Tasa-arvo

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Epätasa-arvo)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Olemme kaikki tasa-arvoisia”, seinämaalaus Madridissa.

Tasa-arvo tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan samanarvoisuutta ja varsinkin kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä[1]. Sanan toisena käyttötapana Kielitoimiston sanakirja antaa esimerkin "Valtakunnan eri osien tasa-arvoisuus", missä tasa-arvo tarkoittaa yhdenkaltaisuutta eikä arvojen samuutta. Suomen lainsäädännössä käytetään rinnakkain termejä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Tasa-arvo-termiä käytetään laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta.[2] Suomen perustuslaissa määriteltyä periaatetta, jonka mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella, kutsutaan puolestaan yhdenvertaisuusperiaatteeksi. Siitä säädetään erikseen yhdenvertaisuuslaissa.

Tasa-arvolla viitataan normaalisti yksilöiden tai ihmisryhmien tasapuoliseen kohteluun. Esimerkiksi tasa-arvoisella yhteiskunnalla viitataan usein sukupuolten, yhteiskuntaluokkien ja etnisten ryhmien keskinäisiin suhteisiin sekä vähemmistöjen asemaan.

Naisilla ja miehillä on tasa-arvoisessa yhteiskunnassa yhtä paljon oikeuksia ja velvollisuuksia, eivätkä eri ammattien ja yhteiskuntaluokkien väliset taloudellis-sosiaaliset erot ole kohtuuttoman suuria eikä niiden määräytymisperusteita koeta epäoikeudenmukaisiksi.

Mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa, että jokaisella yksilöllä on mahdollisuus kilpailla työelämässä esimerkiksi siten, etteivät hänen taloudelliset edellytyksensä estä häntä opiskelemasta kykyjensä mukaiseen ammattiin ja ettei hänen sukupuolensa, ikänsä tai kuuluminen johonkin vähemmistöön haittaa hänen urakehitystään.

Poliittisesti tasa-arvon vaatimus on tarkoittanut vaatimusta kansalaisten yhtäläisestä asemasta lain edessä (yhdenvertaisuusperiaate, tasa-arvo lain edessä) sekä kansanvaltaisesta hallinnosta. Tasa-arvo oli yksi Ranskan suuren vallankumouksen tunnuksista. (vapaus, veljeys ja tasa-arvo)[3] Nykyisin tasa-arvo eli yhdenvertaisuusperiaate on mainittu Yhdistyneiden kansakuntien (YK) Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa.[3]

Tosiasiallinen tasa-arvo on käsite, joka tuli Suomen lainsäädäntöön perustuslakiuudistuksen yhteydessä 1990-luvulla. Se sisältyi hallituksen esitykseen eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta. Käsitteen mukana lainsäädäntöön ilmestyi positiivisen erityiskohtelun käsite keinona edistää "tosiasiallista tasa-arvoa".[4]

Teollisuudessa työskentelevien naisten palkat olivat vuonna 1939 keskimäärin 44 prosenttia miesten palkkoja pienemmät. Ero ei rajoittunut aikapalkkaukseen, vaan naisille saatettiin maksaa myös jopa 60–70 prosenttia huonompaa urakkapalkkaa.[5]

Vasemmistoenemmistöinen hallitus yritti kaventaa sodan jälkeen sukupuolten välisiä palkkaeroja niin sanotun palkkasääntelylain avulla. Suomen Työnantajain Keskusliitto (STK) oli päätynyt kuitenkin sille kannalle, että naisten keskimääräinen palkka saisi nousta korkeintaan 70 prosenttiin miesten palkoista. Hallituksen asettama hinta- ja palkkaneuvoston kompromissipäätökseksi tuli lopulta, että naisten enimmäisohjepalkat säädetään keskimäärin 11–17 prosenttia miesten palkkoja pienemmiksi. Eduskunta hyväksyi tämän, vaikka pääministeri Paasikivi ja monet muut maalaisliittolaiset (nykyinen keskusta) sekä myös monet kokoomuslaiset ja sosialidemokraatit vastustivat naisten palkkojen nostamista. Se johti heidän mukaansa tekstiiliteollisuuden ja kaupan suuriin vaikeuksiin aiheuttaen tullen aiheuttamaan naisille työttömyyttä.[5]

SAK taas vaati samaa palkkaa samasta työstä, ja Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (nykyinen vasemmistoliitto) kansanedustajat ihmettelivät, miksei kyseistä periaatetta voitu vieläkään hyväksyä. Eräs STK:n johtajista ennusti, että palkkaeron kaventuminen johtaisi naispuolisten työntekijöiden korvaamiseen miehillä. SAK:n puheenjohtaja Erkki Härmä taas huomautti, etteivät miehet hoida muurauslaastin kannon kaltaisia raskaita rakennustöitä yhtään naisia paremmin.[5]

