Libanonin sota 2006

Israelin-Libanonin konflikti 2006
Osa Arabien–Israelin konflikti
Päivämäärä: 12. heinäkuuta 2006 – 14. elokuuta 2006 Paikka: Israel ja Libanon Casus belli: Israelilaissiviilien tulittaminen Katjuša-raketeilla, kahden israelilaissotilaan kidnappaus Lopputulos: Tulitauko (YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1559).
Osapuolet
Israel	Hizbollah
Komentajat
Dan Halutz (yleisesikunnan päällikkö) Udi Adam Amir Peretz (puolustusministeri)	Hassan Nasrallah Imad Mughniyeh
Vahvuudet
30 000 sotilasta, sekä ilmavoimien että laivaston joukkoja	600–1 000 taistelijaa
Tappiot
41 siviiliä kuollut vähintään 479 siviiliä loukkaantunut 83 sotilasta kuollut, Hizbollahin arvion mukaan yli 350 vähintään 95 sotilasta haavoittunut 2 sotilasta vangittu 1 sota-alus vaurioitunut 4 helikopteria tuhoutunut useita panssarivaunuja tuhoutunut arviolta 70	ainakin 750 libanonilaista siviiliä kuollut ainakin 1100 libanonilaista siviiliä loukkaantunut 23 Libanonin sotilasta kuollut Hizbollahin taistelijoita kuollut Hizbollahin mukaan 56, Israelin arvion mukaan yli 300, Lisäksi kuollut kahdeksan Amal-puolueeseen, seitsemän Libanonin kommunistiseen puolueeseenja yksi PFLP-GC:hen kuulunutta taistelijaa. Neljä YK-tarkkailijaa kuollut, 11 haavoittunut

Vuoden 2006 Libanonin sota oli Israelin ja islamistisen Hizbollah-järjestön välinen konflikti, joka käytiin Libanonin alueella. Se alkoi 12. heinäkuuta 2006, kun Hizbollah ampui useita Katjuša-raketteja Israeliin ja tunkeutui sen alueelle siepaten kaksi partiomatkalla ollutta israelilaissotilasta.

Ennen tätä Israel oli tehnyt laajamittaisen invaasion Gazan kaistalle. Israel ilmoitti tulkinneensa Hizbollahin toimet Libanonin sotatoimeksi Israelia vastaan ja aloitti Libanonin puolelle ulottuvan sotilasoperaation kaapattujen sotilaidensa vapauttamiseksi.^lähde?

Yhteenveto selkkauksen vaiheista ja taustoista

Libanonissa Israelin joukot kohtasivat voimakasta vastarintaa menettäen kahdeksan sotilasta kaatuneina ja kaksi haavoittuneina. Israel iski useisiin kohteisiin Libanonissa ja saartoi maan satamat ja lentokentät sekä Syyrian vastaisen rajan, koska Hizbollah-järjestölle kulki Israelin mukaan sen kautta aseita ja tarvikkeita. Hizbollah kutsui hyökkäystä Israeliin nimellä operaatio Todellinen lupaus ja Israel kutsui vastaoperaatiota nimellä operaatio Reilu palkinto. Seitsemän kuukautta myöhemmin Israelin hallitus antoi tapahtuneelle virallisesti nimen toinen Libanonin sota veteraanien ja kaatuneiden omaisten painostuksesta, vaikka ensimmäistä sotaa ei ole virallisesti käyty. Näin tätä nimeä voidaan käyttää haudoilla ja kunniamitaleissa.

YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1559 vaati Libanonia riisumaan Hizbollahin aseista ja estämään Libanonin alueelta tehdyn pommituksen Israeliin. Käytännössä Hizbollah kuitenkin hallitsi Libanonin eteläosia ilman, että Libanonin hallituksella oli valtaa siihen. Hizbollah oli myös Libanonin hallituspuolue kahdella ministerillä.^lähde?

Hizbollahia tukivat Israelin mukaan Syyria ja Iran. Lisäksi Israel uskoi Hizbollahin kuljettaneen satoja ohjuksia Libanonin eteläosien kaupunkien siviiliasutuksen keskelle. Hizbollah itse sanoi, että sillä on tuhansia ohjuksia valmiina ammuttavaksi Israeliin. Israel vaati Libanonin hallitusta riisumaan Hizbollahin aseista, mutta käytännössä hallituksen mahdollisuudet rajoittaa järjestön toimintaa olivat heikot. Israelin iskettyä Libanonissa sähkölaitoksen öljyvarastoihin konfliktista seurasi myös mittava ympäristökatastrofi, kun noin 15 000 öljytonnia valui Välimereen. Libanonin ympäristöministeri Yacoub Sarraf luonnehtikin tuhoja suurimmiksi, jotka Välimeri on koskaan nähnyt, mistä hän oli ollut suorassa yhteydessä Kreikkaan, Kyprokseen ja Turkkiin.^lähde?

