Adolf Eichmann

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Adolf Eichmann
Adolf Eichmann vuonna 1942
Adolf Eichmann vuonna 1942
Henkilötiedot
Syntynyt19. maaliskuuta 1906
Saksan keisarikunta Solingen, Preussi, Saksa
Kuollut31. toukokuuta 1962 (56 vuotta)
Israel Ramla, Israel
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Saksa Saksa
Taistelut ja sodat Toinen maailmansota
Sotilasarvo Schutzstaffel (SS) tunnus. Obersturmbannführer
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Otto Adolf Eichmann (19. maaliskuuta 1906 Solingen, Saksa – 31. toukokuuta 1962 Ramla, Israel) oli SS-everstiluutnantti, Obersturmbannführer natsi-Saksassa.[1]

Eichmannia pidetään holokaustin (”lopullinen ratkaisu”, saks. Endlösung) toteutuksen organisoijana. Hän järjesti keskitysleireille lähetettävien ihmisten tunnistamisen ja kuljetukset. Eichmann toimi päätöksentekijänä ja toteuttajana Saksan juutalaiskysymyksissä, häntä on pidetty kulissien takana toimivana pääpyövelinä, ja hänet tuomittiin sen vuoksi kuolemaan.[2] Max Jakobson kiteyttää näkemyksensä muotoon, että Eichmann oli ”kansanmurhan kansliapäällikkö”.[3]

Nuoruusvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eichmann syntyi ja kasvoi Solingenissa Saksassa. Hänen isänsä Adolf Karl Eichmann oli liikemies ja kirjanpitäjänä paikallisessa voimalaitoksessa, ja perhe muutti isän työn mukana vuonna 1913 Linziin Itävalta-Unkariin, jossa perheen äiti, Maria o.s. Schefferling, kuoli.[1] Eichmannin isä palveli ensimmäisessä maailmansodassa Itävalta-Unkarin armeijassa. Lapsena Eichmann oli melko tummahipiäinen, ja siksi muut lapset nimittivät häntä usein juutalaisen näköiseksi.[4] Hänen isänsä siirtyi öljyalalle Standard Oilin tytäryhtiön Vacuum Oil Companyn palvelukseen, jossa myös Adolf Eichmann työskenteli nuorena.[5]

Nousu valtaan natsi-Saksassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eichmann liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen huhtikuussa 1932.[6] Hän tutustui muun muassa Ernst Kaltenbrunneriin, jonka isällä oli ollut yhteisiä liiketoimia Eichmannin isän kanssa.[6] Vuonna 1934 Eichmann palveli SS-alikersanttina Dachaun keskitysleirillä, jossa hän kiinnitti Reinhard Heydrichin huomion. Sen jälkeen hän liittyi turvallisuuspalveluun, Sicherheitsdienstiin, jonka Berliinin toimistoon hän pääsi töihin. SD:n ”juutalaisosaston” päälliköstä Edler von Mildensteinista tuli Eichmannin oppi-isä, joka innosti häntä perehtymään sionismiin ja juutalaisuuden historiaan.

Syyskuussa 1937 Eichmann lähti yhdessä esimiehensä Herbert Hagenin kanssa Palestiinaan tutkimaan mahdollisuuksia juutalaisten siirtämiseksi Saksasta Palestiinaan.[7] He matkustivat Haifaan, kävivät Karmel-vuorella ja kohtasivat saksalaisen tohtori Reichartin, jolta saivat perusteellisen selvityksen Palestiinan tilanteesta. Sen jälkeen he tapasivat Feivel Polkesin, jonka kanssa he tutustuivat erääseen kibbutsiin. Seuraavana päivänä brittiläiset vangitsivat heidät ja karkottivat maasta. He palasivat Saksaan Kairon kautta. Siellä he tapasivat Haganan jäseniä, mutta keskustelujen sisällöstä kiistellään. Kairossa he tapasivat Palestiinan arabijohtajia, kuten Jerusalemin muftin Amin al-Husseinin.[8] Jälkeenpäin he kirjoittivat raportin, jossa he esittivät siirtosuunnitelmien hylkäämistä. Eichmannin ja Hagenin mielestä juutalaisten siirtäminen ei ollut taloudellisesti järkevää eikä sopinut Saksan politiikkaan, joka ei kannattanut juutalaisvaltion syntymistä Lähi-itään.lähde?

