Lennart Forstén (Reitkalli)

Wikipediasta
4 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 13. joulukuuta 2024.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kapteeni Lennart Forstén

Karl Lennart Torsten Forstén (29. heinäkuuta 1848 - 7. lokakuuta 1927) perusti vaimonsa Alma Forsténin kanssa Reitkallin puutarhakoulun[1] ja toimi pitkään koulun johtajana[2].


Lapsuuden perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lennart Forstén syntyi Haminassa, missä isä Torsten Forstén toimi kadettikoulun opettajana. Forstén oli myös kadettikoulun oppilas, mutta isän kuoltua perhe muutti Pietariin, missä sotilaskoulutus jatkui Mihailovin tykistöopistossa. [3]

Sukupiiriin kuuluvia olivat setä Lennart Forstén, runoilijana ja taidemaalarinakin tunnettu everstiluutnantti, tämän poika eläinsuojelija Torsten Karl Forstén ja pikkuserkut laulupedagogi Anna Forstén, oopperalaulaja Filip Forstén sekä pianisti ja kirjailija Ina Forstén. Professori Georg August Forstén oli hänen veljiään, samoin Lehtoniemen konepajan perustaja Torsten Forstén.

Ura armeijan palveluksessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Forstén kävi Haminan kadettikoulua ja Pietarissa Mihailovin tykistöakatemiaa, yleni kenttätykistön aliluutnantiksi 1868 ja kapteeniksi 1876.[4] Forstén määrättiin kapteenina kenttätykistöön, asemapaikkansa Pietari. Tähän kauteen ajoittuu myös avioliitto Alma Lönnrothin kanssa vuonna 1877. Vuonna 1881 Forstén sai komennuksen Sippolaan Turpaan ruutitehtaan valvojaksi, mutta kun tehdas vuonna 1890 räjähti Forstén komennettiin Ohtaalle lähelle Pietaria. Täältä pariskunta muutti lopullisesti Suomeen ja Forstén erosi armeijan palveluksesta.[5]

Uusi ura eläkkeellä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikkalan hovin osto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikkalan hovi kuului ns lahjoitusmaihin ja kun kartanon iäkkäällä omistajalla kreivitär van Suchtelenilla ei ollut läheisiä perillisiä suostui hän kapteeni von Daehnin ehdotuksesta myymään 1882 valtiolle lampuotien viljelemät maat. Talollisten päivätyöt hoviin loppuivat ja he saivat lunastaa maat itselleen.[6] Kreivittärelle jäi kaupan jälkeen vielä Liikkalan hovi ja Marihovi, joita rengit hoitivat. Helena van Suchtelen kuoli 1890 ja hovi siirtyi sisaren Natalian kautta Alexandra Popoffille, os. van Suchtelen.[7] Uusi omistaja yritti saada entisten lampuotien tilakaupat peruttua, mutta laillista kauppaa ei ryhdytty purkamaan. Vuonna 1892 rouva Popoff myi hovin Forsténille, joka yhdessä vaimonsa kanssa perusti 1894 tilalle Liikkalan meijeri- ja karjanhoitokoulun. 1898 Forstén rakennutti Summanjoen Keisarikoskeen sahan.[8]

Liikkalan aikana Forsténin perheessä kotiopettajana toimi ylioppilas Juhani Alin[9], joka tuli näin imaistuksi mukaan perheen kansanvalistuspyrkimyksiin.[10] Forsténin pariskunta tuki Alinin ajaman Kymeenlaakson kansanopiston perustamista lahjoittamalla ensimmäistä rakennusta varten tontin läheltä Inkeroisten asemaa.[11] Tämä lahjoitus osoittaa hyvin sen, mikä ajattelutavan ero heillä oli verrattuna Sippolan kartanon omistajaan, ministerivaltiosihteeri von Daehniin, joka vastusti kansanopistojen perustamista ja ilmoitti ykskantaan, ettei tulisi sille valtionapua myöntämään;[12] kansanopistoja pidettiin tanskalaisten esikuviensa lailla "löyhän liberalismin ja kansankiihoituksen pesäpaikkoina" jo niinä aikoina, jolloin niitä ei vielä Suomessa ollut.[13]