Operaation suunnittelu

Israelin puolustusvoimat suunnitteli Libanoniin suuntautuvaa sotilasoperaatiota varsin pitkään. Israelilaisen Bar-Ilan yliopiston valtio-opin professorin Gerald Steinbergin mukaan "kaikista Israelin sodista vuoden 1948 sodan jälkeen, tähän sotaan Israel on parhaiten valmistautunut." Steinbergin mukaan sotilasoperaation suunnittelu alkoi vuoden 2000 jälkeen, ja suunnitelma oli valmiiksi hahmoteltu vuonna 2004. Sotilasoperaatiota oli tämän jälkeen simuloitu ja harjoiteltu konfliktia edeltäneiden vuosien aikana.

Hizbollahin heikentämisen Israelin turvallisuustilanteen parantamiseksi lisäksi yksi sotilasoperaation motiiveista oli Yhdysvaltain hallituksen näkemys siitä, että operaatio toimisi "esisoittona" Iraniin suuntautuville sotilasoperaatioille.

Hizbollah valmistautui kuusi vuotta

Hizbollah oli valmistautunut tähän sotaan jopa huolellisemmin kuin Israel. Kuuden vuoden aikana, jotka se oli hallinnut Etelä-Libanonia käytännössä yksin, Israelin vetäydyttyä vuonna 2000, se oli koonnut alueelle valtavan raketti- ja ohjusarsenaalin ja rakentanut sotilaallisen infrastruktuurin (muun muassa syvälle vuorten rinteisiin kaivettuja luolastoja ja erikoisvahvistettuja bunkkereita).

Ennen sotaa antamassaan haastattelussa Hizbollahin johtaja Nasrallah ilmoitti, että heillä on rajan tuntumassa yli 12 000 rakettia valmiina laukaistavaksi Israeliin. Hizbollahin yllättävän hyvä valmistautuminen ja varustautuminen selittääkin ainakin osan Israelin huonosta sotamenestyksestä, vaikka kuten sanottua, joidenkin lähteiden mukaan "kaikista Israelin sodista vuoden 1948 sodan jälkeen tähän sotaan Israel oli parhaiten valmistautunut."^lähde?

Tapahtumat toukokuussa 2006

• 28. toukokuuta Israelin puolustusvoimien virallisella verkkosivulla ilmoitettiin, että sen pohjoiseen sotilastukikohtaan on isketty Katjuša-raketeilla samana päivänä, mistä aiheutui aineellista vahinkoa ja yksi israelilaissotilas loukkaantui. Israelin valtio piti Libanonin hallitusta vastuullisena tapahtuneesta.

• 28. toukokuuta Israelin puolustusvoimien virallisella verkkosivulla ilmoitettiin, että Israelin ilmavoimat oli suorittanut vastaiskun kahteen Hizbollahin asemaan tuhoten aseita ja ammuksia sekä että Israel vastaa iskuihin.

• 29. toukokuuta Israelin puolustusvoimien virallisella verkkosivulla ilmoitettiin yhteenveto kahden päivän aikana tapahtuneista Hizbollahin ja Israelin taistelutoimista. Toisessa edellisenä päivänä Israelin ilmahyökkäyksen kohteeksi joutuneissa Hizbollahin tukikohdissa oli aseita ja ammuksia. Iltapäivällä Hizbollah oli hyökännyt laajemmin Katjuša-raketeilla Pohjois-Israelin Libanonin rajalla sijaitsevia sotilaskohteita ja asutuskeskuksia vastaan. Myös tarkka-ampuja ja konekivääritulta oli käytetty. Israelilaiset pakenivat rakettihyökkäystä pommisuojiin. Manara-kibbutsin luona yksi israelilaissotilas oli haavoittunut.

• 28.5. Israel ilmoitti pitävänsä Libanonin hallitusta vastuullisena iskuista, jotka kohdistuvat sen alueelta Israelia vastaan. Pääministeri Olmert varoitti Israelin tekevän "tuskallisen iskun" niitä vastaan, jotka olivat Israeliin tapahtuneiden hyökkäysten takana.

Tapahtumat heinäkuussa 2006

Huomautus: The Daily Stariin viittaavat tapahtumat ovat usein tapahtuneet päivää aikaisemmin eli tapahtumapäivänä on julkaisupäivä.

12. heinäkuuta

Hizbollah ampui useita Katjuša-raketteja Shlomin kaupunkiin ja Shebaan alueelle Israeliin. Samaan aikaan rajan yli Israelin puolelle hyökänneet Hizbollah-taistelijat surmasivat kahdeksan israelilaissotilasta ja sieppasivat panttivangeikseen kaksi sekä tuhosivat HMMWV-auton ja Merkava-taistelupanssarivaunun. Israel iski takaisin ilmavoimilla ja lähetti myös maajoukkoja Libanonin puolelle ensimmäistä kertaa vuoden 2000 vetäytymisensä jälkeen.

13. heinäkuuta

13. heinäkuuta Israelin iskuissa kuoli vähintään 44 ihmistä. Hizbollah-järjestö vastasi ampumalla 60 Katjuša-rakettia israelilaiseen Naharijan kaupunkiin surmaten yhden ja haavoittaen 20:tä siviiliä. Hizbollah on pitkään pommittanut Pohjois-Israelia Katjuša-raketeilla pakottaen rajaseudun israelilaiset säännöllisesti turvautumaan pommisuojiin. Britannia, Italia, Ranska ja Venäjä syyttävät Israelia suhteettomasta voimankäytöstä. Yhdysvallat puolestaan syyttää Hizbollahia rauhanprosessin etenemisen estämisestä.

