Autoritarismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”autoritaarinen” ohjaa tänne. Se voi viitata myös autoritaariseen persoonallisuuteen.

Autoritarismi on hallintotapa, joka perustuu auktoriteetin vallalle. Siinä hallitsee yksittäinen johtaja tai eliittiryhmä, ja siihen kuuluu rajoitettu poliittinen moniarvoisuus, keskitetty poliittinen hallinto, suvaitsemattomuus oppositiota kohtaan, olemattomat tai vilpilliset vaalit, sekä ihmisoikeusrikkomukset.[1] Autoritarismi samastetaan yleisesti diktatuuriin.[2] Autoritarismi on monelta osin epädemokraattista, mutta joidenkin maiden hallinnossa on sekä demokratian että autoritarismin piirteitä. Autoritarismin äärimmäinen muoto on totalitarismi.

Autoritarismin määritelmiä on useita, eikä autoritaariselle hallinnolle ole vain yhtä ja ainoaa mallia.[3]

Politiikan tutkija Juan Linz määritteli autoritaarisuuden vuonna 1964 seuraavilla neljällä ominaisuudella:[4]

  1. Rajoitettu poliittinen moniarvoisuus toteutetaan rajoittamalla lainsäädäntöä, poliittisia puolueita ja eturyhmiä.
  2. Poliittinen legitiimiys perustuu tunteisiin vetoamiseen, ja järjestelmän tunnistaminen välttämättömäksi pahaksi torjumaan ”helposti tunnistettavia yhteiskunnallisia ongelmia, kuten alikehittyneisyyttä ja kapinallisuutta”.
  3. Poliittisen aktiivisuuden minimointi ja hallinnon toimien vastaisen toiminnan tukahduttaminen.
  4. Epäselvästi määritelty toimeenpanovalta, joka on usein epämääräinen ja muuttuva, mikä lisää toimeenpanovallan valtaa.

Autoritaarista maata johtaa yksi hallitseva johtaja, tai eliitti, joka kilpailee keskenään vallasta. Hallinto on keskitettyä, ja sen toiminnalle on asetettu vain vähän rajoja. Poliittiset instituutit ja prosessit ovat heikkoja tai huonosti määriteltyjä. Oppositiota tukahdutetaan ja joskus vainotaan väkivaltaisesti. Vaaleja ei aina järjestetä, ja jos järjestetään, niihin liittyy usein vilppiä, manipulaatiota ja väkivaltaa. Kansalaisten mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa ovat heikot, ja niitä pyritään rajoittamaan.[3]

Autoritaarinen hallinto nojaa usein neljään kontrollikeinoon: armeijaan, pakottamiseen, tukijoiden palkitsemiseen sekä mediaan.[5] Autoritaarisen valtion lainsäädäntö on epämääräistä ja ristiriitaista. Oikeuslaitos on epäitsenäinen, aliresursoitu, epäammattimainen ja tehoton. Tiettyjä oikeustapauksia käsitellään usein sotilastuomioistuimissa tai muissa erityisissä tuomioistuimissa. Yksilönoikeuksia ja yksilönvapautta ei välttämättä suojella. Yksityisiltä organisaatioilta vaaditaan usein lisenssit. Heikossa asemassa olevia vähemmistöjä, naisia, ulkomaalaisia ja vankeja saatetaan kohdella huonosti.[3] Talous on usein taantunut, sillä omistusoikeuksia ei pystytä suojelemaan, ja usein myös hallitsija ottaa oman osuutensa valtionkassasta.[3] Korruption eri muodot ovat yleisiä.[6] Mediaa rajoitetaan ja kontrolloidaan, ja se saa julkaista vain virallisesti hyväksyttyjä mielipiteitä.[3]

Autoritaarisen hallinnon legitimiteetti on riippuvainen sen suorituskyvystä. Haasteiden tullen hallinto usein tiukentaa otettaan, jolloin sen on usein vaikea tyydyttää kansan tarpeita. Tämä voi viedä legitimiteetin ja kaataa autoritaarisen hallinnon.[7]

Autoritaariset hallinnot voidaan jakaa viiteen muotoon:[8]

  1. Absoluuttista monarkiaa johtaa monarkki, jonka tukena on kuningasperhe.
  2. Persoonallisessa hallinnossa hallitusta ja mediaa johtaa presidentti.
  3. Yksipuoluejärjestelmää johtaa puolue ja sen puheenjohtaja.
  4. Sotilashallintoa johtavat sotilaat, usein sotilasjuntta.
  5. Teokratiaa johtavat uskonnolliset johtajat.

