Josef Mengele

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Josef Mengele
Josef Mengele vuonna 1956
Josef Mengele vuonna 1956
Henkilötiedot
Syntynyt16. maaliskuuta 1911
Günzburg, Baijeri, Saksan keisarikunta
Kuollut7. helmikuuta 1979 (67 vuotta)
Bertioga, São Paulo, Brasilia
Ammatti Lääkäri
Sotilashenkilö
Palvelusvuodet SS toukokuusta 1938 alkaen
Waffen-SS elokuusta 1940 alkaen
SS-divisioona Wiking tammikuusta 1942 alkaen
Auschwitz toukokuusta 1943 tammikuuhun 1945
Sotilasarvo Hauptsturmführer
Kunniamerkit toisen luokan rautaristi
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Tohtori Josef Mengele (16. maaliskuuta 1911 Günzburg[1], Baijeri, Saksan keisarikunta – 7. helmikuuta 1979 Bertioga, São Paulo, Brasilia), oli saksalaislääkäri, joka teki vangeille epäinhimillisiä lääketieteellisiä kokeita Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirikompleksissa. Hän oli myös mukana päättämässä, kenet alueelle kuljetetuista lähetettiin kaasukammioihin. Hänen arvonsa SS-joukoissa oli Hauptsturmführer. Josef Mengelestä on käytetty nimityksiä Kuoleman enkeli[1] (saks. Todesengel) ja Valkoinen enkeli[1] (saks. der Weisse Engel tai Weißer Engel).

Mengele pakeni toisen maailmansodan jälkeen Saksasta Etelä-Amerikkaan, jossa hän vietti loppuelämänsä. Hänen Auschwitzissa tekemänsä rikokset pystyttiin dokumentoimaan laajasti ennen Nürnbergin sotarikosoikeudenkäyntejä ja muita sodanjälkeisiä oikeudenkäyntejä, joissa käsiteltiin saksalaisten toisessa maailmansodassa tekemiä rikoksia. Länsi-Saksan viranomaiset antoivat Mengelestä pidätysmääräyksen vuonna 1959 ja luovuttamispyynnön seuraavana vuonna.[1] Mengeleä ei kuitenkaan koskaan otettu kiinni eikä tuomittu rikoksistaan. Mengelen ja hänen kollegoidensa tekojen seurauksena kehitettiin Nürnbergin säännöstö, joka on ihmisillä tehtäviä lääketieteellisiä kokeita koskeva eettisten periaatteiden säännöstö.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus, nuoruus ja opiskelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Josef Mengelen vanhemmat olivat insinööri ja maatalouskonetehtailija Karl Mengele ja hänen puolisonsa Walburga Mengele. Josefilla oli kaksi nuorempaa veljeä, Karl Mengele nuorempi (s. 1912) ja Alois Mengele. Mengelet asuivat Günzburgin kaupungissa Tonavan varrella. Josef oli koulussa aina luokkansa parhaimmistoa, ja hän oli kiinnostunut musiikista, taiteesta, biologiasta, eläintieteestä, fysiikasta, luonnonfilosofiasta ja antropologiasta. Hän sai tiukan katolisen kasvatuksen, mikä johti siihen, että hän alkoi teini-ikäisenä halveksia kirkkoa ja sen juhlapyhiä. Josef liittyi nuoruudessaan Punaiseen Ristiin ja isänmaalliseen nuorisoliikkeeseen Grossdeutscher Jugendbundiin.[2]

Mengele suoritti huhtikuussa 1930 ylioppilastutkinnon melko hyvin arvosanoin. Saman vuoden lokakuussa hän muutti Müncheniin, missä hän ilmoittautui opiskelijaksi Münchenin yliopiston filosofiseen ja lääketieteelliseen tiedekuntaan. Hän opiskeli yliopistossa ainakin antropologiaa, paleontologiaa ja lääketiedettä. Mengelen on kerrottu olleen kiinnostunut sairauksien parantamisen sijasta pikemminkin ihmisen kulttuuriperinnöstä ja kehityksestä. Mengele liittyi maaliskuussa 1931 entisten sotilaiden järjestöön Stahlhelmiin, joka liitettiin vuonna 1934 Hitlerin määräyksestä puolisotilaalliseen Sturmabteilung-järjestöön eli SA:han.[3]

Münchenin yliopiston professori Theodor Mollison hyväksyi vuonna 1935 Mengelen väitöskirjan ”Rotumorfologinen tutkimus neljän roturyhmän alaleuasta”. Sen johtopäätöksenä oli, että eri roturyhmät oli mahdollista erottaa toisistaan tutkimalla henkilöiden leukoja. Mengele siirtyi työskentelemään nuoremmaksi lääkäriksi Leipzigin yliopiston lääketieteelliselle klinikalle suoritettuaan kesällä 1936 valtion lääkärin lupaan oikeuttavan tutkinnon Münchenissä. Työnsä kautta hän tutustui yliopiston professorin tyttäreen Irene Schönbeiniin, josta tuli sittemmin hänen ensimmäinen vaimonsa.[4]

Yliopistotutkijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mengele nimitettiin vuoden 1937 alussa professori Mollisonin suosituksesta tutkimusapulaiseksi Frankfurtin yliopiston Kolmannen valtakunnan perinnöllisyystieteen, biologian ja rotupuhtauden laitokseen. Siellä Mengele pääsi genetiikan tutkijan professori Otmar von Verschuerin tiimiin. Mengelestä tuli professorin suosikkioppilas, ja miesten välille kehittyi molemminpuolinen kunnioitus.[5] Ennen pitkää Mengele ja von Verschuer työskentelivät yhteistyössä ja laativat raportteja tuomioistuimille, joiden tehtävänä oli tuomita ne juutalaiset, jotka oli tavattu asumasta Nürnbergin rotulakien vastaisesti arjalaisiksi määriteltyjen saksalaisten kanssa.[6]

Mengele jätti toukokuussa 1937 jäsenhakemuksensa natsien puolueeseen eli Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen. Hän sai jäsenyyden numerolla 5574974. Mengelen on katsottu tähän mennessä omaksuneen natsien filosofisen ja tieteellisen ajattelun, jonka mukaan oli mahdollista saada valitsemalla, jalostamalla ja puhdistamalla aikaiseksi saksalainen ihmisrotu. Mengelen liittymistä puolueeseen onkin näin ollen pidetty lähinnä pelkkänä muodollisuutena. Professori Verschuerin tukemana Mengele pystyi nousemaan nopeasti puolueen akateemisessa hierarkiassa.[5] Historioitsija Andreas Hillgruber on todennut, että uraansa aloitteleva Mengele oli vakuuttunut, että hän palveli suurta asiaa yrittäessään toteuttaa Hitlerin pyrkimystä estää ihmiskunnan rappio.[7]

Toisen maailmansodan alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mengele hyväksyttiin toukokuussa 1938 sotilaalliseen Schutzstaffel-organisaatioon eli SS:ään sen jälkeen, kun oli saatu varmuus, ettei hänen perheessään ja suvussaan ollut juutalaista tai muuta ei-arjalaista perimää. Samaan aikaan Mengele liittyi myös NSD Ärztebund -lääkäriliittoon, jonka jäsenyys oli välttämätön urallaan etenemään tahtoneelle kansallissosialistiselle lääkärille. Huhtikuussa Frankfurtin yliopisto antoi Mengelelle todistuksen lääkärin tutkinnon suorittamisesta. Päästäkseen SS-yksikköön Mengele aloitti saman vuoden lokakuussa kolmen kuukauden pakollisen alokaskoulutuksen natsi-Saksan armeijassa Wehrmachtissa. Heinäkuussa 1939 Mengele vihittiin avioliittoon Irene Schönbeinin kanssa. Toisen maailmansodan sytyttyä Mengele liittyi elokuussa 1940 Saksan SS-joukkojen aseistettuun siipeen Waffen SS:ään Untersturmführeriksi eli vänrikiksi ylennettynä.[8]

Vuoden 1940 lopussa tai vuoden 1941 alussa Mengele työskenteli miehitetyssä Puolassa Rotu- ja uudelleensijoitusvirastossa Genealogian osastossa. Siellä hän tutki yhdessä toisten SS-lääkäreiden kanssa niiden ihmisten rodullista sopivuutta, joiden olisi määrä asuttaa Saksan äskettäin valloittamat alueet. Mengele joutui mukaan taisteluihin kesäkuussa 1941, jolloin hän oli sijoitettuna Ukrainaan. Siellä hänelle myönnettiin ansioistaan toisen luokan rautaristi. Mengele sijoitettiin tammikuussa 1942 Waffen SS:n Wiking-divisioonan lääkintäjoukkoihin.[9] Hän haavoittui rintamalla samana vuonna, ja hänet todettiin sittemmin palvelukseen kelpaamattomaksi.[10] Vuoden lopulla hänet siirrettiin takaisin Rotu- ja uudelleensijoitusvirastoon, tällä kertaa sen esikuntaan Berliiniin. Siellä Mengele ylennettiin Hauptsturmführeriksi eli kapteeniksi.[9]

Natsit alkoivat vuoden 1942 alusta toteuttaa järjestelmällisesti niin sanottua lopullista ratkaisua eli Euroopan juutalaisten joukkotuhoamista. Mengelen on oletettu tulleen tietoiseksi lopullisesta ratkaisusta jo varsin varhaisessa vaiheessa. On epäilty, että Berliinissä työskennellessään Mengele olisi pyrkinyt tekemään kaikkensa, jotta pääsisi SS-lääkäriksi Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirikompleksiin, jossa hänellä olisi käytössään valtava määrä ihmismateriaalia lääketieteellisiä kokeita varten. Toukokuussa 1943 Mengele siirrettiin lääkäriksi Auschwitziin.[11] On pidetty jokseenkin varmana, että Mengelen vanha tuttava ja kollega, professori von Verschuer olisi edesauttanut hänen valintaansa.[5]

Aika Auschwitzissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mengele vuonna 1944 Auschwitzissa.