14. heinäkuuta

Kartalla konfliktialue (punaisella) ja Israelin sulkualueet (vihreällä) 14. heinäkuuta 2006.

Raketti-iskujen kohteiksi joutuneita Israelin alueita (tilanne 24.7.)

14. heinäkuuta Hizbollah onnistui iskemään israelilaiseen Sa'ar 5-luokan INS Hanit -ohjusveneeseen, joka oli noin kymmenen meripeninkulman päässä Libanonin rannikosta. Alus vaurioitui vakavasti miehittämättömän lentävän, räjähteillä lastatun aseen iskeydyttyä siihen. Korkea-arvoinen Israelin upseeri kertoi lehtimiehille kiinalaisvalmisteisen C-802 maalta-merelle-ohjuksen iskeytyneen alukseen.

14. heinäkuuta Israel pommitti Hassan Nasrallahin Beirutin kotia, joka julisti avoimen sodan. Israel ilmoittaa lopettavansa, mikäli Hizbollah lopettaa rakettien ampumisen Israeliin, vapauttaa israelilaisvangit ja suostuu YK:n päätöslauselman mukaiseen aseistariisuntaan.

15. heinäkuuta

15. heinäkuuta Israel tiedotti jatkavansa sotatoimia Gazan kaistaleella huolimatta samanaikaisista taisteluista Hizbollah-sissejä vastaan Libanonin rajalla. Syyrian johtava Baath-puolue ilmoitti antavansa tukensa Hizbollah-järjestölle. Syyria oli näkyvästi tukenut jo vuonna 2001 Hizbollahia, jolloin Israel vetäytyi Etelä-Libanonista.

16. heinäkuuta

16. heinäkuuta Hizbollah ampui raketteja Haifaan. Isku surmasi ainakin 8 israelilaista ja haavoitti 17:ää. Israelin pääministeri Ehud Olmert totesi että iskulla on "kauaskantoisia seurauksia" sen "pohjoisille naapureille".

Israelin koneet pommittivat Hizbollahiin myönteisesti suhtautuvaa al-Manar TV-asemaa ja merkittävää voimalaitosta Beirutin esikaupunkialueella. Iran varoitti Israelia "käsittämättömillä menetyksillä", mikäli se hyökkää myös Syyriaan. Syyria varoitti ryhtyvänsä kaikkiin toimiin mitä tahansa Israelin hyökkäystä vastaan

17. heinäkuuta

Israelin armeija kiisti aloittaneensa maahyökkäyksen Libanoniin. Armeijan tiedottaja kertoi sotilaiden käyneen yöllä Libanonin alueella tuhoamassa Hizbollahin asemia, mutta palanneen takaisin.

18. heinäkuuta

Hizbollah-järjestö torjui ajatuksen tulitauosta, jonka ehdot sen tulkinnan mukaan Israel sanelisi.^lähde?

19. heinäkuuta

Uutiskanava CNN uutisoi Israelin maajoukkojen edenneen Libanonin alueelle tuhoamaan Hizbollahin asemia. Rajan tuntumassa käytiin sodan siihen mennessä rajuimmat maajoukkojen yhteenotot. Hizbollahin mukaan kolme israelilaissotilasta kuoli ja kymmenen haavoittui.^lähde?

Ilmaiskuissa sai päivän aikana surmansa ainakin 56 libanonilaissiviiliä. Israel ampui ohjuksia muun muassa Srifan ja Nabatijan kyliin Etelä-Libanonissa sekä itäiseen Maarabuniin. Vain yksi kohteena olleen Hizbollahin taistelijoista sai surmansa. Toisten tietojen mukaan vähintään 70 libanonilaissiviiliä kuoli.

Libanonin pääministeri Fouad Siniora pyysi kansainvälisen yhteisön apua tilanteen ratkaisemiseksi.

20. heinäkuuta

20. heinäkuuta Israelin puolustusministeri Amir Peretz ilmoitti Israelin aloittavan tarvittaessa täysimittaisen maahyökkäyksen. Peretz kuitenkin painotti ettei tavoitteena ole Libanonin valloitus. Sotilaslähteiden mukaan rajalle on keskitetty maajoukkoja yli divisioonan. Israelin joukot ja Hizbollah ottivat yhteen rajalla. Israel ilmoitti kahden israelilaissotilaan kuolleen taisteluissa. Yhdysvaltain merijalkaväki astui maihin Beirutin lähettyvillä osallistuakseen mittavaan evakuointioperaatioon. EU ilmoitti lahjoittavansa 10 miljoonaa euroa humanitaariseen apuun Libanoniin, jossa arviolta puoli miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa ja jossa on pulaa elintarvikkeista ja lääkkeistä.^lähde?

