Elvis Presley

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Gladys Presley)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Elvis” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan sivulla Elvis (täsmennyssivu).
Elvis Presley
Elvis Presley Jailhouse Rock -elokuvan promootiokuvassa vuonna 1957.
Elvis Presley Jailhouse Rock -elokuvan promootiokuvassa vuonna 1957.
Henkilötiedot
Syntynyt8. tammikuuta 1935
Tupelo, Mississippi, Yhdysvallat
Kuollut16. elokuuta 1977 (42 vuotta)
Memphis, Tennessee, Yhdysvallat
Ammatti laulaja, muusikko, näyttelijä
Puoliso Priscilla Presley (vih. 1967; ero 1973)
Lapset Lisa Marie Presley (1968–2023)
Muusikko
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1953–1977
Tyylilajit rock and roll, popmusiikki, rockabilly, country, blues, gospel, rhythm and blues
Soittimet laulu, kitara, piano[1]
Levy-yhtiöt Sun, RCA
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut

Elvis Aaron Presley (8. tammikuuta 1935 Tupelo, Mississippi – 16. elokuuta 1977 Memphis, Tennessee) oli yhdysvaltalainen laulaja, muusikko ja elokuvanäyttelijä. Hänet tunnetaan maailmanlaajuisesti pelkällä ensimmäisellä etunimellään Elvis.

Elvis Presleyä pidetään yhtenä 1900-luvun populaarikulttuurin tunnetuimpana ja merkittävimpänä henkilönä. Hän oli 1950-luvun johtava teini-idoli ja seksisymboli. Elvis oli yksi rockmusiikin ensimmäisistä tunnetuista esittäjistä ja sen tyylin luojista, ja häntä kutsutaan yleisesti ”rock and rollin kuninkaaksi” tai ”Kuninkaaksi”. Hän oli suuri kulttuurisen muutoksen käynnistäjä, jonka ansiosta afroamerikkalaiseen rhythm and bluesiin pohjautuva rock and roll -musiikki nousi yleiseen suosioon. Hänestä tuli lukemattomien esiintyjien ja muusikoiden tärkeä vaikuttaja aikalaisistaan rock and roll -laulajista myöhempiin rock- ja popartisteihin.

Elvis aloitti levytysuransa Memphisissä 1954, ja hänestä tuli rock and rollin suosituimpia artisteja. Hän näytteli 1950-luvulla myös neljässä menestyselokuvassa. Asepalvelus katkaisi Elviksen uran vuonna 1958. Palattuaan armeijasta kaksi vuotta myöhemmin hän näytteli 1960-luvun aikana useissa elokuvissa mutta levytti aiempaa vähemmän. Vuoden 1968 televisiokonsertti nosti Elviksen jälleen suosioon myös laulajana. Sen jälkeen hän jätti elokuvissa näyttelemisen ja esiintyi useiden vuosien ajan erityisesti Las Vegasissa. Vuoden 1973 hyväntekeväisyyskonsertista tuli maailman katsotuin televisio-ohjelma. Elvis kuoli kotonaan Gracelandissa 42-vuotiaana vuonna 1977.

Guinness World Recordsin mukaan Elviksellä on sooloartisteista eniten listaykköskappaleita. Elvis Presley on kaikkien aikojen myydyin artisti, ja hänen levyjään on myyty maailmanlaajuisesti arvioiden mukaan noin 2,5 miljardia. Elvis voitti Grammy-palkinnot vuosina 1967, 1972 ja 1974. Hän sai tähden Hollywood Walk of Fameen vuonna 1960, ja hänet on nimetty usean musiikkityylin Hall of Fameen.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elvis Presleyn synnyinkoti Tupelossa.

Elvis Aaron Presley syntyi 8. tammikuuta 1935 Tupelossa Mississippissä Vernon ja Gladys Presleyn perheeseen. Hänen kaksosveljensä Jesse Garon syntyi kuolleena. Perhe oli köyhä ja muutti usein. Velkoihin ajautunut Vernon vaihtoi työpaikkaa usein ja oli toistuvasti sosiaaliavun varassa. Gladys työskenteli tekstiilialan yrityksessä pienellä palkalla. Perhe kuului helluntailaiseen First-Assembly of God -seurakuntaan, jonka jumalanpalvelusten kiihkeät saarnaajat ja mustilta vaikutteita saanut gospel-musiikki tekivät nuoreen Elvikseen vaikutuksen.[2]

Presleyn vanhemmat vuonna 1933.

Presleyt muuttivat Memphisiin Tennesseehen, kun Elvis oli 13-vuotias. Memphisissä perhe asui vuoden ajan eri täysihoitoloissa, kunnes vuonna 1949 siirtyi kunnalliseen vuokrataloon kaupungin pohjoispuolelle Lauderdale Courtsiin. Elvis lauloi jo tuolloin julkisesti ja oli voittanut kymmenvuotiaana maatalousnäyttelyssä ensimmäisen tai toisen[3] palkinnon laulamalla laulun ”Old Shep”. Vernon ja Gladys ostivat pojalleen kitaran syntymäpäivälahjaksi tämän täyttäessä 11, koska heillä ei ollut varaa ostaa Elviksen toivomaa polkupyörää.[4] Elvis kuunteli musiikkia countrysta viihdemusiikkiin ja bluesiin sekä tutustui Memphisin elävään musiikkiin, jota esittivät pääasiassa mustat muusikot. Hän piti myös paljon sarjakuvista.[5]

Elvis kävi L. C. Humesin lukiota, jossa hänet tunnettiin pitkätukkaisena ja värikkäästi pukeutuvana. Perheen rahatilanne kohentui ja Presleyt pystyivät muuttamaan pois vuokrataloalueelta. Elvis valmistui lukiosta 1953. Hän meni töihin Crown Electric Companylle ja eteni sähköliikkeen kuorma-auton kuskiksi. Samanaikaisesti hän opiskeli sähköasentajaksi.[6][7] Hän suunnitteli rekkakuskin uraa.[3]

Laulajanura 1950-luvulla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset levytykset ja esiintymiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elvis Sun Recordsin promootiokuvassa vuonna 1954.

Kesällä 1953 Elvis kävi Sun Recordsin äänityspalvelussa ja äänitti äitinsä syntymäpäivälahjaksi kitaralla säestämänsä versiot hiteistä ”My Happiness” ja ”That’s When Your Heartaches Begin”.[7] Tammikuussa 1954 hän kävi äänittämässä vielä kaksi laulua lisää, ”Casual Love Affair” ja ”I’ll Never Stand in Your Way”.[3]

Sunin johtaja Sam Phillips oli etsinyt ”valkoista miestä, joka kuulostaisi mustalta”. Elviksen ensimmäiset äänitykset Sunin studiolla olivat olleet balladeja, ja Elvis tekikin Phillipsiin aluksi vaikutuksen vain balladilaulajana. Äänitettyään ensimmäiset neljä omakustannettaan Elvis sai kuusi kuukautta myöhemmin kutsun takaisin studiolle, ja Phillips laittoi hänet laulamaan kolmen tunnin aikana lähes kaikki osaamansa kappaleet. Seuraavaan sessioon 5. heinäkuuta 1954 otettiin mukaan kitaristi Scotty Moore ja basisti Bill Black, jotka olivat edellispäivänä tavanneet Elviksen ja selvittäneet Phillipsin pyynnöstä, mitä Elvis oli miehiään. Elvis kokeili laulaa aluksi lähinnä balladeja. Äänitystauon aikana hän alkoi lauleskella omaa versiotaan kappaleesta ”That’s All Right (Mama)”. Elviksen tapa laulaa kappale mustien tyylillä teki vaikutuksen Sam Phillipsiin. Myös Moore ja Black toivat kappaleeseen uudenlaiselta kuulostavan soittotavan, ja esitystä pidetään ensimmäisenä rockabilly-kappaleena. Phillips äänitti esityksen, ja se soitettiin pian WHBQ-radioasemalla. Sadat kuuntelijat soittivat ohjelman aikana radioasemalle pyytääkseen, että kappale soitettaisiin uudelleen. Elvis haettiin paikalle elokuvateatterista, ja tiskijukka Dewey Phillips haastatteli häntä ohjelmassa.[8] ”That’s All Right (Mama)” -single sai toiselle puolelleen kappaleen ”Blue Moon of Kentucky”, ja single oli paikallinen menestys.[3]

Rolling Stone -lehti esitti vuoden 2004 artikkelissaan, että Elvis Presleyn levytys kappaleesta ”That’s All Right” on maailman ensimmäinen rock and roll -levy.[9]

Elvis alkoi esiintyä livenä Mooren ja Blackin kanssa, ja myöhemmin yhtyeeseen liittyi myös rumpali D. J. Fontana.[10] Yhtyeen ensimmäinen esiintyminen oli 17. heinäkuuta 1954 memphisiläisellä Bon Air Clubilla.[11] Elviksen esiintymiset olivat alusta asti hyvin epätavallisia ja huomiota herättäviä. Hän pukeutui hyvin värikkäästi ja kampasi hiuksensa hiusrasvalla taakse. Hän kehitti ennennäkemättömän esiintymistyylin, jolla oli hyvin innostava vaikutus etenkin nuoreen naisyleisöön. Hän flirttaili yleisölleen, heilutti lanteitaan, vispasi jalkojaan ja värisi koko kehollaan, ja hän käsitteli mikrofonia hellästi kuin rakastettuaan.[12] Elvis itse sanoi omasta lavaliikkumisestaan: ”Jos pitää rock’n’roll-musiikista, jos tuntee sen sisimmässään, ei voi muuta kuin liikkua sen tahtiin. Minulle käy juuri niin. En mahda sille mitään.”[13]

Elvis esiintyi yhtyeineen Louisiana Hayride -radio-ohjelmassa viikoittain lokakuusta 1954 joulukuuhun 1956.[14]

Musiikkityyli ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elvis promootiokuvassa 1956.