Josef Mengele työskenteli lääkärinä Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirikompleksissa toukokuusta 1943 tammikuuhun 1945.[12] Auschwitzissa toimi Mengelen siellä aloittaessa noin 30 lääkäriä.[1] Mengele oli leirikompleksin lääkäreistä ainoa, joka oli palvellut toisessa maailmansodassa itärintamalla ja jolle oli myönnetty rautaristi ja muita kunniamerkkejä. Mengelen onkin mainittu asettaneen itsensä ansioidensa perusteella muiden Auschwitzin SS-lääkäreiden yläpuolelle heti sinne saavuttuaan. Siinä missä muut lääkärikollegat suorittivat vain heille välttämättömiä tehtäviä, laajensi Mengele vastuualueitaan ja toteutti toistuvasti uusia projekteja. Häntä on usein muisteltu leirikompleksin päällikkölääkärinä, vaikka tehtävää hoitikin varsinaisesti tohtori Eduard Wirths. Tämä oli nimittänyt Mengelen vanhemmaksi lääkäriksi Auschwitzin leirikompleksiin kuuluneen Birkenaun alueen naisten leiriin.[13]

Auschwitzissa Mengelen apuna työskenteli lääketieteellinen tiimi, joka koottiin sinne lähetetyistä vangituista lääkäreistä. He joutuivat työskentelemään Mengelen kanssa pakon sanelemana, sillä muussa tapauksessa heidät olisi valikoitu joko rankkaan pakkotyöhön tai surmattaviksi. Tiimiin kuuluivat muun muassa tohtorit Olga Lengyel, Gisella Perl, Miklós Nyiszli[14] ja Martina Puzyna[15].

Mengelen ja hänen vaimonsa Irenen lapsi, poika Rolf Mengele, syntyi maaliskuussa 1944.[16]

Lääketieteelliset kokeet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mengelen erikoisalaa Auschwitzissa oli lääketieteellisten tutkimusten ja kokeiden tekeminen vangeille. Hänen kerrotaan olleen vakuuttunut siitä, että hänen tehtävänään oli synnyttää ylivoimainen sinisilmäisten ja vaaleiden ”pohjoisten” ihmisten rotu. Hänen on sanottu katsoneen velvollisuudekseen tappaa sellaiset ihmisyksilöt, jotka olivat ”biologisesti ala-arvoisia”.[17] Jättimäisen leirikompleksin on luonnehdittu olleen Mengelelle kuin suuri laboratorio, joka pysyi tarjoamaan hänelle rajattomasti tutkimusaineistoksi kelpaavia ihmisiä[7]. Berliinissä toimineen antropologiaan, perinnöllisyysopetukseen ja genetiikkaan keskittyneen Kaiser Wilhelm -instituutin johtajaksi siirtynyt Otmar von Verschuer varmisti, että Mengelen Auschwitzissa tekemille kokeille saatiin järjestettyä riittävä rahoitus.[5]

Mengele oli kiinnostunut erityisesti kaksosista, ja hän tutki syntyperältään romaneihin ja juutalaisiin kuuluneita kaksospareja saadakseen selville, pystyttäisiinkö arjalaisiksi katsottujen saksalaisten syntyvyyttä lisäämään niin, että yhdestä raskaudesta syntyisi kaksi uutta ”yli-ihmistä”.[18] Mengele vertaili tutkimuksissaan kaksosparin osapuolia, jotta selviäisi, mitkä ominaisuudet ja vajavaisuudet olivat perittyjä ja mitkä puolestaan olivat olosuhteiden ja ympäristön aikaansaamia.[19] Kaksostutkimuksissan hän kiinnitti erityistä huomiota tapauksiin, joissa toinen kaksosista saattoi olla vahva ja sopusuhtainen, kun taas toinen oli heikko ja jollain tavoin epämuodostunut. Mengelen kokeisiin joutuneista kaksosista arviolta noin 3 000 menetti henkensä Auschwitzissa.[7]

Mengele teki kokeitaan kaksoslapsille Auschwitzissa ainakin heinäkuusta 1944 tammikuuhun 1945. Hänen kokeisiinsa tarkoitetut kaksoset majoitettiin Birkenaun F-leirin parakkiin 14, josta käytettiin lempinimeä Zoo (eläintarha). Mengelen määräyksestä kaksosille tarjottiin hyvää ruokaa, mukavat vuoteet ja kunnollinen hygienia, jotta heidät saataisiin mahdollisimman hyvään kuntoon tulevia tutkimuksia varten. Tutkimusten ensimmäisessä vaiheessa heidän kallonsa, korvansa, nenänsä ja muut ulkoiset piirteet mitattiin tarkasti. Seuraavassa vaiheessa Mengele riisutti kaksoslapset alasti ja tutki heidän anatomiaansa yksityiskohtaisesti tuntikausia. Tutkimusten päätyttyä lapsille tehtiin leikkauksia ja muita tuskallisia toimenpiteitä usein ilman nukutusta. Lapsille suoritettiin tarpeettomia amputointeja, lumbaalipunktioita, annettiin lavantautiruiskeita ja tulehdutettiin haavoja tahallisesti, jotta saataisiin tietää, miten kaksosparit reagoivat niihin. Useat uhreista menehtyivät näihin kokeisiin. Mengele teki myös kokeita, joissa kaksosparien toisen osapuolen verta siirrettiin toiselle. Ainakin yhden tällaisen kokeen yhteydessä kaksossisarukset ommeltiin kiinni toisiinsa selistään ja ranteistaan. Mengelen on todistettu pakottaneen kaksosia seksiin toisten kaksosten kanssa ilmeisesti siksi, että saataisiin selville tuottavatko kaksoset kaksoslapsia.[20]

