John Frusciante

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Frusciante
Frusciante esiintymässä Stadium Arcadium World Tour -kiertueella vuonna 2006.
Frusciante esiintymässä Stadium Arcadium World Tour -kiertueella vuonna 2006.
Henkilötiedot
Koko nimi John Anthony Frusciante
Syntynyt5. maaliskuuta 1970 (ikä 54)
Queens, New York
Ammatti Muusikko, lauluntekijä, tuottaja
Puoliso Nicole Turley (2011–2015)
Muusikko
Taiteilijanimi Trickfinger
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1988–
Tyylilajit rock, elektroninen musiikki, funk, pop
Soittimet Kitara, laulu, basso, syntetisaattori
Yhtyeet Red Hot Chili Peppers, Ataxia, The Mars Volta, Speed Dealer Moms
Levy-yhtiöt Warner Bros., Record Collection, Birdman, American Recordings, Funk Soul Recordings, Neurotic Yell Records, Acid Test
Aiheesta muualla
Kotisivut

John Anthony Frusciante (s. 5. maaliskuuta 1970 Queens, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen muusikko, lauluntekijä ja tuottaja. Frusciante tunnetaan parhaiten urastaan rock-yhtye Red Hot Chili Peppersin kitaristina. Hän soitti yhtyeessä vuosina 1988–1992 ja 1998–2009 ja palasi takaisin vuonna 2019. Hän on ollut mukana levyttämässä viittä Red Hot Chili Peppersin studioalbumia.

Frusciante on luonut myös mittavan uran sooloartistina. Hän on julkaissut sooloartistina yksitoista studioalbumia ja viisi EP-levyä, joiden musiikillinen kirjo on hyvin laaja: Fruscianten soolotuotannossa on mukana elementtejä kokeellisesta rock- ja ambient-musiikista electronica-genren ja uuden aallon musiikkiin. Vuonna 2015 hän julkaisi ensimmäisen täysimittaisen acid house -tyylisen albuminsa taiteilijanimellä Trickfinger. Frusciante on levyttänyt musiikkia lukuisten eri yhtyeiden ja artistien, kuten The Mars Voltan ja Ataxian kanssa.

Vuonna 2003 Rolling Stone -lehti sijoitti Fruscianten 18. sijalle sadan kaikkien aikojen parhaan kitaristin listallaan.[1] Vuonna 2011 hänen sijoituksensa samaisen listan päivitetyssä versiossa oli 72.[2] Gibsonin viidenkymmenen kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla Fruscianten sijoitus oli 42. BBC:n vuonna 2010 järjestämässä ”The Axe Factor” -äänestyksessä Frusciante äänestettiin parhaaksi kitaristiksi viimeisen 30 vuoden ajalta.[3] Vuoden 2012 keväällä Frusciante oli yksi Rock and Roll Hall of Fameen aateloiduista Red Hot Chili Peppersin jäsenistä.

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja varhainen elämä (1970–1987)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Anthony Frusciante syntyi 5. maaliskuuta 1970 New Yorkin Queensissa. Fruscianten isä John Sr. on Juilliard Schoolissa opiskellut pianisti. Hänen äitinsä Gail oli lupaava laulaja, joka kuitenkin luopui urastaan musiikin parissa jäädäkseen kotiäidiksi.[4] Fruscianten isän puoleinen sukutausta on peräisin Italiasta: hänen isoisoisänsä Generoso Frusciante saapui Yhdysvaltoihin siirtolaisena Beneventosta.[5] Fruscianten perhe muutti ensin Arizonan osavaltiossa sijaitsevaan Tucsonin kaupunkiin ja sitten Floridaan, jossa John Sr. työskenteli Broward Countyn tuomarina vuoden 2010 lokakuuhun asti.[6] Vanhempiensa eron myötä Frusciante muutti äitinsä mukana Santa Monicaan, Kaliforniaan.

