkaupunki on Turkestan. (ru: Туркестан - столица Казахского ханства). old.unesco.kz. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  50. ↑ a b c Historia. Kazakkien kaanikunta. (ru: История. Казахское ханство). 9.4.2014. Islam today. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  51. ↑ Kuzembajuli Amanžol ja Abil Erkin: Kazakstanin historia. Oppikirja korkeakouluille. (ru: История Казахстана. Учебник для высших учебных заведений). (sivu 124) kstu.kz. 2006. Qostanay. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  52. ↑ a b c V. М.: Taškent. (ru: ЭСБЕ/Ташкент). Brockhauzin ja Efronin tietosanakirja. (ru: Энциклопедический словарь Брокгауза и Ефрона).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  53. ↑ Nastasja Korol: Taškent. (ru: Ташкент). 24.8.2018. 34travel. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  54. ↑ a b c d e f g Taškent – Uzbekistanin tasavallan pääkaupunki. Menneisyys ja nykyaika. (ru: Ташкент – столица республики Узбекистан. Прошлое и настоящее). Orient Voyages. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  55. ↑ a b c d e f Dilorom Alimova ja Margarita Filanovitš: Taškentin historia. Muinaisista ajoista nykypäivään. (ru: История Ташкента. С древнейших времён до наших дней). mytashkent.uz. 26.5.2007. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  56. ↑ Gerd Gropp: KAʿBA-YE Zardošt. (en: KAʿBA-YE Zardošt). 15.9.2009. Encyclopædia Iranica. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  57. ↑ Shapur Shahbazi: ŠĀPUR I: Historia. (en: ŠĀPUR I: History). 20.7.2002. Encyclopædia Iranica.. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  58. ↑ a b Taškent. (ru: Ташкент). Uzbekistanin tasavallan suurlähetystö Kazakstanin tasavallassa. (ru: Посольство Республики Узбекистан в Республике Казахстан).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  59. ↑ a b c d Uzbekistanin pääkaupunki. (ru: Столица Узбекистана). panAsia. Arkistoitu 22.12.2019. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  60. ↑ a b Taškentin historia lyhyesti. (ru: Краткая история Ташкента). 18.2.2013. Altyn-orda.kz.. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  61. ↑ a b Historia. (en: History). explore Astana. Arkistoitu 24.9.2019. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  62. ↑ Ermakin Siperian valloitus. Osa 1 ja 2. Kasakat ja Kasakkien Orda. (ru: Покорение Сибири Ермаком. Часть 1 и 2. Казаки и Казачья Орда). 14.8.2018. Noin paljon. Julkaisut. Osa neljä. (ru: О многом. Публикации. Часть четвёртая).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  63. ↑ Kasakkojen alkuperä. Kasakat ja Kasakkien Orda. (ru: Происхождение казаков. Казаки и казачья орда). intel-audit.ru. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  64. ↑ Arahandar. (kk: Арахандар мемлекеті 8 страница). 5rik.ru. Viitattu 15.12.2019. (kazakiksi)
  65. ↑ IV. Kazakkien kaanikunnanaikaiset henkilöt. (kk: ІV. Қазақ хандығы дәуіріндегі тұлғалар). elarna.net. Viitattu 15.12.2019. (kazakiksi)
  66. ↑ А. B.: XVIII vuosisadan Kazakstanin historiasta. (ru: Из истории Казахстана XVIII в.). Punainen arkisto. (ru: Красный архив). v. 1938. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  67. ↑ Elšibajev, Sarsenbek Kylišovitš: Etelä-Kazakstan ja Kokandin kaanikunta 1700-luvulta 1800 luvun puoliväliin asti. Humanististen tieteiden väitöskirja. (ru: Южный Казахстан и Кокандское ханство в XVIII - середине XIX веков. Диссертации по гуманитарным наукам). 2013. Ihminen ja tiede. (ru: Человек и наука).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  68. ↑ Kuzembajuli Amanžol ja Abil Erkin: Kazakstanin historia. Oppikirja korkeakouluille. (ru: История Казахстана. Учебник для высших учебных заведений). (sivu 170) kstu.kz. 2006. Qostanay. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  69. ↑ K.R. Nesipbajeva: Uzbekkilaisen diasporan syntymisen ja muodostumisen historialliset näkökohdat Kazakstanissa. (ru: Исторические аспекты возникновения и формирования узбекской диаспоры на территории Казахстан). (sivu 60) Jaroslavlin pedagoginen uutiskirje - 2012 - nide Nro 1. (ru: Ярославский педагогический вестник–2012 – No 1 – Том).. 2012. yspu.org. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  70. ↑ Kurssityö: Historia. Kysymyksiä Kazakstanin rajasta. (kk: Курстық жұмыс: Тарих 3.3.2019. KzNews-tietoportaali (kk:KzNews Ақпараттық порталы). Viitattu 15.12.2019. (kazakiksi)
  71. ↑ Simon Sebag Montefiore: Romanovit: 1613-1918 WSOY. Viitattu 15.12.2019.
