Hollannin fonologia
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Hollannin kielen fonologia on samantyyppinen kuin muiden germaaniseen kieliryhmään kuuluvien kielten, kuten friisin, englannin ja saksan.
Konsonantit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taulukossa on hollannin kielen konsonanttiäänteet.
| Labiaalit | Alveolaarit | Postalveolaarit | Dorsaalit | Glottaalit | |
|---|---|---|---|---|---|
| Nasaalit | m | n | ŋ | ||
| Klusiilit | p b | t d | k (g) | ʔ | |
| Frikatiivit | f v | s z | (ʃ ʒ) | x ɣ | ɦ |
| Approksimantit | ʋ | l | j | ||
| Tremulantit | r | ||||
Obstruentit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Glottaaliklusiili /ʔ/ äännetään sanojen sisällä vokaalialkusten tavujen eteen /aː/:n ja /ə/:n jälkeen ja usein myös sanan alussa.
- /r/:ää lukuun ottamatta kaikki alveolaarit ovat laminaalisia,[1][2] ja voivat Belgiassa olla myös dentialveolaarisia.
- /b/ ja /d/ ovat täysin soinnillisia.[1]
- /g/ ei ole natiivi foneemi ja esiintyykin ainoastaan lainasanoissa ja /k/:n assimiloituneena allofonina, esimerkiksi zakdoek [ˈzɑɡduk].
- Pohjoisessa /ɣ/ ja /x/ yhdistyvät äänteeksi, jota on kuvailtu
- Etelässä /ɣ/ ja /x/ ovat yleisesti velaarisia [x ɣ] tai postpalataalisia [x̟ ɣ˖].[1][2][3] Jotkin puhujat saattavat käyttää molempia ääntämistapoja riippuen edeltävän tai seuraavan takaisuudesta. Velaarista, postvelaarista ja uvulaarista ääntämystä kutsutaan nimellä harde g 'kova g', kun taas postpalataalinen ääntämys tunnetaan nimellä zachte g 'pehmeä g'. On myös ääntämys nimeltä zwakke harde g 'heikko vahva g', jossa /ɣ/ ja /x/ ääntyvät glottaalifrikatiiveina [ɦ h]. Tätä ääntämystä käytetään Zeelandissa ja Länsi-Flanderissa.
- Alankomaissa /v/ voi langeta /f/:n kanssa yhteen.[1][2]
- Joissakin murteissa, kuten Amsterdamissa, myös /z/ voi langeta yhteen /s/:n kanssa.[1][2]
- /v/:n ja /z/:n soinnittomina lausuvat saattavat hyperkorrektoida /f/:n ja /s/:n soinnittomaksi, esimerkiksi concert [kɔnˈzɛrt] yleisen ääntämyksen [kɔnˈsɛrt] sijaan.
- Jotkut puhujat ääntävät /ɦ/:n soinnittomana [h]:na. Joissain murteissa, etenkin lounaassa, h-äänne jää kokonaan pois.
- /sj/ ja /zj/ assimiloituvat usein palataalisiksi [sʲ zʲ], alveolopalataalisiksi [ɕ ʑ] tai postalveolaarisiksi [ʃ ʒ].
- /k/ ääntyy ennen /j/:tä [c̠͡ç̠].[2]
- Vokaalien välissä ja /n/:n jälkeen /tj/ ja /dj/ assimiloituvat [c]:ksi muualla kuin painollisen tavun alussa.
- Postalveolaariset sibilantit /ʃ ʒ/ eivät ole natiiveja foneemeja ja esiintyvät lähinnä lainasanoissa. Ne voidaan lausua kuten assimiloidut /sj zj/.
Sonorantit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nasaalit /m n/ assimiloituvat seuraavan äänteen mukaan:
- Molemmat ääntyvät [m] ennen bilabiaaleja /p b/ ja [ɱ] ennen labiodentaaleja /f v/.
- /n/ lankeaa /ŋ]/:n kanssa yhteen ennen velaareja /k ɡ x ɣ/; /ŋ/:n ääntämys taas riippuu seuraavan velaarifrikatiivin ääntämyksestä, esimerkiksi uvulaarinen [ɴ] niillä puhujilla, joille /x ɣ/ ovat uvulaarisia.
