Jäänmurtaja Voima (1916)

Jäänmurtaja Voima

Jäänmurtaja Voima oli vuonna 1924 käyttöön otettu Suomen merenkulkulaitoksen jäänmurtaja.

Suomeen tulo

Alus oli alun perin Tallinnassa vuonna 1916 rakennettu ja saksalaisten vuonna 1917 kattiloilla varustama keskeneräinen Hanse-niminen jäänmurtaja.

Helsinkiläinen varustamo John Nurminen Oy osti keskeneräisen murtajan vuonna 1919 ja hinautti sen Helsinkiin. Kauppaan sisältyivät kaksi savupiippua hormeineen, runkoon asennetut höyrykattilat, viisi ankkuria, kaksi kuuden lukon ankkurikettinkiä, koko joukko pumppuja, venttiileitä ja teräksestä valettuja kansirakenteiden osia sekä laatikoittain koneenosia, pultteja ja muttereita - siis kaikkea mistä Suomessa oli tuolloin huutava puute. Aluksessa oli vain peräpotkuri, mutta sen keularuumaa rakennettaessa oli otettu huomioon mahdollisuus asentaa keulakone ja keulapotkuri.

Vuonna 1922, kun voimakas jäänmurtaja Wäinämöinen jouduttiin Tarton rauhan ehdoilla luovuttamaan Virolle, Nurminen tarjosi tätä hankintaansa valtiolle. Neuvotteluista tuli pitkät ja vaikeat. Lopulta asiantuntijoiden mielipide ratkaisi. Asiasta äänestettäessä vastustajat jäivät selvään vähemmistöön. Vuoden 1923 tulo- ja menoarvioon otettiin 17 miljoonan markan määrärahan jäänmurtaja Hansen ostamista ja kunnostamista varten. Vastaavan aluksen rakentaminen alusta asti olisi nimittäin maksanut moninkertaisen summan, eikä mikään suomalainen telakka ollut vielä valmis urakkaan. Hietalahden telakka sai tehtäväkseen aluksen rakentamisen vaatimuksia vastaavaksi, mikä merkitsi lähinnä sitä, että aluksen keula muotoiltiin uudelleen jotta siihen voitiin asentaa keulakone ja keulapotkuri.

Käyttö Suomessa

Alus oli mitoiltaan 64,2 metriä pitkä, 14,2 metriä leveä, ja sen syväys oli 5,9 metriä, uppoama 2 070 tonnia ja koneteho 4 100 hevosvoimaa, eli toiseksi voimakkain jäänmurtaja siihen asti Wäinämöisen jälkeen. Aluksessa oli hiililämmitys, täydellinen sähköistys, kallistus- ja trimmitankit sekä uutena erikoisuutena höyryllä toimiva tuhkanpoistojärjestelmä, jollainen asennettiin Sampoon vasta vuonna 1950.

Alus sai uuden nimen Voima. Alusta pidettiin kaikin puolin hyvin onnistuneena jäänmurtajana Se liikkui erittäin ketterästi ahtojäissä ja jätti jälkeensä leveän uoman.

Voima oli 1920-luvulla laivaston tykki- ja miinakoululaivana S-luokan torpedoveneiden jouduttua käyttökieltoon torpedovene S2:n tuhouduttua myrskyssä. Myös sotavuosina Voima oli aseistettu, vaikka se ei osallistunutkaan sotatoimiin muutamaa ilmatorjuntatapausta lukuun ottamatta.

Aluksen myöhemmät vaiheet

Alus luovutettiin Neuvostoliitolle vuonna 1944 osana sotakorvauksia. Se sai uuden nimen Malygin. Alukseen vaihdettiin 1950-luvulla öljypolttimet, ja se palveli 1970-luvulle asti, jolloin alus kaikessa hiljaisuudessa romutettiin Italiassa, jonne Neuvostoliitto vakituisesti myi poistetut työ- ja sota-aluksensa.

Lähteet

• Visa Auvinen, toimittanut (1983): Leijonalippu merellä. ISBN 951-95781-1-0.
• Seppo Laurell: Höyrymurtajien aika

Aiheesta muualla

• "Voima" - talvireittiemme uusin uranuurtaja, Suomen Kuvalehti, 15.03.1924, nro 11, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Suomen jäänmurtajat

Dieselsähköiset	Sisu Voima Karhu Murtaja Sampo Tarmo Varma Apu Urho Sisu Otso Kontio Fennica Nordica Botnica Polaris
Höyrymurtajat	Murtaja Sampo Apu Tarmo Wäinämöinen Ilmarinen Voima Jääkarhu Suursaari

Nykyisin Suomen valtion käytössä olevat jäänmurtajat lihavoituna