Hän oli edeltäjänsä Valdemar II Sejrin ja tämän toisen puolison, Portugalin infanta Berengárian eli Bengjerdin (1194–1221) vanhin poika. Berengaria oli kuningas Sancho I:n ja Dulce Aragonialaisen tytär. Hänellä oli yksi velipuoli, kolme sisarusta ja kaksi aviotonta velipuolta.[1][2]
Eerik IV sai liikanimen Plovpenning, aurapenni, määräämästään kiinteistöverosta.[1] Hän yritti määritellä maaomaisuuden määrää laskemalla viljelijöiden aurat ja asettamalla näille aurakohtaisen veron ajatellen, että isolla tilalla tarvitaan enemmän auroja. Hän joutui kohtaaman useita talonpoikaiskapinoita.
Eerik ei jatkanut isänsä Valdemarin toimivaa yhteistyötä kirkon kanssa, ja sekä Roskilden piispa Niels Stigsen Hvide että Lundin piispa Jacob Erlandsen vastustivat kuningas Eerikiä voimakkaasti. Lisäksi Eerikillä oli jatkuvia erimielisyyksiä veljiensä, erityisesti Abelin kanssa, joka oli Etelä-Jyllannin herttua. Noin vuodesta 1242 lähtien Eerik ja Abel olivat keskenään avoimessa sodassa. Veljesten välillä käytiin useita taisteluita, ja vähitellen Tanska ajautui täyteen anarkiaan. Sisällissodan tauottua kuningas Erik otti käyttöön epäsuositun kiinteistöveron, josta hän sai lisänimensä.[3][2]
Vuonna 1250 Eerikin ja Abelin välille syntyi jälleen riitaa. Eerik siepattiin ja vietiin veneellä Slienille (nyk. Schlei), jossa yksi Abelin miehistä, Lave Gudmundsøn, mestasi kuningas Eerikin. Eerikin ruumis upotettiin lahteen.[3] Ruumis nostettiin sittemmin ylös lahdesta, ja Eerikin toinen veli Kristoffer siirsi ruumiin Ringstediin.[2] Aikalaiset syyttivät Abel-veljeä surmatyöstä, mutta tämä vannoi olevansa syytön murhaan ja kruunattiin sen jälkeen Roskildessa kuninkaaksi[4].
Hän avioitui vuonna 1239 Jutta von Sachsenin (n. 1223–1267) kanssa, joka oli Saksin herttua Albrekt I:n ja Agnes Itävaltalaisen tytär.
Heille syntyi neljä tytärtä. Välttääkseen vuonna 1250 kuolleen kuningas Eerikin perinnön joutumisen vielä useampien naapuriruhtinaiden käsiin, kaksi jäljellä olevaa tytärtä, Agnes ja Jutta, oli lähetetty dominikaaniluostariin Roskildeen 1260-luvun puolivälissä. Huolimatta korkeista asemistaan luostarissa sisaret näyttävät olevan tyytymättömiä, minkä vuoksi he muuttivat Ruotsiin vuonna 1271.[5]
Jutta (1245–1284), lähetettiin ensin Roskilden luostariin, muutti 1271 sisarensa Sofian hoviin, sai aviottoman lapsen lankonsa kuningas Valmademar Birgerinpojan kanssa vuonna 1273[5]
Agnes (1249–1290), lähetettiin ensin Roskilden luostariin, muutti 1271 sisarensa Sofian hoviin
.svg){kind=small}