21. heinäkuuta

21. heinäkuuta Israel kutsui tuhansia reserviläisiä palvelukseen. Libanonin puolustusministeri Elias Murr ilmoitti TV-haastattelussa Libanonin armeijan puolustavan maata mikäli Israel käynnistää maahanhyökkäyksen. Libanonin armeija tosin oli sekä määrällisesti että laadullisesti Israelia heikompi. Libanonin armeijalla oli noin 61 400 miestä, joiden aseistus ja koulutus oli varsin heikko. Ilmavoimissa palveli noin tuhat sotilasta, merivoimissa 400 ja maavoimissa 60 000, joista 15 000 on asevelvollisia. Muut olivat palkattuja. Libanonin ilmavoimissa ei ollut torjuntahävittäjiä eikä harjoitushävittäjiä, millä olisi voitu tukea maataisteluita tai suorittaa valvontaa. Libanonin asevoimilla oli 30 vanhaa ja muutama uusi helikopteri, mutta ei merkittävää ilmatorjuntaa. Maan asevoimat oli kehitetty hillitsemään sisäisiä levottomuuksia ja toimivat valtakunnallisena santarmistona.^lähde?

Hizbollah hylkäsi Yhdistyneiden kansakuntien suunnitelman lopettaa vihollisuudet ja vapauttaa israelilaissotilaat.^lähde?

23. heinäkuuta

Syyria varoitti vastaavansa, mikäli Israel miehittää Libanonin. Israelin puolustusministeri Amir Peretz ilmoitti tukevansa ajatusta kansainvälisten joukkojen lähettämisestä Etelä-Libanoniin mahdollisesti Naton maksamana.

24. heinäkuuta

Condoleezza Rice vieraili Libanonissa tukemassa libanonilaisia ja kehotti tulitaukoon heti kun se on mahdollista. Egeland ehdotti 150 miljoonan dollarina humanitaarista apua tukemaan 800 000 kotinsa ilmahyökkäysten vuoksi jättänyttä libanonilaista.

25. heinäkuuta

Israel pommitti toistuvasti Untso:n tukikohtaa Khiamin kaupungissa, joka lopulta johti neljän UNTSO:n aseettoman tarkkailijan kuolemaan. UNTSO kehotti useita kertoja tuloksetta Israelin ilmavoimia keskeyttämään YK:n tarkkailuaseman tulittamisen. Tarkkailijat olivat Itävallan, Kanadan, Kiinan ja Suomen kansalaisia. Surmansa saanut suomalainen oli kapteeniluutnantti Jarno Mäkinen.

Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Kofi Annan antoi tapauksesta lausunnon Roomassa 26. heinäkuuta 2006 "... shocked and deeply distressed by the apparently deliberate targeting by Israeli Defence Forces." Israelin pääministeri Ehud Olmert valitteli soitossaan Kofi Annanille tapahtunutta luvaten perusteellisen tutkimuksen tapauksesta. Perusteellista tutkimusta ei koskaan käynnistetty. Suomen hallitus ei ollut tyytyväinen Israelilta saamiin selontekoihin. Israel ei suostunut puolueettomaan tutkimukseen YK-tarkkailijoiden kuolemaan johtaneista syistä.

Robert Fisk, brittiläinen toimittaja ja The Independentin Lähi-idän kirjeenvaihtaja ja asiantuntija, piti Israelin iskua Khiamin YK-asemaan täysin tahallisena. Fisk esitti näkemyksensä YLE:n dokumentissa 2006. Hänestä Suomen olisi selvitettävä kuka ampui YK-tarkkailijat surmanneen ohjuksen ja haastettava tämä henkilö sotaoikeuteen suomalaisen sotilaan murhasta.

26. heinäkuuta

Israelin maavoimat ja Hizbollahin taistelijat ottivat rajusti yhteen Bint Jbeilin kaupungissa ja Maroun al-Rasin kylässä. Israel ilmoitti tappioikseen 9 kuollutta ja 25 haavoittunutta.

29. heinäkuuta

Israelin maavoimat vetäytyivät Bint Jbeilistä.

14 libanonilaissiviilin mainittiin kuolleen Israelin ilmaiskuissa. Condoleezza Rice palasi neuvottelemaan rauhasta. Israel hylkäsi YK:n pyynnön kolmen päivän tulitauosta, minkä avulla olisi voitu toimittaa humanitaarista apua perille. Libanonin rannikon mainittiin saastuneen, koska Israel pommitti Beirutissa sähkölaitoksen öljysäiliöitä siten, että 15 000 000 kg öljyä alkoi valua Välimereen.

30. heinäkuuta

Israelin ilmavoimat iskivät siviilikohteisiin Qanan kaupungissa Etelä-Libanonissa tappaen useimpien kansainvälisten uutistoimistojen mukaan yli 54 siviiliä, joista vähintään 37 lapsia. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin muutamaa päivää myöhemmin julkaiseman raportin mukaan kuolleita olisi löytynyt siihen mennessä 28, joista 19 lapsia. Yhä löytymättä raunioissa järjestö kuitenkin uskoo olevan toistakymmentä ruumista. Israel väitti Hizbollahin ampuneen paikalta raketteja. Israel syyttää Hizbollahia ja toteaa, ettei aselevolla ole kiirettä. Israel hyökkää Masnaahan koukaten Syyrian kautta. Libanonilaisen Libanoscopie-lehden mukaan Qanan kerrostalopommitus oli Hizbollahin tarkoituksellisesti järjestämä.

