Caligula

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Rooman keisaria. Samannimiseen Rooman keisariin perustuvasta vuonna 1979 valmistuneesta elokuvasta on oma artikkeli.
Caligula
Marmorimuotokuva Caligulasta, Ny Carlsberg Glyptotek, Kööpenhamina.
Rooman keisari
Valtakausi 18. maaliskuuta[1] 37 – 24. tammikuuta 41
Edeltäjä Tiberius
Seuraaja Claudius
Syntynyt 31. elokuuta 12
Antium, Italia
Kuollut 24. tammikuuta 41 (28 vuotta)
Rooma, Italia
Puoliso Junia Claudilla
Livia Orestilla
Lollia Paulina
Milonia Caesonia
Lapset Julia Drusilla
Tiberius Gemellus (adoptoitu)
Suku Julius-Claudius
Isä Germanicus
Äiti Vipsania Agrippina

Gaius Julius Caesar Augustus Germanicus (yleisesti Caligula) (31. elokuuta 12 Antium, Italia – 24. tammikuuta 41 Rooma, Italia) oli Rooman keisari, joka hallitsi 18. maaliskuuta[1] 37 – 24. tammikuuta 41. Caligula on Neron ja Commoduksen ohella Rooman keisareista pahamaineisin ja hänet muistetaan hulluna despoottina. Miltei kaikki Caligulaa käsittelevät antiikin aikaiset lähteet ovat vihamielisiä häntä kohtaan ja ne keskittyvät triviaan ja anekdootteihin keisarin elämästä. Vaikka Caligulan hallituskausi kesti vain neljä vuotta, sillä oli kuitenkin vaikutus Rooman historiaan. Caligula suunnitteli muun muassa Britannian valloituksen, jonka hänen seuraajansa Claudius pani käytäntöön. Caligula oli myös ensimmäinen keisari, jolle senaatti myönsi kaikki keisarin valtaoikeudet heti hänen noustessaan keisariksi. Tätä käytäntöä jatkettiin myös Caligulan seuraajien aikana.[2] Hän oli myös ensimmäinen pretoriaanikaartin murhaama keisari.[3]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rooman toinen keisari Tiberius.

Caligula syntyi Antiumissa (nykyisessä Anziossa) 31. elokuuta vuonna 12. Hänen isänsä oli suosittu sotapäällikkö Germanicus, joka oli tulevan keisari Tiberiuksen veljenpoika ja ottopoika. Caligulan äiti oli Vipsania Agrippina, jonka isä oli alhaista syntyperää, mutta kyvyillään ja ansioillaan pitkälle edennyt Marcus Vipsanius Agrippa, keisari Augustuksen hyvä ystävä ja lähin avustaja. Caligulan perhe seurasi Germanicusta hänen työnsä perässä. Sotilasleireissä Caligula oli sotilaille eräänlainen maskotti, joka puettiin sotilasasuun pieniä sotilaskenkiä myöten. Hän sai kutsumanimensä näistä sotilaskengistä (caligae): caligula tarkoittaa ”pientä sotilassaapasta”.[3]

Caligulan syntyessä Rooman ensimmäinen keisari Augustus oli hallinnut valtakuntaa jo yli 40 vuoden ajan. Caligula polveutui suoraan Augustuksesta; hänen isoäitinsä oli Augustuksen tytär Julia.[4]

Caligulan isä kuoli hämärissä olosuhteissa Syyriassa vuonna 19 Caligulan ollessa seitsenvuotias. Leskeksi jäänyt Agrippina muutti lastensa kanssa Roomaan. Hän joutui keisari Tiberiuksen epäsuosioon, ja hänet karkotettiin Pandatarian saarelle, jossa hän kuoli nälkään. Myös Caligulan veljet Nero ja Drusus joutuivat keisarin epäsuosioon ja kuolivat. Caligulasta huolehtivat hänen isoäitinsä Antonia sekä Livia.