  72. ↑ Kuanyš Akanov: Sivuja Alašin historiasta (perustuu GATO-säätiöiden aineistoihin) (ru: Страницы истории Алаш (по материалам фондов ГАТО)). 9.92019. Qazaqstan Tarihy portaali. Arkistoitu 21.9.2019. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  73. ↑ a b c Askar Daibek: Pääkaupungissa Alašin hallituskorttelit. (ru: Правительственные кварталы Алашской столицы). e-history.kz. 3.1.2018. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  74. ↑ a b c Paul Brummell: Kazakstan. (en: Kazakhstan). (Sivu 213) Google-teoshaun tulos.. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  75. ↑ A.N.: Semipalatinsk. (ru: Семипалатинск). Brockhauzin ja Efronin tietosanakirja. (ru: Энциклопедический словарь Брокгауза и Ефрона).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  76. ↑ a b c Vlad Orlov: Mikä on nimesi nyt? (ru: Что в имени теперь твоем?). 3.8.2007. Zakon.kz. Arkistoitu 3.12.2020. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  77. ↑ a b c d E. Tšilikova: Orenburg- Ksyl-Orda- Almaty- … (ru: Оренбург –Кзыл-Орда –Алматы –...). e-history.kz. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  78. ↑ a b c d Indira Myrzabajeva: Miksi maamme sai nimeksi "Kazakstan". (ru: Почему наша страна получила название "Казахстан"). 29. tammikuuta. Tengrinews.kz. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  79. ↑ V.M.: Perovsk. (ru: Перовск). Brockhauzin ja Efronin tietosanakirja. (ru: Энциклопедический словарь Брокгауза и Ефрона).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  80. ↑ a b E.A. Žalmagambetov: Kazakstanin pääkaupungin, Kyzylordan kaupungin rakentamisen historiasta: ensimmäinen kokemus ja rakentamisen eteneminen. (ru: Из истории строительства столицы Казахстана города Кызылорды: первый опыт и ход строительства). v. 2013. KazNPU:n uutiskirje. (ru: Вестник КазНПУ).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  81. ↑ Svjatoslav Antonov: Kazakstan neuvostohallinnon alaisena. 25 tapahtuma maan historiassa kuluneina vuosina Lokakuun vallankumouksesta itsenäisyyteen. (ru: Казахстан под властью Советов. 25 событий в истории страны с Октябрьского переворота до независимости). 7.11.2017. informbyroo (ru: informБЮРО).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  82. ↑ a b Matti Ronkainen: Almaty on Euroopan ja Aasian välimuoto. 12.2.2017. Savon Sanomat. Viitattu 15.12.2019.
  83. ↑ a b c Nina Leinonen: 10 tärppiä surrealistiseen Kazakstaniin 20.10.2016. Iltalehti. Viitattu 15.12.2019.
  84. ↑ Kia-Riikka Repo, Laura Lakso ja Riku Savonen: Kazakstanin VIEmää. 28.4.2014. Suomi-Venäjä-seura. Viitattu 15.12.2019.
  85. ↑ a b V. Masalskij: Vernyj. (ru: Верный). Brockhauzin ja Efronin tietosanakirja. (ru: Энциклопедический словарь Брокгауза и Ефрона).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  86. ↑ Sari Maamies: Akmola, Alma-Ata ja Almaty. 1/1998. Kielikello. Kielenhuollon tiedotuslehti. Kotimaisten kielten keskus.. Viitattu 15.12.2019.
  87. ↑ Keski-Aasian geokätköillä. 15.7.2016. Geokätköt.fi. Viitattu 15.12.2019.
  88. ↑ Anu/Pete: Kazakstanin entinen pääkaupunki Almaty. Kaikki maanosat.. Viitattu 15.12.2019.[vanhentunut linkki]
  89. ↑ Pieni palanen silkkitietä – Almaty, Kazakstan. 4.8. 2018. Matkataan Mutkitellen. Viitattu 15.12.2019.