Vuosi Kaliforniaan muuttonsa jälkeen Frusciante muutti äitinsä ja isäpuolensa kanssa Los Angelesin Mar Vistaan. Frusciante on kuvaillut isäpuolensa olleen hyvin kannustava hänen musiikillisten tavoitteidensa suhteen.[4] Muuttonsa jälkeen Frusciante kiinnostui suuresti Los Angelesin paikallisesta punk rock -kulttuurista. Yhdeksänvuotiaana hän ihastui punk-yhtye Germsin musiikkiin, ja kuunteli puhki lukuisia kopioita yhtyeen albumista (GI). Kymmenen vuoden ikäisenä hän opetteli itsenäisesti soittamaan kitaralla valtaosan albumin kappaleista.[4] Kiinnostuessaan yhä enemmän kitaransoitosta Frusciante alkoi perehtymään muun muassa Jeff Beckin, Jimmy Pagen, David Gilmourin ja Jimi Hendrixin soittotyyleihin. Frusciante on kertonut opiskelleensa Frank Zappan soittotyyliä useita tunteja päivittäin. Vaikka Frusciante oli kitaristina itseoppinut, hän hallitsi hyvin myös musiikin teoriaa ja harjoitteli kitaransoittoa monta tuntia päivässä opetellen kitarasooloja nuotti nuotilta.

Vuonna 1984 Frusciante löysi Red Hot Chili Peppersin,[7] kun hänen kitaransoiton opettajansa pyrki yhtyeen kitaristiksi koesoittojen kautta.[8] Hän näki yhtyeen esiintymässä ensimmäisen kerran ollessaan 15-vuotias, ja hänestä tuli välittömästi hyvin omistautunut yhtyeen fani. Red Hot Chili Peppersin kitaristi Hillel Slovakista muodostui yksi Fruscianten suurimmista idoleista ja innoittajista, ja vähitellen he myös tutustuivat toisiinsa. Frusciante kiinnostui yhtyeen musiikista niin paljon, että hän opiskeli itsenäisesti yhtyeen kolmen ensimmäisen studioalbumin kaikki kitara- ja basso-osuudet. 16-vuotiaana Frusciante lopetti opintonsa lukiossa vanhempiensa luvalla ja muutti heidän tukensa turvin Los Angelesiin panostaakseen musiikillisen uransa kehittämiseen.[4][9]

Red Hot Chili Peppersin kitaristina (1988–1992)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1988 Frusciante ystävystyi Dead Kennedys -yhtyeessä soittaneen rumpali D. H. Peligron kanssa. He soittivat usein yhdessä, ja Peligro kutsui mukaan myös Red Hot Chili Peppersin basisti Michael ”Flea” Balzaryn. Fruscianten ja Flean välille muodostui nopeasti ystävyyssuhde ja musiikillinen kemia. Frusciante suunnitteli myös pyrkivänsä Frank Zappan yhtyeen kitaristiksi koesoittojen kautta, mutta muutti mielensä saatuaan tietää Zappan suhtautuvan jyrkän kielteisesti huumeiden käyttöön. Frusciante on sanonut tämän olleen ristiriidassa hänen mielikuvaansa ja tavoitteeseensa rocktähteydestä.[4]

Red Hot Chili Peppersin kitaristi Hillel Slovak kuoli heroiinin yliannostukseen. Myös rumpali Jack Irons erosi yhtyeestä, koska ei halunnut ”olla mukana yhtyeessä, jossa hänen ystävänsä kuolivat.” Slovakin kuolema ja Ironsin lähtö saivat myös laulaja Anthony Kiedisin ja Flean harkitsemaan yhtyeen lopettamista, mutta he päättivät lopulta jatkaa ja viedä Red Hot Chili Peppersin uraa eteenpäin. Uudeksi rumpaliksi pestautui D. H. Peligro, jonka kanssa Kiedis ja Flea olivat olleet ystäviä jo monen vuoden ajan. Hillel Slovakin korvannut DeWayne McKnight sen sijaan ei istunut yhtyeeseen suunnitellulla tavalla, ja hänet erotettiin yhtyeestä. Peligro järjesti tapaamisen Fruscianten sekä Anthony Kiedisin ja Flean välille. Fruscianten oli määrä koe-esiintyä Thelonious Monster -yhtyeelle,[10] mutta Kiedis oli vakuuttunut Fruscianten taidoista ja halusi hänet Red Hot Chili Peppersin kitaristiksi. Frusciante esiintyi ensimmäisen kerran yhtyeen kitaristina syyskuussa 1988. Marraskuussa Kiedis ja Flea päättivät erottaa alkoholi- ja huumeongelmien kanssa vaikeuksissa olleen D. H. Peligron, jonka korvasi joulukuussa 1988 koesoittojen kautta yhtyeestä paikan saanut Chad Smith.