Koska Mengele ei pystynyt saamaan selville kaikkia kaksosten eroja ja yhtäläisyyksiä eläviä ihmisiä tutkimalla, piti kaksosia surmata ruumiinavausten tekemistä varten. Jotta kaksosten elimistöä ja rakenteellista kehitystä pystyi vertailemaan kunnolla, piti kuoleman tapahtua samanaikaisesti. Yleisimmin Mengele aiheutti uhreilleen samanaikaisen kuoleman ruiskuttamalla kloroformia sydämeen, hyydyttämällä veren tai aiheuttamalla sydänpysähdyksen. Mengelen on väitetty tapattaneen sata lasta niskalaukauksella ruumiinavauksiaan varten ja ampuneen lapsia myös itse samasta syystä.[21]

Mengele tutki myös lyhytkasvuisia tai muuten poikkeaviksi katsomiansa ihmisiä löytääkseen keinoja ihmislajin kehittämiseen ja saksalaisten suojelemiseen epänormaalien ominaisuuksien periytymiseltä.[18] Hän otti tavoitteekseen tutkia, miten epämuodostumat syntyivät ja miten ne saataisiin karsittua perimästä siten, että lopulta saataisiin syntymään vain arjalaisrotuun kuuluvia terveitä ja vahvoja ihmisiä[7].

Eräs Mengelen tavoitteista oli selvittää, voisiko lasten silmien väriä muuttaa ruiskuttamalla niihin erivärisiä pigmenttejä. Hänen vuonna 1943 kesäkuusta syyskuuhun tekemiinsä silmäkokeisiin käytettiin 36 lasta Birkenaun leiristä. Kokeiden seurauksena lapsille tuli tuskallisia silmätulehduksia, ja joissakin tapauksissa he jopa sokeutuivat. Kokeiden jälkeen lapset surmattiin kaasukammiossa. Todistajat ovat kertoneet nähneensä kokoelmia, jotka oli muodostettu silmäkokeiden jälkeen kantajiltaan poistetuista silmistä.[22] Mengele lähetti murhattujen uhrien silmiä tutkimusmateriaaliksi silmien pigmentaation tutkijalle Karin Magnussenille Kaiser Wilhelm -instituuttiin Berliiniin.[1]

Auschwitzissa Mengelellä oli vapaus tehdä minkälaisia kokeita hän halusi, kunhan ne palvelivat natsismin tarkoitusperiä. Hän esitteli mielellään kollegoilleen kokeidensa tuloksia.[7] Näistä tapauksista yksi tunnetuimmista sai alkunsa siitä, kun Mengele oli havainnut junakuljetuksessa saapuneiden vankien joukossa kaksi muista poikkeavaa ihmistä: kyttyräselkäisen miehen ja tämän 15-vuotiaan pojan, jonka toinen jalka oli epämuodostunut. Mengele halusi tutkia isää ja poikaa perusteellisesti, jotta saisi selville, oliko heillä muita yhteisiä epämuodostumia. Mengelen määräyksestä isälle ja pojalle tarjottiin viimeinen ateria, jonka jälkeen heidät toimitettiin tohtori Miklos Nyizlin tekemiin yksityiskohtaisiin tutkimuksiin. Heti tutkimuksen päätyttyä isä ja poika ammuttiin Mengelen käskystä. Surmaamisen jälkeen Mengele keitätti uhrien ruumiit, jotta liha irtosi niistä helposti. Sen jälkeen isän ja pojan luurangot kuivatettiin, valkaistiin ja tehtiin hajuttomiksi liottamalla niitä petrolissa. Tämän jälkeen lopputulokseen tyytyväinen Mengele kutsui joukon SS-upseereita ihailemaan aikaansaannoksiaan. He tarkastelivat tohtori Nyizlin mukaan luurankojen osia mahtipontisesti ja keskustelivat käyttäen tieteellistä sanastoa ikään kuin kyseessä olisi ollut merkittävä tieteellinen läpimurto. Myöhemmin luurangot käärittiin vahvaan paperiin ja lähetettiin Mengeleä aiemmin opettaneelle tohtori Verschuerille Kaiser Wilhelm -instituuttiin Berliiniin.[23]