Tiberiuksen seuraaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 27 Caligula kutsuttiin asumaan keisari Tiberiuksen luokse Caprin saarelle. Caligula oli tuolloin täyttänyt 19 vuotta ja hänelle annettiin aikuisten käyttämä toga virilis. Tiberius pyysi senaatilta, ettei Caligulalle annettaisi ennenaikaisia kunnianosoituksia. Tiberius nimitti Caligulan auguuriksi ja ylisti nimityksen yhteydessä tämän hyvää luonnetta ja vastuuntuntoa. Tätä pidettiin merkkinä siitä, että Tiberius halusi Caligulasta seuraajansa. Tämä tieto otettiin riemulla vastaan Roomassa, jossa Germanicuksen muisto eli vielä vahvana. Tiberiuksen ansiosta Caligula sai myös erinomaisen koulutuksen. Vuonna 31 Tiberius syrjäytti pretoriaaniprefekti Sejanuksen ja nimitti tämän tilalle Naevius Sutorius Macron, josta tuli yksi tärkeimmistä Caligulan kannattajista.[5]

Vuonna 33 Tiberius nimitti Caligulan ehdokkaaksi kvestorin virkaan. Hän lupasi myös ehdottaa Caligulan tulevaisuudessa virkoihin viittä vuotta aikaisemmin kun tämä ikänsä puolesta olisi voinut pyrkiä. Caligulan äiti Agrippina ja hänen veljensä Drusus kuolivat samana vuonna; Agrippina nälkäitsemurhaan ja Drusus Tiberiuksen käskystä. Samana vuonna Caligula meni naimisiin ensimmäisen kerran. Caligulan vaimon Junia Claudillan isä oli vuoden 15 konsuli ja Tiberiuksen suosikki Marcus Junius Silanus. Myös kaksi Caligulan siskoa kihlautui samana vuonna; Julia Livilla Marcus Viniciuksen kanssa ja Julia Drusilla Lucius Cassius Longinuksen kanssa. Kolmas sisko Agrippina oli jo aikaisemmin mennyt naimisiin Gnaeus Domitius Ahenobarbuksen kanssa.[6]

Caligula ja Junia matkustivat Tiberiuksen mukana Caprille. Junia tuli pian raskaaksi, mutta kuoli synnytyksen yhteydessä. Tacituksen mukaan Macro suostutteli vaimonsa Ennia Thrasyllan aloittamaan suhteen Caligulan kanssa. Suetoniuksen mukaan Caligula lupautui jopa menemään naimisiin Ennian kanssa, jos hänestä tulisi keisari. Caprilla Caligula tutustui Julius Agrippaan, joka tunnetaan paremmin nimellä Herodes Agrippa, josta tuli eräs Caligulan parhaista ja luotettavimmista ystävistä. Agrippa oli Juudean kuninkaan Herodeksen pojanpoika.[7]

Tiberiuksella oli periaatteessa kaksi vaihtoehtoa seuraajakseen: Caligula tai poikansa Drusuksen poika Gemellus. Suetoniuksen mukaan Tiberius olisi halunnut Gemelluksen seuraajakseen. Tacitus taas kertoo, että Tiberiuksen mielestä Caligulalla oli kaikki julman diktaattori Sullan huonot ominaisuudet, muttei yhtään tämän hyvistä ominaisuuksista. Toisaalta Tiberius ei selvästi ilmaissut, kumman hän halusi seuraajakseen. Vaikka Tiberius olisikin halunnut Gemelluksesta seuraajansa, se ei ollut realistinen vaihtoehto tämän nuoruudesta johtuen. Lisäksi Caligula oli hyvin suosittu kansan ja armeijan keskuudessa. Luultavasti Tiberius pelkäsi pojanpoikansa kohtaloa oman kuolemansa jälkeen.[8]

Maaliskuun alussa vuonna 37 Tiberius sairastui ollessaan Campaniassa. Tiberiuksen kunnon heiketessä päivä päivältä hänen lääkärinsä kertoi Macrolle keisarin kuolevan pian. Macro aloitti heti valmistelut Caligulan valtaannousua varten. Tiberius kuoli 16. maaliskuuta. Tiberius oli uskonut elävänsä vielä kymmenen vuotta, koska näin eräs astrologi oli hänelle ennustanut.[9] Suetonius kertoo, että Tiberiuksen kuolemasta kiersi monta tarinaa, joiden mukaan Caligula joko myrkytti hänet, näännytti hänet nälkään tai kuristi hänet hengiltä. Dionin mukaan Caligula tappoi Tiberiuksen Macron avustuksella. Tacituksen mukaan Tiberius näytti jo kuolleen, mutta alkoi näyttää elon merkkejä ennen kuin Macro tappoi hänet. Senecan mukaan Tiberiuksen kuolema oli täysin luonnollinen.[10]

Nousu valtaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kolikko jossa etupuolella Caligulan kuva ja teksti ”C CAESAR AVG GERMANICVS PON M TR POT”. Takapuolella Caligulan kolme siskoa Agrippina, Drusilla ja Iulia Livilla; ja teksti ”AGRIPPINA DRVSILLA IVLIA S C”.