Uudella kokoonpanollaan Red Hot Chili Peppers julkaisi kaksi studioalbumia, joista ensimmäinen oli vuoden 1989 albumi Mother’s Milk. Albumi menestyi siihen mennessä julkaistuista Red Hot Chili Peppersin tuotoksista parhaiten. Yhtyeen kappaleita alettiin soittaa ensimmäisen kerran radiossa,[11][12] ja albumi ylitti kultalevyrajan Yhdysvalloissa vuoden 1990 maaliskuussa. Red Hot Chili Peppers alkoi vähitellen nousemaan yhdeksi Yhdysvaltain suosituimmista nousevista rockyhtyeistä.

Vuonna 1991 Red Hot Chili Peppers julkaisi menestysalbumin Blood Sugar Sex Magik, joka oli yhtyeen todellinen läpimurto. Fruscianten tunteikas ja taidokas kitaransoitto oli suuressa osassa yhtyeen uudessa soundissa. Ennen Red Hot Chili Peppers oli soittanut enimmäkseen rajua punk-rockia, mutta Blood Sugar Sex Magikilla oli mukana myös erittäin melodisia kappaleita. Single ”Under the Bridge”, jossa Fruscianten soittotaito on merkittävästi esillä, nousi kansainväliseksi hitiksi ja kohosi Yhdysvalloissa Billboard Hot 100 -listan kakkoseksi. Myös toinen single, vauhdikkaampi ”Give It Away”, menestyi. Blood Sugar Sex Magik teki yhtyeen jäsenistä kansainvälisesti tunnettuja rocktähtiä, mikä ei kuitenkaan vaikuttanut myönteisesti Fruscianteen. Äkillinen ja yllättäen tullut menestys sokaisi Fruscianten, ja hänellä oli vaikeuksia oppia elämään sen pyörteessä. Frusciante olisi halunnut Red Hot Chili Peppersin olevan enemmänkin vain menestyvä underground-yhtye. Pian Blood Sugar Sex Magikin julkaisemisen jälkeen hän alkoi suhtautua negatiivisesti yhtyeen suosioon, ja ajautui vähitellen henkilökohtaisiin erimielisyyksiin Anthony Kiedisin kanssa. Kiertueen lopulla Fruscianten suhtautuminen asioiden etenemiseen sekä tapa muuttaa joidenkin kappaleiden rakennetta kesken soittamisen alkoi haitata yhtyeen esiintymistä, mikä sai Kiedisin turhautumaan yhä enemmän. Lavalla ilmenneiden ongelmien jatkeeksi Frusciante alkoi sulkemaan tyttöystäväänsä lukuun ottamatta kaikki ihmiset ympäriltään ja ajautumaan ongelmiin huumeiden kanssa. Hän ilmoitti eroavansa Red Hot Chili Peppersistä yllättäen vain tunteja ennen yhtyeen konserttia Japanissa vuoden 1992 toukokuussa,[13] ja lensi seuraavana päivänä takaisin Kaliforniaan.

»Loppuaikoina en halunnut olla tässä tai missään muussakaan yhtyeessä. Anthonyn ja minun välit olivat äärimmäisen huonot. Ajattelin tekeväni yhtyeelle palveluksen eroamalla, koska olin pelkkä riidankylväjä toisten keskellä. Minusta tuntui, että kaikki muut olivat täysiä idiootteja. Halusin ainoastaan vetää krääsää, ja sitä sainkin tehdä yli kuusi vuotta.»
(Frusciante kuvailee eroaan yhtyeestä vuonna 1999.[14])