Keskimääräinen palkkaero jäi ammatti- ja työnantajaliittojen neuvottelemissa alakohtaisissa työehtosopimuksissa kuitenkin paljon ohjepalkkojen erotusta suuremmaksi. Miesten pienin tuntipalkka oli usein sama tai jopa suurempi kuin naisten suurin palkka. Selityksenä oli se, että miesvaltaisten alojen työntekijät luokiteltiin työehtosopimuksissa useimmiten kolmanteen ja neljänteen palkkaryhmään kun taas naisvaltaisten alojen työntekivät jäivät ensimmäiseen ja toiseen ryhmään. Palkkaviranomaisten hyväksymät tasokorotukset saattoivat myös kohdistua vain ylimpiin palkkaryhmiin, jotka olivat äärimmäisen miesvaltaisia. Miehet tekivät myös naisia useammin urakkatyötä, jota palkkarajoitus ei koskenut. Palkkasäätelylaki johti lopulta palkkaerojen vajaan kymmenen prosentin pysyvään supistumiseen.[5]

Vaatetusala oli ainoa, jossa neuvoteltiin yhteisymmärryksessä samat tuntipalkat sekä miehille että naisille. Viranomaiset kuitenkin velvoittivat alan työnantajat maksamaan miehille parempaa palkkaa kuin naisille, vaikka vaatturinliikkeiden nais- ja miestyöntekijät suorittivat täsmälleen samoja työtehtäviä.[5]

Tasa-arvo työpaikoilla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuoleen perustuva syrjintä on kielletty tasa-arvolaissa. Kiellettyä on sekä suoraan sukupuoleen perustuva että välillinen sukupuoliominaisuuksiin perustuva syrjintä. Syrjintää on:

  • naisten ja miesten asettaminen eri asemaan sukupuolen perusteella
  • eri asemaan asettaminen raskaudesta tai synnytyksestä johtuvasta syystä
  • eri asemaan asettaminen vanhemmuuden, perheenhuoltovelvollisuuden tai muun sukupuoleen liittyvän ominaisuuden perusteella
  • menettelyä, jonka vaikutuksesta henkilöt joutuvat tosiasiallisesti eri asemaan.

Kiellettyä syrjintää on raskauden tai muun sukupuoleen liittyvän ominaisuuden huomioon ottaminen:

  • tehtävään valittaessa
  • palkka- ynnä muita työehtoja sovellettaessa
  • töitä jaettaessa
  • työsuhdetta päätettäessä, osa-aikaistettaessa tai lomautettaessa.

Erikseen on kielletty syrjintä sillä perusteella, että työntekijä vetoaa tasa-arvolakiin perustuviin oikeuksiinsa.

Työnantajan tulee edistää tasa-arvoa muun muassa edistämällä naisten ja miesten hakeutumista ja sijoittumista eri tehtäviin ja edistämällä näiden yhtäläisiä mahdollisuuksia edetä uralla. Työnantajan on myös kehitettävä työoloja siten, että työt soveltuvat sekä miehille että naisille, sekä helpotettava työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista. Työnantajalla on velvollisuus mahdollisuuksien mukaan huolehtia siitä, että työntekijä ei joudu sukupuolisen häirinnän tai ahdistelun kohteeksi.

Tasa-arvosuunnitelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työnantajan on tehtävä suunnitelma tasa-arvon edistämiseksi (tasa-arvosuunnitelma), jos työnantajan palveluksessa on vähintään 30 työntekijää. Tasa-arvosuunnitelma voidaan myös sisällyttää henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan tai työsuojelun toimintaohjelmaan.

Jos työntekijä katsoo tulleensa syrjityksi sukupuolen perusteella, työnantajan on annettava selvitys toimenpiteen perusteista. Selvitys on annettava myös sukupuolisyrjinnästä väitteen esittävälle työnhakijalle. Palkkasyrjinnän selvittelyssä luottamusmiehillä on tasa-arvolain ja työehtosopimusten mukaan mahdollisuus saada tietoja palkkauksesta.

Tasa-arvoyksikkö (TASY)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tasa-arvoyksikkö TASY valmistelee ja kehittää hallituksen tasa-arvopolitiikkaa, tasa-arvolainsäädäntöä, edistää sukupuolten tasa-arvoa ja hoitaa EU:n kansainvälisiin tasa-arvoasioihin liittyviä tehtäviä. Yksikköä johtaa Tanja Auvinen.[6] TASY-yksikössä työskenteli maaliskuussa vuonna 2024 kaksitoista naista ja yksi mies.[7]

  1. Kielitoimiston sanakirja www.kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 8.12.2022.
  2. Tasa-arvolaki pähkinänkuoressa - Tasa-arvovaltuutettu www.tasa-arvo.fi. Viitattu 22.3.2018.
  3. a b ”Tasa-arvoisuus”, teoksessa Factum: Uusi tietosanakirja. 2, Dio–håv. Espoo: Weilin & Göös, 2003. ISBN 951-35-6641-2
  4. Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta. HE 309/1993 Finlex. 1993. Viitattu 28.4.2022.
  5. a b c d e TAPIO BERGHOLM: Suomen säädeltyjen työmarkkinasuhteiden synty: palkkapäätös 19.6.1945 2005. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 70 (2005):1. Viitattu 5.4.2022.
  6. Työ- ja tasa-arvo-osasto (TTO) Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 14.6.2021.
  7. Tasa-arvoyksikkö (TASY) - henkilöstö Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 1.3.2024.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]