Mengelen kaksoskokeista selvinnyt Eva Mozes Kor käynnisti vuonna 1999 oikeusjutun, jossa väitettiin, että Mengele olisi tehnyt ihmiskokeensa saksalaisen lääkeyrityksen Bayerin hyväksi. Tapahtuma-aikana Bayer kuului natsi-Saksan hallintoa lähellä olleeseen kemianteollisuuden yritysten IG Farben -nimiseen yhteenliittymään.[24]

Mengelen kollega, SS-lääkäri Hoven mainitsi todistajanlausunnossaan Nürnbergin oikeudenkäynneissä, että "tulisi olla yleisessä tiedossa että keskitysleireillä tehdyt ihmiskokeet tehtiin ainoastaan IG Farbenin etujen takia... IG Farbenin tarkoitus oli salata kaikki tämä, ja laittaa savuverho piilottamaan kokeet... Ei SS vaan IG Farben tekivät aloitteen ihmiskokeiden tekemisestä keskitysleireillä.".

Vankien valinnat ja surmaamistavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Josef Mengelen keskeisiin työtehtäviin Auschwitzissa kuului suorittaa muiden SS-lääkäreiden kanssa valintaa siitä, mikä olisi kunkin joukkokuljetuksissa tuodun henkilön kohtalo. Junien pääteaseman laiturilla työskennellessään Mengele osoitti sauvallaan vuorotellen kutakin kohtaamaansa henkilöä, ja ohjasi hänet kahdesta paikalle muodostetusta jonosta jompaankumpaan sanomalla joko "oikea" tai "vasen". Oikeanpuoleiseen jonoon määrätyt oli tarkoitus pitää hengissä ainakin toistaiseksi, mutta vasemmanpuoleiseen jonoon joutuneet surmattiin kaasukammiossa heti valinnan jälkeen. Mengelen on sanottu olleen ylivoimaisesti merkittävin niistä leirikompleksin henkilökuntaan kuuluneista, jotka määräsivät ihmisiä kaasukammioihin. Useiden SS-lääkäreiden on sanottu pitäneen valintatyötä varsin stressaavana, mutta Mengelen on muisteltu tehneen valintojaan toisinaan hymyillen ja jotakin operettisävelmää vihellellen.[25] Uusien junakuljetusten saapuessa Mengele oli toistuvasti etsimässä tulokkaiden joukosta kokeisiinsa sopivia kaksosia silloinkin, kun ei ollut hänen vuoronsa toimia valikoinnissa.[26] Mengele kävi aktiivisesti Auschwitzin sairasosastoilla valitsemassa surmattavaksi sellaisia henkilöitä, jotka eivät syystä tai toisesta soveltuneet työhön, joiden pikainen paraneminen ei ollut näköpiirissä tai joilla oli tarttuvia tauteja. Myös ulkonäköön liittyvät vaivat, kuten esimerkiksi paha akne, olivat Mengelelle riittäviä perusteita ihmisten murhaamiseen.[27]

Valinnan jälkeen uhrit surmattiin sinihapolla kaasukammiossa, ampumalla tai ruiskeilla, jotka Mengele tai hänen alaisenaan ollut lääkintähenkilö antoi uhrille. Tappavat ruiskeet sisälsivät fenolia, petrolia, Evipalia tai kloroformia. Toisinaan ruiskulla laskettiin surmaamistarkoituksessa ilmaa uhrin verenkiertoon, useimmiten suoraan sydänkammioon. Välillä hänen kuolemaan määräämiään ihmisiä lukittiin huoneisiin, joiden ilmanvaihdon tuloilmaputkiin joko Mengele itse tai joku muu SS-lääkintähenkilöstöön kuuluva heitti myrkkykaasua muodostavia Zyklon B -sinihapporakeita.[27]

Määräykset vankien joukkotuhoamisiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Josef Mengele ryhtyi Auschwitzissa heti tulonsa jälkeen antamaan määräyksiä ihmisten joukkotuhoamisista. Jo 25. toukokuuta 1943 hän lähetti lavantautia sairastaviksi epäiltyinä kaasukammioon surmattaviksi 507 romanimiestä ja 528 romaninaista. Saman vuoden lopulla hän jatkoi työtään lavantaudin leviämisen ehkäisemisessä lähettämällä Birkenaun naisleirin juutalaisosaston kaikki 600 naista kaasukammioon.[28] Mengelen vaatimuksesta Auschwitzissa toiminut romanien perheleiri tuhottiin kokonaan 31.7.–2.8.1944. Leirillä asuneista romaneista 2 987 lähetettiin kaasukammiohin ja loput 408 Buchenwaldin keskitysleiriin.[29] Vuoden 1944 lopulla 40 000 naisen asuttama Birkenaun C-leiri tyhjennettiin Mengelen määräyksestä ruokapulaan vedoten kymmenen vuorokauden kuluessa kuljettamalla kuorma-autoilla kaasukammioihin aina 4 000 naista vuorokaudessa.[28]

