Myöhemmän taiteilijan kuvitelma Erik IV Plovpenningin ulkonäöstä
Eerik IV Plovpenning (1216–1250) oli Tanskan kuningas vuodesta 1241 kuolemaansa saakka. Hän oli edeltäjänsä Valdemar II Sejrin vanhin poika.[1][2]
Eerik IV sai liikanimen Plovpenning, aurapenni, määräämästään kiinteistöverosta.[1] Hän yritti määritellä maaomaisuuden määrää laskemalla viljelijöiden aurat ja asettamalla näille aurakohtaisen veron ajatellen, että isolla tilalla tarvitaan enemmän auroja. Hän joutui kohtaaman useita talonpoikaiskapinoita.
Eerik ei jatkanut isänsä Valdemarin toimivaa yhteistyötä kirkon kanssa, ja sekä Roskilden piispa Niels Stigsen Hvide että Lundin piispa Jacob Erlandsen vastustivat kuningas Eerikiä voimakkaasti. Lisäksi Eerikillä oli jatkuvia erimielisyyksiä veljiensä, erityisesti Abelin kanssa, joka oli Etelä-Jyllannin herttua. Noin vuodesta 1242 lähtien Eerik ja Abel olivat keskenään avoimessa sodassa. Veljesten välillä käytiin useita taisteluita, ja vähitellen Tanska ajautui täyteen anarkiaan. Sisällissodan tauottua kuningas Erik otti käyttöön epäsuositun kiinteistöveron, josta hän sai lisänimensä.[3][2]
Vuonna 1250 Eerikin ja Abelin välille syntyi jälleen riitaa. Eerik siepattiin ja vietiin veneellä Slienille (nyk. Schlei), jossa yksi Abelin miehistä, Lave Gudmundsøn, mestasi kuningas Eerikin. Eerikin ruumis upotettiin lahteen.[3] Ruumis nostettiin sittemmin ylös lahdesta, ja Eerikin toinen veli Kristoffer siirsi ruumiin Ringstediin.[2] Aikalaiset syyttivät Abel-veljeä surmatyöstä, mutta tämä vannoi olevansa syytön murhaan ja kruunattiin sen jälkeen Roskildessa kuninkaaksi[4].