Soolouran alku ja päihderiippuvuus (1992–1997)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Red Hot Chili Peppersissä soittaessaan Frusciantesta tuli huumeriippuvainen. Hän aloitti kannabiksen käytön pitkälti basisti Flean myötävaikutuksesta.[15] Myöhemmin hänelle kehittyi vakava riippuvuus heroiiniin. Erottuaan Red Hot Chili Peppersistä ja palattuaan Kaliforniaan vuoden 1992 kesällä Frusciante alkoi kärsiä myös syvästä masennuksesta, sillä hän koki elämänsä olevan ohi ja että hän ei voisi enää kirjoittaa musiikkia tai soittaa kitaraa.[16] Musiikin merkitys väheni, ja Frusciante keskittyi esimerkiksi maalaamiseen, lyhyiden tarinoiden ja näytelmien kirjoittamiseen sekä omien demokappaleidensa tuottamiseen. Masennus ajoi hänet yhä syvemmälle heroiiniriippuvuuteen, joka oli lähes muodostua hänen kuolemakseen. Frusciante on todennut lääkinneensä masennustaan heroiinilla seuraavasti:[17]

»Olin hyvin surullinen, ja olin aina onnellinen kun olin huumeiden vaikutuksen alainen. Siispä, minun piti olla huumeissa koko ajan. En tuntenut koskaan syyllisyyttä — olin aina todella ylpeä siitä, että olin addikti.»

Frusciante kärsi vakavista heroiinin aiheuttamista leukatulehduksista, jonka vuoksi hänen kaikki hampaansa on korvattu implanteilla ja myös leukaan on tehty toimenpiteitä.

1990-luvun aikana Frusciante julkaisi kaksi sooloalbumia. Hänen ensimmäinen sooloartistina julkaisemansa studioalbumi Nianrda Lades and Usually Just a T-Shirt julkaistiin vuonna 1994, jolloin Frusciante oli pahoin koukussa heroiiniin.[18] Albumin ensimmäinen puoli oli levytetty hiljattain Blood Sugar Sex Magikin valmistumisen jälkeen vuodenvaihteessa 1991–1992.[19] Albumin kappaleista ainoastaan ”Running Away Into You” on levytetty sen jälkeen, kun Frusciante oli eronnut Red Hot Chili Peppersistä. Toisen albuminsa Smile from the Streets You Hold Frusciante julkaisi vuonna 1997 omien sanojensa mukaan ”saadakseen rahaa huumeisiin.”

Aikakauslehti New Times LA:n julkaisemassa artikkelissa Fruscianten ulkoisen olemuksen kuvailtiin muistuttavan ”ohuen ihon peittämää luurankoa.”[20] Heroiinin ja kokaiinin väärinkäytön vuoksi Fruscianten käsivarret arpeutuivat rajusti, jättäen hänen käsivarsiinsa pysyviä paiseita.[21] Frusciante vietti kolme vuotta erakoituneena Hollywood Hillsin -kotiinsa.[22] Tänä aikana hänen ystävänsä Johnny Depp ja Gibby Haynes vierailivat hänen kotonaan kuvaamassa lyhyen dokumentin Stuff, jossa kuvattiin Fruscianten kurjia elinoloja.[22] Hänen Hollywood Hillsin kotinsa tuhoutui lopulta tulipalossa, joka vei mukanaan myös hänen kitarakokoelmansa ja mittavan määrän äänitettyä kappalemateriaalia.[23][24]

Päihderiippuvuuden päättyminen ja paluu Red Hot Chili Peppersiin (1998–2006)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Frusciante New Yorkin Knitting Factory -klubilla vuonna 2004.

Red Hot Chili Peppers oli lähellä lopullista hajoamista Dave Navarron jätettyä yhtyeen vuonna 1998. Flea totesi Anthony Kiedisille, että voisi ”jatkaa yhtyeen basistina vain, jos John palaisi yhtyeen kitaristiksi.” Kiedis yllättyi tästä ja suhtautui ajatukseen epäluuloisesti, koska hän ei uskonut Fruscianten enää koskaan haluavan soittaa hänen kanssaan. Fruscianten selviäminen heroiiniriippuvuudesta vaikutti kuitenkin olennaisesti siihen, että Kiedis ja Flea päättivät kysyä häntä palaamaan takaisin yhtyeeseen. Flea vieraili vuoden 1998 huhtikuussa Fruscianten kotona ja kysyi, haluaisiko hän palata takaisin yhtyeeseen. Frusciante oli alkanut kyynelehtimään ja todennut, ”että mikään muu ei saisi häntä yhtä onnelliseksi.” Tämän jälkeen Flea järjesti tapaamisen Fruscianten ja Kiedisin välille, jotta he voisivat sopia jo vuosia vanhat erimielisyytensä. Sekä Kiedis että Frusciante suhtautuivat jännityksellä ja ilolla uuteen mahdollisuuteen tehdä musiikkia yhdessä, ja vain viikkoa myöhemmin yhtye kokoontui yhteen aloittaakseen jälleen soittamisen yhdessä.[25]

