Tämä on lupaava artikkeli.

Grönlanti

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Gröönlanti)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Grönlanti
Kalaallit Nunaat (grönlanniksi)
Grønland (tanskaksi)
lippu vaakuna

Valtiomuoto Tanskalle kuuluva itsehallinnollinen alue
Monarkki
Pääministeri		 Frederik X
Múte Bourup Egede
Pääkaupunki Nuuk
Muita kaupunkeja Sisimiut, Ilulissat, Aasiaat, Qaqortoq
Pinta-ala
– yhteensä 2 166 086 km² [1] (sijalla 12)
– josta sisävesiä 83,1 % (suurin osa jäätikköä)
Väkiluku (vuoden 2015 arvio) 57 733 [1] (sijalla 206)
– väestötiheys 0,03 as. / km²
– väestönkasvu 0 % (2015 arvio)
Viralliset kielet grönlanti
Valuutta Tanskan kruunu (DKK)
BKT (2014 arvio)
– yhteensä 2,173 miljardia USD (PPP) [1]  (sijalla 193)
– per asukas 37 900 USD (2008)
HDI (1998) 0,927 (sijalla ?)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 13,9 %
– teollisuus 19,2 %
– palvelut 67 %
Aikavyöhyke UTC−1 / UTC−4
– kesäaika UTC±0 / UTC−3
Itsenäisyys
– Tanskan itsehallintoalue
1979
Lyhenne ISO 3166-2: GL
Kansainvälinen
suuntanumero		 +299
Kansallislaulu ”Nunarput utoqqarsuanngoravit”

Grönlanti (grönlanniksi Kalaallit Nunaat, tanskaksi Grønland) on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue ja maailman suurin saari Pohjois-Atlantin ja Pohjoisen jäämeren välissä. Maantieteellisesti Grönlanti kuuluu Pohjois-Amerikkaan, hallinnollisesti se on Tanskan itsehallinnollinen osa. Virallinen kieli on inuittikieliin kuuluva grönlannin kieli.

Valtaosa Grönlannin yli kahden miljoonan neliökilometrin pinta-alasta on jäätikön peitossa. Saaren noin 57 000 asukasta keskittyvät jäättömälle 350 000 neliökilometrin laajuiselle alueelle, jolla voidaan harjoittaa jopa maanviljelyä. Kalastus ja metsästys ovat aina olleet tärkeitä elinkeinoja Grönlannissa.

Sekä inuitit että skandinaavit ovat asuneet Grönlannissa suunnilleen 1000-luvulta alkaen. Skandinaavien asutus hävisi 1400-luvun alussa ja syntyi uudelleen 1700-luvulla. Norjan erotessa Tanskasta Grönlannin alueet jäivät Tanskalle. Saaren itsehallinto on vahvistunut asteittain. Vuonna 1979 Tanska myönsi Grönlannille autonomian, ja vuonna 2008 grönlantilaisista 75 prosenttia äänesti itsehallinnon puolesta.

Grönlanti havittelee itsenäisyyttä. Ilmaston lämmetessä ikijään alta paljastuvat mineraalivarat saattavat muuttaa Grönlannin riippuvuussuhdetta Tanskaan niin taloudellisesti kuin poliittisestikin.[2]

Etymologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Grønland (suom. vihreä maa) juontaa juurensa Islannin saagoista, joiden mukaan Islannista karkotettu Erik Punainen antoi uudelle kotisaarelleen miellyttävän nimen houkutellakseen sinne asukkaita.[3][4]

Grönlannin omakielinen nimi – Kalaallit Nunaat – merkitsee ″kalaallitien (ihmisten, grönlantilaisten) maata”. 1970-luvulla käytöstä jääneen vanhan oikeinkirjoitustavan mukaan nimi kirjoitettiin Kalâtdlit Nunât. Tämä nimiasu esiintyy esimerkiksi ennen vuotta 1978 julkaistuissa postimerkeissä.[5]

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Grönlannin jäätikkö ja paljaat alueet.
Pääartikkeli: Grönlannin maantiede

Grönlanti irtosi Euroopan mantereesta noin 54–55 miljoonaa vuotta sitten. Nykyisin Grönlanti on maailman suurin saari, josta valtaosa on maailman toiseksi suurimman jäätikön peitossa. Noin 85 prosenttia Grönlannin alueesta peittää jäätikkö, jonka keskipaksuus on noin 1,5 kilometriä.[6] Jäätikkö virtaa keskiosan harjanteista ja jääkupoleista kiihtyvällä vauhdilla mereen.[7] Toisaalta satelliittimittaukset osoittavat jäätikön paksuuden kasvavan keskimäärin 5,4±0,2 senttiä vuodessa.[8] Nettovaikutus on kuitenkin negatiivinen: jäätä sulaa enemmän kuin muodostuu, joten jäätikön massa pienenee.[9] Nykyisin jäätikön pinta-ala on 1,8 miljoonaa neliökilometriä ja jäättömän alueen 350 000 neliökilometriä.[10]

Grönlannin jäättömillä tundra-alueilla on ikiroutaa. Kallioperä on enimmäkseen arkaaisia kivilajeja, mutta paikoin on myös tertiäärikauden basalttia. Uloin merenrannikko on paljasta kalliota, usein jyrkkiä graniitti- ja gneissirantoja. Sisämaassa ja vuonojen rannoilla on matalaa tundrakasvillisuutta, suojaisimmissa paikoissa pieniä leppiä, pihlajia ja koivuja.[11]

Kaikki asutus sijaitsee jäättömillä rannikoilla, ja väestö on keskittynyt saaren länsireunalle.[12]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Länsi-Grönlannin jäätikköä.