On väitetty, että Mengelen määräyksestä 300 Auschwitziin toimitettua lasta olisi surmattu heittämällä heidät elävinä kuorma-autojen lavoilta kuoppaan, jonka pohjalla paloi tuli. Todistajanlausunnon mukaan Mengele ja Auschwitzin leirikompleksin komentaja Rudolf Höss olivat paikalla ja antoivat käskyjä toimitusta suorittaneille.[30] On niin ikään esitetty, että juutalaisten Jom Kippur -juhlapäivänä vuonna 1944 Birkenaun osastossa B2E Mengele olisi naulannut lankun jalkapallomaalin väliin pituusmitaksi ja tuhat lasta, jotka eivät täyttäneet vaadittua pituutta, lähetettiin kaasukammioon surmattaviksi.[31]

Viimeiset vaiheet ennen pakoa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1944 syksyllä Auschwitz joutui liittoutuneiden pommituslentojen kohteeksi. Samoihin aikoihin alkoi vähitellen käydä selväksi, että Saksan tappio sodassa olisi väistämätön. Mengelen on sanottu vaipuneen tässä vaiheessa masennukseen. Silminnäkijöiden mukaan hän käveli huoneessaan edestakaisin vaitonaisena ja kasvonsa käsillään peittäneenä. Kokeitaan hän kuitenkin jatkoi viimeiseen asti; vielä joulukuussa 1944 hän haetutti 16 lyhytkasvuista naista keskitysleirin sairaalasta ja teki heillä useita julmia kokeita. Vain viisi naisista selvisi näistä kokeista hengissä.[32]

Viimeistään silloin, kun Neuvostoliiton joukot lähestyivät vuosien 1944 ja 1945 vaihteessa vääjäämättä kohti leirikompleksia, Mengele joutui päättämään, että hänen oli paettava alueelta. Viimeisiä henkilöitä, joka näki Mengelen Auschwitzissa, oli hänen tiimiinsä työskentelemään pakotettu lääkäri Martina Puzyna. Hänen kertomansa mukaan Mengele oli tullut 17. tammikuuta 1945 Puzynan työhuoneeseen sanomatta sanaakaan. Mengele oli ottanut Puzynan laatimat muistiinpanot ja laittanut ne kahteen laatikkoon. Tämän jälkeen Mengele oli mennyt ulkona odottavaan autoon, joka oli ajanut pois paikalta.[32]

Toiminnan ja psyyken arviointia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auschwitzin leirikompleksin varuskunnan päällikkö antoi Josef Mengeleä ja hänen toimiaan arvioivan raportin 19.8.1944. Raportin mukaan Mengelen henkinen tila oli erinomainen. Raportissa ylistettiin hänen ratkaisujaan vankien lähettämisessä kaasukammioon ja kaksosilla suorittamia kokeitaan. Tekstissä kiiteltiin Mengelen päätöstä tuhota tuhansia romaneja ja lavantautia sairastavia naisia. Raportissa Mengelelle annettiin tunnustusta hänen isänmaansa hyväksi tekemästään tieteellisestä työstä. Mengelen johtajaominaisuudet olivat raportin mukaan SS-upseerille kaikin tavoin sopivat.[33]

Mengelen muistiinpanoja ja arkistoja kaksoskokeista ei ole koskaan löydetty, mutta säilyneet tulokset ovat osoittautuneet tieteellisesti käyttökelvottomiksi.

Historioitsija Andreas Hillgruberin mielestä Mengelestä kehittyi natsiaatteen ruumiillistuma sen äärimmäisessä muodossa.[7] Psykoanalyytikko, tohtori Tobias Brocher on esittänyt, ettei Mengele nauttinut tuskan aiheuttamisesta, vaan vallasta, jota hän pääsi käyttämään päättäessään elämästä ja kuolemasta keskitysleirin lääkärinä ideologian puitteissa. Brocherin mukaan Mengelellä oli ammattilaisen narsistinen luonne.[34]

Todistajien mukaan Mengelellä oli merkittäviä mielialojen vaihteluja sinä aikana, jolloin hän työskenteli Auschwitzissa. Hänen on kerrottu menettäneen ennalta-arvaamattomasti malttinsa ja muuttuneen väkivaltaiseksi. Hetken päästä hänet oli kuitenkin tavattu jo leppyneenä ja hymyilevänä. Mengelestä elämäkerran kirjoittaneiden Gerald L. Posnerin ja John Waren mielestä tällaiset mielialojen vaihtelut ja totaalinen katumattomuus viittaavat siihen, että Mengelellä olisi ollut kompleksinen psykopaattinen persoonallisuushäiriö. Posner ja Ware ovat epäilleet, ettei Mengelen ammatillisen persoonallisuuden eettinen puoli ollut ilmeisesti milloinkaan kehittynyt. Heidän mukaansa on varmaa, ettei Mengele tuntenut syyllisyyttä teoistaan missään elämänsä vaiheessa Auschwitzissa viettämänsä ajan jälkeen.[35]