Radion tiskijukilla oli aluksi vaikeuksia luokitella Elviksen musiikki johonkin tiettyyn kategoriaan, sillä Elvis yhdisteli musiikissaan eri tyylilajeja. Joidenkin countryasemien mukaan Elviksen musiikki oli niillä soitettavaksi liian karheaa tai mustaa, mutta joidenkin r’n’b-asemien mukaan hän oli liian hillbillyä. Elvis käytti myös laulaessaan hyvin omalaatuisia kikkoja kuten sopertamista, muminaa ja epätavallisia painotuksia, ja hänen äänensä eli musiikin mukana. Elvis itse kertoi saaneensa laulutyylinsä kuuntelemalla etelän värillisiä gospelkvartetteja.[15] Elviksen Sunille 1954–1955 levyttämien viiden singlen a-puolella oli aina countrykappale ja b-puolella rhythm and blues -kappale.[10] Elviksen vuosina 1954–1958 levyttämistä 110 laulusta 27 edusti rock and rollia, 27 rhythm and bluesia, 34 valtavirtapoppia, 17 country and westerniä ja viisi gospelia.[16]

Elvis soitti rytmikitaraa jokaisessa Sunin äänityssessiossaan ja myöhemmin myös joillain RCA:n levytyksillään. Elviksen soolokitaristi Scotty Mooren mukaan Elviksellä oli kitaristina hyvä rytmitaju, vaikka hän ei kaikkia sointuja tuntenutkaan. Esiintyessään Elvis saattoi joskus käyttää kitaraansa enemmän rekvisiittana kuin soittimena.[17] Elvis itse sanoi omasta kitaran soittamisestaan: ”Luin yhdestä lehdestä, että en osaa soittaa sointuakaan kitaralla ja toisesta lehdestä samalla viikolla, että olen maailman mahtavin kitaristi. Molemmat näistä tarinoista ovat väärässä.”[18] Elvis soitti myös pianoa ja bassoa joillain levytyksillään. Elvis soitti pianoa joskus myös konserteissaan. Elvis toimi aina tuottajana levytyksillään[1] ja joskus myös sovittajana.[19] Elviksen äänityyppiä on kuvailtu hyvin epätavalliseksi. Useimmiten hänet luokitellaan baritoniksi mutta hän pystyi tämän lisäksi laulamaan kuin bassobaritoni, tenori ja basso. Hänen äänialaansa on kuvailtu myös poikkeuksellisen laajaksi.[20]

Elvis otti ulkonäköönsä vaikutteita ihailemaltaan elokuvatähti Tony Curtisilta. Hän kampasi hiuksensa samanlaiseen vaikkakin pitempään ankanpyrstökampaukseen kuin Curtis, värjäsi ne ruskeasta mustiksi sekä korosti silmiään ripsivärillä.[21][22]

Manageri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elviksen manageri oli aluksi Scotty Moore ja vuoden 1955 alusta tiskijukka Bob Neal.[3] Hänen jälkeensä Elviksen manageriksi ryhtyi ”Eversti” Tom Parker. Parker sai neuvotelluksi Elvikselle sopimuksen suuren RCA Victor -levy-yhtiön kanssa, joka osti Presleyn oikeudet marraskuussa 1955. Parker pysyi Elviksen managerina tämän kuolemaan 1977 asti.[23] Parker sai hyvin suuren vallan Elviksen uran hallinnassa, ja hänen osuutensa Elviksen tuloista nousi jopa 50 prosenttiin.[24][25] Parker ei koskaan päästänyt Elvistä esiintymään ulkomailla, mikä johtui ilmeisesti osittain Parkerin omista maastapoistumisongelmista.[26]

Nousu kansalliseen maineeseen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elvis jakamassa nimikirjoituksia vuonna 1956.

Elvis oli vuonna 1955 vielä vain paikallisesti tunnettu countrylaulaja. Syyskuussa hänen singlensä ”Mystery Train” nousi countrylistan ykköseksi.[3] Elviksen ensimmäinen Billboard-listaykkössingle oli RCA:lle tammikuussa 1956 levytetty ”Heartbreak Hotel”. Maaliskuussa 1956 häneltä julkaistiin hänen ensimmäisen albuminsa Elvis Presley, joka nousi Yhdysvaltain albumilistan ykköseksi. Myös lokakuussa samana vuonna julkaistu albumi Elvis nousi listaykköseksi. Heinäkuussa 1957 julkaistu albumi Loving You nousi myös listaykköseksi. Albumeilla on sekä rock and roll -esityksiä että balladeja.[27] Elviksen listaykkössinglejä vuosien 1956–1957 ajalta olivat ”Heartbreak Hotelin” lisäksi ”I Want You, I Need You, I Love You”, ”Don’t Be Cruel”, ”Hound Dog”, ”Love Me Tender”, ”Too Much”, ”All Shook Up”, ”Teddy Bear” ja ”Jailhouse Rock”.[28]

Elviksen ensimmäinen televisioesiintyminen oli paikallistelevision Louisiana Hayride -ohjelmassa maaliskuussa 1955.[3] Sen jälkeen hän esiintyi usein televisiossa.[29] Lehdistö suhtautui vallankumouksellisesti esiintyneeseen Elvikseen kaksijakoisesti: jotkut kriitikot pitivät häntä jännittävimpänä uutena esiintyjänä, mutta toiset pitivät häntä vitsinä. The Milton Berle Show’ssa nähty korostetun seksuaalinen versio ”Hound Dogista” innosti yleisöä mutta aiheutti seuraavana päivänä lehdistössä syytöksiä vulgaariudesta ja hävyttömyydestä. The Ed Sullivan Show’ssa Elvistä kuvattiinkin sen jälkeen vain vyötärön yläpuolelta.[30]

Syksyllä 1956 Elvis huomioitiin jo Yleisradionkin ohjelmissa Suomessa. Yhdysvalloissa opintomatkalla käynyt toimittaja Paavo Noponen kertoi radion kuuntelijoille hiljattain läpimurron tehneestä Elvis Presleystä, joka esiintyessään ”karjuu tai uikuttaa väännellen väkivaltaisesti itseään ja ääntään. Hänen vartaloliikkeensa olivat herättäneet sensorit, ja paikoin häntä oli uhattu jopa vankilalla, ellei esiintymistyyli muutu hillitymmäksi. Nuorisojohtajat, papisto ja useat vanhemmat ovat tuominneet hänet sanoja säästämättä.”[31][32]

Ensimmäiset elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elvis näytteli 1950-luvulla neljässä elokuvassa, joissa hän myös lauloi. Elokuvista tuli suuria yleisösuosikkeja Elvis-fanien ansiosta. Rakasta minua hellästi (Love Me Tender, 1956) on mustavalkoinen lännenelokuva. Siinä Elvis laulaa neljä laulua, mukaan lukien hitiksi noussut ”Love Me Tender”, jonka mukaan elokuva viime hetkellä nimettiin. Kiihkeitä rytmejä (Loving You, 1957) on värielokuva, jonka juoni perustuu löyhästi Elviksen oman suosion nousuun. Rock’n roll -suosikki (Jailhouse Rock, 1957) on draamaelokuva vankilasta vapautuvasta nuorukaisesta, josta tulee ammattilaulaja. Elokuva sisältää Leiber & Stoller -lauluntekijäkaksikon kappaleita, kuten hitiksi noussut nimikappale ”Jailhouse Rock”. Elokuva oli Elviksen mukanaolon ansiosta yksi vuoden katsotuimmista elokuvista. Kitara kainalossa (King Creole, 1958) on vahva draama, joka kertoo Elviksen näyttelemästä yökerholaulajasta, joka joutuu alamaailman syövereihin. Elviksen esittämä elokuvan tunnuskappale ”King Creole” nousi hitiksi.[33]

Armeija-aika 1958–1960

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elvis suoritti asepalveluksensa Länsi-Saksassa.

Elviksen ura katkesi kahdeksi vuodeksi asepalveluksen takia. Hän aloitti palveluksen maaliskuussa 1958 ja kotiutui maaliskuussa 1960.[34] Elvis kävi peruskoulutuksen Fort Hoodissa ja sai sen jälkeen siirron Länsi-Saksaan kolmannen panssaridivisioonan 2. keskiraskaaseen panssaripataljoonaan. Elvis saapui laivalla Saksaan lokakuussa 1958 ja siirtyi Friedburgin tukikohtaan Frankfurtin pohjoispuolella. Hänen annettiin asua tukikohdan ulkopuolella Bad Nauheimissa. Vuokrataloonsa hän alkoi kutsua seurakseen lähipiiriään Memphisistä; Saksassa ryhmästä alettiin käyttää nimitystä ”Memphisin mafia”. Elvis ei käynyt koko Saksassa olonsa aikana kertaakaan Yhdysvalloissa.[35]

Elviksen ollessa armeijassa laulajan suosiota pidettiin yllä julkaisemalla singlejä, joita Elvis oli äänittänyt ennen lähtöään. Muutama näistäkin singleistä nousi listaykköseksi, kuten ”Don’t”, ”Hard Headed Woman” ja ”A Big Hunk o’ Love”.[3] Elvis Presleyllä oli asepalveluksensa aikana kymmenen top 10 -hittiä, kuten ”Wear My Ring Around Your Neck”, joka oli vuoden 1959 myydyin single, mutta se ei kuitenkaan noussut listaykköseksi, sekä ”One Night” ja ”(Now and Then There's) A Fool Such as I” vuonna 1958.[3] RCA tuotti lisäksi neljä albumia vanhasta materiaalista kuten Elvis’ Golden Records (1958), joka nousi kolmanneksi Yhdysvaltain albumilistalla.[3]

Näyttelijänura 1960-luvulla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ursula Andress, Elvis ja Elsa Cárdenas Rytmiä ja riemua Acapulcossa -elokuvan promootiokuvassa vuonna 1963.

Elvis siirtyi armeijasta reserviin maaliskuussa 1960, ja fanit ottivat hänet innokkaasti vastaan. Hän kävi saman kuun lopussa Nashvillessä levyttämässä. Näissä sessioissa hän äänitti paluualbuminsa Elvis Is Back! sekä useita listaykkössinglejä kuten ”Stuck on You”, ”Are You Lonesome Tonight?”, ”It’s Now or Never”, ”Surrender” ja ”Good Luck Charm”.[3] Levytyspäivien välissä Elvis lauloi Frank Sinatran vieraana ja duettona tämän kanssa televisiospesiaalissa Frank Sinatran tervetuliaisjuhla Elvis Presleylle. Elviksen esiintyminen oli hillitympää kuin 1950-luvulla.[36]

