Ina Lange

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Daniel Sten)
2 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 3. lokakuuta 2024.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ina Lange

Ina Blenda Augusta Forstén (14. joulukuuta 1846 Helsinki – 23. lokakuuta 1930 Kööpenhamina), avioiduttuaan Lange, salanimeltään Daniel Sten, oli suomalaissyntyinen pianisti, musiikkihistorioitsija ja kirjailija. Lange luetaan suomalaisiin 1880–1890-lukujen realisteihin, mutta häntä tunnetaan varsin vähän Suomessa, mahdollisesti siksi että hän loi uransa ja julkaisi useimmat teoksensa ulkomailla.[1]

Henkilöhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus ja avioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tanssiryhmä Taiteilijaseuran vuoden 1866 vuosijuhlassa, Ina Forstén toinen vasemmalta. Mukana myös Johannes Gripenberg, Karl Collan, Thiodolf Saelan ja Maria Collan.

Ina Forstén syntyi Helsingissä joulukuussa 1846. Hänen isänsä Johan August Forstén työskenteli tullilaitoksen asessorina.[2][a] Äitinsä Augusta Fredrica Wilhelminan (o.s. Danielson) kautta hän oli historioitsija ja poliitikko Johan Richard Danielson-Kalmarin serkku.[3] Isän ja äidin puolen serkkuja[4] olivat laulajat Filip Forstén ja Anna Forstén[5] sekä isän puolelta pikkuserkkuja Pietarin yliopiston professori, historioitsija Georg August Forstén ja everstiluutnantti Lennart Forstén sekä eläinsuojelija T. K. Forstén. Kääntäjä ja kirjailija Elin Forstén oli hänen sisarensa.[6]

Ina Forstén sai aluksi opetusta kotiopettajalta ja kävi sitten Helsingin valtiollistaa ruotsinkielistä tyttökoulua, missä hänelle kieli- ja reaaliaineita opetti 1850-luvulla säveltäjä-kielentutkija Karl Collan ja musiikkia urkuri-säveltäjä Rudolf Lagi.[7] [b] Tämän jälkeen hän jatkoi opintojaan Julie Reyersin ”korkeammassa tyttökoulussa” (höhere Töchterschule) Berliinissä.[8]

Ina Forstén pianistina ja säveltäjänä 1875.

Forstén opiskeli musiikkia Berliinin konservatoriossa vuosina 1870–1871 opettejanaan Carl Tausig. Hän jatkoi opintojaan Moskovan konservatoriossa opettajinaan muun muassa Nikolai Rubinstein[9] ja Pjotr Tšaikovski.[10] Moskovassa ollessaan Ina Forstén ja Sebastian Gripenberg kihlautuivat salaisesti[11], joskin hän tapaili samalla jo tulevaa aviomiestään Algot Langea.[12]

Ensiesityksessään orkesterin solistina lokakuussa 1873 Forstén esitti Beethovenin kolmannen pianokonserton, mutta suurelle yleisölle hän tuli tunnetuksi varsinkin liedpianistina sekä varhaisena suomenkielisten liedien säveltäjänä.[13] [c] Vuosina 1875—1877 hän toimi pianistina Emmy Achtén ja Ida Basilierin kiertueilla.[14]

Basilierin kiertueen tauolla keväällä 1875 Forstén tutustui Tukholmassa August Strindbergiin.[15][16] [d] Strindberg mainitsee Forsténin omaelämäkerrallisessa teoksessaan, joskaan ei nimeltä.[17] [e] Yhteiset konsertti- ja teatterikäynnit sekä puistokävelyt, joista Ina Forstén kirjoitti perheelleen, aiheutti perheelle tarpeen tutkiskella avioliiton mahdollisuuksia: Johan August Forstén matkusti loppukesästä 1875 Tukholmaan Strindbergia tapaamaan.[18] Kirjailija itse ei ollut lainkaan sitoutumishaluinen, vaan kuvaili kirjeissään isää pieneksi ukkeliksi, joka on ”en karikatyr av en karikatyr”.[19] Täysin tuulesta temmattu ei luulo Strindbergin ihastuksesta kuitenkaan ollut.[20][21]Tilanne muuttui, kun eräällä kävelyretkellä Ina Forstén tutustutti kirjailijan tulevaan vaimoonsa Siri von Esseniin.[22] Muutama kuukausi tapaamisen jälkeen Strindberg selitti lähtevänsä Pariisiin selvitäkseen rakastumisesta Forsténiin, vaikka tässä vaiheessa ihailun kohde jo olikin Siri von Essen.[23] Kun sitten Strindberg ja von Essen joulukuussa 1877 avioituivat, pienessä juhlajoukossa olivat Ina Forstén, nyt rouva Langena, sekä hänen aviomiehensä Algot Lange.[24]

Vuonna 1876[25] [f] Forstén meni naimisiin ruotsalaisen oopperalaulajan Algot Langen kanssa.[26]. Pariskunta asui jonkin aikaa Helsingissä, missä Algot Lange työskenteli. Vuonna 1878 Langet muuttivat Tukholmaan, kun Algot Lange pääsi Kuninkaalliseen teatteriin laulajaksi.[27] Avioliiton solmittuaankin Ina Lange jatkoi pianistinuraansa ja esiintyi niin Keski-Euroopassa kuin Skandinaviassakin. Säveltäminen kuitenkin ilmeisesti loppui avioliiton jälkeen ja muu konsertointi kuin puolison säestäminen hiipui nopeasti.[28] Lapsia pariskunnalla oli kolme: Einar (1877), josta tuli lääkäri Tukholmassa, Hjalmar (1878), josta tuli insinööri Pietarissa ja Åke Mortimer (1884), joka työskenneltyään Amerikassa rautateillä teki pitkiä tutkimusmatkoja Etelä-Amerikkaan ja kirjoitti matkoistaan nimellä Algot Lange.[26]

Ruotsissa asuessaan Lange ilmeisesti kiinnostui naisasialiikkeestä,[29][g] johon oli jo Suomessa tutustunut. Hän kirjoitti nimimerkillä Aino Valvojaan 1883 laajan 11-sivuinen artikkelin "Ruotsalaisia naiskirjailijoita" siitä, miten naisiin suhtaudutaan julkisuudessa.[30][h]

Kirjallinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1880-luvulla alkoi Langen varsinainen kirjallinen ura novellikokoelmalla Bland ödebygder och skär (1884; suom. Erämaan ja saariston tarinoita, 1886), jonka hän julkaisi salanimellä Daniel Sten[31] [i] kuten muunkin kaunokirjallisen tuotantonsa.[32][j] Kokoelman novellit on kirjoitettu 1880–1884; kunkin perässä on kirjoitusvuosi. Kuvauksen kohteena ovat suomalainen saaristo ja maaseutu ja niiden ihmiset. Runebergiläisen idealistisen kansankuvauksen sijaan Lange esittää ihmiset varsin realistisessa ja kaunistelemattomassa valossa. Esimerkiksi novellissa ”Frost” (’Halla’) viitataan kriittisesti J. L. Runebergin runoon ”Saarijärven Paavo”[33][k]. Novellissa Ett godt samvete esitystapana on ylimmän yhteiskuntaluokan rappeutuneisuutta ja moraalittomuutta kuvaava melodraama[34] ja kertomuksessa I ödemark yläluokka rinnastuu metsänpetoihin.[35] Novellissa Lyx Lange kokeilee jo ensimmäisen romaaninsa prostituoitu-teemaa, missä päähenkilöä ei syyllistetä.[36]

Ina Langen ensimmäinen romaani ”Sämre Folk” (1885) julkaistuna nimellä Daniel Sten. Kirjan hän on omistanut mentorilleen Anne Charlotte Edgrenille.

Pian novellikokoelman jälkeen ilmestyi Langen ensimmäinen romaani Sämre folk (’Huonompaa väkeä’, 1885),[37] [l] jota on pidetty hänen pääteoksenaan.[38][m] Romaanin päähenkilönä on laulaja ja prostituoitu Nadja,[39][n] joka viettelee ja käyttää hyväkseen miehiä.[40] Nadjan luonteen pohjustuksena kuvataan myös hänen äitiään ja tämän epäonnistunutta avioliittoa. Sisältönsä ja vahvan naturalisminsa vuoksi teosta on verrattu Émile Zolan kuuluisaan Nana-teokseen.[41] Langen romaani oli kannanotoiltaan poikkeuksellinen, koska se ei ota selvästi kantaa naisen asemaan eikä esitä seksityöntekijää miesten uhrina.[42] Tässä teos eroaa naisen seksuaalisuutta käsittelevistä Wendla Randelinin Den Falna[43] ja Minna Canthin Salakari-romaaneista ja Alexandra Gripenbergin kaksinaismoralismia vastaan hyökkäävästä Kärrmark-teoksesta.[44]

Lange julkaisi Daniel Stenin nimellä vielä neljä muuta kaunokirjallista teosta: Tanskassa ilmestyneen romaanin En skaebne (’Kohtalo’, 1887), kertomuksen Med kärlek! (’Rakkaudella’, 1888), uskonnollis-eroottisia aineksia sisältävän ja kaksinaismoraalia kritisoivan romaanin Luba (1889)[45][o] ja novellikokoelman Berättelser från Finland (’Kertomuksia Suomesta’, 1890). Ne jatkoivat realistista ja naturalistista linjaa, mitä korostaa esimerkiksi Luba-romaanin alaotsikko "En studie", kokeellisen romaanin mukainen tutkielma siitä, miten perimä vaikuttaa päähenkilöön. Lubassa näkyy kiinnostus psykopatologiaan ja siinä kuvataan päähenkilön uskonnollis-eroottista hysteriaa.[46] Romaani onkin lahkolaisliikkeiden ja uskonnollisuuden kritiikkiä,[47] missä päähenkilöiden kohtalot ilmaisevat kirjailijan näkemyksen uskovaisista epänormaalina yksilöinä, joiden patologisella tunne-elämällä on seksuaaliset syynsä.[48]

Esikoiskokoelmaa lukuun ottamatta Langen teoksissa on kaupungilla vahva rooli.[49]Pääteoksessaan Sämre folk Helsingistä annetaan voimakkaasti venäläisväritteinen kuva, kun taas suomen- ja ruotsinmieliset saadaan näyttämään hieman koomisilta.[50]

Näytelmäkirjailijana Lange debytoi 1890, tällä kertaa omalla nimellään. Svenska teatern esitti hänen yksinäytöksisen huvinäytelmänsä Kurerad.[51] Näytelmälle povattiin valoisaa tulevaisuutta.[52]

Lange kirjoitti myös lehtiin, usein musiikkiaiheisia kirjoituksia, mm. Sofi Menteristä, entisestä opiskelutoveristaan Berliinin ajoilta: Lange kertoo elävästi konsertista sekä sen jälkeisistä aamuyöhön kestäneistä jatkoista.[53] Lisäksi hän kirjoitti näytelmiä, aiheina mm Carl Michael Bellman ja Lola Montez.[54] Daniel Sten -nimen ohella hän käytti nimimerkkejä Daniel Stern, Aino, -U, -a-dt ja -A-dt. 1880-luvun puolivälissä Åbo Tidning -lehdessä ilmestyi Langen ulkomailta kertovia kirjeitä ja ainakin yksi jatkokertomus Daniel Stenin nimellä. Varsinaisen skuupin hän onnistui saamaan haastateltuaan aikansa kuuluisinta näyttelijää Sarah Bernhardtia Tukholmassa miehensä työpaikalla. Helsingfors Dagblad julkaisi sen 22.6.1883 nimellä Daniel Sten.[55]

Vaikka miessalanimien käyttö on nähty usein piiloutumisena ja naiseuden peittämisenä, Daniel Stenin salanimen käyttäjä lienee ollut siihen aikaan jo tiedossa. Vuonna 1885 Langen nimi mainittiin julkisesti lehdessä hänen salanimensä yhteydessä[56] ja 1889 Daniel Stenin nimellä julkaistun Luban alkupuheen allekirjoitus oli I.L.[57]Vaikka Lange julkaisi teoksia vain ruotsiksi ja tanskaksi, hän oli osasi niiden lisäksi ainakin suomea, venäjää, saksaa, ranskaa ja englantia.[54]

Poliittinen toiminta Kööpenhaminassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ina Lange Tanskan-vuosinaan.

