Tacitus
| Publius Cornelius Tacitus | |
|---|---|
 Kuvitteellinen muotokuva Tacituksesta |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | noin 55 |
| Kuollut | 120 (64–65 vuotta) |
| Kansalaisuus | Rooman keisarikunta |
| Ammatti | senaattori, konsuli, kuvernööri, historioitsija |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | latina |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Publius[1] Cornelius Tacitus (noin 55–120) oli roomalainen senaattori ja historioitsija. Häntä pidetään Rooman merkittävimpänä historioitsijana ja eräänä huomattavimmista roomalaisista kirjailijoista.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tacituksen elämästä tiedetään hyvin vähän. Hän syntyi ehkä Galliassa tai Pohjois-Italiassa senaattori- tai ritarisäätyyn kuuluvaan perheeseen. Hän opiskeli Roomassa ja kävi läpi tavanmukaisen virkauran (cursus honorum). Hänestä tuli senaattori ja vuonna 97 konsuli. Vuosina 112-113 hän toimi Asian provinssin kuvernöörinä. Hän kuoli luultavasti joskus vuoden 115 jälkeen.
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tacituksen tyylillinen esikuva oli Sallustius ja hän arvosteli terävästi keisarivaltaa. Hänen historiannäkemyksensä keisarinhovin juonitteluista on ironinen ja pessimistinen. Tacituksella oli omaperäinen, selkeä ja koruton kirjoitustyyli, joka poikkesi sekä hopea- että kultakauden valtavirrasta.
Tacituksen pääteokset ovat kirjat Rooman keisarien historiasta. Taistelu keisarivallasta (Historiae, ”historiankirjat”) kertoo Rooman historian Rooman keisari Neron kuolemasta vuonna 69 eteenpäin. Vain neljä ensimmäistä ja osa viidennestä kirjasta ovat säilyneet. Keisarillisen Rooman historia (Annales, ”vuosikirjat”) kertoo keisari Tiberiuksen valtaannoususta vuonna 14 aina Neron kuolemaan. Kirjoja teoksessa oli ilmeisesti kuusitoista mutta vain kolmannes niistä on säilynyt. Osia 5. ja 16. kirjasta puuttuu ja kirjat 7–10 puuttuvat kokonaan.
Tacituksen pienempiin töihin kuuluu Germania, joka kertoo germaaniheimoista, jotka elivät Rooman valtakunnan ulkopuolella. Tacitus kirjoitti Germanian vuonna 98 jaa.[2] Tacitus korosti luonnonvaraisten kansojen turmeltumattomuudessa olevaa voimaa, mikä on usein tulkittu varoitukseksi germaanien uhasta veltostuneille roomalaisille. Kirjassa Tacitus myös kuvaa alkukantaiset ja kurjuudessa elävät fennit, jotka on perinteisesti yhdistetty saamelaisten esivanhempiin. Teoksesta on kolme suomennosta vuosilta 1904, 1953 ja 1976.
»Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista. Lapsillakaan ei ole muuta suojaa villieläimiltä ja rajuilmoilta kuin jonkinlainen oksista punottu katos. Sinne palaavat nuoret, se on vanhojen turvapaikka. Mutta tämä on heistä onnellisempaa elämää kuin pelloilla huokaileminen, vaivalloinen talojen rakentaminen sekä milloin toiveikas, milloin pelokas huolenpito omasta ja vieraasta omaisuudesta. Rauhassa jumalilta ja rauhassa ihmisiltä he ovat saavuttaneet sen vaikeimman päämäärän, ettei heidän tarvitse edes mitään toivoa.»
(Tacitus: Germania. Käännös Tuomo Pekkanen.)
Toinen Tacituksen pienemmistä teoksista on elämäkertateos Agricola, jossa hän kertoo apestaan, roomalaisesta kenraalista Gnaeus Julius Agricolasta. Tacitus kuvaa Britanniassa sotineen valloittajakenraalin toimintaa ja luo henkilökuvan vanhan hyvän ajan roomalaisesta.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja, s. 555. (Hakusana ”Tacitus”) Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
- Oliver, Revilo P. (1977) The praenomen of Tacitus. American Journal of Philology 98: 64-70.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Aikaisemman, humanistien välittämän käsityksen mukaan Cornelius Tacituksen etunimi (praenomen) olisi ollut Gaius. Vähemmän tunnettuja nimiehdotuksia ovat Sextus ja Quintus. Muita Tacitus-käsikirjoituksia lähempänä antiikkia oleva Codex Mediceus primus 800-luvulta (kopion kopion kopio 200-300 -luvun käsikirjoituksesta) mainitsee kahdessa kohtaa etunimeksi Publiuksen. Ks. Oliver (1977).
- ↑ Ekonen, Jouni & Kulju, Vilho & Matsinen, Terttu: Ihmisen tiet Suomi ennen autonomiaa, s. 7. Otav, 2002.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomennetut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Taistelu keisarivallasta: Rooman historia 69–70 jKr. ((Historiae.) Suomentaneet Heikki Laakkonen & Kalle Korhonen) Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-179-1
- Keisarillisen Rooman historia. (Annales.) Latinan kielestä suomentanut, johdannolla ja selvittävällä hakemistolla varustanut Iiro Kajanto. Laatukirjat (1. painos 1969 Antiikin klassikot -sarjassa) Helsinki: WSOY, 1990 (5. painos 2004). ISBN 951-0-16172-1
- Germania. ((Germania.) Latinan kielestä kääntänyt ja lyhyesti selittänyt Tuomo Pekkanen. Latinankielinen rinnakkaisteksti) Helsinki: Gaudeamus, 1976 (2. painos 1988). ISBN 951-662-180-5
- Agricola. ((Agricola.) Suomentanut K. J. Hidén. Näköispainos. Alkuteos: Helsingissä: Yrjö Weilin, 1904) Helsinki: Kirja kerrallaan, 2004. ISBN 952-5439-62-3
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vapaasti ladattavia Cornelius Tacituksen e-kirjoja Project Gutenbergiltä ja Projekti Lönnrotilta.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