Grönlannin ilmasto on arktinen.[13] Ilmasto kuitenkin vaihtelee voimakkaasti toisaalta pohjoisen ja etelän, toisaalta rannikon ja sisämaan välillä. Etelässä vuoden keskilämpötila on +0,5 °C ja kylmimmän kuukauden keskilämpötila −7,8 °C, pohjoisessa taas vuoden keskilämpötila −8,7 °C (jäätiköllä −25 °C) ja kylmimmän kuukauden −30,6 °C. Kesäisin lämpötila saattaa nousta yli 10 celsiusasteeseen, eteläisimmässä kärjessä ja suojaisten vuonojen perukoilla toisinaan jopa yli 20 °C. Etelässä sademäärät ovat paljon pohjoista suuremmat Pohjois-Atlantilta puhaltavien lämmittävien tuulien ansiosta.[14][13]

Maapallon ilmaston lämpeneminen saa Grönlannin jääkerrokset sulamaan aikaisempaa nopeammin. Tällä uskotaan olevan tulevaisuudessa mittavia vaikutuksia merenpinnan korkeuteen ja merien elämään, ellei prosessia voida hidastaa tai siihen vaikuttaa joillakin muilla keinoilla.[15]

Grönlannin jäätikkö oli pienimmillään noin 6000 vuotta sitten. Jäätikkö alkoi pienetä holoseenin alun lämpimänä ajanjaksona, jolloin kesät olivat selvästi nykyistä lämpimämpiä (noin 4 °C), mutta ilmaston alettua viiletä noin 6000 vuotta sitten jäätikkö on kasvanut.[16]

Luonto ja luonnonsuojelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Grönlanninhylkeen poikanen.

Grönlannissa eläviä nisäkkäitä ovat jääkarhu, mursu, susi, naali, jänikset, myskihärkä, peura ja sopulit sekä monet valaat ja hylkeet, kuten sarvivalas, maitovalas, norppa ja grönlanninhylje. Lintuja pesii noin 60 lajia, ja niiden lisäksi maassa pysähtyy noin 150 muuttolintulajia. Kaloja ja äyriäisiä on runsaasti sekä merialueilla että Grönlannin makeissa vesissä. Liikakalastus on vahingoittanut turskan, kampasimpukan ja ruijanpallaksen kantoja. Joista saadaan edelleen runsaasti nieriää, meristä muita lohikaloja, ja lisäksi pyydystetään katkarapuja ja taskurapuja.[17][18]

Grönlannissa kasvaa noin viisisataa putkilokasvilajia. Niihin kuuluu viisi kämmekkälajia. Suojaisimmissa vuonojen perukoissa elää puitakin, mutta yleisin puuvartinen kasvi on vajaat kaksimetriseksi kasvava harmaalehtinen tunturipaju. Kansalliskukka on pientä maitohorsmaa muistuttava naalinhorsma, grönlanniksi niviarsiaq.[19]

Viljelykasveja, muun muassa perunaa, viljellään vähäisessä määrin Etelä-Grönlannissa. Lisäksi saarella on muualta tuotuja eläimiä, esimerkiksi vetokoiria, lampaita ja poroja. Jopa nautakarjan kasvatusta on harkittu.[20]

Grönlannin koillisosa muodostaa maailman laajimman kansallispuiston.[21]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grönlannin asuttivat ensimmäisen kerran noin 2500 eaa. Siperiasta peräisin olleet Saqqaq-kulttuurin heimot, jotka eivät olleet sukua inuiiteille eivätkä intiaaneille.[22] Noin vuoteen 800 eaa. mennessä asutus hävisi kuoltuaan pois tai muutettuaan Pohjois-Kanadaan. Noilla main Luoteis-Grönlannin asutti Kanadasta tullut Dorset-kulttuuri.[23]

Viikingit asuttivat Grönlannin vuoden 1000 tienoilla, jolloin saaren ilmasto oli lauhkeampi kuin myöhemmin, mutta viileämpi kuin nykyisin (2019).[24][25] Asuttaminen liittyi keskiajan lämpökauteen, joka Grönlannissa alkoi jo ilmeisesti 600-luvulla.[26]

Nykygrönlantilaisten inuiittien esi-isät eli Thulen kulttuuri saapui noin vuodesta 1200 alkaen, ehkä valaiden perässä.[23] He asettuivat aluksi alueille, joilla ei ollut viikinkejä.[24] Teknisesti alivoimainen Dorset-kulttuuri tuhoutui vähitellen täysin heidän altaan, ehkä väkivaltaisesti.[27][28][29]