Sippolan hovin osto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ministerivaltiosihteeri Woldemar von Daehn peri Sippolan hovin veljensä Alexanderin kuoltua 1894.[14] Vaikka hän pääasiallisesti asuikin Pietarissa, hän pyrki edistämään kartanon hyvinvointia.[15] Torppareiden työtaakkaa eli taksvärkkiä hän helpotti hieman lyhentämällä heidän kesäistä työaikaansa 13 tunnista 12,5 tuntiin ja sallimalla heidän pitää työn lomassa pieniä lepohetkiä.[16] Lisäksi helpotusta torppareiden elämään toi se, ettei heitä enää uhattu sakoilla ja selkäsaunalla, ja lisäksi heille luvattiin "lupamettät", joista he saivat kerätä lehdeksiä ja havuja.[17]

Kun ministerivaltiosihteerin venäläinen vaimo ei viihtynyt lainkaan Sippolassa ja lapsetkin olivat vieraantuneet suomalaisuudesta, päätti von Daehn myydä hovin ja muuttaa ulkomaille jouduttuaan kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin epäsuosioon.

von Daehn tarjosi ensin maitaan torppareiden lunastettavaksi. Nämä olivat innostuneet asiasta ja saaneet rahoittajaksi haminalaisen rahamiehen Aladinin, mutta eivät lopulta päässeet yksimielisyyteen kaupan ehdoista.[18] Tämän jälkeen von Daehn antoi tilaisuuden muille ostajille. von Daehnin ja Halla oy:n välisessä kauppakirjassa vuodelta 1899 on sellainen erikoisuus, että siinä myyjä erityisenä toiveenaan ilmaisi halunsa että "Forstén saa omistukseensa Sippolan tilan metsiä lukuunottamatta ja jatkaa veljeni ja minun työtäni maa- ja karjatalouden jne ehdoilla.[19] Näin myös kävi ja Halla Oy myi välittömästi Forsténille Sippolan hovin päätilan viljelyksineen, 41 torppaa sekä n. 400 hehtaaria metsää ja jätti itselleen n 7300 hehtaaria metsää sekä kolme torppaa.[20] Parooni Wrede on muistelmissaan kuvannut ostotapahtumaa, sillä hän oli kutsuttuna kartanoon kun kauppa tehtiin. Vaikka muistikuvat hänen kertomuksessaan ovatkin osittain vääriä, esimerkiksi kuinka eversti Forstén ryntäsi vauhkolla hevosella paikalle ja latoi ennakkomaksun kartanosta sananmukaisesti pöytään, antaa se hyvän todistuksen siitä, kuinka Forsténin ja von Daehnin on täytynyt sopia itse kartanon siirtymisestä Forsténille.[21][a]

Vuonna 1900 Forstén siirsi johtamansa maatalouskoulun Liikkalasta Sippolaan ja samoin vuonna 1899 perustettu Alma Forsténin johtama talous- ja puutarhakoulu siirrettiin.[22] Sippolan hovin tilavat rakennukset toimivat tarpeellisena majoitustilana oppilaille, jotka tulivat eri puolilta Suomea, myöhemmin myös Virosta ja Ruotsista. Sippolan ostoa koulutarpeisiin puolsi myös se, että jo edellisten omistajien aikana rakennettu navetta ja korkeatuottoinen karja samoin kuin juustomeijeri tarjosivat hyvät puitteet maatalous- ja meijerikoululle.[23]

Kahnaus torpparien kanssa ja konkurssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksi elämä uuden omistajan alaisuudessa sujui hyvin. Forstén lyhensi työajan 11 tuntiin, mutta pian alkoivat vaikeudet. Halla Oy oli kieltänyt torppareilta metsän käytön ja karjalaiduntaminenkin oli yhtiön ja Forsténin välisessä kauppakirjassa myönnetty alustalaisille vain vuodeksi ja keväällä 1900 se evättiin kokonaan.[24] Samoin torpparien asema oli heikentynyt jo kesällä 1899, kun Forsténin Halla Oy:ltä ostamat maat merkittiin rajapyykeillä. Forstén ei halunnut tai kyennyt lunastamaan kaikkia metsiä, joten niitä jäi yhtiölle, samoin heinämaita, joilla torpparit olivat kasvattaneet heinää karjaansa varten ja ruokkineet lehmiään. Ja kun peltotilkut olivat pieniä, niitäkään ei voitu laittaa heinäviljelyyn.[25]

