Heikki Kurikka
Heikki Artturi Kurikka (31. lokakuuta 1887 Kuortane – 6. toukokuuta 1972 Helsinki) oli eteläpohjalainen yrittäjä ja yritysjohtaja, joka tuli tunnetuksi etenkin sahateollisuuden edistäjänä eri puolilla Suomea, mutta myös muun muassa laivanvarustajana. Hän sai kauppaneuvoksen arvon vuonna 1948.[1] Heikki Kurikan liikekumppanina oli usein veli Svante Kurikka, joka sai kauppaneuvoksen arvon 1962. Heikki Kurikan työtä sahateollisuudessa jatkoi hänen poikansa, ekonomi Heikki Olavi Kurikka.[2]
Kurikka syntyi Kuortaneella, jossa hänen isänsä, myös nimeltään Heikki Kurikka, harjoitti maanviljelyn ohella sahatoimintaa. Kun isä yhdessä Salomon Niinimaan ja Juho Heikkilän kanssa osti vuonna 1912 Kouran höyrysahan Nurmosta, sen johtoon asetetettiin 25-vuotias poika Heikki, joka oli käynyt Tuomarniemen metsänvartijakoulun. Sittemmin Heikki Kurikka nuorempi oli perustamassa, omistamassa ja johtamassa monia puunjalostusyrityksiä. Näitä olivat Suolahden Puu Oy (per. 1927), Vuokalan Saha Oy Savonrannalla (ost. 1939), Viitasaaren Saha Oy (myllytoimintaa vuodesta 1940), Alavuden Puunjalostustehdas Oy (per. 1917) sekä kyllästettyä puuta valmistanut Lapinkesto Oy Aavasaksalla. 1960-luvulta alkanut rakennemuutos teki monista pienistä sahoista huonosti kannattavia, ja monet Heikki Kurikan sahayrityksistä myytiin Rauma-Repolalle.[1]
Koska valtaosa Kurikan omistamien sahojen tuotannosta vietiin ulkomaille, Heikki Kurikka kiinnostui 1930-luvun alussa myös rahtilaivatoiminnasta. Hän perusti neljä varustamoa, jotka olivat Vaasan Laiva Oy, Kouran Laiva Oy, Kurikan Laiva Oy ja Kuurtanes Oy. Yhtiöillä oli suurimmillaan neljä noin 5;000 dwt:n höyrylaivaa (Koura, Kemi, Kurikka ja Kuurtanes) ja vuodesta 1962 lähtien lippulaivana 13 000 dwt:n kokoinen M/S Vaasa Leader, jolla kuljetettiin useiden vuosien ajan Euroopasta Kanadan länsirannikon Vancouveriin muun muassa Volkswagen-autoja osana Vaasan Laivan ja Suomen Tankkilaivan yhteistä Tyynenmeren rahtilinjaa nimeltä Vaasa Line. Pääosa alusten lastista oli Suomen satamista lähdettäessä puutavaraa. Kurikan yhtiöt harjoittivat merenkulkua aina 1970-luvulle asti, jolloin laivat myytiin suuremmille varustamoille.[1][3][4]
Sahateollisuuden ja varustamotoiminnan ohella Heikki Kurikka perusti tiilitehtaita, joista kaksi oli Ilmajoella ja yksi Ylivieskassa. Kurikka hankki omistukseensa myös metsää sekä Kaltsilan kartanon Vesilahdella.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Mäki, Aki: Heikki Kurikan syntymästä sata vuotta. Etelä-Pohjanmaa, 19.11.1987, s. 8.
- ↑ Virrankoski, Pentti: Kauppaneuvos Heikki Kurikka (1887–1972). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 11.2.2011. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Pietikäinen, Matti: ”Hakurahtitonnistomme kasvun vuosikymmenet”, Navis Fennica. Suomen merenkulun historia, osa 2: Höyryveneistä uiviin loistohotelleihin, s. 169. WSOY, 1994.
- ↑ Pietikäinen, Matti: ”Valtamerilinjaliikenteen uusi nousu, kukoistus ja loppu”, Navis Fennica. Suomen merenkulun historia, osa 2: Höyryveneistä uiviin loistohotelleihin, s. 222, 226–227. WSOY, 1994.