Skandinaaveilla oli Grönlannissa kaksi pääsiirtokuntaa: nykyisen Nuukin tienoilla sijainnut läntinen siirtokunta ja etelämpänä, lähellä nykyistä Qaqortoqia sijainnut Erik Punaisen perustama itäinen siirtokunta. Norjalainen Kuninkaan peili 1220–1230-luvuilta kertoo, että grönlantilaiset toivat saarelle rautaa ja puuta sekä veivät turkiksia, köysiä, mursunhampaita ja taljoja. Norjan kuningas Haakon IV liitti Grönlannin muodollisesti Norjaan vuonna 1261, minkä jälkeen grönlantilaiset eivät saaneet käyttää kauppamatkoilla omia laivojaan, vaan jäivät norjalaisten ja etenkin bergeniläisten varaan. 1300-luvun puolivälistä alkaen emämaa ei enää piitannut Grönlannista, sillä turkiksia sai helpommin Venäjältä ja mursunhampaat oli korvannut Afrikasta tuotu norsunluu. Elintärkeä Bergenistä kulkenut yhteysaluskin lakkautettiin vuonna 1367 tai 1369.[30]

Skandinaaviasutus hävisi 1400-luvulla. Syynä on pidetty ilmaston kylmenemistä, sillä sen seurauksena maanviljely muuttui mahdottomaksi ja myös alueella jatkuvasti vallinnut puupula paheni entisestään.[24] Vuonna 2022 julkaistun tutkimuksen mukaan syynä onkin voinut olla kuivuus. Tutkimuksessa otettiin näytteitä siirtokunnan lähellä olevasta järvestä, ja 2 000 vuoden mittaiselta ajalta tutkitut näytteet osoittivat, että seutu ei ollut erityisesti viilentynyt vaan alue muuttui vähitellen kuivemmaksi.[31] Asiaan vaikuttivat myös skandinaavien ja inuittien edeltäjien väliset konfliktit. Läntinen siirtokunta hävisi ilmeisesti jo vuonna 1350. Islantilainen annaali vuodelta 1379 kuvaa skrælingien eli Thulen kansan hyökkäystä grönlantilaisten kimppuun, ja vuosina 1350–1400 kirjoitettu Grönlannin kuvaus kertoo läntisen siirtokunnan jääneen Thulen kansan haltuun. Viimeinen kirjallinen maininta skandinaaviasutuksesta koskee vuonna 1408 Hvalseyn kirkossa pidettyjä häitä.[30] Pääasiassa kalastuksesta ja hylkeenpyynnistä eläneet inuitit kestivät ilmaston kylmenemistä.[24]

Hvalseyn kirkon raunio, skandinaavien varhaisesta asutuksesta Grönlannissa parhaiten säilynyt jäännös. Kuva: F. C. P. Rüttel, 1900-luvun vaihteesta.

Norjalainen lähetyssaarnaaja Hans Egede (1686–1758) saapui 1720-luvulla Grönlantiin tarkoituksenaan levittää kristinuskoa skandinaavien siirtokuntiin, joita hän uskoi edelleen olevan olemassa. Hän tapasi siellä kuitenkin inuitteja ja päätyi tekemään lähetystyötä heidän keskuuteensa sekä perustamaan Nuukin.[32]

Grönlanti jäi Tanskalle, kun Norja erosi Tanskasta 1814. Yhdysvallat tunnusti alueen Tanskan omaisuudeksi vuonna 1916, mutta Norja vaati vuonna 1931 tunnustusta itärannikolla, 71. ja 75. leveysasteen välissä, hallussaan olleelle alueelle. Kansainvälinen oikeus tunnusti vuonna 1933 Grönlannin osaksi Tanskaa.[33]

Yhdysvallat miehitti Grönlannin vuonna 1940 sen jälkeen, kun Saksa oli miehittänyt Tanskan. Grönlanti oli Yhdysvaltain hallinnassa toisen maailmansodan loppuun, vuoteen 1945 saakka.[34] Yhdysvallat tarjosi vuonna 1946 Grönlannista Tanskalle sata miljoonaa dollaria, mutta Tanska kieltäytyi. Yhdysvallat oli yrittänyt ostaa Grönlannin jo vuonna 1867, ja vuonna 2019 myös presidentti Trump kertoi harkitsevansa saaren ostamisen ehdottamista.[35] Tanskan ja Yhdysvaltojen välille solmittiin 27. huhtikuuta 1951 puolustussopimus. Thuleen perustettiin ensimmäinen amerikkalainen sotilastukikohta.[34]

Grönlannin siirtomaa-asema kumottiin vuonna 1953. Kuninkaallisella kauppaseuralla ollut kauppamonopoli lakkautettiin, ja Grönlannista tuli Tanskan täysivaltainen maakunta, joten se sai oikeuden lähettää kaksi edustajaa Tanskan valtiopäiville. Vuonna 1979 Grönlannista tuli autonominen alue. Samana vuonna pidetyissä parlamenttivaaleissa sosiaalidemokraattinen ja kansallismielinen puolue Siumut nousi suurimmaksi puolueeksi ja puolueen johtaja Jonathan Motzfeldt muodosti hallituksen. Helmikuussa 1982 järjestettiin kansanäänestys, jossa 53 prosenttia äänestäjistä kannatti Grönlannin eroa Euroopan yhteisöstä. Ero astui voimaan 1. helmikuuta 1985.[34] Siumutin johtoon noussut Lars Emil Johansen muodosti hallituksen vuonna 1991, mutta Motzfeldtista tuli jälleen pääministeri vuonna 1997, ja hän jatkoi tehtävässä myös vuoden 1999 vaalien jälkeen. Vuoden 2002 vaalien jälkeen hänen seuraajakseen tuli Hans Enoksen.[36]

