Friedrich von Hayek
Friedrich von Hayek | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 8. toukokuuta 1899 Wien |
Kuollut | 23. maaliskuuta 1992 (92 vuotta) Freiburg |
Koulutus ja ura | |
Tutkinnot | Wienin yliopisto |
Väitöstyön ohjaaja | Ludwig von Mises ja Friedrich von Wieser |
Instituutti | London School of Economics, Chicagon yliopisto, Freiburgin yliopisto |
Oppilaat | Marjorie Grice-Hutchinson |
Tutkimusalue | taloustiede |
Palkinnot | Nobelin taloustieteen palkinto (1974) |
Nimikirjoitus |
|
Friedrich August von Hayek (8. toukokuuta 1899 Wien, Itävalta-Unkari – 23. maaliskuuta 1992 Freiburg) oli itävaltalais-brittiläinen taloustieteilijä, joka sai Nobelin taloustieteen palkinnon vuonna 1974. Itävaltalaista koulukuntaa edustaneen Hayekin ajattelussa keskeistä oli markkinatalouden omaehtoisen toimivuuden korostaminen ja sosialismin ja suunnitelmatalouden vastustaminen. Hayek kannatti valtiollisista valuutoista luopumista ja niiden korvaamista yksityisillä valuutoilla[1].
Hayekiä pidetään eräänä 1900-luvun merkittävimmistä klassisen liberalismin puolestapuhujista, ja hän käytti itsestään nimitystä liberaali.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Friedrich August von Hayek syntyi Wienissä August von Hayekin ja Felicitas Hayekin (os Von Jurašek) perheelle. Hänen molemmilla vanhemmillaan oli tšekinkieliset sukunimet ja tšekkiläiset sukutausta.[2][3] Sukunimi Hayek on saksankielinen kirjoitusasu tšekkiläisestä sukunimestä Hájek. Hayek jäljitti isän tšekkiläisen esi-isänsä esi-isään, jonka sukunimi oli "Hagek", joka tuli Prahasta 1500-luvulla.
Vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan alettua Hayek valehteli ikänsä liittyäkseen Itävalta-Unkarin armeijaan. Sodan jälkeen hän lähti akateemiselle uralle Wienin yliopistossa.
Hayek väitteli vuonna 1921 oikeustieteen tohtoriksi. Vielä tuolloin hän oli sosialisti, mutta hänestä tuli liberaali, kun hän luki Ludvig von Misesin kirjat Sosialismi ja Liberalismi ja osallistui tämän yksityisluennoille Fritz Machlupin ja muutaman muun opiskelijan kanssa. Hayek jatkoi opiskelemalla valtio-oppia, josta hän väitteli tohtoriksi vuonna 1923. Edellä mainittujen alojen lisäksi hän oli kiinnostunut myös psykologiasta ja kansantaloustieteestä.
Vuosina 1923–1924 Hayek työskenteli tutkimusapulaisena New Yorkin yliopistossa, josta hän siirtyi lainopillisten- ja talousasioiden asiantuntijaksi Itävallan hallituksen palvelukseen viimeistelemään ensimmäisen maailmansodan päättäneen sopimuksen yksityiskohtia. Hayekista tuli vielä itävaltalaisen taloustutkimuslaitoksen johtaja.
Hayek päätyi Britanniaan London School of Economicsin palvelukseen, jossa hänestä tuli sosiaalidemokraattisen taloustieteen isänä pidetyn John Maynard Keynesin elinikäinen ystävä. Lontoossa Hayekilla oli merkittävä maine yhtenä johtavista taloustieteilijöistä, mutta hänen näkemyksiensä ja keynesiläisyyden kannattajien välillä vallitsi pysyvä erimielisyys. Hayek oli myöhemmin haluton palaamaan Natsi-Saksaan liitettyyn Itävaltaan, joten hän jäi Lontooseen ja hänestä tuli Britannian kansalainen vuonna 1938.
Vuonna 1944 Hayek julkaisi pääteoksensa, kaikenlaista kollektivismia vastustavan kirjan Tie orjuuteen. John Maynard Keynes sanoi seuraavasti: ”Mielestäni tämä on suuri teos... Olen havainnut olevani moraalisesti ja filosofisesti samaa mieltä käytännössä kaikesta mitä siinä sanotaan; enkä ainoastaan samaa mieltä ylipäänsä vaan todella täysin samaa mieltä.”