  90. ↑ Stefano Aversa, Leonardo Cascini, Luciano Picarelli, Claudio Scavia: Maanvyöryt ja rakennetut rinteet. Kokemus, teoria ja käytäntö … (en: Landslides and Engineered Slopes. Experience, Theory and Practice ...). books.google.fi. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  91. ↑ a b Voimakkaita maanjäristyksiä Kazakstanissa. (ru: Сильные землетрясения Казахстана). Kazakhstan. National Data Center.. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  92. ↑ Аlkaut Nurmagambetov: Vernensky-maanjäristys. 9. kesäkuuta (29. toukokuuta vanhan kalenterin mukaan), 1887. "Esseitä Almatyn historiasta". (ru: Верненское землетрясение. 9 июня (29 мая по старому стилю) 1887 года. «Очерки истории Алматы» 1999 v.. Ote kirjasta “Alma-atan seisminen historia” (ru: Отрывок из книги «Сейсмическая история Алматы»).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  93. ↑ Аlkaut Nurmagambetov: Chilikskojen (Tšilikskojen) maanjäristys. 12. heinäkuuta (1. heinäkuuta vanhan kalenterin mukaan) 1889. (ru: Чиликское землетрясение. 12 июля (1 июля по старому стилю) 1889 года). 1999 v.. Ote kirjasta “Alma-atan seisminen historia” (ru: Отрывок из книги «Сейсмическая история Алматы»).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  94. ↑ Аlkaut Nurmagambetov: Keminin maanjäristys. 4. tammikuuta 1911 (23. joulukuuta 1910 vanhan kalenterin mukaan). (ru: Кеминское землетрясение. 4 января 1911 года (23 декабря 1910 года по старому стилю)). 1999 v.. Ote kirjasta “Alma-atan seisminen historia” (ru: Отрывок из книги «Сейсмическая история Алматы»).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  95. ↑ Esimerkkejä voimakkaimmista maanjäristyksistä. Suurimmat ja tunnetuimmat maanjäristykset maailmassa. (ru: Примеры самых сильных землетрясений. Крупнейшие и самые известные землетрясения в мире). 12.10.2019. eco-sip.ru. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
  96. ↑ Matti Järvi: Henkeä salpaava näky herättää hämmästystä: kazakstanilaisesta vuoristojärvestä näyttää nousevan aavelaivasto. 8.3.2017. Ilta-Sanomat. Uutiset.. Viitattu 15.12.2019.
  97. ↑ Kaindy-järven hämmästyttävä uponnut metsä. Kazakstan kaunis ja aavemainen vedenalainen luonnonihme. 18.6.2019. StarsInsider. Viitattu 15.12.2019.
  98. ↑ a b c Marja Niemi: Kazakstanin pääkaupungit & Kirgisian jylhää luontoa. 14.10.2015. SNmatkakuvaaja. Viitattu 15.12.2019.
  99. ↑ a b Regina Pak: Almaty ei ole valmis maanjäristyksiin. (ru: Алматы к землетрясениям не готов). 30.9.2015. Informburo.kz. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  100. ↑ a b c Äskettäiset maanjäristykset Almatyssa. Seismistinen tilanne Almatyssa vuonna 2018. Almatyn ja sen ympäristöjen voimakkaimmat maanjäristykset. (ru: Последние землетрясения в Алматы. Сейсмическая ситуация в Алматы в 2018 г. Самые сильные землетрясения Алматы и окрестностей). 8.3.2018. FB.ru. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  101. ↑ Tegi: Almatyn lähellä tapahtui 4,6 magnitudin maanjäristys. (ru: Землетрясение магнитудой 4,6 произошло близ Алма-Аты). 7.9.2019. Tass. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  102. ↑ a b c d Astanan tarina. Kazakstan - Laajan aron maa. (en: The Story of Astana. Kazakhstan - Country of the Great Steppe). Tervetuloa Nur-Sultaniin. (en: Welcome to Nur-Sultan).. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  103. ↑ S.S. Kojšimanov: Almatyn ympäristöongelmat. (ru: Экологические проблемы Алма-аты). MyShared Inc.. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  104. ↑ Suomi ja Kazakstan kaupan näkökulmasta. Markkinatietoa: Kazakstan. Sarus.. Arkistoitu 30.9.2019. Viitattu 15.12.2019.