Marraskuun 2008 kansanäänestyksessä grönlantilaiset äänestivät laajemman itsehallinnon puolesta. Äänestystulos astui voimaan kesäkuussa 2009, kun Grönlannin itsehallinto laajeni. Paikallishallinto sai muun muassa oikeuden luonnonvarojensa hallintaan sekä poliisi- ja oikeusasioiden hoitamiseen. Lisäksi grönlannista tuli alueen ainoa virallinen kieli.[37] Vuoden 2009 vaaleissa voitti itsenäisyysmielinen vasemmistopuolue Inuit Ataqatigiit, joka päätti sosiaalidemokraattien 30 vuoden valtakauden.[38]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grönlanti on Tanskan itsehallinnollinen osa. Sen päämies ja hallitsija on Tanskan kuningas Frederik X, joka nimittää saarelle paikallisen edustajan hoitamaan hallitsijan pääasiassa seremoniallisia tehtäviä tämän puolesta.[1] Kruunun edustajana helmikuusta 2011 alkaen on toiminut Mikaela Engell.[39]

Grönlanti kuului Euroopan yhteisöön vuodesta 1975, mutta erosi siitä vuonna 1985. Niinpä Grönlanti ei itsehallinnollisena alueena ole EU:n jäsen.[34] Pohjoismaiden neuvoston jäsen se kuitenkin on, samoin Arktisen neuvoston ja Maailman postiliiton jäsen.[1]

Parlamentti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grönlannin yksikamarisessa parlamentissa (Inatsisartut) on 31 edustajaa, jotka valitaan neljän vuoden välein suhteellisella vaalitavalla. Parlamentti valitsee hallituksen äänestämällä, ja pääministeriksi valitaan yleensä suurimman puolueen puheenjohtaja. Grönlannista valitaan kaksi edustajaa myös Tanskan parlamenttiin.[1]

Pääpuolueet ovat olleet pitkään sosiaalidemokraattinen Siumut (vuoden 2009 parlamentissa yhdeksän paikkaa) ja liberaali Atassut (vuonna 2009 kolme paikkaa). Vuonna 2009 suurimmaksi nousi vasemmistolainen Inuit Ataqatigiit sen saatua 14 paikkaa.[1]

Viimeisimmät parlamenttivaalit järjestettiin 24. huhtikuuta 2018. Pääpuolueet kannattavat Grönlannin itsenäisyyttä. Vaaliin osallistui seitsemän puoluetta, joista päättyneellä vaalikaudella hallituksen muodostivat sosialidemokraattinen Siumut ja vihervasemmistoa edustava Inuit Ataqatigiit. Vähäisen kannatuksen Yhteistyöpuolue ei kannata itsenäisyyttä.[40] Siumut säilytti asemansa suurimpana puolueena, mutta ääniosuus pieneni 34 prosentista 27,2 prosenttiin ja Inuit Ataqatigiitin kannatus supistui 25,5 prosenttiin, kun taas keskustalaisen Demokraterne-puolueen kannatus kasvoi 19,6 prosenttiin.[41] Vaalien jälkeen yhdeksi hallituksen tärkeimmistä teemoista nostettiin alueen korkeiden itsemurhalukuihin puuttuminen.[42]

Kysymys itsenäisyydestä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grönlannin hallituksessa istuvat Siumut ja Nunatta Qitornai kannattavat itsenäisyyttä.

Entinen pääministeri Kuupik Kleist on tuonut esille, että Grönlannin tulisi pyrkiä hyödyntämään alueen potentiaalisia öljy- ja mineraalivaroja monipuolistaakseen talouttaan. Näiden turvin varmistettaisiin itsenäisen Grönlannin taloudellinen pärjääminen.[43][44]. Alkuvuodesta 2018 Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen sanoi, että itsenäistymiskysymys on grönlantilaisten itsensä päätettävissä, mutta itsenäisen Grönlannin tulee pärjätä taloudellisesti itse.[45]

Yhtenä tavoitteena oli antaa Grönlannin itsenäisyysjulistus vuonna 2021, jolloin tuli kuluneeksi 300 vuotta Tanskan vallan alkamisesta.[42] Itsenäisyysjulistus vuonna 2021 oli myös Nunatta Qitornain keskeinen vaaliteema vuonna 2018.[46]

Ensimmäisenä askeleena kohti itsenäisyyttä on perustuslakia kirjoittavan komitean asettaminen. Siumut lupasi tuoda komitean kirjoittaman luonnoksen kansanäänestykseen vuonna 2023. Keskusta-vasemmistolainen Inuit Ataqatigiit (IA) voitti vuoden 2021 vaalit, ja sen johtaja sanoi antavansa komitean käyttää niin paljon aikaa kun se tarvitsee. Ulkopoliittisesti suuri kysymys on suhde Yhdysvaltoihin, Grönlanti on tärkeä kohde strategisesti, eikä IA halua sen muuttuvan Yhdysvaltojen osavaltioksi.[47]

Aluejako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Luettelo Grönlannin kunnista

Grönlannin asutut alueet jakautuvat viiteen kuntaan: Avannaata, Kujalleq, Qeqertalik, Qeqqata ja Sermersooq. Maan koillisosan kansallispuisto ja Thulen lentotukikohta Pituffikissa ovat kuntajaon ulkopuolella.[1]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelä-Grönlannin kaikkein suojaisimmilla paikoilla voidaan harjoittaa pienimuotoista maanviljelyä.
Kangerlussuaqin lentoasema.