Useissa tapauksissa Auschwitzin lääkärinä toimiessaan Mengele osoitti ensin ystävällisyyttä lapsia kohtaan ja tapatti heidät sen jälkeen. Tällainen kiintymyksen ja julmuuden ristiriitainen yhdistelmä on prosessi, jota psykologian ja psykiatrian professori Robert Jay Lifton on kuvannut termillä "doubling" (kahdentaminen). Lifton uskoo, että Auschwitzissa toimi kaksi eri Mengelen "minää" – pahuuteen kykenevä "Auschwitz-minä" ja sitä huomattavasti inhimillisempi "aikaisempi minä".[29]

Pako Auschwitzista Etelä-Amerikkaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähdettyään tammikuussa 1945 Auschwitzista Josef Mengele siirtyi Gross-Rosenin keskitysleirille, jossa hän oleskeli muutaman viikon ajan leirin vapauttamiseen saakka. Sieltä hän lähti pakenemaan länteen pyrkimyksenään välttää joutumasta Neuvostoliiton joukkojen vangitsemaksi. Mengele joutui pakomatkallaan sen sijaan Yhdysvaltojen joukkojen pidättämäksi. Hänet kuitenkin päästettiin pian vapaaksi, koska hänen nimensä ei tiedetty olleen etsittyjen sotarikollisten luettelossa. Kesästä 1945 kevääseen 1949 Mengele piileskeli väärennettyjen henkilöpapereiden turvin Baijerissa lähellä Rosenheimia sijainneella maatilalla ja työskenteli siellä renkinä. Tämän jälkeen Mengele pääsi varakkaiden sukulaistensa avustamana pakenemaan Etelä-Amerikkaan.[1]

Elämä Etelä-Amerikassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Josef Mengele asui Etelä-Amerikkaan saavuttuaan noin kymmenen vuoden ajan Argentiinassa.[1] Hän joutui aluksi tyytymään siellä vaatimattomaan elämään rakennustyömiehenä, mutta tapasi pian maahan asettuneita vaikutusvaltaisia saksalaisia, joiden avulla hän pääsi palaamaan takaisin vauraaseen elämäntapaansa.[10] Mengelen vaimo Irene, joka ei ollut muuttanut miehensä mukana Etelä-Amerikkaan, erosi puolisostaan vuonna 1954. Mengele meni vuonna 1958 naimisiin edesmenneen veljensä Karl nuoremman lesken Marthan kanssa.[36] Mengele tutustui Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa toisiin Etelä-Amerikkaan muuttaneisiin natseihin, kuten Adolf Eichmanniin ja Hans-Ulrich Rudeliin.[10]

Adolf Eichmann pidätettiin natsi-Saksassa tekemiensä rikosten vuoksi vuonna 1960 Buenos Airesissa. Kiinnijäämistään pelännyt Mengele muutti pian Eichmannin pidätyksen jälkeen Paraguayhin ja sieltä edelleen Brasiliaan.[1] Hyvien suhteidensa avulla hän sai elää loppuelämänsä vapaana, vaikka Israelin tiedustelupalvelu Mossad ja monet muut natsien metsästäjät tiesivät hänen piileskelevän Etelä-Amerikassa. Mossadin agentti Zvi Aharoni paikallisti Mengelen 1962 Brasilian viidakosta, mutta Mossadin agenttien päätehtäväksi asetettiin Yossele Schumacherin etsiminen, ja Mengele pääsi katoamaan[37]. Mengelen on todettu käyttäneen vuodesta 1976 alkaen henkilötodistusta, jossa hänen nimekseen mainittiin Wolfgang Gerhard.[10]

Mengele vietti elämänsä viimeiset vuodet São Paulon lähellä Brasiliassa. Hän sai aivohalvauksen ja hukkui uidessaan Bertiogan lähellä sijaitsevassa lomakohteessa 7. helmikuuta 1979. Hänet haudattiin São Paulon esikaupunkiin Wolfgang Gerhard -nimisenä miesvainajana.[1]

Väitetyt ihmiskokeet Brasiliassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jorge Camarasa on väittänyt vuonna 2009 julkaistussa kirjassaan Mengele: The Angel of Death in South America, että Josef Mengele olisi jatkanut natsi-Saksassa aloittamiaan ihmiskokeita pienessä brasilialaisessa Cândido Godóin kunnassa. Hänen väitetään vierailleen Cândido Godóissa salanimellä Rudolph Weiss useita kertoja 1960-luvulla kokeitaan suorittaen.[38]

Camarasa väittää, että Mengele onnistui toteuttamaan Cândido Godóissa unelmansa luoda vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä ihmisiä. Suurin osa kunnan asukkaista on sinisilmäisiä ja vaaleatukkaisia. Lisäksi jopa joka viides syntyneistä lapsista on ollut kaksonen. Kuntalaisten mukaan Mengele oli usein valvomassa naisten raskauksia ja hoitamassa heitä uusilla lääkkeillä.[38] Mengelen osuudesta Cândido Godóin kaksostiheyteen ei ole tosin muita todisteita kuin paikallisten kertomukset.