Elvis jatkoi myös elokuvien tekemistä ja aloitti viidennen elokuvansa Café Europa kuvaukset huhtikuussa 1960. Elvis ei kuitenkaan ollut tyytyväinen heppoisessa elokuvassa juuri mihinkään, myöskään sen musiikkiin. Elokuvan soundtrack-albumi G.I. Blues nousi kuitenkin listaykköseksi sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa. Elokuvassa ollut kappale ”Wooden Heart” julkaistiin singlenä Britanniassa ja se oli listaykkönen kuuden viikon ajan. Puoliverinen (1960) sen sijaan oli vakava ja laadukas elokuva, jossa Elviksellä oli riittävän vaativa rooli. Sitä seurasi jälleen heikompi Kapinallisen laulu (1961). Elvis teki elokuvia sopimuksensa mukaisesti vuoroin 20th Century Foxille ja Paramountille. Eksoottisissa paikoissa usein kuvatut elokuvat ja niiden soundtrack-albumit menestyivät tavanomaisuudestaan huolimatta hyvin, ja niistä Sininen Havaiji (1961) oli Elviksen suurin menestys.[37] Elokuvassa ollut balladi ”Can’t Help Falling in Love” nousi hitiksi ja siitä muodostui myöhemmin Elviksen 1970-luvun konserttien päätöskappale.[38] Tyttöjä! Tyttöjä! Tyttöjä! (1962) oli ehdolla Golden Globe palkinnon voittajaksi musikaalien sarjassa. Laurel-palkinnon raati listasi elokuvan vuoden parhaaksi musiikkielokuvaksi ja Elviksen vuoden parhaaksi miespääosan esittäjäksi musiikkielokuvien sarjassa.[39] Vuonna 1963 julkaistu single ”(You’re the) Devil in Disguise” nousi Yhdysvaltain Billboardin singlelistan kolmannelle sijalle.[40] Laurel-palkinnon raati listasi Viva Las Vegas! (1964) vuoden parhaaksi musiikkielokuvaksi ja Elviksen vuoden parhaaksi miespääosan esittäjäksi musiikkielokuvien sarjassa.[41] Vuonna 1964 julkaistu single ”Blue Christmas” nousi Yhdysvaltain Billboardin joulusinglelistan ykköseksi.[42]

Elvis oli hittisingleistään ja menestyselokuvistaan huolimatta tyytymätön uransa suuntaan, sillä hän halusi olla esiintyvä laulaja eikä näyttelijä. Manageri Parker pystyi kuitenkin määräämään Elviksen uran suunnan ja pyrki maksimoimaan rahantulon teettämällä Elviksellä elokuvia toisensa jälkeen saman kaavan mukaan. Elvis sai levyttää aiempaa vähemmän, häntä ei päästetty konsertoimaan, eikä hän enää saanut käyttöönsä parhaita lauluntekijöitä. Parker oli hionut Elviksestä kaiken särmän, ja RCA jopa miksasi Parkerin käskystä Elviksen kappaleet salaa uusiksi korostaakseen hänen lauluääntään. Levytysten tason laskun myötä Elviksen suosio laulajana alkoikin vähentyä, ja häntä alettiin pitää entisenä suuruutena. Vuosien myötä myös hänen elokuviensa suosio hiipui.[43]

Elokuvasopimusten vuoksi Elvis teki vain muutamia studioalbumeita elokuvien soundtrackien ohella. Elokuvavuosina eversti Parker suhtautui penseästi suojattinsa oikean studioalbumin äänittämiseen, koska studioalbumi söi hänen mielestään aina soundtrack-levyn suosiota ja näin oikeiden studioalbumeiden teko 1960-luvun alusta puoliväliin loppui lähes kokonaan. Seuraavaa oikean studioalbumin tekoa saatiin odottaa aina toukokuuhun 1966, jolloin Elvis äänitti Nashvillessä itselleen rakkainta musiikkia gospelia kokonaisen albumin, How Great Thou Art, joka julkaistiin 20. helmikuuta 1967.[44] Elviksen edellisestä gospelalbumista oli kulunut jo seitsemän vuotta; His Hand in Mine (1960). Uudesta albumista Elvis sai myös Grammy-palkinnon. Menestys väheni 1960-luvun puolivälin jälkeen, kun elokuvamusiikin ja soundtrack-albumien suosio hiipui.

Paluu vuonna 1968

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Manageri ”Eversti” Tom Parker ja Elvis vuonna 1969.

Elviksen oli jouluna 1968 tarkoitus tehdä NBC:lle jouluohjelma.[45] Tuottajaksi valittu Steve Binder päätti kuitenkin tuoda show’hun ”oikean Elviksen” ja tehdä siitä rock and rollia laulavan Elviksen uudelleensyntymä. Elvis hyväksyi ajatuksen innokkaana, ja myös manageri Parker myöntyi. Ohjelma kuvattiin kesäkuussa ja show’hun tuli yksi livenä esitetty jamisessio; muut koreografia-osuudet nauhoitettiin ennalta, ja Elvis esitti ne huulisynkalla.[46] Elvis oli fyysisesti loistavassa kunnossa, hoikka, ruskettunut, kasvattanut pulisonkejaan pidemmiksi ja pukeutunut mustaan nahkapukuun.[47]

Elvis oli ollut tolaltaan aiemmin samana vuonna tapahtuneista Robert F. Kennedyn ja Martin Luther King, Jr.n murhista ja ohjelman tuottaja Binder halusi tämän näkyvän ohjelmassa; ”vaistosin hänen (Elviksen) todella tuntevan myötätuntoa ja halusin saada koko maailman näkemään, että tässä oli mies jolla ei ole ennakkoluuloja, joka on kasvanut ennakkoluulojen keskellä mutta on niiden yläpuolella. Osa sitä voimaa jonka halusin saada mukaan oli tämä myötätunto, että tässä oli henkilö jota saattoi arvostaa ja kunnioittaa.”[48]

Ohjelman lopussa Elvis esitti kappaleen ”If I Can Dream”, joka on liberaali julistus rauhasta ja veljeydestä.[49] Kappale julkaistiin singlenä marraskuussa ja se keräsi suosiota; siitä tuli Elviksen paras listasijoitus ja singlemyynti sitten vuoden 1965. Samaan aikaan ohjelman soundtrack-albumi julkaistiin viikkoa ennen lähetystä.[50] ’68 Comeback Special lähetettiin joulukuussa ja se sai loistavan vastaanoton niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin, ja sitä pidettiin vedenjakajana Elviksen uralla. Ohjelma sai 42 % katsojaosuuden, mikä teki siitä vuoden katsotuimman televisio-ohjelman.[51][50] Ohjelman jälkeen Elvis ilmoitti aloittavansa jälleen konsertoinnin ja lopettavansa elokuvien tekemisen.[52]

Elvis pyysi kitaristi James Burtonia kokoamaan itselleen uuden yhtyeen vuonna 1969. Burton suostui ja hän kokosi yhdessä Elviksen kanssa ”Taking Care of Business” (TCB) -yhtyeen, josta tuli Elviksen vakituinen yhtye aina hänen kuolemaansa asti. TCB-yhtyeen lisäksi Elviksellä oli 1970-luvulla käytössään kaksi orkesteria ja neljä taustalaulajakvartettia.[53] Elvis kokosi yhteen muusikot, ääni- ja valoteknikot, pukusuunnittelijat ja koreografit, hän valitsi taustajoukkoonsa vain alan parhaimmistoa. Kaikki joutuivat valintakokeeseen, ja Elvis valitsi itse henkilökohtaisesti jokaisen muusikon.[54]

Televisio-ohjelman menestyksen jälkeen Elvis vietti useita viikkoja levytysstudiolla ja jälleen kerran hänen työmotivaationsa oli korkealla. Ensimmäistä kertaa neljääntoista vuoteen hän levytti Memphisissä, studiolla jossa useat suuret artistit, kuten Aretha Franklin, olivat äänittäneet uusimmat hittinsä.[55] Vuonna 1969 Elvis levytti singlet ”Suspicious Minds” ja ”In the Ghetto”, jotka toivat Elvikselle ensimmäiset kultalevyt neljään vuoteen. ”In the Ghetto” oli sikäli poikkeuksellinen Elviksen laulamaksi kappaleeksi, että siinä oli yhteiskunnallista sanomaa. Elvis oli aina vältellyt kappaleita, jotka saattaisivat vieraannuttaa osan kuulijoista.[56] Hänen äänensä oli loistavassa kunnossa ja hänen innostuksensa oli muusikkoihin tarttuvaa. Loppujen lopuksi hän äänitti niin monta kappaletta, että RCA:lta meni puolitoista vuotta ennen kuin se sai julkaistua ne kaikki. Niiden joukossa olivat hitit ”Don’t Cry Daddy”, ”Rubberneckin'”, ”Kentucky Rain”, ”Mama Liked the Roses”, ”Long Black Limousine”, ”Wearin’ That Loved On Look”, ”Stranger in My Own Home Town”, ”After Loving You”, ”Any Day Now”, ”Only the Strong Survive” ja ”A Little Less Conversation”.[57][58]

Laulajanura 1970-luvulla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Las Vegas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksi Elviksen vuonna 1973 Las Vegasissa käyttämistä esiintymispuvuista, johon kuului myös suuri vyö ja viitta.

Manageri Parker teki vuonna 1969 rahakkaan sopimuksen vastavalmistuneen Las Vegasin International-hotellin kanssa neljän viikon konserttisarjasta, jossa oli kaksi esitystä illassa kuukauden jokaisena päivänä.[59][60] Ensi-ilta 31. heinäkuuta 1969 oli tarkoitettu vain kutsuvieraille, joihin kuului useita viihdealan tähtiä.[61] Elvis sekoitti konsertissa vanhaa ja uutta musiikkiaan, nopeaa ja kiihkeää rock and rollia, sekä runollisia ja romanttisia balladeja.[62] Kriitikot kirjoittivat ensi-illasta: ”Presley raivosi villipedon tavoin niiden monien kappaleiden halki jotka tekivät hänestä kuuluisan” ja ”Hän ei ole koskaan näyttänyt upeammalta tai laulanut paremmin”.[63][64] Elvis esitti 57 loppuunmyytyä konserttia neljän viikon aikana.[65] Elviksen ensimmäisestä konserttisarjasta tuli Las Vegasin historian menestynein show, joka rikkoi kaikki edelliset yleisöennätykset.[66]

Elviksen toinen konserttisarja Las Vegasissa alkoi tammikuussa 1970 ja hän oli uudistanut show’ta merkittävästi. Konsertit olivat varsin erilaisia kuin edellisenä vuonna; mukana oli täysin uusia kappaleita kuten ”See See Rider”, ”Proud Mary”, ”Yesterday” ja ”Hey Jude”. Kriitikoiden arviot olivat ylistäviä; Elviksen esityksiä pidettiin ”virheettömänä laulutaidon ja showkykyjen todistuksena”.[67] Elvis rikkoi oman yleisöennätyksensä toisen konserttisarjansa aikana.[68] Elviksen konserteista äänitettiin livealbumi On Stage helmikuussa 1970.[69] Elokuussa 1970 kuvattiin konserttielokuva Tämä on Elvis, joka dokumentoi Elviksen konsertin aina harjoituksista esiripun laskeutumiseen asti.[70]

Kasinohotelli palkkasi Elviksen 1970-luvulla kerta toisensa jälkeen samanlaisille kuukauden mittaisille kiertueille. Ajan myötä esityksiin tuli musiikin lisäksi muitakin ohjelmanumeroita, kuten Elviksen karate-esityksiä ja pitkiä monologeja.[59]