Kaksi päivää Tiberiuksen kuoleman jälkeen senaatti kokoontui ja julisti Caligulan keisariksi. Caligula kiirehti Roomaan, jossa hän osallistui senaatin istuntoon 28. maaliskuuta. Senaatin istuntoon osallistui senaattorien lisäksi myös ritarisäädyn ja kansan edustajia. Tiberiuksen testamentti avattiin ja luettiin senaatille. Tiberius nimitti testamentissaan Caligulan ja Gemelluksen perillisikseen. Tämä oli tavallinen käytäntö testamenteissa, mutta keisarin talous eli domus Caesaris ei ollut tavanomainen ja sen jakaminen kahteen osaan olisi aiheuttanut suuria ongelmia. Toisaalta Gemellus oli vielä lapsi ja hän ei voinut toimia julkisissa viroissa. Lopulta senaatti päätti mitätöidä Tiberiuksen testamentin ja julisti Caligulan Tiberiuksen ainoaksi perilliseksi.[9] Senaatti antoi Caligulalle valtaoikeudet, joihin sisältyi varmasti ainakin tribunicia potestas ja prokonsulin imperium eli käskyvalta. Samat valtaoikeudet jotka Augustus oli saanut yksi kerrallaan usean vuoden aikana annettiin nyt 25-vuotiaalle Caligulalle kertaheitolla. Caligula sai myös arvonimen Augustus. Caligula nimitettiin myös pontifex maximukseksi. Senaatti olisi myös antanut hänelle arvonimen pater patriae, mutta Caligula kieltäytyi tästä ainakin aluksi.[11]

Tärkeä rooli Caligulan valtaannousun takana oli pretoriaaniprefekti Naevius Sutorius Macrolla, joka neuvotteli senaatin kanssa jo ennen Tiberiuksen kuolemaa. Caligulan kerrotaan pyytäneen senaattia antamaan Tiberiukselle samat kunnianosoitukset kuin Augustukselle oli aikaisemmin annettu. Näihin kuului muun muassa jumalaksi julistaminen, mutta tätä senaatti ei voinut hyväksyä.[12]

Valtakunnan virkamiehet vannoivat pian lojaalisuutensa Caligulalle ja tämän domukselle. Tiberiuksen hautajaispuheessaan Caligula painotti olevansa Germanicuksen poika ja julisti Augustuksen hallinnon tyylin paluuta. Caligula lupasi adoptoida Gemelluksen ja teki tästä princeps iuventutiksen. Nämä toimet painottivat sitä että Gemellus oli liian nuori ollakseen uhka Caligulalle. Ensimmäinen tehtävä uudelle keisarille oli saada kaikkien Rooman yhteiskuntaluokkien kannatus. Tiberiuksen testamentti oli luvannut pretoriaanikaartin sotilaille 500 sestertiusta, mutta Caligula nosti tämän tuhanteen. Eräässä mielessä rahat maksoivat kaartin lojaalisuuden, sen sijaan että ne olisivat olleet entisen keisarin palkka sotilaiden lojaalista palveluksesta. Caligula jakoi myös 75 sestertiusta kaikille Rooman kaupungissa asuneille kansalaisille. Tiberiuksesta poiketen Caligula ei säästellyt rahojaan järjestäessään sirkushuveja kansalle. Hän aloitti myös suuren rakennusohjelman.[13]