Vuonna 1950 Hayek siirtyi Britanniasta Chicagon yliopistoon, jonka taloustieteiden professorikunnassa oli jo entuudestaan nousevia nimiä kuten Milton Friedman, ja muita Euroopasta paenneita juutalaisia kuten Oskar Morgenstern. Hayek itse keskittyi Chicagossa kuitenkin pääosin psykologiaan ja poliittiseen filosofiaan. Hayek siis yhdisti toisiinsa taloustieteen, politiikan ja psykologian. Vuonna 1962 hän siirtyi professoriksi Saksaan Freiburgin yliopistoon, josta hän jäi eläkkeelle 1968. Hayek sai ruotsalaisen Gunnar Myrdalin kanssa 1974 Nobelin taloustieteen palkinnon uraauurtavasta työstä rahateorian ja taloudellisten vaihteluiden alalla sekä taloudellisten, yhteiskunnallisten ja institutionaalisten ilmiöiden analyysista. George H. W. Bush palkitsi hänet vuonna 1991 vielä Yhdysvaltain presidentin vapaudenmitalilla.
Hayek kuoli 92-vuotiaana Freiburgissa 1992.
Ajattelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sekä kirjassaan Tie orjuuteen että myöhemmissä teoksissaan Hayek kirjoitti sosialismilla olevan vahva taipumus totalitarismiin keskussuunnittelun syrjäyttäessä yksilöiden edut taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Hayek esitti, että keskeisissä suunnitelmatalouksissa yksittäiset ihmiset tai pienet ryhmät päättävät resurssien allokoinnista, mikä johtaa niin sanottuun voimavarojen laskemisongelmaan. Tämä vallan keskittyminen johtaa Hayekin mukaan väärinkäytöksiin ja fasismiin. Kirjassaan The Use of Knowledge in Society hän kirjoitti siitä, kuinka hintajärjestelmä jakaa ja yhdistää paikallisen ja henkilökohtaisen tiedon erilaistenkin halujen vallitessa yhteisöissä itsejärjestäytymisen myötä. Hayek kehitti käsitteen katallaktiikka kuvaamaan ”vapaaehtoisen yhteistyön hajautunutta järjestelmää”: teoksessaan "The Fatal Conceit" Hayek kuvaa katallaktiikkaa menetelmänä hankkia omaisuutta. Hän myös sanoi markkinatalouden olevan ainoa järjestelmä, jossa ihmiset, joilla on hyvin erilaiset tavoitteet, voivat elää rauhanomaisesti rinnakkain. Hayek kuitenkin hyökkäsi erityisesti viimeisessä teoksessaan "The Fatal Conceit" voimakkaasti kansallisia älymystöjä vastaan, ja hänen esittämänsä ajatus hajautuneesta järjestelmästä käsittää vastaavan yhdyskunnallisen hierarkian, jollainen sisältyy myös Oskar Morgensternin ajatteluun: Hayek esittää muun muassa teoksessaan "The Fatal Conceit" ettei hän hyväksy sanan yhteiskunta käyttämistä. Hayek esittelee teoksessa myös xenos-sanan, jolla hän tarkoittaa henkilöä, jonka tarpeita työläiset täyttävät tätä tuntematta.
Hayek näki hintajärjestelmän ei niinkään suunniteltuna tai keksittynä, vaan pikemminkin pitkällä aikavälillä kehittyneenä. Toisaalta Hayek vaatii teoksessaan "The Fatal Conceit" moraalin uudelleensuunnittelua: Hayekin mukaan markkinat tulee ajatella mittapuuna, jolla yksilön kelpoisuus mitataan. Tämä seikka ja Oskar Morgensternin kanssa jaettu käsitys yhdyskunnallisesta hierarkiasta ja talouden ohjaamisesta nostaa Hayekin tietyn suunnitelmatalouden puolestapuhujien joukkoon.
Hayek, liberalismi ja konservatismi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hayekin työt saivat 1980- ja 1990-luvuilla paljon huomiota Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa valtaan nousseiden ja taloudellisesti vapaamielisten oikeistohallintojen myötä. Hayek vaikutti merkittävästi esimerkiksi Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin ajatuksiin, vaikka kummankaan hallitus ei harjoittanutkaan puhtaasti Hayekin edustaman liberalismin mukaista politiikkaa vaan pikemminkin konservatismin. Thatcherin ensimmäisenä teollisuusministerinä (1979–81) oli Keith Joseph, hayekilaisen Centre for Policy Studies -tutkimuslaitoksen johtaja. Vastaavasti David Stockman, Ronald Reaganin hallinnon vaikutusvaltaisin talousvirkamies 1981–85, ilmoittautui hayekilaiseksi.[4]
Kirjoituksessaan Miksi en ole konservatiivi (Arkistoitu – Internet Archive),[5] hän sanoi konservatismin olevan käytännössä suunnatonta, autoritaarista sekä kyvytöntä moniarvoisuuteen ja ymmärtämään erilaisia ihmisiä sekä muutoksen vastustamista, kun taas liberalismi kannattaa markkinataloutta, koska se pyrkii positiivisiin tavoitteisiin, ihmisen vapauteen. Toisin kuin konservatiivit, Hayek vastusti etuoikeuksia ja vakiintuneita arvojärjestyksiä, yliluonnollisiin voimiin vetoamista ja julkisen vallan kasvua, vaikka oli itsekin aatelisperheen lapsi.