  105. ↑ Kazakstanin väkiluku oli 1. huhtikuuta mennessä 17,7 miljoonaa ihmistä. (ru: Население Казахстана на 1 апреля составило 17,7 млн человек). 17.5.2016. Kazakhstan Today. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  106. ↑ a b Aleksei Ivanov: Kurjistunut Venäjän Akmolinsk: nyt Nursultan. (ru: Многострадальный русский Акмолинск: теперь Нурсултан). 21.3.2019. Sanomalehti ”Zavtra” (ru: Газета «Завтра»).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  107. ↑ a b Arolle kasvoi suurkaupunki. Kazakkilaistaminen ja presidentin unelmakaupunki. 28.2.2012. National geographic Suomi.. Viitattu 15.12.2019.
  108. ↑ Vello Ladva: Akmolasta tulee Kazakstanin pääkaupunki. (et: Akmola saab Kasahstani pealinnaks). 15. oktoober 1997. Sanomalehti ”Õhtuleht”. Viitattu 15.12.2019. (viroksi)
  109. ↑ Salla Nazarenko: Kazakstanin pääkaupunki on kangastus. Ulkopoliittinen instituutti.. Viitattu 15.12.2019.
  110. ↑ a b Kazakstan. 17.9.2019. Ikkunapaikka. Viitattu 15.12.2019.
  111. ↑ Arolle kasvoi suurkaupunki. Kazakstanin uusi pääkaupunki on kylmä ja tuulinen. 28.2.2012. National geographic Suomi.. Viitattu 15.12.2019.
  112. ↑ a b c Janne Flinkkilä ja Aapo Huhta: Maailman oudoin pääkaupunki. 26.2.2018. Veikkauksen X asiakaslehti.. Viitattu 15.12.2019.
  113. ↑ Matt Rosenberg: Kylmimpiä pääkaupunkeja. (en: Coldest Capital Cities). 15.2.2019. ThoughtCo. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  114. ↑ Nauti maailman kymmenestä kylmimmästä pääkaupungista. (en: Chill out in the world’s top 10 coldest capital cities). 4.4.2015. The Sunday Post. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  115. ↑ Oishimaya Sen Nag: Maailman kylmimmät pääkaupungit. (en: The Coldest Capital Cities In The World). 25.4.2017. worldatlas.. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  116. ↑ Toiseksi kylmin pääkaupunki. (en: The Second Coldest Capital). 2019. KazakhstanDiscovery. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  117. ↑ Lemmi Kann, Indrek Kald: Tallinna on maailman kylmimpien pääkaupunkien TOP-listan seitsemäs. (et: Tallinn maailma kõige külmemate pealinnade TOPis 7. kohal). 14.1.2010. Äripäev. Sekretär.ee. Viitattu 15.12.2019. (viroksi)
  118. ↑ Robert Schrader: Maailman kylmimmät kaupungit. (en: The World's Coldest Cities). 26.112019. Tripsavvy. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  119. ↑ a b c Nursultan. Kansallinen pääkaupunki, Kazakstan. (en: Nursultan. National capital, Kazakhstan). Encyclopædia Britannica.. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  120. ↑ Pikavuoro Bangkokiin kohtasi ongelmia Kazakstanissa. 28.1.2011. Ilta-Sanomat. Viitattu 15.12.2019.
  121. ↑ a b c d e f Astana, jolla on tähtiin kirjoitettu historiallinen tarkoitus olla pääkaupunki. (ru: Астана: историей предначертано быть столицей). 10.9.2012. kn.kz → Hyödyllistä tietoa. (ru: kn.kz → Полезная информация).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
  122. ↑ Kazakstan. 7.4.2015. Globalis. Arkistoitu 24.9.2020. Viitattu 15.12.2019.
  123. ↑ Oulu. Koko kaupunki askeltaa 2015. Oulun kaupunki. Liikunta ja ulkoilu.. Viitattu 15.12.2019.
  124. ↑ Kazakstanin parlamentti: rakenne, varajäsenten nimittämismenettely. 2019. mediatek360.com. Viitattu 15.12.2019.[vanhentunut linkki]
  125. ↑ a b Nursultan Nazarbajevin reaktio Astanan uudelleen nimeämiseen. (ru: Реакция Нурсултана Назарбаева на переименование Астаны). 20.3.2019. Sputnik. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  126. ↑ Kazis Toguzbajev: Olisiko Nazarbajevin henkilöpalvonta (persoonallisuuskultti)? (ru: Есть ли культ личности Назарбаева?) 4.1.2018. IAC Eurasia. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
  127. ↑ a b Arto Huovinen: Kazakstanin pääkaupungin nimeksi ei muuteta Nursultan tai Nazarbajev. 30.11.2016. KU. Viitattu 15.12.2019.
