Legitimiteetti
Legitimiteetti on yksinkertaisimmillaan järjestelmän hyväksymisenarvoisuutta kansalaisten silmissä. Tässä tapauksessa legitiimi järjestelmä ei perustu pakkoon, vaan kansalaisten velvollisuudentuntoon järjestelmää ja sen sääntöjä kohtaan. Käsitettä käytetään politiikan tutkimuksessa ja oikeusfilosofiassa. Sitä tutkitaan tavallisesti suhteessa poliittisen järjestelmän tai muun yhteiskunnallisen instituution toimintaan.[1]
Näkökulmia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Empiirinen legitimiteetti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Legitimiteetti voidaan nähdä kansalaisten tosiasiallisena hyväksyntänä järjestelmää kohtaan. Tällaista legitimiteettikäsitystä kutsutaan empiiriseksi. Muiden muassa Max Weberin ja Niklas Luhmannin legitimiteettikäsitykset pohjautuvat empiiriseen näkemykseen legitimiteetistä.
Normatiivinen legitimiteetti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Legitimiteetti voidaan nähdä myös normatiivisesta näkökulmasta. Tällöin järjestelmän legitimiteetti edellyttää järjestelmän laillisuutta eli legaalisuutta. Tästä lähtökohdasta käsin katsottuna legitiiminä on pidettävä lainmukaista järjestelmää. Normatiivista näkökulmaa ovat edustaneet muiden muassa Jean-Jacques Rousseau, Immanuel Kant ja Jürgen Habermas.
Kaksikantainen legitimiteetti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Välittävän kannan mukaan legitimiteetti edellyttää kumpaakin: sekä tosiasiallista hyväksyntää että normatiivista lainmukaisuutta.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jan-Magnus Jansson: Politiikan teoria, s. 127. Helsinki: Tammi, 1969. ISBN 951-30-1065-1
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eriksson, Lars D.: Encyclopedia Iuridica Fennica (EIF) VII. Legitimiteetti. Jyväskylä 1999 p. 438–443.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Peter, Fabienne: Political Legitimacy The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)