Tapahtumat elokuussa 2006

1. elokuuta

Israelin turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi maahyökkäyksen laajentamisen Libanonissa. Se hyväksyi Israelin puolustusvoimien laajan maaoperaation tavoitteena tunkea Hizbollah vähintään Litani-joelle tai pohjoisemmas tarkoituksenaan raivata tila myöhemmin mahdollisesti alueelle tulevalle kansainväliselle joukolle.^lähde?

Sotilaallisena tarkoituksena oli edetä noin 30 kilometriä Israelin rajalta pohjoiseen, mikä Dan Halutzin suunnitelman mukaisesti tekisi mahdottomaksi Hizbollahille ampua Katjuša-raketteja Israelin puolelle. Loput 10 %:ia Hizbollahin raketeista tai lyhyen matkan ohjuksista olisi helpompi tuhota ilmavoimin kauempaakin.^lähde?

Kahdestatoista israelilaisministeristä yhdeksän kannatti maasodan laajentamista esityksen mukaisesti ja kolme ministeriä pidättyi äänestyksestä. He olivat Kadiman Shimon Peres, Israelin työväenpuolueen Ophir Pines-Paz, ja Shan Eli Jishai. Peresin mielestä yllätysmahdollisuus oli jo menetetty, Pines-Pazin mielestä diplomaattiset kanavat tulisi pitää auki ja Jishain mielestä ilmaiskuja tulisi jatkaa, jotta ne tekisivät tehtävänsä.

Reserviläisiä kutsuttiin palvelukseen ja armeijalle annettiin lupa edetä 6–7 km Libanonin puolelle tarkoituksena ajaa Hizbollahin sissit kauemmaksi rajasta. Israelin mukaan se oli tappanut 20 Hizbollahin taistelijaa edellisen kahden vuorokauden aikana. Arabilähteiden mukaan samaan aikaan oli kuollut kolme israelilaissotilasta.^lähde?

Israelin puolustusvoimat ryhtyivät taisteluun Hizbollahin kanssa Bint Jbailissa.

2. elokuuta

Israelin kommandot tekivät iskun Baalbekiin, 100 kilometriä rajan pohjoispuolelle, vangiten viisi libanonilaista, joiden Israel väitti olevan Hizbollah:n militantteja. Samalla kuoli 16 siviiliä, joista seitsemän oli lapsia. Operaation tarkoitukseksi Israel ilmoitti Hizbollahin aseiden saamisen estäminen Syyriasta, mutta uutistoimistojen mukaan syynä saattoi olla paikallisen Hizbollah-johtajan kaappausyritys. Vastarinta yllätti israelilaiset.^lähde?

Hizbollah ampui noin 160 rakettia Israeliin. Yksi kuoli ja 19 haavoittui. Osa raketeista ylsi Beit Sheaniin saakka, syvemmälle Israelin alueelle kuin aikaisemmin. Libanonin virallisten arvioiden mukaan Israelin pommitukset olivat aiheuttaneet 2 500 000 000 dollarin vahingot.

3. elokuuta

Neljä israelilaissotilasta sai surmansa taisteluissa Etelä-Libanonissa. Kahdeksan israelilaissiviiliä sai surmansa Hizbollahin raketti-iskuissa

Israel aloitti päivien tauon jälkeen Beirutin pommitukset. Islamilaiset maat vaativat välitöntä tulitaukoa Lähi-itään. Kahdeksan israelilaissiviiliä ja neljä sotilasta kuoli. Hizbollahin johtaja uhkasi iskeä Tel-Aviviin ja Libanonin virallisten lukujen mukaan yli 900 siviiliä oli kuollut ja 3 000 haavoittunut.

4. elokuuta

Israelin pommituksissa kuoli seitsemän siviiliä Taibehin kylässä Etelä-Libanonissa, viisi Beirutissa kristittyjen asuinalueella ja ainakin 26 Qaa'n kylässä Syyrian rajalla. Israel iski Sohmorin voimalaitokseen katkaisten sähköt Bekaan laaksosta ja Etelä-Libanonista. Israelin virallisten lukujen mukaan yhteensä 43 israelilaissotilasta ja 31 -siviiliä oli kuollut.^lähde? Hizbollah ampui 220 rakettia Israeliin, joista yksi osui Haderaan 40 kilometrin päähän Tel-Avivista pohjoiseen, mikä oli etelämpänä kuin aiemmin.

5. elokuuta

Libanonin hallitus torjui YK:n turvallisuusneuvoston neuvotteleman päätösehdotuksen tulitauosta, jonka sekä Ranska että Yhdysvallat hyväksyivät. Israel teki varhain aamulla iskun lähelle Tyroksen kaupunkia. Iskussa kuoli yksi Libanonin armeijan sotilas ja neljä siviiliä, joiden Israel väitti kuuluvan Hizbollahin vanhimpiin. Israel kehotti Sidonin kaupungin asukkaita poistumaan. Yksi Israelin sotilas sai surmansa Hizbollahin kranaatinheitiniskussa Taibehissa.