Matkan jälkeen Eichmann siirrettiin SD:n Wienin toimistoon, jolloin hänen vastuulleen tulivat Itävallan juutalaiset. Maaliskuussa 1938 Itävalta liitettiin Saksaan, jolloin pelko levisi itävallanjuutalaisten keskuuteen. Eichmann kehitti erityisen ”koontilinjan”, jonka avulla maasta poistuvilta juutalaisilta vietiin omaisuus, käteisvarat ja oikeudet. Muutamassa kuukaudessa Eichmannin toimisto oli siirtänyt 150 000 juutalaista, ja hänet siirrettiin järjestämään samankaltaista toimintaa Prahaan.[9]

Toiminta toisen maailmansodan aikana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1939 Eichmannista tuli Valtakunnan pääturvallisuusviraston RSHA:n Amt IV B 4:n päällikkö. Amt IV B 4 (alun perin IV D 4) oli Gestapon alajaosto, jonka vastuulla olivat juutalaisiin liittyvät asiat. Yksi Eichmannin ajatuksista oli Euroopan neljän miljoonan juutalaisen siirtäminen Madagaskarille, mutta se osoittautui liian utopistiseksi. Sodan aikana Eichmann sai SS-Obersturmbannführerin arvon.[10]

Eichmann osallistui vuonna 1942 Wannseen konferenssiin, jossa päätettiin ”juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta”. Lopullinen ratkaisu tarkoitti juutalaisten joukkotuhoa pakkosiirtojen sijaan. Sodan loppuvaiheessa Eichmann asui Budapestissa ja organisoi Saksan miehittämän Unkarin juutalaisten tuhoamista. Suuren osan heistä likvidoivat unkarilaisen Nuoliristi-järjestön jäsenet, osa määrättiin raskaille kuolemanmarsseille kohti länttä.lähde?

Sodanjälkeinen piileskelyn aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eichmannin Punaisen Ristin passi, jota hän käytti siirtyessään vuonna 1950 Argentiinaan.

Toisen maailmansodan jälkeen yhdysvaltalaisjoukot ottivat Eichmannin kiinni. Oltuaan vankina lähes puoli vuotta hän onnistui kuitenkin toukokuussa 1945 pakenemaan vankileiriltä,[11] koska häntä ei kyetty tunnistamaan. Hän matkusti kohti Bad Ischliä, mutta joutui matkalla yhdysvaltalaisten sotilaiden pidättämäksi heinäkuun lopussa tai elokuun alussa 1945. Valenimellä Otto Eckmann esiintynyttä Eichmannia pidettiin vankeudessa Oberdachstettenissä, josta hän karkasi vankitovereidensa avulla 1946 ja saapui maaliskuun alkupäivinä 1946 Celleen, jossa hän oli metsätyössä neljä vuotta.[12] Eichmann lähti Saksasta vuoden 1950 alussa ja meni Italiaan, jossa muuan fransiskaanimunkki järjesti hänelle Ricardo Klementin nimelle kirjoitetun passin ja Argentiinan viisumin. Heinäkuun puolivälissä 1950 Eichmann matkusti Argentiinaan Buenos Airesiin.[13] Hänen vaimonsa ja heidän kolme lastaan muuttivat Argentiinaan 1953.[14][15] Paikallisessa saksalaisyhteisössä karkurin henkilöllisyys oli melko laajalti tiedossa.[16]

Saksan liittotasavallan tiedustelupalvelu sai asiasta vihiä, mutta maan hallitus empi Eichmannin paljastamista, sillä se pelkäsi Eichmannin kertovan korkeiden virkamiesten ja poliitikkojen entisistä natsiyhteyksistä. Saksa kertoi kuitenkin tietonsa vuonna 1958 Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lle, mutta CIA ei reagoinut asiaan, eikä kumpikaan maa ilmoittanut asiasta Eichmannia etsiville israelilaisille.[17]

Sieppaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1957 Hessenin osavaltion pääsyyttäjä Fritz Bauer sai vihjeen Eichmannin olinpaikasta Argentiinassa asuvalta saksanjuutalaiselta juristilta, Lother Hermannilta. Hermannin tytär Silvia tapaili tuohon aikaan Eichmannin poikaa Nickiä. Bauer kertoi asiasta Israelin salaiselle palvelulle Mossadille. Mossad tutki asiaa Argentiinassa, mutta totesi talon, jossa Eichmannin perheineen asui, olevan liian vaatimaton entiselle natsijohtajalle.[18][19]

Fritz Bauer raivostui Mossadin saamattomuudesta ja alkoi tutkia asiaa perin pohjin. Vuonna 1959 Bauer sai selville, että Eichmann käyttää salanimeä Ricardo Klement, jolloin Mossad ryhtyi toimiin Eichmannin kiinniottamiseksi.[18][19]

