Hans Kruus
| Hans Kruus | |
|---|---|
 Hans Kruus 1920-luvulla. |
|
| Viron varapääministeri | |
|
Varesin kansanhallitus
21.6.1940–25.8.1940 |
|
| Seuraaja |
Neeme Ruus Eduard Päll Oskar Sepre |
| Neuvosto-Viron ulkoministeri | |
|
Veimerin hallitus
1944-8.6.1950 |
|
| Seuraaja | Rudolf Auendorf |
| Tarton yliopiston rehtori | |
|
10.9.1940-1941
1944 |
|
| Edeltäjä |
Heinrich Riikoja Edgar Kant |
| Seuraaja |
Edgar Kant Alfred Koort |
| Neuvosto-Viron tiedeakatemian puheenjohtaja | |
|
5.4.1946-27.4.1951
|
|
| Seuraaja | Johan Eichfeld |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 22. lokakuuta 1891 Tartto, Vironmaan kuvernementti |
| Kuollut | 30. kesäkuuta 1976 (84 vuotta) Viron SNT |
| Ammatti | professori |
| Puoliso |
Linda Bachmann (o.s. Paap), Vanda Külvik-Kümmel (o.s. Reiman)[1] |
Hans Johannes Kruus (22. lokakuuta 1891 Tartto, Vironmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 30. kesäkuuta 1976 Tallinna, Viron SNT, Neuvostoliitto) oli virolainen historioitsija ja vasemmistolainen poliitikko, joka oli Viron varapääministerinä Johannes Varesin kansanhallituksessa kesäkuu-elokuussa 1940. Hän toimi vt. pääministerinä Varesin otettua hoitoonsa presidentin tehtävät Konstantin Pätsin erottamisen jälkeen. Kruus toimi Tarton yliopistossa Pohjoismaiden historian professorina, vararehtorina ja rehtorina sekä Neuvosto-Viron tiedeakatemian ensimmäisenä puheenjohtajana.[1]
Ammatillinen ura ja poliitikkona itsenäistyneessä Virossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hans Kruus valmistui 1911 Tarton opettajaseminaarista ja toimi sen jälkeen opettajana. Hän aloitti historian opinnot Tarton yliopistossa vuonna 1915. Samanaikaisesti hän toimi sanomalehden toimittajana vuosina 1915-1916. Vuonna 1917 hän liittyi Venäjän armeijaan, jossa hän oli Helmikuun vallankumouksen aikaan. Näihin aikoihin hän liittyi venäläisiin sosiaalivallankumouksellisiin, jotka kannattivat aivoimesti kansojen itsemääräämisoikeutta. Huhtikuussa 1917 hän liittyi Venäjän armeijan virolaiseen kansalliseen sotilasyksikköön, joka taisteli saksalaisia vastaan ensimmäisessä maailmansodassa.[1]
Keväällä 1917 Kruus oli perustamassa sosiaalivallankumouksellisista irronnutta vastaavaa omaa puoluetta, Viron sosialistivallankumouksellista puoluetta (ERSP). Kruusista tuli puolueen ensimmäinen puheenjohtaja. Sen jälkeen Kruus oli mukana itsenäistyneen Viron tasavallan syntymisessä, sillä hän kuului huhtikuussa 1919 istuneessa Perustavassa koukouksessa, joka laati Viron tasavallalle perustuslain. Vuoden 1920 ensimmäisiin parlamentti- eli riikikoguvaaleihin mennessä ERSP jakautui kahdeksi puolueeksi, joista toinen oli vasemmistolainen Itsenäinen sosialistinen työväenpuolue (vir. Iseseisev Sotsialistlik Tööliste Partei, ISTP), jonka johtajana hän neuvotteli puolueen liittymisestä kommunisteihin kominternin puitteissa Moskovassa vuonna 1921. Yhdistymistä ei saatu aikaan ja Kruus luopui 1920-luvun puoliväliin mennessä politiikasta.[1]
Luovuttuaan politiikasta Kruus jatkoi aiemmin keskeytyneitä yliopisto-opintojaan Tartossa. Saavutettuaan maisterin tutkinnon vuonna 1924 hän jäi Tarton yliopiston palvelukseen lehtorina ja tutkijana. Hänestä tuli Viron ja Pohjoismaiden historian ylimääräinen professori sekä vuodesta 1935 yliopiston vararehtori. Tutkimustyössään Kruus keskittyi aluksi Vironmaan ja Liivinmaan keskiaikaan. Myöhemmin hänen tutkimustyönsä kohde oli alueen 1800-luvun alun talonpoikaisliike. Vuonna 1930 hän väitteli filosofian tohtoriksi. Tutkimustensa tulokset Kruus julkaisi 1930-luvulla kolmiosaisena Viron historian yleisesityksenä nimellä "Viron historia". Sen kolme osaa käsittelivät muinais- , keski- ja Uutta aikaa aina Pohjan sotaan eli 1600-luvun puoliväliin asti. Työ keskeytyi tulevien mullistusten eli neuvostolaistamisen ja toisen maailmansodan vuoksi. Lisäksi Kruus tutki 1930-luvun lopulla Jaan Tõnissonin toimintaa.[1], [2]