- /n/ ääntyy [ɲ] ennen /j/:tä.[1]
- Foneemin /l/ ääntämys vaihtelee alueellisesti:
- Pohjoisessa /l/ on ”kirkas” ennen vokaaleja ja ”tumma” ennen konsonantteja ja taukoja. Vokaalien välinen /l/ on yleensä kirkas paitsi vokaalien /ɔ ɑ/ jälkeen. Jotkut puhujat käyttävät kuitenkin tummaa l:ää aina vokaalien välissä.[2]
- Joissain murteissa, kuten Amsterdamissa ja Rotterdamissa, /l/ on aina tumma. Toisaalta taas joissakin itäisissä ja belgialaisissa murteissa se on aina kirkas.[2]
- Tumman /l/:n ääntämys vaihtelee: pohjoisessa se on faryngalisoitu [lˤ], mutta sanan lopussa monet puhujat ääntävät vahvasti faryngalisoidun vokoidin [ɤˤ] ilman lateraalikontaktia. Belgiassa se on velarisoitu [lˠ] tai postpalataalinen [lʲ̠].[2]
- Foneemin /r/ ääntämys vaihtelee suuresti murteittain ja jopa murteiden sisällä.
- Historiallisesti alkuperäinen ääntämys on alveolaarinen tremulantti [r] tai yleisenä allofonina napausäänne [ɾ].
- Keskisissä ja eteläisissä murteissa yleinen ääntämys on uvulaarinen tremulantti [ʀ]. Kaakossa se voi tavun lopussa ääntyä [ɐ] saksan tapaan.
- Etelä-Hollannin rannikkomurteissa ääntämys on [ʁ].
- Jotkin puhujat Alankomaissa, muttei Belgiassa, ääntävät foneemin tavun lopussa retrofleksinä [ɻ].[4]
- Myös foneemin /ʋ/ä ääntämys vaihtelee alueittain:
- Likvidan /l r/ ja sananloppuisen konsonantin /m n p k f x/ välissä saatetaan ääntää švaa [ə].[2]
Vokaalit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hollannilla on laaja vokaalivarasto 13 tavallisella vokaalillaan ja ainakin kolmella diftongillaan.
Monoftongit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
- Hollannin vokaalit voidaan luokitella hölliin ja tiukkoihin,[1] pidäkkeisiin ja vapaisiin[2] tai lyhyisiin ja pitkiin.[3][5]
- Fonologisesti vokaalit /ɪ ʏ ʊ/ voivat olla suppeita[1] tai puolisuppeita.[5].
- Foneemia /ʏ/ on merkitty symboleilla ⟨ʏ⟩,[1][3] ⟨ʉ⟩,[2] ⟨ɵ⟩[6] ja ⟨œ⟩.[7]
- /ʊ/:n foneeminen asema on epäselvä. Foneettisesti [ʊ̞ ~ ɔ̽]:n[5][2] kaltainen vokaali esiintyy ennen nasaaleja /ɔ/:n allofonina (esim. jong [jʊŋ]) ja myös joissain muissakin sanoissa, kuten op [ʊp], joka muodostaa miltei miniparin sanan mop [mɔp] kanssa. Tämä kaikki kuitenkin riippuu puhujasta ja maantieteellisestä vaihtelusta.[5][2]
- Monille puhujille /ə/ ja /ʏ/ ovat sama foneemi, jonka painoton allofoni [ə] on.[5][2]
- Tiukat vokaalit /eː øː oː aː/ ovat pitkiä [eː øː oː aː] painollisissa tavuissa ja muulloin lyhyitä [e ø o a].[1]
- Standardihollannissa /aː/ on keskinen [äː] tai etinen [aː].[5][1][2][3]
- Vierasperäiset vokaalit /iː yː uː ɛː œː ɔː ɑː/ esiintyvät ainoastaan painollisissa tavuissa, ja ne korvataan painottomissa tavuissa lähimmällä natiivilla vastineella.[5]
Diftongit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hollannissa on useita diftongeja, mutta kiistatta foneemiset niistä ovat /ɛi œy ɔu/.[1][5][2]
| Päätepiste | ||
|---|---|---|
| etu | taka | |
| lavea | pyöreä | |
| ɛi | œy | ɔu |
- Diftongien alkupisteet ovat Belgiassa suppeampia [ɛɪ œ̈ʏ ɔ̈ʊ] kuin pohjoisen [ɛ̞ɪ œ̞̈ʏ ʌ̞̈ʊ]. Lisäksi /ɔu/ ääntyy Belgiassa yleensä pyöreänä toisin kuin pohjoisessa.[1][2] Diftongien /œy ɔu/ alkupisteitä on Belgiassa kuvailtu myös melko väljiksi [œ̞̈ʏ ɔ̞̈ʊ].[3]