Kesäkuussa 1971 Hilton-hotelliketju osti Internationalin ja nimesi sen uudelleen Las Vegas Hiltoniksi.[71] Elvis esitti kasinohotellissa yhteensä 646 konserttia[72] ja ne olivat kaikki loppuunmyytyjä.[73] Hiltonin lisäksi Elvis esiintyi myös Sahara-kasinohotellissa, jossa hän esitti yhteensä 106 loppuunmyytyä konserttia.[74][75] Elvis esitti kaikkiaan 752 loppuunmyytyä konserttia Las Vegasissa.[74][72] Elviksen viimeinen konsertti Las Vegasissa oli 12. joulukuuta 1976.[76]

Nixonin tapaaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Presidentti Richard Nixon ja Elvis Presley 21. joulukuuta 1970

Joulukuussa 1970 Elvis kirjoitti kirjeen presidentti Richard Nixonille ja tarjoutui auttamaan ”tätä maata vaivaavien huumeiden ja kommunistien aiheuttamien ongelmien ratkaisemisessa”. Hän pyysi tätä varten presidentiltä nimitystä Yhdysvaltain huumepoliisin virkamerkkiä kantavaksi agentiksi.[77] Elvis tiesi, että merkki antaisi hänelle oikeuden kantaa mukanaan pistoolia missä tahansa Yhdysvalloissa.[78] Elvis toi kirjeensä henkilökohtaisesti Valkoisen talon portille.[79] Nixon myöntyi tapaamiseen samana päivänä, joka järjestettiin presidentin työhuoneessa.[80] Nixon myönsi Elvikselle virkaluvan ja virkamerkin.[77]

31. joulukuuta Elvis vieraili FBI:n päärakennuksessa tavoitteenaan tavata J. Edgar Hoover, joka ei kuitenkaan ollut paikalla. Elvikselle järjestettiin kuitenkin esittelykierros, jonka aikana hän ilmaisi olleensa jo pitkään Hooverin ihailija ja lukeneensa tämän kirjoituksia. Kierroksen jälkeen Elvis sanoi haluavansa Hooverin tietoon, että häntä ”lähestyi henkilöitä viihdealalta ja sen ulkopuolelta joiden motiivien ja tavoitteiden ei katso olevan maan parhaiden etujen mukaisia”. Tästä syystä Elvis tarjoutui antamaan tietoja FBI:n käyttöön. Hoover lähetti Elvikselle kirjeen 4. tammikuuta 1971, jossa kiitti häntä avuntarjouksesta.[81]

Levytykset ja konserttikiertueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elvis alkoi 1970-luvulla käyttää esiintymisasuinaan korkeakauluksisia koristeellisia haalareita, joissa hänen oli helppo liikkua ja tehdä esimerkiksi karateliikkeitä.[82][83] Elvis kertoi saaneensa idean asuihinsa karatepuvusta.[84] Elviksen esiintymisasut suunnitteli pukusuunnittelija Bill Belew.[85] Esiintymisasuihin kuului lisäksi kaulahuiveja, koruja, makramee- tai nahkavöitä, jossa oli ketjulenkkejä ja vuosina 1971-1973 esiintymisasuihin kuului lisäksi silkkivuorisia viittoja. Elvis lopetti viittojen käytön turvallisuussyistä kesän 1973 kiertueella.[86][87][88] Elviksen sormukset ja kaulakorut suunnitteli jalokivikauppias Lowell Hays.[89] Kriitikoiden mukaan Elviksen esiintymisasut ja korut ”lisäsivät yhä selvempää henkilöpalvonnan tuntua kasvattaen vaikutelmaa elämää suuremmasta hahmosta”.[88]

Elviksestä oli tullut niin kuuluisa ja palvottu, ettei hän pystynyt liikkumaan missään ilman, että fanit piirittivät hänet. Tämän takia hänen ympärilleen muodostui noin kolmestakymmenestä miehestä koostunut henkivartijajoukko ”Memphis Mafia”, joka kulki jatkuvasti hänen mukanaan konserttikiertueilla ja muualla. Elviksellä oli jopa enemmän henkivartijoita kuin Yhdysvaltain presidentillä. 1970-luvulla Elvis alkoi saada tappouhkauksia, jolloin häntä turvasi Memphis Mafian lisäksi Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI.[90][91][92]

Elvis esiintyi toisen Las Vegas konserttisarjansa jälkeen Astrodomella kolmen päivän ajan 27. helmikuuta – 1. maaliskuuta 1970. Sinne oli järjestetty kolme päivä- ja kolme iltakonserttia. Elviksen konsertit rikkoivat Astrodomen edelliset yleisöennätykset ja niistä tuli samalla sisätiloissa järjestettyjen tapahtumien kaikkien aikojen yleisöennätys.[93] Yleisöä konserteissa oli kaikkiaan noin 200 000.[94] Konserteissa vallitsi suorastaan massahysteria.[95]

Las Vegasin toisen konserttisarjan jälkeen manageri Parker ryhtyi heti järjestelemään valtakunnallisia konserttikiertueita. Vuodesta 1971 Elvis kiersi Yhdysvaltoja enemmän kuin kukaan muu viihdetaiteilija; kolme viikkoa kerrallaan ilman vapaapäiviä, esiintyen jokaisena päivänä ja kahdesti viikonloppuisin.[96]

Vuodesta 1971 lähtien Elviksen konsertit aloitettiin Also sprach Zarathustra sävellyksellä, jonka myötä Elvis saapui lavalle. Sävellys oli noussut suosioon joitakin vuosia aiemmin 2001: Avaruusseikkailu -elokuvan myötä.[97] 1970-luvulla Elviksen konsertit lopetettiin kuulutuksella ”Elvis has left the building!” ja sillä pyrittiin rauhoittelemaan villiintynyttä yleisöä.

1970-luvun ahkeran keikkailun ja levyttämisten myötä syntyivät myös konserttielokuvat Tämä on Elvis (1970) ja Elvis kiertueella (1972), joka palkittiin vuoden parhaan dokumentin Golden Globella.[68]

Elvis äänittäjä Bill Porterin ja laulaja Paul Ankan kanssa 1972.

Kesäkuussa 1972 Elvis esitti Madison Square Gardenissa neljä loppuunmyytyä konserttia kolmessa päivässä. Näistä konserteista julkaistiin livealbumi Elvis As Recorded At Madison Square Garden.[98]

Televisio-ohjelmasta Elvis: Aloha from Hawaii (1973) tuli ensimmäinen viihdeohjelma, joka välitettiin suorana lähetyksenä ympäri maailman satelliitin välityksellä. Konsertin toteuttaminen maksoi 2,5 miljoonaa dollaria, joka oli televisiolle tehdyn ohjelman ennätys. Ohjelma keräsi 1,5 miljardia katsojaa ja siitä tuli maailman katsotuin televisio-ohjelma. Livealbumi Aloha from Hawaii Via Satellite oli Elviksen ensimmäinen listaykkösalbumi yhdeksään vuoteen.[99] Se jäi myös Elviksen viimeiseksi poplistan ykkösalbumiksi hänen elinaikanaan.[98]

Elviksen hittisinglejä vuosien 1970–1973 ajalta olivat ”The Wonder of You”, ”You Don’t Have to Say You Love Me”, ”Patch It Up”, ”There Goes My Everything”, ”Burning Love”, ”Separate Ways”, ”Always on My Mind”, ”Steamroller Blues” ja ”Fool”.[98][100]

Tammikuussa 1975 julkaistiin studioalbumi Promised Land, joka nousi Yhdysvaltain countryalbumi-listan ykköseksi.[101] Toukokuussa 1975 julkaistu studioalbumi Today nousi Yhdysvaltain countryalbumi listan neljänneksi.[102]

Elviksen hittisinglejä vuosien 1974–1975 ajalta olivat ”I’ve Got a Thing About You, Baby”, ”If You Talk in Your Sleep”, ”Help Me”, ”Promised Land”, ”It's Midnight”, ”T-R-O-U-B-L-E” ja ”My Boy”.[100]

31. joulukuuta 1975 uudenvuodenaattona Elvis esiintyi Michiganin Pontiacissa stadionilla, joka oli loppuunmyyty ja yleisöä oli 60 500. Manageri Parkerin mukaan konsertti teki yleisöennätyksen ja ennätystuoton yhden artistin yhden illan esitykseksi.[103][104]

Elviksen kaksi viimeistä studioalbumia From Elvis Presley Boulevard, Memphis, Tennessee ja Moody Blue äänitettiin hänen kotonaan Gracelandissa helmi- ja lokakuussa 1976.[105] Moody Blue -albumi on sekoitus live- ja studioäänityksiä.[106] From Elvis Presley Boulevard, Memphis, Tennessee nousi myös Yhdysvaltain countryalbumilistan ykköseksi.[107] Moody Blue nousi Elviksen kuoltua Billboard 200 -listan sijalle kolme ja countryalbumi listan ykköseksi.[108][109]

Elviksen viimeisiksi studiossa levytetyiksi kappaleiksi jäivät melankoliset balladit ”The Last Farewell” ja ”He'll Have to Go”.[110]

Elviksen hittisinglejä vuosien 1976–1977 ajalta olivat ”Hurt”, ”Moody Blue”, ”Way Down” ja ”My Way”.[105][100]

Elvis suostui manageri Parkerin painostamana vuonna 1977 CBS:n ehdotukseen konserttiensa kuvaamiseksi ja niiden kokoamiseksi talvella esitettäväksi televisio-ohjelmaksi. Elviksen viimeiseltä kiertueelta kuvattiin kaksi konserttia. Omahan konsertti 19. kesäkuuta ja Rapid Cityn konsertti 21. kesäkuuta. Molemmat konsertit olivat loppuunmyytyjä, Omahassa yleisöä oli 10 604 ja Rapid Cityssä 10 000.[111][112] Elvis konsertissa oli jälleen vuoden katsotuin televisio-ohjelma, mutta se ei ehtinyt valmistua tähden elinaikana.[113]

Elviksen viimeinen konsertti oli Indianapolisissa, 26. kesäkuuta 1977. Elvis esiintyi jopa pidempään kuin normaalisti ja konsertin lopussa hän toi lavalle isänsä, esitteli lukuisia ystäviään ja sukulaisiaan. Viimeisen kappaleen jälkeen hän käveli edestakaisin kättelemässä fanejaan, aivan kuin hän ei olisi halunnut lähteä.[114] Yleisöä oli 18 000 ja konsertti sai hyvät arvostelut.[115][116]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Elvis Presleyn kuolema
Elvis Presleyn hauta Gracelandissa.

