Johannes Vares

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Johannes Vares
Johannes Barbarus
Neuvosto-Viron Korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja
25. elokuuta 1940 – 29. marraskuuta 1946
Edeltäjä Konstantin Päts
Seuraaja Nigol Andresen
Kansanhallituksen pääministeri
21. kesäkuuta 1940 – 25. elokuuta 1940
Edeltäjä Jüri Uluots
Seuraaja Johannes Lauristin
Henkilötiedot
Koko nimi Johannes Vares
Syntynyt12. tammikuuta 1890
Heimtal, Viljandi, Liivinmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut29. marraskuuta 1946 (56 vuotta)
Tallinna, Viron SNT, Neuvostoliitto
Kansalaisuus virolainen
Ammatti kirjailija, runoilija
Puoliso Emilie Barbarus
Tiedot
Puolue Viron kommunistinen puolue (EKP)

Johannes Vares (kirjailijanimeltään Barbarus, myös Johannes Vares-Barbarus, 12. tammikuuta 1890 Heimtal, Viljandi – 29. marraskuuta 1946 Tallinna[1]) oli virolainen poliitikko, runoilija ja lääkäri. Hänestä tuli Viron sosialistisen neuvostotasavallan pääministeri ja korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja 1940.[2]

Neuvostojoukot miehittivät Viron 17. kesäkuuta 1940 ja miehittäjän asettama uusi Varesin kommunistijohtoinen nukkehallitus lakkautti Isänmaan liiton sisäministeri Maksim Untin määräyksellä 26. kesäkuuta 1940.[3] Seuraavana päivänä kiellettiin Kaitseliit.[4]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vares suoritti ylioppilastutkinnon Pärnun lukiossa ja muutti Kiovaan Ukrainaan opiskelemaan lääketiedettä. Hän palveli sotilaslääkärinä ensimmäisessä maailmansodassa. Ansioistaan Keisarillisen armeijan rintamajoukoissa hänelle myönnettiin Pyhän Annan IV:n luokan ja Stanislaus III:n luokan kunniamerkit. vuosina 1918–1920 kotimaansa Viron vapaussodassa. Hänelle tarjottiin ansioistaan Vapauden ristiä, mutta hän kieltäytyi ottamasta kunniamerkkiä vastaan.

Johannes Vares liittyi vuonna 1919 kirjailijayhdistys Siuruun, joka oli syntynyt vuonna 1917. Vares oli rauhan palattua vuonna 1920 Vares asettui asumaan Pärnuun, missä jatkoi lääkärin ammattiaan. Hänet tunnettiin myös radikaaleista sosialistisista ajatuksistaan ja runoilijana. Vuoden 1939 lopulla hän siirtyi Tallinnaan, jossa hän jatkoi lääkärinpraktiikkaansa.[5]

Kun Neuvostoliitto kesällä 1940 miehitti Viron, Andrei Ždanov asetti Vareksen uuden kansanhallituksen pääministeriksi. Tämä oli yllätys, sillä Vares ei ollut aiemmin mukana puoluepolitiikassa. Hallituksen ministeriehdokkaat olivat Ždanovin nimittämiä, mutta yhden nimen oli Vares pystynyt lisäämään listaan. Varapääministeriehdokkaaksi Vares nimesi Tarton yliopiston historianprofessorin Hans Kruusin. Kruusin kohtaloksi tuli vuonna 1950 pidätys ja kiduttaminen "porvarillisena nationalistina".[6] Hän oli Viron sosialistisen neuvostotasavallan ensimmäinen pääministeri 21. kesäkuuta 1940 alkaen Jüri Uluotsin jälkeen sekä virkaatekevä presidentti Konstantin Pätsin erottua 17. kesäkuuta 1940 vuoden 1938 perustuslain mukaisestilähde?.

Nadežda Tihonova, Johannes Lauristin, Paul Keerdo, Johannes Vares, Karl Säre ja Neeme Ruus Tallinnan rautatieasemalla kukitettuna heidän palattuaan Moskovasta 24. heinäkuuta 1940. Virosta oli tullut juuri Neuvostoliiton uusi neuvostotasavalta.

Uusi hallitus, johdossaan Vares, aloitti toimintansa 21. kesäkuuta 1940. Yhtään avoimesti kommunistista henkilöä hallituksessa ei ollut. Vareksen hallitus ei, vastoin sen jäsenten enemmistön toiveita, ollut tilanteen herra. Se joutui kaikessa noudattamaan miehitysvallan johtajan Ždanovin tahtoa. Uudet vaalit määrättiin vaalilakia rikkoen toimitettaviksi 14.–15. heinäkuuta 1940. Tätä ennen oli entinen riigikogu lähetetty kotiin. Pidetyissä vaaleissa oli äänestysprosentti 84, ja kaikista äänistä tuli 93 prosenttia Viron työkansan liitolle (Eesti Töötava Rahva Liit), sillä muiden puolueiden ehdokkaat ja ohjelmat oli julistettu "kansan vastaisiksi ja taantumuksellisiksi". 21. heinäkuuta Viro julistettiin neuvostotasavallaksi, ja Neuvostoliiton korkein neuvosto vahvisti tapahtuneen 6. elokuuta 1940.[7]

Varesista tuli Viron Neuvostoliittoon yhdistymisen vuoksi 25. elokuuta 1940 Viron sosialistisen neuvostotasavallan korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja eli kansanedustuslaitoksen puhemies, joka neuvostojärjestelmässä merkitsi muodollisesti korkeinta valtiollista asemaa. Käytännössä kunkin neuvostotasavallan keskuskomitean pääsihteeri oli tärkein päättävä henkilö.lähde?