Kolme israelilaista siviiliä kuoli Hizbollahin raketeista.. Israel järjesti aikaisempaa raskaammat pommitukset Libanoniin ja Beirutin pommitukset jatkuivat kolmantena yönä peräkkäin. Yksi israelilaissotilas kaatui Taiben lähellä ja kahdeksan kommandoa haavoittui.

6. elokuuta

12 Israelin sotilasta sai surmansa Hizbollahin raketti-iskussa Kfar Giladiin, Pohjois-Israeliin. Kaksi israelilaissotilasta kaatui taisteluissa. Haifassa kuoli kolme siviiliä ja haavoittui 160.^lähde?

Ainakin 12 libanonilaista siviiliä, yksi libanonilaissotilas sekä yksi palestiinalainen Syyriaa kannattava taistelija saivat surmansa Israelin ilmaiskuissa. Hizbollah väitti kolmen taistelijansa kuolleen ja sen virallinen taistelijoita koskeva tappioluku nousi 51:een.

Yhdistyneiden kansankuntien turvallisuusneuvosto keskusteli yhdysvaltalais-ranskalaisesta päätöslauselmaehdotuksesta, jonka mukaan vihollisuudet on lopetettava, mutta Libanonin hallitus hylkäsi ehdotuksen ja Hizbollah ilmoitti lopettavansa taistelun vasta sitten, kun Israel on vetäytynyt Libanonista.

Syyria varoitti Israelia paikallisesta sodasta, mikäli Israel hyökkää Syyriaan.

7. elokuuta

Ainakin 49 ihmistä kuoli Israelin ilmaiskuissa. Kolme israelilaissotilasta ja viisi Hizbollahin taistelijaa sai surmansa taisteluissa Bint Jbailissä. Joidenkin tietojen mukaan kuolleiden libanonilaissiviilien määrä oli 69. Libanonin virallisten lukujen mukaan kuolleita oli yli 1 000 ja loukkaantuneita yli 3 500. Israelin pääministeri Ehud Olmert ilmoitti, ettei Israelin puolustusvoimilla ole toimintarajoitteita. Arabiliiton ministerit tapasivat Beirutissa. Libanonin pääministeri Fuad Sinora vaati muutoksia Yhdistyneiden kansankuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmaehdotukseen. Hänen mukaansa Israelin pitäisi vetäytyä YK-joukkojen tieltä, Libanonin armeija pitäisi lähettää myös Etelä-Libanoniin sekä toteuttaa Hizbollahin aseistariisunta.^lähde?

Libanon alkoi kutsua reservijoukkoja palvelukseen ja valmistautui sijoittamaan Etelä-Libanoniin 15 000 sotilastaan. Libanonin asevoimien joukot eivät olleet olleet maan eteläisimmässä osassa 1970 jälkeen, kun PLO tuli sinne Jordaniasta^lähde?.

8. elokuuta

Israelin tiedotteen mukaan taistelussa kuoli yksi israelilaissotilas ja 15 Hizbollahin taistelijaa. Israelin armeijan mukaan tappiot olivat yhteensä 62 sotilasta. Amir Peretz halusi suunnitelman valtuutetusta laajemmasta maahyökkäyksestä. Israelin ilmavoimat pudotti Libanoniin lentolehtiä luvaten hyökätä mitä tahansa liikkuvaa ajoneuvoa vastaan. Humanitäärisen avun järjestöjä varoitettiin avustuskuljetuksia kohtaavasta vaarasta. Israelin pääministeri piti Libanonin ehdotusta siirtää joukkoja Etelä-Libanoniin mielenkiintoisena, mutta epäili sen mahdollisesti olevan myös savuverho Hizbollahille.^lähde?

Aikaisemmin säästyneen Beirutin kaupunginosa Shijahiin tehtiin ilmahyökkäys, missä kuoli 50 libanonilaista. YK:n pääsihteeri Kofi Annan kehotti Israelia ja Hizbollahia kunnioittamaan velvoitteitaan kansainvälisen humanitaarisen oikeuden perusteella. Arabiministerit tapasivat Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston.

9. elokuuta

Israelin turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta päätti laajentaa maasotaa. Israelin sotilaskoneet tappoivat 11 henkilöä, muun muassa Hizbollahin johtajan ja hänen viisi lastaan Libanonin kattavissa ilmahyökkäyksissä. Israelin laskujen mukaan israelilaisten tappiot olivat yhteensä 65 kuollutta sotilasta ja 36 siviiliä.^lähde?

Kirjat Shmonan kaupunki Israelissa evakuoitiin ensimmäistä kertaa vuoden 1948 itsenäisyyssodan jälkeen. Ranska ja Yhdysvallat jatkoivat neuvotteluja Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmaehdotuksesta. Avustusjärjestöt sanoivat Israelin teihin ja siltoihin kohdistuneiden pommitusten haittaavan avustustoimintaa.

10. elokuuta

Israel valtasi Marjayunin sekä otti haltuunsa Libanonin asevoimien parakit. Israel ilmoitti lisänneensä sotilaallista painetta edistääkseen diplomaattista ratkaisua. Yksi israelilaissotilas kuoli Etelä-Libanonissa ja kaksi ihmistä loukkaantui Pohjois-Israelissa Hizbollahin raketti-iskussa. Kofi Annan kehotti Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostoa laatimaan päätöslauselman konfliktin lopettamiseksi viikon loppuun mennessä.