Hyvä alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caligulan valtakautta on joskus yritetty jakaa ”hyvään” alkukauteen, jonka jälkeen seurasi hirmuvalta. Näiden kausien ajankohtaa on yritetty ajoittaa Antonian kuolemaan, Caligulan sairauteen syksyllä 37 tai hänen siskonsa Drusillan kuolemaan kesällä 38. Drusilla oli antiikin lähteiden mukaan niin rakas Caligulalle että heitä syytettiin insestistä. Drusillalla oletetaan olleen hillitsevä vaikutus veljeensä. Drusilla oli naimisissa erään Lucius Cassius Longinuksen kanssa, mutta Caligula antoi hänet vaimoksi Marcus Aemilius Lepidukselle, johon Caligula luotti täydellisesti. Sairautensa aikana Caligula antoi Lepidukselle sinettisormuksensa merkkinä siitä että jos hän sattuisi kuolemaan tulisi Lepiduksen Drusillan miehenä huolehtia Caligulan perinnöstä. Drusillan kuoleman jälkeen Caligula antoi julistaa hänet jumalaksi. Caligula halusi myös luultavasti että häntä palvottaisiin jumalana hellenististen kuninkaiden tyyliin.[14]

Sairaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caligula sairastui vakavasti vuoden 37 syksyllä. Sairauden tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä. Caligulan sairastumista surtiin koko valtakunnassa. Eräs ritarisäätyyn kuulunut Atanius Secundus lupasi taistella gladiaattorina jos Caligula paranisi. Eräs Publius Afranius Potitus taas lupasi antaa oman elämänsä, kunhan vain Caligula säilyisi hengissä. On epäselvää joutuivatko miehet todella toteuttamaan lupauksensa Caligulan parannuttua. Sairauden tarkasta syystä ei myöskään ole tietoa. Nykytutkijoiden arvioiden mukaan Caligula sairastui ehkä aivotulehdukseen, hypertyreoosiin tai johonkin virukseen. On myös vaikea arvioida oliko sairaudella vaikutusta Caligulan mielenterveyteen.[15]

Caligula parantui vuoden 37 lopulla. Pian tämän jälkeen Gemellus ja Caligulan appi Silanus pakotettiin tekemään itsemurha. Gemellusta syytettiin siitä että hän oli aikonut käyttää Caligulan sairautta hyväkseen ja kaapata vallan itselleen. Tarkkaa syytä miksi Silanus pakotettiin tekemään itsemurha ei tiedetä. Silanus oli ollut jo Tiberiuksen aikaan yksi valtakunnan mahtavimmista miehistä ja ehkä Caligula pelkäsi tämän kaappaavan vallan itselleen tai osallistuneen salaliittoon, jonka tarkoitus oli nostaa Gemellus valtaistuimelle.[16]

Caligula meni uusiin naimisiin vuonna 37. Vaimon nimi oli joko Livia Orestilla (Suetoniuksen mukaan) tai Cornelia Orestilla (Dionin mukaan). Hän oli jo kihlautunut erään Gaius Calpurnius Pison kanssa, joka kuului merkittävään ja mahtavaan sukuun. Caligula vitsaili että hän oli ottanut uuden vaimonsa samalla tavalla kuin Augustus ja Romulus, jotka olivat ottaneet vaimokseen naisen joka oli jo naimisissa. Caligula kyllästyi pian uuteen vaimoonsa ja parin vuoden päästä hän karkotti Orestillan kun tämä palasi Pison luokse.[17]

Vuoden 38 alussa myös Macro ja tämän vaimo Ennia pakotettiin tekemään itsemurha. Macro oli ollut yksi Caligulan tärkeimmistä tukijoista ja onkin epäselvää miksi Caligula halusi päästä tästä eroon. Ehkä Macro oli osallistunut Silanuksen ja Gemelluksen salajuoneen tai sitten Caligula oli vain kyllästynyt vanhempaan mieheen joka yritti kontrolloida häntä.[18] On todennäköistä että Caligula nimitti kaksi eri henkilöä pretoriaanikaartin prefekteiksi. Ainakin prefektejä oli kaksi Caligulan hallituskauden lopulla. Vuonna 38 Herodes Agrippa matkusti Roomasta Juudeaan.[19]