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesällä 1941 Vares siirtyi yhdessä vetäytyvän puna-armeijan kanssa syvemmälle Neuvostoliittoon. Hän palasi Viroon vuonna 1945, jolloin Virossa oli jälleen neuvostovalta. Hänelle myönnettiin vuonna 1945 Viron SNT:n kansankirjailijan arvonimi ja seuraavana vuonna heinäkuussa 1946 Leninin kunniamerkki. Vain muutama kuukausi sen jälkeen hänelle esitettiin vaatimus muokata hänen julkaisemiaan runoja.[8]

Varesin 29. marraskuuta 1946 Kadriorgin palatsissa tapahtuneen kuoleman kuolinsyy ei ole yksiselitteinen. Viralliseksi syyksi ilmoitettiin, että hän sai sepelvaltimotukoksen. Vaihtoehtoisia kuolinsyitä ovat muun muassa tapetuksi tuleminen tai itsemurha, jonka Vares olisi tehnyt sen jälkeen, kun neuvostoliittolaiset olivat kuulustelleet häntä hänen Viron vapaussodan aikaisesta toiminnastaan.[9]

Runoilija

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vares käytti runoilijana taiteilijanimeä Johannes Barbarus. Ensimmäinen runokokoelma Fata Morgana ilmestyi vuonna 1918 ja viimeinen vuonna 1944. Hän sai vaikutteita venäläisiltä ja ranskalaisilta kirjailijoilta. Alkutuotannossa hänen kielensä oli ekspressionistista ja hän oli radikaali perinteiden uhmaaja, mutta myöhemmin niissä on poliittinen viesti.[2] Kaikkiaan runokokoelmia ilmestyi kymmenen.

Suomennettu tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barbarusin runoja on teoksessa Eestin runotar (WSOY 1940):[10]

  • Koordinaatit, suom. Otto Manninen
  • Omakuva, suom. Otto Manninen
  • Pako, suom. Otto Manninen
  • Öinen kaupunki, suom. Matti Kuusi

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Vares, Johannes (Arkistoitu – Internet Archive) Eesti biograafiline andmebaas ISIK, viitattu 26.12.2020 (viroksi)
  2. ↑ a b Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Barbarus, Johannes”, Otavan kirjallisuustieto, s. 71. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X
  3. ↑ https://dea.digar.ee/page/virumaavana/1940/06/28/1
  4. ↑ Hyytiä, Osmo: Viron kohtalontie 1933...1939...1940, s. 242-245. Yliopistopaino, 1992. ISBN 951-570-143-0
  5. ↑ Imre Kaas: Johannes Vares-Barbarus elas Nikolai tänava Pärnu Postimees. 23.4.2003. Viitattu 20.10.2021. (viroksi)
  6. ↑ Tuomioja, s. 311, 329
  7. ↑ Tuomioja, s. 310–313
  8. ↑ Vladimir Pol: Трагедия поэта Барбаруса: самоубийство или убийство? Postimees. 25.11.2015. Viitattu 20.10.2021. (venäjäksi)
  9. ↑ Pekka Erelt: Surm Kadriorus Eesti Ekspress. 2.2.2006. Viitattu 20.10.2021. (viroksi)
  10. ↑ Johannes Barbarus (Arkistoitu – Internet Archive) Runotietokanta. Lahden kaupunginkirjasto. 28.1.2022. Viitattu 8.2.2023

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viro Edeltäjä:
Konstantin Päts 		Viron presidentti
1940–1940 		Seuraaja:
Jüri Uluots
Viron sosialistisen neuvostotasavallan vaakuna
Neuvosto-Viron korkeimman neuvoston presidiumin puheenjohtajat (Neuvosto-Viron presidentit)

Johannes Vares (1940) | Eduard Päll (1946) | August Jakobson (1950) | Johan Eichfeld (1958) | Aleksei Müürisepp (1961) | Artur Vader (1970) | Johannes Käbin (1978) | Arnold Rüütel (1983)

Viron sosialistisen neuvostotasavallan vaakuna
Neuvosto-Viron Ministerineuvoston puheenjohtajat (pääministerit)

Johannes Vares (1940) | Johannes Lauristin (1940) | Arnold Veimer (1944) | Aleksei Müürisepp (1951) | Valter Klauson (1961) | Bruno Saul (1984) | Indrek Toome (1988)

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Johannes_Vares&oldid=21839466”