Hjalmar Schacht

Hjalmar Schacht.

Hjalmar Schacht (22. tammikuuta 1877 Tingleff, Pohjois-Schleswig – 3. kesäkuuta 1970 München) toimi Saksan keskuspankin eli Reichsbankin pääjohtajana 1933–1939 ja rahaministerinä 1935–1937. Schachtin kaudella kansallissosialistisen Saksan talous elpyi valtiojohtoisilla teollistamis- ja rakennushankkeilla sekä asevarustelu käynnistyi vuonna 1933 Hitlerin julistauduttua valtakunnankansleriksi. Schachtin työhön kuului kansallissosialistisen Saksan rahoitus.

Schacht perusti Metallurgische Forschungsgesellschaft -yhtiön, jonka kautta kansallissosialistinen Saksa sai rahoitusta laskemalla liikkeelle Mefo-rahoitusinstrumentteja. Saksan markoiksi muunnettavissa olevat Mefo-rahoitusinstrumentit mahdollistivat suuremmat alijäämät kuin muuten olisivat olleet mahdollisia. Mefo-rahoitusinstrumentit olivat Schachtin keksintö, joka synnytti talouskasvua ja niitä käytettiin aseiden hankkimiseen.

Schachtia syytettiin Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä, mutta hänet vapautettiin. Schachtin lievää kohtelua ja vapauttamista ajoi kollegansa, Bank of Englandin eli Ison-Britannian keskuspankin pääjohtaja Montagu Norman.

Nuoruus

Hjalmar Schact syntyi saksalaisen kauppiaan ja tanskalaisen äidin lapsena tuolloin Saksan keisarikuntaan kuuluneessa Pohjois-Schleswigissä. Hän sai ensimmäiset etunimensä yhdysvaltalaisen lehtimiehen, kirjailija ja poliitikon Horace Greeleyn mukaan, kolmas nimi Hjalmar, jota Schacht käytti kutsumanimenä, on pohjoismaalainen. Vuodesta 1895 hän opiskeli kansantaloustiedettä Münchenissä, Leipzigissa, Berliinissä ja Kielissä sekä vaihto-oppilaana Pariisissa. Hän väitteli filosofian tohtoriksi 22-vuotiaana englantilaisen merkantilismin teoreettisesta sisällöstä.

Ura

Vuodesta 1900 hän oli assistenttina Kauppasopimusten valmistelun keskusvirastossa, vuodesta 1901 vuoteen 1903 hän toimi myös Kauppasopimusyhdistyksen toimitusjohtajana. Vuonna 1903 hän siirtyi suuren liikepankin, Dresdner Bankin, keskusarkiston johtajaksi, vuodesta 1908 vuoteen 1915 hän oli pankin apulaispääjohtaja. Ensimmäisen maailmansodan alettua hän toimi Belgian miehitetyn pääkaupungin Brysselin komendantintoimistossa pankkiasiain osaston johtajana. Hänen tehtäviinsä kuului keskuspankin toiminnan turvaaminen miehitetyssä Belgiassa sekä Belgialta vaadittujen sotakorvausten rahoituksen turvaaminen. Schacht, joka kuului vapaamuurariliikkeeseen vuodesta 1906, julkaisi sodan alettua Preussin suurloošin lehdessä artikkelin, jossa hän korosti, ettei kansainvälinen vapaamuurariliike ollut koskaan sallinut keskuudessaan kansalliskiihkoa.

Vuodesta 1915 vuoteen 1922 hän toimi yksityisen liikepankin, Nationalbank für Deutschlandin, johtokunnassa. Kun pankki vuonna fuusioitiin toisen liikepankin, Darmstädter Bankin, kanssa, hän siirtyi uuden liikepankin, Darmstädter und Nationalbank KG:n, johtokuntaan. 15. marraskuuta 1923 hänestä tuli valtakunnanvaluuttakomissaari. Uudessa asemassaan hän vaikutti ratkaisevasti Saksan valuutan arvon vakiintumiseen ja suurinflaation loppuun ottamalla käyttöön uuden, entistä vakaamman valuutan, ”eläkemarkan” (Rentenmark). 22. joulukuuta 1923 hänet nimitettiin Saksan valtakunnapankin pääjohtajaksi.

7. huhtikuuta 1924 Schacht nimitettiin myös Saksan kultadiskonttopankin hallintoneuvoston puheenjohtajaksi. Kyseinen pankki oli perustettu Schachtin omasta aloitteesta tukemaan Saksan valtakunnamarkan kurssi ja pitämään se vakaana. Samana vuonna hän neuvotteli Saksalle Versailles’n rauhansopimuksessa määrättyjen sotakorvausten suorittamisesta. Scacht oli mukana neuvottelemassa n.k. Dawesin suunnitelmaa, jossa Saksalla määrättyjen sotakorvausten määrää laskettiin ja maksuaikataulua helpotettiin.

Scacht oli ollut mukana perustamassa vapaamielistä Saksan demokraattista puoluetta (Deutsche Demokratische Partei, DDP) vuonna 1918. Toukokuussa 1926 hän erosi puolueestaan. Schacht arvosteli kirpeästi Weimarin tasavaltaa hallitsevien sosiaalidemokraattien, katolisen Zentrumin ja DDP:n talouspolitiikkaa, joka perustui pitkälti valtion maksamiin avokätisiin tukiaisiin ja valtion menojen kasvattamiseen. Scachtin mielestä tällainen politiikka tulisi johtamaan valtion velkaantumiseen ja talouspolitiikan vinoutumiseen. Schacht alkoi yhä enemmän kallistua kansalliskonservatiivisten puolueiden suuntaan.