Valtaan noustessaan Caligulalla ei ollut hallinnollista eikä sotilaallista kokemusta. Vähitellen hän humaltui vallasta – jopa niin pahasti, että ryhtyi vaatimaan itselleen samanlaista kohtelua kuin jumalat. Hän muuttui pöyhkeäksi, vähätteli muita ja korosti oikeuttaan tehdä mitä tahansa kenelle tahansa. Caligula perusti Roomaan temppelin, jossa hänelle sai uhrata, ja Jerusalemin temppelin hän halusi muuttaa kokonaan omaksi palvontapaikakseen. Hän hakkautti päät kaikilta kuuluisilta jumalkuvilta, jotka sai käsiinsä, ja korvasi ne omilla kasvonpiirteillään. Hän keskusteli luontevasti muiden jumalien kanssa. Esimerkiksi Capitoliumissa hän piti usein Juppiterin kanssa kahdenkeskisiä ja salaperäisiä neuvotteluja ja uhkasi lopuksi, että Juppiterin herruus olisi pian lopussa. Caligulalla oli tarve varmistaa jumalaksi pääsynsä jo ennen kuolemaansa, mutta hänet saattoi julistaa jumalaksi ainoastaan senaatti. Se ei kuitenkaan ollut myöntyväinen ennen kaikkea siksi, että Caligula oli vielä elossa. Roomassa jumaliksi julistettiin ainoastaan kuolleita. Caligula ryhtyikin korostamaan jumalallisuuttaan käyttämällä rannerenkaita, silkkisiä naisten pukuja, sotilaskenkiä ja viittaa, jotka oli koristeltu jalokivillä. Joskus hänellä oli myös Aleksanteri Suuren rintahaarniska, joka oli nostettu tämän haudasta. Koska senaatti ei edelleenkään suostunut myöntämään Caligulan jumalallisuutta, hän vähensi senaatin valtaa ja nöyryytti senaattoreja pakottamalla heidät juoksemaan pitkiä matkoja keisarin vaunujen vierellä tai määräämällä heidät tarjoilijan tehtäviin.

Vaikka senaatti ei pitänyt Caligulasta, nautti hän silti suuresta kansansuosiosta. Caligula järjesti kansalle paljon huvituksia: gladiaattoritaisteluja ja teatteriesityksiä. Hän myös rakennutti uusia julkisia rakennuksia. Hän järjesti huvituksia myös itselleen. Caligulan ehkä kuuluisin päähänpisto oli rakentaa Baiaen lahden yli lähes viisi ja puoli kilometriä pitkä ponttonisilta kauppalaivoista. Tiberiuksen aikana keisarin hoviastrologi oli nimittäin ennustanut, että Caligula voisi yhtä vähän tulla keisariksi kuin ratsastaa Napolinlahden yli. Sillan valmistuttua Caligula ratsasti ylpeänä Aleksanteri Suuren rintahaarniska yllään sillan yli. Takaisin päin tullessaan hän pysähtyi keskelle siltaa ja ryhtyi ylistämään urotekojaan. Tämän jälkeen hän piti valtavat juhlat itsensä kunniaksi. Kun ihmiset alkoivat olla tarpeeksi humalassa, Caligula käski heittää heidät kaikki mereen. Caligula oli kuuluisa kyvystään keksiä uusia tapoja tuhlata rahaa – hän söi kullattua leipää, kylpi öljyssä, rakennutti 70 metrin pituisia laivoja, jotka olivat jalokivien peitossa ja joiden kannella oli kokonaisia hedelmäpuutarhoja. Näin hän sai tuhlattua Tiberiuksen keräämät kolme miljardia sestertiusta jo kauan ennen kuin oli ollut vuottakaan keisarina. Rahapulassa hän alkoi hankkia rahaa erilaisilla huutokaupoilla, perinnöillä ja riitajutuilla. Hän nosti myös veroja ja pani verolle seksityön, Roomaan tuodut elintarvikkeet ja kuljetuspalkkiot.