Grönlannin elinkeinot jaetaan viiteen pääryhmään: kalastus ja metsästys, mineraalivarat, turismi sekä palveluelinkeinot. Grönlanti on valtaosin riippuvainen kalastuksesta, jonka tärkein saalis ovat katkaravut. Myös hylkeenpyynnillä ja sen ympärillä toimivalla turkisteollisuudella on merkittävä työllistävä vaikutus. Nykyisin noin kolmannes saaren budjetista tulee tukena Tanskalta.[48]

Grönlannin elinkeinoja ovat muun muassa kalastus, metsästys ja kaivostoiminta. Työpaikoista kaksi kolmasosaa sijoittuu julkiselle sektorille, mutta käytännössä Grönlannin talous perustuu kalastukseen ja siihen liittyvään teollisuuteen.[49] Pohjoisessa ja idässä kalastuksen ja metsästyksen osuus on suurempi kuin etelässä.[50]

Kalastus tuottaa 80 prosenttia vientituloista, ja tärkeimmät tuotteet ovat pohjankatkarapu ja grönlanninpallas.[51] Vuosittain Grönlannin vesiltä kalastetaan 200 000 tonnia kalaa, josta 25 prosenttia on ulkomaalaisten kalastamaa.[49] Turskanjalostustoiminta on romahtanut siitä, mitä se on parhaimmillaan ollut, ja myös turskamäärät ovat vähentyneet. Maanviljelyä harjoitetaan jonkin verran esimerkiksi Grönlannin eteläkärjessä. Valtaosa viljelijöistä tuo yli puolet rehustaan Euroopasta.[51]

Matkailun merkitys on kasvanut, mutta se ei ole vielä kovin suuri syrjäisen sijainnin ja hankalien liikenneyhteyksien sekä kalleuden takia. Palveluelinkeinojen puolella julkisella sektorilla on suuri merkitys.lähde?

Tulevaisuudessa Grönlannin toivotaan saavan tuloja öljynporauksesta ja erityisesti jään alta paljastuvista mineraalivaroista. Maniitsoqiin on myös suunnitteilla suuri alumiinisulatto.[48]

Tärkeimmät luonnonvarat ovat hiili, sinkki, lyijy, rautamalmi, kulta, platina, molybdeeni, kala, hylkeet ja valaat. Viennistä 72 prosenttia on kalaa ja kalatuotteita, 10 prosenttia metalleja.[1]

Energiatalous perustuu tuontiöljyyn, joka vuonna 2018 kattoi 83% energiankulutuksesta. Hiili ja muut kattoivat prosentin ja loppu 16% oli uusiutuvia, lähinnä vesivoimaa.[52] Buksefjordin vesivoimala valmistui 1993. Se toimittaa sähköä ja kaukolämpöä pääkaupunki Nuukiin. Neljä muuta voimalaa valmistui 2000-luvulla.[53]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Luettelo Grönlannin lentoasemista

Tärkein lentokenttä on Kangerlussuaqin lentoasema länsirannikolla Kangerlussuaqissa, josta on kansainvälisiä lentoja Kööpenhaminaan. Kangerlussuaq on myös Grönlannin sisäisten lentojen keskus. Air Greenland aloitti 2007 sesonkireitin Yhdysvaltoihin Baltimoreen.[54] Kesällä 2007 Air Iceland lensi Keflavíkin ja Nuukin väliä kolmesti viikossa.[55] Lisäksi etelästä Narsarsuaqista lennetään säännöllisesti Kööpenhaminaan ja itärannikolta Kusulukista Reykjavíkiin. Arctic Umiaq Line ajaa säännöllistä laivaliikennettä etelästä Narsarsuaqista pohjoiseen Ilulissatiin huhtikuusta joulukuuhun. Grönlannin kaupunkien välillä ei ole teitä eikä rautateitä.[56][57]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Grönlannin pääkaupunki Nuuk.

Grönlannin arvioitu väkiluku heinäkuussa 2011 oli 57 670.[1] Vuonna 2009 Grönlannin asukkaista oli 89 prosenttia inuitteja ja 11 prosenttia tanskalaisia. Grönlannin asutuskeskukset ovat pieniä: esimerkiksi Qassimiutin asutuskeskuksessa asuu 33 ihmistä. Vuonna 2011 naisten arvioitu eliniänodote oli 73,7 vuotta, miesten 68,3 vuotta.[1] 1950-luvun jälkeen kuolleisuus infektiotauteihin on pienentynyt, mutta pitkäaikaissairaudet, väkivaltaiset kuolemat ja itsemurhat ovat lisääntyneet.[58]

Kielet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grönlannin ainoa virallinen kieli on eskimo-aleuttilaisiin kieliin kuuluva grönlannin kieli. Lisäksi maassa puhutaan tanskaa ja englantia.[1] Englanti on pakollinen kieli kouluissa, mutta pätevistä opettajista on ollut pulaa.[59] Kun Grönlannin autonomiaa laajennettiin entisestään vuonna 2009, tanska menetti virallisen kielen asemansa.[60]

Vuonna 2018 hallitus alkoi suunnitella englannin nostamista ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi kouluissa tanskan sijaan, mikä aiheutti huolta tanskankielisten asukkaiden keskuudessa.[59]

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuukin tuomiokirkko vuonna 2010.