Mossadin joukot kaappasivat Eichmannin Peter Malkinin johdolla Argentiinassa 11. toukokuuta 1960 maan lakien vastaisesti, ilman argentiinalaisten viranomaisten lupaa.[20] Eichmann lennätettiin 21. toukokuuta 1960 salaa El Alin Bristol Britannia 4X-AGE -lentokoneella Israeliin.[21] Argentiina katsoi tapauksen suvereniteettinsa loukkaamiseksi, kutsui Israelin-suurlähettiläänsä kotiin ja vaati YK:n turvallisuusneuvostoa koolle. Turvallisuusneuvosto päätti äänin 8–6, että Israelin oli ”sopivalla tavalla” hyvitettävä Argentiinalle sen kärsimä suvereniteetin loukkaus.[22]

Oikeudenkäynti ja kuolemantuomio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eichmann oikeudenkäynnissä Jerusalemissa.

Eichmannin oikeudenkäynti israelilaisessa tuomioistuimessa Jerusalemissa alkoi 11. huhtikuuta 1961. Häntä vastaan luettiin 15 rikossyytettä, muun muassa syytteet rikoksista ihmiskuntaa vastaan, rikoksista juutalaisia vastaan ja osallistumisesta laittomaan organisaatioon.[23] Oikeudenkäynti sai paljon kansainvälistä huomiota ja kiistelyä osakseen. Israelin hallitus salli kansainvälisen median, kuten radio- ja televisioyhtiöiden, lähetykset oikeudenkäynnistä rajoituksetta. Oikeudenkäynnissä todistajat, joista monet olivat holokaustista selvinneitä, kertoivat Eichmannin toiminnasta ja hänen osuudestaan uhrien lähettämisessä keskitysleireille. Koko oikeudenkäynnin ajan Eichmann pysyi väitteessään, että hän totteli vain käskyjä ja koetti täyttää velvollisuutensa.lähde?

Max Jakobsonin luonnehdinnan mukaan oikeudenkäynti Eichmannia vastaan oli tarkoitettu historian oppitunniksi sotien jälkeen syntyneille israelilaisille, joille holokausti oli etäinen tapahtuma. Jakobsonin mukaan monille oli järkytys todeta, ettei Eichmann ollutkaan mikään perverssi sadisti, vaan väritön virkamies, joka oli vain tunnollisesti suorittanut esimiehiltään saamansa tehtävän.[24]

Adolf Eichmann oikeudenkäynnissä Israelissa.

Eichmann todettiin syylliseksi kaikkiin syytteisiin ja tuomittiin kuolemaan 15. joulukuuta 1961.[25]

Teloitusta edeltävänä päivänäselvennä (29. huhtikuuta 1962) Eichmannin vaimo Vera vieraili miehensä sellissä 90 minuutin ajan lehdistöltä ja yleisöltä salassa, Israelin viranomaisten tieten.[26]

Eichmann esitti myös suomalaisissa lehdissä[27] julkaistun toivomuksen, että hänen ruumiinsa vietäisiin teloituksen jälkeen Linziin ja tuhkattaisiin siellä tehdyn virallisen ruumiinavauksen jälkeen. Eichmann hirtettiin muutama minuutti ennen keskiyötä 31. toukokuuta 1962 Ramlan vankilassa.[28]

Teloituksen jälkeen hänen ruumiinsa tuhkattiin sitä varten tehdyssä krematoriouunissa. Saman päivän aamuna 1. kesäkuuta 1962 tuhkat levitettiin Israelin laivaston alukselta Välimereen kansainväliselle merialueelle.[29]

Eichmann mediassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietokirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eichmannista on julkaistu lukuisia teoksia. Eichmannin kaappauksesta Israeliin Mossadin silloinen päällikkö Isser Harel kirjoitti teoksen Kaappaus Garibaldin kadulla (WSOY, 1976). Joitakin vuosia myöhemmin yhdysvaltalainen sotakirjeenvaihtaja Quentin Reynolds sekä israelilaiset toimittajat Ephraim Katz ja Zwy Aldouby kirjoittivat samasta aiheesta kirjan Kuoleman asiamies: Adolf Eichmannin tarina (Karisto, 1961). Molemmat kirjat päättyvät Eichmannin syytteeseen asettamiseen.

Hannah Arendtin teos Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä ilmestyi 1963, ja sen alanimeke on muodostunut käsitteeksi.[30]

Elokuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta on valmistunut vuonna 2007 Robert Youngin ohjaama elokuva Eichmann – kuoleman allekirjoittaja jossa Eichmannia näyttelee Thomas Kretschmann.

