Alfonso La Marmora
| Alfonso La Marmora | |
|---|---|
 |
|
| Italian pääministeri | |
| Monarkki | Viktor Emanuel II |
| Edeltäjä | Marco Minghetti |
| Seuraaja | Bettino Ricasoli |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. marraskuuta 1804 Torino, Ranskan keisarikunta |
| Kuollut | 5. tammikuuta 1878 (73 vuotta) Firenze, Italian kuningaskunta |
| Tiedot | |
| Puolue | sitoutumaton |
Alfonso Ferrero La Marmora (18. marraskuuta 1804 Torino – 5. tammikuuta 1878 Firenze)[1] oli italialainen kenraali ja poliitikko. Hän toimi Italian pääministerinä 1864–1866.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]La Marmora kävi Torinon sotilasakatemian ja aloitti sotilasuransa 1823 luutnanttina Sardinian kuningaskunnan asevoimien tykistössä. Hän yleni 1845 majuriksi ja osallistui 1848–1849 Sardinian sotiin Itävaltaa vastaan. Hän kunnostautui varsinkin Pastrengon ja Peschieran taisteluissa huhti–toukokuussa 1848 sekä pelasti 5. elokuuta kuningas Kaarle Albertin milanolaisilta vallankumouksellisilta. La Marmora ylennettiin lokakuussa 1848 prikaatinkenraaliksi ja seuraavana vuonna kenraaliluutnantiksi.[1][2] Huhtikuun 1849 alussa hän kukisti kansannousun Genovassa.[1] La Marmora toimi Sardinian sotaministerinä 1849–1860, joskin välillä hän komensi Krimin sotaan 1855–1856 osallistuneita sardinialaisia joukkoja.[1][2] Hän osallistui myös vuonna 1859 käytyyn sotaan Itävaltaa vastaan.[2] Camillo Cavourin jouduttua tilapäisesti väistymään La Marmora toimi Sardinian pääministerinä heinäkuusta 1859 tammikuuhun 1860.[1] Vuoden 1861 alussa hän oli hetken yhdistyneen Italian lähettiläänä Berliinissä ja Pietarissa, ja sen jälkeen Milanon sotilaskuvernöörinä sekä lokakuusta alkaen Napolin prefektinä.[2][1]
La Marmora nimitettiin Italian pää- ja ulkoministeriksi syyskuussa 1864. Hän otti tavoitteekseen liittää Italiaan Itävallalle jääneen Venetian alueen, ja solmi sitä varten sotaliiton Preussin kanssa huhtikuussa 1866. Pian syttyneessä sodassa Itävaltaa vastaan hän toimi Italian armeijan esikuntapäällikkönä, ja erosi siksi pääministerin paikalta kesäkuussa. Italialaiset kärsivät ratkaisevan tappion Custozzan taistelussa 24. kesäkuuta, mutta Preussin voiton ansiosta Italia sai siitä huolimatta Venetian Itävallalta. La Marmora kuitenkin vetäytyi tämän sodan jälkeen julkisesta elämästä. Hän hoiti vielä erään diplomaattisen komennuksen vuonna 1867 ja toimi Italiaan liitetyn Rooman käskynhaltijana lokakuusta 1870 tammikuuhun 1871. Puolustaakseen Custozzan tappion tahraamaa mainettaan hän julkaisi 1873 muistelmakirjan Un po’ più di luce sugli eventi politici e militari dell’anno 1866 (”Hieman lisävaloa vuoden 1866 poliittisiin ja sotilaallisiin tapahtumiin”).[2][1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alfonso La Marmora Wikimedia Commonsissa
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