Kristinusko saapui Grönlantiin noin vuoden 1000 tienoilla viikinkien mukana.[61] Nykyisin suurin uskonnollinen ryhmä on luterilaisuus, joka muodostaan Tanskan kansankirkossa oman hiippakuntansa, jossa on kolme rovastikuntaa[61][62] Grönlannin hiippakunnan nykyinen piispa on Paneeraq Siegstad Munk.[63]

Nuukissa toimii myös katolinen seurakunta, joka kuuluu Kööpenhaminan katoliseen hiippakuntaan.[64]

Muita uskonnollisia ryhmiä ovat Jehovan todistajat ja bahait.[65] Myös paikallista šamanismia harjoittaa pieni joukko.[66]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inuittien tekemä pienoisveistos Tupilak.

Tärkeä osa Grönlannin kulttuuria on aina ollut oma kieli. Vuonna 2009 voimaan tulleen Grönlannin itsehallintolain (Lov om Grønlands Selvstyre, 20 §)[67] mukaan ainoa virallinen kieli on grönlanti. Aikaisemmin toinen virallinen kieli oli tanska.

Perinteiseen grönlantilaiseen ruokavalioon kuuluu paljon kalaa ja perunaa, vihanneksia sekä säilykkeitä. Eräissä inuittiyhteisöissä syödään paljon hylkeen- ja jääkarhunlihaa.[68]

Inuittien perinteisen musiikin ydin on rummutuksen ja laulun yhdistäminen. Modernissa musiikissa yhdistyvät inuittien ja tanskalaisten perinteet sekä vaikutteet Kanadasta ja Pohjois-Venäjältä. Sisimiutissa toimii levy-yhtiö ULO, joka julkaisee eri tyylilajeja edustavaa grönlantilaista musiikkia.[69]

Grönlannilla on oma yleisradioyhtiö Kalaallit Nunaata Radioa (KNR), jolla on lähetyksiä yhdellä televisio- ja yhdellä radiokanavalla. Joillakin paikkakunnilla on myös paikallistelevisioita, kuten Nuuk TV. Saarella ilmestyy myös kaksi lehteä, Sermitsiaq ja Atuagagdliutit/Grønlandsposten.[70]

Merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grönlannilla on suurvalloille strategista merkitystä, ja saarella on myös runsaasti hyödyntämättömiä luonnonvaroja. Yhdysvalloilla on Grönlannin Thulessa lentotukikohta, jossa sijaitsevilla tutkilla maa voi havaita ohjusiskut pohjoisnavan yli. Yhdysvallat on myös ollut monta kertaa halukas ostamaan saaren. 2000-luvulla myös Kiina on pyrkinyt lisäämään Grönlannissa vaikutusvaltaansa esimerkiksi havittelemalla sieltä entistä Yhdysvaltain sotilastukikohtaa ja uuden lentokentän rakennussopimusta.[71]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallo on Grönlannissa suosittu urheilulaji. Pääkaupunki Nuukissa on stadion, jossa FIFAan kuulumaton saaren maajoukkue pelaa ottelunsa. Maan toinen täysimittainen jalkapallokenttä valmistui 2009 Qaqartoqiin.[72]

Grönlannin käsipallomaajoukkue on osallistunut maailmanmestaruuskilpailuihin kolmesti. Vuonna 2007 joukkue sijoittui 24 osallistujan joukossa sijalle 22.lähde?