Elvis Presley löydettiin makaamasta elottomana kotinsa kylpyhuoneen lattialta iltapäivällä 16. elokuuta 1977. Hänet julistettiin kuolleeksi sairaalassa. Kuolinsyyksi ilmoitettiin sydämen rytmihäiriö.[117][105][118][119]

Kuolinsyyntutkijat nostivat syytteen Elviksen lääkäri Nichopoulosta vastaan[3] tämän liiallisesta lääkkeiden määräämisestä Elvikselle ja myös muille potilailleen. Nichopoulos menetti lääkärinoikeutensa muutamaksi kuukaudeksi, mutta häntä ei tuomittu syylliseksi Elviksen kuolemaan. Hänen ylleen jäi kuitenkin maine lääkäristä, joka oli osallinen Elviksen kuolemaan.[120]

Elviksen hautajaiset pidettiin 18. elokuuta. Hänelle oli tehty ruumiinavaus ja hänet oli palsamoitu. Hautajaisiin kutsuttiin ainoastaan Elviksen lähimmät ystävät ja sukulaiset, muun muassa Chet Atkins, Caroline Kennedy, Ann-Margret, Roger Smith, Burt Reynolds, John Wayne, James Brown, George Hamilton ja Sammy Davis Jr.. Ihailijoita hautajaissaattueeseen kertyi jopa yli 100 000.[121]

Elvis oli laatinut maaliskuussa 1977 testamentin, jossa hän testamenttasi koko omaisuutensa tyttärelleen, isälleen ja isoäidilleen.[122]

Elvis haudattiin Forest Hill hautausmaalle mausoleumiin äitinsä viereen. Elokuun lopulla Elviksen ruumis yritettiin varastaa. Tapauksen jälkeen Elvis ja hänen äitinsä haudattiin Gracelandin Meditaatiopuutarhaan.[123] Haudalla käy vuosittain yli 600 000 ihmistä.[124] Myös vuosittainen kynttiläkulkue kerää kymmeniätuhansia osanottajia hänen kuolinpäivänään.[125]

Elviksen kuolema on nostanut useita erilaisia salaliittoteorioita esimerkiksi hänen olemisestaan edelleen elossa.[126]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Graceland

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Graceland

Maaliskuussa 1957 Elvis osti Gracelandin, suuren kartanon parikymmentä kilometriä Memphisin silloisen keskustan rajalta 102 500 dollarilla. Hän muutti kartanoon äitinsä, isänsä ja isoäitinsä kanssa.[127] Äiti Gladys kuoli pian muuton jälkeen, 14. elokuuta 1958 vain 46-vuotiaana sydänkohtaukseen sairastettuaan pitkään maksatulehdusta.[128] Isä Vernon meni uusiin naimisiin, ja pariskunta asettui vuonna 1962 asumaan taloon Gracelandin takana. Vuosien varrella Elvis teki rakennukseen paljon laajennuksia ja muutostöitä. Gracelandin Meditaatiopuutarhaan on haudattu Elvis, hänen vanhempansa ja isoäitinsä.[129] Gracelandin lisäksi Elvis osti talot Beverly Hillsistä vuonna 1967 ja Palm Springsistä vuonna 1970.[130][131]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elvis tapasi tulevan vaimonsa, ilmavoimien upseerin tyttären Priscilla Beaulieun ollessaan armeijassa Saksassa vuonna 1959. Priscilla oli ensimmäisen tapaamisen aikana vasta 14-vuotias. He tutustuivat ja alkoivat seurustella seuraavana vuonna.[132][133] Priscilla muutti 18-vuotiaana Saksasta Yhdysvaltoihin 1963 ja asettui pian asumaan Elviksen luo Gracelandiin. He menivät naimisiin vuonna 1967.[134] Heille syntyi tytär Lisa Marie vuonna 1968.[135] Priscilla alkoi kuitenkin kokea ettei pystynyt elämään avioliitossa omaa elämäänsä, ja hän päätti jättää Elviksen.[136] He muuttivat erilleen helmikuussa 1972.[137] Avioero tuli voimaan lokakuussa 1973.[99]

Priscilla Presley on Elviksen kuoleman jälkeen johtanut Elvis Presley Enterprises -yhtiötä sekä luonut oman uran liike-elämässä ja näyttelijänä.[138]

Harrastukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elvis alkoi harrastaa karatea Saksassa armeija-aikoinaan, ja lajista tuli hänelle elinikäinen intohimo. Hän sai mustan vyön vuonna 1960 ja kahdeksannen danin mustan vyön vuonna 1974.[139] Hän harrasti myös amerikkalaista jalkapalloa ja squashia.[140][141][142] Elvis harrasti myös keräilyä: hän keräili autoja, moottoripyöriä ja muita kulkuneuvoja sekä etsivän, poliisin ja šeriffin virkamerkkejä ja käsituliaseita, joita hän myös kantoi 1970-luvulla mukanaan turvallisuutensa vuoksi.[143][144] Hän harrasti myös lukemista ja oli erityisen kiinnostunut uskonnoista, historiasta, filosofiasta, numerologiasta, spiritualismista, okkultismista ja metafysiikasta.[145][146]

Elviksen autokokoelmaan kuului etenkin Cadillaceja, Lincolneja, Rolls-Royceja, Stutzeja, Messerschmitt KR, De Tomaso Pantera, Ferrari Dino, Ford Thunderbird, ja Mercedes-Benz 600.[147] Elviksen moottoripyöräkokoelmaan kuului Triumpheja ja Harley-Davidsoneja.[148]

Elvis osti vuosina 1975–1976 yhteensä viisi matkustajalentokonetta, joista tunnetuin on hänen yksityislentokoneensa Convair 880, jonka hän nimesi ”Lisa Marieksi” tyttärensä mukaan.[149][150] Lockheed Jetstar lentokoneelleen hän antoi nimeksi ”Hound Dog II”.[151]

Terveys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeijan vuoden 1958 lääkärintodistuksen mukaan Elvis oli tuolloin 183,5 senttimetriä pitkä ja painoi 77 kilogrammaa.[152]

Elvis alkoi armeijasta palattuaan kartella ihmisten huomiota, ja hän oli lähes täysin eristäytynyt Gracelandiin 1960-luvun loppuun mennessä. Priscilla Presleyn mukaan Elvis kärsi jopa hermoromahduksen. Hän uhkaili usein lopettavansa uransa, mutta velat ja rahalliset velvoitteet saivat hänet jatkamaan.[3]

Viimeisinä vuosinaan Elviksen terveys heikkeni. Aikaa myöten kävi ilmeiseksi, että hän antoi terveytensä rappeutua. Hän masentui avioeronsa jälkeen.[153] Hän lihoi ja kärsi megakoolonin aiheuttamasta kroonisesta ummetuksesta, viha- ja masennuskohtauksista ja käyttäytyi joskus tahallisen itsetuhoisesti väärinkäyttämällä reseptilääkkeitä.[154][155] Hänellä oli myös viherkaihi, kohonnut verenpaine ja migreeni sekä vakavia unihäiriöitä ja jatkuvaa unettomuutta, jota lääkittiin vahvoilla unilääkkeillä.[156] Unettomuudesta ja unissakävelystä hän oli kärsinyt jo lapsuudestaan lähtien. Elviksen henkilökohtainen lääkäri George Nichopoulos on arvioinut, ettei Elvis elämänsä kymmenen viimeisen vuoden aikana nukkunut kolmea tuntia enempää kerrallaan.[120][157]

Vuodesta 1973 alkaen Elvis joutui useita kertoja sairaalaan hengitysvaikeuksien vuoksi.[158][159][105] Priscilla Presleyn mukaan aina Elvis ei ollut sairas, vaan hän vain kirjoittautui sairaalaan saadakseen levätä, päästäkseen eroon julkisuuden paineista tai vain kyllästyttyään kaikkeen.[160]

Vuoden 1976 koittaessa kaikki Elviksen lähipiirin jäsenet olivat jo huolissaan hänen henkisestä tilastaan samoin kuin hänen ulkonäöstään, joka oli muuttunut merkittävästi. Hänen kasvonsa ja vartalonsa olivat turvonneet.[161] Elvis alkoi vitsailla kuolemasta.[162] Elviksen kuoltua vuonna 1977 ruumiinavauksessa hänen todettiin kärsineen monenlaisista terveysongelmista, kuten sydänvaivoista.[163]

Presleyn suvussa on sukurasitteena SERPINA1-geenin virheellinen muoto kromosomissa 14.[164] Tämä geeni, joka koodaa alfa-1-antitrypsiiniä, aiheuttaa virheellisenä alttiuden sydäntaudeille, maksasairauksille, lihomiselle sekä keuhko-ongelmille.[165] Elviksen lähisukulaisista äiti Gladys ja kolme enoa kuolivat alle 54-vuotiaina sydän-, maksa- ja keuhkosairauksiin.[166]

Lääkkeiden ja päihteiden käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elvis joi alkoholia harvoin ja vähän. Hän ei koskaan alkanut käyttää huumeita, vaikka kokeilikin niitä 1960-luvulla.[3][167] Elvikselle kehittyi kuitenkin vuosia kestänyt riippuvuus reseptilääkkeistä. Lääkkeiden väärinkäyttö itsetuhoisessa tarkoituksessa ja yleinen terveyden heikkeneminen näkyivät selvästi joissakin vuosien 1976–1977 konserteissa.[3]

Elvis aloitti jo armeija-aikoinaan piristävien lääkkeiden käytön, jotka sisälsivät deksamfetamiinia.[3][168] Sillä miehet saatiin pysymään hereillä vartiossa.[168] Unilääkkeiden käytön Elvis oli aloittanut jo hieman ennen kuin joutui armeijaan.[169] Viimeisinä vuosinaan Elvis käytti myös runsaasti erilaisia reseptilääkkeitä, kuten rauhoittavia, kipulääkkeitä ja masennuslääkkeitä. Ruumiinavauksessa hänen elimistöstään löydettiin 14 eri lääkettä, muun muassa suuret määrät kodeiinia ja metakvalonia sekä morfiinia, meperidiinia, etklorvynolia, diatsepaamia ja barbituraatteja.[154]

Ansiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elvis ansaitsi elinaikanaan 4,5 miljardia dollaria.[170] Vuonna 1973 manageri Parker teki epäedullisen sopimuksen, jossa hän myi RCA:lle Elviksen vuosien 1954–1973 musiikkijulkaisuiden oikeudet ja niistä ei maksettu Elvikselle enää rojalteja sopimuksen jälkeen.[3] Silti Elvis on ollut lähes aina kuolemansa jälkeen yksi parhaiten ansaitsevista vainajista. Hän on ansainnut satoja miljoonia kuolemansa jälkeen.[171] Vuonna 2015 Elvis ansaitsi 55 miljoonaa dollaria ja oli toiseksi parhaiten ansaitseva vainaja.[172]