Vuonna 1885 Lange ja hänen miehensä muuttivat Kööpenhaminaan.[58][p] Siellä Lange pääsi hoviin kamaripianistiksi ja tuli samalla sotkeutuneeksi hovidiplomatian juoniin. Hän opetti musiikkia kruununprinssi Fredrikin lapsille ja toimi prinssi Haraldin opettajana. Lange joutui usein kosketuksiin kruununprinssi Fredrikin, Venäjän keisarinnan veljen, ja koko kuninkaallisen perheen kanssa.[59]

Kun Langen serkun J. R. Danielson-Kalmarin Suomen autonomiaa puolustava kirja 1890 ilmestyi ja sen levittäminen Venäjälle kiellettiin, heräsi kysymys, kuinka kirja saataisiin keisari Aleksanteri III:n käsiin.[60][q] Silloin Langen kautta avautui mielenkiintoinen mahdollisuus: Danielson-Kalmari ja hänen avustajapiirinsä lähettivät artikkeleita ja muistioita Langen avustuksella Tanskan kruununprinssille, joka sitten toimitti niistä ainakin suurimman osan sisarelleen ja langolleen.[61][r] Tähän tehtävään Lange valikoitui paitsi sukulaissuhteiden vuoksi, myös koska hän oli jo aiemmin ollut vanhojen fennomaanien suuri ihailija sekä ryhtynyt käymään kirjeenvaihtoa poliittisista asioista Agathon Meurmanin kanssa.[62] Lange myös puhui politiikkaa eikä tyytynyt toimimaan vain lähettinä: hän toi esiin muun muassa Suomen sananvapaus- ja venäläistämistilannetta kuningas Kristian IX:lle,[s]keskusteli asioista Itävallan suurlähettilään puolison kanssa heidän soittaessaan Chopinia ja onnistui lähettämään Leo Mechelinin kirjan Saksan sotilasattashean kautta Kreikan kruununprinssille, joka oli keisariperheen sukulainen ja ystävä.[63] Tanskan pääministerin J. B. S. Estrupin luona Lange teki tuttavuutta Venäjän lähetystösihteerin, kreivi Tšerbatševin kanssa ja lähetti tälle Danielson-Kammarin ja Mechelinin Suomen asemaa puolustavia kirjoja.[64] Tanskan ulkoministeriön johtajan P. Wedelin kanssa Lange kävi kruununprinssin toiveesta pitkiä ja yksityiskohtaisia keskusteluja samasta aiheesta.[65]

J.R.Danielsonin lisäksi myös Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen oli kirjeenvaihdossa Langen kanssa ja lähetti laajan poliittisen muistion Kööpenhaminaan sekä Langen luettavaksi että myös edelleen toimitettavaksi.[66] Tässä erittäin salaisessa muistoissaan hän toi esiin ruotsin kielen vastaisen taistelun onnistumisen vaikutukset Suomen turvallisuuden edistämiseen.[67] Lange, joka tunsi Tanskassa ja koko Skandinaviassa kytevän syvän epäluulon fennomaaneja kohtaan[68], epäili muistion kruununprinssille toimittamisen järkevyyttä ja Yrjö-Koskinen pyysikin palauttamaan kirjoituksensa.[69] Kööpenhaminasta Lange raportoi, kuinka kieliriita ja fennomania vähensivät siellä Suomea kohtaan tunnettua myötätuntoa.[70][t] Joskus hän mainitsi, kuinka "Sasha-setä ja Minnie-täti" (keisaripari) seurasivat sydämeenkäyvällä levottomuudella Suomen kysymystä. Lisäksi Lange koetti tahollaan edesauttaa suunnitelmaa oppilaansa prinsessa Louisen ja Venäjän kruununperillisen Nikolain avioliitosta. Prinsessan äiti tunsi vastenmielisyyttä ortodoksista uskontoa kohtaan, ja tätä tunnetta Lange pyrki hälventämään.[71] Avioliittoaie ei toteutunut.[72][u]

Langen poliittinen toiminta Kööpenhaminassa ei rajoittunut vain kirjeiden ja muistioiden välittämiseen, vaan hän otti myös aktiivisesti kantaa venäläistämistoimia ja sortopolitiikkaa vastaan. Tavatessaan kuninkaanlinnassa Venäjän tsaarin ja keskustellessaan tämän kanssa hän ei peitellyt venäläisen politiikan suomalaisissa aiheuttamaa tyrmistystä. Samalla hän kuitenkin varoi kritisoimasta tsaaria itseään.[73] Lisäksi vuonna 1900 Lange kiersi Aina Mannerheimin kanssa konsertoimassa ja keräämässä esiintymisillä rahaa kansansivistystyön hyväksi.[74] Marraskuussa 1900 kenraalikuvernööri Bobrikov kielsi heiltä konsertoinnin, mutta Lange ja Mannerheim onnistuivat kuitenkin ovelasti kiertämään määräyksen.[v] Ruotsalaisessa lehdistössä asiaa käsiteltiin laajasti[w] ja kun nämä konsertit muitta mutkitta otsikoitiin esimerkiksi nimellä ”lehti Bobrikovin kauhurykmentin historiasta”, tuli konserttien vastarintaluonne selkeästi esiin.[75]

Vuonna 1892, kun kato oli koetellut Suomea, Lange kirjoitti nuoruuden rakastettunsa Sebastian Gripenbergin veljelle, senaatin kansliatoimikunnan päällikölle Johannes Gripenbergille tarjoutuen järjestämään Tanskassa keräyksen Suomen hyväksi. Gripenberg torjui ajatuksen viitaten jo aloitettuihin kotimaisiin avustustoimiin. Vastauskirjeessään Gripenberg sivusi myös polttavan ajankohtaista kysymystä Suomen tullijärjestelmän sulauttamisesta venäläiseen ja toi esiin ilonsa tämän venäläistämistoimen raukeamisesta.[76]

Ina Langen omanarvontuntoa ja kuuluisuutta kuvaa hyvin Elli Tompuri: Lange oli pyytänyt tätä kirjoittamaan itselleen ja kertonut, että nimi ja osoitteeksi ”Köpenhamina” riittävät kirjeen varmaan perilletuloon.[77]

Ura musiikkitieteilijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ina ja Algot Lange erosivat vuonna 1898,[78] [x] ja sen jälkeen Lange alkoi kiinnostua musiikin historiasta:[79][y] hän ryhtyi käyttämään historiallisia soittimia, muun muassa spinettiä[80] sekä klavikordia[81] ja toi esimerkiksi vuoden 1900 Suomen kiertuetta varten useita museosoittimia, vanhimpana n vuonna 1670 rakennettu klavisymbaali[82]. Vaikka Lange erityisesti huomautti, ettei näitä historiallisia soittimia tulisi arvioida nykypäivän (siis vuoden 1900) vaatimuksilla,[83] konserttiarviossa pidettiin ääntä aivan liian heiveröisenä ja kehotettiin tallettamaan vanhat soittimet museoihin.[84] Tanskassa säveltäjä Robert Henriques arvosteli helmikuussa 1899 kovin sanoin Langen historiallisia konsertteja: tyylittömyyden, asujen ja kappalevalintojen lisäksi Henriques katsoi raskauttavaksi tämän likeiset välit Tanskan hoviin.[85]

Lange julkaisi 1910–1930-luvuilla useita musiikin historiaan ja henkilöihin liittyviä teoksia, tällä kertaa omalla nimellään. Vuonna 1913 Tukholmassa julkaistun kirjan Skilda tiders musikmästare loppuosa käsittelee suomalaista musiikkia ja säveltäjistä Armas Järnefeltin ja Erkki Melartinin ohella suurimman sivumäärän saa Jean Sibelius. Viimeinen teos ilmestyi hänen kuolinvuonnaan 1930. Avioeronsa jälkeen Lange oli musiikintutkija, luennoitsija ja tietokirjailija; se, ettei hänen sukupolvensa nainen voinut saada yliopistokoulutusta, ei estänyt häntä tekemästä tutkimusta.[86]

