Anita Välkki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anita Välkki
Välkki uransa alussa vuonna 1955
Välkki uransa alussa vuonna 1955
Henkilötiedot
Koko nimi Anita Kaarina Välkki
Syntynyt25. lokakuuta 1926
Sääksmäki
Kuollut27. huhtikuuta 2011 (84 vuotta)
Helsinki
Ammatti laulaja
Muusikko
Tyylilajit ooppera

Anita Kaarina Välkki (25. lokakuuta 1926 Sääksmäki – 27. huhtikuuta 2011 Helsinki) oli kansainvälisesti tunnettu suomalainen laulaja (sopraano) ja tunnustettu laulupedagogi.[1] Hänen äänensä edusti harvinaista hochdramaattisen sopraanon äänityyppiä eli fakkia (jota tarvitaan varsinkin Wagnerin oopperoissa), ja siksi hänestä tuli erityisesti Wagner-laulaja. Wagner-roolien lisäksi hänen tunnetuimpia roolejaan olivat Puccinin Turandot ja Tosca.

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välkin ura alkoi Valkeakosken tehdaspalokunnan näyttämöllä 15-vuotiaana. Sotavuosien jälkeen hänet kiinnitettiin Kokkolan Työväen Näyttämöön, jossa hän esitti erityisesti operetti- ja muita musiikkiosia. Vaasan suomalainen teatteri solmi Välkin kanssa sopimuksen vuonna 1952. Operettimenestys Kokkolassa oli saanut Välkin aloittamaan lauluopinnot Raili Kahilaisen johdolla 1940-luvun lopulla ja hän jatkoi opintoja Vaasassa opettajanaan Tyyne Hase.[2]

Anita Välkki piti ensikonserttinsa Helsingissä vuonna 1954. Lahjakkaan laulajan ääni huomattiin heti. Hase ilmoitti oppilaansa tämän tietämättä Suomalaisen oopperan koelauluun, koska pelkäsi tämän lahjojen menevän muuten hukkaan. Tunti koelaulun jälkeen Välkillä oli kiinnitys taloon. Hän debytoi Imre Kálmánin operetin kreivitär Marizana vuonna 1955, ja menestyksekkään koeajan jälkeen hän sai valita ensimmäisen suuren roolinsa. Valinta oli Välkille itsestäänselvä: Toscasta tuli yksi Välkin uran loistorooleista. Vuonna 1956 Välkki sai lauluopettajakseen maineikkaan Lea Piltin.[3]

Välkki näytäntökauden 1965–1966 avajaisissa Kansallisoopperassa
Näytäntökauden 1965–1966 avajaiset Kansallisoopperassa: Eini Liukko-Vaara, Matti Lehtinen, Anita Välkki ja Cyril Szalkiewicz.

Välkin kansainvälinen ura alkoi vuonna 1960 vierailulla Ruotsin kuninkaalliseen oopperaan Valkyyrioiden Brünnhildenä.[2] Sana loistavasta sopraanosta alkoi kiiriä, ja Välkki kutsuttiin takaisin Tukholmaan Aidana ja Toscana sekä koelaulamaan Lontooseen sir Georg Soltille ja David Websterille. Anita Välkki debytoi Lontoossa Brünnhildenä vuonna 1961, ja sen jälkeen hänet kutsuttiin New Yorkin Metropolitan-oopperaan laulamaan samaa roolia. Metropolitanin debyytti tapahtui jo seuraavan vuoden tammikuussa. Vuonna 1962 Välkki vieraili ainakin Saksassa, Espanjassa, Ruotsissa, Meksikossa, Englannissa ja Itävallassa. Vuodesta 1963 Välkki oli kiinnitettynä Wienin valtionoopperaan. Hän teki edelleen vierailuja Yhdysvaltoihin ja useisiin Euroopan maihin esiintyen sekä oopperalavoilla, että orkesterien solistina. Välkki teki laajan Euroopan-kiertueen Helsingin kaupunginorkesterin kanssa vuonna 1965 ja konsertoi muun muassa Zubin Mehtan johdolla Los Angelesin Filharmonikoiden kanssa vuosina 1966–1967.

Vuoden 1967 lopulla Välkki kärsi terveysongelmista ja joutui olemaan toipilaana usean kuukauden ajan. Tästä huolimatta Välkki jatkoi esiintymisiään jo vuoden 1968 helmikuussa laulaen Valkyyrioita Saksassa, Wagner-konserttien sarjan Hollywood Bowlissa Zubin Mehtan johdolla ja Jumalten tuhon Brünnhilden Scottish Operan Nibelungin sormus -tetralogian viimeisessä osassa. Vuoden 1968 lopulla Välkki lauloi pääroolia Richard Straussin Elektrassa, jota esitettiin ensi kertaa Suomessa. Hän vieraili vielä Saksassa ja Englannissa ja neuvotteli sopimuksesta muun muassa Münchenin valtionoopperan kanssa. Jatkuva koti-ikävä, huono omatunto perheen laiminlyömisestä ja toivo mahdollisuudesta jatkaa uraa Helsingissä saivat Välkin kuitenkin asettumaan pysyvästi Suomeen vuoden 1969 lopulla.