Hyväntekeväisyys ja anteliaisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian Elviksen kuoltua hyväntekeväisyysjärjestöt huomasivat lahjoitussummien pienentyneen, kun yksi eniten lahjoittaneista yksityishenkilöistä oli kuollut. Elvis valitsi aina joulun alla 50 hyväntekeväisyyskohdetta, joille lahjoitti merkittäviä summia.[68] Lisa Marie Presley jatkoi myöhemmin aktiivisesti hyväntekeväisyyden tukemista isänsä jalanjäljissä.[173] Elvis oli tunnettu myös siitä, että hän lahjoitti taloja, autoja, rahaa, koruja ja vaatteita ystävilleen, sukulaisilleen, työntekijöilleen ja jopa täysin tuntemattomille.[68][174] Elvis lahjoitti elämänsä aikana kaikkiaan noin 200 autoa.[174] Henkivartija Dick Grob kuvaili Elvistä ystävälliseksi, anteliaaksi ja hengelliseksi mieheksi. Grobin yksi työtehtävistä oli kantaa mukanaan kymmenentuhannen dollarin rahasäkkiä, jotta Elvis voisi lahjoittaa rahaa huono-osaisille. Elvis osti kerran tuntemattomalle iäkkäälle naiselle uuden Cadillacin, tietämättä edes omistiko nainen ajokorttia. Grobin mukaan Elvis rakasti seurata ihmisten reaktioita hänen lahjoituksiinsa. Grobin mukaan tätä hänen luonteenpiirrettään alkoivat ystävät ja lähipiiri valitettavasti käyttää hyväkseen.[175][176]

Merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elvis Presley vuonna 1958.

Elvis Presleyä pidetään yhtenä rockmusiikin merkittävimmistä esiintyjistä 1950-luvulta kuolemaansa asti. Hänestä tuli lukemattomien esiintyjien ja muusikoiden tärkeä vaikuttaja oman aikansa rock and roll -laulajista myöhempiin rock- ja popartisteihin kuten John Lennon, Paul McCartney, Elton John, Bob Dylan, Bruce Springsteen, Tom Jones, Michael Jackson, Prince, David Bowie, Roger Daltrey, Robert Plant, Ian Gillan, Freddie Mercury, Bono, Robbie Williams ja Pink.[177][178] Elvis oli paitsi 1950-luvun johtava teini-idoli ja seksisymboli, myös suuri kulttuurisen muutoksen käynnistäjä.[177] Häntä kutsutaan yleisesti ”rock and rollin kuninkaaksi”.[177]

Elvis oli yksi rockmusiikin ensimmäisistä tunnetuista esittäjistä ja sen tyylin luojista. Hän ylitti roturajat, ja suureksi osaksi hänen ansiostaan afroamerikkalaiseen rhythm and bluesiin pohjautuva rock and roll -musiikki nousi yleiseen suosioon 1950-luvulla.[179] Suhtautuminen Elvikseen vaihteli etenkin 1950-luvulla ihailusta halveksuntaan. Arvostelijat syyttivät häntä nuorisorikollisuuden lietsonnasta, hänen laulutapansa ja lavaliikehdintänsä oli joidenkin mielestä rivoa, ja jotkut tuomitsivat hänen tapansa yhdistää mustaa ja valkoista musiikkia.[177]

Listamenestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Guinness World Recordsin mukaan Elviksellä on sooloartisteista eniten listaykköskappaleita.[180] Elviksen kappaleista 149 nousi Yhdysvalloissa Billboardin Hot 100 -listalle. Näistä 114 nousi top-40:een, 40 nousi top-10:een ja 18 listaykköseksi. Elviksen albumeista 10 nousi Yhdysvaltain poplistaykköseksi. Poplistojen lisäksi hänen levytyksensä menestyivät country-, rhythm and blues- ja gospel-listoilla sekä ulkomaiden listoilla.[68] Elviksen albumeista 53 nousi top-40:een Billboardin 200 -listalle.[181]

Elviksen kappaleista 164 nousi Yhdistyneessä kuningaskunnassa Britannian singlelistalle. Kappaleista 139 nousi top-40:een, 76 nousi top-10:een ja 21 listaykköseksi. Elviksen albumeista 13 nousi Britannian albumilistan ykköseksi.[182] Elviksellä on myös Yhdistyneessä kuningaskunnassa enemmän listaykköskappaleita ja listaykkösalbumeita kuin kellään muulla artistilla.[182][183] Elviksen albumeista 93 nousi top-40:een ja 51 top-10:een Britannian albumilistalle.[182]

Elviksen kuoleman jälkeen julkaistuja hittisinglejä vuosien 1978–1981 ajalta olivat ”Unchained Melody”, ”Are You Sincere”, ”There's A Honky Tonk Angel (Who Will Take Me Back In)”, ”Guitar Man” ja ”Lovin' Arms”.[100]

Vuonna 2002 julkaistu kokoelma-albumi ELV1S 30 #1 Hits nousi ensimmäisellä listaviikollaan listaykköseksi 17 maassa, muun muassa Yhdysvalloissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Kanadassa, Ranskassa, Australiassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa ja muualla Euroopassa.[184][185][186] Vuonna 2003 julkaistu kokoelma-albumi Elvis 2nd To None nousi Yhdysvaltain popalbumi listan kolmannelle sijalle.[100]

Vuosina 2015 ja 2016 julkaistut kokoelma-albumit If I Can Dream ja The Wonder of You nousivat sekä Britannian albumilistan ykkösiksi[183] että Billboardin Classical Albums -listan ykkösiksi.[187]

Vuonna 2015 julkaistu kokoelma-albumi Elvis Presley Forever nousi Billboardin Top Rock Albums -listan ykköseksi.[181]

Vuonna 2017 julkaistu kokoelma-albumi Christmas With Elvis And The Royal Philharmonic Orchestra nousi myös Billboardin Classical Albums -listan ykköseksi.[187]

Levymyynti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elviksen kulta- ja platinalevyjä.

Elvis Presleyn levyjä on myyty maailmanlaajuisesti arvioiden mukaan noin 2,5 miljardia. Tämä tekee hänestä kaikkien aikojen myydyimmän artistin.[188] Guinness World Records on vahvistanut Elviksen olevan kaikkien aikojen myydyin artisti yli miljardin levyn myynnillä.[189]

Elviksen ensimmäinen joululevy Elvis' Christmas Album vuodelta 1957 on maailman myydyin joululevy ja sitä on myyty yli kymmenen miljoonaa kappaletta.[190]

Esiintymiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elvis esitti vuosina 1954–1957 yhteensä 643 konserttia.[191] Hän palasi esiintymislavoille vuonna 1969 ja esitti vuosina 1969–1977 yhteensä 1 147 konserttia.[68][192] Elämänsä aikana hän esiintyi Yhdysvaltain ulkopuolella vain neljästi: Ottawassa, Vancouverissa sekä Torontossa vuonna 1957 ja kerran armeijaloman aikana improvisoidusti Pariisissa.[181][3]

Tunnustuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elvis Presleyn tähti Hollywood Walk of Famella.
  • Elvis valittiin vuonna 1971 Nuorkauppakamarin ”vuoden kymmenen merkittävän nuoren miehen” listalle.[194]
  • Elviksellä on enemmän kultalevyjä (117), platinalevyjä (67) ja tuplaplatinalevyjä (27) kuin kellään muulla artistilla tai yhtyeellä.[195]
  • Elvis on valittu rock and roll-, country-, gospel-, rockabilly- ja rhythm and blues Hall of Fameen.[181] Elvis oli ensimmäinen artisti, joka on valittu sekä rock and roll-, country- ja gospel Hall of Famen jäseneksi.[68]
  • Yhdysvaltain postilaitos julkaisi tammikuussa 1993 Elvis-postimerkin, jossa on kuva nuoresta Elviksestä. Postimerkistä tuli Yhdysvaltain laajimmin julkaistu postimerkki ja historian kaikkien aikojen myydyin muistopostimerkki 500 miljoonalla kappaleella.[68]
  • Elvis Presley oli internetin ladatuin musiikkiartisti vuosina 2003–2013.[197]
  • YouTubessa Elvis Presleyn videoita on katsottu yli 2,8 miljardia kertaa.[198]
  • Elviksellä on yli 400 virallista faniklubia ympäri maailman. Vuonna 2017 maailmassa toimi noin 35 000 Elvis-imitaattoria.[199]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Elvis Presleyn diskografia

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[200]

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Elvis Presleyn filmografia

Elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1956 Rakasta minua hellästi Love Me Tender Clint Reno
1957 Kiihkeitä rytmejä Loving You Jimmy Tompkins / Deke Rivers
Rock'n roll -suosikki Jailhouse Rock Vince Everett
1958 Kitara kainalossa King Creole Danny Fisher
1960 Café Europa G.I. Blues Tulsa McLean
Puoliverinen Flaming Star Pacer Burton
1961 Kapinallisen laulu Wild in the Country Glenn Tyler
Sininen Havaiji Blue Hawaii Chad Gates
1962 Elä elämäsi laulaen Follow That Dream Toby ”Tobe” Kwimper
Nyrkkeilysankari Kid Galahad Kid Galahad Walter Gulick / Dustin Holmes
Tyttöjä! Tyttöjä! Tyttöjä! Girls! Girls! Girls! Ross Carpenter
1963 Sydän tarjolla It Happened at the World's Fair Mike Edwards
Rytmiä ja riemua Acapulcossa Fun in Acapulco Mike Windgren
1964 Suukottelevat serkut Kissin' Cousins Josh Morgan / Jodie Tatum
Viva Las Vegas! Viva Las Vegas Lucky Jackson
Huoleton kulkuri Roustabout Charlie Rogers
1965 Tyttöjen Elvis Girl Happy Rusty Wells
Kutita minua Tickle Me Lonnie Beale / Panhandle Kid
Elvis ja 1001 yötä Harum Scarum Johnny Tyronne
1966 Frankie ja Johnny Frankie and Johnny Johnny
Hula-hula paratiisi Paradise, Hawaiian Style Rick Richards
Loma Kaliforniassa Spinout Mike McCoy
1967 Kalifornian paratiisi Easy Come, Easy Go Ted Jackson
Ansa Elvikselle Double Trouble Guy Lambert
Vauhtia ja vedenneitoja Clambake Scott Hayward / Tom Wilson
1968 Painu pois, Joe Stay Away, Joe Joe Lightcloud
Speedway – vauhtihullut Speedway Steve Grayson
Tytöstä tyttöön Live a Little, Love a Little Greg Nolan
1969 Charro! Charro! Jess Wade
Tytöistä on pelkkää harmia The Trouble with Girls Walter Hale
Change of Habit Change of Habit Tohtori John Carpenter