- Konservatiivisessa pohjoismurteessa diftongien alkupisteet ovat puoliväljiä ja ainoastaan kaksi jälkimmäistä pyöreitä, [ɛɪ œʏ ɔʊ].[8]
- Polderinhollannissa diftongien alkupisteet ovat väljempiä: [aɪ, aʏ, aʊ]. Tämän myötä myös foneemit /eː, øː, oː/ ääntyvät [ɛɪ, œʏ, ɔʊ].[8][2]
- Pohjoishollannin /œy/:n alkupisteen pyöreyttä on kuvailtu heikoksi [œ̜ʏ]:ksi[1] tai olemattomaksi [ɐ̜ʏ]:ksi.[6] Laveaa varianttia esiintyy myös Leidenissa, Rotterdamissa ja paikoitellen Belgiassa.[2]
- Foneettisesti diftongien päätepisteet ovat kardinaalivokaaleja [i y u] väljempiä ja keskisempiä, eli [ɪ, ʏ, ʊ] tai jopa [e ø o]. Belgiassa päätepisteet ovat lyhyempiä kuin pohjoisessa.[1][3][2]
Mainittujen kolmen diftongin lisäksi kaikissa murteissa esiintyvät foneettiset diftongit [iu yu ui eːu ɔi oːi ɑi aːi], jotka ovat foneemisesti konsonantti-vokaaliyhdistelmiä /iʋ yʋ uj eːʋ ɔj oːj ɑj aːj/[5] tai monosyllabisia vokaalisekvenssejä /iu yu ui eːu oːi aːi/[2].
Pohjoisessa diftongien [iu yu eːu] jälkimmäinen elementti voi olla labiodentaalinen, [iʋ, yʋ, eːʋ], erityisesti vokaalien välissä.[2]
Pohjoisessa diftongien [eːu, oːi] puolisuppeat elementit voivat diftongisoitua [eɪu, oʊi] ([eːu]:ssa voi esiintyä labiodentaali, [eɪʋ]). Rotterdamissa [oːi] voi ääntyä [əʊi].[5][2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Gussenhoven, Carlos: ”Dutch”, Handbook of the International Phonetic Association: A guide to the use of the International Phonetic Alphabet, s. 74–77. Cambridge: Cambridge University Press, 1999. ISBN 0-521-65236-7 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Collins, Beverley; Mees, Inger M.: The Phonetics of English and Dutch (PDF) 2003. Leiden: Brill Publishers. Arkistoitu 28.12.2016. Viitattu 3.9.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Verhoeven, Jo: Belgian Standard Dutch. Journal of the International Phonetic Association, 2005, 35. vsk, nro 2, s. 243–247. doi:10.1017/S0025100305002173 Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 3.9.2018. (englanniksi)
- ↑ Sebregts, Koe: The Sociophonetics and Phonology of Dutch r (PDF) 2014. Utrecht: LOT. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 3.9.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l Booij, Geert: The Phonology of Dutch. Oxford University Press, 1999. ISBN 0-19-823869-X Teoksen verkkoversio (viitattu 3.9.2018). (englanniksi)
- ↑ a b Rietveld, Antonius C.M.; van Heuven, Vincent J.: Algemene Fonetiek. Bussum: Uitgeverij Coutinho, 2009. ISBN 978-90-469-0163-2 (hollanniksi)
- ↑ Kooij, Jan; van Oostendorp, Mar: Fonologie: uitnodiging tot de klankleer van het Nederlands. Amsterdam: Amsterdam University Press, 2003. ISBN 90-5356-622-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 3.9.2018). (hollanniksi)
- ↑ a b Stroop, Jan: Young Women's Farewell to Standard Dutch 1999. St. John's: Conference on Methods in Dialectology. Arkistoitu 14.3.2017. Viitattu 4.9.2018. (englanniksi)