Vuonna 2011 julkistettujen tutkimustulosten mukaan syntymätodistukset osoittavat, että kaksosia syntyi kylässä poikkeuksellisen paljon jo 1930-luvulla. Lisäksi monilla Cândido Godóissa kaksosia synnyttäneillä naisilla on todettu tietty geenimuunnos, jonka uskotaan tulleen paikkakunnalle saksalaisten siirtolaisten mukana ja yleistyneen sisäsiittoisuuden takia. Tutkijat uskovat tämän geenimuunnoksen altistavan äidit kaksosraskauksille.

Ruumiin löytyminen ja tunnistaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1985 Länsi-Saksan poliisi onnistui löytämään Mengelen haudan niiden todisteiden perusteella, jotka se oli hieman aiemmin saanut haltuunsa Mengelen suvun ystävältä Günzburgista. Pian tämän jälkeen brasilialainen oikeuslääketieteen asiantuntija totesi haudasta nostetut jäännökset Mengelen ruumiiksi. Lopullinen varmuus asiasta saatiin, kun vuonna 1992 DNA-tutkimusten perusteella pystyttiin todistamaan, että vainaja oli Josef Mengele.[1]

Peitenimiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuessaan Etelä-Amerikassa Josef Mengelen on sanottu käyttäneen ainakin seuraavia peitenimiä:

  • Wolfgang Gerhard[10]
  • José Mengele[39]
  • Helmut Gregor[i][39]
  • tohtori Fausto Rindón[39]
  • S. Josi Alvers Aspiazu[39]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Posner, Gerald L. & Ware, John: Josef Mengele – Elämä ja teot. Suomentanut Pertti Jokinen. Minerva, 2018. ISBN 978-952-312-425-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k Josef Mengele encyclopedia.ushmm.org. Viitattu 30.10.2019. (englanniksi)
  2. ↑ Posner & Ware, s. 21–23.
  3. ↑ Posner & Ware, s. 24–27.
  4. ↑ Posner & Ware, s. 27–28.
  5. ↑ a b c d Posner & Ware, s. 29.
  6. ↑ Posner & Ware, s. 30.
  7. ↑ a b c d e f Thon, Jan Ingar: Josef Mengele – Auschwitzin kuolemanenkeli historianet.fi. Viitattu 27.10.2019.
  8. ↑ Posner & Ware, s. 31–33.
  9. ↑ a b Posner & Ware, s. 34–35.
  10. ↑ a b c d e Josef Mengele - factfile telegraph.co.uk. 23.1.2009. Viitattu 16.11.2019. (englanti)
  11. ↑ Posner & Ware, s. 35–36.
  12. ↑ Posner & Ware, s. 37.
  13. ↑ Posner & Ware, s. 42.
  14. ↑ Posner & Ware, s. 12.
  15. ↑ Posner & Ware, s. 55.
  16. ↑ Getlen, Larry: How Nazi offspring dealt with their families’ hellish histories New York Post. 3.2.2018. Viitattu 16.11.2019. (englanniksi)
  17. ↑ Wiesenthal, Simon (Toimittanut Joseph Wechsberg; suomentanut Antero Tiusanen): Tappajat joukossamme – Elämäntyöni natsirikollisten paljastajana. (Murderers Among Us), s. 201. WSOY, 1967.
  18. ↑ a b Posner & Ware, s. 12–13.
  19. ↑ Posner & Ware, s. 54.
  20. ↑ Posner & Ware, s. 56–57.
  21. ↑ Posner & Ware, s. 57–59.
  22. ↑ Posner & Ware, s. 53–54.
  23. ↑ Posner & Ware, s. 60–61.
  24. ↑ Borger, Julian: Drugs firm sued by Auschwitz 'guinea pig' The Guardian. 19.2.1999. Viitattu 17.11.2019. (englanti)
  25. ↑ Posner & Ware, s. 44–46.
  26. ↑ Posner & Ware, s. 48–50.
  27. ↑ a b Posner & Ware, s. 46–47.
  28. ↑ a b Posner & Ware, s. 42–44.
  29. ↑ a b Posner & Ware, s. 69.
  30. ↑ Posner & Ware, s. 66.
  31. ↑ Posner & Ware, s. 72.
  32. ↑ a b Posner & Ware, s. 75–79.
  33. ↑ Posner & Ware, s. 73–74.
  34. ↑ Posner & Ware, s. 65.
  35. ↑ Posner & Ware, s. 67–68.
  36. ↑ Internal Israel Police Report Provides Details of Mengele's Life www.jewishvirtuallibrary.org. Viitattu 12.12.2019.
  37. ↑ Bascomb, Neal: Tähtäimessä Eichmann, s. 395–396. Suomentanut Ari Ahola. Gummerus, 2012. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  38. ↑ a b Evans, Nick: Nazi angel of death Josef Mengele 'created twin town in Brazil' telegraph.co.uk. 21.1.2009. Viitattu 17.11.2019. (englanti)
  39. ↑ a b c d Christian Zentner, Friedemann Bedürftig. The Encyclopedia of the Third Reich, p. 586. Macmillan, New York, 1991. ISBN 0-02-897502-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Josef_Mengele&oldid=22844048”