Autoritarismin äärimmäinen muoto on totalitarismi.[9] Totalitarismi pyrkii ihmiselämän kaikkien osa-alueiden täydelliseen hallintaan ja alistamiseen.[10] Autoritarismi eroaa totalitarismista ensisijaisesti siinä, että autoritarismissa on totalitarismista poiketen myös sellaisia yhteiskunnallisia ja taloudellisia instituutioita, jotka eivät ole hallituksen valvonnassa.[11]

Jotkin maat ovat demokratian ja autoritarismin sekamuotoja. Niissä instituutit, prosessit, lait ja politiikat on kuitenkin manipuloitu niin, että hallitsijat ja eliitti säilyttäisivät valtansa. Tällaisissa maissa järjestetään vaaleja, mutta vaalit eivät useinkaan ole reilut ja vapaat.[12]

Valtioiden autoritaarisuutta mitataan muun muassa Economist Intelligence Unitin demokratiaindeksillä. Se perustuu 60 kohtaan, joilla arvioidaan valtioiden vaalijärjestelmää, pluralismia, hallinnon toimivuutta, poliittista osallistumista, poliittista kulttuuria ja kansalaisvapauksia.[13]

Kartassa maailman valtiot jatkumolla demokraattinen–autoritaarinen vuoden 2022 demokratiaindeksin mukaan:

Täysin demokraattinen
  9.01–10.00
  8.01–9.00
Puutteellinen demokratia
  7.01–8.00
  6.01–7.00
Sekamuoto
  5.01–6.00
  4.01–5.00
Autoritaarinen hallinto
  3.01–4.00
  2.01–3.00
  1.01–2.00
  0.00–1.00
Lähde: Democracy Index 2022 / Economist Intelligence Unit[14]


Economist Intelligence Unitin mukaan vuonna 2022 maailman autoritaarisimmat maat olivat Afganistan, Myanmar, Pohjois-Korea, Keski-Afrikan tasavalta, Syyria, Kongon demokraattinen tasavalta, Turkmenistan, Laos, Tšad ja Päiväntasaajan Guinea. Autoritaarisiksi maiksi määriteltiin myös esimerkiksi Valko-Venäjä, Venäjä, Kiina, Vietnam, Iran, Saudi-Arabia, Egypti, Kuuba ja Venezuela.[15] Maailman väestöstä autoritaarisen hallinnon alla eli 36,9%. Täysin demokraattisessa hallinnossa eli 8,0%, puutteellisessa demokratiassa 37,3% ja sekamuotoisen hallinnon alla 17,9%.[15]

Vuoden 2020 tilastossa autoritaaristen valtioiden määrä oli noussut edellisvuoden 54:stä 57:ään, mutta demokratiaa ja autoritaarisuutta yhdistelevien valtioiden määrä laskenut kahdella 35:een. Useimpien maiden pistemäärä oli laskenut, koska koronaviruspandemian varjolla monet valtiot olivat heikentäneet sananvapautta ja kansalaisvapauksia rauhanajalle ennennäkemättömin tavoin.[13]

  • Hague, Rod & Harrop, Martin & McCormick, John: Comparative Government and Politics. Red Globe Press, 2019. ISBN 978-1-352-00504-2
  1. Hague et al. 2019, s. 91–92.
  2. Sundström, Leif: Rajaton valta: modernin ajan diktaattorit Hitleristä Kim Jong-uniin, s. 18. Tammi, 2021. ISBN 978-952-04-2669-9
  3. a b c d e Hague et al. 2019, s. 90.
  4. Kasper, Gretchen: Fragile Democracies, s. 40–50. University of Pittsburgh Press, 1995. ISBN 0-8229-5540-7 (englanniksi)
  5. Hague et al. 2019, s. 93–94.
  6. Hague et al. 2019, s. 102.
  7. Theodore M. Vesta, Ethiopia: A Post-Cold War African State. Greenwood, 1999, sivu 17. Google books id=XWXtXOl56KkC&c
  8. Hague et al. 2019, s. 94.
  9. Hague et al. 2019, s. 103.
  10. Politiikasta lehti: Kysy politiikasta: Mikä on autoritaarisen ja totalitaarisen järjestelmän ero? Politiikasta. 21.1.2021. Viitattu 4.1.2022.
  11. Paul C. Sondrol: Totalitarian and Authoritarian Dictators: A Comparison of Fidel Castro and Alfredo Stroessner. Journal of Latin American Studies, 1991-10, nro 3, s. 599–620. doi:10.1017/S0022216X00015868 ISSN 0022-216X Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  12. Hague et al. 2019, s. 91.
  13. a b Nicolas Rowe: EIU report: In 2020, democracy declined worldwide amid pandemic Democracy Without Borders. 10.2.2021. Viitattu 20.7.2021.
  14. Democracy Index 2022 Economist Intelligence Unit. Viitattu 3.8.2023. (englanti)
  15. a b https://pages.eiu.com/rs/753-RIQ-438/images/DI-final-version-report.pdf

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]