Vielä Liikkalassa asuessaan Forstén järjesti usein talkookekkereitä. Kerran hän järjesti tällaisen tilaisuuden raittiustaloon, jonne oli kutsuttu torppareita ja alustalaisia ja juhlassa tarjottiin teetä, pulla ja rinkeleitä. Tässä tilaisuudessa Forstén piti puheen, jossa aluksi valitti verotaakkaa ja tuöpäivän pituutta,[26] ja kertoi tämän jälkeen, että Halla Oy antoi työväelle lehmien laitumet sekä metsistä kaiken roskapuun vapaasti poltettavaksi.[27] Käytäntö kuitenkin osoitti, ettei everstin puheilla ollut katetta, sillä kesän 1899 jälkeisessä rajanvedossa lähes 30 torpparia menetti niittypalstansa Halla Oy:lle; palstat sijaitsivat yhtiön metsien keskellä. Tätä puutetta ei voitu viljelyksiää korvata, sillä maat olivat laihoja, vaativat runsaasti työväkeä ja viljelyksiä ei oltu hoidettu järkiperäisesti ainaisen häädön uhan vuoksi.[28]

Talvella ilmeni toinen pettymys, kun yhtiö ilmoitti, ettei sen metsistä saanut ottaa polttopuuta ilmaiseksi, kuten Forstén oli luvannut.[29] Keväällä 1900 Halla OY kielsi torppareilta lehmälaitumet ja torppareiden alkoi kuulua napinaa siitä, että pitää suorittaa raskaat verot mutta isännän puolelta ei saa mitään ja lopulta osa torppareista kieltäytyi menemästä taksvärkkiin.[30] Tässä vaiheessa Forstén kutsui avuksi Viipurin läänin kuvernöörin Nikolai von Rechenbergin, joka uhkailulla ja maanittelulla yritti puhua alustalaisia suorittamaan taksvärkkinsä. Luottaen Forsténin raittiustalolla esittämiin lupauksiin torpparit valitsivat joukostaan lähetystön, joka meni Kotkaan Halla Oy:n konttoriin sopimaan asioista. Yhtiön vastaus oli kuitenkin: "ei jalkaakaan saa asua yhtiön maille".[31] Retken jälkeen torppareista suurin osa päätti mennä lakkoon. Asiaa puitiin sitten Forsténin ja torpparien välillä kiihtyneessä ilmapiirissä, mutta lopulta eversti lupasi puhua yhtiölle tai tarvittaessa itse kustantaa laidunmaan.[32][b]

Vaikka taksvärkkiasia ratkesi, ainainen huoli toimeentulosta johti siihen, että torpparit kääntyivät lakimies Wreden puoleen saadakseen purkaa von Daehnin ja Halla Oy:n välisen kaupan saadakseen itse ostaa maansa, kuten von Daehn oli aiemmin esittänyt. Tuomari kuitenkin ilmoitti, että kaupan purkamiseen olisi tarvittu von Daehnien rintaperilliset, mutta nämä asuivat Italiassa eikä mitään ollut enää tehtävissä.[33] Seuraavana keväänä 1901 Forstén kielsi niiden laidun- ja heinämaiden käytön, joita edelliskesänä oli annettu torppareille. Muutaman viikon tämön jälkeen eversti ilmoitti torppareille tahtonsa myydä hovin maat ja rakennukset valtiolle ja valtio myisi ne torppareille sopuhintaan.[34] Koska valmisteltuun kauppasopimukseen sisältyi ehto torpparien irtisanomisesta heinäkuun alusta, tarjosi Forstén tästä hyvitystä, mikäli näin kävisi. Hänellä oli myös valmiiksi kirjoitettu sopimuspaperi mukanaan, mihin torpparit kirjoittivat nimensä tai puumerkkinsä. Kotimatkalla torpparit rupesivat kuitenkin epäilemään sopimusta ja käännyttyään lakimiehen puoleen sopimus purettiin. Nyt Forstén tarjosi verohelpotuksia niille taloille, joiden niityt olivat jääneet Halla Oy:n alueelle. Helpotuksen määrä ei kuitenkaan tuntunut kohtuulliselta, joten torpparit ryhtyivät harkitsemaan töistä poisjääntiä.[35] Tämän kuultuaan Forstén heti sanoi irti 20 torpparia, ainoastaan 9 torpparia sai "armon". Kun torpparit olivat saaneet häädön, eivät he menneet taksvärkkiin, mutta ryhtyivät omien peltojensa viljankorjuuseen. Sitä ei kuitenkaan sallittu, sillä eversti lähetti hovin rengit ja kuusi "armonsaanutta" torpparia naisineen pehtoorin johdolla häädettyjen torpparien viljoja korjaamaan.[36]