Päihderiippuvuus oli jättänyt vahvan henkisen ja fyysisen jäljen Fruscianteen. Hän ei ollut soittanut yhtyeen kappaleita lainkaan eronsa jälkeen, ja lukuun ottamatta sooloalbumiensa tekoa hän ei ollut juuri soittanut kitaraa. Hän oli myös menettänyt kitaransa kotinsa tulipalossa, josta oli onnistunut täpärästi pelastautumaan.[23] Elämänmuutoksen jälkeen hänellä oli vaikeuksia päästä takaisin jaloilleen. Fruscianten onnistui kuitenkin löytää kosketus musiikkiin ja kyky soittaa kitaraa uudelleen, ja uutta kappalemateriaalia alkoi hiljalleen kehittyä.

Fruscianten paluun myötä Red Hot Chili Peppers sai takaisin myös hyvin keskeisen osan soundiaan, sekä positiivisen ja terveen suhtautumisen työntekoon. Fruscianten syvällinen omistautuminen musiikille vaikutti suuresti yhtyeen tapaan työstää seuraava albumia.[26] Vuoden 1999 kesäkuussa julkaistiin pitkään ja huolellisesti valmisteltu studioalbumi Californication, josta tuli yhtyeen uran kaupallisesti menestynein albumi.[27] Monen arvostelun yhteydessä albumin menestyksen katsottiin olevan pitkälti Fruscianten paluun ansiota.[28] Frusciante on myöhemmin kertonut pitävänsä omaa työskentelyään Californicationilla musiikillisen uransa parhaana.[26]

Californication Tour -kiertueen päätyttyä yhtye alkoi välittömästi työstää seuraavaa albumiaan By the Way. Frusciante ja Anthony Kiedis työstivät uusia kappaleita jopa useita päiviä peräkkäin keskustellen laulu- ja kitaramelodioista sekä sanoituksista. Anthony Kiedis on sanonut By the Wayn työstämisen eronneen Californicationin tekemisestä merkittävästi, koska Frusciante oli saanut elämänsä takaisin raiteilleen ja oli täynnä itseluottamusta uuden albumin tekemisen alkaessa. Basisti Flea koki albumin tekemisen kuitenkin olevan henkilökohtaisesti raskas ja haastava prosessi, koska hän koki olonsa ulkopuoliseksi ajauduttuaan valtataisteluun kappaleiden musiikillisesta tyylistä Fruscianten kanssa. Flea halusi tuoda albumille mukaan funk-vaikutteita, mutta Fruscianten mielestä yhtye oli jo kuluttanut funk-puolensa loppuun aiemmilla albumeillaan. By the Wayn levyttämisen jälkeen Flea harkitsi eroavansa yhtyeestä, mutta onnistui lopulta sopimaan musiikilliset erimielisyytensä Fruscianten kanssa ja yhtye saattoi jatkaa samalla kokoonpanolla.

Vuoden 2002 heinäkuussa julkaistu By the Way oli musiikillisesti aiempaa rauhallisempi ja nykyaikaisempi sekä äänimaailmaltaan monipuolisempi. Albumin melodiset balladit olivat vastakohtana yhtyeen aiempien albumien rap-vaikutteiselle funk rockille, ja Frusciante lisäsi albumin kappaleisiin myös kosketinsoitinosuuksia ja jousisoittimia.

Seuraava levy Stadium Arcadium ilmestyi toukokuussa 2006. Frusciante palasi By the Way -levyn minimalistisesta soitosta takaisin myös soolojen pariin.