Wannseen konferenssia kuvaavassa televisioelokuvassa Lopullinen ratkaisu (2001) Eichmannia esittää Stanley Tucci. Televisiosarjassa Polttouhrit Eichmannia esittää näyttelijä Tom Bell.

Televisioelokuva Adolf Eichmannin oikeudenkäynti (The Eichmann Show) käsittelee myös aihetta.[31]

Lars Kraumerin elokuvassa Valtio vastaan Fritz Bauer (2015) kuvataan syyttäjä Fritz Bauerin tutkimuksia Eichmannin löytämiseksi.

Vuoden 2018 Netflix-elokuvassa Operation Finale Eichmannia näyttelee Ben Kingsley ja Peter Malkinia Oscar Isaac.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Zwy Aldouby, Ephraim Katz, Quentin Reynolds: Kuoleman asiamies: Adolf Eichmannin tarina (Minister of death: the Adolf Eichmann story). Suomentanut Martti Santavuori. Karisto, 3. p. 1979. ISBN 951-23-1462-2
  • Isser Harel: Kaappaus Garibaldin kadulla (The House on Garibaldi Street). Suomentanut Arto Häilä. WSOY, 1976. ISBN 951-0-07725-9

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Kuoleman asiamies, s. 70
  2. ↑ Kuoleman asiamies, s. 35, 38–39
  3. ↑ Max Jakobson: Väkivallan vuodet: 20. vuosisadan tilinpäätös I, s. 365. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-113369-1.
  4. ↑ Kuoleman asiamies, s. 71
  5. ↑ Kuoleman asiamies, s. 73
  6. ↑ a b Kuoleman asiamies, s. 74
  7. ↑ Kuoleman asiamies, s. 81–87
  8. ↑ Kuoleman asiamies, s. 87–88
  9. ↑ Kuoleman asiamies, s. 90–91, 100
  10. ↑ Kuoleman asiamies, s. 110–111
  11. ↑ Kaappaus Garibaldin kadulla, s. 226
  12. ↑ Kaappaus Garibaldin kadulla, s. 227
  13. ↑ Kaappaus Garibaldin kadulla, s. 228
  14. ↑ Kaappaus Garibaldin kadulla, s. 80
  15. ↑ Tähtäimessä Eichmann, s. 102, 103
  16. ↑ Kuoleman asiamies, s. 61
  17. ↑ HS Arkisto (maksullinen) CIA ja Länsi-Saksa tiesivät Eichmannista, HS, Ulkomaat, 8.6.2006
  18. ↑ a b An Inside Look at Israel's Operation to Capture Nazi Criminal Adolf Eichmann haaretz.com. 15.4.2012. Viitattu 2.5.2020.
  19. ↑ a b Germany finally pays tribute to first Nazi hunter Fritz Bauer Independent. 28.2.2016. Viitattu 2.5.2020.
  20. ↑ Kuoleman asiamies, s. 8
  21. ↑ Kuoleman asiamies, s. 13
  22. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1961, s. 42–43. Helsinki: Otava, 1960.
  23. ↑ Kaappaus Garibaldin kadulla, s. 7
  24. ↑ Jakobson 1999, s. 365.
  25. ↑ Adolf Eichmann Trial International. Arkistoitu 15.12.2018. Viitattu 14.12.2018. (englanniksi)
  26. ↑ Arkistopaljastus Israelista: natsipomo Adolf Eichmannin Vera-vaimo vieraili salaa vankilassa ennen teloitusta HS.fi. Helsingin Sanomat. Viitattu 14.7.2015.
  27. ↑ Adolf Eichmann: Tänään tiedän, että minut hirtetään; artikkeli, Apu 2/1962, s. 17–18
  28. ↑ Eichmann hirtettiin; artikkeli, Suomen Sosialidemokraatti, 1.6.1962, s. 1
  29. ↑ 'We have to carry out the sentence' - Haaretz - Israel News 'We have to carry out the sentence'. Haaretz, Israel News Archive.org
  30. ↑ Ville Similä: Päätettiin tappaa 11 miljoonaa juutalaista, ja sitten syötiin lounas – suunnitelma kansanmurhasta tehtiin tunnissa. Helsingin Sanomat, 4.6.2017, s. 22–23. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.6.2017.
  31. ↑ Adolf Eichmannin oikeudenkäynti Yle. Viitattu 8.8.2018.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hannah Arendt: Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä (Eichmann in Jerusalem: A Report on the Banality of Evil, 1963), suom. Jouni Tilli ja Antero Holmila, Docendo, 2016 ISBN 978-952-291-259-6

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Adolf_Eichmann&oldid=22709643”