Tässä vaiheessa torpparit lähettivät edustajansa Helsinkiin lakimies Castrenin luo ja aloittivat käräjöinnin Forsténia vastaan. Välit kiristyivät entisestään ja kun samana kesänä syttyi yhtä aikaisesti useita metsäpaloja, oli kyseessä ilmeisesti tuhopolttoja. Nämä puolestaan kohdistuivat Halla Oy:n, mikä ei pystynyt todistamaan palojen tahallisuutta, joten se juttu kuivui kasaan.[37] Lopulta Forstén tuomittiin korvauksiin, mutta Halla Oy:n kanssa kävi toisin ja torpparit joutuivat maksumiehiksi. Tällöin torpparit vetosivat suoraan maan hallitukseen, mikä lähettikin 1902 edustajansa Sippolaan tapausta tutkimaan.[38]

Suomen hallitus osti torpat Forsténilta ja myi ne torppareille. Everstille jäi koulukäytössä olleet hovin rakennukset maineen sekä noin 80 hehtaaria metsää.[39] Torpparien itsenäistyttyä Forsténilla oli monia vaikeuksia Sippolan hovin hoidossa. Tilat oli nyt hoidettava pelkästään palkkatyövoiman turvin ja menot olivat suuremmat kuin tulot. Metsää alettiin myydä tukkipuuksi, vanhat maatalouskoneet kaupattiin ja hovin 150-päistä kautta maan tunnettua Ayshire-karjaa myytiin suurissakin erissä. Koska Sippolan karjanhoitokoulun valtionavun ehtona oli juuri tämän Ayshire-karjan jalostus, yritti eversti paikata vajetta ostamalla tilalle halvempaa savolaista karjaa.[40] Näin lypsytulot kuitenkin pienenivät ja lopulta Forstén ajautui konkurssiin[41] ja joutui luovuttamaan Sippolan ja Liikkalan kartanot sekä loputkin alun perin laajasta maaomaisuudestaan pietarilaiselle velkojalleen Edwarsille ja hovineuvos Bjuggille.[42]

Muutto Reitkalliin sekä muu yhteiskunnallinen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konkurssin jälkeen meijerikoulu lopetettiin ja karjakoulu siirtyi Vehkalahdelle Myllykylän kartanoon, jota isännöi tuomari A.G.Lilius.[43] Forsténit vuokrasivat ensin Valkealasta tiloja talous- ja puutarhakoulua varten ja marraskuussa 1906 he siirsivät toiminnan ostamaansa Reitkallin kartanoon Vehkalahden pitäjään. Täällä koulu jatkui edelleen nimellä Sippolan Maatalous- ja puutarhakoulu. Vasta vuonna 1915 Reitkalli syrjäytti Sippolan koulun nimessä.[44]

Forstén toimi Sippolan kuntakokouksen puheenjohtajana vuosina 1890-1900.[45] Helmikuussa 1899 tehtiin ehdotus säästöpankin perustamiseksi ja pohjarahaston ottamiseksi koira- ja viinaverorahoista. Tällöin kuntakokous hylkäsi hankkeen.[46] Seuraavaksi asia tuotiin kuntakokoukseen vuonna 1904 ja nyt asialle oltiin myötämielisiä ja pankin perustamista varten asetettiin toimikunta, johon kuuluivat opettaja W. Salosaari, rovasti A. O. Wuorimaa ja Lennart Forstén. Kolmikon ehdotus säännöistä hyväksyttiin seuraavassa kuntakokouksessa.[47] Osuuspankin hallitus valitsi Forsténin esimieheksi[48], ja hän toimi myös pankin kamreerina kuolemaansa saakka.[49] Innokkaana, täsmällisenä ja oikeantuntoisena vanhanajan herrana aina pankin etua silmälläpitäen johti hän taitavasti pankin asioita, saaden täten pitäjäläisten jakamattoman luottamuksen osakseen.[50] Pankki ja kamreerin persoonallisuus yhdistyivät niin, että pankkia kutsuttiin Forsténin pankiksi.[51]

Forsténin laulamana säilynyt venäläinen pilkkalaulu ensimmäisen maailmansodan ajoilta[52]

Forstén oli kiinnostunut maatalouden neuvontatyöstä, ja kun Läntisen Viipurinläänin Maanviljelysseura perustettiin vuonna 1895, hänestä tuli seuran puheenjohtaja vuosiksi 1895-1902.[53] Muita Forsténille läheisiä yhteiskunnalisia pyrkimyksiä olivat Liikkalan VPK:n perustaminen 1898 ja hän lahjoittikin maan Palokuntahuoneen rakentamiseksi sekä sahautti laudat rakennusta varten. Forstén lahjoitti lautoja myös Myllykosken työväenyhdistykselle[54] kun alkuinnostuksen jälkeen talollisten suhtautuminen työväenyhdistykseen muuttui ja toimitilojen vuokraus osoittautui mahdottomaksi. Tämän johdosta työväenyhdistys osti oman tontin ja rakensti sille 1899 oman talon. [55] Samoin Forstén lahjoitti puutavaraa Liikkalan koulua varten: tämän koulun rakentamista Forsténin kerrotaan seuranneen erityisellä mielenkiinnolla ja saapuneen rakennustyömaalle usein Haminasta ostettu 10 kilon rinkelipussi mukanaan. Koko rakennusporukka nautti sitten rinkeleitä teen kanssa Hannulan tuvassa.[56]