11. elokuuta

Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto valtuutti 15 000 rauhanturvaajan olon Libanonissa. Määrään sisältyi jo tuolloin Libanonissa olleet noin 2 000 sotilaan vahvuiset Unifil-joukot. Ranskalla oli 200 sotilasta Unifil-joukoissa ja se lupasi lähettää 200 sotilasta lisää. Aikaisemmin Ranska oli kaavaillut lähettävänsä jopa 2 500 sotilasta. Ranskalla oli 1 700 sotilasta ulkomailla muissa kuin YK-tehtävissä.^lähde?

Israelin ilmaiskuissa kuoli 12 siviiliä ja haavoittui 15. Yksi israelilainen sotilas ilmoitettiin kaatuneeksi ja 16 haavoittuneiksi Hizbollahin kanssa käydyissä taisteluissa. Mielipidemittausten mukaan Israelin hallituksen kannatus oli heikentynyt koskien konfliktin hoitamista. Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaajat evakuoivat satoja Libanonin asevoimien turvallisuusjoukkoihin kuuluvia ja siviilejä Marjayunista Libanonin asevoimien parakeista, jotka olivat joutuneet Israelin haltuun. Israel päätti ennen tulitaukoa jatkaa laajaa maahyökkäystä kohti Litani-jokea neljän yksitoista prikaatia käsittävän divisioonan avulla oman ilmoituksensa mukaan diplomaattisen prosessin jouduttamiseksi:^lähde?

Israelin pohjoinen maanpuolustusalue

• komentaja kenraalimajuri Aluf Benjamin Gantz

Israelin pohjoinen divisioona

• vastustaja Hizbollahin rintamalohko 5

Israelin 162. divisioona

• komentaja prikaatikenraali Guy Zur
• vastustaja Hizbollahin rintamalohkot 3 ja 4

Israelin 91. divisioona

• komentaja prikaatikenraali Gal Hirsch. Israelin joukot käsittivät noin 12 000 sotilasta.^lähde?

12. elokuuta

Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto hyväksyi äänin 15–0–0 päätöslauselmaehdotuksen. Israel laajensi maahyökkäystään Etelä-Libanonissa menettäen kaatuneina 24 sotilastaan ja Merkava-panssarivaunuja oli tuhoutunut arviolta 40. Libanon ja Israel hyväksyivät päätöslauselman 1701. Kofi Annanin mukaan osapuolet olivat lopettaneet vihollisuudet 14. elokuuta kello 05.00 UTC eli paikalliseen aikaan kello kahdeksalta aamulla.^lähde?

13. elokuuta

Israelin hallitus vahvisti hyväksyvänsä päätöslauselma 1701:n. Myös Syyria ja Iran ilmoittivat kannattavansa päätöslauselmaa. 13 siviiliä kuoli Israelin jatkaessa hyökkäystään Etelä-Libanonissa. Israelilainen mies kuoli Hizbollahin ampumasta raketista.^lähde?

14. elokuuta

Pääosin pitävä YK:n välittämä tulitauko vaiensi taistelut aamukahdeksalta (UTC 05.00). Israel iski muutamia minuutteja ennen tulitauon alkamista. Seitsemän kuoli Baalbekin lähistöllä puoli tuntia ennen tulitauon alkamista.^lähde?

Israel ylläpiti Libanonin ilma- ja merisaarron ja kielsi tieliikennettä. Pakolaiset alkoivat palata koteihinsa. Tulitauon jälkeen yksi Hizbollahin taistelijoista kuoli tulitauon alkamisen jälkeen israelilaistulituksesta Israelin mukaan jatkuneen taistelun tuloksena. Libanonilaislaskelmien mukaan vähintään 1 150 ihmistä oli kuollut, joista suurin osa siviileitä johtuen Israelin pommituksista Libanonissa. Israel ilmoitti joidenkin sen joukkojen jo olevan vetäytymässä Libanonista. Yhdistyneiden kansakuntien saattue saapui Tyrokseen tuomaan apua monien päivien tauon jälkeen.^lähde?

Pohjois-Israelissa israelilaiset tulivat pommisuojistaan. Libanonin YK-suurlähettiläs sanoi, että hänen maansa on viimeinen, joka allekirjoittaa rauhansopimuksen Israelin kanssa. (Myöskään Golanin kukkulat takaisin vuoden 1967 jälkeen Israelille menettänyt Syyria ei ole sopinut rauhasta Israelin kanssa Egyptin ja Jordanian tapaan). Israel ilmoitti kahden sotilaansa kuolleen ja että israelilaissotilaiden kaatuneiden yhteismäärä nousi 117:ään. Israel pudotti lentolehtisiä, missä se syytti Hizbollahia Libanonin tuhosta ja varoitti vastaavansa mihin tahansa uusiin hyökkäyksiin. Hizbollah levitteli julisteita, missä todettiin sen saavuttaneen "jumalallisen voiton (divine victory)".^lähde?

Yhdistyneet kansakunnat varoitti räjähtämättömistä ammuksista, joita arveltiin olevan joka kymmenennen kranaatin, pommin tai raketin, mitä oli ammuttu tai pudotettu Libanoniin.^lähde?

