Karl Säre

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karl Säre vuonna 1941

Karl Säre (2. heinäkuuta 1903 Tartto, Liivinmaan kuvernementti – 14. maaliskuuta 1945 Neuengamme, Natsi-Saksa) oli Viron kommunistisen puolueen (EKP) ensimmäinen sihteeri vuosina 1940–1941, minkä jälkeen hän jäi saksalaisten vangiksi. Hän kuoli Neuengammen keskitysleirissä.[1]

Vuodet Neuvosto-Venäjällä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säre asui Virossa aina vuoteen 1921, jonka jälkeen hän siirtyi Neuvosto-Venäjälle. Hän oli vuoden 1917 jälkeen liittynyt paikalliseen kommunistiseen liikkeeseen. Siirryttyään Venäjälle Säre opiskeli Leningradissa työläisille tarkoitetussa korkeakoulussa ja sen jälkeen Julian Marchlewskille nimetyssä Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistossa. Vuosina 1933–1934 hän opiskeli Moskovan Kansainvälisessä Lenin-koulussa.[1]

Joulukuussa 1924 Viron kommunistit yrittivät Jaan Anveltin johdolla vallankaappausta, joka päättyi kuitenkin kommunistien tappioon. Tällöin Säre toimi kommunistien Narvaan perustamassa päämajassa.

Vuonna 1925 Säre lähetettiin Neuvosto-Venäjän Kiinan lähetystöön Shanghaihin salaisiin tehtäviin. Siinä yhteydessä hän toimi yhteistyössä sen ajan kommunistien huippuagentin Richard Sorgen kanssa. Vuosina 1928–1929 hän teki maanalaista työtä Virossa toimien pääasiassa Narvassa, 1929–1934 Siperian vientitoiminnassa, 1934–1936 Tanskan Kööpenhaminassa sekä 1936–1937 Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Vuosina 1936–1938 Säre toimi myös Tukholmassa.[1] Kun Virossa vuonna 1938 annettiin yleinen armahdus poliittisista rikoksista tuomituille sillä ehdolla, että he eivät jatkaisi poliittista toimintaa, Säre palasi Viroon, jossa hänet määrättiin asumaan Hiidenmaalle. Talvella 1939–1940 hän siirtyi Tallinnaan ja alkoi toimia uudelleen kommunistipiireissä.[2]

Valtaan Virossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nadežda Tihonova, Johannes Lauristin, Paul Keerdo, Johannes Vares, Karl Säre ja Neeme Ruus Tallinnan rautatieasemalla kukitettuna heidän palattuaan Moskovasta 24. heinäkuuta 1940. Virosta oli tullut juuri Neuvostoliiton uusi neuvostotasavalta.

Viro oli joutunut tekemään syksyllä 1939 Molotov-Ribbentrop-sopimuksen seurauksena tukikohtasopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Tukikohtakausi jatkui kesäkuun puoliväliin 1940. Sen jälkeen Viro, kuten Latvia ja Liettua, joutuivat Neuvostoliiton miehittämäksi. Viron kommunistinen puolue nousi maan alta 4. heinäkuuta 1940 johtajinaan Säre ja Johannes Lauristin. Puolueen johtoon valittiin virallisesti 27. elokuuta ensimmäiseksi sihteeriksi Karl Säre ja toiseksi sihteeriksi Nikolai Karotamm.[3] Säre oli alkuaan tarjonnut ensimmäisen sihteerin tehtävää maanpaossa Ruotsissa asuneelle EKP:n aiemmalle pääsihteerille Johannes Meeritsille, joka kuitenkin kieltäytyi, sillä hän oli Sären tietämättä ryhtynyt Ruotsin poliisin salaiseksi tietolähteeksi ja pelkäsi sen paljastuvan.[2]

Neuvostoliittoon liitetyssä Virossa vuoden mittaisella neuvostokaudella 1940–1941 valtaa käyttivät ennen kaikkea Karl Säre, Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja Lauristin ja paikallisen turvallisuuselimen vastaava Boris Kumm. Vuosina 1998–2006 toimineen, presidentti Lennart Meren asettaman ja Max Jakobsonin johtaman totuuskomission tekemät johtopäätökset todistivat Säreen olleen yhtenä keskeisimmistä henkilöistä vuosina 1940–1941 Virossa tehdyissä rikoksissa ihmisyyttä vastaan.[4]

