Viharikos

Viharikos on epävirallinen käsite, jota voidaan käyttää, kun viitataan rikoslain mainitsemaan rangaistuksen koventamisperusteeseen, jossa perusteena on rikoksen tekeminen rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta. Teko voi kohdistua myös valtaväestöön. Esimerkiksi Belgiassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi viharikoksena väestön enemmistöön kohdistuneen vihapuheen.

Viharikokset maittain

EU

Helsingin Sanomien oikeustoimittaja Susanna Reinbothin mukaan peruslähtökohta eurooppalaisessa oikeuskäytännössä on se, että mitä suurempaa yleistä merkitystä asialla on, sitä vapaammin siitä saa puhua. EIT on tehnyt eron faktaväitteiden ja mielipiteiden välillä, mutta mielipidekin voi olla sananvapausartiklan vastainen, jos sen tueksi ei esitetä tarpeellisia perusteluja. Reinboth vetoaa ihmisoikeussopimuksen 17. artiklaan, jossa kielletään muun muassa sopimuksen 10. artiklan turvaaman sananvapauden väärinkäyttö.

Erään venäläisen lehden päätoimittaja ei saanut EIT:ssä ymmärrystä juttusarjalleen, jossa esitettiin totena juutalaisten salaliittoa, joka oli suunnattu Venäjän kansaa vastaan. EIT katsoi, että tällainen yleistävä, kiihkeä hyökkäys yhtä etnistä ryhmää kohtaan oli vakava ihmisoikeussopimuksen perusarvojen loukkaus ja kyseessä viharikos. Samaten eräässä Ranskaa koskeneessa ratkaisussaan EIT katsoi, että holokaustin kieltäminen oli vakava loukkaus juutalaisia kohtaan ja yllytti vihaan heitä vastaan.

Belgiaa koskeneessa päätöksessään EIT katsoi, ettei šaria-lakia ajanut islamisti, joka yllytti "antamaan opetuksen" ei-muslimeille teki viharikoksen, tässä tapauksessa demografista enemmistöä vastaan. EIT:n mukaan oli eri asia, onko mainetappiosta kärsinyt osapuoli yksilö vai kaupallinen yritys. Tällä perusteella EIT:n mukaan oli sallittua nimittää erään unkarilaisen yrityksen tuotteita ulosteeksi.

Suomi

Määrittely

Suomen lainsäädäntö ei tunne viharikoksen käsitettä. Suomen rikoslain 6 luvun 5 §:n rangaistuksen koventamisperusteet antavat kuitenkin mahdollisuuden rangaistuksen koventamiseen, jos kyseessä on viharikos. Kyseistä pykälää sovelletaan käytännössä harvoin. Pykälän tulkintaohjeena toimivat lain syrjintäsäännökset. Toistaiseksi viharikollisuutta ei tunnisteta lainsäädännössä omaksi rikollisuudenlajikseen. Poliisiammattikorkeakoulu kerää kuitenkin vuosittain tietoa viharikoksista.

Poliisihallituksen ohjeen (13.11.2011) mukaan teko merkitään viharikokseksi aina, kun kuka tahansa tilanteessa ollut henkilö, poliisi, epäilty, asianomistaja, todistaja, ilmoittaja tai muu pitää teon motiivina joko osittain tai kokonaan ennakkoluuloa tai vihaa tiettyä kansanryhmää kohtaan, pitää tekoa tehtynä osittain tai kokonaan rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta.

Esiintyminen

Vuonna 2014 tehtiin Suomessa ensimmäisen kerran surmatyö, jonka käräjäoikeus tulkitsi viharikokseksi. Siinä 16-vuotias poika puukotti kantaväestöön kuuluvaa 60-vuotiasta miestä kaulaan. Romanitaustainen nuorukainen oli aiemmin kirjoittanut sosiaalisessa mediassa vihaavansa valtaväestöä ja aikovansa viiltää joltakulta kurkun auki. Hovioikeus ei pitänyt tekoa viharikoksena.

Vuoden 2021 rikosilmoituksista löysivät 1 026 mahdollista viharikosta. Yleensä uhri oli mies, naisia 39 prosenttia. Miehiin kohdistuvat viharikokset olivat yleensä pahoinpitelyitä, naisten ilmoitukset yleensä kunnianloukkauksista. Viharikosepäilyistä 69 % oli etnisyyteen liittyviä, 13 % uskontoon, 10 % seksuaaliseen suuntautumiseen, 6 % vammaisuuteen ja 2,6 % sukupuoli-identiteettiin tai -ilmaisuun. Esimerkiksi kristityksi kääntynyt uhattiin tappaa. Erästä mustamaalattiin hänen suuntautumisensa takia. Ainoa henkirikos liittyi seksuaaliseen suuntautumiseen.

Vuonna 2019 Helsingin poliisin tietoon tulleiden ekstremististen väkivalta- tai siihen yllyttävien rikosten määrä oli 42. Näistä 22 liittyi äärioikeistoon, 17 äärivasemmistoon ja 3 uskontoon. Äärioikeiston ja äärivasemmiston osalta yleisin rikosnimike oli pahoinpitely, joita oli äärioikeiston kohdalla 16 ja äärivasemmiston kohdalla 11. Uskonnolla perusteltujen rikosten kohdalla nimikkeet olivat kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaus ja lievä pahoinpitely.

Helsingin poliisin tietoon tuli vuonna 2017 yhteensä 57 väkivaltarikosta tai siihen yllyttämistä, jonka taustalla oli aatteellinen motiivi. Niistä 56 oli äärioikeiston ja yksi äärivasemmiston tekemiä. Uskonto ei ollut motiivi yhdessäkään tapauksessa. Yleisin rikosnimike oli kiihotus kansanryhmää vastaan, joista tuli poliisille 27 ilmoitusta. Ylikomisario Jari Taposen mukaan rikoksista suuri osa liittyi Helsingin Rautatientorilla järjestettyyn Suomi Ensin -mielenosoitukseen. Äärivasemmiston tekemät rikokset olivat vähentyneet niistä vuosista, jolloin kuokkavieraiden nimellä liikkunut ryhmä mellakoi kaduilla itsenäisyyspäivänä. Ylikomisario Taposen mukaan rikostilastoista näkyi selvästi, mikä oli uhka ja mikä ei.

Yhdysvallat

Liittovaltion poliisi FBI raportoi Yhdysvalloissa tapahtuneen vuonna 2010 yhteensä 6 624 (vuonna 2009 yhteensä 6 604) yksittäistä viharikosta. Viharikoksien merkittävimpiä perusteita olivat ihonväri (47,3 % tapauksista), uskonto (20,0 %) ja seksuaalinen suuntautuminen (19,3 %).

Vuonna 2013 Yhdysvalloissa tehtiin rodun motivoimia viharikoksia 3 407. Niistä hyökkäyksiä mustia tai afrikkalaisamerikkalaisia vastaan oli 2 263, valkoisia 724, Yhdysvaltain intiaaneja ja Alaskan alkuperäiskansoja 146, aasialaisia 158, monirotuisia tai ryhmiä 109, havaijilaisia alkuperäiskansoja tai muita Tyynenmeren saaren asukkaita 3.

Katso myös

• Yhdenvertaisuus

Kirjallisuutta

• Citron, Danielle Keats: Hate Crimes in Cyberspace. Cambridge (Mass.): Harvard University Press, 2014. ISBN 978-0-674-36829-3