Hayek kutsui itseään liberaaliksi (liberal, old whig), koska hän edusti alkuperäistä eli klassista liberalismia. Anglosaksisessa maailmassa liberal oli 1900-luvulla alkanut useimmiten tarkoittaa vasemmistolaista ja tilalle oli tullut termi libertaristi, mitä Hayek piti vastenmielisenä terminä, vaikka itse aate oli lähes sama[6].
Hayekia pidetään von Misesin ja Friedmanin ohella 1900-luvun merkittävimpänä libertarismin edustajana. Myös von Mises ja Friedman käyttivät itsestään nimitystä "liberaali". Monet libertaristit laskevat joukkoon neljänneksi filosofi Robert Nozickin.
Kritiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eurooppalainen liberalismi -kirjan kirjoittajan Kari Saastamoisen mukaan Friedrich Hayekin ajattelussa ei ollut mitään välimuotoa sääntelemättömän markkinatalouden ja sosialismin välillä. Kaikki sosialismille tehtävät myönnytykset olivat Hayekille luisumista kohti totalitarismia: hyvinvointivaltio oli Hayekille yksilönvapauden rajoittaja, johon sisältyi totalitarismin siemen. Hayek (ja Milton Friedman) kirjoittivat tekstinsä Kylmän sodan varjossa, taustalla kuvitelma kapitalismin ja sosialismin välisen taistelun pitkäaikaisesta jatkumisesta.[7].
Saastamoinen uskaltaa jopa sanoa, että Friedrich Hayek ja Milton Friedman irrottavat Adam Smithin näkymätön käsi-vertauskuvan asiayhteydestään – Adam Smith tutki 1700-luvulla syntynyttä markkinayhteiskuntaa, ei modernin tietoyhteiskunnan taloudellisia järjestelmiä, eikä puhunut globaaleista markkinoista vaan kansallisvaltion taloudesta. Adam Smithin viitekehys oli oman aikansa ongelmat: yhteiskunnan luokkaluonne ja sen aiheuttamat ristiriidat. Pyrkiessään eroon merkantilistisesta järjestelmästä ei Smithin päämääränä ollut valtion toimien jyrkkä rajoittaminen vaan sen tehtävien modernisointi lisäämällä mm. koulutusta ihmisarvoisen elämän aikaansaamiseksi.[7]. Hayekin ystävä Milton Friedman ja hänen vaimonsa Rose ("Free to Choose") taas näkevät myös koulutuksen yksilön asiana ja vastustavat yksilön sieluun puuttumista julkisen sektorin tarjoaman koulutuksen avulla, vedoten utilitarismiin.
Libertaari taloustieteilijä Hans-Hermann Hoppe kritisoi artikkelissaan,[8] että Hayek on todellisuudessa maltillinen sosialidemokraatti. Niin myötämielisesti Hayek Hoppen mukaan suhtautuu valtioon. Hayek kannattaa Hoppen mukaan aktiivista valtiota mm. tilanteissa missä markkinat eivät kykene jotain tuottamaan – esimerkkinä epidemioiden estäminen ja teatterien tai luonnonsuojelualueitten ylläpito.
Hayekia myötäilevä oikeustieteen professori Todd J. Zywickin mukaan on totta, että Hayek ei kannata ehdotonta voluntarismia, vaan hyväksyy valtion harjoittaman pakottamisen mutta vain silloin kun pakottamisella kyetään estämään vielä suurempi vapauden riisto. Zywicki osoittaa artikkelissaan[9], että Hayek ajattelee, että lait, säännöt ja perinteet ovat syntyneet paljolti samaan tapaan spontaanisti kuin hinnat. Yhtä mieletöntä kuin on väittää, että maanviljelijän vapaus vähenee siitä että hän ei saa viljasta enempää kuin markkinoiden määräämän hinnan, on Hayekin mukaan väittää että maanviljelijän vapaus siitä vähenee että hän joutuu noudattamaan lakeja. Oleellista on, että lait on ennalta ilmoitettuja eikä niitä tulkita mielivaltaisesti.
