Arnold Veimer
| Arnold Veimer | |
|---|---|
 |
|
| Neuvosto-Viron pääministeri | |
| Edeltäjä | Oskar Sepre |
| Seuraaja | Aleksei Müürisepp |
| Neuvosto-Viron tiedeakatemian puheenjohtaja | |
|
1968-1973
|
|
| Edeltäjä | Johan Eichfeld |
| Seuraaja | Karl Rebane |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. kesäkuuta 1903 Tallinna, Viro |
| Kuollut | 3. maaliskuuta 1977 (73 vuotta) Tallinna, Viro |
| Kansalaisuus | virolainen |
| Tiedot | |
| Puolue | Viron kommunistinen puolue (EKP) |
| Muut puolueet | Neuvostoliiton kommunistinen puolue (NKP) |
Arnold Veimer (20. kesäkuuta 1903 Tallinna – 3. maaliskuuta 1977 Tallinna) oli virolainen kommunistipoliitikko, joka toimi Viron sosialistisen neuvostotasavallan ministerineuvoston puheenjohtajana vuosina 1944–1951.
Nuoruuden vallankumouksellinen Virossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arnold Veimer kävi koulunsa Raplan maakunnassa Vahastussa. Hän kävi lukion Tallinnassa silloisessa Tallinnan kaupungin poikalyseossa (Tallinna linna Poeglaste Gümnaasium). Hän oli liittynyt vallankumoukseliseen työväenliikkeeseen jo vuonna 1919 ja liittyi maanalaiseen Viron kommunistiseen puolueeseen vuonna 1922. Marraskuussa 1924 Veimer tuomittiin useiden muiden kommunistien kanssa niin sanotussa 149:n prosessissa elinkautiseen vankeuteen.[1]
Vankeutta kesti aina vuoteen 1938, jolloin presidentti Konstantin Päts armahti yleisessä armahduksessa myös kommunistit.
Neuvostovalta Viroon ja mukana puna-armeijassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neuvostoliiton miehitettyä Viron tasavallan Viron kommunistinen puolue nousi maan alta 4. heinäkuuta 1940 kärjessään Karl Säre ja Johannes Lauristin. Kommunistien vallanottoon kuului liittyminen Neuvostoliittoon, jota varten muodostettu riigivolikogun valtuuskunta kävi 23. heinäkuuta anomassa liittymistä Neuvostoliittoon. Uusi Neuvosto-Viron kansankomissaarien neuvosto esimiehenään Johannes Lauristin muodostettiin 25. elokuuta 1940.[2] Veimer oli aktiivisti mukana kesällä 1940 tapahtuneessa virolaisen teollisuuden kansallistamisessa. Veimer valittiin Lauristinin johtamaan Neuvosto-Viron ensimmäiseen kansankommissaarien neuvostoon kevyestä teollisuudesta vastaavaksi kansankomissaariksi. Hänet valittiin keväällä 1941 Viron kommunistipuolueen keskuskomitean jäseneksi. Hän suoritti vuonna 1941 Tarton yliopiston taloustieteellisessä tiedekunnassa loppututkinnon keväällä 1941.
Saksan hyökättyä kesällä 1941 Neuvostoliittoon Veimer johti Tallinnassa elokuussa 1941 toteutettua poltetun maan taktiikkaa NKVD:n kanssa ennen vetäytymistä kaupungista.[3] Alkuvuodesta 1942 kansankomissaarit jatkoivat Venäjällä toimintaansa. Veimer toimi sodan aikana Lauristinin elokuussa 1941 tapahtuneen kuoleman jälkeen kansankomissaarien neuvoston esimiehen sijaisena vuosina 1942–1944.
Sodanjälkeisen Neuvosto-Viron johtajia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puna-armeijan vallattua Viron syys-lokakuussa 1944 neuvostovalta pystytettiin uudelleen, ja Veimeristä tuli Neuvosto-Viron kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja. Kansankomissaarien neuvosto muutettiin 25. maaliskuuta 1946 ministerineuvostoksi, ja Veimer jatkoi sen pääministeriä vastaavana puheenjohtajana.[4] Hän vieraili ensimmäisenä Neuvosto-Viron johtajana Suomessa toukokuussa 1947, mutta varsinaisesti yhtenä eduskunnan 40-vuotisjuhlaan lähetettynä Neuvostoliiton valtuuskunnan jäsenenä.[5]
Tähän ajanjaksoon liittyvät maaliskuun 1949 kyyditykset, joissa maaseudun itsenäisten tilojen perheitä kyyditettiin Siperiaan, koska maatalouden kollektivointi oli tapahtunut Neuvostoliiton kommunistijohdon mielestä liian hitaasti ja virolaisten vastarinta haluttiin ylipäätään tukahduttaa. Veimer oli mukana hyväksymässä yli 20 000 virolaisen kyyditetyn allekirjoituksellaan pääministerinä.
