Kalixin kunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kalixin kunta
vaakuna
vaakuna
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Norrbottenin lääni
Maakunta Norrbotten
Keskustaajama Kainuu
Kuntakoodi 2514
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 1 803,08 km²
Väkiluku (31.12.2020)  ([2]) 15 812
 – Väestötiheys 8,8 as./km²









Paperitehdas Karlsborgin taajamassa.

Kalixin[3] kunta (ruots. Kalix kommun) eli (meänkieleksi Kaihnuun kunta[4]) on Norrbottenin läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Kunnasta on käytetty myös suomenkielistä nimeä Kainuu, mutta sitä pidetään nykyisin vanhentuneena[5][6]. Maakuntajaossa Kalix kuuluu Norrbotteniin.

Kunnan keskustaajama on Kainuu.[7]

Kunnan maapinta-ala on 1 803,08 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 15 812 henkeä (31.12.2020).[2]

Kainuussa tehtiin Suomen sodan aikana 25. maaliskuuta 1809 Seivin antautumissopimus.[8] Säivi-niminen pientaajama (ruots. Säivis) kuuluu kuitenkin Haaparannan kuntaan, joka on Kainuun naapurikunta.

Vuonna 2007 kunnassa oli 32,01 km² peltoa,[9] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[10] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 1,8 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Kainuunväylä eli Kainuunjoki (Kalixjoki) virtaa voimakkaana kuntakeskuksen läpi. Siitä oli vähällä tulla Haminan rauhassa vuonna 1809 Venäjän ja Ruotsin rajajoki, mutta viime hetkellä Venäjän keisari Aleksanteri I suostui siirtämään rajan Tornion- ja Muonionjokiin sekä Könkämäenoon. Sotatilanne oli tuolloin muodostunut sellaiseksi, että Ruotsi olisi joutunut hyväksymään lähes mitkä tahansa Venäjän rauhanehdot.

Kuntajaon kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kainuu (ruots. Kalix) mainitaan pitäjänä kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1472, ja se muodostettiin erottamalla Luulajan pitäjästä. Vuoteen 1644 asti siihen kuului myös Ylikainuun pitäjä (ruots. Överkalix). Tuolloin Ylikainuusta tuli oma pitäjä, joten jäljelle jäänyttä pitäjää alettiin nimittää Alakainuuksi[11] (ruots. Nederkalix).

Alakainuun pitäjästä tuli maalaiskunta vuoden 1862 kuntauudistuksessa. Vuonna 1910 kuntaan perustettiin Kainuun (ruots. Kalix) taajaväkinen yhdyskunta. Kunta jaettiin vuonna 1924, jolloin sen länsiosasta erotettiin Tören maalaiskunta. Vuoden 1952 kuntauudistus ei vaikuttanut kuntajakoon, mutta taajaväkinen yhdyskunta lakkautettiin 1962. Alakainuu ja Töre yhdistettiin vuonna 1967, jolloin kunta sai nykyiset rajansa. Kunnan nimeksi valittiin Kainuu keskustaajaman ja aikaisemman taajaväkisen yhdyskunnan nimen perusteella.

Nykyinen vaakuna on entisen Alakainuun maalaiskunnan vaakuna. Myös Tören maalaiskunnalla oli oma vaakuna.

Väestönkehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kainuun kunnan väestönkehitys 1950–2020
Vuosi Asukkaita
1950
  
20 030
1955
  
20 060
1960
  
19 664
1965
  
18 299
1970
  
18 178
1975
  
18 687
1980
  
19 599
1985
  
19 338
1990
  
19 241
1995
  
18 963
2000
  
17 995
2005
  
17 483
2010
  
16 740
2015
  
16 248
2020
  
15 812
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[12][2]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[13]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 1 602 9,9
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 350 2,2
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 1 381 8,5
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 12 915 79,5

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 1 008 Suomessa syntynyttä,[14] mikä vastasi 6,0 prosenttia kunnan väestöstä.

Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 5,6 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 934 Suomessa syntynyttä,[15] mikä vastasi 4,8 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 174 720 kruunua.[16] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 63 000 kruunua.[17]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[18]

  • 0–17-vuotiaat: 18,0 %
  • 18–64-vuotiaat: 56,6 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 25,4 %

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[19][20] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 6,4 4,3
  jalostus 25,1 25,8
  palvelut 67,4 69,0
  tuntematon 1,0 0,9
  Työpaikkoja ja työllisiä 6 927 7 288
  työpaikkaomavaraisuus 95,0

Kunnassa on 12 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 79,7 prosenttia.[21] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 3 391 asukasta.[21] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[22]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2010)
1 Kainuu (ruots. Kalix) 7 299
2 Töre 1 099
3 Rolfs 1 061
4 Nyborg 833
5 Risögrund 697
6 Sanki (ruots. Sangis) 572
7 Preiviikki (ruots. Bredviken) 365
8 Karlsborg 351
9 Gammelgården 297
10 Paaskeri (ruots. Båtskärsnäs) 296
11 Påläng 278
12 Morajärvi (ruots. Morjärv) 201

Kunnan keskustaajama on lihavoitu. Nyborgin taajaman nimenä on joskus ollut myös Ytterbyn.[23]

Entiset taajamat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[23]

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[24]

Entiset pientaajamat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[25]

Muita paikkakuntia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnanvaltuusto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Kainuun kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2022[26]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022
  Maltillinen kokoomus 3 3 3 4 4 3 4 3 3 2 3 6 7 9
  Keskustapuolue 7 7 6 5 4 4 4 4 3 3 4 3 3 3
  Liberaalit 2 2 2 1 3 3 3 2 2 1 2 1 2 2
  Kristillisdemokraatit 0 0 1 1 0 0 1 0 1 1 1 0 0 0
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 0 1 2 1 2 5 17 4 7 4 2
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 25 26 26 27 26 27 25 26 18 14 24 20 19 17
  Vasemmistopuolue 4 3 2 2 2 2 3 4 6 2 2 2 2 3
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 3
  Muut 0 0 1 1 1 0 0 0 3 1 1 2 2 2
  Yhteensä [27] 41 41 41 41 41 41 41 41 41 41 41 41 41 41

Vuoden 2010 kunnallisvaaleissa Ympäristöpuolue vihreät sai Kainuussa suhteellisesti enemmän ääniä kuin missään muussa Ruotsin kunnassa.[28]

Kartta Kainuun kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[29]

  • Nederkalix
  • Töre

Historialliset seurakunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[30] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Morjärvs kbfd
  • Nederkalix (Kalix)
  • Töre
  • Töre kbfd
  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b c Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2020 Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.2.2022. (ruotsiksi)
  3. Hakulinen Kerkko, Paikkala Sirkka: ”Taulukko 1”, Pariisista Papukaijannokkaan, s. 80. (Eksonyymit (suomenkieliset nimet)) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. ISBN 978-952-5446-80-7
  4. Meänkieli Kalix Kommuns hemsida. Arkistoitu 3.6.2019. Viitattu 3.6.2019. (ruotsiksi)
  5. Hakulinen, Kerkko; Paikkala, Sirkka: Eksonyymit (Kotuksen käsitys eksonyymiluettelossa vuonna 2019) kaino.kotus.fi. Viitattu 8.6.2019.
  6. Ruijan ja Länsipohjan suomenkieliset paikannimet - Kielikello (Kotuksen käsitys Kielikello-lehdessä vuonna 1976) www.kielikello.fi. Viitattu 8.6.2019.
  7. Kalix Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 5.7.2016.
  8. Merkkivuosi 1809: Taistelut 1809.fi-sivusto: Valtioneuvoston kanslia. Arkistoitu 25.8.2014. Viitattu 4.12.2012.
  9. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  10. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  11. Sinisalo, Aino: Ruijan ja Länsipohjan suomenkieliset paikannimet. Kielikello, 1976, nro 8. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. ISSN 0355-2675 Julkaisun verkkoversio. Viitattu 1.11.2015.
  12. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950–2019 enligt indelning 1 januari 2019 (XLS) 13.7.2020. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.7.2020. (ruotsiksi)
  13. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  14. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  15. Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
  16. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  17. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  18. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  19. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  20. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  21. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  22. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  23. a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
  24. Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  25. Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
  26. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.2.2022. (ruotsiksi)
  27. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  28. Val till kommunfullmäktige - Röster Valmyndigheten. Arkistoitu 15.9.2010. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
  29. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  30. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Kalix kommun  –  Kunta- ja pitäjäjaon kehitys on käännöstä kuntaa ja pitäjää koskevista artikkeleista.