Lange sai 1918 4. luokan Vapaudenristin[87]ja ennen kuolemaansa hän ehti saada myös uuden kunnianosoituksen syntymämaastaan: Suomen valtion kunniamerkin.[88]

Merkitys kuoleman jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lange jäi Kuolemansa jälkeen paljolti unohduksiin Suomessa, erityisesti kirjailijana.[89][z] Osasyy lienee, että Langen teoksia julkaistiin useassa maassa: Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Toisaalta hänen teoksensa eivät aikoinaan herättäneet erityisen suurta huomiota. Arvid Mörne nosti Langen esiin tutkielmassaan vuonna 1939, mutta vasta 1980-luvulta lähtien feministinen kirjallisuudentutkimus on nostanut Langen yhdeksi merkittävistä suomalaisista realisteista.[90][aa] Vasta vuonna 2010 julkaistiin ensimmäisen kerran suomeksi hänen romaaninsa ”Huonompaa väkeä”.

Langen poliittinen toiminta Kööpenhaminassa jäi myös unohduksiin vuosiksi. Danielson-Kalmari pyysi suurlakon 1905 jälkeen saada lähettämänsä kirjeet ja muistiot takaisin.[91] Poliittinen tilanne oli muuttunut ja vaaleissa myöntyväisyyspolitiikka oli kärsinyt tappion sysäten Danielson-Kalmarin oppositioon. Kirjeiden avulla olisi ollut mahdollista todistaa, että hän ja muut vanhasuomalaisen puolueen johtohenkilöt olivat kulisseissa toimineet Suomen hyväksi.[92] Danielson-Kalmarin kuolema vuonna 1933 esti hänen aikeen kirjoittaa teossarjaansa ”Tien varrelta kansalliseen ja valtiolliseen itsenäisyyteen” kuvauksen yhteyksistään Tanskan kruununprinssiin ja sitä kautta keisari Aleksanteri III:een —hän ehti vain kuolinvuoteellaan kertoa siitä tyttärelleen.[93]

Fil.tri Taimi Torvinen on vuonna 1967 ensi kerran tuonut julkisuuteen Langen ”merkittävän panoksen entisen kotimaansa puolustamisessa”.[94] Professori Matti Klingen mukaan ”Ina Langen ja Danielsonin hovidiplomatia kuuluu suurruhtinaskunnan historian harvoihin dramaattisiin ja jännittäviin afääreihin”.[95]

Langen teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sävellykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ainoa hetki (san. mahd. Theodolinda Hahnsson[96][ab] n. 1875
  • Die Sage von der Asra (san. tuntematon, säv. 1875 marraskuuhun mennessä[97][ac]
  • Unilaulu (san. tuntematon, säv. marraskuuhun 1875 mennessä)
  • Somna du min våg (san. Z. Topelius) n. 1870
  • Till Pyrola (san. I. Forstén)
  • Polska ja muita kansanlaulusovituksia

Kirjoitukset omalla nimellä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Taagerne (Novelli Nordstjernen-lehdessä, vuosikerta 1889–90, Nr. 47ja Nr. 48, Kööpenhamina[98])
  • Kurerad (1890, näytelmä, yksinäytöksinen komedia)
  • Från rokokotidens musikliv (P. A. Norstedt & Söner 1912)
  • Skilda tiders musikmästare: Händel, Beethoven, Chopin, Sibelius (P. A. Norstedt & Söner 1913)
  • Barberina Campanini, Fredrik den stores älskarinna (P. A. Norstedt & Söner 1915)
  • Den unge Gluck (Norstedt & söner 1917)
  • Gluck, Orfeus-Sangeren (Andr. Fred. Høst & Søns Forlag 1918)
  • Gluck, mästaren (Norstedt & söner 1919)
  • Frédéric Chopin och hans älskade (Schildt 1920)
  • De store Komponister (kuusi osaa; Martins Forlag 1930)

Kirjoitukset salanimellä Daniel Sten

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bland ödebygder och skär (Bonnier, Tukholma 1884, suom. Erämaan ja saariston tarinoita, Viipurin Sanomat 1886; ilmestynyt jatkokertomuksena)
  • ”Sämre folk” (Bonnier, Tukholma 1885, tanskaksi 1887[99]suom. ”Huonompaa väkeä”, Faros 2010)
  • En skæbne (Gyldendalske bokhandels förlag, Kööpenhamina 1887, kansilehdellä painettu nimet Daniel Sten ja Ina Lange, tanskantanut Vilhelm Østergaard[100])
  • Med kärlek! (1888)
  • Luba, en studie (Edlund 1889, tanskannos 1891)
  • Berättelser från Finland (Hæggström 1890, suom. Kertomuksia Suomesta, Faros 2013)

Huomautuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Taimi Torvinen tuo hyvin esiin, kuinka Lange puolusti Kööpenhaminassa Suomen itsenäistä tullijärjestelmää. Ehkäpä hänen isänsä ammatilla oli merkitystä tyttären kyvylle ymmärtää itsenäisen, Venäjästä erillään olevan tullilaitoksen edut. Katso Torvinen 1967, s. 77 ja s. 80
  2. ↑ Lange kuului siihen merkittävään suomalaiseen muusikkosukupolveen, joka opiskeli Collanin ja Lagin johdolla. Hänen koulutovereitaan olivat säveltäjä-laulajat Josefine Woldstedt, Minna von Knorring ja Thérèse Hahl sekä laulajat Anna Forstén ja Maria Collan.[7]
  3. ↑ Sävellyksistä liedejä esitettiin paitsi pianon, myös orkesterin säestyksellä.[13]
  4. ↑ Karin Smirnoff kuvaa, kuinka Constance Mellin, jonka oli Ina Forsténin tuttava, kirjoitti maaliskuussa 1875 kirjeen Siri von Essenille ja tämän miehelle vapaaherra Wrangelille ja pyysi näitä huolehtimaan piakkoin Tukholmaan saapuvasta nuoresta pianistista. Wrangelin pariskunta otti Forsténin vastaan ja piakkoin Inan ja Siri von Essenin välille syntyi lämmin yhteys; yhteistä heille oli musiikki sekä naisten oikeuksien puolustaminen. Samanaikaisesti Algot Lange oli kirjoittanut entiselle opiskelutoverilleen August Strindbergille ja pyytänyt tätä näyttämään kaupunkia morsiammelleen. Ina luki Wrangeleilla ääneen Strinbergin Mestari Olavi -näytelmän käsikirjoitusta ja saatuaan näin tietää, että Ina tunsi nuoren kirjailijaneron Wrangelit pyysivät tätä järjestämään tapaamisen. Tähän Strindberg kuitenkaan ei suostunut. Jonkin aikaa tämän jälkeen kävellessään yhdessä Strindbergin kanssa Drottninggatanilla Siri von Essen tuli vastaan -joko tarkoituksella tai vahingossa, Smirnoff arvuuttelee- ja Ina Forstén esitteli tulevan avioparin toisilleen.[16]
  5. ↑ Kyseessä on kirja Die Beiche eines Thoren (1888) missä neiti X tarkoittaa Ina Forsténia.[17]
  6. ↑ Harry Donner katsoo, että vasta kun tieto Siri von Essenin ja tämän miehen vapaaherra Wrangelin avioerosta oli tullut, Ina Forstén solmi oman avioliittonsa Algot Langen kanssa. Sitä ennen Ina piti vielä mahdollisena jatkaa tai syventää omaa suhdettaan Strindbergiin.[25]
  7. ↑ Ina Lange kävi kirjeenvaihtoa Anne Charlotte Lefflerin kanssa ja lähetti käsikirjoituksensa säännöllisesti luettavaksi vanhemmalle kollegalle kommentteja pyytäen.[29]
  8. ↑ Lange kirjoittaa: ”En luule aivan suuresti erehtyväni, jos sanon, että tuskin on kulunut paljon enemmän kuin kymmenen vuotta siitä ajasta, jolloin naisen asema oli vielä maassamme sellainen, että sitä naista, joka jollakin tavalla tavalla tahtoi julkisuudessa esiintyä, pidettiin jotenkin eriskummallisena vieläpä suorastaan moitittavaan ihmisenä.”
  9. ↑ Pia Forssell juontaa nimen alkuosan äidin tyttönimestä Danielson ja jälkiosan kirjailijan omasta tyttönimestä Forstén. Lappalainen tuo myös esiin nimimerkin mahdollisen kirjallisen taustan, sillä joskus Lange on käyttänyt lähes identtistä nimimerkkiä Daniel Stern. Tätä nimimerkkiä nimittäin käytti Marie d’Agoult. Oman pianistitaustansa vuoksi Lange varmaankin tunsi tämän, sillä d’Agoult eli Franz Lisztin kanssa menemättä tämän kanssa koskaan naimisiin. Näin hän olisi kytkeytynyt nimimerkillään sellaisten naisten ketjuun, jotka olivat uskaltaneet tehdä elämässään rohkeita ratkaisuja.[31]
  10. ↑ Suomenkieliset naiskirjailijat eivät turvautuneet miehisiin pseudonyymeihin, mutta ruotsinkieliseltä puolelta löytyy ainakin pari tällaista.[32]
  11. ↑ Teos alkaa Runeberg-vihjeellä ”Aholan lähellä kaukana Saarijärvellä on pieni torppa, yksinäinen tupa, etäällä muista ihmisasunnoista.” Talon nuori emäntä Annika on osa runebergilaista idylliä, mutta hänen miehensä Paavo ei: Pariskunnan hääpäivänä puhumaton Paavo lähtee kirkolle ja jättää vaimonsa kotiin pienen lapsen kanssa. Kun Annika myöhemmin seuraa perässä pappilaan sopimaan lapsen kastamisesta selviää, että Paavo on lähtenyt Amerikkaan. Mutta Paavosta ei ole Amerikkaan lähtijäksi, ja hän palaa säästörahat juotuaan viikon kuluttua takaisin kotiin, mutta vain kuullakseen, että vaimo on kuollut[33]
  12. ↑ K. A. Tavaststjernan esikoisromaania Barndomsvänner (1886) on pidetty ensimmäisenä suomalaisena modernina romaanina, mutta sitä se ei ole, sillä Langen realistinen, jopa naturalistinen teos ilmestyi jo vuotta aikaisemmin.[37]
  13. ↑ Avoimuudessaan, kirjoittaa Maria-Liisa Nevala, Langen teos on harvinaislaatuinen 80-luvulla. Kertojan ironia vielä vahvistaa tätä vaikutelmaa. Hän ei anna ratkaisuja, hän vain näyttää ongelmakohdat. Ainoa totuus on se, ettei ihmistä voi luokitella hyviin ja huonoihin.[38]
  14. ↑ Teos tuo suomalaiseen kirjallisuuteen ilotyttöaiheen, jota Lange oli kokeillut jo edellisen teoksensa kertomuksessa Lyx (Ylellisyyttä). Kaikkialla Pohjoismaissa prostituution vastustaminen oli naisasialiikkeen tärkeimpiä tehtäviä 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä.[39]
  15. ↑ Kertomuksessa talonpoikaisnaiselle aviottoman lapsen tehnyt mies on pappi.[45]
  16. ↑ Kuninkaallinen ooppera oli tehnyt 1883 kiertueen Göteborgiin ja Kööpenhaminaan. Suosio oli ollut suuri ja Algot Langea kosiskeltiin muuttamaan Kööpenhaminaan. Pariskunnan kodista muodostui pian muusikkojen, musiikinrakastajien, kirjailijoiden ja näyttelijöiden kohtauspaikka kaikkialta pohjoismaista, varsinkin Norjasta. Edvard Grieg soitti kiertueellaan kotikonsertin siellä.[58]