Grönlannilla on myös ollut tapana osallistua joka toinen vuosi järjestettäviin saarelaiskisoihin.[73]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l Greenland The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. ↑ Laakso, Ville: Grönlanti havittelee itsenäisyyttä 1.10.2012. Ylen Uutiset.
  3. ↑ How Greenland got its Name 17.12.2010. The Ancient Standard. Viitattu 21.8.2012. (englanniksi)
  4. ↑ Eirik the Red’s Saga 1880/8.3.2006. D. Marples & Co., Limitd, Melvill Chambers. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi) (Project Gutenberg)
  5. ↑ Greenland, Royalty Sets, page 1 16.6.2007. Slania Stamps. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  6. ↑ Geographica maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 389. Almagest, 2008. ISBN 978-3-8331-4130-0
  7. ↑ Joughin, Ian: The Greenland Ice Sheet Big Ice. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  8. ↑ Johannessen, Ola M. & Khvorostovsky, Kirill & Miles, Martin W. & Bobyle, Leonid P.: Recent Ice-Sheet Growth in the Interior of Greenland. Science, 11.11.2005, 310. vsk, nro 5750, s. 1013–1016. doi:10.1126/science.1115356 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.10.2019. (englanniksi)
  9. ↑ Climatic changes in Greenland Visit Greenland. Greenland.com. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  10. ↑ The ice Sheet Visit Greenland. Greenland.com. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  11. ↑ Kalaallit Nunaat low arctic tundra World Wildlife Fund (WWF). Viitattu 20.10.2019. (englanniksi)
  12. ↑ Greenland RTS-Scandinavia.com. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  13. ↑ a b Haggett, Peter & Toim. Hakanen, Jarmo, Hakanen, Jere & Taipale, Kalle: Maailma tänään: Kanada ja Arktis, s. 30. Bonnier, 1996. ISBN 87-427-0793-5
  14. ↑ The weather in Greenland Visit Greenland. Greenland.com. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  15. ↑ Regions and territories: Greenland BBC News. 10.1.2012. Viitattu 1.1.2010. (englanniksi)
  16. ↑ Y. Axford, G. E. Lasher, M. A. Kelly, E. C. Osterberg, J. Landis & G. C. Schellinger: Holocene temperature history of northwest Greenland – With new ice cap constraints and chironomid assemblages from Deltasø. Quaternary Science Reviews, 1.7.2019, nro 215, s. 160–172. doi:10.1016/j.quascirev.2019.05.011 ISSN 0277-3791 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  17. ↑ Fauna of Greenland Visit Greenland. Greenland.com. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  18. ↑ King, David C.: Greenland, s. 18–24. Marshall Cavendish, 2009. ISBN 9780761431183
  19. ↑ The flora of Greenland Visit Greenland. Greenland.com. Arkistoitu Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  20. ↑ Traufetter, Gerald: Arctic Harvest: Global Warming a Boon for Greenland’s Farmers Der Spiegel. 30.8.2006. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  21. ↑ Animal Life Greenland-guide.dk. Greenland Guide. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  22. ↑ Också stenåldersmän drabbades av tunnhårighet (DN Vetenskap, saqqaqfolket, DNA-undersökningar ledda av Eske Willerslev från Köpenhamns universitet) Dagens Nyheter. 11.2.2010.
  23. ↑ a b Kenelle Grönlanti kuuluu? Saari, jonka asuttaminen kesti tuhansia vuosia Historia. 19.8.2024.
  24. ↑ a b c d Diamond, Jared: Romahdus : miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä. Helsinki: Terra Cognita, 2005. ISBN 952-5202-84-4
  25. ↑ Hausfather, Zeke: Factcheck: What Greenland ice cores say about past and present climate change Carbon Brief. 5.3.2019. Viitattu 20.10.2019. (englanniksi)
  26. ↑ Ilmakehä-ABC Ilmatieteen laitos. Viitattu 20.10.2019.
  27. ↑ Atlas of Ancient America, Michael Coe Dean Snow and Elizabeth Benson, An Equinoix Book, Oxford 1986, Facts on File 1986, : Cultural Atlas Series, ISBN 0-8160-1199-0, ISBN 978-0-81601199-5, s. 45–48
  28. ↑ Robert McGhee: Thule Culture The Canadian Encyclopedia. 3.4.2015. Historica Canada.
  29. ↑ Dorset Culture Historica Foundation of Canada. Viitattu 19.1.2008. (englanniksi)
  30. ↑ a b Hall, Richard: Matka viikinkien maailmaan. Suomentanut Ketola, Veli-Pekka. Helsinki: Multikustannus, 2007. ISBN 978-952-468-154-4
  31. ↑ Tutkijat selvittivät, mikä sai viikingit hylkäämään Grönlannin: eivät kavahtaneetkaan kylmää, vaan kuivuutta yle uutiset 27.3.32022. Viitattu 28.3.2022
  32. ↑ History Visit Greenland. Greenland.com. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  33. ↑ Legal Status of Eastern Greenland: Denmark v. Norway Permanent Court of International Justice, Twenty-Sixth Session. 5.9.1933. Worldcourts.com. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  34. ↑ a b c d What is Greenland’s relationship with the EU? Danish Parliament. Viitattu 20.10.2019. (englanniksi)
  35. ↑ Kokkonen, Yrjö: Grönlannin ostaminen voisi tuoda Yhdysvalloille valtavasti hyötyä Yle Uutiset. 19.8.2019. Viitattu 19.8.2019.
