Lopullinen ratkaisu

Wannseen konferenssin jälkeen 26. helmikuuta 1942 päivätyssä kirjeessä Reinhard Heydrich pyytää diplomaatti Martin Lutherilta hallinnollista apua ”juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun” toimeenpanemisessa.

Lopullinen ratkaisu (saks. Endlösung), pidemmin juutalaiskysymyksen lopullinen ratkaisu (saks. Endlösung der Judenfrage) oli natsi-Saksan hallinnon suunnitelma ratkaista ”juutalaiskysymys” täysimittaisella kansanmurhalla.

Lopullisen ratkaisun toteutuksesta käytetään yleisesti nimeä holokausti. Siinä noin kaksi kolmasosaa Euroopan juutalaisista, eli noin kuusi miljoonaa juutalaista yhdeksästä miljoonasta menetti henkensä.

Tausta

Juutalaisvastaisuus oli osa Saksaa vuodesta 1933 hallinneiden natsien ideologiaa. Alkujaan natsi-Saksa suunnitteli ”juutalaiskysymyksen” ratkaisemista karkottamalla juutalaiset Euroopasta. Kun tämä osoittautui käytännössä mahdottomaksi toteuttaa niin suurelle väestömäärälle sodan aikaisissa olosuhteissa, alkoi pohdinta muista mahdollisuuksista. Juutalaisia ryhdyttiin aluksi teloittamaan ampumalla. Tämä osoittautui kuitenkin turhan tehottomaksi keinoksi, ja varsinkin lasten tappaminen ampumalla oli liian paha paikka jopa kouliintuneille SS-sotilaille. Lopulliseksi ratkaisuksi valikoitui lopulta puhtaasti tehokkuussyistä massamurhat kaasulla ja ruumiiden hävittäminen polttamalla.

Päätöksen synty

Lopulliseen ratkaisuun johti sarja päätöksiä, jotka tehtiin kevään ja syksyn 1941 välisenä aikana. Valtakunnankansleri Adolf Hitler oli määrännyt ainakin joidenkin kohta valloittamiensa Neuvostoliiton alueiden juutalaisten surmaamisesta keväällä 1941. Kesällä SS-osastojen päämajoja kierrellyt SS:n johtaja Heinrich Himmler määräsi, että juutalaisten naisten, lasten ja vanhuksien tappamista ei tarvinnut välttää, mutta käsky ei ollut vielä täysin yksiselitteinen. Hermann Göring valtuutti 31. heinäkuuta Reinhard Heydrichin valmistelemaan holokaustin toteuttamisen päälinjoja. Virallisen kirjeen laati Heydrichin alainen Adolf Eichmann. Dokumenttia ei kuitenkaan voi katsoa käskyksi, joka olisi yksin tein toiminut laajamittaisen murhaohjelman alkusykäyksenä. Päätöksen lopullisesta ratkaisusta eli kaikkien juutalaisten tuhoamisesta natsit tekivät syksyllä 1941. Koska kirjallista dokumenttia päätöksestä holokaustin aloittamisesta ei ole löydetty, sen ajankohdasta on väitelty tutkijoiden piirissä kauan, eikä tarkkaa päivämäärää ole voitu antaa.

Historioitsija Christopher Browningin mukaan päätös jokaisen kiinnisaatavan juutalaisen murhaamisesta tehtiin 16. syyskuuta ja 25. lokakuuta 1941 välisenä aikana. Hitler ja Himmler tapasivat 16. syyskuuta. Parin päivän kuluttua Himmler ilmoitti Warthegaun käskynhaltijalle Arthur Greiserille, että Hitler tahtoi tyhjentää Saksan valtakunnan juutalaisista. Saksalaisten sotamenestyksen innoittamana Hitler oli sitä mieltä, että juutalaiset voitaisiin tuhota jo sodan aikana. Heydrich ilmoitti 10. lokakuuta, että Saksan juutalaiset kuljetettaisiin Lodziin, Riikaan ja Minskiin, ja ensimmäiset lastit saapuivat Lodziin jo kuuden päivän kuluttua. Himmler tapasi 13. lokakuuta Lublinin SS-poliisipäällikkö Odilo Globocnikin ja ilmeisesti tuossa tapaamisessa hyväksyi Belzecin tuhoamisleirin rakentamisen, joka alkoi 1. marraskuuta. Samaan aikaan natsit etsivät Puolan maaseudulta sopivia paikkoja tuhoamisleireille sekä sopivaa eliminoimismetodia.

Wannseessa järjestettiin 20. tammikuuta kokous, jossa Reinhard Heydrich tiedotti koolle kutsutuille virastoille, että hänen johtamansa RSHA ohjasi lopullisen ratkaisun toteuttamista. Päätös lopullisesta ratkaisusta oli syntynyt jo aikaisemmin, ja Wannseen konferenssi oli tiedotustilaisuus, joka osoitti sen, että kansanmurhasta oli tullut osa valtakunnan virallisesti harjoittamaa politiikkaa. Kokouksessa eri virastojen väliset suhteet myös selkeytettiin.

Wannseen kokouspöytäkirjat ja asiapaperit joutuivat liittoutuneiden käsiin toisen maailmansodan jälkeen, ja niitä käytettiin tärkeänä todisteena Nürnbergin oikeudenkäynnissä.

Lähteet

• Holmila, Antero: Holokausti. Tapahtumat ja tulkinnat. Jyväskylä: Atena, 2010. ISBN 978-951-796-652-8

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lopullinen ratkaisu Wikimedia Commonsissa