Uudelleen politiikkaan - nyt Neuvosto-Viron hallinnossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maailmantilanne muuttui vuoden 1939 aikana. Sen aikana 23. elokuuta 1939 tehdyssä Molotov-Ribbentrop -sopimuksessa natsi-Saksa ja Neuvostoliitto sopivat salaisessa lisäpöytäkirjassaan Baltian maiden ja Suomen kuulumisesta Neuvostoliiton etupiiriin. Syyskuussa 1939 Baltiassa alkoi puna-armeijan tukikohtakausi, joka päättyi 17. kesäkuussa 1940 puna-armeijan tekemään Baltian maiden miehitykseen. Neuvostoliiton miehitettyä Viron tasavallan se vaihdatti Viron hallituksen 22. kesäkuuta 1940. Uuden Neuvostoliiton määräämän kansanhallituksen pääministeriksi tuli Johannes Vares. Hans Kruusista tuli hallituksen varapääministeri. Vareksen siirryttyä Pätsin erottamisen jälkeen heinäkuussa 1940 väliaikaiseksi presidentiksi hoiti Kruus pääministerin tehtävää elokuun lopulle, jolloin Viron tasavalta oli liitetty osaksi Neuvostoliittoa. Kruus liittyi Viron kommunistipuolueeseen elokuun alussa 1940.[1]
Syksyllä 1940 Kruus nimitettiin Tarton yliopiston rehtoriksi. Heti syksyllä 1940 Tarton yliopistossa tapahtui suuria muutoksia, kun teologinen tiedekunta suljettiin ja taloustieteellinen tiedekunta siirrettiin Tallinnan teknillisen yliopiston alaisuuteen. Rehtorin tehtävää hän hoiti heinäkuuhun 1941, jolloin saksalaiset sodassaan Neuvostoliittoa vastaan valtasivat Tarton. Kruus evakuoitiin tällöin Tallinnaan kautta laivasaattueessa Venäjälle.[2]
Kruus siirrettiin muiden virolaisevakuoitujen kanssa Tšeljabinskiin. Siellä hän jatkoi tutkimustyötään osallistumatta sotatoimiin. Pääosin hän kirjoitti artikkeleita, joissa käsiteltiin saksalaisten eri historian aikakausina tapahtuneita hyökkäyksiä Baltiassa. Näin Kruus teki Neuvostoliiton propagandaa. Esimerkkinä tästä voi pitää Kruusin vuonna 1943 esiinnostaman 600 vuotta aiemmin tapahtuneen "Yrjönyön kapinan" saksalaisia kartanonherroja vastaan.[2]
Neuvostovallan palattua Viroon syksyllä 1944 Kruus jatkoi uraansa Neuvosto-Virossa, kun hän toimi hetken aikaa syksyllä 1944 jälleen Tarton yliopiston rehtorina. Hänet nimitettiin pian yliopistorehtoriuden jälkeen 1944 Arnold Veimerin johtaman Neuvosto-Viron hallituksen ulkoministeriksi. Ulkoministeriyden huippuhetki oli osallistuminen Pariisin rauhankonferenssiin heinäkuu-lokakuussa 1946. Pääosin ulkoministerin työ sisälsi kuitenkin vähmmän kunniakasta eri puolille maailmaa muuttaneiden pakolaisvirolaisten toiminnan seurantaa. Kruusin työtä ohjasivat Veimer ja Neuvosto-Viron kommunistipuolueen ensimmäinen sihteeri Nikolai Karotamm, joka oli käytännössä Neuvosto-Viron ykkösmies Moskovan suuntaan. Varsinainen tehtävä Kruusilla oli uuden Neuvosto-Viron tiedeakatemian puheenjohtajuus vuodesta 1946. Kruus syrjäytettiin tehtävistään helmikuun 1950 puhdistuksissa, ja hänet tuomittiin monien muiden 1940-luvun lopun Neuvosto-Viron johtajien lailla "porvarilliseksi nationalistiksi". Kruusin rikkeenä pidettiin sitä, että hän ei ollut historian professorina riittävän nopeasti julkaissut Neuvosto-Viron yleisesitystä, jossa olisi tuotu esille Viron ja Venäjän vuosisatainen ystävyys ja itsenäisen Viron "kansalle vihamielinen" luonne.[2]
Vuoden 1950 jälkeen Kruus siirtyi takaisin tutkimuksen pariin ja kirjoitti muun muassa kaksiosaiset muistelmansa.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Kruus, Hans Eesti Kirjanudmuseeum. Arkistoitu 9.6.2007. Viitattu 15.6.2021. (viroksi)
- ↑ a b c d Jüri Kivimäe: Rektor Hans Kruus 2017. Aasta Raamat. Viitattu 15.6.2021. (viroksi)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