Lennart Forstén osallistui innolla Sippolan musiikkitoimintaan. Suomen Musiikkilehden postuumin (1939) arvion mukaan "eversti Lennart Forstén oli koko kuoron kantatenorina, jonka korva oli erehtymätön, ääni kaunis ja koulittu. Kaikissa musiikkia koskevissa asioissa saattoi ehdottomasti luottaa hänen arvioonsa".[57] Lisäksi Forstén osallistui soittajana vaimonsa johtaman Sippulan lauluseuran ja soittokunnan toimintaan[58] ja myös Turpaan tehtaan soittoyhtyeeseen yhdessä insinööri Palmbergin ja Kaipiaisten varikon päällikön Söderholmin kanssa[59].

Lennart Forsténin perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Forstén avioitui Alma Lönnrothin kanssa 1877 ja pariskunta perusti ensimmäisen kotinsa Pietariin, missä vanhin poika Lennart Gunnar vuonna 1879 syntyi.[60] Gunnar Forstén toimi Sippolan säästöpankin kamreerina isänsä kuoleman jälkeen[61], varsinaisen elantonsa hän tienasi viljelemällä Saveron tilaa, minkä omistajaksi hän oli tullut Sippolan hovin maiden jaon jälkeen vuonna 1910.[62] Saveron tila oli ainoa, mikä Sippolan, Liikkalan sekä Marinhovin suurista tiluksista säilyi Forsténin jälkeläisille. Jo seuraavana vuonna tulipalo tuhosi tilan rakennuksen.[63][c] Myöhemmin Saveron peri hänen tyttärensä, kuoronjohtaja ja kääntäjä Hilkka Norkamo.[64] Gunnar Forstén toimi Sippolan oriyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1900-1933 ja 1935-1944, hevoshoidon ylitarkastajana maataloushallituksessa sekä asiantuntijana siinä lautakunnassa, joka otti hevosia armeijalle.[65] Lisäksi Gunnar Forstén johti Sippulan Raittiusseuran mieskuoroa vuodesta 1899.[66] Gunnar Forsténin tyttärenpoikia ovat professori, taidekriitikko ja tietokirjailija Severi Parko sekä opettaja ja muusikko Tommi Parko.[67]

Lapsista seuraava Torsten Einar s. 1882 ja kuoli 5.2.1885

Lapsista nuorin, Karl Ragnar, syntyi 10.2.1885, siis vain viisi päivää veljensä kuoleman jälkeen.[68] Ragnar Forstén avioitui 1910 Reitkallin puutarhakoulua käyneen Anna af Hällströmin kanssa.[69] Vaimon isä oli Gustaf Emil af Hällström[70], jolta Forstén vuonna 1918 osti Kypäristön tilan Kourlan kylästä[71]. Kun avioliitto purettiin 1931 maaomaisuus (217 hehtaaria) jäi Ragnar Forsténille. Anna Forstén, joka otti itselleen tyttönimensä af Hällström, piti itsellään vain osan Kaurismäen tilasta. Tämä kolmen hehtaarin palsata sai nimekseen Pettymys.[72] Samoin kuin isänsä ja veljensä, Ragnar Forstén osallistui paikallisen Säästöpankin toimintaan kuulumalla yhtiön isännistöön.[73] Lisäksi hän oli osallisena paikallisessa puusepänverstaassa ja sahatavaraa toimittavassa Olkkala Oy:ssä. Sodan jälkeen yhtiön puutavaraa vietiin esim. Englantiin, Hollantiin ja Länsi-Saksaan.[74] Nykyään Veikkolan kartanona tunnettu tila on edelleen Ragnar ja Anna Forsténin jälkeläisten hallussa.