Maaliskuussa 1950 tapahtunut EKP:n pääsihteerin Nikolai Karotammen syrjäyttäminen aiheutti laajan puhdistuksen Neuvosto-Viron silloisessa kommunistisessa johdossa.[6] Kyse oli ”porvarillisen nationalismin” vastaisesta kampanjasta, jossa alkuperäisiä virolaiskommunisteja poistettiin EKP:n johdosta. Neuvostoliitossa tapahtuneisiin aiempiin puhdistuksiin verrattuna Veimerin kohtalo oli helppo, sillä hän koki vain arvonalennuksen. Hänet siirrettiin Neuvosto-Viron tiedeakatemian osastonjohtajaksi, missä tehtävässä hän oli vuosina 1951–1952.
Josif Stalinin kuolemaa seuranneen suojasään seurauksena Veimer palasi vuonna 1957 Neuvosto-Viron hallituksen alaisen talousneuvoston puheenjohtajaksi. Vuosina 1968–1973 hän johti Neuvosto-Viron tiedeakatemiaa.
Arnold Veimer valittiin Neuvosto-Viron korkeimpaan neuvostoon vuosiksi 1940–1955 ja 1967–1977 ja Neuvostoliiton korkeimpaan neuvostoon 1941–1954 ja 1958–1966. Hänet palkittiin vuonna 1970 arvonimellä "Neuvosto-Viron ansioitunut tiedemies" ja vuonna 1973 hänestä tuli Sosialistisen työn sankari.
Veimerin muisto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arnold Viemer kuoli vuonna 1977, ja hänet haudattiin Tallinnan Metsaäkalmistuun.[7]
Veimerin kuoleman jälkeen neuvostohallinto nimesi Tallinnan Kivila-kadun (Kivila tänav) Arnold Veimerin kaduksi (Arnold Veimeri tänav) vuosiksi 1981–1995. Myös lämpö- ja sähköfysiikan instituutti nimettiin hänen mukaansa vuonna 1984. Neuvostovirolainen tutkimusalus nimettiin Arnold Veimeriksi, mutta Viron itsenäistyttyä uudelleen laiva sai nimen Livonia.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Romuald J. Misiunas, Rein Taagepera: ”Postwar Stalinism: 1945-1953”, The Baltic States, Years of Dependence, 1940-1980, s. 80. Berkeley, Los Angeles: University of California Press, 1983.
- ↑ Toivo U. Raun: ”Neuvostotasavallan ensimmäinen vuosi 1940-1941”, Viron historia, s. 187. Suomentanut Heidi Järvenpää. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1989.
- ↑ Need teod süüdistavad kommunistid varandusi hävitamas 1/2008. Kulttuur ja Elu. Viitattu 22.11.2015. (viroksi)
- ↑ Seadlus Eesti NSV Rahvakomissaride Nõukogu ümberkujundamise kohta Eesti NSV Ministrite Nõukoguks Postimees. 27.3.1946. Viitattu 2.2.2022. (viroksi)
- ↑ Pekka Linnainen: Siihen aikaan kun Viron neuvostopääministeri ”kaksoisveljen” kansanvaltaa juhlisti Estofennia. 1.2.2022. Viitattu 2.2.2022.
- ↑ Anu Mai Koll: ”Epilogue of March 1949”, The Village and the Class War: Anti-Kulak Campaign in Estonia, s. 224. Budapest, New York: Central European University Press, 2013.
- ↑ Maetu otsing - Arnold Veimer HAUDI - Kalmistute register. Viitattu 22.11.2015. (viroksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ HMS Trossö (A264) 8.11.2012. Militärhistoria iFokus. Viitattu 22.11.2015. (ruotsiksi)
Johannes Vares (1940) | Johannes Lauristin (1940) | Arnold Veimer (1944) | Aleksei Müürisepp (1951) | Valter Klauson (1961) | Bruno Saul (1984) | Indrek Toome (1988)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