Sotapäällikkönä Caligula menestyi erittäin huonosti huolimatta siitä, että hän oli kasvanut sotilasleirillä. Tästä välittämättä hän halusi lähteä sotimaan ja viettää sen jälkeen aikansa hienoimman triumfin. Caligula kokosi sotajoukon ja lähti matkaan. Itse hän ei kuitenkaan ratsastanut, vaan häntä kannettiin kantotuolissa. Gallian asukkaiden piti lakaista tie ja kastella se vedellä, ettei siitä lentäisi pölyä. Kun Caligula ja hänen sotajoukkonsa pääsivät Germanian rajalle, he eivät kohdanneet ketään, jonka kanssa olisivat taistelleet. Tällöin hän puetti henkivartiostossaan olevia germaaneja vihollisiksi ja otti heidät vangeiksi. Hän komensi myös armeijansa taistelurintamaan Englannin kanaalin rannikolle ja käski sotajoukkonsa juosta veteen keräämään simpukankuoria. Sen jälkeen hän rakennutti majakan tämän ”voittonsa” muistoksi. Tämän farssin jälkeen lähdettiin takaisin Roomaan suunnittelemaan triumfia. Sitä hän ei tosin koskaan saanut pitää, sillä 24. tammikuuta vuonna 41 Caligula kuoli 28-vuotiaana salaliittolaisten tikariniskuihin. Caligulan ollessa yksin eräällä käytävällä hänen kimppuunsa kävi Cassius Chaerea, joka oli ollut aikaisemmin Germanicuksen armeijassa ja jolla oli henkilökohtaisia syitä vihata Caligulaa. Samalla tapettiin myös Caligulan vaimo Caesonia ja heidän tyttärensä Julia Drusilla, jonka pää murskattiin seinään. Murhaajina olivat kolme pretoriaanikaartin sotilasta, mutta toimeksiantajia olivat luultavasti muutamat senaatin jäsenet.

Caligula ehti olla vallassa kolme vuotta ja kymmenen kuukautta.

Jälkimaine

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Caligula toi Vatikaanin obeliskin Roomaan alun perin Egyptistä.

Caligulan sanotaan olleen mielenvikainen ja raaka despootti. Hänestä kerrotaan lukuisia tarinoita, kuten että hän nimesi hevosensa Incitatuksen senaattoriksi, hänellä huhuttiin olleen insestinen suhde Drusilla-siskoonsa ja kahteen muuhun siskoonsa ja että hän järjesti orgioita palatsissaan. Tarinoiden todenperäisyyttä on vaikea selvittää.

Syitä Caligulan käytökseen on pohdittu paljon. Kaksi tavallisinta selitystä ovat, että hän oli joko mielenvikainen tai sitten historioitsijat ovat vääristelleet häntä koskevia tietoja. Esimerkiksi hevosen nimittäminen senaattoriksi saattoi olla tapa osoittaa halveksuntaa senaattia kohtaan, ja senaattimyönteinen historiankirjoitus ei perinteisesti katsellut hyvällä senaatin asemaa pilkanneita.

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caligula oli naimisissa neljästi. Hän sai neljännen vaimonsa Milonia Caesonian kanssa tyttären Julia Drusillan.[20]

Antiikin lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkeimmät lähteet Caligulan elämästä ovat Suetoniuksen kirjoittama Caligulan elämäkerta ja Dion Kassioksen Rooman historian kirja 59, joka käsittelee Caligulan hallituskautta. Suetoniuksen elämäkerta on ongelmallinen koska hän ei kerro tapahtumia kronologisessa järjestyksessä ja koska Suetonius ei ole kovin kiinnostunut poliittisista tapahtumista siinä määrin kun ne eivät liity Caligulan henkilöön. Suetonius toistaa elämäkerroissaan kritiikittömästi pahimmatkin juorut ja värikkäimmät anekdootit. 200-luvulla elänyt Dion käsitteli Rooman historian kuningasajasta Severus Alexanderiin asti. Dionin teos luetteloi tapahtumia, mutta ei sisällä minkäänlaista syvempää analyysia ja Suetoniuksen teoksen tavoin se sisältää myös epäuskottavia tapahtumia. Dionin teoksen 59. kirjan loppu ja 60. kirjan alku ovat kadonneet. Näissä kirjoissa Dion käsitteli vuoden 40 tapahtumia ja näistä on säilynyt nykypäivään vain Johannes Ksifilinoksen (1000-luku) ja Johannes Zonaraksen (1100-luku) lyhennelmät.[21]