  128. ↑ Vjatšeslav Polovinko: Astanasta voi tulla Nursultan. Kazakstanin presidentin henkilöpalvonta (persoonallisuuskultti) on kasvussa. (ru: Астана может стать Нурсултаном. Культ личности президента Казахстана набирает обороты). 23.11.2016. Novaja Gazeta. (ru: Новая газета).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  129. ↑ Nazarbajev sanoi sanottavansa Astanan uudelleennimeämisestä. (ru: Назарбаев высказался о переименовании Астаны). 24.11.2016. Tengrinews.kz. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  130. ↑ Ilkka Timonen: Poliisi pidätti satoja protestoijia Kazakstanissa. 9.6.2019. Aamulehti. Arkistoitu 9.6.2019. Viitattu 15.12.2019.
  131. ↑ Andrej Svetlitšnyi: Nazarbajevin eroamisen seuraukset: Kazakstanin pääkaupunki Astana nimettiin Nursultaniksi. (ru: Последствия отставки Назарбаева: столицу Казахстана Астану переименовали в Нурсултан). 20.3.2019. Bessarabia Inform. (ru: Бессарабия Информ).. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  132. ↑ Nur-Sultan - Kazakstanin pääkaupungin uusi nimi. (ru: Нур-Султан - новое название столицы Казахстана). 20.3.2019. Tengrinews.kz. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  133. ↑ STT: Kazakstanin pääkaupunki vaihtaa nimensä Nursultaniksi. 20.3.2019. Karjalainen. Viitattu 15.12.2019.
  134. ↑ Nur-Sultan: maslikhatin varajäsenet kannattivat päätöstä Astana uudelleennimeämisestä. (ru: Нур-Султан: депутаты маслихата поддержали решение о переименовании Астаны). 20.3.2019. Sputnik. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  135. ↑ Tokayev ehdotti Astanan nimeämistä Nursultaniksi. (ru: Токаев предложил переименовать Астану в Нурсултан). 20.3.2019. ТАСС. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  136. ↑ Kazakstanissa pidettiin mielenosoituksia Astanan uudelleennimeämistä vastaan, ihmisiä pidätettiin. (ru: В Казахстане прошли митинги против переименования Астаны, людей задерживали). 22.3.2019. Sputnik. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  137. ↑ Astanassa pystytettiin Nazarbajevin muistomerkki. (ru: Монумент Назарбаеву воздвигнут в Астане). 20.3.2019. Sputnik. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  138. ↑ Новостройки Астаны. Цены, фото, застройщики novostroy.kz. Viitattu 25.1.2021. (venäjä)
  139. ↑ Astanan muinainen edeltäjä. (en: Astana's ancient predecessor). Tervetuloa Nursultaniin. (en:Welcome to Nursultan).. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  140. ↑ Bozok- linnoitus. (ru: Бозок городище). "Silk Road Adventures". Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  141. ↑ a b Aikakausien risteys Bozok. Mielenkiintoisia yksityiskohtia muinaisesta linnoituksesta. (ru: Бозок – перекресток эпох. Интересные подробности о древнем городище). el.kz. Viitattu 15.12.2019. (venäjäksi)
  142. ↑ Astanan historiaa. (en: History of Astana). 8.12.2017. Qazaqstan Tarihy portaali. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  143. ↑ Muinaisasutus Bozok 10-luvulla - 14-luvulla. (en: Bozok ancient settlement 10th century – 14th century), Linnoitus Bozok VII-XIV, Astanan lounaisreunalla. (ru: Городище Бозок VII-XIV, юго-западная окраина г. Астаны), Bozokin kaupunki (X-XI vuosisadat). (kk: Бозоқ қала жұрты (Х-ХІY ғғ.)). SMMO “Historiallisen ja kulttuuriperinnön muistomerkkien ja kohteiden suojeluneuvosto“ (en: SMMO “Directorate for preservation of monuments and sites of historical and cultural heritage”).. Arkistoitu 27.12.2019. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi),(venäjäksi),(kazakiksi)
  144. ↑ Maral Khabdulina, Daniyar Tleugabulov ja Zarina Orazbayeva: Bozok - turkkilainen kulttikeskus Keski-Kazakstanissa. (en: Bozok - the Turkic Cult Center in Central Kazakhstan). tandfonline.com. 17.11.2017. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kazakstanin_pääkaupunki&oldid=22332116”