Lähde:[201]

Dokumenttielokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1970 Tämä on Elvis! Elvis: That's the Way It Is Omana itsenään
1972 Elvis kiertueella Elvis on Tour

Televisio-ohjelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1968 ’68 Comeback Special Elvis Omana itsenään
1973 Elvis: Aloha from Hawaii Elvis: Aloha from Hawaii
1977 Elvis konsertissa Elvis in Concert

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heatley, Michael & Leonard, Deke: Elvis. (Elvis, 2011) Suomentanut Pasi Rakas Jääskeläinen. Helsinki: Gummerus, 2011. ISBN 978-951-20-8605-4
  • Tirronen, Antero & Tirronen, Sari: Memphisistä Hollywoodiin. Pääosassa Elvis Presley. Helsinki: Jalava, 2007. ISBN 978-951-887-393-1
  • Guralnick, Peter: Nuori Elvis. Viimeinen juna Memphisiin. (Last Train to Memphis. The Rise of Elvis Presley, 1994) Suomentanut J. Pekka Mäkelä. Helsinki: Like, 1997. ISBN 951-578-481-6
  • Guralnick, Peter: Elvis. Graceland. (Careless Love. The Unmaking of Elvis Presley, 1999) Suomentanut J. Pekka Mäkelä. Helsinki: Like, 2000. ISBN 951-578-790-4
  • Beaulieu Presley, Priscilla & Harmon, Sandra: Elvis ja minä. (Elvis and Me, 1985) Suomentanut Anna-Maija Pursiainen. Helsinki: Gummerus, 1986. ISBN 951-20-2757-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Elvis Presley, the Musician Graceland.com. Viitattu 3.2.2017. (englanniksi)
  2. ↑ Heatley 2011, s. 8–10.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Elvis Presley Bio Rolling Stone. Arkistoitu 9.1.2017. Viitattu 8.1.2017. (englanniksi)
  4. ↑ Elvis Presley as a Child Graceland.com. Viitattu 4.2.2017. (englanniksi)
  5. ↑ Heatley 2011, s. 10–11.
  6. ↑ 1954 – 1957 Graceland.com. Viitattu 4.2.2017. (englanniksi)
  7. ↑ a b Heatley 2011, s. 11.
  8. ↑ Heatley 2011, s. 17–25, 30.
  9. ↑ Cave, Damien ym.: Truck Driver Invents Rock. Rolling Stone, no. 951, 24.6.2004, s. 84–85. (englanniksi)
  10. ↑ a b Heatley 2011, s. 25.
  11. ↑ Tirronen 2007, s. 64.
  12. ↑ Tirronen 2007, s. 66–67.
  13. ↑ Heatley 2011, s. 15.
  14. ↑ Heatley 2011, s. 33.
  15. ↑ Tirronen 2007, s. 75–78.
  16. ↑ Tirronen 2007, s. 73.
  17. ↑ Hanson, Alan: Elvis the Guitar Man … Was He a Player or a Pretender? Elvis History Blog. 2015. Viitattu 6.2.2017. (englanniksi)
  18. ↑ Goodall, Nigel: Interview With Elvis Presley: August 28, 1956 Elvis Australia – Official Elvis Presley Fan Club. 1956. Viitattu 6.2.2017. (englanniksi)
  19. ↑ Elvis Presley On Stage -albumin lehtisen tiedot.
  20. ↑ Elvis’ musical style, as a musician and impact as a vocalist and stage performer Elvis Australia – Official Elvis Presley Fan Club. 6.8.2017. (englanniksi)
  21. ↑ Tirronen 2007, s. 266.
  22. ↑ Elvis Presley’s Rockabilly Hairstyles Coolmenshair.com. Viitattu 5.2.2017. (englanniksi)
  23. ↑ Heatley 2011, s. 45.
  24. ↑ Rayl, Salley: Did Colonel Parker Take the King for a Ride? A Lawyer for Elvis’ Daughter and Sole Heir Says Yes People. 1.12.1980. Viitattu 8.2.2017. (englanniksi)
  25. ↑ Welch, Chris: Obituary: Col Tom Parker Independent. 23.1.1997. Viitattu 8.2.2017. (englanniksi)
  26. ↑ Tirronen 2007, s. 251–254.
  27. ↑ Heatley 2011, s. 33, 48–54.
  28. ↑ Heatley 2011, s. 55–57.
  29. ↑ Heatley 2011, s. 60.
  30. ↑ Heatley 2011, s. 60–63.
  31. ↑ Paavo Noponen Elvis-ilmiön jäljillä Ylen elävä arkisto. Viitattu 4.2.2017.
  32. ↑ Rokkenrolli meni 1950-luvulla ihan pelleilyksi Ylen elävä arkisto. Viitattu 4.2.2017.
  33. ↑ Heatley 2011, s. 98–105.
  34. ↑ Heatley 2011, s. 78, 109.
  35. ↑ Heatley 2011, s. 76–87.
  36. ↑ Heatley 2011, s. 108–115.
  37. ↑ Heatley 2011, s. 118–123.
  38. ↑ Guralnick 1999, s. 115, 388, 507, 560.
  39. ↑ Girls! Girls! Girls! Awards IMDb.
  40. ↑ Elvis Presley (You're the) Devil In Disguise Chart History Billboard.
  41. ↑ Viva Las Vegas Awards IMDb.
  42. ↑ Blue Christmas Elvis SongPedia -sivustolla. (englanniksi)
  43. ↑ Heatley 2011, s. 126–127.
  44. ↑ http://www.elvisthemusic.com/music/how-great-thou-art/
  45. ↑ Guralnick 1999, s. 313–339.
  46. ↑ Guralnick 1999, s. 312, 324–327.
  47. ↑ Guralnick 1999, s. 317, 333, 337.
  48. ↑ Guralnick 1999, s. 318.
  49. ↑ Guralnick 1999, s. 330.
  50. ↑ a b Guralnick 1999, s. 345.
  51. ↑ Guralnick 1999, s. 347.
  52. ↑ Heatley 2011, s. 140–147.
  53. ↑ Elvis Presley’s TCB Band and Back Up Singers tcbband.elvis.com.au. Viitattu 6.2.2017. (englanniksi)
  54. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 243–244.
  55. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 240–241.
  56. ↑ Heatley 2011, s. 165–168.
  57. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 241.
  58. ↑ Guralnick 1999, s. 351–361.
  59. ↑ a b Heatley 2011, s. 168–171.
  60. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 242–243.
  61. ↑ Guralnick 1999, s. 369–370.
  62. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 244–245.
  63. ↑ Guralnick 1999, s. 371.
  64. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 244.
  65. ↑ Las Vegas Season 1, July 31 – August 28 1969
  66. ↑ Guralnick 1999, s. 340–380.
  67. ↑ Guralnick 1999, s. 387–389.
  68. ↑ a b c d e f g h i j k l Achievements Graceland.com. Viitattu 3.2.2017. (englanniksi)
  69. ↑ Guralnick 1999, s. 391–392.
  70. ↑ Guralnick 1999, s. 393–422.
  71. ↑ Guralnick 1999, s. 465
  72. ↑ a b Las Vegas July 31 1969 – December 12 1976 elvisconcerts.com.
  73. ↑ Guralnick 1999, s. 340.
  74. ↑ a b Lake Tahoe July 20 1971 – May 9 1976 elvisconcerts.com.
  75. ↑ Hanson, Alan: Elvis at High Altitude … The Lake Tahoe Shows: 1971-76 Elvis History Blog. 2014. Viitattu 23.10.2017.
  76. ↑ Guralnick 1999, s. 647–648.
  77. ↑ a b Heatley 2011, s. 156–161.
  78. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 256–257.
  79. ↑ Guralnick 1999, s. 439.
  80. ↑ Guralnick 1999, s. 442.
  81. ↑ Guralnick 1999, s. 448–449.
  82. ↑ Tirronen 2007, s. 422–423.
  83. ↑ Guralnick 1999, s. 366, 388
  84. ↑ Interview with Elvis Presley : The Feb 1970 Houston Astrodome Press Conference elvis.com.au. Viitattu 22.2.2017. (englanniksi)
  85. ↑ The Man Who Dressed the King: Bill Belew and Elvis Presley Graceland.com. 12.6.2015. (englanniksi)
  86. ↑ https://youtu.be/KYjFBV-AKG4?t=1250
  87. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 245.
  88. ↑ a b Guralnick 1999, s. 477.
  89. ↑ Designing for the King – Elvis Presley’s Style Graceland.com. 30.6.2016. (englanniksi)
  90. ↑ Guralnick 1999, s. 414–416, 455–456.
  91. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 246–247.
  92. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 254.
  93. ↑ Guralnick 1999, s. 392–394.
  94. ↑ 1970 Concert Database elvisconcerts.com. Viitattu 21.10.2017. (englanniksi)
  95. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 249.
  96. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 249–250.
  97. ↑ Guralnick 1999, s. 467
  98. ↑ a b c 1970 – 1973 Graceland.com. Viitattu 4.2.2017. (englanniksi)
  99. ↑ a b Heatley 2011, s. 171.
  100. ↑ a b c d e Singles elvis.com. Viitattu 22.2.2017. (englanniksi)
  101. ↑ Promised Land – Elvis Presley Awards AllMusic.com. (englanniksi)
  102. ↑ Today – Elvis Presley Awards AllMusic.com. (englanniksi)
  103. ↑ Guralnick 1999, s. 615–617.
  104. ↑ December 31 1975 Pontiac MI. (englanniksi)
  105. ↑ a b c d 1974 – 1977 Graceland.com. Viitattu 6.2.2017. (englanniksi)
  106. ↑ Elvis Presley: 20 Original Albums -boksin lehtisen tiedot.
  107. ↑ From Elvis Presley Boulevard, Memphis, Tennessee – Elvis Presley AllMusic.com. (englanniksi)
  108. ↑ Elvis Presley: 20 Original Albums -boksin lehtisen tiedot.
  109. ↑ Moody Blue – Elvis Presley AllMusic.com. (englanniksi)
  110. ↑ Guralnick 1999, s. 625, 643.
  111. ↑ http://www.elvisconcerts.com/concerts/Concert_expand.php?id=1140
  112. ↑ http://www.elvisconcerts.com/concerts/Concert_expand.php?id=1142
  113. ↑ Guralnick 1999, s. 670–671.
  114. ↑ Guralnick 1999, s. 672.
  115. ↑ The Indianapolis Star, 26.6.1977, Rita Rose, Elvis performs in true Presley style before 18,000. (englanniksi)
  116. ↑ Elvis EXCLUSIVE: Fan in LAST recorded footage before death could tell ’he was NOT well’ express.co.uk. (englanniksi)
  117. ↑ Heatley 2011, s. 174–175.
  118. ↑ The Death Of Elvis Presley : August 16, 1977 biography.elvis.com.au. Viitattu 4.2.2017. (englanniksi)
  119. ↑ The Music World’s King and Queen: Aretha Franklin Dies 41 Years to the Day After Elvis Presley people.com. (englanniksi)