Lait eivät Hayekin mielestä ole syntyneet rationaalisen konstruktion kautta vaan spontaanisti evoluution lainalaisuuksia noudattaen. Ainoa ero hinnan muodostukseen on se, että lait ovat syntyneet ryhmävalinnan eikä yksilövalinnan (markkinoiden) kautta. Filosofit Sami Syrjämäki ja Petri Räsänen kirjoittavat Hayekin vapauskäsityksestä[10]:
"Friedrick Hayek ajattelee negatiivisen vapauskäsitteen mukaisesti, että kaikki – tietyn minimirajan ylittävä – yksilön vapauden rajoittaminen sisältää totalitarismin siemenen ja on tästä syystä tuomittavaa. Yhteiskunnassa on oltava tiettyjä lakeja ja sääntöjä, mutta nämä säännöt eivät saa sisältää mitään ajatusta ’hyvästä elämästä’ tai ihmisten ja yhteiskunnan päämäärästä. Yhteiskunnallisesti hyväksyttävät säännöt ovat Hayekin mukaan kehittyneet evolutiivisen (ns. spontaanin) prosessin kautta ilmentäen niitä käytäntöjä, jotka parhaiten ovat auttaneet ihmislajia selviytymään. Omistusoikeus, rehellisyys ja perhe ovat Hayekin mukaan tärkeimpiä niistä evolutiivisesti hyödyllisistä instituutioista, joiden avulla inhimillinen toiminta ja yhteiselämä ovat saavuttaneet nykyiset mittasuhteensa. Lakeihin kirjatut säännöt puolestaan ilmentävät näitä yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyjä sääntöjä."
Suomennetut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hayek, Friedrich von: Tie orjuuteen. ((The road to serfdom, 1944.) Suomentanut ja jälkisanat laatinut Jyrki Iivonen) Helsinki: Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-617-3
- Hayek, Friedrich von: Kohtalokas ylimieli. ((The fatal conceit: The errors of socialism, 1988.) Toimittanut William Warren Bartley. Suomentaneet Joose ja Matti Norri) Helsinki: Art House, 1998. ISBN 951-884-125-X
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hayek, von Friedrich. The Denationalization of Money. 1976.
- ↑ Alan Ebenstein: Friedrich Hayek: A Biography, s. 12. Määritä julkaisija!
- ↑ F.A. Hayek's genealogy. Duke University, Center for the History of Political Economy (CHOPE), 2021, CHOPE Working Paper. vsk, nro 2021–06. Durham, NC. doi:10.2139/ssrn.3844091 Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 21 September 2024.
- ↑ Kenneth R. Hoover, Economics as Ideology: Keynes, Laski, Hayek, and the Creation of Contemporary Politics (2003) s. 213
- ↑ Hayek, F. A.: In the constitution of liberty. (kirjoitus ”Why I Am Not a Conservative”) Chicago: University of Chicago Press, 1960. (englanniksi)
- ↑ E. H. H. Green, Ideologies of Conservatism. Conservative Political Ideas in the Twentieth Century (Oxford: Oxford University Press, 2004), s. 259.
- ↑ a b Eurooppalaisen liberalismin puolustus Tieteessä tapahtuu -lehden sivusto. 1999. Arkistoitu 17.5.2014. Viitattu 11.3.2010.
- ↑ Hans-Hermann Hoppe: Why Mises (and not Hayek) Mises.org -sivusto. 2011.
- ↑ Todd J. Zywicki: Reconciling Group Selection and Methodological Individualism papers.ssrn.com. 2004.
- ↑ Sami Syrjämäki: Poliittinen vapaus filosofia.fi. 2011. Arkistoitu 23.2.2012. Viitattu 24.10.2011.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Biography of Friedrich August Hayek. (englanniksi)
- Biography of Friedrich August Hayek. Ludwig von Mises -instituutti (englanniksi)
- The Friedrich Hayek Scholars' Page (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
- Hayek ODP:n hakemistossa (Arkistoitu – Internet Archive).
- Rami Leskinen: Hayekin spontaanisti järjestäytynyt yhteiskunta (Arkistoitu – Internet Archive). Näköpiiri nro 4 (2002)
- Jussi Syrjälä: Kuinka selvitä markkinavoimien orjuudesta? Yliopisto-lehti 10/1996.
- Pekka Kosonen: Vapauden kaiho. Niin & näin 2/1996.