Tärkeä aikalaislähde Caligulan elämästä on Seneca, joka oli silminnäkijä ja joka tunsi Caligulan henkilökohtaisesti. Seneca oli enemmänkin filosofi kuin historioitsija, mutta hän käyttää usein ajankohtaisia tapahtumia esimerkkeinä teoksissaan. Seneca oli kuitenkin tunnettu imartelija, joka ylisti elossa olevia keisareita, mutta haukkui heidän kuolleet edeltäjänsä. Senecalla oli syytä vihata Caligulaa niin henkilökohtaisista kuin poliittisista syistä, koska Caligula ajoi hänet muun muassa maanpakoon ja haukkui hänen kirjoitustyyliään.[22]

Toinen aikalaislähde oli Filon Aleksandrialainen, joka johti juutalaista valtuuskuntaa Roomaan vuonna 39/40. Filon kirjoitti kaksi nykypäivään säilynyttä teosta, jotka käsittelivät Caligulan aikakautta. In Flaccum ja Legatioksi yleisesti kutsuttu teos käsittelevät etupäässä juutalaisten kannalta tärkeitä tapahtumia, mutta niissä käsitellään myös joskus Rooman tapahtumia. Filon yrittää aina esittää juutalaiset parhaassa mahdollisessa valossa ja hän ei peittele Caligulaa vastaan tuntemaansa vihaa.[23]

Caligulan hallituskautta käsittelee myös Josephuksen Juutalaisten muinaisajat kirja 19.1–211. Tacituksen teoksen Caligulaa käsitellyt osa on hävinnyt, mutta hän viittaa Caligulaan useaan otteeseen teoksissaan. Kaikki nykypäivään säilyneet lähteet ovat vihamielisiä Caligulaa kohtaan. Kirjallisten lähteiden lisäksi Caligulan hallituskaudelta on myös numismaattisia ja epigrafisia lähteitä.[24]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Alan K. Bowman et al.: The Cambridge Ancient History Volume X, The Augustan Empire, 43 BC–AD 69. Cambridge University Press, 2005. ISBN 0-521-30199-8 (englanniksi)
  • Barrett, Anthony A.: Caligula: The Corruption of Power. Routledge, 2002. ISBN 9780203137765 (englanniksi)
  • Barrett, Anthony A.: Caligula: The Corruption of Power. Yale University Press, 1990. ISBN 978030007429-1 (englanniksi)
  • Fagan, Garrett G.: Gaius (Caligula) (A.D. 37–41) 2.10.1997. De Imperatoribus Romanis – An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 28.10.2004. (englanniksi)
  • Lendering, Jona: Caligula Livius.org. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 20.5.2011.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Lendering
  2. ↑ Barrett 1990, s. XV–XVI.
  3. ↑ a b Caligula Encyclopædia Britannica. Viitattu 3.10.2022. (englanniksi)
  4. ↑ Barrett 1990, s. 1.
  5. ↑ Barrett 1990, s. 27–30.
  6. ↑ Barrett 1990, s. 31–33.
  7. ↑ Barrett 1990, s. 34.
  8. ↑ Barrett 1990, s. 38–39.
  9. ↑ a b CAH X, s. 221.
  10. ↑ Barrett 1990, s. 40–41.
  11. ↑ Barrett 1990, s. 56–58.
  12. ↑ Barrett 1990, s. 51.
  13. ↑ CAH X, s. 222.
  14. ↑ CAH X, s. 224–225.
  15. ↑ Barrett 1990 s. 73–74
  16. ↑ Barrett 1990, s. 75–77.
  17. ↑ Barrett 1990, s. 77–78.
  18. ↑ Barrett 1990, s. 78–79.
  19. ↑ Barrett 1990, s. 80.
  20. ↑ Lendering, Jona: Caligula Livius.org. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 29.3.2011. (englanniksi)
  21. ↑ Barrett 1990, s. XXI–XXII.
  22. ↑ Barrett 1990, s. XX.
  23. ↑ Barrett 1990, s. XXI.
  24. ↑ Fagan, viite 1

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita. (Antikens historier, 1959) Suomentanut Maija Westerlund. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-18515-9
  • Kivimäki, Arto & Tuomisto, Pekka: Rooman keisarit. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Caligula.
Edeltäjä:
Tiberius 		Rooman keisari Seuraaja:
Claudius
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Caligula&oldid=22770661”