Neuvostovalta päättyi kesällä 1941, kun Saksa aloitti sodan Neuvostoliittoa vastaan. Säre sai Moskovasta määräyksen siirtyä maan alle järjestämään partisaanitoimintaa Virossa, mutta saksalaiset miehittäjät vangitsivat hänet Tallinnassa jo 3. syyskuuta 1941. Gestapo kidutti häntä magneetolla, joten hän murtui kuulusteluissa ja kertoi kaiken. Myös Suomen Valtiollisen poliisin etsivä kuulusteli häntä Tallinnassa, sillä hän ja Meerits olivat tavanneet heinäkuussa 1940 salaa Helsingissä suomalaisen kansanedustajan Cay Sundströmin kotona. Juuri tätä tapaamista pidettiin raskauttavimpana seikkana Sundströmin ja muiden ”kuutosiin” kuuluneiden kansanedustajien oikeudenkäynnissä.[2] Tallinnasta Säre siirrettiin Saksaan Sachsenhausenin keskitysleiriin.[5]

Kuulusteluissaan Säre tunnusti myös, että hän, Meerits ja sittemmin kadonnut August Vakepea olivat Kööpenhaminassa asuessaan murhanneet vuonna 1936 virolaisen kommunistin Johannes Eltermannin,[2][6] joka oli uhannut ilmiantaa heidät Neuvostoliiton NKVD:lle ”virolaisina nationalisteina”. Ruumiin he olivat haudanneet erääseen puutarhaan Amagerin saarelle. Säre luovutettiin syksyllä 1942 Saksan miehittämään Tanskaan murhaoikeudenkäyntiä varten, ja Ruotsi luovutti Meeritsin. Gestapo pakotti heidät tunnustamaan, että he olivat murhanneet Eltermannin Moskovan käskystä. Heidät tuomittiin maaliskuussa 1943 Kööpenhaminassa elinkautiseen vankeuteen.[2] Sären myöhemmästä kohtalosta ei ole tarkempaa tietoa.[5] Hän kuoli 14. maaliskuuta 1945 Neuengammen keskitysleirissä.[7] Myöhemmin liikkui myös huhuja, että hänet olisi vapautettu sodan lopussa ja hän olisi paennut johonkin toiseen maahan.[2]

Neuvostovalta epäili Säreen paljastaneen saksalaisille tietoja kommunistisesta liikkeestä ennen kuolemaansa, minkä vuoksi kommunistinen historiakirjoitus piti maailmansodan jälkeen häntä epähenkilönä eli hänestä ei juurikaan puhuttu tai kirjoitettu.[8][2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Vendade Karl ja Artur Säre elukäigu salaniidistik (Arkistoitu – Internet Archive). Valdur Ohmann, Tuna 3/2003. PDF. (viroksi)
  2. ↑ a b c d e f g Kimmo Rentola: Kenen joukoissa seisot? Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 230–231, 234–235, 587–589. WSOY, Porvoo–Helsinki–Juva 1994.
  3. ↑ Zetterberg, Seppo: ”Itsenäisyyden menetys (1939-1944)”, Viron historia, s. 636. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-520-5
  4. ↑ I etapp – Nõukogude okupatsioon Eestis aastatel 1940–1941 (PDF) (Sivut 1-12) 2006. Estonian International Commission for Investigation of Crimes Against Humanity. Arkistoitu 11.2.2014. Viitattu 1.6.2014. (viroksi)
  5. ↑ a b Zetterberg, Seppo: ”Itsenäisyyden menetys (1939-1944)”, Viron historia, s. 643. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-520-5
  6. ↑ Valdur Ohmann: August Vakepea — Accessory to the Murder of Estonian Communists in Copenhagen (englanniksi) Tuna 3/2016. Viitattu 3.10.2024.
  7. ↑ Argo Kuusik, Valdur Ohmann. EKP Keskkomitee I sekretäri Karl Säre saatus selgunud (viroksi), Tuna 3/2014
  8. ↑ Toivo U. Raun: ”Stalinin kausi 1944-1953”, Viron historia, s. 213. (Viron kommunistinen puolue) Suomentanut Heidi Järvenpää. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10610-4

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viron sosialistisen neuvostotasavallan vaakuna
Viron kommunistisen puolueen ensimmäiset sihteerit (Neuvosto-Viron puoluejohtajat)

Karl Säre (1940) | Nikolai Karotamm (1944) | Johannes Käbin (1950) | Karl Vaino (1978) | Vaino Väljas (1988–1989)

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Karl_Säre&oldid=22813664”