Ero Red Hot Chili Peppersistä (2007–2009)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ataxia julkaisi toisen studioalbuminsa AW II vuonna 2007. Mittavan Stadium Arcadium World Tour -kiertueen jälkeen Red Hot Chili Peppers vetäytyi tauolle, sillä yhtye oli kuluttanut voimansa loppuun työskenneltyään yhtäjaksoisesti Fruscianten paluun ja Californication-albumin julkaisemisesta lähtien.[29] Tauon aikana Frusciante ilmoitti jättävänsä yhtyeen. Hänen mukaansa päätös eroamisesta oli syntynyt jo vuosi sitten, eikä siihen liittynyt mitään dramaattista.[30] Frusciante kertoi kiertue-elämän vieneen musiikista luovuuden, eikä halunnut enää soittaa yhtyeessä vaan keskittyä musiikin tekemiseen itsenäisesti. Vuoden 2009 joulukuussa hän ilmoitti julkisesti eronneensa yhtyeestä. Red Hot Chili Peppers oli päättänyt taukonsa jo aiemmin lokakuussa ja aloittanut seuraavan studioalbuminsa työstämisen uutena kitaristinaan Josh Klinghoffer.[30]

Vuoden 2009 tammikuussa Frusciante julkaisi kymmenennen sooloalbuminsa The Empyrean. Albumi oli tyyliltään konseptialbumi, ja Frusciante oli työstänyt sitä jo vuoden 2006 joulukuusta. Albumilla soittivat muun muassa Flea, Josh Klinghoffer ja The Smiths -yhtyeen Johnny Marr.

Sooloura Red Hot Chili Peppersin jälkeen 2009–2019

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimman sooloalbuminsa PBX Funicular Intaglio Zone Frusciante julkaisi vuonna 2012. Sitä edelsi EP Letur-Lefr. Yhteensä John on julkaissut 12 sooloalbumia, ja joitain hänen soolokappaleitaan on soitettu Red Hot Chili Peppersin konserteissa Fruscianten ollessa yhä yhtyeen kitaristina.

Huhtikuussa Red Hot Chili Peppers valittiin Rock and Roll Hall of Fameen ja tilaisuuteen osallistui Chili Peppersin nykyisen kokoonpanon lisäksi myös entinen rumpali Jack Irons. Frusciante kieltäytyi kutsusta paikalle, mikä oli useille yhtyeen faneille suuri pettymys.[31]

Frusciante ei ole juurikaan menestynyt kaupallisesti soolourallaan, mutta hän onkin sanonut ettei tee musiikkia rahasta vaan omaksi ilokseen. Hän on myös todennut, että hänellä on Chili Peppersin menestyksen ansiosta rahaa loppuelämäkseen, sillä hän ei enää käytä huumeita, joihin hän ennen kulutti paljon rahaa.lähde?