  17. ↑ J. R. Danielson, vuodesta 1906 lähtien Danielson-Kalmari julkaisi vuoden 1890 lopulla poleemisen teoksen Suomen yhdistäminen Venäjän valtakuntaan, mikä käännettiin myös venäjäksi. Suomalaiset pitivät tärkeänä kirjan toimittamista hallitsijalle, mutta Pietarissa toimiva ministerivaltiosihteeri Casimir Ehrnrooth ei uskaltanut ojentaa sitä Aleksanteri III:lle. Silloin valtiovarainviraston virkamies Alexis Gripenberg ehdotti, että kirja lähetettäisiin hallitsijalle ulkomailta, mieluiten Kööpenhaminasta, koska keisarinnan synnyinmaan postimerkit varmasti auttaisivat lähetyksen tuloa perille.[60]
  18. ↑ Tämä mainittu sisar Dagmar eli Maria Feodorovna oli tsaari Aleksanteri III:n puoliso,[61]
  19. ↑ Tammikuussa 1892 Lange kertoi kirjeessään, kuinka kuningas oli tullut hänen luokseen ja kysynyt, mistä ”kenkä puristaa” Suomessa. Vastaukseksi Lange oli maininnut Venäjän panslavistisen lehdistön valheet Suomesta, tekaistut suomalaisten patrioottien nimissä esitetyt vaatimukset autonomian kumoamiseksi, venäjän kielen pakollisen edistämisen sekä Venäjän ja Suomen tullilaitosten yhdistämisestä aiheutuneen pelon. Tullikysymys ja venäläisten sanomalehtien menettely kiinnosti monarkkia eniten ja tämä totesikin muistavansa Langen järkevät ja selvät esitykset näistä asioista. Myöhemmin selvisi, että kuningas oli puhunut tulliasiasta tsaarin kanssa(Torvinen, s. 80).
  20. ↑ Kruununprinssi oli suhtautunut Suomeen hyvin myönteisesti, mutta hänen innostuksensa oli laantunut, kun Lange oli välittänyt hänelle myös Yrjö-Koskisen kirjeitä, joissa tämä oli kärjekkäästi selostanut puolueiden välisiä riitoja.[70]
  21. ↑ Lokakuussa 1891 Lange oli Amalienborgin linnassa, missä prinsessa Louise oli selittänyt päässeensä ”Jumalan kiitos” kihlautumasta. Sitten hän oli seurannut Langea ulos ja kietonut kätensä tämän kaulaan ja kuiskannut: ”Isällä on kaikki Teidän kirjeenne salkussaan, hän on kyllä puhunut Suomesta Sacha-enon kanssa”.[72]
  22. ↑ Lyhennetty suomennos (Kristianstads Läns Tidning 3.1.1901) kertoo hyvin tapahtumien kulun: ”Tunnettu tanskalainen rouva Ina Lange ja kreivitär Aina Mannerheim ilmoittivat ilmoittivat pitävänsä Helsingissä kaksi musiikkihistoriallista konserttia kansanopistojen hyväksi. Poliisimestari (Ivar Gordie) oli antanut tähän luva. Ensimmäisenä konserttipäivänä poliisimestari kutsuttiin kenraalikuvernöörin luo; läsnä olivat myös läänin kuvernööri (Minkvitz) ja kenraalikuvernöörin kansliapäällikkö (Seyn). Kenraalikuvernööri (Bobrikov) piti nyt seuraavan varoituspuheen poliisimestarille:
    En pidä siitä että olette antanut suostumuksen Historialliselle konsertille. Historia on vaarallista, sitä historiaa on aina tässä maassa. (Poliisimestari huomauttaa, että kyseessä on musiikkihistoriaa). Tiedän toki, mitä historia on. Musiikkihistoria! Se tarkoittaa vanhoja ruotsalaisia melodioita. Kyllä, kyllä, minä tunnen tällaiset kiihoituslaulut! (Poliisimestari lisää että soittimet ovat pari vuosisataa vanhoja, samoin laulut) Mistä nämä naiset ovat saaneet soittimensa? Ruotsista, arvelen, ne ovat tietysti ruotsalaisia helvetinkoneita! (Poliisimestari ilmoittaa instrumenttien olevan saksalaisia, laulut saksalaisia ja ranskalaisia) Ja sitten rouvat saavat pitää esitelmän! Eikö se ole kiihottamista! (Esitelmä koskee soittimien ikää, rakennetta jne) Se joka hämmentää mennyttä aikaa on aina kiihoittaja. Ja sitten vielä kaupan päälle tulot kansanopistoille! Tässä maassa on jo tarpeeksi kouluja, niitä on aivan liian paljon. Kyllä minä tämän valistuksen tunnen, se on pelkkää agitaatiota!
    Silloin poliisimestari huomautti, ettei konsertin peruminen kahta tuntia ennen yleisön saapumista ole käytännössä mahdollista, jolloin kenraalikuvernööri antoi periksi saman päivän konsertin osalta, mutta kielsi seuraavan.”
    Rouvat eivät kuitenkaan antaneet periksi. Ensiksi konsertti ilmoitettiin perutuksi sairauden takia. Tämän jälkeen rouvien Mannerheim ja Lange nähtiin useiden tuntien liikkuvan ja näyttäytyvän kaupungilla. Muutama päivä myöhemmin joukko nuoria naisia jakoi ruusunpunaisia kutsukortteja, joissa luki ”Aina Mannerheimillä ja Ina Langella on kunnia kutsua teidät uuteen musiikkihistorialliseen (yksityiseen) konserttiin…” Muutamassa tunnissa konserttisali oli täynnä ja vaikkei tilaisuuteen ollut pääsylippuja, osallistujat maksoivat vapaaehtoisen sisäänpääsymaksun.” Suomalaisessa lehdistössä ei asiasta kirjoitettu, mutta osoituksena Langen ja Mannerheimin taipumattomuudesta voi pitää konserttituottojen ilmoitusta (Uusi Suometar 4.12.1900), jossa mainitaan ensimmäisen konserttipäivän 19.11. tuotto, toisen perutun konsertin 21.11. rahojen palautukset liput ennakkoon ostaneille ja yksityisen iltaman 30.11. tuotot kansansivistystyön hyväksi. Tässä vaiheessa tieto Bobrikovin ja poliisimestarin keskustelusta oli jo vuotanut kansalaisille. Lopuksi huomautettakoon, että Gordie erotettiin virastaan 1901 ja Mannerheim karkotettiin maasta 1903.
  23. ↑ Aftonbladet (6.12.1900), Haaparantalehti (11.12.1900, ainoa suomenkielinen kuvaus tapahtumista), Skåningen Eslöfs Tidning (13.12.1900), Östergötlands Dagblad (18.12.1900), Filipstads Stads och Berglag Tidning ja Norrlandsposten (20.12.1900), Dagens Nyheter (2.1.1901), Kristianstads läns tidning (3.1.1901), Hallandsposten ja Sundsvalls Dagblad (4.1.1901), Motalaposten (5.1.1901)
  24. ↑ Lange kirjoitti jo vuonna 1881 Sakari Topeliukselle miehensä sairaalloisuudesta; tämä kärsi päänsärystä ja heikkohermoisuudesta ja asiaa pahensivat ne Mefiston ja roolit, joita oopperan johto hänelle antoi ja joihin hän eläytyi epäterveen voimakkaasti. Lange kirjoitti:

    »Elämä on näyttänyt minulle hampaitaan — Jumalan kiitos, että lapsuuteni oli onnellinen, nuoruuteni kaunis ja aurinkoinen ja rakastettava vanhempieni koti, muuten en tietäisi, mitä aurinko on.(Lille 1958, s. 248)»

  25. ↑ Lange muutti vuonna 1911 muutamaksi vuodeksi Malmöhön. Tanskalaisen lehden haastattelussa tältä ajalta hän kertoi:

    »En ole tiedemies, vaan kauneudenetsijä. Haluan tuottaa iloa sillä, mihin kykenen, omalla vaatimattomalla tavallani. Musiikkia pidän elämäni suurimpana nautintona. Minulle on ollut suuri ilo saada soittaa vanhoilla soittimilla. Miten ihanaa onkaan saada kuuluviin noita hauraita säveliä, jotka ovat kätköissä noissa vanhoissa instrumenteissa ja loihtia niiden mukana esille se aika ja se tunnelma, johon ne kuuluvat. Nämä pienet hienot menuetit, gavotit ja miellyttävät laulut ovat tuottaneet minulle suurimman tyydytykseni. Ne ovat vieneet musiikin iloa kansankerroksille, joilta puuttuu valo ja ilo elämästä.”[79]»

  26. ↑ Roger Holmström mainitsee unohtamisen syiksi epätasaisen tuotannon ja sen, että Langea pidettiin aikanaan aivan liian uskaliaana kirjoittajana. Lappalainen huomauttaa unohdusten syiksi myös sen, että Langen tuotantoa ei ole ollut saatavilla ruotsiksi tai suomeksi sitten 1800-luvun.[89]
  27. ↑ Ina Lange/Daniel Sten ei esiinny niiden joukossa, joiden sanotaan tuoneen realismin kirjallisuuteemme. Kuitenkin hänen teostensa teemat ovat juuri niitä, joiden ympärille realistit punoivat koko tuotantonsa. Erona on se, että Daniel Sten aloitti muita kärkevämmin.[90]
  28. ↑ Laulu saattaisi olla sävelletty Hahnssonin 1873 samannimisen laulunäytelmän tekstiin ”Mä hetken vain, sun nähdä sain”. Hahnssonia pidetään ensimmäisenä suomeksi julkaisseena kirjailijanaisena, ja näytelmä oli aikanaan hyvin suosittu.[96]
  29. ↑ Ina Forstén on merkinnyt konserttiohjelmaan säveltäjäksi itsensä. Varsin usein säveltäjänaisten nimiä ei ollut konserttiohjelmissa, mutta valveutunut yleisö saattoi kuitenkin tietää, kuka tekijä oli. Myöhempinä vuosina Ina Langen nimi usein puuttui ohjelmista.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ahlgren Jensen, Lisbeth 2003: Ina Lange (1846–1930). KVINFO.
  • Alarto, Anne, Irma Kyrki & Maija Saraste 2000: Saran sisaret: naiskirjallisuuden perinnettä Suomessa 1800-luvulta 1900-luvun alkuun (Arkistoitu – Internet Archive).
  • Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla. 1896. Suomen Naisyhdistys, Helsinki.
  • Bergholm, Axel 1984: Sukukirja. Suomen sukututkimusseura, Gummerus Oy, Jyväskylä.
  • Donner, Harry 1950: Ina Forstén och August Strindberg, kirjoitus Lucifer-lehdessä
  • Ekelund, Erik 1969: Finlands svenska litteratur 2: från Åbo brand till sekelskiftet. Södersröm & C:o Förlags Ab, Helsingfors.
  • Engman, Max 2018: Kielikysymys: Suomenruotsalaisuuden synty 1812—1922. Livonia print, Riika.
  • Grönstrand, Heidi 2005: Naiskirjailija, romaani ja kirjallisuuden merkitys 1840-luvulla. SKS:n Toimituksia 1019. SKS, Helsinki.
  • Lappalainen, Päivi 1999: Perhe, koti, kansa, isänmaa – kiista yhteiskunnan tukipylväistä. Teoksessa Rojola, Lea (toim.): Järkiuskosta vaistojen kapinaan. Suomen kirjallisuushistoria 2. SKS:n Toimituksia 724 : 2. SKS, Helsinki.
  • Lappalainen, Päivi 2000: Koti, kansa ja maailman tahraava lika: näkökulmia 1880- ja 1890-luvun kirjallisuuteen. SKS, Helsinki.
  • Lappalainen, Päivi 2010: Jälkisanat teoksessa Ina Lange: Huonompaa väkeä. Faros, Turku.
  • Lappalainen, Seija 2004: Forstén, Filip teoksessa Suomen kansallisbiografia, osa 3, SKS Helsinki.
  • Lille, Martha 1958: Ina Lange, teoksessa Suomalaisia musiikin taitajia, toim. Pulkkinen, Maire. Oy Fazerin musiikkikauppa, Helsinki.
  • Luthander, Lennart 2015: Ina Lange - Gränslös kärlek i Strindbergs tid. Ultima Esperanza Books, Holmbergs, Malmö.
  • Kivalo, Erkki 1998: August Strindberg ja neljä naista: tutkimus kirjailijan elämäntarinasta. Recallmed/Gummerus Oy
  • Klinge, Matti 1997a: Kaukana ja kotona. Schildts, Helsinki. Suom. Marketta Klinge
  • Klinge, Matti 1997b: Keisarin Suomi. Shildts, Helsinki. Suom. Marketta Klinge
  • Maijala, Minna 2017: Kultakauden maanalainen vastarinta: sortokauden taisto isänmaan ja sananvapauden puolesta. Kustannusosakeyhtymä Otava, Helsinki.
  • Nevala, Maria-Liisa 1989: Kuka oli Daniel Sten? Teoksessa Nevala, Maria-Liisa (toim.): ”Sain roolin johon en mahdu”: suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Otava, Helsinki.
  • Nevala, Maria-Liisa 2005: Lange, Ina teoksessa Suomen kansallisbiografia, osa 5, SKS Helsinki.
  • Rommi, Pirkko 1964: Yrjö-Koskisen linja. Kustannusosakeyhtiö Aalto, Lahti.
  • Smirnoff, Karin 1977: Strindbergs första hustru. Vuoden 1926 toisen painoksen korjattu faksimilepainos, FORUM, Borås
  • Torvinen, Taimi 1967: Suomen puolustusta Kööpenhaminassa: Ina Langen salainen toiminta Danielson-Kalmarin asiamiehenä 1890-luvun alussa. WSOY, Porvoo.
  • Virkkunen, Paavo 1957: Agathon Meurman III. Helsinki Otava.
  • Välimäki, Susanna, Koivisto-Kaasik, Nuppu 2023: Sävelten tyttäret: Säveltävät naiset Suomessa 1800-luvulta 1900-luvulle. Historiallinen Arkisto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.


Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Nevala 2005, s. 728
  2. ↑ Bergholm 1984, s. 468
  3. ↑ Muudan Suomi-ystävä Tanskassa digi.kansalliskirjasto.fi. 16.5.1928. Viitattu 3.10.2023.
  4. ↑ Nergholm 1984, s. 468–469
  5. ↑ Lappalainen 2004, s. 52
  6. ↑ Luthander 2015, S. 20
  7. ↑ a b Välimäki 2023, S. 110
  8. ↑ Luthander 2015, S. 14
  9. ↑ Mina Pianolektioner återbegynna Stockholms Dagblad. 15.9.1882. Viitattu 4.10.2023. (ruotsiksi)
  10. ↑ Lappalainen 2010, s. 221
  11. ↑ Luthander 2015, S. 53
  12. ↑ Luthander 3015, S. 44
  13. ↑ a b Välimäki 2023, S. 126
  14. ↑ Välimäki 2023, s. 125
  15. ↑ Lappalainen 2010, s. 224
  16. ↑ a b Smirnoff 1977, S. 72–74
  17. ↑ a b DONNER 1950, S. 44
  18. ↑ Luthander 2015, S. 73
  19. ↑ Luthander 2015, S. 74
  20. ↑ Kivalo 1998, S. 23
  21. ↑ När Ina Lange mötte Mäster Olofsson diktare digi.kansalliskirjasto.fi. (ruotsiksi)
  22. ↑ Dansk Kvindebiografisk Leksikon kvinfo.dk. Viitattu 25.11.2011. (tanskaksi)
  23. ↑ Kivalo 1998, s. 24
  24. ↑ Kivalo 1998, s. 28
  25. ↑ a b DONNER 1950, S. 44
  26. ↑ a b Luthander 2015, s. 105
  27. ↑ Luthander 2015, s. 78
  28. ↑ Välimäki 2023, s. 126
  29. ↑ a b Lappalainen 2000, s. 48
  30. ↑ Nevala 1989, s. 202
  31. ↑ a b Lappalainen 2010, s. 220
  32. ↑ a b Lappalainen 2000, s. 45
  33. ↑ a b Nevala 1989, s. 204–205
  34. ↑ Lappalainen 2000, S. 121
  35. ↑ Lappalainen 2000, S. 208
  36. ↑ Lappalainen 2000, s. 189
  37. ↑ a b Lappalainen 2000, s. 119
  38. ↑ a b Nevala 1989, s. 212
  39. ↑ a b Nevala 1989, s. 206
  40. ↑ Nevala 1989, s. 210
  41. ↑ Lappalainen 2010, s. 229
  42. ↑ Lappalainen 2010, s. 234
  43. ↑ Nevala 1989, s. 93
  44. ↑ Nevala 1989, s. 212
  45. ↑ a b Lappalainen 2000, s. 185
  46. ↑ Lappalainen 2000, S. 162
  47. ↑ Lappalainen 2000, S. 206
  48. ↑ Lappalainen 2000, S. 207
  49. ↑ Lappalainen 2000, S. 204
  50. ↑ Klinge 1997a, s. 212
  51. ↑ Folkwännen 15.4.1890 Svenska teatern. Viitattu 1.11.2023.
  52. ↑ Åbo underrättelser 1.5.1980 Bref från hufvudstaden. Viitattu 1.11.2023.
  53. ↑ En Menter-konsert digi.kansalliskirjasto.fi. 1.12.1883. Viitattu 6.10.2023.
  54. ↑ a b Välimäki 2023, S. 127
  55. ↑ Luthander 2015, s. 81
  56. ↑ Lappalainen 2010, s. 219
  57. ↑ Ina Lange: Luba, en studie gupea.ub.gu.se. Viitattu 26.10.2023.
  58. ↑ a b Luthander 2015, s. 88
  59. ↑ Torvinen 1967, s. 5
  60. ↑ a b Torvinen 1967, s. 9
  61. ↑ a b Maijala 2017, s. 195
  62. ↑ Virkkunen 1957, s.331
  63. ↑ Torvinen 1967, S. 32
  64. ↑ Torvinen 1967, S. 23–24
  65. ↑ Torvinen 1967, S. 72
  66. ↑ Rommi 1964, s. 115
  67. ↑ Rommi 1964, s.116
  68. ↑ Rommi 1964, s.118
  69. ↑ Rommi 1964, s.119
  70. ↑ a b Maijala 2017, s. 197
  71. ↑ Klinge, Matti: Keisarin Suomi. Schildt, 1997. ISBN 951-50-0682-1.
  72. ↑ a b Torvinen 1967, s. 78–79
  73. ↑ Kotkan sanomat 9.7.1892, ”Matkakirje” digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 31.10.2023.
  74. ↑ Uusi Suometar Uuden Suomettaren toimitukselle. Viitattu 8.11.2023.
  75. ↑ Malmö-tidningen 10.12.1900 ”Den musikhistoriska faran” tidningar.kb.se. Viitattu 31.10.2023. (ruotsiksi)
  76. ↑ Torvinen 1967, s. 84
  77. ↑ Helsingin Sanomat 26.10.1930, Ina Lange digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 31.10.2023.
  78. ↑ Lille 1958, s. 252
  79. ↑ a b Lille 1958, s. 251
  80. ↑ Tidsmålningar i toner tidningar.kb.se. Viitattu 26.10.2023. (ruotsiksi)
  81. ↑ Historisk konsert tidningar.kb.se. Viitattu 2023-10-2. (ruotsiksi)
  82. ↑ Uusi Suometar Piaanon Historiikkia. Viitattu 8.11.2023.
  83. ↑ Uusi Suometar Historiallisesta musiikki-illasta. Viitattu 8.11.2023.
  84. ↑ Päivälehti Musiikkikatsaus. Viitattu 8.11.2023.
  85. ↑ Morgon-posten Ett öppet bref till fru Anna Norrie. Viitattu 24.11.2023. (ruotsiksi)
  86. ↑ Välimäki 2023, s. 440
  87. ↑ Suomalainen wirallinen lehti, Tanskan alamaisille digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 1.11.2023.
  88. ↑ Dansk Kvindebiografisk Leksikon kvinfo.dk. Viitattu 2.10.2023. (tanskaksi)
  89. ↑ a b Lappalainen 2010, s. 223
  90. ↑ a b Nevala 1989, s. 201
  91. ↑ Torvinen 1967, S. 100
  92. ↑ Torvinen 1967, S. 101
  93. ↑ Torvinen 1967, S. 6
  94. ↑ Torvinen 1967, takakannen teksti
  95. ↑ Klinge 1997b, S. 319
  96. ↑ a b Välimäki 2023, S. 125
  97. ↑ Wiborgs tidning Konsert. Viitattu 1.11.2023. (ruotsiksi)
  98. ↑ Danske Författerleksikon danskforfatterleksikon.dk. Viitattu 29.10.2023.
  99. ↑ Luthander 2015, s. 83
  100. ↑ En Skæeb babel.hathitrust.org. Viitattu 29.10.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ina_Lange&oldid=22736903”