  120. ↑ a b Pesonen, Mikko: Tappoiko henkilääkäri Elviksen? Tohtori Nick kiisti syytöksen loppuun asti yle.fi. 16.8.2017. Viitattu 16.8.2017.
  121. ↑ Steele, Jonathan: Royal funeral for king of rock The Guardian. 19.8.1977. Viitattu 29.7.2013. (englanniksi)
  122. ↑ Last Will And Testament Of Elvis A. Presley biography.elvis.com.au. Viitattu 6.2.2017.
  123. ↑ Guralnick 1999, s. 693–694
  124. ↑ Top 10 Celebrity Grave Sites: Elvis Presley Time.com. Arkistoitu 2.8.2013. Viitattu 29.7.2013. (englanniksi)
  125. ↑ Elvis Death: Thousands of Fans Head To Graceland Vigil Huffington Post. Viitattu 29.7.2013. (englanniksi)
  126. ↑ Suspicious minds: BBC reporter who was the first to see Elvis dead in his coffin admits he might be to blame for all the ’King is still alive stories’... because he suggested it! Daily Mail. (englanniksi)
  127. ↑ Elvis at Graceland Graceland.com. Arkistoitu 21.10.2016. Viitattu 4.2.2017. (englanniksi)
  128. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 31–32.
  129. ↑ Heatley 2011, s. 66–69.
  130. ↑ Solomon, Michael: Graceland West: The History Of Elvis’ Palm Springs Palace Forbes.com. 10.9.2014. (englanniksi)
  131. ↑ Hua, Karen: Elvis Presley’s Former Beverly Hills Estate Lists for $30 Million Forbes.com. 3.11.2016. (englanniksi)
  132. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 24–30.
  133. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 33–47.
  134. ↑ Heatley 2011, s. 69, 90–94, 127.
  135. ↑ Heatley 2011, s. 69.
  136. ↑ Maria Carter: Priscilla Presley Reveals Why She Had to Divorce Elvis Country Living. 18.11.2016. Viitattu 8.2.2017.
  137. ↑ Smith, Graham: There goes my everything: The Elvis divorce papers that handed Priscilla $100,000... plus his beloved Cadillac, Mercedes and Harley Davidson Daily Mail. 13.12.2011. Viitattu 8.2.2017. (englanniksi)
  138. ↑ Priscilla Presley Biography. Biography.com. (englanniksi)
  139. ↑ Elvis Presley Karate Elvispresleymusic.com.au
  140. ↑ Elvis Presley: Singer, Actor and Football Player Graceland.com. 25.9.2015. (englanniksi)
  141. ↑ Elvis Presley and Racquetball Graceland.com. 23.2.2017. (englanniksi)
  142. ↑ Guralnick 1999, s. 678, 680–681.
  143. ↑ Doll, Susan: Elvis Presley Biography: Elvis Presley’s Physical and Mental Decline How Stuff Works Entertainment. Viitattu 6.1.2017. (englanniksi)
  144. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 257.
  145. ↑ Elvis Presley’s Books Graceland.com. 3.9.2015. Arkistoitu 13.9.2017. Viitattu 13.9.2017. (englanniksi)
  146. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 180–187.
  147. ↑ Elvis Presley's Cars : Cadillacs : Stutz Blackhawk : BMW : Rolls Royce : Mercedes-Benz elvis.com.au. Viitattu 4.2.2017.
  148. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 188.
  149. ↑ ’The Lisa Marie’: Elvis Presley’s Convair 880 Jet Airplane elvis.com.au.
  150. ↑ Guralnick 1999, s. 596, 614.
  151. ↑ Photos: Elvis Presley’ JetStar Airplane elvis.com.au. (englanniksi)
  152. ↑ http://photos.elvispresleymusic.com.au/images/army/discharge_orders_214_form_large.jpg
  153. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 275–276.
  154. ↑ a b Lathan, S. Robert: Celebrities and substance abuse 2009. Baylor University. Medical Center. Viitattu 6.1.2017. (englanniksi)
  155. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 275.
  156. ↑ DNA analysis reveals genetic heart defect that could have killed Elvis Daily Mail 25.3.2014. (englanniksi)
  157. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 50.
  158. ↑ Guralnick 1999, s. 539–542
  159. ↑ Guralnick 1999, s. 585–586
  160. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 12.
  161. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 275–279.
  162. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 280.
  163. ↑ Guralnick 1999, s. 686.
  164. ↑ https://www.ndtv.com/entertainment/elvis-presley-had-genetic-heart-condition-dna-analysis-shows-638225
  165. ↑ https://www.duodecimlehti.fi/duo99770
  166. ↑ https://www.dailymail.co.uk/news/article-11630557/Is-inbreeding-responsible-heart-attacks-Elviss-family-grandparents-cousins.html
  167. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 50–150.
  168. ↑ a b Beaulieu Presley 1985, s. 49.
  169. ↑ Beaulieu Presley 1985, s. 49–50.
  170. ↑ Elviksen kuolemasta tänään 40 vuotta - tytär tienaa yhä 5 miljoonaa vuodessa! (3,8 miljardia euroa=4,5 miljardia dollaria) seiska.fi. Viitattu 16.8.2017.
  171. ↑ Naakka, Irene: Michael Jackson tienaa huimia summia edelleen Iltalehti. Viitattu 3.7.2011.
  172. ↑ Elo, Emil: Forbes listasi parhaiten tienaavat kuolleet julkkikset Kauppalehti. Viitattu 27.10.2015.
  173. ↑ Presley Charitable Foundation Presley Charitable Foundation. Viitattu 11.4.2014. (englanniksi)
  174. ↑ a b 200 Cadillacs Elvisnews.com. 15.12.2003. Arkistoitu 20.10.2017. Viitattu 20.10.2017. (englanniksi)
  175. ↑ Elviksen henkivartija saapuu Suomeen: Tapasi kuninkaan juuri ennen kuolemaa Iltalehti. 7.1.2014. Viitattu 11.4.2014.
  176. ↑ Elviksen henkivartija kantoi kymmenentuhannen rahasäkkiä: ”Hän osti tuntemattomalle Cadillacin” Helsingin Sanomat. 6.5.2014.
  177. ↑ a b c d Marsh, Dave: Elvis Presley Encyclopædia Britannica. Viitattu 9.1.2017. (englanniksi)
  178. ↑ Elvis Presley The Collection -boksin lehtisen tiedot.
  179. ↑ Farley, Christopher John: Elvis Rocks. But He’s Not the First Time. 6.7.2004. Viitattu 5.2.2017. (englanniksi)
  180. ↑ Guinness World Records: Most No.1 Hit Singles by a Solo Artist guinnessworldrecords.com. Viitattu 4.2.2017.
  181. ↑ a b c d Quick facts about Elvis Presley Graceland.com. Viitattu 4.2.2017. (englanniksi)
  182. ↑ a b c Official Charts: Elvis Presley Official Charts officialcharts.com. Viitattu 16.8.2017.
  183. ↑ a b Guinness World Records: Elvis Presley takes Madonna’s world record for Most UK No.1 albums by a solo artist guinnessworldrecords.com. Viitattu 4.2.2017.
  184. ↑ Post 1977 Graceland.com. Arkistoitu 3.6.2016. Viitattu 4.2.2017.
  185. ↑ mtv: Elvis Suomen listaykköseksi mtv.fi. 26.08.2003. Viitattu 4.2.2017.
  186. ↑ mtv: Elvis ykköseksi koko Euroopassa mtv.fi. 26.08.2003. Viitattu 4.2.2017.
  187. ↑ a b Elvis Presley Classical Albums Billboard.com. Viitattu 21.10.2017.
  188. ↑ Elvis Presleyn kuolemasta 35 vuotta 16.08.2012. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 19.8.2012. Viitattu 25.8.2012.
  189. ↑ Guinness World Records: Best-selling solo artist guinnessworldrecords.com. Viitattu 4.2.2017. (englanniksi)
  190. ↑ What Are the Top-Selling Christmas Albums of All Time? 25.11.2016. Billboard. Viitattu 31.8.2017. (englanniksi)
  191. ↑ 1954-61 Concert Database elvisconcerts.com. Arkistoitu 7.2.2017. Viitattu 6.2.2017. (englanniksi)
  192. ↑ 1969-77 Concert Database elvisconcerts.com. Viitattu 6.2.2017. (englanniksi)
  193. ↑ http://www.walkoffame.com/elvis-presley
  194. ↑ Guralnick 1999, s. 450–453.
  195. ↑ GOLD & PLATINUM riaa.com. Viitattu 17.3.2018.
  196. ↑ Siltanen, Vesa: Donald Trump myönsi Elvis Presleylle Yhdysvaltain korkeimman siviilikunniamerkin soundi.fi. 13.11.2018. Viitattu 30.9.2019.
  197. ↑ Elvis Presley tops list of digitally streamed artists. USA Today 3.10.2013. (englanniksi)
  198. ↑ Beech, Mark: Elvis Presley Racks Up 2.8 Billion YouTube Hits To Eclipse Kanye West, Lana Del Rey forbes.com. 15.8.2017. Viitattu 16.8.2017. (englanniksi)
  199. ↑ Helin, Satu: Kymmenet tuhannet muistavat 40 vuotta sitten kuollutta Elvistä – kynttiläkulkueen maksullisuus suututtaa Yle uutiset. 15.8.2017. Viitattu 16.8.2017.
  200. ↑ Music Elvis Presley Official Site. Viitattu 2.10.2024. (englanti)
  201. ↑ Heatley 2011, s. 183–185.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Nyman, Jake: ”Elvis Presley”, Rocktieto. Osa 3 N–Z, s. 83–96. Pirkkala: Fanzine Oy, 1982. ISBN 951-99372-4-2
  • Connolly, Ray: Elvis Presley. Legendan elämä 1935–1977. Suomentanut Jere Saarainen. Minerva, 2017. ISBN 978-952-312-530-8
  • Antero Laiho & Timo Toivonen: "Just wanna go to a movie show : Elvis Presleyn 50-luvun elokuvat ja niiden vastaanotto Suomessa", teoksessa: Elokuvahistorian lukukirja. Sivut 83–88. Turun yliopisto 1993 ISBN 951-880-913-5

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityishenkilöiden ylläpitämiä sivuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elvis_Presley&oldid=22743338”