Kaudella 1969–1970 Välkki lauloi Helsingissä kuitenkin vain Turandotin, eikä hänelle tarjottu 1970-luvun ensimmäisinä kausina lainkaan rooleja Kansallisoopperassa. Huhuttiin Välkillä olleen erimielisyyksiä ylikapellimestari Jussi Jalaksen kanssa ja sen vaikuttaneen Välkin hyllyttämiseen. Vuosikymmenen alussa Välkki konsertoi sinfoniaorkesterien kanssa, esiintyi televisiossa ja teatterilavoilla. Hänestä tehtiin myös elämäkerta Taiteen vuoksi. Vuonna 1972 Välkki vieraili jälleen Kansallisoopperassa, tällä kertaa Tannhäuserin Elisabethina. Vierailut jatkuivat Isoldena ja Toscana. Vähitellen Välkki vaihtoi mezzosopraano- ja karaktäärirooleihin. Vuodesta 1975 alkaen hän lauloi Savonlinnan oopperajuhlilla, ja hänet nähtiin Olavinlinnan lavalla aina 1980-luvun lopulle asti. Metropolitan-oopperassa New Yorkissa Välkki lauloi viimeisen kerran Kaisana Aulis Sallisen Punaisessa viivassa vuonna 1983 Kansallisoopperan vierailunäytöksissä.

Laulupedagogina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1982 Anita Välkki kutsuttiin Sibelius-Akatemiaan opettamaan. Hänestä tuli pian haluttu lauluopettaja opiskelijoiden keskuudessa.[2] Välkin oppilaita olivat muun muassa Airi Tokola, Margareta Haverinen, Helena Juntunen, Tove Åman, Satu Sippola-Nurminen, Johanna Rusanen-Kartano, Margit Westerlund ja Päivi Nisula, jotka kaikki ovat voittaneet kansallisia kilpailuja, kuten Timo Mustakallio -laulukilpailun tai Lappeenrannan laulukilpailun. Välkillä oli oppilaita myös ulkomailta, esimerkiksi Tallinnan Oopperan suosittu sopraano Heli Veskus.

Välkki toimi laulutaiteen lehtorina ja yksityisopettajana aina 2000-luvulle saakka. Anita Välkin laulupedagogiikkaa on tutkinut Tove Åman opinnäytetyössään Sibelius-Akatemiaan.[4]

Kollegat ja esikuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välkki konsertoi ympäri maailmaa eri orkesterien kanssa. Hän teki yhteistyötä useiden aikansa merkittävimpien kapellimestareiden, kuten Zubin Mehtan, Sir Georg Soltin, Sir John Barbirollin ja Eugen Ormandyn kanssa.

Välkki piti itse Kirsten Flagstadia merkittävimpinä innoittajana ja esikuvana urallaan. Monissa arvosteluissa Välkkiä verrattiinkin Flagstadiin ja häntä pidettiin tämän luontaisena seuraajana. Välkin laulunopettaja Lea Piltti koetti saada hänet Flagstadin oppilaaksi 1960-luvun alussa, mutta Flagstadin terveys ei sallinut tämän enää opettaa.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anita Välkki avioitui ensimmäisen kerran vuonna 1949, tytär Raija syntyi vuonna 1950, ja lyhyt avioliitto päättyi vuonna 1951. Välkki avioitui uudelleen viulisti, kapellimestari Usko Aron (1922–1992) kanssa vuonna 1960. Välkki kuoli pitkän sairauden uuvuttamana 27. huhtikuuta 2011. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaan uurnalehtoon Helsinkiin.[5]

Palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anita Välkki -seura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 perustettu Anita Välkki -seura ”kunnioittaa Anita Välkin muistoa sekä hänen elämäntyötään suomalaisen laulutaiteen hyväksi ja edistää hänen kehittämänsä laulupedagogian mukaista opetustyötä”. Seura järjestää muun muassa konsertteja, joissa esiintyvät Välkin oppilaat ja kollegat, sekä julkaisee Välkin esiintymisistä löytyneitä tallenteita.

Seura myös luetteloi ja järjestää Välkin jäämistöä, joka on nimetty Anita Välkki -kokoelmaksi. Kokoelmasta on tarkoitus koota kotimuseo ja järjestää näyttelyitä konserttien ja muiden tapahtumien yhteydessä.[6]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kallionpää, Katri: Anita Välkki (1926–2011) 21.11.2011. Helsingin Sanomat International. Arkistoitu 21.11.2011. Viitattu 18.1.2014.
  2. ↑ a b c Biografia 15.4.2013. Anita Välkki -seura. Arkistoitu 1.2.2014. Viitattu 18.1.2014.
  3. ↑ Aro & Virtamo: Otavan Iso Musiikkitietosanakirja. Otava, 1979. ISBN 951-1-02380-2
  4. ↑ Åman-Hirvelä, Tove.: Anita Välkki – laulupedagogi (Lopputyö: Sibelius-Akatemia, Laulumusiikin osasto, 2003.) 2003. Sibelius-Akatemia / eThesis. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 18.1.2014.
  5. ↑ Anita Kaarina Välkki-Aro 1926-2011 Hautahaku. Viitattu 29.11.2023.
  6. ↑ Toiminta Anita Välkki -seura. 2013. Arkistoitu 22.8.2013. Viitattu 25.10.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Anita_Välkki&oldid=22017178”