Lennart Forsténista sanottua

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Forsténin aika Sippolan hovissa olikin everstin ja torppareiden välistä tinkimisen ja riidankin aikaa, palautuivat asiat pian normaaleiksi, sillä eversti ei ollut pitkävihainen mies, toteaa V.Vesalainen yhteenvetona Forsténin ajasta kirjassaan "Sippolan hovi ja sen torpparit".[75] Kirjassa haastateltu taksvärkkäri (eli hoville työtä tekevä torppari) antoi otsikolla "Viitosen tanssi" seuraavanlaisen kuvauksen everstin huumorintajusta:

Kerran eversti Forsténin aikana olivat taksvärkkärit ruokailemassa pakartuvassa. Mukana oli myös Pahan-Jaskan nimellä mainittu vanha ja hyvin huumorintajuinen mies. Oli lauantaipäivä ja Paha-Jaska tuumaili, että eiköhän mentäisi konttoriin, sieltä voisi saada vaikkapa rahaa. Toiset sanoivat, että turha sinne on mennä, siellä vain näytetään tyhjää rahakukkaroa. Everstillä olikin tapana näin tehdä, toisinaan hän käänsi kukkaronsa aivan nurin todistaakseen sanansa. Paha-Jaska meni kuitenkin konttoriin rahaa pyytämään. Eversti sanoi, ettei hänellä ole rahaa ottaen taskustaan rahakukkaron ja kääsi sen nurin. Samassa kukkarosta kuitenkin putosi viiden markan seteli, jonka eversti nosti lattialta sanoen, että se oli hänen ainoansa ja että jos hän sen antaa, ei hän tule itse toimeen. Jaska ei kuitenkaan uskonut everstin sanoja, vaan alkoi voivotella, että millä hän nyt uskaltaa mennä kotiin, kun tuli mammukalle (vaimo) luvattua rahaa. Paha-Jaska lupautui nyt tanssimaan everstille, mikäli saisi rahaa. Eversti suostuikin tähän ja Jaska sai tanssinsa tanssittuaan viiden markan setelin. —Tätä ei pannakaan kirjoihin, sillä se on tanssittu, mikä tanssittu, sanoi eversti lopuksi.[76]

Kirjassaan "Savikuoppa & kulissi" prof. Parko summaa Forsténin ajan Sippolan hovin herrana:

Kansaa ihaileva hyväntekijä hääti torppareita, käräjöi heitä vastaan ja leikkautti viljan heidän pelloiltaan. 'Näin oli syttynyt julkinen sota, jossa metsät alkoivat sytytettyinä palaa ja hävitys kulkemaan seudun yli', totesi Aarne Wuorimaa kotiseutukuvauksessaan. Se oli enkelimäisen everstiluutnantin ainoa sota. Ja tappion tunnustamisen on täytynyt olla hänelle sielua koetteleva kriisi.[77]

Lennart Forsténin ja hänen vaimonsa Alman tekemän työn merkityksen arviointi on sadassa vuodessa muuttunut siten, että kun vuonna 1909 everstin kerrotaan perustaneen puutarhakoulun vaimonsa avustuksella[78] niin vuoden 2004 Kansallisbiografiassa Lennart Forstén on sivujuonne ja tarmokkaan vaimonsa apuri.[79] Mänttäri kuvaa hänen merkitystään seuraavasti:

Lennart Forstén oli aikaansa edellä siinä, että hän kannusti ja tuki vaimoaan osallistumaan erilaisiin tehtäviin kodin ulkopuolella.[80]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuka kukin on. Helsinki: Suomalainen kustannus-O.Y. Kansa, 1908.
  • Aminoff-Winberg, Johanna: Ättartavlor för de på Finlands Riddarhus inskrivna ätterna, andra delen. Tallinn: Suomen Ritarihuone, 2018.
  • Arajärvi, Juhani: Juhlajulkaisu Kymenlaakson kansanopiston 10-vuotisjuhlaan 1906. Kotka: kustantaja tuntematon, 1906.
  • Arvola, Tapani: Kinkerivirrestä rautalankaan. Anjalankoski: Tapani Arvola (omakustanne), 1996. ISBN 952-90-7318-6
  • Bergholm, Axel: Sukukirja, osa I. Helsinki: Otawa, 1984.
  • Hellgren, Kirsti: Sippolan historia. Myllykoski: Sippolan kunta, 1957.
  • Hellsten, Tanja: Suomen kansallisbiografia 1. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8
  • Räntilä, Kari: Kaakon kuriiri. Kouvola: Pohjois-Kymenlaakson Kadettipiiri, 1993.
  • Ketola, Eino: Vihdin historia 1918-1965, ensimmäinen osa 1918-1939. Vihti: Vihdin kunta : Vihdin seurakunta, 1996. ISBN 951-97583-1-3
  • Ketola, Eino: Vihdin historia 1918-1965, toinen osa 1939-1965. Vihti: Vihdin kunta : Vihdin seurakunta, 1997. ISBN 951-97583-2-1
  • Linnamies, Olavi: Sippolan metsäkoulu ja Halla-Sippolan metsät. Myllykoski: Tehdaspuu Oy, 1982.
  • Mänttäri, Raija: Soivat sireenit. Anjalankoski: Kymeenlaakson Marttapiiriliitto, 1994.
  • Ollila, Anna: Suomen kansallisbiografia 3. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4
  • Parko, Severi: Leimasimen jälki. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu, 2002. ISBN 951-558-094-3
  • Parko, Severi: Savikuoppa ja kulissi. Somero: Amanita, 1984.
  • Seppä, Antti: Savero, kahden vuosisadan kylä. Tampere: Saveron nuorisoseura, Polven kirja ja vihko, 2001. ISBN 951-97261-6-0
  • Toikko, Emmi: Sippolan säästöpankki 1905-1935. Kouvola: Sippolan Säästöpankki, 1935.
  • Vesalainen, Vihtori: Sippolan hovi ja sen torpparit. Myllykoski: Tekijä, 1935.
  • Wrede, Henrik: 10 vuotta vapautettujen vankien parissa. Porvoo: WSOY, 1926.

Huomautuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Wrede kirjoittaa: "...kesken tätä ikävää keskustelua ilmoitettiin, että kauppias Aladin oli vaatimattomasti tullut konttorin tietä saadakseen itselleen tämän hyvän makupalan. mutta tuossa tuokiossa saapui myös täyttä kyytiä eversti Forstén hengästyksiin ajetulla hevosellaan valtaporttien eteen, hyppäsi kärryistään ja astui sisään kiireisin askelin. tuijottaen minuun, joka istuin yksin vastaanottohuoneessa, von Daehnin jutellessa konttorissa herra Aladinin kanssa, kysyi hän minulta, perin kiihtyneenä, aioinko minä ostaa Sippolan. Rauhoitin häntä sanomalla, ettei hänen tarvinnut olla huolissaan minun tähteni, mutta että kenraali oli konttorin puolella par´aikaa keskusteluissa miljonääri Aladinin kanssa. "Häntä minä en pelkää puoleksikaan niin paljon kuin teitä, joka olette von Daehnien perheen suosiossa", hän vastasi. Ja rintaansa lyöden hän jatkoi: "Tässä lompakossa on sovittu ennakkomaksu, jonka heti lasken tälle suurelle kirjoituspöydälle!" Minun teki pahaa katsella, kuinka innokas ostaja latoi maksunsa suurina setelipinkkoina tuolle Sippolan tavattomasta pituudesta kuululle pöydälle. Mutta kun von Daehn tuli ja alkoi ihastuneen näköisenä laskea niitä, kävi koko asia minulle lopulta niin vastenmieliseksi, että lähdin kävelylle puutarhaan. Minua ennätettiin jo hakea kaikkialta allekirjoittamaan ja todistamaan kauppakirjaa. Mutta se tehtävä oli minulle hyvin raskas. Käsiään hieroen ja minuun vilkkuen jätti ostaja jäähyväiset ja sanoi: "Nyt on Sippola minun".[21]
  2. ↑ Forstén kysyi, miksi miehet olivat käyneet Halla Oy:n puheilla ja tiedusteli, paljonko sitä laidunta haluatte. Torpparien edustaja sanoi torpparien olevan tyytyväisiä , mikäli he saavat tietyt niittypalstat, mitkä olivat tosin noin puolet siitä alueesta, minkä he olivat menettäneet Halla Oy:lle. Kiihtynyt eversti vastasi: "Te tulette tänne suurella miesjoukolla minun päälleni, mutta minä olen vanha sotamies, en minä pelkää", johon torppari, entinen aliupseeri vastasi: "Vanha sotamies minäkin ole, en minäkään pelkää. Emme ole tulleet siinä mielessä, että hyökkäisimme everstin päälle, vaan esitämme torpparien nöyrän pyynnön, että herra eversti järjestää tämän laidunasian, sillä pyyntömme on kohtuullinen". Lauhtunut eversti vastasi tähän: "Jos tulette huomenna työhön, niin pyydän Halla Oy:tä järjestämään tämän asian. Ellei siellä järjestetä, suostun pyyntöönne."[32]
  3. ↑ Haminan lehti kertoi 14.5.1910 seuraavaa: Torstaina noin klo puoli 11 päivällä syttyi tulipalo Sippolan Saverolla. Tulipalo alkoi agronoomi Forstenin asunnosta, mahdollisesti keittiöstä. Tilan päärakennus paloi perustuksia myöten. Tuuli vei tulen tien toiselle puolella olevaan suureen, ennen lasitehtaan, nykyään liitetinä käytettyyn rakennukseen, siitä taas Hallayhtiön asuinrakennukseen, vanhaan kansakouluun, joka nykyään oli autiona, ja läävään. Kaikki nämä rakennukset paloivat perustuksiaan myöten. Agronoomi Forstenin irtaimisto paloi kokonaan ///Meille on kerrottu, että tulipalo pääsi heti sytyttyään niin suureen vauhtiin, että ainoastaan ikkunan kautta saatiin pelastetuksi agronoomi Forstenin pikku tyttö palavasta rakennuksesta. Forstenin talosta lensi tulikipuna 200 metrin matkan päässä oleviin Halla Oy:n rakennuksiin sytyttäen ne.[63]


Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Ollila, s. 50
  2. ↑ Ollila, s.52
  3. ↑ Mänttäri, s. 11
  4. ↑ Kuka kukin on, s. 73
  5. ↑ Mänttäri, s. 13
  6. ↑ Hellgren, s.477
  7. ↑ Hellgren, s. 478
  8. ↑ Hoffren, s.479
  9. ↑ Hellsten, s. 354
  10. ↑ Arajärvi, s. 3
  11. ↑ Hoffren, s. 519
  12. ↑ Arajärvi, s. 11
  13. ↑ Arajärvi, s.12
  14. ↑ Hoffren, s. 468
  15. ↑ Hoffren, s. 469
  16. ↑ Hoffren, s. 470
  17. ↑ Hoffren, s. 471
  18. ↑ Seppä, s. 33
  19. ↑ Seppä, s.34
  20. ↑ Linnamies, s. 2
  21. ↑ a b Wrede, ss. 109-111
  22. ↑ Mänttäri, s. 21
  23. ↑ Määttäri, s. 22
  24. ↑ Hellgren, s. 472
  25. ↑ Vesalainen, s. 69
  26. ↑ Vesalainen, s. 65
  27. ↑ Vesalainen, s. 66
  28. ↑ Vesalainen, s. 69
  29. ↑ Vesalainen, s. 70
  30. ↑ Vesalainen, s. 71
  31. ↑ Vesalainen, s. 72
  32. ↑ a b Vesalainen, s. 73
  33. ↑ Vesalainen, s. 75
  34. ↑ Vesalainen, s.76
  35. ↑ Vesalainen, s. 77
  36. ↑ Vesalainen, s.78
  37. ↑ Vesalainen, s. 79
  38. ↑ Vesalainen, s. 80
  39. ↑ Vesalainen, s. 81
  40. ↑ Vesalainen, s. 85
  41. ↑ Vesalainen, s. 86
  42. ↑ Hellgren, s.475
  43. ↑ Mänttäri, s. 22
  44. ↑ Mänttäri, s. 23
  45. ↑ Hellgren, s. 389
  46. ↑ Hellgren, s. 447
  47. ↑ Hoffren, s. 448
  48. ↑ Hoffren, s.449
  49. ↑ Hoffren, s. 451
  50. ↑ Toikka, s. 11
  51. ↑ Mänttäri, s. 19
  52. ↑ Arvola, s.528
  53. ↑ Mänttäri, s. 16
  54. ↑ Mänttäri, s. 18
  55. ↑ Hoffren, s. 542
  56. ↑ Mänttäri, s. 15
  57. ↑ Arvola, s. 85
  58. ↑ Arvola, s. 160
  59. ↑ Arvola, s. 228-229
  60. ↑ Mänttäri, s. 11
  61. ↑ Toikka, s. 14
  62. ↑ Seppä, s. 37
  63. ↑ a b Seppä, s. 38-39
  64. ↑ Seppä, s. 50
  65. ↑ Seppä, s. 99
  66. ↑ Arvola, s. 86
  67. ↑ Parko 2002, s. 57
  68. ↑ Bergholm, s. 466
  69. ↑ Aminoff-Winberg, s. 614
  70. ↑ Aminoff-Winberg, s613
  71. ↑ Ketola, E1, s. 197
  72. ↑ Ketola, E1, s. 198
  73. ↑ Ketola, E1, s. 289
  74. ↑ Ketola, E2, s. 208
  75. ↑ Vesalainen, s. 89
  76. ↑ Vesalainen, ss. 105-106
  77. ↑ Parko 1984, s. 87
  78. ↑ Kuka on kukin, s. 73
  79. ↑ Ollila, s. 50
  80. ↑ Mänttäri, s. 12
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lennart_Forstén_(Reitkalli)&oldid=22904556”