Johannes Lauristin
| Johannes Lauristin | |
|---|---|
 |
|
| Neuvosto-Viron pääministeri | |
|
24. elokuuta 1940 - 28. elokuuta 1941
|
|
| Seuraaja | Oskar Sepre |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. lokakuuta 1899 Tallinna, Viro |
| Kuollut | 28. elokuuta 1941 (41 vuotta) Tallinna, Neuvosto-Viro |
| Kansalaisuus | virolainen |
| Puoliso | Olga Lauristin |
| Tiedot | |
| Puolue | Viron kommunistinen puolue (EKP) |
| Muut puolueet | Neuvostoliiton kommunistinen puolue (NKP) |
Johannes Lauristin (29. lokakuuta 1899 Tallinna – 28. elokuuta 1941 Tallinna) oli Viron kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri ja Neuvosto-Viron kansankomissarien neuvoston esimies eli pääministeri vuosina 1940–1941.
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Johannes Lauristin työskenteli nuoruudessaan vuosina 1915–1916 Tallinnassa Voltan tehtaalla ja sen jälkeen 1916–1919 Dvigatelin tehtaalla. Vuonna 1917 hän liittyi Viron kommunistisen puolueeseen. Vuosina 1919–1922 hän oli Viron tasavallan asevelvollisena ja osallistui vapaussotaan.
Kommunistivallankumouksellisena Viron tasavallassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lauristin oli maanalaisen Viron kommunistisen puolueen aktiivi toimija vuosina 1922–1923; hän oli samanaikaisesti töissä Tallinnan satamassa ja toimitti laittoman kommunistisen puolueen lehteä nimeltä Tallinna Tööline (suom. Tallinnan työläinen). Sen jälkeen hän toimitti toista maanalaista kommunistilehteä Noor Tööline (suom. nuori työläinen) vuosina 1922–1933. Hänet valittiin vuonna 1923 Viron riigikoguun eli parlamenttiin. Hän oli 1920-luvun alkupuoliskolla useita kertoja pidätettynä, ja hänet tuomittiin niin sanotussa 149 prosessissa vuosina 1923–1932 tuomittuna seitsemän vuoden vankeuteen ja uudelleen niin sanotussa 34 prosessissa, jossa hänet tuomittiin 1932–1938 kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Osana yleistä armahdusta Lauristin vapautui 1938 muiden ajan tunnettujen virolaisten kommunistien kanssa eli Hendrik Allikin, Peeter Petreen (Pedrae), Hermann Arbonin, Paul Keerdon ja Oskar Sepren kanssa.[1]
Neuvostovalta Viroon
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neuvostoliiton miehitettyä Viron tasavallan Viron kommunistinen puolue nousi maan alta 4. heinäkuuta 1940 kärjessään Karl Säre ja Johannes Lauristin. Kommunistien vallanottoon kuului liittyminen Neuvostoliittoon, jota varten muodostettu riikivolikogun valtuuskunta kävi 23. heinäkuuta anomassa liittymistä Neuvostoliittoon. Liittymispyynnön Neuvostoliiton korkeimmassa neuvostossa esitti puolueen keskuskomitean ensimmäinen sihteeri Lauristin. Näin syntyneen Neuvosto-Viron toimeenpanovaltaa hoitavaksi paikalliseksi elimeksi luotiin Kansankomissaarien neuvosto eli hallitus, jonka esimieheksi eli pääministeriksi Lauristin valittiin.[2] Neuvostoliittoon liitetyssä Virossa vuoden mittaisella neuvostokaudella 1940–1941 valtaa käyttivät ennen kaikkea Karl Säre, Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja Lauristin ja paikallisen turvallisuuselimen vastaava Boris Kumm. Vuosina 1998–2006 tehdyn presidentti Lennart Meren asettaman totuuskomission puheenjohtajanaan Max Jakobson tekemät johtopäätökset ajasta todistavat Johannes Lauristinin olleen yksi keskeisimmistä syyllisistä vuosina 1940–1941 Virossa tehtyihin rikoksiin ihmisyyttä vastaan.[3]
Neuvostovalta osoittautui tässä vaiheessa väliaikaiseksi, sillä Saksa aloitti kesäkuussa 1941 hyökkäyksen Neuvostoliittoon. Johannes Lauristin esiintyi Viron radiossa viimeisen kerran 22. elokuuta. Neuvostoliitto alkoi evakuoida Tallinnaa laivoilla 27. elokuuta maayhteyden jo katkettua muuhun Neuvostoliittoon. Lauristin menetti tässä yhteydessä henkensä. Hänen kuolemansa on jäänyt epäselväksi. Virallisten tietojen mukaan hän kuoli hävittäjä Volodarskin upottua Jumindan niemen miinakentässä matkalla Leningradiin. Jotkut ovat väittäneet, että omat kommunistit surmasivat hänet, koska hän ei olisi ollut yhtä mieltä Stalinin antamista perääntymiseen liittyvistä hävitysmääräyksistä.[4]
Johannes Lauristinilla oli kirjallisia kykyjä. Hän kirjoitti vuonna 1929 kirjailijanimellä Johan Madarik teoksen Riigikukutajad. Hänelle myönnettiin postuumisti sodan jälkeen 1946 Leninin kunniamerkki. Samalla tavalla postuumisti julkaistiin hänen nimissään vuonna 1946 teos Esimene Nõukogude aasta Eestis. Lauristinin kunniaksi nimettiin Neuvosto-Virossa 1950-luvulla katuja: Tallinnassa nykyinen Roosikrantsi, Tarttossa nykyinen Karl August Hermanni tänav ja Rakveressä nykyinen Võidu tänav. Tallinnan konetehdas nimettiin myös hänen kunniakseen. Lauristinin kunniaksi nimettiin vuonna 1973 Puolassa tehty neuvostoliittolainen rahtilaiva.
Lähisukulaiset – sodan jälkeisen ajan poliittisia nimihenkilöitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Johannes Lauristin oli naimisissa Olga Lauristinin kanssa, josta tuli vuoden 1944 jälkeisen Neuvosto-Viron keskeisiä poliitikkoja. Heidän tyttärensä Marju Lauristin oli keskeisiä hahmoja luotaessa uutta itsenäisyyttä 1980-luvun lopulla.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Käsikirja kommunistisen puolueen ja Neuvostoliiton historiasta 1898 - 1991 knowbysight.info. Viitattu 14.11.2015.
- ↑ Zetterberg, Seppo: ”Itsenäisyyden menetys (1939-1944)”, Viron historia, s. 622–640. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-520-5
- ↑ I etapp – Nõukogude okupatsioon Eestis aastatel 1940–1941 (PDF) (Sivut 1–12) 2006. Estonian International Commission for Investigation of Crimes Against Humanity - chairman Max Jakobsson. Arkistoitu 11.2.2014. Viitattu 1.6.2014. (viroksi)
- ↑ Eesti Kennedyd. Meie poliitikute lahendamata surmad: Johannes Lauristin (1899–1941) 23.11.2013. Eesti Ekspress. Viitattu 14.11.2015. (viroksi)
Asiasta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eesti biograafiline andmebaas ISIK: Johannes Lauristin (Arkistoitu – Internet Archive) (viroksi)
Johannes Vares (1940) | Johannes Lauristin (1940) | Arnold Veimer (1944) | Aleksei Müürisepp (1951) | Valter Klauson (1961) | Bruno Saul (1984) | Indrek Toome (1988)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