Jälleen Red Hot Chili Peppersissä 2019–

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Red Hot Chili Peppers ilmoitti joulukuussa 2019 kitaristi Josh Klinghofferin lopettavan ja John Fruscianten palaavan takaisin. Yhtyeen fanit riemastuivat kuultuaan Fruscianten paluusta.[32]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Red Hot Chili Peppersin kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ataxian kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soololevyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Frusciante teki myös elokuvamusiikkia Vincent Gallon elokuvaan The Brown Bunny vuonna 2004.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ 18 John Frusciante Rolling Stone. Viitattu 27.4.2017. (englanniksi)
  2. ↑ 72 John Frusciante Rolling Stone. Viitattu 27.4.2017. (englanniksi)
  3. ↑ Chilis star wins Axe Factor 6Music News. 9.4.2010. BBC. Viitattu 27.4.2017. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e Rotondigic, James (marraskuu 1997). ”Till I Reach the Higher Ground”. Guitar Player.
  5. ↑ Amato, Emiliano: Ravello Jack Frusciante nella Città della Musica positanonews.it. 28.6.2006. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 27.4.2017. (italiaksi)
  6. ↑ Kay, Julie: Broward Judge Frusciante Resigns boardroompr.com. 1.6.2010. Arkistoitu 21.8.2014. Viitattu 27.4.2017. (englanniksi)
  7. ↑ [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. ↑ Kramer, Dan: John Frusciante talks to Dan Kramer John Frusciante. Arkistoitu August 21, 2007. Viitattu 27.4.2017. (englanniksi)
  9. ↑ Fricke, David: Tattooed Love Boys: After twenty-three years, nine albums, death, love, and addiction, the Red Hot Chili Peppers are at Number One for the very first time Rolling Stone. 15.6.2006. Arkistoitu 24.12.2008. Viitattu 27.4.2017. (englanniksi)
  10. ↑ Forsythe, Tom. (helmikuu 1991) "Laughing All the Way". Guitar Magazine.
  11. ↑ Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 8. The Organic Anti-Beat Box Band)
  12. ↑ Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 9. Nelikko uudistuu)
  13. ↑ Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 10. Funkyt munkit)
  14. ↑ John Fruscianten haastattelu. Rumba 12/1999.
  15. ↑ Kennealy, Tim (heinäkuu 1995). C”hilly Pepper.” High Times.
  16. ↑ John Frusciante: Perso e Ritrovato (PDF) maaliskuu 2004. Il Mucchio. Selvaggio. Arkistoitu 28.9.2007. Viitattu 30.4.20178. (englanniksi)
  17. ↑ Sullivan, Kate (elokuu 2002). I”nterview with Flea, Anthony and John”. Spin.
  18. ↑ Berkery, Patrick: John Frusciante: Perfect from now on 1.10.2004. Magnet. Viitattu 30.4.2017. (englanniksi)
  19. ↑ Niandra Lades and Usually Just a T-Shirt John Frusciante. Arkistoitu 10.10.2007. Viitattu 30.4.2017. (englanniksi)
  20. ↑ Wilonsky, Robert: Blood on the Tracks Phoenix New Times. 12.12.1996. Arkistoitu 8.10.2014. Viitattu 22.6.2007. (englanniksi)
  21. ↑ T”he Chili Peppers Rise Again”. Rolling Stone. Viitattu 30.4.2017. (englanniksi)
  22. ↑ a b Zafiais, Alex: Blood Sugar Sex Magic: Damaged Genius John Frusciante is Back, Again! 24.3.2004. Papermag. Viitattu 13.8.2006. (englanniksi)
  23. ↑ a b Skanse, Richard: Red Hot Redux Rolling Stone. 30.4.1998. Arkistoitu 28.2.2009. Viitattu 28.4.2017. (englanniksi)
  24. ↑ Di Perna, Alan (heinäkuu 2006). ”Guided by Voices.” Guitar World.
  25. ↑ Arpikudos - (Anthony Kiedis-Larry Sloman) (2005) (kirja: kappale 13. Tyhjä vuosi)
  26. ↑ a b Dalley, Helen (elokuu 2002). ”John Frusciante”. Total Guitar. Viitattu 11.12.2016.
  27. ↑ Chili Peppers’ album tops survey BBC News. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)
  28. ↑ Tate, Greg: Album Guide: Red Hot Chili Peppers Rolling Stone. Viitattu April 20, 2007.
  29. ↑ Anderson, Kyle: The Red Hot Chili Peppers frontman discusses a new festival and the state of his band Rolling Stone. 19.5.2008. (englanniksi)
  30. ↑ a b Kreps, Daniel: John Frusciante Quits Red Hot Chili Peppers With "No Drama" Rolling Stone. 17.12.2009. Arkistoitu 5.1.2010. Viitattu 28.4.2017. (englanniksi)
  31. ↑ John Frusciante Won't Attend Rock Hall Induction of Chili Peppers Billboard. Viitattu 28.12.2018.
  32. ↑ Red Hot Chili Peppersin ilmoitus sai fanit repeämään riemusta – John Frusciante palaa bändiin! Ilta-Sanomat. 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Red Hot Chili Peppers
AlbumitThe Red Hot Chili Peppers (1984) • Freaky Styley (1985) • The Uplift Mofo Party Plan (1987) • Mother’s Milk (1989) • Blood Sugar Sex Magik (1991) • One Hot Minute (1995) • Californication (1999) • By the Way (2002) • Stadium Arcadium (2006) • I’m with You (2011) • The Getaway (2016) • Unlimited Love (2022) • Return of the Dream Canteen (2022)
EP:t, livealbumit ja kokoelmatThe Abbey Road E.P. (1988) • What Hits!? (1992) • Live Rare Remix Box (1994) • The Plasma Shaft (1994) • Out in L.A. (1994) • Under the Covers: Essential Red Hot Chili Peppers (1998) • The Best of the Red Hot Chili Peppers (1998) • Greatest Hits (2003) • Live in Hyde Park (2004)
Muut artikkelitArpikudos • George Clinton • Jane’s Addiction • Lollapalooza • Red Hot Chili Peppersin diskografia • Rick Rubin
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=John_Frusciante&oldid=21078794”