  36. ↑ Timeline: Greenland BBC News. 10.1.2012. BBC. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  37. ↑ Grönlannin itsehallinto laajenee Yle Uutiset. 21.6.2009. Viitattu 21.6.2009.
  38. ↑ Grönlantiin vasemmistolainen pääministeri Helsingin Sanomat. 10.6.2009. Viitattu 20.10.2019.
  39. ↑ The High Commissioner of Greenland Statsministeriet. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  40. ↑ Kokkonen, Yrjö: Grönlannissa parlamenttivaalit – lähes kaikki puolueet haluavat saaresta itsenäisen Yle Uutiset. 24.4.2018. Viitattu 24.4.2018.
  41. ↑ Töyrylä, Katriina: Itsenäisyysmielinen demaripuolue säilyi Grönlannin suurimpana, mutta kannatus tipahti Yle Uutiset. 25.4.2018. Viitattu 25.4.2018.
  42. ↑ a b Musaddique, Shafi: Greenland eyes independence from Denmark after election vote CNBC. 25.4.2018. Viitattu 24.2.2020. (englanniksi)
  43. ↑ Stigset, Marianne: Greenland Steps Up Its Independence Calls as Oil Ambitions Grow Bloomberg. 1.11.2011. Viitattu 24.2.2020. (englanniksi)
  44. ↑ Greenland’s mineral rush ‘could lead to independence’ Euractiv. 25.7.2012. Viitattu 24.2.2020. (englanniksi)
  45. ↑ Løkke: Selvstændigt Grønland skal klare sig selv økonomisk Sermitsiaq. 19.1.2018. Viitattu 24.2.2020. (tanskaksi)
  46. ↑ Finne, Arne & Berquist, Elisabeth: Wants Independent Greenland From 2021 High North News. 23.3.2018. Viitattu 24.2.2020. (englanniksi)
  47. ↑ Martin Breum: Greenland’s new leadership will be challenged by a push for faster independence Arctic Today. 9.4.2021. Viitattu 5.3.2022.
  48. ↑ a b Koponen, Kalle: Grönlantilaiset äänestävät itsehallinnon laajentamisesta Helsingin Sanomat. 25.11.2008. Viitattu 20.10.2019.
  49. ↑ a b Swaney, Deanna: Iceland, Greenland & the Faroe Islands, s. 367. Lonely Planet, 1997.
  50. ↑ Swaney, Deanna: Iceland, Greenland & the Faroe Islands, s. 368. Hawthorn: Lonely Planet, 1997. ISBN 0-86442-453-1
  51. ↑ a b Folger, Tim: Viikinkien ilmoja. National Geographic Suomi, 2010, nro 6, s. 26–45.
  52. ↑ Greenland energy Profile Irena. 2018. Viitattu 5.3.2022.
  53. ↑ Existing hydroelectric power plants in Greenland Business. in Greenland. Viitattu 5.3.2022.
  54. ↑ Historical Maiden Flight US-Greenland Official national guide by Greenland Tourism and Business Council. 24.5.2007. Viitattu 20.10.2019. (englanniksi)
  55. ↑ New Air Iceland-route between Keflavik-Nuuk Official national guide by Greenland Tourism and Business Council. 25.2.2007. Viitattu 20.10.2019. (englanniksi)
  56. ↑ Plan Your Trip Visit Greenland. Greenland.com. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  57. ↑ Green, Mark A.: No Two Communities in Greenland Are Connected by Road Wilson Center. 22.11.2022. Viitattu 21.11.2023. (englanniksi)
  58. ↑ Iburg, K. M. & Brønnum-Hansen, H. & Bjerregaard, P.: Health expectancy in Greenland. Scandinavian Journal of Public Health, maaliskuu 2001, 29. vsk, nro 1, s. 5−12. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.10.2019. (englanniksi)
  59. ↑ a b McGwin, Kevin: A Nuuk plan to marginalize the Danish language in Greenland worries Copenhagen Arctic Today. 9.5.2018. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  60. ↑ Chuffart, Romain: From the United Nations to the Arctic: Celebrating Indigenous Languages 30.4.2019. The Arctic Institute. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  61. ↑ a b Religious Believes in Greenland 2020. WorldAtlas. Viitattu 29.2.2020. (englanniksi)
  62. ↑ Provstier Og Præstegæld 2020. Folkekirke. Viitattu 1.3.2020. (tanskaksi)
  63. ↑ Grønlands Biskop ilagiit.gl. Viitattu 26.4.2022. (tanskaksi)
  64. ↑ More about the Catholic Church in Greenland 2020. Krist Konge Kirke. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  65. ↑ Facts about Greenland 2020. Naalakkersuisut. Viitattu 29.2.2020. (englanniksi)
  66. ↑ People Encyclopædia Britannica. 2019. Viitattu 29.2.2020. (englanniksi)
  67. ↑ Lov om Grønlands Selvstyre (pdf) Lovtidende A. 13.6.2009. Viitattu 31.1.2016. (tanskaksi)
  68. ↑ Greenland Everyculture.com. Countries and their Cultures. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  69. ↑ Beale, Vikki: Music and Dancing in Greenland eZine. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  70. ↑ Regions and territories: Greenland BBC News. 10.1.2012. BBC. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  71. ↑ Huusko, Jukka: HS-analyysi: Grönlanti on kaiken keskellä, ja siksi Trumpin hullussa ideassa on järjen siemen Helsingin Sanomat. 22.8.2019. Viitattu 22.8.2019.
  72. ↑ Stadiums in Greenland Polar Bamserne. Wifeo.com. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)
  73. ↑ Greenland Iiga.org. Island Games Association. Viitattu 31.1.2016. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Itkonen, Tiina: Avannaa. Photographs of Greenlandic Landscapes. Heidelberg: Kehrer, 2014. ISBN 978-3-86828-512-3 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjois-Amerikan valtiot

 Yhdysvallat |  Kanada |  Meksiko

Itsehallintoalueet:  Grönlanti | Bermuda

Väli-Amerikka

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Grönlanti&oldid=22707694”