18. elokuuta

Yhdistyneet kansakunnat vetosi jäsenvaltioihinsa, että Libanoniin saataisiin ensi vaiheessa 3 500 rauhanturvaajaa.^lähde?

19. elokuuta

Israel iski Bekaan laaksoon Budain kylään laskemalla helikoptereista alas kaksi HMMWV-autoa ja niiden mukana kommandoja. BBC:n mukaan tarkoituksena oli siepata paikallinen Hizbollah-johtaja, kun taas Israelin ilmoituksen mukaan tarkoituksena oli estää Hizbollahia saamasta Syyriasta kuljetettuja aseita. Yksi israelilaissotilas ja kolme Hizbollah (taistelujärjestö) taistelijaa kuolivat. Silminnäkijöiden mukaan Israelin tulitus tuhosi sillan. Taistelut kestivät yli kaksi tuntia ja kaksi helikopteria nouti israelilaiset hävittäjien vartioidessa ylempänä.

20. elokuuta

Israel ilmoitti, ettei se halua rauhanturvaajiksi maita, joilla ei ole diplomaattisia suhteita Israelin kanssa. Tällaisia halukkaita rauhanturvaajia Libanoniin ovat muun muassa Indonesia ja Malesia sekä Bangladesh. Israelin pääministeri Ehud Olmert soitti Italian pääministeri Romano Prodille ehdottaen Italiaa Libanonin rauhanturvaoperaation johtovaltioksi. Italia oli aikaisemmin kaavaillut lähettävänsä jopa 3 000 rauhanturvaajaa. 2 500 rauhanturvaajasta puhunut Ranska ilmoitti lähettävänsä 400 rauhanturvaajaa, joista 49 pioneeria oli jo saapunut. Israelin päähuolena oli Syyrian vastainen raja ja Hizbollahin mahdollisesti sitä kautta saama Iranin järjestämäksi uskottu aseapu.^lähde?

21. elokuuta

Yhdistyneiden kansakuntien suunnitelman mukaan 2. syyskuuta 2006 pitäisi olla lähetetty Libanoniin 3 500 sotilasta, mihin sisältyisi kolme jalkaväkipataljoonaa, kevyt tiedustelupataljoona, yksi rakentava pioneeripataljoona sekä sotilaspoliiseja. 5. lokakuuta mennessä tulisi Libanoniin olla lähetettynä lisäksi kolme moottoroitua jalkaväkipataljoonaa, kaksi kevyttä tiedustelupataljoonaa sekä lisää pioneereja ja sotilaspoliiseja. 4. marraskuuta lisäksi loput joukoista.^lähde?

22. elokuuta

Italian ulkoasiainministeri Massimo D'Alema pyysi Suomea kutsumaan koolle perjantaiksi 25. elokuuta EU-kokouksen, jossa päätettäisiin Libanonin rauhanturvaamisesta. Italia lupautui edellisenä päivänä lähettämään 2 000–3 000 rauhanturvaajaa Libanoniin ja pyrkivänsä samalla johtovaltioksi. Aikaisemmin Ranska oli luvannut 2 500 rauhanturvaajaa, mutta olikin lähettämässä 200 Unifil-turvaajan lisäksi vain 200 rauhanturvaajaa, joista 49 pioneeria oli saapunut.^lähde?

27. elokuuta

Hassan Nasrallah ilmoitti Libanonin televisiossa katuvansa kahden israelilaissotilaan sieppaamista todeten, että ei olisi ryhtynyt siihen, mikäli olisi tiennyt siitä seuraavan kuukauden mittaisen sodankäynnin.

28. elokuuta

Kofi Annan kehotti Hizbollahia vapauttamaan panttivangit ja Israelia lopettamaan Libanonin saarron.^lähde?

Mediaskandaalit

Joitakin journalisteja syytettiin tapahtumien tahallisesta vääristelystä Hizbollahin hyväksi valokuvia muokkaamalla ja kirjoittamalla harhaanjohtavia kuvatekstejä. Reuters poisti yli 900 Adnan Hajj'n ottamaa valokuvaa hänen myönnettyään muokanneensa digitaalisesti joitakin valokuvia.

23. heinäkuuta Kansainvälinen Punainen risti totesi lehdistötiedotteessaan Israelin ampuneen ohjuksilla kahta sen ambulanssia, jotka olivat selvästi merkittyjä. Kiista alkoi, kun nimimerkillä Zombie esiintyvä henkilö väitti verkkosivuillaan vaurioiden olleen aivan liian vähäisiä ollakseen ohjuksen tai raketin tekemiä. Australian ulkoministeri Alexander Downer totesi kuultuaan tästä, että ambulanssin vahingoista otettujen kuvien lähemmän tarkastelun jälkeen on selvää, että kyseessä on väärennös. 30. elokuuta Punainen risti ilmoitti, että väärennöksestä ei ole todisteita.^lähde?

Katso myös

• Libanonin rauhanturvaoperaatio 2006
• Israelin 91. divisioona
• Israelin 162. divisioona

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Libanonin sota 2006 Wikimedia Commonsissa

Arabien–Israelin konflikti