Vuonna 1930 Schacht erosi valtakunnanpankin pääjohtajan tehtävästä. Eron syynä oli se, että valtiopäivät olivat hyväksyneet Schachtin voimakkaasti vastustaman Youngin suunnitelman, jossa Saksa sopi ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioiden kanssa sotakorvausten uudelleenjärjestelyistä. Youngin suunnitelmaa vastustivat sekä kommunistinen puolue KPD että oikeistolaiset ryhmät DNVP, NSDAP ja Stahlhelm.

Schacht ja natsit

Joulukuussa 1930 Schacht tapasi ystävänsä Emil Georg von Staußin luona Hermann Göringin. 5. tammikuuta 1931 hän söi illallista yhdessä Hermann Göringin, Joseph Goebbelsin ja Adolf Hitlerin kanssa. Kansallissosialistisen puolueen johto, erityisesti Hitler tekivät häneen suuren vaikutuksen. Lokakuussa 1931 Schacht otti osaa n.k. Harzburgin tapaamiseen, jossa oikeistolaiset järjestöt NSDAP, DNVP ja Stahlhelm sopivat yhteistyöstä (joka tosin kuivui nopeasti kokoon). Tapaamisessa Schacht piti huomiota herättäneen puheen, jossa hän hyökkäsi voimakkaasti valtakunnanpankin rahapolitiikkaa vastaan. 1932 Schacht alkoi tukea avoimesti kansallissosialisteja, vaikkei hän liittynytkään puolueeseen. Hän oli eräs Saksan teollisuusjohtajien vetoomuksen allekirjoittajista, jossa he vaativat valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburgia nimittämään Hitlerin valtakunnankansleriksi. Noustuaan Saksan valtakunnankansleriksi Hitler nimitti Schachtin uudelleen valtakunnanpankin pääjohtajaksi 17. maaliskuuta 1933. Schacht vieraili kansallissosialistisen puolueen kutsusta useita kertoja Nürnbergin puoluepäivillä ja hän lahjoitti puolueelle suuria rahasummia. Puolueen jäseneksi hän liittyi vasta 1937, jolloin Hitler myönsi hänelle ja muille valtakunnaministereille puolueen kultaisen ansiomerkin.

Elokuusta 1934 marraskuuhun 1937 Schacht toimi valtakunnan talousministerinä, toukokuusta 1935 marraskuuhun 1937 myös Sotatalouden yleisvaltuutettuna. Täten hänen roolinsa oli ratkaisevan tärkeä Saksan valmistautuessa taloudellisesti suursotaan. Joulukuussa 1938 hän kävi Lontoossa neuvotteluja juutalaisten asuttamisesta Saksan ulkopuolelle (n.k. Schacht–Rublee-suunnitelma). 19. tammikuuta 1939 Hitler vapautti Schachtin valtakunnanpankin pääjohtajan tehtävästä, koska tämä oli arvostellut Saksan finanssi- ja varustelupolitiikkaa. Vuodesta 1937 hän oli kuulunut Saksan valtakunnanhallitukseen salkuttomana ministerinä. Tässä tehtävässä hän jatkoi vuoteen 1943, jolloin Hitler vapautti hänet siitäkin.

Vuonna 1944 Gestapo pidätti Schachtin, koska häntä epäiltiin syyllisyydestä Hitlerin vastaiseen salaliittoon, joka toteutti Hitleriä vastaan suunnatun attentaatin 20. heinäkuuta 1944. Sodan loppumiseen asti Schacht oli vangittuna Ravensbrückin ja Flossenbürgin keskitysleireillä.

Sodan jälkeen

Hjalmar Schacht liittoutuneiden internointileirillä vuoden 1945 jälkeen

Hjalmar Schacht Nürnbergin oikeudenkäynnissä 21. heinäkuuta 1947

Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä Schacht oli eräs pääsyytetyistä, mutta hänet vapautettiin. Yhdysvaltalainen psykologi Gustav M. Gilbert, joka tutki kaikkien syytettyjen valtakunnanhallituksen jäsenten ja sotilaiden älykkyyden, sai Schachtin älykkyysosamääräksi 143, joka oli syytettyjen älykkyysosamääristä korkein. Koska Schacht oli kuulunut Kolmannen valtakunnan johtohenkilöihin, Württemberg-Badenin osavaltion viranomaiset määräsivät hänet pidätettäksi vain muutama päivä hänen vapauttamisensa jälkeen. Vuonna 1947 saksalainen valamiesoikeus tuomitsi hänet ”pääsyyllisenä” kahdeksaksi vuodeksi työleirille. Hän pääsi kuitenkin ehdonalaiseen vapauteen jo vuonna 1948, ja saman vuoden syyskuussa hänen saamansa tuomio kumottiin ja hänet julistettiin syyttömäksi.

Vapauttamisensa jälkeen Schacht jatkoi Saksan talouselämässä erilaisten neuvostojen jäsenenä ja asiantuntijana. Hän puolusti valtionpankin keskeistä roolia valtion valuutan vakauttajana ja talouselämän kehityksen takaajana. Vuonna 1953 hän perusti Düsseldorfissa liikepankin, Deutsche Außenhandelsbank Schacht und Co., jota hän johti vuoteen 1963.

1960-luvulla Schacht oli mukana poliittisessa toiminnassa entisten natsipuolueen jäsenten perustamassa kansallissosialistisessa Vapaan julkaisutoiminnan yhdistyksessä (Gesellschaft für freie Publizistik) ja esiintyi puhujana myös konservatiivisen ja kansallismielisen Itsenäisten saksalaisten toimintayhteisön (Aktionsgemeinschaft Unabhängiger Deutscher) tilaisuuksissa.

Hjalmar Schacht kuoli 1970 Münchenissä, ja hänet haudattiin kaupungin Itäiselle hautausmaalle.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hjalmar Schacht Wikimedia Commonsissa